Sunday 28 April 2024

Mainio päivä

 Täyttä puutarhaelämää! Työlistalla oli oikeastaan olohuoneen uusi hylly kirjoille, mutta kun huomasin sen kaipaavan vielä yhtä maalikerrosta, pääsinkin sutimisen jälkeen pihalle. Jes!

Tämän parempaa ei olekaan. On kevät! Poistin viimeiset villat arkojen kasvien päältä – aika näyttää, nousevatko latva-artisokat ja pronssifenkoli. Ihme on, jos nousevat, tällaisen talven jälkeen.
Mutta kaikenlaista muuta nousee!

Voi hitsi. Kasvimaan kulman penkissä kirjavalehtistä tyräkkiä suojannut villa peitti kokonaan alleen myös pystykiurunkannus 'Azovin' sekä lumikin. En yhtään muistanut niitä!
Villaa ei oikein saanut irti kasveista tuhoamatta niiden latvoja, joten voi olla, että kukinta meni siinä, tai ainakin osa siitä. 
Siitä tyräkistä ei vielä pysty sanomaan juuta eikä jaata. Keskitalvellahan siinä oli vielä vihreät lehdet, kun kurkistin, mutta sen jälkeen on talvea podettu vielä kolme kuukautta. Kasvi on ihan ruskea, leikkasin sen nyt matalaksi, ja aika näyttää, nouseeko tyveltä mitään.
Taustalla kohoaa komea keisarinpikarililja 'Ruduke'. Sen ympärillä kukkivat ystävän lähettämät puistolumikellot. Yksi Camassian versokin sieltä jo nousee.

Keltakukkaisen keisarinpikarililjan versot ovat kokonaan vihreät, niistä puuttuu punerrus. Taustalla näkyy myös mukava asia.

Unkarinsinivuokko 'Blue Eyes', jota metsäkauris verotti, on nostanut uusia nuppuja kukkaan ja lisää tulee!

Myös minikoivikossa on uusi lehtosinivuokko puhjennut kukkaan syödyn tilalle. Tässä on liila sävy, se syöty on vähän punaisempi.

Eivätkä kauriit onnistuneet tuhoamaan edes kaikkien punaisten pystykiurunkannusten kukintaa, sillä näitä ruusu-heinätarhan uusia yksilöitä ne eivät huomanneet.
Mikä ihana väri!

Luonnon pystykiurunkannusta täällä riittää. Istutettuani punakukkaisia lajikkeita on puutarhan villi valikoima tuottanut jonkin verran purppuraisia siementaimia. Tässä on kiva vastaväriyhdistelmä kiurunkannuksen ja sen takana versovan valkokukkaisen lehtoakileijan välillä.
Kuten keisarinpikarililjan versoista, myös lehtoakileijasta voi nähdä kukan värin heti lehtien puhjetessa. Tai ainakin siitä saa jotain osviittaa. Valkokukkainen on näin vaaleanvihreä.

Yhtäkkiä huomasin rusokoiranhampaassa jo ensimmäisen kukkanupun! Miten nopeaa – eihän siitä ole kuin pari päivää, kun huomasin koko lehtipiipot ylipäätään. Nyt lehtiä nousee jo useassa paikassa.

Uusi puutarhavaja tuottaa iloa joka päivä, kun käyn hakemassa tarvikkeita tai huoltamassa sisällä talvehtineita kasveja. Niiden suhteen onkin pienoinen kato, kun oli niin kylmä talvi ja sisälämpötilani käväisi pakkasella. Ja ylipäätään lattiat ovat olleet tavallistakin kylmemmät juuristoille, kun iso osa ruukuista on lattioilla.
Oli niin ihana, kirkas auringonpaiste, että en yhtään nähnyt, millaista kuvaa olin ottamassa hämärästä vajasta – kuva meni vinoon, se kuvastanee ihanaa auringonpaisteista päivää. Linssikin oli vähän väärä, kun kamerassa oli zoomlinssi, en saanut yleiskuvaa.

Scilla rosenii avasi ensimmäiset kukkansa tänään. Tämä kasvaa alppipenkissä, joka lienee vähän liian kuiva, mutta onneksi tämä aarre on toistaiseksi selvinnyt. 
Päivänpesän Katja huomasi nuppujen olevan kauniisti liukuvärjättyjä. Myös avautuneissa kukissa on ihana väritys, ne loistavat pikkuruisten lamppujen lailla.

Löysin myös ihanan, erikoisemman Gold Laced -esikon, jota olin jo ehtinyt etsiä. Kuvan esikot eivät liity tapaukseen. Nämä ovat etelänkevätesikoita, jotka ovat kevätesikon lailla ainoita, jotka tosissaan täällä viihtyvät. 
Etelänkevätesikko on niin aikainen, että joskus olen löytänyt sen ensimmäiset nuput tammikuussa. Tänä vuonna huhtikuussa! Semmoinen talvi ja kevät.

Tällaisena päivänä ei voi kuin nauttia siitä, että on elossa. Tämä on ihmisen (ja kissan) parasta aikaa!

Seuraava ilonaihe löytyy kurjenmiekoista. Vaikka metsäkauriit verottivat näistä suurimman osan, on nyt puhjennut kolme uutta kukkaa. Lajista tai lajikkeesta ei tietoa, tuli väärä lajike.

Ja sitten vielä tämä asia. Ransusta vasemmalle istutin viime kesänä 'Straffan' -lumikellon. Se ei noussut. Nyt varustauduin lapiolla, kun halusin istuttaa siihen myös ihanaakin ihanamman vihreäkukkaisen 'Francesca' -esikon, jollaisen onnistuin hankkimaan (minulla oli sellainen joskus vuosia sitten, mutta se kuoli). Lisäksi en enää kestänyt epätietoisuutta lumikellon kohtalosta.
Maasta nousi lumikellon nuppuja ja ihmeellinen pitkulainen... pala, jossa ne olivat jotenkin kiinni. Tarkistin – en ollut onnistunut katkomaan varsia irti sipuleista, luojan kiitos. Mutta mitä ihmettä?
No se pala oli lättyyn mennyt pyörylä katiskaverkkoa, jonka suojiin olin pari lumikellon sipulia istuttanut, sillä tässä(kin) on myyriä. Verkko sipuleineen varmaan ajautui syvemmälle, kun kitkin jättikokoisen juuren tekeviä karstaohdakkeita tästä aiemmin keväällä. Murjoin silloin maata vähän liiankin voimallisesti.
Nyt lumikellot ovat taas pinnalla, toivottavasti kalpeat maan uumenissa kasvaneet kukkanuput pystyvät avautumaan ja kasvit muutenkin selviävät tästä mullistuksesta!

Kuten lumikelloja, talventähtiäkin nousee vielä lisää ja lisää, näin myöhään keväällä! 
Pohjattomassa ämpärissä on viime kesänä tekemäni kylvös leijonankitoja. Halusin vain nakata siemenet maahan, mikä oli typerä ajatus keskellä kesää, sillä ne eivät ehtineet tulla kukkaan syksyllä. Kaivoin yhden taimen sisälle, mutta se on ollut kuolleen näköinen jo kuukausia. Sen sijaan kun keskitalvella kurkistin ämpärin päälle kasaamieni lehtien, säkkikankaan, pakkaspeitteen ja vielä senkin päälle asetetun vanhan fleecetakin alle, oli siellä aivan vihreitä leijonankitoja!
No, kuten tiedämme, siitäkin on kolme kuukautta... talvi vain on liian pitkä aroille kasveille. Kyllä ne kestäisivät pari kuukautta vällyjen alla, mutta puoli vuotta menee jo liiallisuuksiin ja ymmärtäähän sen. Jos noista nyt jotain vihreää versoo, on se maailman kahdeksas ihme.

Mutta hei, kaikenlaiset kokeilut kuuluvat lajin luonteeseen, vai mitä.


Etelänkevätesikko Primula elatior
Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis
Kevätesikko Primula veris
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Lehtosinivuokko Hepatica nobilis
Puistolumikello Galanthus nivalis
Pystykiurunkannus Corydalis solida
Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis
Talventähti Eranthis
Unkarinsinivuokko Hepatica transsylvanica

Saturday 27 April 2024

Kurjenmiekkakausi jatkuu

 Onneksi tämä on vasta alkua, vaikka alppipenkin purppuraiset kevätkurjenmiekat ovatkin jo kuihtuneet.

Uutta purppuraista tulee tilalle, nimittäin ensimmäinen 'Purple Hill' on avannut kukkansa. Näilläkin tuntuu olevan mieleinen kasvupaikka kasvimaan pengermän päällä, missä ei ole vetistä koskaan.

Viimeinen kuva 'Sheila Ann Germaney' -miekoista ennen kuin nämä muutamat kukat, joita kauriiden käynneistä jäi jäljelle, lakastuvat. Ikävä kyllä myös näiden luokse tiensä löytänyt idänsinililja syötiin, vaikka yleensä niitä ei syödä.

Paras tilanne on muotopuutarhassa, jossa olen ennenkin havainnut laventelin vieressä kasvavien sipulikukkien säästyvän. Laventeli taitaa harhauttaa kauriita tuoksullaan.

Vaaleansinisiä 'Frozen Planet' -miekkoja nousee paljon, mikä ilahduttaa kovasti. Istutin niitä lisää viime syksynä, mutta myös vanhoilta kasvupaikoilta nousee. 'Clairette' loistaa edelleen poissaolollaan, mutta en heitä toivoa ihan vielä. 'Painted Lady' on hävinnyt jo pari vuotta sitten. Se olisi erityisen kaunis – harmi, mutta täytyy etsiä sen sipuleita syksyllä jostakin.

Aikaisimpien kurjenmiekkojen perään nousee jo seuraava: bokharankurjenmiekka, jonka jännittävät viuhkamaiset lehdet työntyvät voimalla lehtikarikkeen läpi. Tämän kelta-valkoiset kukat avautuvat toukokuussa yhtä aikaa tulppaanien kanssa.

Niin se kevät etenee, ja tänään täällä puolittaisessa auringonpaisteessa myös tuntuu siltä! Lämpöä on lähes yhdeksän astetta eikä tuuli tunnu niin kylmältä tänään.
Ihanaa, on kevät!


Bokharankurjenmiekka Iris bucharica
Idänsinililja Scilla siberica
Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Friday 26 April 2024

Ne lisääntyvät kuin puput

 Ensin oli kaksi pupujussia.

Verenpisaran pikku taimi on hyvin suojattu nälkäisten pupujen varalta.

Pääsiäisen jälkeen meininki oli tämän näköinen! Saa nähdä, montako pääsiäiseläintä pöydällä kohta on.

Muutkin lisääntyvät. Meillä alkaa taas olla melkoiset laumat valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Valkohäntiä en ollut nähnyt koko talvena kuin äärimmäisen harvoin, mutta viime päivinä niitä on kulkenut viiden lauma tässä kylällä – ja minunkin pihallani. Ystävän pihassa niitä oli seitsemän. Ja meidän pienellä saarellahan on useita laumoja, siinä ei suinkaan ollut kaikki.

Niinpä otin käsittelyyn viimeiset paikat, joista ne vielä pihaani pääsevät. Portista oikealle olevan säleikön alta oli tullut pienempiä metsäkauriita, laitoin siihen verkon ylhäältä maahan asti. Saman päivän iltana katsoin olohuoneen ikkunasta, kun harmistunut metsäkauris yritti tulla siitä, vaan ei enää päässyt.
Mutta sen jälkeen pihassani olikin vasta oikea sorkkajalkojen myllerrys, jäljet olivat taltioituneet tiistaina sataneeseen lumeen. Raskain mielin otin viimeiset keinot käyttöön. Kiinnitin porttiin tukevaa verkkoa. Enää ei mahdu pieni kauris tuolta lautojen välistä. Ei kyllä kissakaan.

Harmittaa vietävästi, sillä kaikki nämä verkot ja nauhat eivät todellakaan kaunista kylämaisemaa.
Taustalla näkyy naapurin omenatarha, sekin kaksimetrisen aidan sisällä, muuten ei ole mitään järkeä omenapuita kasvattaa.

Muutama vuosi sitten sain varastoaan siivoavilta saarelaisilta monta rullaa vanhaa tukevaa verkkoa, joka on vain metrin korkuista, mutta se toimii hyvin estämään kauriiden pääsyä risu- tai rima-aidan ali. Se on niin jäykkää, etteivät ne saa sitä kohotettua. Rullista riitti monelle kymmenelle metrille.
Ransu demonstroi, kuinka ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.

Kissoilla alkaa olla vähissä paikat, joista ne pääsevät pihasta ulos. Jouluruusun takana on pätkä ilman verkkoa. Keppien välissä on kissanmentävä kolo.
Mustilla riitti ihmettelemistä, kun kylätien varren portista ei enää pääse.

Tämän portin päällä oli aukko, josta uskon kauriiden aika helposti loikkaavan. Lumeen taltioituneista jäljistä oli vaikea päätellä mitään varmaa, kun lumi oli keskiviikkoaamuna jo sohjoa eikä sitä kovin paljoa alun perin ollutkaan. Talvella tästä ei ole tultu, mutta viimeisten parin viikon aikana paine on selvästi lisääntynyt, kun ne ovat hoksanneet kaikki maasta nousevat makoisat sipulikukat.

Minulla oli yksi ylimääräinen vanha harava ja ideoin sen portin ylle jo toissa vuonna, mutta matka ideasta toteutukseen vie ainakin minulta yleensä melko pitkän ajan. Toteutus oli kuitenkin äärimmäisen helppo: pari pitkää naulaa viistoon ja harava niiden varaan. Toisessa päässä varsi on lisäksi köynnöskuusaman paksujen versojen alla. 
Toki jos valkohäntä päättää loikata tätä päin, menee jotakin rikki, sillä peura on niin painava. Harmillisesti ne rikkovat aitoja ja portteja juostessaan päin. 

Pari yötä on nähdäkseni mennyt ilman peura- tai kauristuhoja näiden toimenpiteiden jälkeen. Toivottavasti tilanne jatkuu rauhallisena. 

Ei tämä mukavaa ole, verkot ja nauhat ovat todella rumia ja tuntuu ikävältä elää kaksimetrisen aidan sisällä kuin rikollinen. Mutta ilman aitoja ei kannata puutarhaa pitää, kun kauriita on näin paljon. 

Tuesday 23 April 2024

Muotopuutarhan sävyjä

 Viime vuonna kiinitin huomiota siihen, että vaaleanpunaisten pikkusinililjojen joukkoon oli tullut hailean sinertäviäkin.

Tällaisia! Ehkä vähän harmahtavan vaaleansininen. Minusta aivan ihana väri. Sävyä ei oikein tajua ennen kuin vertaa sitä vaaleanpunaisiin.

Tässä niitä on rinnakkain: 'Rosea', jota tänne varsinaisesti istutin, ja sitten siementaimista syntynyttä sinertävää versiota oikealla. Niin ihana yllätys tämä monisävyisyys!
Pihan toisella laidalla, muutaman kymmenen metrin päässä, kasvaa tavallista sinistä pikkusinililjaa, joten olisiko geenejä tullut sieltä. Tai sitten tämä muuntelee luonnostaan. Se perussininen on huomattavasti tummempi.

Kirjokevättähti 'Pink Giant', jonka nupuista kerroin viikko sitten, käytiin valitettavasti parturoimassa metsäkauriiden toimesta. Vain alin nuppu jäi. 
Nyt kauriita ei onneksi ole pihalla näkynyt, kun pidin kunnon aidantiivistysrupeaman parina päivänä. Eilen illalla vihoittelin viidelle valkohäntäpeuralle, jotka aterioivat naapurin pihalla. Pitkään aikaan en olekaan peuroja nähnyt ja ehdin jo toivoa, että olisivat kuolleet sukupuuttoon.

Raportoidaan tähän sekin, että 'Hippolyta' -lumikellojen täysi kukinta alkaa olla käsillä, tässä pisimmällä olevat. 

Kurkkaus hameenhelmojen alle.

Muistan päivitelleeni vuosi sitten lumikellojen tavattoman myöhäistä kukintaa, sillä se oli kolea kevät. Tämä lyö kyllä senkin laudalta, sillä osa lumikelloista on vasta nousemassa maasta! Lienevät täydessä kukassa toukokuussa; jonkin sortin ennätys näillä leveyspiireillä.

Ennätys tässäkin. Kun olin tervehtimässä äitiäni Ranskassa syksyllä 2011, hankin pussin keväisiä kurjenmiekkoja, monia lajeja ja värejä sekaisin. Siitä istutuksesta jäi pysyvästi asumaan tämä yksi, joka ei ole ehkä kukkinut ihan joka kevät, mutta uskollisesti se kuitenkin nousee. Kaikki nämä vuodet!

Luotettavimpia keväisiä kurjenmiekkoja on vaaleansininen risteymälajike 'Katharine Hodgkin'. Tässä sitä kukkii yhdessä lumikurjenmiekan kanssa, joka onkin toinen lajikkeen vanhemmista. Vasemmassa reunassa näkyy vielä vaaleansininen 'Frozen Planet'.

'Frozen Planet', voi ei, nimi oli enne!
Tilanne tänään. Varmaan teilläkin.

Siniset kukat ovat todella kuvauksellisia kurkkiessaan hangesta. Kirjaimellisesti lumikurjenmiekkoja ja sitten atsurihelmililjoja, joiden kukkia on jo auki.

Eilen otin atsurihelmililjasta lähikuvan, se on niin soma.

Sinisiä sekaisin. 

'Katherine's Gold' on toinen luotettava risteymälajike, joka ei ole niin vaatelias kasvupaikan suhteen kuin kevätkurjenmiekka ja muut sen perimää omaavat lajikkeet. Yhtenä aurinkoisena päivänä viime viikolla kukkia avautui ihan sarjana.

Lumikurjenmiekkojen taustalla näkyy myös yksi vanha aarre, nimittäin 2012 istutettu kevätkurjenmiekka 'Halkis'. Tilasin sen Villi niityltä, jonka valikoima oli todella ihana.

'Halkis' on upean värinen. Se on nimetty Turkin Halkis-vuoren mukaan, jossa tätä värimuotoa luonnossa kasvaa.
Tuntuu todella hienolta, että osa kevätkurjenmiekoista on viihtynyt näin pitkään, yli kymmenen vuotta. Laji kun ei ole helpoimmasta päästä – meidän ilmastomme ja maaperämme eroaa Vähä-Aasian vuoristoista melkoisesti.

Lumikurjenmiekkaa atsurihelmililjapedillä – tai luulen, että kurjenmiekka on sitä, mutta voi se olla jotain muutakin. Kevät- ja lumikurjenmiekan risteymä 'Violet Beauty' olisi myös hyvin tämän näköinen. Sitä en kyllä ole istuttanut, mutta kukkasipulipussit tuntuvat joskus olevan melkoisia arpapusseja.

Laitetaan tähän vielä kuva muotopuutarhan loistomyrkkyliljan versoista, kun aloin niistä eilen keskustella. Tämä on todella kasvuvoimainen yksilö ja lehtitupsut nousevat polvenkorkuisiksi. Kukatkin ovat sitten vastaavasti rotevia syksyllä.

Virvalilja kuuluu nykyään myrkkyliljojen sukuun. On niitä muitakin keväällä kukkivia laatuja. Purppurainen sävy erottuu sekin mukavasti lumesta. 

Toivottavasti tämä lumi kumminkin pian sulaa sekä siellä että täällä. Meillä on kyllä pari astetta plussaa ja huomiselle ennustetaan auringonpaistetta. 
Jospa tämä nyt oli viimeinen lumentulo tänä keväänä!


Atsurihelmililja Muscari azureum
Kevätkurjenmiekka Iris reticulata
Kirjokevättähti Scilla forbesii
Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum
Lumikurjenmiekka Iris histrioides
Pikkusinililja Scilla bifolia
Virvalilja Colchicum bulbocodium

Monday 22 April 2024

Uutta lumikelloa kehiin

 Istutin aiemmin keväällä ruukkukukkina hankitut kaksi tähtilumikellon sipulia mäntyjen alle metsäpuutarhapenkkiin. Niiden kukinta on jo ohi.

Ne tähtilumikellot, jotka alueella vanhastaan kasvavat, ovat vielä kukassa. Oikeastaan ne tulivat turkinlumikelloina, pussissa oli ilmeisesti molempia lajeja. Etummainen tupas taitaakin olla turkkilaisia. Niillä on aivan erilaiset lehdet. Tähtilumikello, joka näkyy takana, on korkea ja leveälehtinen – se myös erottaa sen puistolumikellosta, joka on se tavallisin. Lehtien väri on kyllä niillä kahdella suunnilleen sama, tuollainen sinertävänvihreä ja himmeä.

Turkinlumikelloja on jo kukassa tälläkin alueella. Niiden lehdet ovat kaartuvat, kiiltävät ja vihreässä on selvästi kellansävyä. Kukissakin on erilaiset vihreät läntit ja kehälehtien koot, mutta ei mennä nyt niihin.
Jostain syystä olin istuttanut kaikki nämä aiemmat lumikellot penkin takaosaan lähelle aitaa, missä niitä ei pääse ihailemaan läheltä ollenkaan. Nyt istutin uudet sipulit ihan etureunaan. Olin varmaan ollut tapani mukaan ylioptimistinen niiden leviämisen suhteen ja kuvitellut, että äkkiä ne valtaavat koko alueen.

Metsäpuutarhassa nousee kaikenlaista, vaikkakin hitaasti – kuten kaikkialla muuallakin. Ilokseni huomaan, että loistomyrkkylilja 'Atrorubens' on edelleen elossa. Se työntää lehtiä joka kevät, mutta ei ole kukkinut sen jälkeen, kun hankin mukulan syksyllä 2019. 
Tästä tulikin mieleeni: voisi ehkä lannoittaa? Tämä kasvun aika on se, jolloin ravinto kulkeutuu mukulaan, ei sitten syksyllä, kun kukka ilmestyy.

Olen niin supersurkea muistamaan lannoittamisen, että tässäpä on minulle iltapäivän ohjelmanumero ennen kuin sade (lumi? vesi? räntä?) illalla alkaa. Lannoite imeytyy sitten maahan hyvin sateen myötä. Kyllä kai minulta jotain lannoitusainetta löytyy, vaikka sitten orkidealannoitetta, jos ei muuta. 
Muitakin myrkkyliljoja on nimittäin noussut maasta mukaan lukien toinen vuonna 2019 hankkimani erikoisuus 'Harlekijn'. Sekään ei ole kukkinut sitten ostosyksyn, vaikka tekee lehtiä. Ja keisarinpikarililjat, ne täytyy lannoittaa!

Koska yllä olevasta kuvasta ei näy, millaiset myrkkyliljan lehdet ovat, otin kuvan viereisen katajapenkin 'Lilac Wonder' -myrkkiksestä. Tämähän kukkii elinvoimaisesti joka syksy ja on parina kesänä tehnyt siemeniäkin. Ekana kesänä keräsin ne, kylvin purkkiin ja purkki on edelleen ulkona, mutta ei siitä ole vieläkään noussut mitään. Viime kesänä jätin siemenet karisemaan maahan, jospa ne itäisivät siinä helpommin. Jos ovat itämiskykyisiä ylipäätään.
Myrkkyliljojen lehtiruusukkeet nousevat tosiaan nyt, kukka tulee vasta syksyllä. Lehdet ovat tuollaisina tiiviinä rullina, joista tulee mieleen jokin käärö. Moni ihmettelee, mitä kummaa penkeistä nousee, sillä versot saattavat olla hyvin kookkaita etenkin näillä isommilla tarha- ja loistomyrkkyliljoilla.

Kyykistellessäni huomasin rusokoiranhampaan lehdet. Ihanaa! Nämä ovat ensimmäiset tältä keväältä. 

Kuten tiedämme, kyykistely kannattaa. Olen ihastellut tätä kaunista valkokukkaista 'Carrigdale' -esikkoa. Tämä taitaa olla ainoa toissa talvena Barnhavenilta tilatuista esikoista, joka on enää hengissä, mikä tekee kasvista sitäkin arvokkaamman. Lisäksi tämä on selvästi runsastunut! Nyt se vain jäi multakokkareiden alle, kun kitkin vierestä liian innokkaasti leviäviä lehtoakileijoja.
Kun talvella salaojat olivat jäätyneet umpeen ja tuli vedenpaisumus, meni yksi yllättävä puro suoraan tämän yli kohti tienvarren ojaa. Onneksi sitä ei kestänyt montaa päivää ja esikko on selvästi toipunut. Se lienee jonkin sortin suikeroesikko, niitä on valtavasti monenlaisia.

Kaksi muuta Barnhavenin esikkoa oli vielä elossa aiemmin talvella, mutta ei tosiaan olisi ensimmäinen kerta, että helmikuussa näen esikon lehdet vihreinä ja huhtikuussa sitä ei enää ole. Jotenkin kummallisesti erikoisemmat esikot vain heittävät henkensä. Nämä olivat asuneet kuitenkin puutarhassani jo kaksi vuotta, joten elän vielä toivossa, että jotakin eloa olisi. Mitään lehtiruusukkeen tapaista ei näy ollenkaan, mikä on tietysti huono merkki.

Imikät tuntuvat viihtyvän vähän paremmin. Antajan mukaan Leenaksi nimeämäni vaaleansininen unelma kukkii metsäpuutarhapenkissä jo usean kukan voimin. Paikka on kesällä rutikuiva, maa on umpitiivistä savea, ja tuossa tuo imikkä vain mennä porskuttaa!

Yhtenä aurinkoisena päivänä toissa viikolla löysin ensimmäiset kimalaiset. Niitä ei olekaan oikeastaan sen jälkeen näkynyt. Vaaleajouluruusussa riitti niille tarjoilua pitkäksi aikaa. Vaaleajouluruusutkin tuntuvat viihtyvän oikein hyvin tässä mäntyjen alla edellä mainituissa surkeissa olosuhteissa.

Me Ransun kanssa lähdemme levittämään sitä lannoitetta ja toivotamme tsemppiä keliin!
Musti osallistuu tsemppauksiin untuvapeiton alta.


Imikkä Pulmonaria
Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis
Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum
Puistolumikello Galanthus nivalis
Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis
Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä
Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä
Turkinlumikello Galanthus woronowii
Tähtilumikello Galanthus elwesii
Vaaleajouluruusu Helleborus niger