Mutapuutarhan rannoilla

 Viime aikojen sateiden ansiosta ojissa suorastaan virtaa vesi.

Ojanvarren kerrottu rentukka 'Multiplex' on alkanut kukkia. Tämä oja johtaa mutapuutarhaan.

Mutapuutarhassa on sen verran vettä, että jätän vihvilöiden raivaamisen tuonnemmaksi. Niitä en ole istuttanut, vaan kirjosorsimoa, kirjavalehtistä rohtokalmojuurta ja sarjarimpiä. Niistä sorsimoakin joutuu silloin tällöin raivaamaan.

Takana on istutusalue, jossa kukkivat narsissit. Mennään ensin sinne.

Täällä ei kuki vielä juuri mitään, mutta 'Watch Up' -narsissit – tai ainakin sellaisina ostetut – kukkivat kauniisti balkaninvuokkojen yllä. Balkaninvuokot aloittivat yhdessä 'Rejoice' -huhtikurjenmiekkojen kanssa kuukausi sitten, mutta ovat siitä huomattavasti runsastuneet. Mukavan pitkä kukinta-aika!

Muuten tässä pienessä penkissä ei ole vielä paljon mitään katsottavaa. Tummapärskäjuuren siirto tähän oli selvästi hyvä veto, sillä se on vuosi vuodelta runsastunut. Viime vuonna se jo kukkikin.

Mutapuutarhan reuna ei ole kostea ollenkaan, elleivät kasvit ulota juurensa kovin syvälle. Niinpä joskus pikkuisina taimina istutetut tarhaidänunikot ovat viihtyneet hyvin. Sen sijaan liuskalehtinen tervaleppä 'Imperialis' kuivuu niin pahoin joka kesä, ettei ole kasvanut ollenkaan. Saattaa olla jopa pienempi kuin aikoinaan taimen hankkiessani.

Katsastetaan sitten mutapuutarhan toinen puoli, siellä on laajempi istutusalue vanhan katajan vierellä. Puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum' on vuodesta toiseen alle metrinen. Olin kuvitellut siitä isoa massaa katajan kaveriksi. No, sittemmin olen täyttänyt tämän alueen kaikenlaisilla muilla kasveilla ja olisin pulassa, jos alppiruusu yhtäkkiä päättäisikin alkaa kasvaa – 15 vuotta harkittuaan.

Täällä melko varjoisessa penkissä viihtyy kultatesma – valtavan kaunis heinä, jonka hentoinen kasvutapa sopii muiden kasvien lomassa kasvamiseen. Ilokseni se tuottaa siementaimia, joita ei ole koskaan liikaa, vaan aina sopivasti. Marhanlilja on 'Guinea Gold'.

Täällä on myös varjoisten paikkojen herkkiksiä, kuten Fritillaria elwesii.

Fritillariat elelevät tarhamyrkkyliljan kupeessa. Suuri lehtitupas lupailee hyvää kukintaa syksylle, toivottavasti. 

Keijunpikkusydän 'Pink Punk' asuu myös täällä. Otin kuvan pari viikkoa sitten, kun kukkavarsi oli ilmestynyt.

Mutta voi! Seuraavan kerran, kun menin katsomaan, se oli hävinnyt. Tai se löytyi sitten kyllä kasvin vierestä maassa makaamasta. Se oli purtu poikki niin alhaalta, ettei kyseessä voi olla muu kuin pikkuinen jyrsijä tai lintu, joka on luullut tätä mehukkaaksi madoksi. 

Näitä kasveja on kaksi, mutta tämä oli ilmeisesti ainoa kukkavarsi. Voi harmitus!

Onneksi on paljon muitakin kasveja. Katajapenkin vanha rusokoiranhammas kukkii uskollisesti vuodesta toiseen, mutta tänä keväänä siinä on vain yksi kukka. Lehtitupas on tiivis. Luulen, että tutkin tämän jakamismahdollisuuksia. 

Toisella puolella katajaa on neljä koiranhammasta, mutta ne ovat tähän asti kukkineet huonosti. Mietin, että kasvupaikka saattaa olla liian kuiva.

Ternivuokko viihtyy katajapenkissä ja tuo siihen kaunista vaaleankeltaista sävyä, kiva yhdessä kultatesman kanssa. 

Taidan siirtyä jatkamaan kompostin tyhjennystä, se on taas vinossa. Melkoinen homma, joka täytyy näköjään tehdä parin vuoden välein, vaikka viimeksi luulin selviäväni kunnollisilla tolpilla ja tolpankengillä. 

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun tekemistä on enemmän kuin ehtii tehdä. Koko ajan huomaa uusia asioita, onneksi niistä joitakin ehtii lähes joka päivä tehdäkin. Mutta työlista vain pitenee sitä nopeammin, mitä enemmän vetää tehtyjä yli. Silti: vuoden parasta aikaa. Nyt nautitaan!

Balkaninvuokko Anemone blanda

Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Puistoalppiruusu Rhododendron Catawbiense-Ryhmä

Rentukka Caltha palustris

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Ternivuokko Anemone × lipsiensis, valko- ja keltavuokon risteytys

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Iloisia löytöjä

 Puutarhaihmisen onni on kadonneeksi luullun kukan jälleennäkeminen.

Hieraisin silmiäni, kun olin raivaamassa navetan itäpäädyn heinikkoa. Sielläpä kukkii pulskaneilikka!

Sitä tuli aikoinaan kylvettyä alppipenkkiin navetan edustalle, jonne laji on liian korkea. Yritin pariin kertaan siirtää kasveja ja siemeniä preerialle, huonoin tuloksin. Lopputulema on se, että onnistuin parissa vuodessa tuhoamaan pulskaneilikkakasvustoni kokonaan.

Vaan en onnistunutkaan! Jotenkin se on pystynyt kylväytymään rakennuksen nurkan taakse. 

Tämä on ihanaa, sillä keväällä ystävän lähettämät pulskaneilikan siemenet eivät itäneet ollenkaan. Siinä kasvimaan laatikossa, johon ne kylvin, ei ole itänyt mitään muutakaan. Tai on itänyt, mutta sitten kuollut. Missä lie vika, mutta siinä meni myös lempiväristen tuoksuherneiden pitkään vaalimani kanta. Siksipä tämä neilikkalöytö on sitäkin iloisempi, sillä ehdin jo surra pulskaneilikoitakin.

Vika voi olla biohiilessä, jota pistin suoraan laatikoiden mullan päälle ilman mitään lataamista. Toisaalta samoin toimin kaikkien muidenkin laatikoiden kohdalla ja kyllä niistä ainakin jotakin kasvaa.

Metodini on varmaan liian suurpiirteinen. Samoin teen ruokaakin. En jaksa monivaiheisia operaatioita, kaikki vain samaan astiaan ja uuniin.

Keräsin siemenet viimevuotisesta tiibetinkoirankielestä ja viskelin ne viimevuotiselle kasvupaikalle. Niistä kukkii yksi, ja sitten on tämä, kiveyksen koloon penkin eteen ilmeisesti itse kylväytynyt, joka on tuplasti sen kokoinen kuin se toinen. Ihana kukka, ja selvästi kimalaisten suosiossa!

Vaaleanpunakukkaisista ei ole näkynyt mitään. Viskoin siemenet keväällä suoraan ruusu-heinätarhaan, kun en esikasvatuksia harrasta.

Keväällä kennotaimena hankkimani söpöliini verenpisara 'Auntie Jinks' ei ole paljon kesän mittaan kasvanut, mutta päätti silti alkaa kukkia.

Taustalla näkyy lisää verenpisaran kukkia.

Se on siroverenpisara, jonka siemenet keräsin Orkneyltä aikoinaan, eikä kasvi ole viime vuosina kukkinut enää ollenkaan. Tai tässä samassa ruukussa taitaa kasvaa useampia. Ehkä muistin tänä vuonna lorauttaa verenpisaroille jotakin lannoitetta. Se on mahdollista. Yleensä kun unohdan lannoitukset kokonaan. Tämäpä ihanaa!

Voi kauhea, millaisen kuvan minusta saa, olen kuitenkin ammatti-puutarhaihminen. Puutarhani joutuu pärjäämään pitkälti omillaan, en vain ehdi, huomaa tai muista. 

Punaisessa villissä penkissä on edelleen elossa viime vuonna istutettu nepalinhanhikki! Niillä tuntuu olevan hyvin lyhyt elinikä perennaksi, niinpä olen tästä mikrokokoisesta hanhikista oikein iloinen.

Kuivaa on, se vaikuttaa kasvien kokoon ja kukintaan. Meille piti tulla toissa yönä oikein kunnon saderintama – aamulla, kun aurinko jo paistoi ja menin katsomaan sademittaria, siellä oli alle neljä millimetriä. 

Saniaistarhassa on vielä elossa kartioakankaali 'Metallica Crispa'. Olin ajatellut tämän jo hävinneen, mutta nyt sitä on kaksi tällaista minipientä kasvustoa. Akankaaleja istutan, mutta harvoin ne ovat enää parin vuoden päästä elossa. Tämän erikoisen hienon akankaalin elosta olen eri iloinen!

Ympärillä kasvaa ketunleipää, sen siirto metsästä onnistui lopulta.

Yhtä tumma, vaan perin toisenlainen on tummapärskäjuuri. Tätä kukkavartta odottelin kymmenisen vuotta. Ensin pärskäjuuri kasvoi metsäpuutarhassa, mutta siellä se ei tuntunut viihtyvän. Lisäksi peurat söivät sen varren aina poikki, mutta siihen ei paikka vaikuttanut, vaan aita.

Siirsin pärskäjuuren mutapuutarhan reunalle, jossa se periaatteessa löytää maasta kosteutta, jos vain ulottaa juurensa riittävän syvään (ehkä metriin?). Mutapuutarha kun on rutikuivana kaiket kesät. 

Muistin kastella tätä pari kertaa tänä kesänä. Nyt odotus palkittiin kukkavarrella!

Ransu kiittää huomiosta edellisen jutun kommenteissa. Tässä se tutkii Mustin puuhia, Musti pääsi nimittäin nuoren oravan jäljille. Tilanteessa oli sen verran vauhtia, ettei punkerolla, sydänvaivaisella Ransulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä karkeloihin mukaan.

Orava painui kuuseen eikä ehkä vähään aikaan tule kissojen juoma-astialle, josta olen nähnyt sen pari kertaa juovan.

Musti vetäytyi tähystyskivelleen pesemään tassuja. 

Puutarhan loppukesäinen ulkoasu masentaa – valitettavasti elokuu ei ole ikinä ollut lempikuukausi. Kaikki on lopussa, kauhtunutta, väsynyttä, samalla liian rehevää. Illat alkavat olla pimeitä, hyperahdistavaa. Jos joku alkaa hymistellä kynttilöiden ja sohvannurkan ihanuudesta, tinttaan virtuaalisesti.

Mutta on tässä vielä kivaakin jäljellä, nimittäin asterit, joita on tuolla Mustin takana ruusu-heinätarhassa. Ja on siellä yllätyskin!

Ta-daa! Kukas se tämä on?

Sepä onkin hankala kysymys. Olen siirtänyt parrakkaita kurjenmiekkoja moneen kertaan, kun ne eivät ole kukkineet. Tämä voi ehkä olla ystävän joskus yli kymmenen vuotta sitten tuoma tarhakurjenmiekka 'Indian Chief', joka ei ole vielä koskaan kukkinut.

No mutta eläköön blogi! Laittamalla hakusanan vasemman yläkulman laatikkoon löysin jutun toissa syksyltä, jossa kerroin siirtäneeni sitä tähän, oli oikein kuvakin. Kyllä tämä on mainio puutarhapäiväkirja.

En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä kukat – muuta kuin kaivelua varjoisemmaksi käyneestä Rohanista tähän paahteeseen, mutta iloinen olen!

Syysvuokko 'September Charm' on ottanut pienen varaslähdön ja aloittaa kukinnan jo elokuussa. 

Niin se on, syksy lähestyy. Hyvä puoli siinä on se, että voi ajatella kevättä, kun kukkasipulit tulevat kauppoihin. Tein myös ruusutilauksen Hollantiin. Eiköhän tästä taas selvitä, ja hyvää puutarhurointikeliä on luvassa, kun kuiva sää näyttää jatkuvan. Sadevesitynnyreistä löytyy onneksi kasteluvettä.

Kartioakankaali Ajuga pyramidalis

Ketunleipä Oxalis acetosella

Nepalinhanhikki Potentilla nepalensis

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tiibetinkoirankieli Cynoglossum amabile

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Matkan pääkohde

 Minulla oli yksi toivekohde, josta olin haaveillut vuosia. Se oli Tromssan kasvitieteellinen puutarha. Sinne oli päästävä ja kaikki muu oli bonusta.

Tromssassa käynnin päivä oli matkamme harmain. Silti värit olivat satumaisen kauniit. Miten turkoosi meri!

Olin jo aiemmin kuullut (mm. Skotlannin kivikkokasviseuran kautta), että Tromssan yliopiston kasvitieteellinen puutarha on erityinen, mutta asia iskostui päähäni vasta Suvikummun Marjan blogipostauksista – hyvänen aika, kahdeksan vuotta sitten! 

Tämä puutarha on erityisesti arktiseen ja vuoristokasvillisuuteen erikoistunut kasvikokoelma. Mutta on siellä muutakin. Valeunikoita, esimerkiksi. Voi mahdoton, minkä kokoisia! Omalla pihallani ne näivettyvät kuivuuteen korkeintaan parissa vuodessa. Kun nyt näen, millaisessa ilmastossa ne kukoistavat, en ihmettele lainkaan, että ne eivät viihdy kuivassa lounaissaaristossa.

Rikoille on kokonaan oma kivikkoalueensa. Nämä kivikkopenkit ovatkin Tromssan kasvitieteellisen puutarhan hienointa antia.

Kosteikkokasvejakin löytyy. Oikealla on jokin kellukka, vasemmalla komea valkopärskäjuuri. Niitä yritimme bongata tunturi- ja vuoripuroista, mutta emme nähneet. Tässä se nyt sitten on! 

Tässäkin tapauksessa oma pärskäjuureni on joka vuosi vain kitulias parin lehden tupsu, selvästi väärällä ilmastovyöhykkeellä...

Kullerotkin kukoistavat.

Yksi ihanimmista paikoista oli kuitenkin pieni esikkolaakso. Voi, kunpa saisi esikot näin viihtymään! Etualan vaalea kurjenmiekkakin on upea.

Mutta nämä esikot! Tässä lähinnä kesäesikoita, niissä on näin paljon värivaihtelua.

Sama kaunis ruusu, jota ihastelin Skjervøyssa, kukki täälläkin, matkakumppani tämän bongasi. Nimilappu paljasti sen olevan mandariiniruusu 'Kristine'.

Taustalla näkyy vastarantaa; Tromssan keskusta sijaitsee salmessa olevalla saarella. Nykyisin vastarannatkin on rakennettu, mutta näytin tämän kuvan juuri äidilleni, jotta hän näkisi, millaista Tromssassa nyt on. Hän nimittäin kävi Tromssassa 63 vuotta sitten.

Silloin äitini oli arkkitehtiopiskelija ja pääsi ystävättärensä kanssa työmaaharjoitteluun Ivaloon. Parin kuukauden pestin jälkeen tytöt lähtivät bussilla seikkailemaan Pohjois-Norjaan: he menivät Hammerfestiin ja sieltä busseilla, välillä laivoilla, Tromssaan. 

Norja oli tuolloin köyhä, öljyrahoista ei vielä näkynyt vilaustakaan. Tromssa oli pieni kalastuskeskus. Tuolla, tuolloin autiolla vastarannalla äitini ja ystävättärensä katsoivat, kun kolmea isoa valasta raahattiin rantaan ja niistä alettiin leikata paksua rasvakerrosta. Rannassa oli korkeintaan pari kalastajan mökkiä, äitini muistelee.

Nyt on molemmat vastarannat rakennettu täyteen kauppoja, teollisuushalleja, kalahalleja ja taloja. Yliopistokin Tromssasta nykyisin löytyy, perustettu noin 50 vuotta sitten. Ja yliopiston myötä tuli kasvitieteellinen puutarha!

Tässä kohdassa on monenlaisia valeunikoita; punaiset ovat punavaleunikkoa. Valkoinen monihaarainen on Meconopsis staintonii 'Alba'.

Emme jääneet Tromssaan, mutta käväisimme rannassa, jossa olisi napamuseo (Polarmuseet) ja sinne on pakko päästä seuraavalla reissulla! Vanhat naparetket kiinnostavat äärettömästi. 

Hylkeenpyyntialus M/S Polstjerna on esillä omassa rakennuksessaan, jonka eteen on ikuistettu Helmer Hanssen, naparetkien konkari; ensin Amundsenin luoteisväylän löytämisretkellä ollut ja siellä eskimoilta koiravaljakkoajon opetellut merimies, sittemmin erittäin tärkeänä Amundsenin ryhmän jäsenenä, jolloin viisi norjalaismiestä pääsi ensimmäisinä etelänavalle – koiravaljakoiden avulla, nopeasti ja suhteellisen kevyin varustein, kun samaan aikaan brittiläinen Scott-parka miehineen veti painavia kelkkojaan itse – ja kurjan lopun kaikki tuntevatkin, se on legendaarinen tarina.

Viereisessä isommassa rakennuksessa olisi kaikenlaista Nansenin ja Amundsenin retkien näyttelyistä alkaen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua. 

Onneksi matkakumppani on myös kasveista kiinnostunut, niinpä häntä ei liene vaikea raahata kasvitieteelliseen puutarhaankaan uudestaan. Täydellinen mies: ei yhtään kiirehtinyt pois, vaan sanoi, että voimme olla siellä vaikka koko päivän!

Jatkoimme kuitenkin matkaa vielä samana iltapäivänä sateisessa säässä Tromssasta länteen, ehkä siitä seuraavassa jutussa. Kasvitieteellinen puutarha oli matkan pääkohde, mutta ei kohokohta, tai niistä ainoa – ne bonukset osoittautuivat miltei parhaiksi, sillä ne olivat yllätyksiä.

Kesäesikko – Primula florindae

Kullero – Trollius

Kurjenmiekka – Iris

Mandariiniruusu – Rosa moyesii

Punavaleunikko – Meconopsis punicea

Rikko – Saxifraga

Valkopärskäjuuri – Veratrum album

Paksuja pamppuja

Kun on ollut viileä kevät, on osa lumikelloista vieläkin kukassa. Tämä on varmaan ennätys – lähes vappuna! Monta muutakin lajia on kukassa ja olisi vielä enemmän, mutta paljon kukkia on syöty. Niistä ei tällä kertaa, vaan tässä kirjoituksessa on rotevia ja näyttäviä kevätkukkijoita. Ensin tarhajouluruusut. Tämä on niistä vanhin, jo kookas tupas.

Great Spring Flowers
Most spring plants are small, but here is a selection of large and showy – some of my favourites: hellebores and crown imperials. Very robust sorts.

Lähes musta tarhis näyttää valoa vasten viininpunaisuutensa.

Vihreä on silti ehkä suosikkini. Tai vaikea sanoa...

... viime vuonna istutettu kerrottu Double Ellen -sarjan yksilö on myös herkku. Terälehtien sisällä on pilkkuja. Tänä vuonna ostin pilkullisen yksinkertaisen.

Vaaleajouluruusutkin vielä kukkivat, yhteen taimeen on vasta ensimmäinen nuppu avautumassa.

Sitten herkulliset versot -osastoa. Punakoristeraparperi.

Tummapärskäjuuri. Olisi kiva nähdä tämä joskus kukassa, mutta sitä varten tarvittaisiin korkea suojaverkko, eikä niitä liikene ihan joka kasville. Toistaiseksi verso on aina syöty poikki.

Tarhamarskinliljan mahtava verso alkaa nousta mullan pinnalle niin varhain, että se täytyy suojata. Kasvin päällä on bambukuitua, mutta kohta pamppuverso puskee sen läpi. Kärki on jo tehnyt reiän syksyn lehteen, hauskan näköistä.

Tältä näyttää paksu verso – ja sillä on jo kaveri! – kun nostin suojalehteä. Peittelin versot takaisin, ehkä ensi viikolla voi suojat poistaa. Sitten näidenkin päälle menee heti verkko, muuten ei kukista ole toivoa.

Mietin juuri, että peurat syövät kaikkea, mikä loppuu sanaan lilja (varsinaiset liljat + kuunliljat, päivänliljat, marskinliljat, jotkut sinililjat ja helmililjat), mutta ei sentään. Tässä poikkeus. Keisarinpikarililja! Muita pikarililjoja kyllä syödään, mutta tässä on voimakas tuoksu. Viimevuotinen lannoitus tehosi: nyt on paljon kukkia tulossa.

Kirjavalehtinen 'Aureomarginata' on myös tekemässä kukkia.

Näiden värikkäiden töräytysten myötä toivotan iloista vappua!


Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Punakoristeraparperi – Rheum palmatum var. tanguticum
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Tarhamarskinlilja – Eremurus ✕ isabellinus
Tummapärskäjuuri – Veratrum nigrum
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger