Ennen kylmän jakson alkua kiersin kameran kanssa puutarhaa. Koreaköynnöskuusama 'Gold Flame' on näköjään viimeinen aktiivinen kuusama joka syksy. En edes jaksa laskea sen nuppujen määrää. Eivät ne enää avaudu, mutta kuusamankukat ovat tavattoman kauniit näinkin.
Syysasteri 'Royal Ruby'. Tuulessa ja kituliaassa päivänvalossa ei saanut tarkkaa kuvaa.
Viimeiset hajuherneen kukat, lajike on 'Nimbus'.
Kaita-asteri 'Prince' tuli tänä vuonna kukkaan tavallista aiemmin, jo marraskuun alussa. Usein tämä on nimittäin vielä myöhäisempi. Kukat ovat täydellisen suloisia ja erittäin pikkuruisia.
Prinssin lehdetkin ovat hyvin pienet ja tummanpuhuvat, kesällä suorastaan punaruskeat. Kasvin koristearvo on mittava, vaikka se on pieni, reilusti alle metrinen, ja vaatii läheltä tarkastelun, jotta sen upeus avautuu.
Mittakaavaa ei ehkä kuvasta hahmota. Kukat ovat yhden sentin kolikon kokoisia. Kerta kaikkisen ihana kasvi, ja joka loppusyksyn luottokukkija!
Metsätyräkki 'Chameleon' on voimakkaan ruusunpunainen keväällä maasta noustessaan; on sillä hyvä väri syksylläkin. Osa lehdistä on viininpunaisia, kuten kesän alussakin, osassa on roosa ruskaväri.
Lupailin kuvia lumipalloheiden ruskasta. Se on käsittämättömän hieno. Osassa versoja on tällainen liukuväriruska. En tiedä, onko se näin komea joka syksy, sillä tämä on vasta ensimmäinen vuosi, kun kaksi puskaani ovat edes jonkin kokoisia. Lajike on 'Roseum'.
Suurin osa puskasta on hienon tummanpunainen – tai oli, lehdet tippuivat jo.
Yksi kauneimmista ruskaväreistä on onnenpensaan viininpuna; jokasyksyinen suursuosikki. Puskani kasvaa kovin kituliaasti kuivan koivikon kulmalla, mutta kasvaa sentään pikkuisen joka vuosi. Lajia / lajiketta en tiedä.
Turkinmyrkkylilja 'Purpureum' pääsi näin pitkälle ja purppuraiseksi tänä syksynä. Onneksi sentään yksi kukista jäi pikku jyrsijöiltä rauhaan ja kukki ehjänä. Tykkään tässäkin kasvissa liukuväriefektistä.
Päivän ruusu on Rhapsody in Blue, jonka viimeinen kukka ehti puoliksi auki.
Hajuherne Lathyrus odoratus
Kaita-asteri Symphyotrichum lateriflorum
Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii
Lumipalloheisi Viburnum opulus f. roseum, 'Pohjan Neito' ja 'Roseum'
Kunpa talvi alkaisi mahdollisimman lauhana! Huomennahan se minun kalenterini mukaan alkaa.
Mutta kun olisi niin mukava jatkaa tätä kukkakautta. Koristemansio Lipstick kukkii yhä ja nuppuja riittää.
Hopeatäpläpeippi vasta kauniina onkin. Tämä taitaa olla lajiketta 'Shell Pink' eli nykyisin virallisesti 'Roseum'.
Saniaistarhassakin on kaunis, hyvin vaalealehtinen hopeatäpläpeippi, vaikka se ei nyt kukikaan. Kuvan yläosassa on tuoksuorvokki, jolla on yksi kukka, vaikka se ei tästä pienennetystä kuvasta erotu. Vasemmalla on alppivarjohiippa.
Kaiken kaikkiaan saniaistarha on aika kivan näköinen, kun myös vaskivarjohiipat, sinivuokot, kevätpiipot ja jokunen saniainen on vihreänä. Oli hyvä veto jakaa vaskivarjohiipan levinnyttä kasvustoa Rohanista tänne. Muuallekin sitä riitti.
Mutta voi! Osa kasveista on jo ihan valmiita kevääseen – kieltämättä olen sitä itsekin. Muotopuutarhan kookas loistomyrkkylilja pukkaa jo lehtiä. Näiden aikahan on vasta keväällä. Haravoin kasvuston päälle tänään aimo kasan vaahteranlehtiä talvisuojaksi.
Osa kasveista on muuten vain ihanan reheviä. Rohtosormustinkukat ovat sitä aina loppusyksyllä. Niiden keskellä on kellukka 'Totally Tangerine', jonka selviämisestä viime talven koettelemuksista olin huolissani keväällä. Kasvukauden aikana se on onneksi ottanut menetetyt mitat takaisin ja ylikin.
Kunpa koko talvesta vain tulisi mahdollisimman lauha, en kestä taas yhtä kovaa talvea, eivätkä kasvinikaan välttämättä. Valkoinen keppi tukee purppurahelmimarjan suojaverkkoa. Helmimarja-rassukka paleltui maata myöten viime talvena, onneksi se kuitenkin teki uudet versot ja on taas lähes metrin korkuinen puska.
Koreaköynnöskuusama 'Gold Flame' on koreana, tämänkin kukkia jaksan hyvin ihastella vielä ainakin kuukauden tai vaikka kaikki talvikuukaudet, ei tee tiukkaa.
Mangoldin sadonkorjuukausikin jatkuu yhä vain, vaikka mittari kävi välillä lähes –7 asteessa.
Mutta ihan kaikkein eniten toivon lauhaa alkutalvea siksi, että heisi Viburnum × bodnantense 'Dawn' on tehnyt kukkatertut, joista osasta jo vaaleanpunaiset nuput pilkottavat. Olisi niin ihanaa nähdä tämä puska kukassa nyt, loppusyksyllä ja alkutalvena, johon aikaan se kukkii myös Länsi-Euroopassa! Se ei tosiaan tarvitse tämän enempää lämpöä tai pidempää päivää kukkiakseen.
Niinpä alan väsätä kirjettä joulupukille. Rakas joulupukki...
Meilläkin on märkää, kuten monessa muussakin paikassa. Mutta tänään paistoi ihanasti aurinko! Marraskuussa auringonpaiste on tosin vähän suhteellista, mutta ihminen on pula-aikana vähään tyytyväinen.
Tässä kohdassa ei kuuluisi olla lätäkköä, vaan matala oja. Mustin mielestä se on kyllä tällaisena sopivampi juomiseen.
Tässä pitäisi olla pihatien ali menevän salaojan suu. Tähän asti myös ehdin kivipengerryksen kunnostuksessa lokakuussa.
Onneksi minulla on tähän keino, nimittäin pitkä rautainen köynnöstuki; parimetrinen tukeva piikki. Sillä kun rassasin ensin salaojan putkea alamäen päästä ja sitten tästä, johan alkoi vetää.
Vesi tulee nyt paremmin läpi, ja kun vielä äsken survoin rautapiikillä oikein hartiavoimin lammikosta käsin, alkoi suorastaan koski kohista. Oli vain jo liian hämärää kuvaamiseen.
Haravoin myös mutapuutarhaan johtavasta ojasta kuivat lehdet ja ryönät pois kosteikkopuutarhaan eli ojan penkereelle. Vettä virtaa koko ajan ylämäen suunnasta tänne; kivan näköistä.
Vesimyyrät mylläävät maata ja aiheuttavat näitä tukkeumia. Musti sen tietää ja on valppaana.
Kristiina K:n blogissa oli niin kiva kertomus kävelyreitistä, että innostuin ottamaan kameran mukaan, kun lähdin käymään ystävän luona. Siitä vain on jo kuukausi! Mutta ehkä näitä ruskakuvia on mukava katsoa nyt, kun Etelä-Suomikin on peittymässä lumeen.
Lähden liikkeelle omasta puutarhasta. Ransu on sitä mieltä, että mennään retkelle yhdessä.
Kun olen tullut pihan länsipään portista ulos, avautuu näkymä kylätielle. Jatketaan sitä eteenpäin länteen.
Palokalusto on kylän keskellä. Pidämme säännöllisesti harjoituksia, että osaamme käyttää kärryä ja letkuja. Pienellä saarella ei ole varaa odottaa siihen asti, että palokunta pääsee paikalle.
Käännyn katsomaan taaksepäin. Ransu on tullut portista ulos ja lähtenyt seuraamaan häntä pystyssä.
Kylän länsipäässä tie haarautuu. Valitsen oikeanpuoleisen tien.
Käännyn katsomaan, seuraako Ransu vielä. Siellä se on, keskellä olevasta navetasta oikealle.
Tuolla! Ei se kovin kauas ole kotipihasta edennyt.
Nuorempana Ransu seurasi vaikka minne, mutta ei enää lähde pitkille lenkeille.
Jatketaan matkaa. Tässä kohdassa on vasemmalla ihana pikku mökki, navettaa pilkottaa kuvassa.
Huomaan tienposkessa maaruskaa. Sitä meillä ei kovin usein näy täällä etelässä. Mustikat ovat menneet upean punaisiksi. On ollut hyvä ruskasyksy.
Sitten käännytään metsätielle.
Pähkinäpensaat ovat kauniin keltaisia.
Tie nousee kohti kallion lakea.
Sivuilla on kaunista metsää – ja peuranpolkuja. Näistä puista kaatui aika moni marraskuun ensimmäisen päivän hirmumyrskyssä.
Korkean nyppylän jälkeen laskeudutaan alas kohti entisen merenlahden pohjukkaa.
Siellä rinteessä on ystävän ihana talo ja puutarha täynnä erikoisia puita. Ystävä harrastaa dendrologiaa.
Täällä kasvaa muun muassa jalokastanja!
Tämä taitaa olla pennsylvanianvaahtera.
Heti pihan takana on suojeltu pähkinälehto. Keväällä tämä kukkii keltaisenaan kevätesikkoa.
Pieni videopätkä samasta paikasta toukokuussa.
Ystävä harrastaa ymppäämistä ja pihalla onkin runsaasti puita, joissa on oksia monesta eri puusta. Tämä on erityisen isomarjaista marjaomenapensasta, tai nykyisin helmiomenapensasta, kuten hän valisti.
Pihan alavimpaan kohtaan on kaivettu uimalampi. Tässä on merenpinta jo aika lähellä; entinen lahti, nykyinen kaislikko, on ihan vieressä.
Kahvihetken jälkeen (sinun täytyy tässä välissä keittää omat kahvit) alkaa kotimatka. Alkuun tie seuraa kaislikon viertä, kun kierrämme entisen merenlahden pohjukan.
Katseen kiinnittää komea ryhmä haapoja aivan keltaisenaan. Jännää, miten se on lähes näkymätön puu muuna aikana vuodesta. Kauniista lehtien äänestä sen vain havaitsee.
Metsätie on myös keltainen, kuten ihmemaa Ozissa. Tässä kohdassa oli edellisellä kerralla komea sarvipäinen valkohäntäpeura, mutta silloin ei ollut kameraa mukana. Se ei huomannut tuloani, niinpä pääsin aika lähelle.
Niitynreunan haavat muodostavat keltaisen verhon.
Kylän länsipäästä avautuu silmien eteen lähes koko kyläniitty. Tai puolet siitä, sillä se jatkuu yhtä pitkälle myös kuvasta oikealle.
Kotona Ransu on odottamassa kuistin keinutuolissa. Sillä on kova halipula.
Metsätyräkki 'Chameleon' on voimakkaan ruusunpunainen keväällä maasta noustessaan; on sillä hyvä väri syksylläkin. Osa lehdistä on viininpunaisia, kuten kesän alussakin, osassa on roosa ruskaväri.
Lupailin kuvia lumipalloheiden ruskasta. Se on käsittämättömän hieno. Osassa versoja on tällainen liukuväriruska. En tiedä, onko se näin komea joka syksy, sillä tämä on vasta ensimmäinen vuosi, kun kaksi puskaani ovat edes jonkin kokoisia. Lajike on 'Roseum'.
Suurin osa puskasta on hienon tummanpunainen – tai oli, lehdet tippuivat jo.
Yksi kauneimmista ruskaväreistä on onnenpensaan viininpuna; jokasyksyinen suursuosikki. Puskani kasvaa kovin kituliaasti kuivan koivikon kulmalla, mutta kasvaa sentään pikkuisen joka vuosi. Lajia / lajiketta en tiedä.
Turkinmyrkkylilja 'Purpureum' pääsi näin pitkälle ja purppuraiseksi tänä syksynä. Onneksi sentään yksi kukista jäi pikku jyrsijöiltä rauhaan ja kukki ehjänä. Tykkään tässäkin kasvissa liukuväriefektistä.
Päivän ruusu on Rhapsody in Blue, jonka viimeinen kukka ehti puoliksi auki.
.jpeg)
.JPG)
.jpg)
.jpg)
2.JPG)
.JPEG)
