Punerruksia

 Ei siis punnerruksia, vaikka harrastan kyllä jumppaa päivittäin. Muuten ei selkä kestäisi kaikkea, mitä teen.

Nyt on siis luvassa punerrusta. Näen punaista. Toivottavasti sinäkin.

Syysasteri 'Royal Ruby' on yhä parhaassa vedossa, tai molemmat yksilöt ovat. Ne ovat onneksi tallella siinä, missä myyrät ovat vieneet osan astereista. 

Tähän väliin ilouutinen: kun aiemmin kerroin huomanneeni myyrien myllerrystä pantterililjan kasvupaikalla, menin samana päivänä pahoin aavistuksin kaivamaan – ja löysin kasapäin hienoja, isoja pantterililjan sipuleita! Niissä oli komeat juuret, joten varmaan häiritsin niiden kasvurauhaa, mutta jaoin niitä nyt vähän aiempaa laajemmalle alalle. Osan istutin verkon sisään varmuuden vuoksi.

Joka syksy ihastelen Royal Rubyn kaunista yhteensointumista 'Loch Ness' -karhunvatun punertuvien lehtien kanssa. 

Karhunvattu tuottaa yhä marjoja, pitäisi muistaa hakea tertut sisään, jotta marjat ehkä kypsyvät keittiössä. Kaikki tällaiset pienet ja suuremmatkin puutarhatoimet ovat tekemättä, kun pergolan rakentaminen on vienyt päivän ulkotyötunnit.

Kerron siitä, kun se on täysin valmis, niin on kuvia vähän joka työvaiheesta.

Japaninvaahtera 'Osakazuki' alkaa olla parhaassa punassaan. Tämän ruska on kyllä sellainen, että aina, kun ajattelee sen nyt olevan punaisin mahdollinen, siitä tulee vielä kirkkaamman punainen!

Seurana Osakazukilla on tarhakalliokieloja. Tai tarhakielo on niiden uudempi nimi, kalliokielojen suku on muutettu torvikieloiksi ja samalla lajinimiäkin muutettiin.

Pergolaprojekti näkyy olohuoneeseen. Siellä kukkivat 'Raspberry Ripple' – paras talvikukkija pelargoneistani – ja ystävältä saatu pelargoni, jonka lajikkeesta ei ole varmuutta. Se saattaa olla 'Brookside Betty', mutta yhtä hyvin jokin muu kellanvihreälehtinen, valkokukkainen kerrottu lajike. Se on aivan ihana, oli mitä oli.

Edellisessä kuvassa näkyi kuivan näköisiä versoja, jotka roikkuvat amppelista. Se on Pelargonium sidoides, joka on aina yhtä hankala kuvattava. Pikkuruiset kukat avautuvat pitkien ohuiden lonkeroiden päihin ja ovat aina jonkin toisen kasvin seassa. Jos otan kuvan koko kasvista, ei siitä hahmota mitään, paitsi takkuisen ja kuolleen näköisen versoryöpyn.

Kasvi kuivuu lähes kokonaan välillä, kun olen kaupungissa, mutta se ei kuole, vaan näyttää viihtyvän epämääräisellä hoidollani ihan hyvin.

Sidoidesin kukat ovat unelmanupean väriset, rakastan tuota mustanpuhuvan tummaa viininpunaa.

Otin tämän kuvan makuuhuoneesta käsin, kun olin ensin leyhäyttänyt peiton suunnilleen suoraksi sängylle (se on tyylini pedata sänky). Huh huh mikä pölyn määrä leijaili ilmassa. Tämä matalalta paistava aurinko on muuten ihana, mutta epäsiivoojalle se on myös aika karu. 

Toisaalta näky oli aika runollinenkin, leijailevat hiukkaset. Riippuu, miten sitä ajattelee. Onko se moite tekemättömästä työstä vai hetken kauneus.

Jatkoin kuvien ottamista, kun pöly oli laskeutunut. Edellisessä kuvassa näkyi pienenä punaisena länttinä siroverenpisaran kukinta. Kukkia on vain tämä yksi terttu, mutta kasvi on suuri aarteeni ja sen jokainen kukka on suuri lahja.

Ransukin viihtyy olohuoneessa. Sen juoma-astia on iso kannu, jolla kastelen kasvit, tuolla kukkatelineen alla.

Iltaisin viihdymme Ransun kanssa sohvalla kuunnellen äänikirjaa. Tai Ransu ei kuule enää juuri mitään, mutta painautuu minua vasten niin, että välillä kutominen on hieman ahdasta. Nyt on meneillään Kaisa Viitalan Nummen kutsu-sarja, jonka ensimmäisen osan kuuntelin jo varmaan pari vuotta sitten, ja pidin siitä, mutta en vain ole ehtinyt jatkaa sarjaa. Tai olikohan niin, että silloin ensimmäiselle osalle ei vielä ollut jatkoa.

No nyt on, ja kuuntelin toisen osan, ja meinaan heti jatkaa seuraaviin osiin. Sarjan ajankuva 1700-luvun Skotlannista on uskottava ja tapahtumat mukaansatempaavia. Tykkäsin toisesta osasta vielä enemmän kuin ensimmäisestä, joten nyt ovat odotukset jatkon suhteen korkealla.

Puikoilla – tai pyöröpuikolla – on uusi kaulahuivi. Tein edellisen, jonka annoin ystävälle, uudella tekniikalla: kudottuna pyöreänä. Lopuksi vain ommellaan päädyt yhteen ja höyrytetään litteäksi. Höyrytyshän viimeistelee kirjoneuleet muutenkin täydellisiksi, tasaisiksi.

Jo edellistä huivia tehdessä tiesin, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Tämä kaunis kirjoneulekuvio on Pirkanmaan kotityö Oy:n sukkaohjekuvastosta (vihkosessa ei ole vuosilukua, ostin sen ehkä kymmenen vuotta sitten Taito shopista Turusta). Tein ohjeen sukat puna-vihreinä ja totesin, että kuvio näyttää taivaallisen hyvältä, mutta sukista tuli aivan liian leveät. Käsialani on ilmeisesti löysää, sillä yleensä kaikesta tulee aina ohjetta isompaa. Isoa kuviota oli mahdoton muokata sopivan kokoiseksi sukkiin.

Kaulahuiviin koko oli juuri sopiva, tai lisäsinkin siihen yhden 40 silmukan mallikerran, jotta sain huiviin järkevän leveyden. Valitsin lankalaatikoistani kaikenlaisia ohuita lankoja punaisen ja vihreän sävyissä niin, että kun lanka loppuu, jatkan toisella värillä. Toistaiseksi olen äärettömän tyytyväinen ratkaisuun: näyttää juuri siltä mitä toivoinkin. Lisäksi tämä pyöreänä neulominen ratkaisee sen ongelman, että kirjoneuleena tehty kaulahuivi on kääntöpuolelta ruokottoman näköinen. 

Lämpöisiä hetkiä marraskuuhusi! Nyt lähden tarkastamaan, onko venevajan ja laiturin korjaus tehty niin kuin piti.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Karhunvatukka Rubus Karhunvatukka-Ryhmä

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Syysasteri Symphyotrichum novi-belgii

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Vaaleanpunaisia (?) uutisia

 Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen. On ollut koettelemuksia ja oppimiskäyrä on ollut melkoinen. Olen kokenut menetyksiä ja sitten sellaisia ihmissuhteita, jotka ovat olleet äärimmäisen raskaita. Toisaalta olen oppinut niistä paljon: esimerkiksi sen, mihin vedän rajat. Se on hyvin tärkeää tiedostaa ja yhtä tärkeää on toimia sen mukaan.

Viimeisin koettelemus oli, kun Oma piha -lehti, jolle olen tehnyt töitä parikymmentä vuotta – pääosin yrittäjänä ja monta vuotta toimituspäällikkönä – päätettiin lopettaa. Tuosta noin vain. Muutaman päivän varoitusajalla, mikä on törkeää, sillä me kaikki lehden tekijät olemme yrittäjä/freelancerpohjalla. Meidän tulomme siis loppuivat lähes seinään.

Olen optimistinen ihminen, jolla on luottamus elämään. Nytkin asialla on hyvät puolet. Koska sisuunnun vastoinkäymisissä, otin yhteyttä Journalistiliiton lakineuvontaan ja nyt me lehden ydintekijät saamme edes jonkinlaisen "irtisanomisajan" korvauksen. Avustajille korvataan kuluja niistä jutuista, joita ei julkaistakaan.

Sisua demonstroi syysvuokko 'September Charm', jossa on edelleen pari kukkaa – nämä ovat kai viimeiset, viimein! Lajike pitäisi nimetä uudelleen: 'August to November Charm'.

Toinen asia, jonka tein heti, oli hakea jotakin työtä tai tehdä jokin yhteistyöehdotus joka päivä. Tiedän, että jos lamaannun, se lamaannuttaa minua vain lisää. Jos teen jotakin olosuhteita parantaakseni, vaikka kuinka vähän, mutta päivittäin, ylläpitää se toimeliasta ja toiveikasta oloa.

Yksi pieni rusolaukkaneilikan kukinto (lajike on 'Düsseldorfer Stolz') riittää...

... ja kohta kukkia voikin olla jo enemmän! Tämä on tosin eri laukkaneilikka, kirjavalehtinen 'Nifty Thrifty'. 

Niinhän siinä sitten kävi, että minulla on nyt parikin osa-aikaista työtä, pari mahdollista kirjaprojektia ja pääsin jopa haastatteluun yhdestä projektinjohtajan pestistä, josta kuvittelin, ettei minua siihen edes harkita.

Oli hyvin jännää huomata, että aivoni suorastaan surrasivat ideoita siitä, mitä kaikkea voisin tehdä tai mihin tahoon ottaa yhteyttä. Aivoni toimivat ihan itsekseen ilman, että yritin pohtia asioita. Ne siis pyrkivät toimimaan parhaakseni, auttaa. Ihmisen keho ja sen viisaus ei lakkaa hämmästyttämästä.

Kun uusien työkuvioiden päälle tuli vielä irtisanomisajan korvaus, voi sanoa, että aurinko paistaa kivenkoloonkin. Kuvassa on sinnikkäästi kasvimaan kiveykselle pyrkivä koristemansio Lipstick.

Oikeastaan asia on niin, että vuosikausia mahdollisesti kuolevan lehden kanssa työskentely on ollut raskasta. Sen mahdollinen loppu on kolkuttanut takaraivossa, samoin kysymys: mitä sitten teen?

Yhtäkkiä se sitten loppui, ja vaikka tapa oli erittäin ikävä ja epäeettinen, huomaan, että minun osaamistani arvostetaan ja minua halutaan moneen. Olo on toiveikas ja energinen.

Vähän kuin tämä kukintonuppuja täynnä oleva heisi 'Dawn' (Viburnum × bodnantense). Tämä demonstroikoon myös ryhmän voimaa, sillä me Oma piha -lehden tekijät olemme pitäneet yhtä – tässäkin tilanteessa. Olemme taistelleet oikeuksistamme yhdessä.

Puska on suorastaan täynnä kukkimispotentiaalia, ja vähän samanlainen olo on minullakin.

Oli pakko ottaa heidestä kokovartalopotretti, vaikka ei sen kokoa ja nuppujen määrää kuvasta silti oikein näe. Korkeus on jo pari metriä, leveys lähes saman ja nuppuja varmaan sata – ja niihin jokaiseen avautuu lukuisia kukkia! Jos vain talvi – tai loppusyksy – on suotuisa. Osa kukista on jo auki, ja jos syksy jatkuu lauhana, voi pääkukinta mahdollisesti tulla jo tämän vuoden puolella.

Olo on ollut niin energinen, että sain tehtyä pergola/aitaprojektin puutarhan länsilaidalle. Tämä alkoi jo pari vuotta sitten, kun tilasin pihani keskeltä kaadetusta kuusesta puutavaraa meidän saarella olevalta reippaalta mieheltä, joka on perustanut tänne muun muassa sahan. On niin huippua, että täällä saa vaikka omasta puusta mittojen mukaan sahattua puutavaraa pihaan asti tuotuna!

Tolpat sain viime vuoden alkusyksyllä, mutta en ehtinyt silloin muuta tehdä kuin mitata niille paikat ja pystyttää ne. Näiden pitäisi nyt olla sellaiset tolpat, joilla kuvassa näkyvä aaltoileva verkkoaita pysyy suorassa. Sen kiinnittäminen ja vanhojen heppoisempien tolppien poisto jäi huomiseen, päivänvalo loppui kesken ja nälkäkin tuli.

Voin kirjoittaa pergolaprojektistakin lähemmin, mutta loppuun haluan kertoa, että yksi ihana uusi yhteistyökumppanini on Viherpeukalot, joilta olen vuosien saatossa tilannut hyvin paljon kasveja. Heidän verkkokauppansa uudistui kesän aikana ja nyt siellä on Viherpeukaloiden vinkit -sivu, jossa on jo joitakin kirjoittamiani tekstejä. Sivu löytyy täältä: KLIK.

Olen niin iloinen tästä yhteistyökuviosta! Halutessasi voisit kommentissa kertoa, mistä aiheista haluaisit, että kirjoitan – mistä kaipaat tietoa?

Koristemansio ×Comagaria rosea

Rusolaukkaneilikka Armeria maritima

Syysvuokko Anemone hupehensis

Rohanin ruskaa

 Ensin yksi oranssi, joka unohtui pyhäinpäivän jutusta.

Kehäkukat! Niitä oranssimpaa ei olekaan. Ne ovat valloittaneet yhden kasvimaan viljelylaatikoista. En ole muistanut vähään aikaan käydä katsomassa, olisiko tuolla mahdollisesti muutakin, esimerkiksi jotakin sellaista, jota kesällä laatikkoon kylvin.

Kasvimaan kylvö meni tosi myöhäiseen, ja sitten olen tapani mukaan unohtanut käydä katsomassa satoa. Perunat kyllä nostin. Pikkuisia porkkanoita olen sekä syönyt että käyttänyt syöttinä myyränpyydykseen. Sitä satoa kyllä maasta nousee!

Kasvimaalta Rohaniin johtaa ovi, jonka pieleen olen istuttanut köynnösruusu Pierre de Ronsardin (virallinen lajikenimi 'Meiviolin', tunnetaan myös nimellä Eden Rose). Tämä ihastuttava ruusu vain ei juurikaan köynnöstä, tätäkin kuvaa varten kyykistyin. Mutta on se silti täydellinen. Nyt, suhruisena marraskuun alun päivänä, on kaksi tällaista unelmanihanaa kukkaa auki, ja nupuista päätellen lisää tulee.

Oven toisella sivulla on pikkuruinen istutusalue, jossa kasvaa Austin-ruusu 'Tranquillity'. Ostin ruusun siksi, että se oli syysalessa hyvin edullinen joskus muutama vuosi sitten. Olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. Kukka ei vielä avautuessaan paljasta koko kauneuttaan, joten toivon, että saan tästä vielä uuden kuvan.

Siinä kasvaa myös isoksi pensaaksi kasvanut remontanttiruusu 'Duchesse de Rohan'. Se remontoi syksyllä hyvin vaisusti, mutta muutamakin yksittäinen kukka ilahduttaa.

Ruusun takana, pengermää alempana, alkaa Rohan. Sen väriteema on tumma ja vaalea, mutta näin ruska-aikaan se on yhtä värien ilotulitusta. Pensasaitana toimivat tylppöorapihlajat ovat keltaisia ja tummalehtinen japaninkirsikka 'Royal Burgundy' on muuttunut kirkkaanpunaiseksi. Purppuraheisiangervo Diable d'Or on sentään luotettavan tumma kasvukauden loppuun asti.

Kun astutaan raput alas Rohaniin, on edessä keltainen hapsuverho: isosiniheinä 'Skyracer'. Siniheinät ovat marraskuun ilostuttajat, muuttuvat kauniin keltaisiksi vasta näin myöhään, ihan kasvukauden loppumetreillä.

Japaninkirsikalla on sama tyyli kuin rusokirsikalla riiputtaa lehtiään, kun ne ovat saaneet ruskavärin. En ihan hirveästi fanita sitä, sillä minusta näyttää siltä kuin puu olisi kuolemaisillaan esimerkiksi kuivuuteen. Täytyy vain yrittää vääntää jokin reseptori aivoissa uuteen asentoon: että näiden puiden kanssa se on normaalia, ja nauttia hienosta punaisesta ruskasta. 

Yökosteus on suurta – aamulla jokaisessa lehdessä on pisarareuna.

Rohanissa asustaa kolme 'Royal Purple' -peruukkipensasta. Ne ovat vasta hiljalleen vaalentamassa tummaa väriään punaiseksi. 

Harmaana marraskuun alun päivänä on vielä jonkin verran värejä. Nurmikko on ihanan vihreä. Ruusut ovat vielä vihreinä, paitsi tarhakurtturuusut, joiden talvenkeston salaisuus taitaakin olla se, että ne tajuavat siirtyä talvilevolle ajoissa. Vasemmalla näkyy valkokukkainen asteri, sen takana on ensimmäisessäkin kuvassa näkyvä punahevoskastanja, jonka takana on kasvimaa.

Valkokukkainen asteri on tuoksuasteri 'Herbstschnee'. Se on korkea ja upea ja toimii laastarina asterisurussa. Tässäkin paikassa eli ruusu-heinätarhassa ovat myyrät myllänneet ja viime talven aikana kuoli ihana, aina vasta marraskuussa kukintansa aloittava tummalehtinen kaita-asteri 'Prince'. Sen kasvupaikalta löytyi keväällä vesimyyrän tunneli, eikä kohdasta ole noussut mitään.

Myyrät ovat myös tuhonneet ihanan 'Little Carlow' -asterin muotopuutarhassa. Yritin saada sen juurettoman kasvuston elpymään ruukuissa kahtena palana, mutta kun yhdessä vaiheessa kesää ruukut kuivuivat, kun olin poissa kotoa, näyttää lopputulema siltä, että sekä Princen että Little Carlowin muistotilaisuudet on pidettävä.

Prince tuotti valtavan suurta iloa joka syksy, sillä se tuli kukkaan siinä vaiheessa, kun kaikki alkaa kuihtua ja kuolla. Tämä kirpaisee. 

Ja tänään huomasin vesimyyrien mylläämän kohdan pantterililjan kasvupaikalla. Voihan Vidskär!

Ransusta ei ole mitään hyötyä myyräkannan vähentämisessä, sillä se on jo monta vuotta sitten siirtynyt eläkkeelle siitä hommasta. Musti metsästi niitä yli 19-vuotisen elämänsä loppuun saakka.

Ransu keskittyy kyttäämään mammaa esimerkiksi piilosta sitruunapuun takaa. Oksalla kypsyvä ensimmäinen sitruuna on Ransun pään yläpuolella.

Niin: onneksi kasvien kanssa on niin, että jos on menetyksiä, löytyy aina ilojakin.

Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Kehäkukka Calendula officinalis

Peruukkipensas Cotinus coggygria

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius, punalehtiset lajikkeet

Remontanttiruusu Rosa Remontantti-Ryhmä

Tuoksuasteri Symphyotrichum novae-angliae

Tylppöorapihlaja Crataegus monogyna

Pyhäinpäivän oranssit

 Hyvää pyhäinpäivän iltaa! 

David Austin -ruusu Bathsheba ei meinaa lopettaa kukkimista ollenkaan. Tässä kuvassa taustalla näkyy tosin myös keltakukkaisen The Poet's Wifen kukka.

Bathsheba on aivan ihana! Viskityttönä arvostan tätä kultaisen nektarin sävyä. Voihan tuota tosin aprikoosiksikin kutsua. Sattumoisin sekin kuuluu herkkuihini.

Viime päivät ovat olleet kauniita. Auringon osuessa vaahteranlehtiin ne aivan syttyvät.

Vaahteran alla on lehtimatto ja paksulti keltapeippiä (lajike on 'Florentinum'). Niinpä syysmyrkkylilja joutuu tekemään vähän enemmän töitä päästäkseen pinnalle. 

Hyvä niin, sillä tämän valkokukkaisen kerrotun 'Alboplenumin' lajitoverit ovat muissa kohdissa jo kukkineet ja lakastuneet. Istuttamalla osa mukuloista haastaviin paikkoihin saadaan siis pidempi kukinta-aika!

Syyssahramit ovat nousseet. Pari vuotta sitten tajusin viimein istuttaa niitä paikkaan, joka ei peity paksulti vaahteranlehtiin. Mäntyjen alla näillä on ohuemmin lehtikatetta ja paremmat mahdollisuudet siihen, että kukat näykvät. Oikeassa reunassa näkyy jo ohikukkinut myrkkylilja.

Aurinkoisena päivänä piti ottaa uusi kuva, sillä kukat avautuvat vain auringossa krookuksille tyypilliseen tapaan. Avoimia syyssahrameita ei välttämättä edes joka syksy näe, sillä ainakin minun puutarhassani ne kukkivat näin myöhään, että päivä on jo aika lyhyt ja sääkin on useammin pilvinen tai sateinen kuin aurinkoinen.

Kuvassa näkyy myös edelleen kauniisti kukkiva kangaskanerva 'Radnor'.

Syyssahramit ovat tässä etualalla, taustalla on muotopuutarha. Omenapuu 'Åkerö' on alkanut pudottaa lehtiään, sen keltainen syysväri on kiva. Kuten sekin, että sain siitä muotoiltua kaariportin muotopuutarhaan.

Muotopuutarhassa kukkii kalpeankeltainen nukkasalkoruusu, sillä on pitkä kukinta-aika! Vaikka kukkia ei olekaan enää kuin tämä yksi. Mutta se näkyy kauas.

Austin-ruusu Lady of Shalott tarjoilee täydellistä kurpitsaväriä pyhäinpäivään. Tässäkin ruusussa on vielä useita nuppuja. Olin aikeissa tehdä jutun siitä, mitä vielä kukkii, mutta kukkia löytyikin niin paljon, että täytyi karsia. Kukkajuttuja on siis tulossa lisääkin.

Tein naurislyhdyn pyhäinpäivää ajatellen – tosin jo syyskuun alussa, kun se tuli lehtijuttuun. 

Siitä minulla onkin sekä ikäviä että jännittäviä uutisia – kuolema tuottaa aina uutta elämää tai muutoksia, ja joskus se on hyvä vain. Mutta siitä lisää tuonnempana. 

Nyt mukavaa tuonelan värittämää iltaa! Täydellistä katsottavaa olisi Belzebubs-sarja Yle Areenasta, mutta ahmin sen jo. Se on loistava!

Kangaskanerva Calluna vulgaris

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Nukkasalkoruusu Alcea rugosa

Omenapuu, tarhaomenapuu Malus domestica

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Syyssahrami Crocus speciosus

Syksyn kaunis Marleena

 Pienessä puussa on mitä ihailla.

Aloitetaan kauempaa, huussin luota. Näkymässä on kauniita ruskavärejä. Etualalla on ruskopenkki, jonka tummalehtisestä japaninvaahterasta ehdin juuri todeta ystävälle, ettei sen ruskaväri ole kummoinen. 

Paitsi että onhan se aika hyvä punainen! Tämä on japaninvaahtera 'Enkan', jonka lehdet ovat kesän ajan viininpunaiset. 

Näkymässä on myös lännenkolmioka, jonka keltaiset ruskalehdet ovat pysyneet oksilla hämmästyttävän hyvin tuulissa ja jopa myrskyissä. 

Helmiomenapensas 'Marleena' näkyi edellisissä kuvissa taustalla. Se saisi puolestani kasvaa pari metriä korkeammaksikin, mutta pensasmainen identiteetti näkyy kasvutavassa. Korkeuskasvu on pysähtynyt ja nyttemmin puska kasvaa vain leveyttä. 

'Marleena' saa upean kirkkaanpunaisen ruskan, mutta toistaiseksi sen väri on vasta kaunis oranssinkirjava. Tai oli eilen, suhruisen tihkuisena päivänä.

Tänään on upean aurinkoinen päivä, joka alkoi komealla näyllä, kun aurinko osui kyläniityn aamu-usvaan. Yö oli kostea ja lämmin, liekö syynä sitten se vai muuten vain Marleenan aikataulu, mutta se on tänään jo selvästi punaisempi kuin eilen.

'Marleena' näkyy monesta suunnasta, tässä muotopuutarhan läpi. Hups, riippumatto on yhä paikoillaan.

Laitetaan lopuksi kuva Marleenasta kesäkuun alkupäivinä, jolloin sen oksat notkuivat kukkia. Tämä on edessä taas kohtapuoliin!

Japaninvaahtera Acer palmatum

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Lännenkolmioka Gleditsia triacanthos

Huomioita väreistä

 ja muista asioista.

Helmiomenapensas 'Marleena' tuottaa käsittämättömän määrän marjoja joka syksy. Tai niistähän näkee suoraan, millainen käsittämätön määrä kukkia sen oksilla on keväisin. 

Olen epätietoinen siitä, onko tämä oikeasti helmiomenapensas (eli entinen marjaomenapensas) vai purppuraomenapuu, mutta ehkei sen väliä. Tämä on 'Marleena'. Sen edessä sikuri näyttää, ettei vielä pidä lannistua syksyn tulosta. Sikurit tuottavat mukavan määrän siemeniä pikkulintujen iloksi. Kasvin varsilla käy alkutalvesta vilkas lentoliikenne.

Viime kesänä istuttamani purppuraomenapuu 'Linnanmäki' kukki jo tänä keväänä jonkin verran ja nyt sen oksilla on kauniita hedelmiä. Nämäkään eivät ole suuria, mutta sentään selvästi kookkaampia kuin 'Marleenan' pikkuruiset puolukan kokoiset marjat.

Ihania punaisia marjoja tuottavat myös orjanruusut. Koska se kylväytyy aika runsaasti sinne tänne, olen siirrellyt muutamia siementaimia tontin reunoille peuraesteeksi (sen lisäksi, että tontti on riistaverkon, risuaidan ynnä valkoisen nauhan ympäröimä). Kokemus on osoittanut, että peuroja ei vähä pysäytä: niitä vastaan täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön. 

Rohanissa ihastelen tummalehtisten 'Royal Burgundy' -japaninkirsikan sekä 'Black Beauty' -mustaseljan sävyjä yhdistettynä kiulukoiden punaiseen. Japaninkirsikka on aloittanut siirtymisen punaiseen ruskaan.

Sulkavaleangervo 'Bronze Peacock' on kerrankin kasvanut jonkin kokoiseksi. Minä kyllä tykkäisin valeangervoista, mutta ne eivät näytä tykkäävän puutarhani olosuhteista. Ne kärvistelevät joten kuten, eivät koskaan rehevinä. Tämä lehtirypäs on mahtavin saavutus koskaan ja olenkin siitä hyvin iloinen.

Yhden lehden punainen puoliruska on hauska yksityiskohta.

Onnenpensaan ruskaväri on kauneimpia mitä on! Aivan rakastan tätä ruskehtavaa viininpunaa.

Sitten kukka-asiaa. Kuvernöörinkukka alkoi salaa kukkia, kun sen ruukku oli hieman piilossa talon kulmalla. Kun kannoin kasveja sisään, jätin sen vielä puutarhapöydälle ilostuttamaan ohikulkijoitakin. Ja siksikin, että kasvin voimakas valkosipulin tuoksu saa nenäni valumaan. Niinpä se on edelleen siirtynyt vasta vintin rappusille, ei varsinaisiin asuinhuoneisiin.

Kuvernöörinkukka on niin ihastuttavan kaunis, että en suostu elämään ilman sitä, vaikka kuinka nokka valuisi.

Vielä tärkeämpi kasvi on tietenkin Orkney-saarilta keräämistäni siemenistä kasvatettu siroverenpisara. Se ei ole ollenkaan niin ahkera kukkija kuin jalostetut sukulaisensa, ainakaan minun hoidossani. Taitaa se Orkneylläkin aloittaa kukinnan vasta syyskesällä.

Siroverenpisaran kapeat kukat ilostuttavat nyt olohuoneeni muutenkin punaista tunnelmaa.

Ransukin viihtyy sisällä. Pysykää jossakin pehmoisessa ja lämpimässä paikassa! Esimerkiksi mamman valmiiksi lämmittämässä sängyssä.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Mustaselja Sambucus nigra

Onnenpensas Forsythia

Orjanruusu Rosa dumalis

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sikuri Cichorium intybus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata