Thursday, 4 March 2021

Universumin kosto

 Tänään oli vähän erikoisempi päivä. Valkohäntäpeura tuli pihalleni kuolemaan.

Kun iltapäivän alkajaisiksi avasin oven mennäkseni pihatöihin, huomasin ensin nuoren valkohäntäpeuran naapurin puolella, kiviaidan takana. Sitten huomasin sen kaverin omalla puolellani, ruskopenkin tuntumassa pupeltamassa epäilemättä lumikelloja tms. 
Hitsin pirhana. Ongelmana on, että jos peura pelästyy ja lähtee säntäämään, tulee siinä paljon vääntynyttä ja korjattavaa riista-aitaa. Nuo otukset säntäävät aivan päättömästi päin mitä vain.
Lähestyin siis hitaasti. Peura kääntyi, mutta sen jalat pettivät ja se meni mukkelis maahan. Pari kertaa se yritti nousta, ei onnistunut. 

Ikävä juttu, mystinenkin. Mietin, oliko se loukannut jalkansa tullessaan riista-aitani yli/läpi/ali. Joka tapauksessa eläin varmasti kärsi. 
Niin paljon kuin peuroja vihaankin, en sentään voisi elää sen kanssa, että sellainen kituu kohti hidasta kuolemaa, jos voin asialle jotain tehdä.
Soitto ystävälle, joka onneksi oli saarella, ja hän saapui kiväärin ja tainnutuspistoolin kanssa. Peuraparka pääsi kärsimyksistään nopeasti.

Sitten pääsimme tutkimaan. Jaloissa ei ollut mitään vikaa. Selässä joitakin verisiä naarmuja, jotka ovat voineet tulla ruususta. Piikkilankaa ei aidoissani sentään ole. Laiha tuo oli, ja ystävän arvio on, että se ei ollut syönyt tarpeeksi ennen talven tuloa. Pakkanen oli kova ja lumi peitti ruuan. Ymmärtääkseni valkohäntä ei osaa kaivaa ruokaa lumen alta, kuten porot.
Sairaus voi myös tulla kyseeseen, sillä meillä on näitä elukoita aivan liikaa näin pienellä saarella. Joka päivä niitä voi nähdä kymmenen laumoina saaren eri osien niityillä, ja siinä ovat vain ne, jotka näkyvät. Päälle vielä metsäkauriit.

Tuntuu hassulta, että niin moneen kertaan olen sanonut: saisivat kuolla kaikki, eivät kuulu tänne luontoomme – en sentään odottanut, että yksi tulee dramaattisesti kuolemaan pihalleni.

Musti veteli sikeitä aivan koko päivän sulatellen aamun varhaisina tunteina metsästämiään myyriä, mutta Ransu tuli ulos pian peuran lopettamisen jälkeen. Se marssi kohti ruskopenkkiä ja kissanminttuaan, kunnes jähmettyi.

Piti kiertää penkin toiselta puolelta ja turvallisesti mamman lähellä.

Manuli jännän äärellä.

Selvisi, että manulit eivät ole suurriistanmetsästäjiä. Ransu ei mennyt kahta metriä lähemmäs saalista.
Musti, viimein jo päivän hämärtyessä herättyään, lähti ulos. Houkuttelin sen katsomaan peuraa. Reippaasti Musti lähestyi nuuhkimaan sorkkia, mutta ei ainakaan heti alkanut pistellä saalista poskeensa. Peura kyllä on Mustin herkkua, mutta ehkä yleensä vähän pienempinä paloina.

Jännä nähdä, onko joku käynyt syömässä ruhoa aamuun mennessä. Merikotkien luulisi, päivän valjettua, sen vähitellen huomaavan. Tänään kyläniityn yllä liidellyt merikotka ei vielä laskeutunut saaliille, mutta se taitaakin olla vähän liian urbaanissa paikassa aivan rakennusten tuntumassa. Huomenna ruho viedään rantaan tms. paikkaan, josta kotkat voivat sen syödä.

Laitetaan loppuun lumikellokuva, jos joku järkyttyi peura-asiasta. Tässä ovat kostean kevätniityn kerrotut 'Flore Pleno' -puistolumikellot, nyt jo auki!

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Tuesday, 2 March 2021

Metsämyyrä esittelee alppipenkin

 Toissapäivänä tapasin jäkättävän metsämyyrän. Jäkätys oli molemminpuolista.

Ryhdyin tekemään uutta kohopenkkiä parin lahonneen kasvimaan penkin tilalle. Samalla sain hyvän aiheen heinikkoalueen pienentämiseksi, kun toteutan uuden laatikon tähän kasvimaan alaosaan, jota olen toistaiseksi vain niittänyt viikatteella kerran kesässä.
Laatikko syntyy tunnusomaisesti kierrätysmateriaalista: puretun kuistin osista ja vanhojen hirsien pätkistä, jotka jäivät, kun talo kengitettiin. Tähän laatikkoon, tai tästä seuraavaan, kuluvat viimeiset hirrenpätkät varastostani. Ainoastaan kulmaraudat olen ostanut ja niitä kuluukin paljon, sillä ensimmäiset laatikkoni ovat melko romahdusalttiita – kantapään kautta opittua.
Taustalla näkyy navetta ja sen edessä maitokärryn renkaat. Maitokärryt ovat loistovempain painavien hirsien kuljettamiseen. 

Maitokärryjen takana, navetan edustalla, on alppipenkki eli alpine bed: kivikkokasvien asuinsija. Kun kuljin sen ohi, kuului myyrämäistä äänekästä piipitystä ja huomasin, että ruskea metsämyyrä puikki minua pakoon kivien väliin.
Seuraavalla kerralla ohi mennessäni kävi samoin. Myyrä piti oikein kovaa ääntä, varsinaista jäkätystä, ennen kuin hävisi.
Sitä seuraavalla kerralla se ei enää vaivautunut häviämään.

Kipaisin hakemaan sisältä kameran, jossa oli zoomlinssi valmiiksi. Pysyttelin ensin yli kuuden metrin päässä myyrästä, jolloin se tapitti minua epäluuloisesti.
Sitten siirryin askel askeleelta lähemmäs. Rohkaistuin ja aloin jäkättää myyrälle, että se tai sen sukulaiset ovat syöneet lähemmäs kymmenen kappaletta tylppöorapihlajia aitaprojektistani, joka ei tätä menoa ikinä valmistu enkä pääse peuroista eroon. Lisäksi nämä pikku tyypit ovat nakertaneet toisen 'Arttula' -kirsikoistani, tosin se oli kitukasvuinen muutenkin. Mutta silti.

En tiedä, onko tämä myyrä mahdollisesti tottunut jäkätykseen (jos sillä on esimerkiksi jäkättävä puoliso), sillä se ei vaivautunut häipymään, vaikka lähestyin. Lopulta otin kuvan siitä enää parin metrin päästä yläviistosta, kun se vaikutti ryhtyneen siestan viettoon. Melkoinen pullukka tämä olikin. Epäilen, että osa kasveistani on päätynyt tämän tyypin vyötärönympärykseen.
Viima oli hyytävä, mutta tuossa vanhan mustaherukan juurella ja pienen kivipengermän edessä myyrällä oli varmaan lämpimät olot auringonottoon.

Tänään tarkastin alppipenkin tilanteen. Vaikea vielä sanoa, mikä on hengissä ja mikä ei. Syksyllä asentamani räystäskouru on ainakin toivottavasti vähentänyt talvista märkyyttä, joka on kaikkien kivikkokasvien kuolinisku.
Tuo miniruukkupuutarha, jonka tein hajonneista ruukuista syksyllä, näkyy ainakin olevan vielä ehjä ja kasvitkin siinä vihreitä.

Pari vuotta sitten istutettu ruusujuuren sukulainen Rhodiola pachyclados on osoittautunut talvenkestäväksi. Täksi talveksi en suojannut sitä mitenkään. Olihan sillä ohut lumikerros suojana.

Sen sijaan aarteeni, Orkney Cherry -kurjenpolven suojasin, mutta en tiedä, riittikö se. Koko kasvi on ruskea. Peittelin sen uudestaan, ei auta kuin odotella. 
Kurjenpolven päällä on viereisen kasvin eli maljalaukkaneilikan siemenpallo, jossa muutama siemen on söpösti lähtenyt itämään kankaan alla talvensuojissa. Näetkö vihreät sirkkalehdet siemenpallossa? 
Painoin pallon pintamultaan sivummalle. Emokasvia näkyy tuossa oikealla.

Alppipenkin päähän, kiveysalueen reunalle kokeeksi istutettu mehitähti näyttää olevan elossa, vaikka sillä on tuskin mitään multakosketusta.

Sipulikukkia nousee jo. Tässä kasvaa erikoisempia pieniä tulppaaneja, laukkoja ja krookuksia. Harvinaisemmat pikarililjat ovat luultavasti menehtyneet, ne kaipaavat lähes järjestään kesällä varjoa ja tässä penkissä sitä ei ole yhtään. Kantapään kautta...
Alakulman vihreys taitaa kuulua kääpiöneilikalle.

Loppuun vielä kuva kasvimaaprojektista suotuisammasta kuvakulmasta päin ylärinteestä. Tästä suunnasta etualalla on siisti kiveys ja heinikkorehotusta tai epämääräisiä maanpeittomattoja ei kunnolla näe.


Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis
Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria
Mehitähti – Sempervivum

Sunday, 28 February 2021

Pantteri esittelee lumikellot

 Pari viikkoa sitten en olisi millään uskonut, että helmikuun viimeisinä päivinä ollaan tasan samoissa kuin tasan vuosi sitten. Lunta ei ole ja ensimmäiset lumikellot kukkivat.

Muutama päivä sitten postasin puutarhanäkymä-haasteeseen tämän saman näkymän tasan vuosi sitten kuvattuna ilman lunta ja keväisessä auringossa. Täytyy ihan nipistää itseään, että nyt näyttää tältä.

Näkymähaasteessa puhuin kiveysprojektista, johon tuli heti siitä kirjoitettuani himo ryhtyä. Mutta paikka oli tuolloin vielä lumen alla – viisi vuorokautta sitten. Tässä se on nyt, tai pari päivää sitten, nyt tuotakaan lunta ei enää ole.

Musti esittelee. Ei muuta kuin muotoa sommittelemaan! 
Maa on vielä melko jäässä, tosin tänään sain jo juoksevan veden pelittämään, ja maahan syksyllä isketty ja niille sijoilleen kiinni jäätynyt lapiokin irtosi. Mutta ehkä varsinainen kiveäminen saa vielä odottaa sen verran, että saan kiveyksen pohjan tasoitettua. Kivikasa jo odottelee projektin alkua. 
Tänään tein kumminkin uutta kohopenkkiä kasvimaalle tuolla takana, juuri kuvan ulkopuolella. Kaikkea maanpäällistä voi jo tehdä – niin antoisaa.

Mustistakin on ihanaa. Se suorastaan hankaa itseään nurmeen. Ymmärrän Mustia. Voisin piehtaroida minäkin.

Olen nimittäin niin onnellinen lumikelloista! Ne ovat nousseet häkellyttävän nopeasti. Oikeastaan niiden nenät olivat jo mullan pinnassa, kun lumi suli päältä pois.
Meillä kun on usein sellaisia talvia, ettei ole lunta, ainoastaan jäätävä viima, niin tämä 10 cm lumikerros, joka meillä nyt oli, näyttää vaikuttaneen suuresti ja suotuisasti. Yleensä lumikelloni ovat tosi hitaita nousemaan eivätkä ainakaan ala siinä silmänräpäyksessä kukkia. Tämä rypäs puistolumikello 'Flore Plenoa' kasvaa kostealla kevätniityllä, jossa lumikellot yleensä nousevat kauan muiden perässä, kun tämä on varjoisa ja kylmä paikka. Hieraisin silmiäni: siinä ne nyt ovat, ja tänään aukesi ryppään ensimmäinen kukka!

Vanhan talon kulmalla oleva rypäs tavallista puistolumikelloa näkyy tekevän ensimmäiset kukkansa ikinä. Tuota takimmaista nuppua on joku käynyt haukkaamassa. Sitä oli haukattu jo tammikuussa, kun välillä lähes kaikki lumi suli ennen kuin tuli uudestaan kylmää.

Se, että ensimmäiset kukkivat löytyvät lämpimästä muotopuutarhasta, ei ole yllätys. Se on, että nämä aloittavat kukinnan, vaikka varsi on vasta pari tuumaa! Lajike on 'Hippolyta', korkea ja kerrottu risteymälajike. Nämä nyt meinaavat ilmeisesti hilata kukkaa vähitellen ylemmäs sitä mukaa kuin varsi venyy, ikään kuin nostokurjessa. Aika metkaa, ja ihana yllätys, että ensimmäiset kukat aukesivat näin äkkiä!

Tuli jo mainittua, muotopuutarha on lämmin. Se on talon eteläseinustalla auringossa. Viime kesänä tekemäni timjamipolku tuli nopeasti esiin lumen alta ja siitä pääsi jo kitkemään, rikat irtosivat juurineen.

Tällaisina päivinä tapahtuu salamannopeasti, siksi minun on tiivistettävä bloggaustahtia, muuten tulee maratooneja. Pienet, matalat ja aikaiset kurjenmiekat nousevat maasta vauhdikkaasti. Tämä on 'Katharine Hodgkin'.

Tämä on luultavasti kevätkurjenmiekka 'Clairette'. Sahalaitaiset lehdet kuuluvat 'Pink Octopus' -kellolle.

Jopa ensimmäinen narsissinnuppu on näkyvissä! Se on luonnotonta, mutta johtuu siitä, että nämä narsissit on istutettu viime syksynä. Ensimmäisenä keväänään ne näyttävät usein ottavan varaslähdön ja asettuvat normaaliin rytmiinsä vasta seuraavana vuonna.
Narsissi on tasetti 'Martinette', joka oli ihan pakko ostaa, sillä sitä oli myynnissä Nauvossa ruokakaupassa! Jos pieneen saariston ruokakauppaan on otettu jotakin erikoisempaa narsissia myyntiin, niin pakkohan sellaista yrittämistä on kannattaa. Jotakin nätin väristä tulppaaniakin oli, mutta ne ovat niin peuranruokaa, että en jaksa hirveästi innostua niistä. Sitten, kun tonttini on takuuvarmasti peuraton.
Verkon sisällä on amerikantaikapähkinä, jonka ostin Mustilan taimipäivästä ja istutin syksyllä. Toivottavasti se on hyvissä voimissa.

Tällaista täällä meillä eli ihanaa. Toivottavasti sielläkin! Tätä valoa on niin odotettu, kuukausia.

 
Amerikantaikapähkinä – Hamamelis virginiana
Kello – Campanula
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Tasetti – Narcissus Tazetta-Ryhmä

Saturday, 27 February 2021

Se Rivendell

 Edellisen postauksen kartassa monen huomion kiinnitti Rivendell, josta en sitten kuitenkaan laittanut yhtään kuvaa. Postauksesta tuli muutenkin kamalan pitkä.

Otin paikasta jopa kuvia neljä päivää sitten postausta varten. Tältä näytti tuolloin. Rivendell on oikeastaan vain nimi, en ole juuri muokannut aluetta. Se on tuolla ylhäällä, tässä edessä on punainen villi penkki huussin vieressä.

Punainen villi penkki on tämän vanhemman taloni länsipäädyssä, sen ja huussin välissä. Penkin yläpäässä on kirsikkapuu (tuo vino), jonka taakse minun oli pakko kaivaa syvä oja, joka johdattaa vedet pois talon takaa ylämäestä. Mäki ja vesi olivat syy siihen, että talosta suuri osa täytyi kengittää.

Heti ojan jälkeen alkaa kallio, joka hankaloitti ojankaivuuta huomattavasti, samoin puiden juuret. Oja on noin 70 cm syvä kirsikkapuun kohdalla.
Tässä seison kallion päällä Rivendellissä. Sen piti aluksi olla vain tämä kaikkein korkein kohta ihan tontin pohjoisreunassa. Sittemmin olen ajatellut, että koska Rivendelliin kuuluu joki, alkaa Rivendell varmaan jo ojasta. Koko tämän alueen tunnelma on satumainen, mutta palataan siihen vielä.

Tässä ollaan selkä lähes tontin takarajalla. Oikealla on rivi saarnia, jotka jätettiin, kun alueelta raivattiin vesakko. 
Saarnet sopivat hyvin Tolkien-teemaan (Rivendell on Tolkienin tarinoiden haltioiden asuinsija), sillä Tolkien sai suurimman innoituksensa muinaisskandinaavien saagoista. Monien tulkintojen mukaan saarni oli muinaisskandinaavien pyhä puu Yggdrasil, joka yhdisti eri maailmat: mm. elävien, kuolleiden ja jättiläisten, ja esimerkiksi jumalten kaivon.

Tältä näytti Rivendellin juurella virtaava joki neljä päivää sitten.

Ja tältä se näytti eilen! On niin keväistä, että minun oli pakko ottaa uudet kuvat. Tämä on otettu rakentamani metrin korkuisen kivipengermän päältä talon takaa, vaikka korkeuseroa ei kuvasta oikein tajua.

Paikka, johon oja johtaa, on nk. esikkopelto. Siinä kasvaa luonnostaan runsaasti kevätesikkoa. Olen lisäksi istuttanut tarhajouluruusuja, narsisseja, varjoliljoja. Ne kaikki viihtyvät tässä lehtomaisessa kohdassa. Saarnen lehdet tuottavat erinomaista kariketta.
Ihan kaikkia kirsikoita ei raivattu, niitä kasvaa tuossa kivimuurin luona, samoin kuin orjanruusua.

Yksi Rivendellin tärkeimmistä ominaisuuksista on sen satumaisen kaunis valo. Koska saarnet tulevat lehteen hyvin myöhään, on tämä paikka valoisa kevätkesään saakka. Senkin jälkeen iltavalo siilautuu kauniisti vihreyden läpi.

Ylempänä kasvaa jo joitakin pensaita, olen istuttanut mm. sulkahernepensaan, jonka olemus on niin kevyt ja vaaleanvihreä, että ajattelin sen sopivan haltioille.

Täällä ylhäällä on hyvä paikka talvenaroille kasveille, jotka kaipaavat lämmintä, tuulensuojaista kasvupaikkaa eivätkä siedä lainkaan talvimärkyyttä. Niinpä olen istuttanut tänne myös kerrottukukkaisen ruusumantelin, se on tuolla häkin sisällä. Muuta kasvillisuutta ovat mm. kuusamat ja kevätkaihonkukka.
Isommat rungot ovat ruotsinpihlajaa, sitä kasvoi vain tuossa yhdessä paikassa, mikä oli merkki siitä, että se tuli säästää, samoin yksittäinen tuomi Rivendellin itäpäässä. Raivatut puut olivat vaahteraa ja luumua melkoisena tiheikkönä.
Oksat kuuluvat aitaprojektiin, purin romahtaneen pätkän risuaitaa.

Musti saapuu esittelemään. Tuohon Mustin merkkaamaan kohtaan istutin syksyllä narsisseja.

Tässä tuo kohta, jossa äsken kuvasin, alhaalta ojalta käsin. Kun talon takaa kaivettiin maata pois, nousi sieltä paljon kiviä. Nuo isoimmat päätyivät röykkiöksi tuonne aivan tontin takarajan tuntumaan ja ovat sen kokoisia, etten saa niitä käsivoimin siirrettyä mihinkään. Pienemmistä, joita jaksoin pyöritellä, olen tehnyt kivipengermää, jotta sain ylös tasaisemman alueen. 
Komea röykkiökin tuo on, siksi se sai jäädä silmäniloksi.

Oikeastaan Rivendell olisi laaksossa, mutta minusta laaksonpohjalla on ahdistavaa, sen sijaan korkeat kohdat kurujen äärellä niitä hienoja. Siksipä Rivendell syntyi tänne ylös.

Rivendellistä onkin ihana näkymä kauas alas kyläniitylle nyt, kun kirsikassa ei vielä ole lehtiä. Kuvaan tallentui myös Mustin kevätpiehtarointi kissanmintun äärellä.


Pantteri ryhdistäytyy ja saapuu.

Musti esittelee. Vanhan talon päädyssä on hobittipenkki, sillä siihen ei voi istuttaa mitään korkeaa. Siinä kasvaa mm. akileija 'Red Hobbit', olen myös laittanut siihen sinipiikkiputki 'Blue Hobbitia', mutta sille paikka oli liian varjoisa eikä se viihtynyt. 'Bilbo' -nimiset narsissit ja karvasinilatva eivät myöskään valitettavasti ole oikein menestyneet. Paikka on kesällä kuiva ja varjoinen. Täytynee istuttaa niitä uudestaan parempaan paikkaan.

Joten siellä on Rivendell, ylärinteessä huussin takana. Yksi sen tenhoista on, että se on hieman salainen (vaikka onkin aivan kahden naapurin tuntumassa), sillä sinne ei lähes näy kylätieltä.

Edellinen kuva on otettu eilen, tämä on viime toukokuulta. Toinen tenho on tuossa vihreässä valossa.

En ole ajatellut laittaa Rivendelliin varsinaisia kukkapenkkejä, sillä paikan viehätys on sellainen, että en halua muuttaa sitä kovin keinotekoiseksi. Lisäksi siellä kasvaa luonnon kevätesikkoja ja metsäkurjenpolvia, joita en halua pois.
Blogini lukija ehdotti joskus pientä kaarisiltaa ojan yli, mikä olisi kulkemisen kannalta helpompi, mutta sekin on makuuni liian kitschiä. Ehkä vain yksinkertainen lankkusilta jonakin päivänä, tai ei sitäkään. Voisin tehdä portaat kivipengermän länsipäähän, josta jo nyt useimmiten kömmin jyrkän kohdan ylös. Pääsee Rivendelliin myös esikkoalueen poikki. Puolivillissä kasvillisuudessa kahlaamisessa on juuri sitä tunnelmaa.

Kasvillisuudesta puheen ollen, katsotaanpa esikkopellon tarhajouluruusutilannetta. Huomasin siementaimen, joka on kasvanut sen kokoiseksi, että se on tehnyt ensimmäiset kukkanuppunsa. Näyttää tulevan jotakin punaista! Nyt näitä siementaimia alkaa olla niin paljon, että niistä voi tulla melkoisesti kukkia. Tähän mennessä kukintakokoisia siementaimia on ollut vasta kaksi.

Siementaimessa on varmaankin tämän marjapuuronvärisen geenejä.

Toinen, aivan taimen vieressä kasvava, on nimittäin vihreäkukkainen.

Lupaan kuvata Rivendelliä paremmin tänä vuonna. Etenkin sitä satumaista iltavaloa. Tässä punainen villi penkki, Rivendell tuolla takana, viime kesänä ilta-auringossa. 

Juhannusyön tunnelmaa.


Kevätesikko – Primula veris
Kevätkaihonkukka – Omphalodes verna
Ruotsinpihlaja – Sorbus intermedia
Ruusumanteli – Prunus triloba
Sulkahernepensas – Caragana arborescens 'Lorbergii'
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä