Venynyt Venusta

 Aiemminkin on tullut kirjoitettua, että tänä kesänä kaikki on kasvanut ennätysmittoihin.

Ensinnäkin olen hämmästynyt, ettei ankara pakkastalvi kurittanut kolmiokaa juuri lainkaan. Sen ylin, ohut kärkiverso näyttää useimmiten paleltuvan, mutta puu korvaa sen hyvin nopeasti kasvattamalla uuden ja venymällä yhä lisää pituutta. Pienestä puustani on tullut jo noin 2,5 -metrinen! Alkuvuosina se ei kasvanut lainkaan, mutta sitten se alkoi kasvaa puuksi.

Sen vierellä kasvava preeriamesiangervo 'Venusta' on myös venynyt ennätysmittoihin. 

Otin kokovartalopotretin kolmiokasta kauempaa, mutta saariston tuulissa se on vähän vaikeaa... toisaalta tuosta näkee, kuinka keveä kolmioka on. Se on ilmava puu, höyhenmäinen.

Nimi tulee kookkaista okista, joita puussa on, mutta omani on piikitön versio. 

Kuvassa näkyy toinenkin vaaleanpunainen kukka, puusta vasemmalle.

Se on tarhapäivänlilja 'Nile Crane'. Pidän vanhan roosan sävystä kovasti ja se sointuu preeriamesiangervoonkin.

Pilvisenä päivänä onnistuin nappaamaan näin vahvat värit. 

Samalle alueelle tulee lisääkin punaista, kun punalatviot kukkivat. Nekin ovat venyneet – monena kesänä on ollut niiden makuun liian kuivaa ja ne ovat kasvaneet kituliaasti. Nyt on monta kukkavartta, ja korkeita!

Ylärinteestä päin kolmioka ei näytä niin korkealta, kun se on alempana, mutta tähän kuvaan sain ikuistettua sen kauniin, siron kasvutavan tyynenä hetkenä. Preeriamesiangervo kutittelee ihan puun latvaa.

Preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa toisessakin kohdassa, ja tässä on sen alkuperäinen kasvusto, josta otin jakopalan edellisten kuvien paikkaan. Kauempaa katsottuna kookas vaaleanpunainen kukkapilvi muistuttaa jotakin hortensiaa!

Tämä kohta on kostea oja, ja siinä lähes ojan pohjalla preeriamesiangervo kukoistaa. Siniset kukat ovat rantatädykettä, sekin on vaeltanut ojan pielestä itsekseen ojan pohjalle.

Preeriamesiangervo 'Venusta' on mesiangervoistani parhaan värinen. Muut vaaleanpunaiset lajit ja lajikkeet (ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo) ovat huomattavasti hailakampia. Ne myös kukkivat aiemmin.

Tämäkin 'Venusta' kutittelee puun latvusta, sillä tässä kosteassa ojanpielessä asuu peikonpaju. Sekin onneksi selvisi talvesta aivan latvaan asti. Pituutta tulee toivottavasti lisää, mutta talvenarkuutta on sen verran, ettei voi ennustaa, kuinka korkeaksi puu kasvaa. Ensimmäisenä talvenaan se paleltui pahasti, mutta nyt paju on elänyt tuossa jo muutaman vuoden. Viime talvi ei palelluttanut sitä lainkaan.

Kolmioka, piikitön Gleditsia triacanthos f. inermis

Peikonpaju Salix babylonica var. pekinensis 'Tortuosa'

Preeriamesiangervo Filipendula rubra

Punalatvio Eutrochium

Tarhapäivänlilja Hemerocallis Hybrida-Ryhmä

Siniset kukkapilvet

 Rotkolemmikit ovat olleet lempikasveja jo 90-luvulta lähtien, kun niihin ensimmäistä kertaa Englannissa opiskellessani tutustuin. Opiskelukaveri vinkkasi niistä, kun pohdin yhden puutarhasuunnitelman kasvivalintoja.

Puutarhani ensimmäisen rotkolemmikin hankin Tukholman puutarhamessuilta joskus kai vuonna 2007. Se asettui heti ja muodosti kookkaan pehkon. Se näkyy tuolla lehtoakileijojen taustalla, sointuu niihin niin tavattoman kauniisti.

Lajike on 'Silver Wings'. Lehdissä on vaaleaa, mutta ei niin paljon kuin joissakin muissa lajikkeissa. Kävi hyvä tuuri, sillä tämä lajike on kuulemma yksi helpoimmista. Sittemmin olen hommannut monia, eivätkä suinkaan kaikki ole viihtyneet.

'Sterling Silver' pärjää myös, mutta sen ympäriltä voisi vähän kitkeä.

Kaikkein muhkein on perusvihreälehtinen rotkolemmikki. Se oli alun perin kirjavalehtinen, mutta taantui vihreäksi ja tuli sen myötä oikeaksi komistukseksi. Siementaimiakin on jo ilmestynyt muutama, olen siirtänyt niitä toisaalle, eikä haittaa, jos rotkolemmikit valtaavat koko puutarhani.

Kukinta-aika on pitkä. Kuvasta voi nähdä, että kukkavarret kasvavat korkeutta ja haarautuvat. Kumppanina tällä on tarhakalliokielo, ihastuttava yhdistelmä puolivarjoon.

Taustalla voi nähdä rotkolemmikin pieniä kukkia epämääräisinä sinisinä pisteinä kalliokielon seassa. Etualalla itsekseen tähän levinnyt metsäkurjenpolvi lehtoakileijojen seassa. Kaunis luonnollinen tunnelma tässä, juuri tällaisesta pidän.

Alempana samassa rinteessä on myös rotkolemmikki, sen pikkuisia sinisiä kukkia voi ehkä erottaa kuvassa vasemmalla. Pääosassa kuvassa on kuitenkin kolmioka, joka selvisi talvesta liehuvin lipuin. Se versoo aivan latvastaankin, joka on yli kahden metrin korkeudessa.

On jännittävää, miten moni puuvartinen pärjäsi oikein hyvin pitkät paukkupakkasjaksot. Paitsi ne, jotka myyrät söivät, mutta se on eri kuolinsyy. 

Kolmiokan vasemmalla puolella kasvava purppurahelmimarja puolestaan paleltui, kuten myös pari vuotta sitten, mutta se versoo jälleen tyveltään kuten aiemminkin.

Kolmiokan juurella on ehkä maailman kaunein esikko.

Loistokevätesikko 'Francisca' on aivan käsittämättömässä vedossa. Siitä olen tavattoman iloinen! Aiempi yritys näivettyi, mutta tämä nyt näyttää viihtyvän vallan mainiosti. Tämäkin kukkii ikuisuuden, tai on ainakin aiemmin kukkinut varsin pitkään. Kukkien vihreä-keltainen väritys on niin namu.

Tätä en ole Suomesta löytänyt, vaan on pitänyt tilata ulkomailta.

Ulkomailta tilasin myös tämän, jonka oli tarkoitus olla violettilehtinen tarhakalliokielo 'Betberg'. No ei todellakaan ole, se selvisi niin pian, kun versoja alkoi työntyä maasta. Harmi, mutta tämä on siro ja kaunis. Ainakin toistaiseksi selvästi pienempi ja sirompi kuin tarhakalliokielo. Oikea kaunotar, harmi vain, etten tiedä, kuka hän on.

On tässä samalla alueella tämäkin kaunotar: särkynytsydän 'Cupid'. 

Tämä herra on erityinen silmäteräni: valkokukkainen rotkolemmikki 'Mister Morse'. Tätäkin jouduin metsästämään uudestaan, kun ensin hankittu taimi ei viihtynyt. Sitten, kun viimein löysin, ostin kaksi, mutta toinen niistä on hävinnyt. Onneksi tämä toinen ei! Tämä on jopa hieman kasvanut – viimein – muutaman vuoden mietittyään.

Onhan se toki niin, että erikoismuodot, elinvoimaisesta perusmuodosta poikkeavat kukkavärit sun muut tuottavat yleensä luonnonkantaa heikomman kasvun. Siihen täytyy varautua ja paapoa kasveja sen mukaisesti.

Tällä samalla alueella eli Rohanissa elelee myös valkokukkainen mutta täysin vihreälehtinen rotkolemmikki 'Betty Bowring'. Huomasin sen toukokuussa kukassa, mutta sen ympärillä pitäisi kitkeä. Kun menin nyt kameran kanssa katsomaan, kukinta oli jo loppunut. Kuten Morsen kuvasta voi nähdä, sekin on jo loppusuoralla, otin kuvan tänään.

Kasvit ovat olleet erittäin huonolla hoidolla viimeisen kuukauden johtuen monista syistä. Eilen aloitin viimein niiden pelastusoperaatiot rehotuksen keskeltä.

Lopuksi terveiset Pohjois-Savoon Hiidenkiven puutarhaan. Sitkeät savolaiset puistolemmikit ovat yhä voimissaan! Sekä siniset että valkoiset. Kuvassa taustalla kultatesma, joka on oivallinen väripari lemmikeille.

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum

Puistolemmikki Myosotis sylvatica

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Rotkolemmikki, kaukasianrotkolemmikki Brunnera macrophylla

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhakalliokielo, tarhakielo Polygonatum × hybridum

Ruskopenkin ryöpsähdys

 Mennäänpä Ransun kanssa katsomaan.

Ruskopenkki on pihan länsireunalla, huussista alarinteeseen.

Täällä näin!

Ransun kiinnostus johtuu siitä, että siellä kasvaa kissanminttua.

Ruskopenkin idea on keltaiset, oranssit ja ruskeat sävyt ryyditettynä ripauksella sinistä (ritarinkannus keskikesällä). Pari vuotta sitten istutin penkin keskelle 'Lemon Queen' -auringonkukan ajatellen, että siitä tulee polvenkorkuinen. 

En ollut perehtynyt, tai muistin väärin, sillä Englannin-vuosista jäi mieleen joku ihana matalampi Lemon Queen, mutta ilmeisesti se ei ollut tämä. Vähän järkytyin, kun taimesta kasvoi ison puskan kokoinen.

Sittemmin otin selvää. Toinen Lemon Queenin vanhemmista on maa-artisokka. Sehän selittää. Ruskopenkissä kasvaa myös maa-artisokkaa, jota ajattelin kylläkin vähitellen siirtää muualle – osa on jo siirtynytkin. Ehkä sitä ei saa kokonaan koskaan pois, mutta se ei haittaa. Onhan se todella nätti. Tässä kuvassa ovat sukulaiset rinnakkain: edessä 'Lemon Queen' ja vasemmalla maa-artisokka.

'Lemon Queen' on näin ollen risteymä, eikä sillä ole tieteellistä lajinimeä. Suomeksi sille on annettu nimeksi jaloauringonkukka.

Ajattelin, että siirrän Lemon Queenin, mutta viime päivinä olen tullut ajatukseen, että enpä siirräkään. Onhan se tuossa aivan mainio. Tämä kuva on alarinteestä käsin, edessä on kiinanpunapuu. Sen kellanvihreät neulaset sointuvat mukavasti Lemon Queeniin.

Tänä aamuna katsoin makuuhuoneen ikkunasta, kun tuuli riepottelee artisokkaserkuksia. 'Lemon Queen' pysyy pystyssä. Ja oikeastaan se on varsin kivan näköinen tuossa kiinanpunapuun ja rusotuomipihlajan puolivälissä, on siinä sopiva tila. Aiemmin kesällä se ei ole vielä näin korkea eikä peitä silloin kukkivia perennoja. Nyt tässä ei kuki paljon muuta kuin nämä kaksi keltaista.

Maa-artisokan ongelma on tosiaan tämä.

Mutta onhan sen kukka nätti!

Ruskeaa ei ruskopenkissä valitettavasti juuri nyt ole muuten kuin 'Enkan' -japaninvaahteran muodossa. Olisi ihanaa, jos olisi enemmän ruskeakukkaisia kasveja (jotka vielä selviäisivät puutarhassani).

Oranssikeltano on ihana ja kukkii edelleen. Kertaalleen sen jo kitkin ruskopenkistä, sillä istutin sitä alussa, kun paljasta multatilaa oli paljon. Se vyöryi sellaisella voimalla, että lopulta päätin sen poistaa. Mutta hahtuvaisista, lentävistä siemenistä aina jää joku jatkamaan sukua ja oikeastaan nyt, kun muut kasvit ovat varttuneet, saisikin tämä kasvaa väleissä – kunhan ei jyrää. Oranssikeltanon lehdet ovat litteänä ruusukkeena maan pinnalla eli se on täydellinen maanpeittokasvi.

Toisena maanpeittokasvina on itsekseen tullut ahomansikka ja kolmantena tämä tummalehtinen valkoapila. En ole ottanut siitä tänä kesänä kuin tämän yhden kuvan toukokuussa, mikä on huutava vääryys, sillä pikkuinen apila on pysynyt sinnikkäästi hyvännäköisenä koko kesän.

Helmikuussa sentään raportoin siitä, että se on hengissä yhä. Vaikka nämä kirjavalehtiset versiot ovat vain valkoapilaa, on niiden talvenkesto avomaalla osoittautunut harmillisen huonoksi. Toivon tietysti ihan hurjasti, että tästä tulisi nyt monivuotinen.

Upeita ruskehtavia kukkavärejä on parrakkaissa kurjenmiekoissa ja marhanliljoissa, mutta ne kukkivat vain alkukesällä. Nyt kaivoin pois ruskopenkkiin turhan viininpunaisen 'Russian Morning' -marhanliljan. Aivan sen vieressä kasvaa samaan aikaan istutettu 'Manitoba Fox', joka on tähän paikkaan kivemman sävyinen, sellainen auringonlaskuväri. 

'Russian Morning' muutti Rohaniin. Sen sipuli oli kasvanut melkoiseksi jötkäleeksi sekä tehnyt kylkeensä toisen kookkaan sipulin. Kuvassa olen jo vetänyt ne irti toisistaan.

Harkitsen, kaivanko Rohanista vastineeksi pois yhden ruosteenvärisen marhanliljan ruskopenkkiin, mutta siinä on kyllä edelleen kaksi marhanliljaa, lisäksi kanadan- ja tiikerililjaa. Niin ja 'Tiger Babies'. Aika liljapitoista jo näinkin. 

Kukkasipuleista puheen ollen: ruskopenkkiin upposi taas liuta keltaisia ja oransseja krookuksia, tulppaaneja ja keisarinpikarililja 'Sunset'. Kuvassa on syklaaminarsissi 'Jetfire' toukokuun alussa.

Ruskopenkistä alarinteeseen jatkaa lännenkolmioka kasvuaan. Se venyy lähes silmissä. Nyt se alkaa saada keltaista syysväriä. 

Ihmetyttää, kun viime talvi oli niin koetteleva, että juuri nyt pikku puu on ottanut kasvuspurtin. Muutama muukin puuvartinen tuntuu olevan tänä vuonna elämänsä vedossa. Ja se valkoapilakin selvisi talvesta.

Niin että ei se niin toivoton kaikille ollut, vaikka osa kasveista menehtyi. Oli monta kasveille hankalaa asiaa: talvi tuli päälle hetkessä marraskuussa, kun viikkoa aiemmin oli lauhaa ja ruusut kukassa. Kova pakkasjakso iski lähes lumettomaan maahan. Tuli syvä routa, salaojat jäätyivät, tuli vedenpaisumus ja paksut jääkentät. Siihen nähden saa olla tyytyväinen, että menetyksiä tuli niin vähän.

Ransu: Saisinko jo huomiota.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Lännenkolmioka, kuvan piikitön muoto Gleditsia triacanthos f. inermis

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Oranssikeltano Pilosella aurantiaca

Syklaaminarsissi Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

Valkoapila Trifolium repens

Muutamat näkymät ja pohdinnat

 Elokuun alkupuolella loppuun saadun laudoitus-, listoitus- ja maalausurakan jälkeen olen taas ehtinyt tepastella puutarhassa tuumimassa yhtä sun toista.

On mukavaa, kun talon uudistettu yläosa näkyy vähän joka puolelle. Tässä olen ruusutarhassa.

Kun otin kameran juhannuksen aikaan ylös vintille, silloin kun seinä oli auki, oli näkymä sieltä tällainen. Heleäorjanruusu oli täydessä kukassa, kun nyt se on täydessä kiulukassa.

Ruusupergola näkyy tässäkin kuvassa liiterin nurkan takana. 

Olen ollut todella tyytyväinen lahon liiteri/saunarakennuksen ulkonäköön sen jälkeen, kun kuorin seinälaudat ja aaltopeltikaton pois. Nyt siitä näkee läpi, mikä on ihan mahtavaa. 

Siellä on preeria pikku navetan edustalla.

Vielä on ratkaisematta liiterin seinustan rehevä kasvusto. Olen tehnyt tähän salaojan, kun se on helpompi pitää siistinä kuin entinen avo-oja. Olisi kätevää, jos saisin ruusu-heinätarhan istutukset jatkumaan liiteriin asti, tosin siihen tippuu katolta vettä. Pärekatto ei tosin laske vettä sellaisella voimalla kuin peltikatto.

Nyt laitoin tuohon naapurilta saadun paksun pressun tukahduttamaan kasvustoa, olkoon siinä nyt jonkin aikaa.

Tällainen ojainen, paikoin kostea alarinteen tontti on vähän hankala näiden reheväkasvuisten rehotuskohtien takia. Isoja kiviäkin on niin, että ruohonleikkuu ei monissa paikoissa ole mahdollista. Vielä on niitä rehottavia avo-ojiakin, kuten tämän liiterin nurkan takana. Pohdintojen paikkoja.

Tässä näkyy saman rakennuksen toista päätyä, entistä saunaa. Siitä en ole vielä purkanut sisäseiniä ainakaan kokonaan. Edessä on ruusu-heinätarhan ihana kiiltoluppio 'Purpurea', siitä on tullut muhkea ja se on myös tänä vuonna tavallista korkeampi.

Samassa penkissä on ensimmäistä kertaa kukkaan tuleva tarhakurjenmiekka, jonka piti olla 'Indian Chief'... Ei se sitä ole, sen voi jo nupulla nähdä. Se olisi punasävyinen. En nyt enää muista, tuliko tämä purkkitaimena vai juurakkona pussissa, mutta kummassakin tapauksessa sattuu vääriä lajikkeita, se on aiemminkin nähty.

Tilanne on siinä mielessä kuumottava, että lähdin kaupunkiin eikä nuppu suostunut avautumaan ennen lähtöäni. Oli lämpimiä päiviä, mutta nuppu vain pysyi supussa. Tämän kuvasin lähtöpäivänäni reunasta ihan varovasti hieman auenneena. 

Nuppuja on samassa varressa neljä. Elän toivossa, että jos ne ovat näin hitaita, ehdin ehkä nähdä jonkun niistä kukassa vielä palatessani. Olisihan se ihan kivaa, kun olen tämän kasvin kukkia odotellut yli kymmenen vuotta!

Toimettomana ei onneksi tarvitse olla, vaikka kesän talonkorjausprojekti valmistuikin. Tässä on menossa monityömaa, lienee monelle muullekin puutarhurille tuttu käsite. 

Siistin viidakoitunutta länsireunaa apinan raivolla, tyhjensin kompostia, jotta saisin sen viimein käännettyä – oli tarkoitus tehdä jo kevätkesällä – ja sitten päätin myös siirtää kuparivaahteran. 

Olin pitkin kesää saapastellut pihalla miettien sille sopivampaa paikkaa. Lopulta päädyin kompostin viereiseen alueeseen, jossa on tähän asti ollut ystävältä saatua lännenpensaskanukka 'Flavirameaa'. Sen pienet pistokkaat olivat juurtuneet hyvin, mutta puskat peittivät nyt vähän turhankin ison alueen ja lempikanukkani, keltalehtinen 'Aurea', oli joutunut kasvamaan vinoon.

Ensin ajattelin poistavani vain yhden, mutta kun puuhaan ryhdyin, ne lähtivätkin kaikki. Enkä poistanut niitä siksi, että ne ovat vieraslajeja, vaan siksi, että halusin vielä hienomman vieraslajin tilalle, heh!

Kuparivaahtera uudella paikallaan – ainakin sillä on tilaa! Taustalla kasvaa pyökkipensasaita. Maanpeittokasvina tässä pitäisi olla ystävältä saatua mansikkaa, sekin oli pahasti jäänyt kanukoiden jalkoihin, mutta myös päivänkakkaroiden ja muun kasvuston. Nyt on loistavasti tilaa istutella myös narsisseja!

Verkko on vesimyyrien takia. Se jatkuu 20 cm maan sisäänkin, sillä vesimyyrät kaivavat tunneleita ja syövät juuria, ja tämä on puutarhani vesimyyräisimpiä paikkoja. Pensasaitaan täytyy taas tilata uusia pyökkejä kuolleiden tilalle.

Kasva hyvin, pieni ihana vaahtera!

Kuparivaahterasta pitäisi kasvaa ehkä viisimetrinen pieni puu / iso pensas. Sen edellinen kasvupaikka oli tässä. Olin tullut istuttaneeksi sen vain reilun metrin päähän kolmiokasta ajatellen, ettei kumpikaan ehkä kasva. Kolmioka varsinkaan, sillä olen kasvatellut kahta kolmiokaa jo kohta viisitoista vuotta, kerran jo siirtänytkin.

Mutta nytpä tämä isompi kolmioka on lähtenyt kasvuun! Se on kuvassa vasemmalla ja jo yli minun korkuiseni. En halua, että se jää vaahteran taakse, vaan on kauniisti esillä, tai että kumpikaan kauniista erityiskasvista kasvaa sumpussa toisen kanssa.

Kolmas ihana kasvaja on kuvassa oikealla mustan puunympäryspenkin sisällä. Kiinanpunapuu on kasvanut mielettömän hienosti. Kun istutin sen muutama vuosi sitten, se oli tuskin penkin korkuinen. Sen takana on rusotuomipihlaja, niinpä punapuun kokoa ei oikein erota – se on vaaleamman vihreä ja noin 150-senttinen. Kovissa tuulenpuuskissa puut lisäksi heiluivat ja lopputulos on vähän epäselvä.

Tämmöistä täällä. Onneksi pääsin lempipuuhaani maan ja kivien kaivuuseen myös ystävien puutarhaan, kun istutimme saarnikujaa ja muuta.

Aurinkoista syyskuuta!

Heleäorjanruusu Rosa vosagiaca

Kiiltoluppio Sanguisorba tenuifolia

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Lännenpensaskanukka Cornus alba ssp. stolonifera

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Ruskopenkin oranssit hehkut

 Ruskopenkki on pistänyt parastaan keväästä asti. Nyt muistankin, että sen kevätloistosta piti tehdä blogijuttu, mutta se jäi. Kaikenlaisia kevätkuvia on toisaalta niin ihana katsoa talvella, että siinäpä yksi lukuisista talven mittaan toteutettavista jutuista.

Keskitytään nyt tähän hetkeen. Tai tämä oli hetki sitten, kun totesin, että tiikerililjat ovat kauneimmillaan nuppuisina. Niiden sävytkin ovat ihan täydelliset. Ruskosormustinkukka on liljalle hyvä sävypari – yhtä korkea mutta aivan eri muotoinen.

Tältä näytti ruskopenkki pari päivää sitten. Rauhallisia, kauniita sävyjä. Taustalla on paahdepenkki, joka on sinisenään sikuria. Paahdepenkin tässä päässä kasvaa marjaomenapensas 'Marleena', jolla on tummat lehdet.

Oikealla näkyy kolmioka – siitä on yhtäkkiä tullut pieni puu! Vuosikausien juromisen jälkeen se on vähän minua korkeampi. Voi että se on kaunis, höyhenenkevyt.

Yritin kuvata sitä tuulisena päivänä, mikä oli vaikeaa, mutta toisaalta pienten lehtien liike ja luonne ehkä näkyy tässä epätarkassa kuvassa. Tämä puu on piikitöntä muotoa inermis. Kolmioka kun on luonnostaan okainen.

Tänään tiikerililjojen ensimmäiset kukat avautuivat. Se on vähän tuollainen huomiovaras, sillä väri on niin loistava, ettei muita vierellä olijoita enää oikein huomaa. Ihana se kyllä silti on. 

Nyt viimeistään saan vahvistuksen ratkaisulle siirtää taustalla häämöttävä oranssinpunakukkainen äitienpäiväruusu (polyantharuusu 'Oranje Moersdag') tänne ruskopenkin läheisyyteen. Se oli nappivalinta jo silloin, kun ruskopenkissä kukkivat tarhaidänunikot, ja nappi se on nytkin. Sen edessä näkyy punaruskeita lehtiä, se on japaninvaahtera 'Enkan'.

Voi että, olisipa vielä alkukesä ja idänunikot! En ole yhtään valmis loppukesään!

Tässä vielä 'Oranje Moersdag' lähempää. Tämä on kukkinut yhtäjaksoisesti äitienpäivästä saakka. Ihana, ihana ruusu!

Ruskopenkki alarinteestä käsin. Tässä edustalla on alueen toinen ihastuttava puu, joka on kasvanut hyvin: kiinanpunapuu. Silläkin on tuollainen kevyt, höyhenmäinen luonne, mutta tyystin eri muoto.

Tähän aikaan vuodesta ei voi tehdä juttua ruskopenkistä ilman Crown Princess Margareta -Austinruusua. Sen ensimmäinen kukkaterttu on jo ohi, mutta seuraava on avautunut.

Ruskopenkin suunnasta näkyy myös päivän aikaansaannos. Sain talon toisenkin päädyn yläosan maalattua siniseksi ja olen yhä elossa! Tänään aloitin valkoisia osia täällä länsipäädyssä, eli sahalaita sai valkeat kärjet. 

Vintin ikkunoiden ympärille on tarkoitus laittaa uudet, vanhan profiilin mukaan höylätyt listat vielä tässä loppukesän mittaan. Vanhoista ei ollut enää lähes mitään jäljellä, mutta ne olivatkin kai palvelleet talon koko 150-vuotisen iän.

Tuulisen päivän ilta on kaunis, hieman utuinen.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii

Polyantharuusu Rosa Polyantha-Ryhmä

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Sikuri Cichorium intybus

Tiikerililja Lilium lancifolium