Kirjassa ihminen on jo mennyt liian pitkälle geeni-muunteluinnossaan ja yhteisöistä ei juuri voi puhua. Moraali on tiessään, kun kukin yrittää pelastaa oman nahkansa. Lihaa ei ole enää varaa tuottaa hedelmättömässä maaperässä, silti harvat valitut nautiskelevat uhanalaisten lajien lihalla erikoisravintolassa. Tavalliset pulliaiset saavat tyytyä SalaBurger-ketjun purilaisiin, joissa pihvien raaka-aineena saattaa olla huono-onninen laitapuolen kulkija. Kattopuutarhassa elää yhteisö Herran tarhurit, joka viljelee, pitää mehiläisiä, osaa kerätä villikasveja ravinnoksi ja kierrättää.
Olin monta vuotta kasvissyöjä, mutta eniten siksi, että liha ällötti. Kouluruuan lihan laadulla oli siihen varmaan suurin vaikutus, se oli niin karmean teollista eikä sitä syödessään voinut tarkasti tietää, mitä söi – vähän niin kuin SalaBurgerit... Vartuttuani, matkusteltuani ja lihatilalla aikaa vietettyäni huomasin, että tuotettu liha voi olla peräisin myös hyvän elämän viettäneestä eläimestä, mutta siinäkin tapauksessa sen ruokkiminen kuluttaa paljon luonnonvaroja.
Laidunnus luonnonniityillä on hyväksi niin eläimille kuin ympäristölle-kin. Tässäkin saaressa laiduntaa kesäisin korppoolaisen lihatilan lehmiä, jotka pitävät niityt avoimina ja rantojen ruo'on kasvun kurissa samalla, kun ne elävät kuukausia ilman lisärehua. Sekin on plussaa.
Sitten on riista. Itse syön mielelläni riistaa. Sille ei ole tuhlattu viljely-alaa kasvattamalla rehua, ja samalla eläin ei ole myöskään elänyt vankeudessa. Pienriista, siis lajit, jotka lisääntyvät ja kasvavat suhteellisen nopeasti ja pienellä määrällä ravintoa, ovat ekologisempi vaihtoehto, näin väittävät myös Herran tarhurit. Paras olisi tietysti hankkia eläinproteiini esimerkiksi toukista ja heinäsirkoista.
Herran tarhurit tarjoaa paljon purtavaa ajatuksille, niin kuin Atwoodin tuotanto yleensäkin. Tässä Aatami Ensimmäisen, Herran tarhurien perustajan, keskustelu yhden päähenkilöistä kanssa Jumalan merkityksistä:
– ...meidän on syytä ohjata yleinen mielipide biosfäärille ystävälli-sempään suuntaan tähdentämällä vaaroja, joita voi koitua jos me suututamme Jumalan pettämällä Hänen luottamuksensa meidän johtajuuteemme.
– Sinä siis tarkoitat, että kun Jumala saadaan ympätyksi mukaan tarinaan, seurauksena on rangaistus, Toby sanoi.
– Aivan, Aatami Ensimmäinen vastasi. – Tosin rangaistus seuraa myös siinä tapauksessa, ettei tarinassa ole Jumalaa, se on sanomattakin selvä. Mutta sitä ihmisen on vaikea hyväksyä. Jos kerran on rangaistus, he vaativat myös rankaisijan. Persoonaton katastrofi on heille kauhistus.
Vaikka tämä ei ole varsinainen kirjablogi, tässä silti toinenkin lukunäyte:
Me käytämme Maapallon loppuun. Se vetelee viimeisiään. Ei sellaisten pelkojen kanssa voi elää niin että viheltelee vain. Odotuksen tunne kasautuu kuin vuorovesi. Sitä alkaa toivoa, että kaikki olisi jo ohi. Huomaa sanovansa taivaalle: Antaa tulla! Tee pahin mitä pystyt. Päästään siitäkin.
Erityiskiitos kirjan loistavasta suomennoksesta kuuluu Kristiina Drewsille.
Ylimmässä kuvassa on muuten erityisen kaunista tammia ja katajaa kasvavaa rantaniittyä Paraisten Lenholmenissa, jota lampaat hoitavat laiduntamalla.
Ja psst. Vielä yksi juttu. Kuka ei vielä ole lahjoittanut SPR:lle, tehköön sen nyt. Eniten apua on lahjoituksesta, jonka käyttökohdetta ei ole määritelty. Näin SPR voi suunnata avun sinne, minne sitä eniten tarvitaan. Maailmassa on niin paljon apua tarvitsevia, sielläkin, mistä ei uutisoida. Haitilaisetkaan eivät lakkaa tarvitsemasta apua vielä pitkään aikaan.
.JPEG)
.jpg)
Luontoa pitää suojella. Kaikki kunnia niille lihapullille, joissa on ekologisesti lihaa vain 16%. Tykkään lihasta, mutta mutta ei sitä tarvitse olla joka ruoassa. Lautasmallin mukaankin vain neljäsosa annoksesta korkeintaan. Ja myrkyt pois ruoasta.
ReplyDeleteEhkä meille tulee pieni hyötytarha tänä kesänä, mutta viimeistään ensi kesänä. :)
Aika karmeaa on myös se, miten nyky(länsimainen)ihminen suostuu syömään eläimestä melkeinpä vain fileet. Aiemmin käytettiin eläin tarkemmin, kun se teurastettiin itse. Nyt, kun liha ostetaan siisteissä paketeissa marketista, ostetaan vain sitä sisäfilettä. Se on haaskausta.
ReplyDeleteNäitä mietin minäkin. Maailman linjoja ohjataan ainoastaan talouskasvun näkökulmasta ja siinä suhteessa pienen kuluttajan on lähes mahdotonta olla osallistumatta luonnonvarojen tuhlaamiseen, saastuttamiseen ja riistoon. Jos rehellisiä ollaan, olen pessimisti, enkä usko, että ihmiskunta saa näitä asioita maailmanlaajuisesti tolalleen ja toisaalta haluan uskoa hyvään loppuun saakka. Jotenkin luulen kuitenkin, että tavalliset ihmiset ympäri maapallon välittävät näistä asioista ja haluavat turvata jälkipolvillekin puhtaan ja monimuotoisen elämän, mutta se pieni joukko, joka maailman asioista päättää, puskee eteenpäin ahneuden voimalla välittämättä seurauksista. Kaivan muuten tuon kirjan jostain esiin.
ReplyDeleteTämä on aihe, jolla säännöllisesti riivaan itseäni. Riista on minunkin valintani. Saan hirveä ilmaiseksi, sillä maitamme käytetään hirvestykseen. Ja vapaasti elelleet lampaat menettelevät. Lintuja en voi syödä, koska ne osaavat lentää. Paitsi kanat, mutta niillä on ikävät oltavat.
ReplyDeleteMummoni kertoi usein, miten teurastuspäivinä varastot täyttyivät, sillä k a i k k i otettiin talteen.
Ja tämän kirjoitettuani tiedän, että ruoan loppuessa ja nälän kurniessa söisin vaikka tehokasvatetun porsaan.
Riivaus jatkuu.
Kirjoitit asiaa! Itse mietin miten oikein voisin vähentää lihan syömistä, itse siihen pystyn hyvin, mutta kun pitää valmistaa kahdelle miehlle proteiinipitosta on hiukan vaikeaa. Kiitos kirjainkeistä, aion lukea nuo Atwoodin kirjat.
ReplyDeleteSPR on hidetttu, Japani tarvitsee meidän apua.
Niin Caro, hyvin sanottu. Riivaustahan se on.
ReplyDeleteMaria, tuo on niin totta, ja toisaalta... vaihtoehdot ovat riistää itseltään henki tai uskoa parempaan tulevaan. Elämisen jatkuminen, siis ihan mikromittakaavassa OMAN elämän jatkuminen edellyttää uskoa tulevaan, muuten ei kannata elää.
Nyt vaalien alla onkin muuten hyvä ottaa esille aiheet maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.
Mieheni, joka on maatalon poika, on nihkeä lihansyöjä (toisin kuin luulisi) eikä koskaan pane mitään makkaraa tai lihaleikkeileitä leivälleen. Tämä on hänelle jotenkin luontaista, ei hän ole kasvissyöjäkään tai lihansyömättömyydessään mitenkään periaatteellinen. Mutta on vaikuttanut siihen, ettei meillä kovin paljon liharuokia tehdä eikä leikkeleitä syödä. No, yksi vakioliharuoka meillä on kyllä lihamureke, jossa on runsaasti kuivattua suppilovahveroa.
ReplyDeleteIsoista ja vakavista asioista kirjoitat tämän Atwoodin kirjan näkövinkkelistä. Mihin maailma on menossa? Siinäpä kysymys. Sen kysymyksen edessä tunnen itseni pieneksi ja sanattomaksi.
No eihän sitä tiedä, eikä varmaan ole tarkoituskaan tietää. Mutta on silti terveellistä pohtia, jos suinkin nimittäin pystyy vaikuttamaan.
ReplyDeleteAtwood itse suosittelee tekemään pieniä ekotekoja, vaikka kuinka pieniä, mieluiten päivittäisiä, sillä koko maailmaa ei kukaan pysty muuttamaan, paitsi joku diktaattori/terroristi/ydinpomminlaukaisija, mutta silloin se menee huonompaan suuntaan.
Voimattomuus on luonnollinen tunne, mutta sen taakse ei pidä piiloutua ja ummistaa silmiä, sillä suuria ovat monet pienet teot yhdessä.
Minua pelottaa, vaikka olen vannonut, etten sotke politiikkaa tähän blogiin, tämä oikeistolaisuuden ja perussuomalaisten suosio! No, nyt tuli pyörrettyä sekin päätös olla sotkematta politiikkaa blogiin ;-) Mutta niin, mihin tämäkin maa on menossa?
Olipas hyvä kirjoitus! Afrikassa asuessani, sitkeitä lihoja jyystäessäni, ajattelin ryhtyä kasvissyöjäksi. Paljon en kyllä nuorempana lihaa käyttänytkään, mutta nyt perheen miesväki sitä erityisesti kaipaa.
ReplyDeleteHyvä pointti on suosia riistaa ja hankkia pakastimeen esim. karitsa kaikkine osineen. Näin olemme joskus tehneetkin. Niistä eri osista on sitten kiva keksiä erilaisia ruokia. Täällä kiertelee sellainen pakasteauto kalavalikoimineen. Voi kunpa joku keksisi riista tai lammasauton. Minusta saisi kyllä vakioasiaakkaan :)
Riista- ja lammasauto! Oivallinen idea :-)
ReplyDeleteHyvä muistutus SPR:stä, itekin laitoin pitkästä aikaa sinne. Mutta kiinnostaa myös Japanin tuhojen elukaiset - auttaako niitä kukaan? Animalian kauttakaan ei saanut oikein toimivaa vinkkiä, mutta tilasin IWAFin uutiskirjeen, jospa sieltä jotain paljastuisi.
ReplyDeletehttp://www.ifaw.org/ifaw_european_union/index.php
Kiitos linkistä! Minäkin mietin tuhojen jälkien kuvia katsoessani sitä hätääkärsivien lemmikkien ja muiden eläinten määrää, mikä siellä täytyy olla.
ReplyDeleteLisäksi mietin, että tarjoaisin mielelläni majoitusta jollekulle Japanista evakkoon lähtevälle henkilölle/perheelle, pitää ottaa siitäkin selvä, tarvitaanko sellaista jne.
Kirjoitit isoista asioista. Se aina pysäyttää miettimään tätä arkielämän "kepeyttä" ja sitä, miten vähän sitä loppujen lopuksi kuitenkin tekee tai edes yrittää tehdä oikeiden asioiden hyväksi. Onneksi on kaltaisiasi huonon omantunnon herättelijöitä, se tekee hyvää!
ReplyDeleteKatastrofirahaston tai jonkin vastaavan säännöllisen tukemisen pitäisi olla jokaisen suomalaisen ja muidenkin hyvinvointivaltioiden asukkaiden kansalaisvelvollisuus.
Mietin itse välillä - jos sinä et halunnut puhua politiikkaa niin nostanpa minä sitten esille uskonnon, joka myös usein kuuluu niihin ei-keskusteltaviin aiheisiin - kirkosta eroamista, mutta toisaalta menevätpä nekin verokymmenykset (toivottavasti) osaltaan myös vähempiosaisille, eikä pelkästään kirkkojen kimallusten uudelleenkultaukseen. Pitäisikö kirkko erottaa valtiosta ja asettaa se samalle viivalle muiden hyväntekeväisyysinstituutioiden kanssa varainkeruun suhteen... ja olisiko kirkko siinä tapauksessa valintani, vai antaisinko kymmenykseni mielummin Naisten Pankille tai vaikka Martoille, jotka molemmat ovat paljon lähempänä sydäntäni kuin evankelisluterilainen kirkko. Tai jollekin taholle, joka vastuullisesti pyrkii edistämään ympäristön vaalimista ja suojelua, edistämään mielekästä ja eläimiä kunnioittavaa elintarviketuotantoa... tai jotakin muuta.
Oho, taisi vähän mopo karata, ja ajatus. Anteeksi.
Mielenkiintoisia ajatuksia. Itse olen yrittänyt kovin satsata viime aikoina siihen, että en heittäisi ruokaa menemään. Se kun tahtoo olla vähän niin, että kun elää pääsääntöisesti kahden aikuisen taloudessa tahtoo joskus käydä niin, että joku ruoka pyörii aikansa jääkaapissa kunnnes se on kehittänyt jonkun kasvuston ympärilleen.. Miesystäväni on kyllä tässä suhteessa hyvä kumppani, koska hänelle kyllä kelpaa yleensä kaikki ruuan loput seuraavana päivänä. Mielestäni olen tässä ruokajätteen vähentämisessä onnistunut nyt aika hyvin. Sitäpaitsi, kun kompostoi ruuan pieni heittäminen ei tunnu niin pahalta kun ajattelee, että se tulee mullaksi jossakin vaiheessa. Kauppojen ruuanheittäminen on asia erikseen. Sukumme nuorimies dyykkasi viime talvena paikkakuntansa yhden kaupan roskiksesta pakastimen täyteen hyvää ruokaa. Kylmä talvi ja ruuan siististi pois heittäminen mahdollisti tämän. Kaikki oli siististi omissa pakkauksissaan: leivät ja piirakat, suklaat, kahvit! Kaikki ihan syömäkelpoista. Pojalla oli sellainen ajatus, että kauppias oikein tietää, etttä hän hakee ne. Se oli kuulemma aika koukuttavaa... Vähän kuin urbaania metsästystä..
ReplyDeleteTärkeä aihe, jota mietin paljon itsekin. Atwoodia en muuten ole lukenut, sillä jotenkin vierastan dystopioita kaunokirjallisuudessa.
ReplyDeleteMinä olen kasvissyöjä (lakto-ovo-pescovegetaristi), mutta olen joustava, eli syön esim. appivanhempien luona lihaa, koska he eivät oikein osaa valmistaa minulle erikseen kasvisruokaa, kun menemme illalliselle. En halua olla hankala vieras ja vaatia erityiskohtelua, vaikka tästä varmasti moni on eri mieltä. Ajattelen itse mieluummin noiden pienten tekojen kautta, vaikka aika kokonaisvaltaisesti eettisyys ja ekologisuus valintojani ohjaa. Silti käyn liian pitkissä, kuumissa suihkuissa, syön paljon juustoa ja matkustelen lentämällä. Kaikkea en pysty tai halua elämästäni karsia omantunnon vuoksi, joskin olen huomannut, että vaikka monesta asiasta on joskus tuntunut mahdottomalta luopua, ajan myötä niin on kuitenkin käynyt kuin itsestään.
Aulin kommenttiin piti muuten viitata sen verran, että meillä taas ruokaa alkoi mennä roskiin vasta lasten saavuttua perheeseen. He jättävät niin paljon syömättä, eikä mekään jakseta aina toimia "jätemyllyinä". Toki tähänkin pyritään kiinnittämään huomiota. Opettelin äskettäin mm. leipomaan rieskaa aamupuuron tähteistä. :)
Isoja asioita,vakavia ajatuksia...Noita tulee mietittyä usein,epäsuhtaa,joka maailmassa vallitsee.Pakosta tulee mieleen,ettei tästä länsimaiden itsekkyydestä voi hyvä heilua...Omilla pienillä valinnoilla voi omaa mieltään vähän parantaa,vaikka se onkin vain pisara valtameressä.Hirvittää tuo lihalla mässäily.Omassa lapsuudessani nauta tai possu olivat pyhäruokaa,ei niitä syöty joka päivä.Lampaita meillä oli,villan ja lihan takia,puhumattakaan,että mulle ne olivat myös lemmikkejä.Isäni on ollut innokas metsästäjä ja se on välittynyt myös pojalleni,joka kantaa riistaa ruokapöytään meillekin.Hyvin vähän tulee lihaa ostettua,etupäässä sitten kanaa,useammin kuitenkin kalaa.Inhoan ajatustakin tehokkaista lihan tuotantolaitoksista,ne ovat keskitysleirejä...Tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin,mutta sehän on jo tehty:).kiitos ravistelevasta postauksesta!ja p.s.Punaisen Ristin lipas oli ilmestynyt työpaikan kahvihuoneeseen eilen,sinne jo kerkesinkin sujauttaa vähän mielenrauhoittamiseksi.
ReplyDeleteHyvähän se on, että ajatuksia herää ja niitä tulee pureskeltua!
ReplyDeleteNiin, itse olen sitä mieltä, että ihmisessä on sisäänrakennettu moraali ja lähimmäisenrakkaus, jota varten ei tarvitse lukea Raamattua tai kuulua kirkkoon. Sen ääntä pitää vain osata kuunnella. Ja kirkkohan on oikeastaan instituutio, niin kuin sanot. Jos usko on lähimmäisenrakkauden ja moraalin vaalimista, ei sen harjoittamiseen välttämättä tarvita kirkkoa. Ja kaikkein tärkeintä on olla inhimillinen, eikä siihen tarvita edes nimellistä uskoa.
Tuota kysymystä, meneekö ruokaa eniten roskiin aikuis- vain lapsiperheessä, olen kuullut ennenkin. Joidenkin lasten vanhemmat sanovat, että heidän lapsensa ovat kuin roskakuiluja: sinne menee kaikki! Toisissa perheissä asia on aivan päinvastoin. Ja toisaalta taas aikuistalous pystyy arvioimaan menekkinsä ehkä helpommin, vaikka sitten toisaalta aikuisten on helpompi mennä yllättäen iltamenoihin ja aiottu päivällinen jää tekemättä.
Itse olen huomannut, että jos muuttaa asumaan saareen, jossa ei ole kauppaa, ei ruokaa paljon roskiin mene - tulee syötyä kaikkea mitä kaapissa on odotellessa seuraavaa ruokalähetystä (kerran viikossa) tai kauppareissua, jonne ei hevillä mene, kun siihen kuluu 5 tuntia ;-) Ja muutenkin, teen ruokaa yleensä 2 päiväksi kerrallaan.
Tiina ehti kommentoimaan tähän väliin!
ReplyDeleteMinua harmittaa se, miten vähän Suomesta saa vapaana kasvanutta kanaa. Englannissa asuessani totuin siihen, että se vaihtoehto on pienimmissäkin marketeissa. Mutta ei täällä :-( Suomessa on muutenkin ihan harvinaisen teollista ja pakattua ruokaa. Meillä on onneks taas pienleipomoita, muta missä ovat pienlihakaupat, mitä esim. Englannissa ja Ranskassa on? Niistä saa kaikkia osia, myös niitä soppaluita. Suomalaiset ovat tällä hetkellä täysin tottuneita siihen ajatukseen, että liha kasvaa muovirasioissa kaupan hyllyssä.
Vielä Atwoodin kirjasta kiinnostuneille pieni varoituksen sana: Herran tarhurit on vaikuttava, paikoin järkyttävä, mitä en ehkä tarpeeksi korostanut. Sen järkyttävyys on paitsi kaikessa siinä raakuudessa mitä ihminen voi tehdä toiselle myös siinä, ettei sen kuvaama maailma tunnu edes kovinkaan mahdottomalta ajatukselta. Kirja voi aiheuttaa yöunien menetystä...
Mutta silti, suosittelen lämpimästi.
Tämä kirja pitää lukea, kiitos vinkistä! Nyt kun Japani on pinnalla (kurjien asioiden vuoksi), suosittelen kirjaa "Nöyrin palvelijanne".
ReplyDeleteAsenne liharuuokiin on tosiana arkipäiväistynyt, moni syö sitä joka päivä ajattelematta onko se tarpeen. Kun sporttaili aktiivisemmin, oli tosi mielenkiintoista kuulla mm. kasvissyöjä-triathlonistin kokemuksia.
Onni on, että moni läheisistä metsästää. Suosin kotimaista riistaa, en mitään Uuden-Seelannin saksanhirveä, saksalaista häkkifasaania tai kiinalaista häkkikania, joita voi saada riistaravintolassakin lautaselleen.
Koira on kätevä jämien tuhoaja, tosin siihen ei voi upottaa mutakakun jämiä;) Taloutemme koira hyödyntää myös paljon suomalaisten riistaeläinten osia, jotka muuten menisivät roskiin. Ja toki, metsästää myös itse kaneja Helisngin puistoista, mutta kädetön emäntä ei pysty nylkemään saalista:/
Ai että, sinulla on sankarikoira, joka yrittää ratkaista kaupungin kaniongelman ;-) Se olisikin hyvä, jos niistä saisi tehtyä lemmikkien tai ihmisten ruokaa. Kanihan on ruuantuotantoeläimenä varsinainen hyötyeläin: liha syödään ja turkiskin voidaan käyttää. Mutta voi kauhea, mutakakku on pakko syödä itse. On se kova kohtalo! :-D
ReplyDeleteOn tosiaan uskomatonta, että Suomeen, jossa on niin paljon luontoa ja riistaa, tuodaan "riistaa" rahdilla muualta. Haloo!
Muutenkin, hauaisin herätellä kaikkia miettimään sitä, minkä verran ostokset (vaatteet, ruoka, kasvien taimet jne.) ovat matkustaneet. Pitänee kirjoittaa toinen paasauspostaus siitä aiheesta...
Hyvä kirjoitus! Olen huojentunut, että ihmiset jaksaa miettiä näitä asioita. Minusta kasvissyönti olisi aika hyvä ratkaisu moneen ongelmaan. 30 vuotta kasvissyöjänä takana - näin voi elää. Saarielämä kuulostaa sinänsä loistavan ekologiselta, pisteet sinulle siitä!
ReplyDeleteHmm, ei tämäkään erityisen ekologinen ratkaisu ole. Ajan autolla kaupungin ja saaren väliä, tosin olen yrittänyt minimoida sen noin yhteen edestakaisreissuun kukaudessa. Ja lämmitän yhdelle ihmiselle (ja kahdelle kissalle) kokonaista omakotitaloa, vaikka tässä onkin vain kolme pientä huonetta lämpiminä. Silti.
ReplyDeleteOlen huomannut, että kun ei ole kylppäriä, niin vettä kuluu huomattavan vähän. Ai, ei ollut yllätys? :-D Niin että kun ei ikinä peseydy, heh. Eikun sauna on pihalla, sinne kannetaan vesi, pari ämpäriä per pesukerta riittää ja sillä pesee jo pikkupyykitkin, pari-kolme kertaa viikossa.
Mutta kerrostaloasuminen ja lyhyet matkat ovat erittäin ekologinen vaihtoehto.
Kaikkien näiden (hyvien) vakavien kommenttien jälkeen totean vain... Kivat sorsat, paitsi jos syö aamupalaa kun lukee sun postausta. :D
ReplyDeleteOh dear! :-D Sorsat ovat makoisia, paitsi eivät ehkä omiaan aamupalaleivän äärelle.
ReplyDeleteTaitaapa jäädä Atwoodit lukematta, omatuntoni tuntien menevät yöunet jo tästä postauksestakin.
ReplyDeleteMeillä tuetaan lihantuotantoa ainakin ostamalla maitotuotteita, kananmunia ja teollista kissanruokaa. Hirvenlihat kissalle tulevat sentään metsästä, kiitos vanhempieni. Hirvenlihalla kasvatettuna itselleni eivät maistu muovipakettilihat lainkaan, joten olen siirtynyt soijaan, linsseihin ja papuihin. Tästä poden tietenkin huonoa omaatuntoa, koska käyttämäni tuotteet eivät ole kotimaisia, vaan ties mistä saakka kärrättyjä ja lennätettyjä. Silti en saa pakotettua itseäni pelkille kotimaisille herneille yms. Laiska mikä laiska. Kumma kyllä, kissan pidosta ja ruokinnasta en ole koskaan tuntenut syyllisyyttä.
Ei ollut tarkoitus aiheuttaa huonoa omatuntoa, eikä kirjankaan tarkoitus varmaan ole se, sehän on fiktiota ja mukaansatempaana tarina.
ReplyDeleteMinusta ainakin tuntuu, että näitä asioita on hyvä pohtia - tai oikeastaan, miten voi olla pohtimatta?
Sinun tarkoituksesi ei toki ollut lytätä ja syyllistää, vaan herättää ajatuksia :) Unnan mielestä tosin saisin potea huonoa omaatuntoa enemmänkin, koska silakkaa ja sydäntä ei ole kupissa joka päivä ;D
ReplyDeleteNo NIIN, SIITÄ kuuluisikin viettää suorastaan unettomia öitä! :-D Ransu tuli sanojen ponneksi tähän viereen, näkisitpä, silmät viirulla istuu näppäimistön vieressä, tuhisee, pörhistelee ja huokuu "olen ihana, enks ookki?" ja "pussaillaan!" viestejä.
ReplyDeleteLemmikistä ei toki voi tuntea syyllisyyttä. On hienoa voida suoda eläimelle elämisen arvoinen elämä.