Keltainen elokuu

 Tunnelma on vahvasti loppukesäinen.

Kuistilta lännen suuntaan näkyy keltaisia pilkahduksia. Tosin ei niitä tuolla kauempana oikein erota. Siellä on ruskopenkki, jossa kukkii mm. Lilium leichtlinii ja jaloauringonkukka. 

Edessä kuistin kulmalla kasvavat kultapallot näkyvät hyvin, vaikka ovat tapansa mukaan laonneet.

Pistetään kuva vastakkaisesta suunnasta, ruskopenkin läpi kuistille päin. Jaloauringonkukka on tosiaan valtava. Se on perenna, mutta ison pensaan kokoinen. Jokunen vaaleankeltainen pikkusormustinkukka vielä kukkii myös.

Jaloauringonkukka on syksyn pelastus. Se kukkii erittäin pitkään, uusia nuppuja syntyy tolkuttomasti. Tämä on vasta alkua. Viime vuonna otin viimeisen kuvan siitä runsaskukkaisena 29. lokakuuta.

Ja ne kultapallot... toivottomia, sanoisin. Oikeanpuoleisia en nyt tänä vuonna edes yrittänyt sitoa. Vasemmanpuoleiset on sidottu köydellä kuistin kaiteeseen, mutta vähänpä siitä on apua. Menivät lopullisesti lakoon viikonlopun tuulissa. Jotenkin noihin menee hermo joka vuosi, silti niistä pidän jollain lailla. Ja ovathan ne olleet täällä paljon kauemmin kuin minä.

Joskus suunnittelen niiden eteen istutusta jostakin vähän matalammasta mutta erittäin tanakasta kasvista. Tuolle kulmalle vain osuu sellaiset tuulenpyörteet, että varret varmaan lakoaisivat johonkin suuntaan silti. Olen joskus nähnyt kultapallotukia, joissa on laitettu tukevaa raudoitusverkkoa vaakatasoon noin metrin korkeudelle. 

Silti näen sieluni silmissä verkon kohdalta taittuneet varret... saariston tuulet... mutta voisihan sitä ehkä kokeilla. 

Puuhaa on ollut. Nurmikko on kasvanut koko kesän alkukesän vauhtia: viiden päivän välein saisi leikata. Viikon–parin poissaolojen jälkeen se on ollut yhtä rehotusta. 

Viime päivinä olen raivannut Rohanin ja sen viereisen ruusu-heinätarhan rikkaruohoista, nekin ovat ennätysmitoissa.

Peruukkipensas 'Royal Purple' kukki jälleen runsaana ja on kasvanut hyvin. Niitä on tässä penkissä kolme, mutta tämä on niistä suurin, siis tuo punalehtinen puska oikealla. Vasemmalla on syyskimikki 'Atropurpurea'. Se kasvattelee kukkavarsia. On mukavaa, että on kasveja, jotka ovat vasta valmistautumassa kukintaan, niin olo ei ole ihan täysin lohduton syksyn kolkutellessa.

Rohanin tumma + vaalea värimaailma kiteytyy tässä parivaljakossa: käärmeenlaukka ja kaukasiankirahvinkukka.

Syysvuokko 'September Charm' aloitti taas ajoissa kukinnan, reilusti ennen syyskuuta. Sen kukkavarret ovat tuplasti normaalin korkuiset, kuten monessa muussakin kasvissa. Kerrankin on saatu riittävästi sateita, vaikka elokuu alkoikin kuivana.

Taustalla näkyy ihanaa keltaista...

Sielläkin kasvaa Lilium leichtlinii! Nämä olivat nupulla, kun lähdin reissuun elokuun alkupäivinä, ja pelkäsin tyystin missaavani kukinnan. Onneksi niin ei käynyt, vaan minua oli vastaanottamassa oikea liljankukkien armeija, kun tiikeritkin ovat yhä kukassa. 

Ruskopenkissä leichtliniit ovat kasvaneet kituliaammin, mutta tässä kohdassa ne ovat hyvin reheviä.

Ah, täydellisen kaunis lilja ja selvästi myös kukkii pitkään! Lilium leichtliniillä ei vielä ole suomenkielistä nimeä.

Ransu nauttii, kun elokuukaan ei tuonut mukanaan helteitä. Tämä on norjalaiselle karvaturrille paras kesä ikiaikoihin.

Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Kultapallo Rudbeckia laciniata, kerrotut lajikkeet

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Peruukkipensas Cotinus coggygria

Pikkusormustinkukka Digitalis lutea

Syyskimikki Actaea simplex

Syysvuokko Anemone × hybrida

Upottavat ruusunkukat

 Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi Austin-ruusuista kirjoitin. Kaikki eivät olleet vielä tulleet kukkaan vielä silloin.

Esimerkiksi ihana Bathsheba! Tämän pitäisi kasvaa 2–3 -metriseksi, mutta toistaiseksi ei ole vielä yltänyt edes minun korkuisekseni. Mutta mitäpä siitä, kunhan kukkii.

Kuvittelen, että Bathsheba saattaisi kasvaa saman kokoiseksi kuin The Pilgrim, joka on minun korkuiseni tai ylikin joka kesä, vaikka leikkaan sen aika matalaksi keväällä. Mutta eipä tämäkään kai ensimmäisinä vuosinaan vielä niin korkeaksi kasvanut.

Crown Princess Margareta on aivan ihanan värinen, mutta sen tänä kesänä kasvattamat pitkät kukkavarret ovat vähän ongelmallisia. Yksi niistä on kasvanut rusotuomipihlajan oksanhaaraan, missä varsi saa ainakin kannattelua, kun raskaat kukat avautuvat. Se vain on istutusalueen keskellä, piti hakea zoomlinssi, että sain kuvan.

Hurmaavaa oranssia linjaa noudattaa myös Lady of Shalott. Se ei ole runsaskukkainen, vaan tekee yhden kukan sinne, toisen tänne. Jokaisen otan ilolla vastaan.

En osaa sanoa, kumpi on kauniimpi kukkamuoto: tällainen pallomainen vaiko runsaasti kerrottu lätty, kuten nuo ylempien kuvien ruusut. Onneksi voi valita molemmat.

Ihaninta väriäkin on mahdoton valita. Tai sen vain tiedän, että perinteinen ruusunpunainen on vähiten mieleinen. Persikkainen Abraham Darby sen sijaan osuu makuhermoni ytimeen.

Valkoinenkin ruusu on kaunis, etenkin, kun sen nuput ovat vaaleanpunaiset. Jotenkin tuo kontrasti ja värin muuttuminen kiehtoo. Tämä on Winchester Cathedral.

'Ghislaine de Féligonde' ei ole Austin-ruusu vaan myskiruusu. Senkin väri vaihtuu: nuput ovat aivan ihanan oranssit, tuollaiset aprikoosin sävyiset. 

Ransun väri vasta kaunis onkin. Tänään on sadepäivä, välillä on satanut oikein rankasti. Taivas on ollut ransunvärinen.

Olin poissa kotoa pari viikkoa ja sinä aikana ei taivaalta ollut tullut vettä lähes lainkaan. Moni ruukkukasvi on ruskeana, samoin istuttamista odottavat taimet. Harmillista, mutta näinkin voi käydä.

Yritän nyt saada taimia maahan urakalla, ainakin maan pitäisi taas olla kostunut. Eilen se oli pölisevän kuivaa, mikä yllätti, niinkin sateinen kesä kun on ollut.

Myskiruusu Rosa Moschata-Ryhmä

Venynyt Venusta

 Aiemminkin on tullut kirjoitettua, että tänä kesänä kaikki on kasvanut ennätysmittoihin.

Ensinnäkin olen hämmästynyt, ettei ankara pakkastalvi kurittanut kolmiokaa juuri lainkaan. Sen ylin, ohut kärkiverso näyttää useimmiten paleltuvan, mutta puu korvaa sen hyvin nopeasti kasvattamalla uuden ja venymällä yhä lisää pituutta. Pienestä puustani on tullut jo noin 2,5 -metrinen! Alkuvuosina se ei kasvanut lainkaan, mutta sitten se alkoi kasvaa puuksi.

Sen vierellä kasvava preeriamesiangervo 'Venusta' on myös venynyt ennätysmittoihin. 

Otin kokovartalopotretin kolmiokasta kauempaa, mutta saariston tuulissa se on vähän vaikeaa... toisaalta tuosta näkee, kuinka keveä kolmioka on. Se on ilmava puu, höyhenmäinen.

Nimi tulee kookkaista okista, joita puussa on, mutta omani on piikitön versio. 

Kuvassa näkyy toinenkin vaaleanpunainen kukka, puusta vasemmalle.

Se on tarhapäivänlilja 'Nile Crane'. Pidän vanhan roosan sävystä kovasti ja se sointuu preeriamesiangervoonkin.

Pilvisenä päivänä onnistuin nappaamaan näin vahvat värit. 

Samalle alueelle tulee lisääkin punaista, kun punalatviot kukkivat. Nekin ovat venyneet – monena kesänä on ollut niiden makuun liian kuivaa ja ne ovat kasvaneet kituliaasti. Nyt on monta kukkavartta, ja korkeita!

Ylärinteestä päin kolmioka ei näytä niin korkealta, kun se on alempana, mutta tähän kuvaan sain ikuistettua sen kauniin, siron kasvutavan tyynenä hetkenä. Preeriamesiangervo kutittelee ihan puun latvaa.

Preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa toisessakin kohdassa, ja tässä on sen alkuperäinen kasvusto, josta otin jakopalan edellisten kuvien paikkaan. Kauempaa katsottuna kookas vaaleanpunainen kukkapilvi muistuttaa jotakin hortensiaa!

Tämä kohta on kostea oja, ja siinä lähes ojan pohjalla preeriamesiangervo kukoistaa. Siniset kukat ovat rantatädykettä, sekin on vaeltanut ojan pielestä itsekseen ojan pohjalle.

Preeriamesiangervo 'Venusta' on mesiangervoistani parhaan värinen. Muut vaaleanpunaiset lajit ja lajikkeet (ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo) ovat huomattavasti hailakampia. Ne myös kukkivat aiemmin.

Tämäkin 'Venusta' kutittelee puun latvusta, sillä tässä kosteassa ojanpielessä asuu peikonpaju. Sekin onneksi selvisi talvesta aivan latvaan asti. Pituutta tulee toivottavasti lisää, mutta talvenarkuutta on sen verran, ettei voi ennustaa, kuinka korkeaksi puu kasvaa. Ensimmäisenä talvenaan se paleltui pahasti, mutta nyt paju on elänyt tuossa jo muutaman vuoden. Viime talvi ei palelluttanut sitä lainkaan.

Kolmioka, piikitön Gleditsia triacanthos f. inermis

Peikonpaju Salix babylonica var. pekinensis 'Tortuosa'

Preeriamesiangervo Filipendula rubra

Punalatvio Eutrochium

Tarhapäivänlilja Hemerocallis Hybrida-Ryhmä

Perhosbaari

 Puutarhassani ei ole taukoa perhosista niiden lepattelukaudella ollenkaan, mutta näin loppukesällä, kun uudet sukupolvet ovat syntyneet, on perhosten määrä suorastaan hurja.

Takuuvarma perhos- ja pörriäismagneetti on laidunkarstaohdake. Heti, kun siihen avautuu pikkuruisia liiloja kukkia, on niissä myös perhosia.

Harmaaminttu samoin. Se on muutenkin tavattoman kaunis. Tietenkin se leviää, kuten kaikki mintut, mutta nyhdän reunoilta leviävää kasvustoa – ja palkaksi saan ihanan mintuntuoksun nenään.

Neitoperhosten lisäksi amiraaleja on nyt erittäin paljon, kuten aina loppukesästä.

Tämä kokonaisuus sijaitsee muotopuutarhassa keittiön ikkunan alla ja ikkunasta, aamupalan äärestä, on mukava seurata liikettä kukilla. Oikealla on nukkasalkoruusu, siinäkin vieraillaan. Sen takana on vaaleankeltainen The Pilgrim -ruusu aloittanut kukinnan, tai aloitti elokuun alussa, jolloin nämä kuvatkin otin.

Taustalla on ruotsinköynnöskuusama 'Serotina', joka houkuttelee kiitäjiä illalla voimistuvalla tuoksullaan. Niitäkin pääsee tarkkailemaan ikkunasta käsin hämärtyvässä illassa.

Ihan vieressä kukkii keltakaunokki. On kiinnostavaa havaita, että se houkuttelee eri perhosia kuin esimerkiksi harmaaminttu. Etenkin kaaliperhosia ja sen sukuisia.

Muotopuutarhan kauimmaisessa penkissä kukkii preeriaväriminttu yhdessä hohtopiikkiputken kanssa, ja miten onnistuinkaan ottamaan parivaljakosta kuvan ilman yhtäkään perhosta. Tämäkin on nimittäin hyvin suosittu vierailukohde.

Ruskopenkin 'Prärienacht' -värimintussa ikuistin luullakseni keisarinviitan. Takasiivet ovat jo repaleiset, paljon on lennelty.

Sitten ovat kaikki tämän malliset kukat: ruusuruohot ja kuvan kaukasiankirahvinkukka, joissa on jatkuvaa liikettä. Törmäkukatkin ovat ihania, ne vain eivät ole suostuneet viihtymään puutarhassani. Onneksi on näitä muita, ja kirahvinkukan siementaimienkin suhteen olen täysin omavarainen.

Tänä sateisena kesänä ovat kirahvinkukat viimein venyneet nimensä mittoihin jopa kaksimetrisiksi tai ehkä ylikin.

Harmaaminttu Mentha longifolia

Hohtopiikkiputki Eryngium giganteum

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Laidunkarstaohdake Dipsacus fullonum

Nukkasalkoruusu Alcea rugosa

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Ruotsinköynnöskuusama Lonicera periclymenum

Pohjois-Karjalassa ja juurieni seudulla

 Onni potkaisi jälleen, sillä sain syyn lähteä käymään rakkaan ystävän luona Nurmeksessa. 

Minut tilattiin Nurmeksen avointen ovien päivään pitämään puutarhakierroksia Itä-Kauppalassa. Oli tarkoitus laittaa siitä maininta tänne blogiin, mikäli joku lukijoista pääsisi paikan päälle, mutta ennen lähtöä oli hoppu niin töiden kuin järjestelyjenkin kanssa, ja se jäi.

Nurmeksesta en montaa kuvaa ottanut, ainoastaan perjantaina, kun tutustuin Itä-Kauppalan puutarhoihin. Koko alue on todella viehättävä, lähes kokonaan 50–60 -lukuina rakennettu omakotialue. Jotkut puutarhat ovat suorastaan valtavia. Tämä ihastuttava portti kätkee taakseen hienosti hoidetun, kauniin puutarhan.

Pensasaita on aitaorapihlajaa; huomaa, miten kauniisti se on leikattu kehystämään porttia.

Entäs tämä puutarha sitten. Aivan keskustassa ja rantasauna kuin mökillä luonnon helmassa. Tässä kohdassa vesi on Nurmesjärveä, vaikka Pieliseen onkin yhteydessä kapean salmen kautta.

Perjantain sää oli hyvin vaihteleva; vettä taisi tulla noin vartin välein ja kuurojen väleissä aurinko paistoi lämpimästi.

Ystäväni Wilma oli vetämässä ikkunankunnostuskurssia Omavaraopistossa Valtimolla. Hän vinkkasi, että siellä on kovin kuvaukselliset kasvimaat, joten suuntasin sinne ja sainkin ällistyä, miten hyvin kaikki kasvaa.

Sain haastatella tämän palstan hoitajaa, tai toista heistä. Lannoitteena käytetään paljon vihersilppua. Omavarais-ideologian mukaan tietenkin myös komposteja hoidetaan viimeisen päälle. Periaatteena on, että mitään ei osteta, tai ainakin äärimmäisen vähän.

Tässä paikassa on selvästi myös aivan ihanteellinen maa; hiekkapitoinen, mutta ei liiaksi.

Sunnuntaina oli upea keli. Sekä Wilmalla että minulla oli tarve laiskottelupäivälle; kummallakin oli työputki takana. Ei huvittanut lähteä mihinkään. Wilma asuu vaaran laella jonkin matkaa Nurmeksesta pohjoiseen.

Wilma viritti meille ulkodivaanin hetekoiden päälle. Siinä kelpasi lojua, jutustella, lukea ja ottaa pienet nokosetkin. Kissakin piti meille seuraa jonkin aikaa. Ah, mikä palautuminen ja minulle täydellistä lomaa, toivottavasti Wilmallekin.

Lähdimme pienelle muutaman sadan metrin kävelylle. Wilman metsää reunustaa kuusiaita, joka on jonkin verran kasvanut siitä, mitä se alun perin on vuosikymmeniä sitten ollut. Silloin se suojasi kasvimaata pohjoistuulilta. Nyt aidan takana on upea, viidakkkomainen lehtometsä.

Metsän jälkeen saavutaan aurinkoiselle aukiolle, jossa on suloisen mummelin ihana puutarha täynnä kukkia ja marjapuskia lähes silmänkantamattomiin. Kävely tänne taitaa olla meillä ohjelmassa joka kerta, kun käyn Wilman luona.

Koska paluu etelän moottoriteille Pohjois-Karjalan vaaroilta tuottaa aina pettymyksen ja ahdistuksen tunteita, ajelin ensin pientä hiekkatietä vaaralta toiselle. Välillä sivusin järviä ja ylitin pieniä jokia. Tässä vesi virtaa Kuohattijärveltä Miihkelinlampeen.

Viekissä on komea kirkko ja laaja hautuumaa.

Lieksan leipomokahvilassa oli pakko pysähtyä ystävien suosituksesta, ja nyt suosittelen sitä minäkin. Seurailin Pielisen itärantaa mieluummin kuin posotin päätietä. Ah tätä järveä! Suomen paras, sanoisin, mutta Pohjois-Karjala -rakkauteni tekee minusta ehkä jäävin.

Ala-Kelvässä on hieno vanha vesimylly ja ennallistettu joki.

Enolta suuntasin kohti itää. Matkanteko ei tuntunut tylsältä etelän kiireitä ja arkea kohti valumiselta, sillä minulla oli määränpää, tai parikin, jotka olen jo pitkään halunnut nähdä.

Tämä näky tielle sai minut hieraisemaan silmiäni pian Enon jälkeen. Mikä ihmeen jättikrokotiilin selkä vedestä pistää!

Salpalinja se siellä halkoo seesteistä maisemaa Harpatinlahdella. Tällä seudulla on totisesti paljon sotahistoriaa. Siinä olisi valtavasti tutkittavaa, jos siitä joskus kiinnostuisi laajemmin. 

Määränpääni tässä suunnassa oli Möhkön ruukkikylä. Nyt ollaan lähes niin idässä kuin Suomessa pystyy olemaan.

Komea päärakennus on Pytinki. Siellä on kiinnostava historianäyttely, taidettakin, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa tutustua ihan kaikkeen.

Lotinankoski tuotti ruukille vesivoimaa.

Ilomantsista jatkoin etelään, mutta yhä pysyin pienemmillä paikallisteillä. Nyt saavuin tärkeälle seudulle: mummini suku on kotoisin Värtsilän ja Pälkjärven seuduilta, nykyään rajan takaa. En ole koskaan siellä lähellä käynyt, mutta nyt päätin poiketa. Tunnen jopa Värtsilään vastikään muuttaneen ihmisen, jota oli mukava käydä tervehtimässä. Elämän ihmeellisiä sattumia.

Kuva on Saarivaaralta, aivan itärajassa kiinni. Vaikka olen kaupunkilaistyttö eikä lapsuudessani heinäseipäitä ollut, sykähdyttää tämä näky sydäntä syvästi. Karjalaiset koivut siinä vielä lisäksi.

Näihin seutuihin täytyy tutustua lähemmin. Varmaan minulla on tuolla jossain sukulaisiakin, mutta niin monta sukupolvea on mennyt, ettei yhteyttä ole. Henkinen yhteys näihin maisemiin tuntuu silti. Liikutti mieltä kulkea mahdollisesti samoja teitä kuin mummini vanhemmat ja esivanhemmat joskus.

Loma teki niiiiin hyvää. Arki jäi kauas taakse. Kun etelän isolla huoltoasemalla piti kaivaa parkkikiekko esiin, mietin närkästyneenä, että monta viikkoa sai elää ilman. 

No enhän ollut oikeasti poissa kuin muutaman päivän!

Ransu oli hyvässä hoidossa alakerran Annelin luona ja kummallakin oli mukavaa, mitä nyt Annelin nenä hieman kärsi Ransun hellyyshaukkauksista.