Lottovoitto

Se on se! 

Kuvittelin, etten ehdi nähdä ainokaisen kukan avautuvan ennen kaupunkiin lähtöä, mutta ehdin kuin ehdinkin. Epäillyn himalajanvuokon siis.

Mutta niin vain se alkoi avautua jo lähtöä edeltävänä päivänä. Ja jo silloin näki, että se tosiaan on se!

Ja se on juuri sen saman himalajanvuokon näköinen, joka tuossa paikassa eli kaksi vuotta ennen kuin kuoli – viimeinen havainto on vuodelta 2021. Tämä kukkii nyt sen kasvupaikasta 30 cm sivuun, joten kaipa tämä on siementaimi. Aivan käsittämätöntä; tällainen harvinaisuus!

Siementaimea ei välttämättä olisi, ellen yrittäisi joka kesä pitää epätoivoisesti hengissä kuivuudessa kituvaa 'Craigton Blue' -kiurunkannusta. Nytkin se on hyvin, hyvin heiveröinen ja minimaalisen pieni, mutta yritän kastella. Tämä himalajanvuokko kasvaa aivan Craigton Bluen vierellä, joten varmaan taimi on hyötynyt kasteluista.

Tähän vielä vertailun vuoksi tänä keväänä Hollannista tilattu himalajanvuokko, jonka heteissä ei ole sinisen häivääkään. Voi olla, että kasvista on olemassa luonnostaan molemmat muodot, tai sitten tämä on jotakin muuta vuokkoa. Netin kuvahaulla löytyy kumpaakin väriä, mutta ehdoton enemmistö luotettavista sivustoista sanoo, että himalajanvuokon heteet ovat siniset.

Olin näin ollen vähän pettynyt tähän uuteen taimeen, mutta pettymys on siementaimiyllätyksen kanssa juuri nyt yhtä kaukana kuin Pluto-planeetta!

Silloin, kun alkuperäinen himalajanvuokkoni kukki, sillä oli muistaakseni aika pitkä kukinta-aika. Joten voi olla, että näihin molempiin tulee vielä lisää kukkia. Ja toivottavasti siementaimia!

Sitten muihin iloisiin yllätyksiin. Rotkolemmikki 'King's Ransom' heräsi henkiin juuri ennen juhannusta. 

Kun heti juhannuksen jälkeen viimeinenkin uinuva rotkolemmikki 'Looking Glass' nousi maasta, ei riemullani ole rajoja. Yksikään rotkolemmikeistäni ei kuollutkaan talveen, vaikka ensin näytti siltä, että niistä on enää muutama elossa!

Ai niin. Onhan se uusi 'Hadspen Cream', jonka tilasin Hollannista... se kuihtui toukokuun helteisiin eikä ole vironnut eloon. Hankalaa, kun taimet olivat jo hyvässä kasvussa, kun tulivat, ja sitten oli niin kylmä kevät, etten tiennyt, mihin taimet laitan odottamaan istutusta, ja seuraavaksi oli hellettä ja kuivuutta.

Unikoiden ja maariankellon kanssa näyttää toistaiseksi hyvältä. En ole koskaan onnistunut maariankellojen kanssa, en ostettujen taimien enkä siementen. Taimet ovat aina kuolleet, siementaimet eivät kasvaneet. Nyt kokeilin taas ostotaimilla ja istutin pikkuruiset taimet isoon ruukkuun. Niistä on yhä elossa kolme. 

Kylvin siihen Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin lähettämät liilan pioniunikon siemenet samalla, sillä unikoidenkin kanssa käy useimmiten niin, ettei mitään nouse, jos niitä yrittää kukkapenkkiin kylvää.

Tällä metodilla ainakin saan kukkia ja toivottavasti tsiljoona unikonsiementä, joita voi sitten viskellä sinne sun tänne. Ja jos maariankellot vaikkapa vankistuvat syksyyn mennessä, voin sitten istuttaa ne kukkapenkkeihin. Niiden kai olisi tarkoitus olla monivuotisia, vaikka tähän mennessä ne ovat olleet puutarhassani korkeintaan muutamaviikkoisia.

Raportoin villissä punaisessa penkissä kesäkuussa versoneesta Valentine-särkyneestäsydämestä. Himalajanjalkalehteäkin ehdin etsiä samasta paikasta koko alkukesän ajan, kunnes viimein juhannuksena sekin oli yhtäkkiä noussut maasta ja jo tämän kokoinen.

Reunuspäivänkakkaroiden suhteen olen huono-onninen. Ne eivät oikein viihdy tai siemennä, siemenkylvötkään eivät ole onnistuneet. Niinpä ostin uuden taimen toukokuussa, tämän kuten maariankellotkin ovat kasvattaneet Blomsterodlingens vänner -yhdistyksen aktiivit.

Mutta nyt havaitsin kellanvihreälehtisen reunuspäivänkakkaran pikku siementaimen entisen emokasvin lähellä ruusu-heinätarhassa. Merkitsin sen visusti. Toivoa on!

Valitettavasti Betweenin viime vuonna antama upeakukkainen siementaimi loistaa poissaolollaan. Näköjään kasvien kanssa ei silti pidä luovuttaa kovin äkkiä. Siitä vierestä on noussut viime viikkoina pari kesäpikkusydäntä, jotka istutin syksyllä, niin että ehkä kakkarakin voi vielä nousta.

Muotopuutarhaan pari vuotta sitten hankittu 'Angel's Blush' -harmaakäenkukka tuotti siementaimen. Nyt se on kukintakokoinen, mutta kukat eivät olekaan vaaleanpuna-valkoisia, kuten emotaimi, vaan aivan valkoisia. Harmaakäenkukkahan on kaksivuotinen, kukittuaan kasvi kuolee ja syntyy siementaimia.

Tämä on aika jännää, sillä entuudestaan minulla oli vain niitä voimakkaan tumman-pinkkikukkaisia.

Värimuutos ei oikeastaan haittaa, sillä olin vuosien mittaan välillä ajatellut, että valkokukkainen harmaakäenkukka saattaisi näyttää kivalta muotopuutarhassa, niin haamunvaalea kuin onkin. Tuohon paikkaan se väriltään kumminkin sopii – jopa paremmin kuin vaaleanpuna-valkoinen.

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Himalajanjalkalehti Podophyllum hexandrum

Himalajanvuokko Anemone rivularis

Kiurunkannus Corydalis

Maariankello Campanula medium

Pioniunikko Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä

Reunuspäivänkakkara, reunuspietaryrtti Tanacetum parthenium

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Juhannuksen pieni remppaprojekti

 viikko siinä oikeasti meni.

Viime kesänä laudoitettiin vanhan talon toisen päädyn yläosa, loput laudat jäivät odottamaan seuraavaa vuotta. Tänä vuonna ryhdyin hommaan yksin enkä tiennyt, osaanko tai saanko koskaan valmista. 

Juuri ennen juhannusta oli luvassa hienoa poutasäätä hamaan tulevaisuuteen, niinpä ryhdyin hommaan. Poudalla on vähemmän stressaavaa elää seinässä olevien reikien kanssa.

Kuten kaikki vanhan korjaajat tietävät, purkaminen on vähintään yhtä hidasta kuin rakentaminenkin. On jumiin ruostuneita nauloja ja kaikenlaisia ongelmia, joita täytyy ratkaista. Ikkunan yläpuolella on laudoitus tässäkin päässä hyvässä kunnossa, kun se on räystään suojassa. Ikkunan alla olivat huonoimmat laudat, joista joku oli jo pudonnut ja olin korvannut sen muulla laudalla. Niinpä aloitin purkamisen siitä ja jatkoin laudoitusta ensin ikkunasta vasemmalle. 

Tässä tilanne ensimmäisen työpäivän jälkeen 20.6. 

Tilanne 22.6. eli juhannuspäivänä aamulla. Oma sahalaita-alareunani meni pakosta epätasaiseksi, vaikka kuinka yritin. Mittasin, merkkasin paikoillaan, mielestäni piirsin lautaan viivan oikeaan kohtaan, mutta on aika vaikea pitkää lautaa paikoillaan, katsoa, että se on ylhäällä kohdillaan ja sitten viiva pitäisi vielä piirtää suoraan edestä päin, eikä yläviistosta tikkailta. Mutta ei pitkää lautaa jaksa kannatella pelkästään alapäästä!

Ihastelin ylhäältä käsin sitä, kuinka kauniisti pergolan orjanruusu ja sen takana kasvava tummalehtinen kirsikkaluumu sointuvat yhteen – juuri niin niitä ei muusta katsantokulmasta näe, kun puskien välissä on yli kymmenen metriä. Vein kameran vintille vähän myöhään ja se paras kuvakulma olikin jo tukittu uusilla seinälaudoilla, mutta ehkä tuostakin vähän pilkottaa kirsikkaluumun punaruskeita lehtiä kukkivan orjanruusun yläpuolella.

Kun siirryin enemmän vasemmalle, näkyi enemmän puutarhaa, sillä kuvasta oikealle on iso kuusi. Taisin kyykistellä ikkunan alla olevasta reiästä, kuva meni vinoon. Näkyy preeriaa ja kasvimaata. 

Tuuli toi kuusen vierellä kasvavan pihajasmikkeen tuoksutuulahduksen välillä nenääni vintille. Ransu päivysti alhaalla tikkaiden vieressä. Ja vintillä, eristämättömän mustan huopakaton alla, oli lämmin.

Otin samalla pari kuvaa vintillä, vaikka kamerassa oli zoomlinssi, jonka kanssa ei saa kuvaan kuin pienen alueen kerrallaan. 

Vintin lattian eristämis- ja laudoitusprojekti on erittäin kesken, sillä aloitin sen vasta talvella. Kuvassa näkyy etuseinän laudoitusta, joka on onneksi erinomaisessa kunnossa. Räystäs on suojannut sitä niin hyvin, ettei sitä vielä näin 150 vuoden ikäisenäkään tarvitse uusia. Jos sen joutuisin vaihtamaan, olisi koko paraatijulkisivun mittainen sahalaitareunus aaltoileva!

Vintin toisen päädyn ikkunan edessä on hieno poljettava sorvi, jonka puinen väkipyörä on kattorakenteissa.

Vinttiä ei ole eristetty, enkä aiokaan eristää, se on arvokas tällaisenaan. Eristän välipohjaa, jotta tulevista asuinhuoneistani ei karkaa lämpö harakoille.

Juhannuksena vietin kaksi ihanaa iltapäivää naapurin luona juhlimassa, jolloin työpäivät jäivät lyhyeksi ja vielä lyhemmäksi. Viikonlopun jälkeen 24.6. työn aloittaessani näytti tältä.

Ikkunan alla olevat laudat olivat liian lyhyet, varmaan entinen ikkuna oli jotenkin erilainen (se meni rikki haukan lennettyä päin lasia, ja toisesta päädystä ikkuna puuttui kokonaan, niinpä teetin nämä pieniruutuiset vintin ikkunat). Nyt tein laudoista vähän liian pitkät, mutta tässä vaiheessa, kun asian huomasin, en enää alkanut korjata. 

Vanhojen mittojen mukaan sahattu helmiponttipaneeli on erittäin kallista tavaraa, eikä minulla ollut sitä ylimääräistä. Ruskopenkin vieressä yli vuoden majaillut lautakasa alkoi huveta. Ruskopenkki tuli esiin! Marhanlilja 'Early Bird' kukki upeasti, samoin keltakukkainen etelänkurjenmiekka.

Sahasin kaikki laudat käsin isoisäni vanhalla loistavalla sahalla, sellaisella suorakulmion muotoisella, jolla tulee ihanan siisti sahausjälki. Naapuri ihmetteli, mutta käsin sahaaminen oli tässä projektissa melko pieni työmäärä. Aikaa meni vanhan ja uuden ponttilaudan liitoskohtiin, alapäiden kiinnitysriman osittaiseen uusimiseen, ikkunan saamiseen paremmin seinän myötäisesti, nurkkien kanssa äheltämiseen... no, vanhan talon korjaus on yhtä äheltämistä, minkä kaikki sitä tehneet tietävät.

Tilanne 26.6. Nyt on ikkuna tasan vaaterissa seinän kanssa, oikeanpuoleinen karmilista poissa ja vanhat laudat jatkettu ikkunasta oikealle sekä jatkosten yläpäille tehty sisäpuolelle kiinnitysrima. Noiden toimenpiteiden jälkeen ei tainnut enää hitaampia väliprojekteja olla, sai vain keskittyä laudoittamiseen.

Tilanne 27.6. aamulla, enää yhden työpäivän homma jäljellä (tosin siitä en ollut päivää aloittaessani ollenkaan varma). Laudat riittivät niukin naukin, yhtä jouduin jatkamaan. 

Mutta voi hemuli! En ole ottanut yhtään kuvaa valmiista laudoituksesta. Olisin voinut vannoa, että otin. Ehkä tuo aaltoileva alareuna harmitti niin, etten ottanut. Tulin nyt hetkeksi kaupunkiin, joten en voi kuvaa juuri tähän hätään ottaakaan.

Siistiytyneestä pihasta kyllä otin kuvia, vaikka en viimeisen pitkän työpäivän jälkeen jaksanutkaan vielä viedä pois sahapukkia, noukkia sataa kolmion muotoista puupalikkaa maasta, kantaa lojumaan jääneitä kattopeltejä pois (olivat taapelin päällä talven yli) enkä naulata laudoiduksen yläpäästä sieltä täältä puuttuvia nauloja. Kaikki tuo jäi seuraavan aamun hommaksi, ja sitten pääsin puutarhan pariin pitkän viikon päätteeksi.

Ihanaa, kun ruskopenkki taas näkyy kunnolla! Taapeli oli niin lähellä sitä, että en edes kanttaamaan mahtunut. Nyt sen viimein kanttasin, enkä tiedä, olenko ikinä ollut kanttaamisesta niin innostunut.

Kuvasta voi toivottavasti nähdä, että 'Early Bird' -marhanliljan lisäksi portinpielen koreaköynnöskuusama 'Goldflame' on aivan ihana oranssinpunainen kukkapilvi juuri nyt.

Projektiin kului 8 päivää, joista kaksi oli vajaita vain muutaman tunnin työpäiviä juhannuksena, ja yksi päivä oli kokonaan poissa pelistä, sillä kävin Nauvossa kaupassa ja sen jälkeen teimme ystävien kanssa metsäretken uudelle Mustin metsä -luonnonsuojelualueelleni. 

Sellainenkin hidastus sattui, että juhannuksena sain naapurin terassilla tikun keskelle jalkapohjaa, ja tikun pää jäikin sisälle nahkaan. Huomasin sen märkivän ja punoittavan vasta seuraavan päivän iltana, kun otin turvakengät pois jalasta. Niissä ei jalkapohjan aristusta tuntenut. Sitä seuraavana päivänä en aloittanut töitä aikaisin, mutta tikun pään kaivaminen pois ja Betadine-kylvyt auttoivat niin, että pääsin kuitenkin tikkaille sinäkin päivänä.

Miten ironista: olisin voinut pudota tikkailta, vetää sorkkaraudan päin naamaa, lyödä vasaralla peukaloon, sahata sormeen tai edes astua naulaan (no turvakengät kyllä), mutta ainoa haaveri sattui naapurin terassilla paljain jaloin tepastellessa.

En olisi uskonut osaavani tehdä tällaista projektia tai saavani sitä yksin suunnilleen koskaan valmiiksi. Kannustankin kaikkia ylittämään ennakkoluulonsa, sillä kyllä sitä pystyy, kun pakko on, ja ryhtyy vain tekemään!

Vanhan talon vintiltä löytyy yhä rakkauskirjeitä. Tämä on tullut talon Wivi-tyttärelle Amerikasta vuonna 1922. Monet muutkin kirjeistä on lähetetty milloin mistäkin, sillä talossani asui merimiehiä useassa polvessa. Tämän kirjeen lähettäjä asui kuitenkin tuolla hetkellä pysyvästi New Yorkissa ja etsi siellä parhaillaan uutta työtä. Kirjepaperi on paikallisen merimieskirkon. 

Kirjoittaja kinuaa ihanaa Wiviä sinne kaverikseen, sillä naisilla on siellä paremmat työmarkkinat ja yhdessä he voisivat saada helpommin töitä ja rikastua!

Tarina ei kerro, menikö Wivi. Ehkä ei, sillä kirjeen kirjoittajalla on eri nimi kuin sillä, jonka kanssa Wivi lopulta meni naimisiin. Hän taisi olla melko hehkeä nuori nainen, sillä tämä ei suinkaan ole ainoa kirje, jonka hän on saanut ihastuneelta sulhaskandidaatilta – heitä on ollut useita.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä