Saturday, 21 November 2026

Pergolan rakentaminen

 Rakennelmani lienee jokin pergolan ja aidan risteytys. Tässä tulee pieni rakennusselostus, erittäin epävirallinen sellainen.

Piirsin idean puutarhapäiväkirjaani marraskuussa 2024. Tolpat projektiin sain viime vuoden syksyllä. Silloin en ennättänyt muuta kuin pystyttää ne. 
Ihan hyvä, että jäi mietintäaikaa, sillä tässä(kin) projektissa oli haasteensa. Olin aikoinaan ensin istuttanut siihen pyökkipensasaidan. Niiden linja kaareutuu hieman, sillä istuttelin niitä ojan linjan mukaan enkä ajatellut, että linjan tarvitsisi olla viivasuora.
Sittemmin peuraongelma paheni ja sain korkeaa verkkoa, jonka pystytin naapurin avulla – hän tuli auttamaan, kun näki minut taistelemassa painavan rullan kanssa ahtaasti tolppien ja pensaiden välissä. Sade alkoi, mutta naapurin Lea ei luovuttanut. Siinä on sinnikäs nainen, ja kultaakin kalliimpi naapuri.
Saimme verkon pystyyn, mutta heppoiset tolpat menivät vuosien saatossa varsin vinoon. Maa on tässä ihan savivelliä.

Vuoden mittaan olin kumminkin ehtinyt asiaa tuumailla, ja päätin, ettei pergolasta tule kaarevaa, vaan suora. Siispä aloitin homman siirtämällä muutamaa tolppaa, jotta sain suoran linjan.

Tolpat on istutettu tolpanjalkoihin. Näissä 10 x 10 cm kokoisissa on pidempi maahan menevä piikki, joka toivottavasti pysyy paremmin pystyssä. 

5 x 5 cm tolpanjalat vääntyvät aika herkästi, jos aita vetää vinoon tai jos aitaa päin juoksee painava valkohäntäpeura. Toivon, että uusissa isommissa tolpanjaloissa on pienempi vääntyvyys.

Kun tolpat olivat linjassa ja mahdollisimman suorassa, aloin kiinnittää niiden yläosaan lautaa. Tässä eletään lokakuun alkupuolen hivelevän kaunista syyssäätä.

Sain työskennellessäni ihailla aitaverkossa yhä kukkivaa Avant-garde -tarhaviinikärhöä. 

Välillä piti käydä kaupungissa muutenkin, mutta tarvitsin myös kulmarautoja ja reikälevyjä, vaikka ystävät saaressa niitä myös ystävällisesti minulle lahjoittivat.
Kuvassa näkyy, että tällä puutarhan laidalla sijaitsee komposti, se on pergolan päätepiste. Pergolan pituus on vajaat 15 metriä.

Loka–marraskuun taitteessa jaloauringonkukka eli 'Lemon Queen' kukki yhä vain. Se taitaa viimein olla nyt lopettanut!

Vaikka marraskuu alkoi, jatkui unelmanihana syyssää. Tässä kelissä oli iso ilo puuhailla ulkona!

Jotta rakennelmallani olisi paremmat mahdollisuudet pysyä suorassa, tein siitä L-kirjaimen muotoisen. Tässä vaiheessa on laudat jo kiinnitetty molemmin puolin tolppien yläpäitä ja olen aloittanut painavien lankkujen noston ja kiinnittämisen pergolan päälle.

Avant-garde oli jo lopettanut kukkimisen ja ihastelin sen limenvihreää sävyä yhdistyneenä pyökkien ruskeisiin lehtiin. Huippukaunis väriyhdistelmä!

Hommaa hankaloitti vanhojen tolppien varassa repsottava aitaverkko, mutta ei sitä voinut kaataa alaskaan, sillä en olisi ehkä saanut sitä enää takaisin ylös. Tuo on aika painavaa tavaraa; korkeus 2,2 metriä ja pituus tosiaan lähes 15 metriä. Mutta kyllä tuonne jotenkin pääsi riittävän lähelle tikkaiden kanssa ruuvaamaan. 
Lautojen saaminen kiinni yksin jonnekin ylös on aina haaste. Minulla on siihen keino: ripustan toisen pään rautalangan avulla, sitten menen ruuvaamaan toista päätä ja palaan ensimmäiseen. Tuo meni kyllä kirjoitettuna paljon nopeammin kuin käytännössä! Tikkaidenkin pystyttäminen kasvien sekaan tai ojaan tuo omat kommervenkkinsä.
Viisi senttiä paksujen ja pitkien lankkujen nostaminen ylös on toinen juttu. Kyllä minä niitä jaksan kantaa maassa kävellen, mutta nostaminen tikkailla ylös ja sivulle päin pergolan päälle ei onnistunut. Niinpä pystytin lankut ensin pergolaa vasten ja nostin sitten alapäätä kuin vipua samaan aikaan aikaan kääntäen lankkua pergolan suuntaiseksi. No tuokin kuulostaa paljon nopeammalta ja helpommalta kuin käytännössä, mutta näin sekin onnistui ihan yhden naisen voimin. Valitettavasti Super-Lea ei ollut paikalla.

Ransu kävi tekemässä lakisääteiset työmaavalvonnat.

Näkymä portilta. Verkko on vielä kiinnittämättä, se lerpattaa yhä erikseen.

Käytin puutavaraa, jota oli omasta takaa, mutta tolpat olin tilannut kylän sahamieheltä mittojen mukaan.
Lautatavarani ei ollut ihan riittävän pitkää, jotta se olisi ylettynyt yhdeltä tolpalta seuraavan kautta kolmannelle. En halunnut tehdä niistä vain yhdestä tolpasta seuraavaan ulottuvia pätkiä, sillä ajattelin, että mitä useampaa tolppaa sama lauta kiinnittää, sitä tukevampi rakennelmasta tulee – eli vähemmän altis yksittäisten tolppien kallistumiselle kohti naapurin ojaa. Kymmenen senttiä jäi laudoista uupumaan! Niihin kohtiin tarvittiin kulmarautoja ja reikälevyjä.
Lankut on naulattu kuhunkin tolppaan ylhäältä päin isoilla nauloilla ja lisäksi tein niille viistopuut lisätueksi, ja ovathan ne kivan näköisetkin.

On onni omistaa kaikenlaista puutavaraa omasta takaa! Ihan sama juttu kuin neulelankojen kanssa: ei tarvitse aloittaa hommaa sillä, että täytyy lähteä hankkimaan tarvikkeita, voi vain aloittaa. Pikku saarelta ei tuosta vaan poiketa lauta- eikä lankakauppaan.
Tarkastajan tehtäviin kuuluu myös puutavaravaraston inventointi.

Sitten seurasi aitaverkon kiinnitys. Alussa ja lopussa sain sen suoraksi pergolaa vasten, mutta keskellä muutama pyökki kasvaa tolppien toisella puolella, niinpä aidassa on niiden kohdalla lommo.
Harkitsen pyökkien siirtämistä keväällä. Pelkään, että ne voivat tuhoutua juurten katkaisemiseen, sillä kokonaisina ylös saamiseen tarvittaisiin kaivinkone. Yritän varmaan hivuttaa niitä ja jos ei onnistu, sitten ei.
Marraskuun 8. päivänä oli näin ihana ilma ja kauniita värejä. Ruskeita pyökkejä, kirkkaanvihreä lumipalloheisi. Keltakirjokanukka 'Aurea' oli hieno vaaleissa lehdissään ja tummanpunaisissa versoissaan. Kuvan punaisin on nuori kuparivaahtera.

Pergolan ja portintolpan väliin tarvittiin myös uusi osa, sillä vanha aitatolppa oli eri paikassa. Tein poikkipuut kuten ennenkin oli – pysäyttämään peurojen kulkuyritykset – sen lisäksi on verkko, sillä pienet metsäkauriit tulevat pienestäkin kolosta.
Aurinko osuu myös portissa olevaan verkkoon. Peurat nimittäin hyppäsivät aidan ja viirinauhan välistä. Nykyisin minulla on peuraton piha, mutta se on vaatinut paljon työtä ja kekseliäisyyttä.

Kompostin päässä olevasta L-osasta tuli uusi mahdollisuus: tässä on oivallinen paikka jollekin uudelle köynnökselle! Kunhan se ei kärsi puutarhakompostin aiheuttamasta ravinnemäärästä. 
Varastostani löytyi tismalleen sopivan kokoinen pala raudoitusverkkoa. Tai lähes tismalleen: jos se olisi ollut 20 cm leveämpi, olisin saanut sen kiinnitettyä tolppiin sinkilöillä, nyt tarvittiin rautalankaa.
Kuvassa näkyy, miten upeasti lumipalloheisi 'Roseus' on kasvanut. Olen iloinen, sillä tämäkin on vesimyyrien mylläysaluetta: monta kasvia on tästä ojan partaalta kuollut, kun juuret on syöty, ja ylempänä rinteessä myyrät tuhosivat toisen samanlaisen lumipalloheiden viime talven aikana.

Kuparivaahteran upea puna värittyi vasta marraskuussa – tämä on myöhäinen ruskakasvi.

Olipa mahtavaa saada rakentaa kuivassa säässä, tässä alarinteen kohdassa olisi ollut hyvin vellimäiset olosuhteet muuten. Nyt maa kantoi ja toki auringossa on muutenkin aina mukavampi puuhailla.
Saa nähdä sitten keväällä, millaista siksakkia pergolani on...


Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'
Keltakirjokanukka Cornus alba, kelta- ja keltakirjavalehtiset lajikkeet
Kuparivaahtera Acer griseum
Lumipalloheisi Viburnum opulus f. roseum
Pyökki Fagus sylvatica
Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä

Friday, 13 November 2026

Kesän kukkia marraskuussa

 Hieraisin silmiäni.

Valmistelin istutusalueen laajennusta ensi vuotta ajatellen, kun silmäni havaitsivat jotakin keltaista siinä ihan vieressä.
No jopas! Kultapäivänlilja on sitä mieltä, että taas on uusi alkukesä. Katso, mikä määrä nuppujakin siinä on!

Päivänliljan edessä, laonneiden punalatvan varsien alla, on ennätyssuureksi kasvanut rotkolemmikki. Tai tähän kohtaan se on ennätyssuuri. Itse asiassa se oli välillä suorastaan hävinnytkin. Lajikkeesta ei ole tietoa, sillä istutustietojeni mukaan tämä olisi eräs, joka tämä kuitenkaan ei ole. Oli mitä oli, on tämä aivan ihana. Rakastan rotkolemmikkejä. Voisin ehkä vähän siivota – nuo siivottomat punalatvat...

Puutarhan syyssiivous alkaa olla jonkinlaisella tolalla. Tänään tein viimeisen ruohonleikkuun tälle vuodelle, osassa puutarhaa ruoho oli taas pitkää. Istutusalueiden varsinainen siivous jää ehkä keväälle, kuten tavallista. En tiedä paljon ihanampaa puuhaa maaliskuun alun auringossa kuin perennanvarsien pätkiminen ja valon määrän imeminen jokaiseen soluun pitkän talven jälkeen.

Kuistin kulmalla kukkii yhä kelmeäneidonkannus, joka aloitti kukinnan heinäkuun alussa. Edessä on kultatesma, yksi lempiheinistäni, ja kuva kertoo, miksi. Se on talvikaudella superkaunis! Niin raikkaan värinen ja oloinen. 
Taustalla on kuunlilja 'Blue Cadet', joka tuotti seuraavan yllätyksen.

Ohhoh, kukkia siinäkin! Tai nuppuja; yksikään ei ole auennut ja nyt kylmenevässä säässä tuskin aukeaakaan.

Kuistin edustalla kasvaa myös täpläpeippi 'Aureum', mutta se kukkii aina tähän aikaan, pienesti toki, mutta silti. Aivan ihana kasvi ja tässäkin tämä toiveikkaan kellanvihreä väri osuu suoraan sydämeeni.

Huussissa käydessäni olen katsonut tätä samaa värimintun kukkaa jo viikkoja ruskopenkissä huussin edustalla. Syyskukkimisen ehdoton etu on se, että kukat kestävät viileydessä ikuisuuden. Lajike taitaa olla 'Prärienacht'.

Värimintun seassa kukkii myös harmaakäenkukka; tämäkin on marraskuun luottokukkija. Siis niin, että jossakin päin puutarhaa on jokunen kukka, kyllä ne voi laskea yhden käden sormin.

Tähkälaventeli 'Hidcote' on vielä tuottanut muutaman toiveikkaan kukinnon. 

Vaan kuinka käy, sillä nyt sää viilenee. Neljän maissa mittari näytti vain 1,5 astetta plussaa; menin äkkiä tyhjentämään minisaunani vesisäiliön. Tosin nyt lämpö nousi yli +3 asteen uudestaan, mutta kuka tietää, mitä yön hiljaisina tunteina tapahtuu.
Taitavat viimeiset kukat jäädä avautumatta, myös ruusujen kohdalla, vaikka ne sinnikkäitä ovatkin. Niitähän on kukassa useita ja niitä olen tässä esitellytkin, ainakin joitakin.

Lopuksi sellainen tieto, että maljakkoon kypsymään kerätyt karhunvadelmat mustuvat ihan silmissä! Joskus on siis hyvä asia, että silmissä mustenee.
Marja on täysin kypsä vasta, kun se on pehmennyt, joten vielä ei ole varmuutta siitä, kuinka kypsiksi nuo pääsevät, mutta lupaavalta näyttää. Ja onhan tuo oksa satumaisen kaunis, en kauniimpaa leikkokukkaa edes tiedä. 


Harmaakäenkukka Lychnis coronaria
Kelmeäneidonkannus Pseudofumaria alba
Kultapäivänlilja Hemerocallis middendorffii
Kultatesma Milium effusum 'Aureum'
Kuunlilja Hosta
Rotkolemmikki Brunnera macrophylla
Tähkälaventeli Lavandula angustifolia
Täpläpeippi Lamium maculatum
Väriminttu Monarda

Wednesday, 11 November 2026

Kasvimaalla

 Ai niin! Ulkona on jo pilkkopimeää. Minun piti kerätä salaatinlehtiä ja käärmeenlaukkaa iltaruokaan. 
Saa tosin nähdä, tuleeko mitään iltaruokaa. Päivän valoisat tunnit tuli kipitettyä puutarhaa ristiin rastiin kaikkien syystöiden parissa, jotka ovat jääneet tekemättä, kun rakensin pergolaa. Olo on hieman väsynyt. Saattaa tulla valmis pasta-ateria pussista. Onneksi niitä tulee silloin tällöin ostettua vähäisen ruuanlaittoinnostukseni tuntien.

Puuhailin tänään muun muassa kasvimaalla. Rucolaakaan ei ole tullut paljon syötyä, se on kukkinut jo pitkään, kuten retiisitkin. Taustalla on retiisejä huomattavasti kiinnostavampi kasvi: David Austin -ruusu Lady of Shalott, joka kukkii ja siinä on vielä noin kymmenen nuppua!

Shalottin leidin seuraksi on änkeytynyt metsätyräkki 'Chameleon', joka kylväytyy itsekseen sinne sun tänne, eikä asiasta voi pahaa tykätä. 

Istutin valkosipulit – sen, jonka olin ostanut Nurmeksen torilta elokuussa ja syyskuussa Kivipellon Sailalta saadut lukuisat kynnet. Molemmat ovat Alexandraa. Ai että vesi nousee kielelle jo valmiiksi!
Tähän laatikkoon kasasin vaahteranlehtiä valkosipulien päälle toivoen niistä talvisuojaa. Koska lehdet eivät todellakaan tuossa kiltisti pysyisi saariston tuulissa, laitoin kuvan ottamisen jälkeen vielä verkkoa pitämään kasaa paikoillaan. 
Laatikon päädyssä näkyy niitä salaatteja, joita oli tarkoitus kerätä keittiöön. Onneksi on otsalamput keksitty, tosin en usko, että jaksaisin nyt vääntää yhtään mitään salaattia, ehkä vain tunkisin lehdet suoraan suuhun. Kai salaattia voi syödä niinkin, syöväthän kilpikonnatkin?

Kivipellon Alexandraa oli niin paljon, että osa kynsistä meni toiseen laatikkoon kehäkukkien seuraksi. En muista, mitä tähän laatikkoon kesällä kylvin, mutta ainakin siinä kukkii nyt retiisiä kehäkukkien kaverina. Kehäkukkia en kylvänyt, ne hoitavat sen itse. Pensaskrassi kukki jo aiemmin. Muistaakseni kylvin myös mangoldia, mutta siitä ei ole näkynyt mitään. En tosin ole paljon katsonutkaan. 
Kasvimaa menee kyllä minun hoidollani ihan hukkaan, kun en muista edes käydä katsomassa, kasvaako siellä mitään.

Ruusut käyn katsomassa joka päivä. Portti kasvimaalta Rohaniin on nyt hieno, kun siitä vasemmalle kukkivat sekä Tranquillity että 'Duchesse de Rohan' ja portin oikealla puolella matalana Pierre de Ronsard – josta edelleen odotan portin tolpassa ryöppyävää köynnösruusua.

Pierre de Ronsard, aah! Tämä tunnetaan myös nimellä Eden Rose. Virallisesti nimi on 'Meiviolin', mutta kun meidät ensi kertaa esiteltiin, opin tuntemaan tämän ihastuttavan ruusun Pierrenä ja sillä nimellä hänet yhä tunnen.

Ehkä viileydestä johtuen Tranquillityn uusin kukka on hailean vaaleanpunainen, kun yleensä ne ovat kermanvärisiä. 

Muistin eilen ottaa karhunvatun viimeiset tertut sisälle kypsymään, mikäli niitä saa kukkavaasissa kypsymään. Yksi marja oli musta ja söin sen jo. Ehkä kuvittelen, mutta tänään kaksi marjaa on minusta tummempia kuin eilen. Lupaavaa!
Ransu-hylje lähettää terveiset kaikille ystävilleen ruokapöydältä käsin.


Metsätyräkki Euphorbia dulcis

Monday, 9 November 2026

Täydentäviä värejä

 Ruskan suhteen ollaan vielä ihan mukavassa vaiheessa täällä saaristossa.

Huomasin pantterililjan sipuleita kaivaessani tämän 'Lady in Red' -soreahiirenportaan. Olen vuosikaudet ajatellut, että Amsterdamin kukkamarkkinoilta ostamani pussi taisi sisältää ihan tavallisen soreahiirenportaan juuret. Pussin kuvassa lehtiruodit olivat kirkkaanpunaiset, ja eihän tällä ole koskaan sellaisia ollut. 
Mutta pitikö minun elää epäluulossa yli 15 vuotta! Kyllähän nuo lehtiruodit ovat ihan selvät punaiset, vaikka eivät kovinkaan voimakkaan punaiset. Tavallisella soreahiirenportaalla on ihan vihreät ruodit.

Niin että kannatti mennä kaivamaan liljansipuleita, opin uutta. Puutarha ei lakkaa antamasta.

Pysytään saniaisissa, haluan esitellä yhden kauneimmista ruskaväreistä. Kuningassaniainen on kasvanut jo kookkaaksi ja se on ihanaa siksikin, että sen hurmaava toffeensävy näkyy paremmin. Aivan rakastan tuota väriä. Sain vastikään valmiiksi samanvärisen villapaidankin.

Kaivoin ja lähetin kuvan puhelimestani. Tässä olin juuri saanut puseron valmiiksi ja olin äitini luona käymässä. Yläosan kirjailun takia pusero on todella lämmin! Ihanaa, sillä olen vilukissa etenkin kaulan ympäristöstä. No kyllä myös käsistä ja jaloista ja vatsasta ja selästä ja...

Yksi ihastelemistani syksyn väriyhdistelmistä on kellanvihreän ja kullankeltaisen liitto. Tässä jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar' ja japaninlehtikuusi.

Kun katsotaan kokonaisuutta vähän kauempaa, mahtuu kuvaan myös syreenin juurella asustava siniheinä, sen ruska on yhtä ihana lämpimänkeltainen kuin lehtikuusellakin. Ja ai että rakastan tuota syreenien limenvihreää myös! 

Kiinanpunapuu tuottaa mahtavan väriyhdistelmän ihan itsensä kanssa. Sen pehmeät neulaset saavat kinuskinvärisen ruskan, tässä vaiheessa osa puusta on vielä vihreä. Samantyyppinen moniväriefekti kuin lehtikuusillakin ruskan alkuvaiheessa.

Kiinanpunapuu näkyy oikealla. Vasemmalla on punainen läntti, jota ei voi olla huomaamatta.

Japaninvaahtera 'Osakazuki', päivän tilanne. Sen puna on yhä vain kirkastunut edellispäivästä. Tämä pensas on kyllä ruskavärissään aivan ylittämätön. En siis ole lisännyt kuvaan väriä enkä käsitellyt muutenkaan. 
Vastaväriä tarjoavat raikkaanvihreät tarhajouluruusut. Voi että toivon lauhaa talvea, jotta saan nauttia niiden vihreydestä koko talven!

Ransun uusi lempipaikka on keittiön pöydällä. Siinä se osallistuu ruokahetkieni lehdenlukuun aktiivisesti.


Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä
Japaninlehtikuusi Larix kaempferi
Japaninvaahtera Acer palmatum
Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides
Kuningassaniainen Osmunda regalis
Siniheinä Molinia caerulea
Soreahiirenporras, punaruotinen Athyrium filix-femina subsp. angustum f. rubellum
Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Saturday, 7 November 2026

Punerruksia

 Ei siis punnerruksia, vaikka harrastan kyllä jumppaa päivittäin. Muuten ei selkä kestäisi kaikkea, mitä teen.

Nyt on siis luvassa punerrusta. Näen punaista. Toivottavasti sinäkin.
Syysasteri 'Royal Ruby' on yhä parhaassa vedossa, tai molemmat yksilöt ovat. Ne ovat onneksi tallella siinä, missä myyrät ovat vieneet osan astereista. 

Tähän väliin ilouutinen: kun aiemmin kerroin huomanneeni myyrien myllerrystä pantterililjan kasvupaikalla, menin samana päivänä pahoin aavistuksin kaivamaan – ja löysin kasapäin hienoja, isoja pantterililjan sipuleita! Niissä oli komeat juuret, joten varmaan häiritsin niiden kasvurauhaa, mutta jaoin niitä nyt vähän aiempaa laajemmalle alalle. Osan istutin verkon sisään varmuuden vuoksi.

Joka syksy ihastelen Royal Rubyn kaunista yhteensointumista 'Loch Ness' -karhunvatun punertuvien lehtien kanssa. 

Karhunvattu tuottaa yhä marjoja, pitäisi muistaa hakea tertut sisään, jotta marjat ehkä kypsyvät keittiössä. Kaikki tällaiset pienet ja suuremmatkin puutarhatoimet ovat tekemättä, kun pergolan rakentaminen on vienyt päivän ulkotyötunnit.
Kerron siitä, kun se on täysin valmis, niin on kuvia vähän joka työvaiheesta.

Japaninvaahtera 'Osakazuki' alkaa olla parhaassa punassaan. Tämän ruska on kyllä sellainen, että aina, kun ajattelee sen nyt olevan punaisin mahdollinen, siitä tulee vielä kirkkaamman punainen!
Seurana Osakazukilla on tarhakalliokieloja. Tai tarhakielo on niiden uudempi nimi, kalliokielojen suku on muutettu torvikieloiksi ja samalla lajinimiäkin muutettiin.

Pergolaprojekti näkyy olohuoneeseen. Siellä kukkivat 'Raspberry Ripple' – paras talvikukkija pelargoneistani – ja ystävältä saatu pelargoni, jonka lajikkeesta ei ole varmuutta. Se saattaa olla 'Brookside Betty', mutta yhtä hyvin jokin muu kellanvihreälehtinen, valkokukkainen kerrottu lajike. Se on aivan ihana, oli mitä oli.

Edellisessä kuvassa näkyi kuivan näköisiä versoja, jotka roikkuvat amppelista. Se on Pelargonium sidoides, joka on aina yhtä hankala kuvattava. Pikkuruiset kukat avautuvat pitkien ohuiden lonkeroiden päihin ja ovat aina jonkin toisen kasvin seassa. Jos otan kuvan koko kasvista, ei siitä hahmota mitään, paitsi takkuisen ja kuolleen näköisen versoryöpyn.
Kasvi kuivuu lähes kokonaan välillä, kun olen kaupungissa, mutta se ei kuole, vaan näyttää viihtyvän epämääräisellä hoidollani ihan hyvin.
Sidoidesin kukat ovat unelmanupean väriset, rakastan tuota mustanpuhuvan tummaa viininpunaa.

Otin tämän kuvan makuuhuoneesta käsin, kun olin ensin leyhäyttänyt peiton suunnilleen suoraksi sängylle (se on tyylini pedata sänky). Huh huh mikä pölyn määrä leijaili ilmassa. Tämä matalalta paistava aurinko on muuten ihana, mutta epäsiivoojalle se on myös aika karu. 
Toisaalta näky oli aika runollinenkin, leijailevat hiukkaset. Riippuu, miten sitä ajattelee. Onko se moite tekemättömästä työstä vai hetken kauneus.

Jatkoin kuvien ottamista, kun pöly oli laskeutunut. Edellisessä kuvassa näkyi pienenä punaisena länttinä siroverenpisaran kukinta. Kukkia on vain tämä yksi terttu, mutta kasvi on suuri aarteeni ja sen jokainen kukka on suuri lahja.

Ransukin viihtyy olohuoneessa. Sen juoma-astia on iso kannu, jolla kastelen kasvit, tuolla kukkatelineen alla.

Iltaisin viihdymme Ransun kanssa sohvalla kuunnellen äänikirjaa. Tai Ransu ei kuule enää juuri mitään, mutta painautuu minua vasten niin, että välillä kutominen on hieman ahdasta. Nyt on meneillään Kaisa Viitalan Nummen kutsu-sarja, jonka ensimmäisen osan kuuntelin jo varmaan pari vuotta sitten, ja pidin siitä, mutta en vain ole ehtinyt jatkaa sarjaa. Tai olikohan niin, että silloin ensimmäiselle osalle ei vielä ollut jatkoa.
No nyt on, ja kuuntelin toisen osan, ja meinaan heti jatkaa seuraaviin osiin. Sarjan ajankuva 1700-luvun Skotlannista on uskottava ja tapahtumat mukaansatempaavia. Tykkäsin toisesta osasta vielä enemmän kuin ensimmäisestä, joten nyt ovat odotukset jatkon suhteen korkealla.

Puikoilla – tai pyöröpuikolla – on uusi kaulahuivi. Tein edellisen, jonka annoin ystävälle, uudella tekniikalla: kudottuna pyöreänä. Lopuksi vain ommellaan päädyt yhteen ja höyrytetään litteäksi. Höyrytyshän viimeistelee kirjoneuleet muutenkin täydellisiksi, tasaisiksi.
Jo edellistä huivia tehdessä tiesin, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Tämä kaunis kirjoneulekuvio on Pirkanmaan kotityö Oy:n sukkaohjekuvastosta (vihkosessa ei ole vuosilukua, ostin sen ehkä kymmenen vuotta sitten Taito shopista Turusta). Tein ohjeen sukat puna-vihreinä ja totesin, että kuvio näyttää taivaallisen hyvältä, mutta sukista tuli aivan liian leveät. Käsialani on ilmeisesti löysää, sillä yleensä kaikesta tulee aina ohjetta isompaa. Isoa kuviota oli mahdoton muokata sopivan kokoiseksi sukkiin.
Kaulahuiviin koko oli juuri sopiva, tai lisäsinkin siihen yhden 40 silmukan mallikerran, jotta sain huiviin järkevän leveyden. Valitsin lankalaatikoistani kaikenlaisia ohuita lankoja punaisen ja vihreän sävyissä niin, että kun lanka loppuu, jatkan toisella värillä. Toistaiseksi olen äärettömän tyytyväinen ratkaisuun: näyttää juuri siltä mitä toivoinkin. Lisäksi tämä pyöreänä neulominen ratkaisee sen ongelman, että kirjoneuleena tehty kaulahuivi on kääntöpuolelta ruokottoman näköinen. 

Lämpöisiä hetkiä marraskuuhusi! Nyt lähden tarkastamaan, onko venevajan ja laiturin korjaus tehty niin kuin piti.


Japaninvaahtera Acer palmatum
Karhunvatukka Rubus Karhunvatukka-Ryhmä
Siroverenpisara Fuchsia magellanica
Syysasteri Symphyotrichum novi-belgii
Tarhakielo Polygonatum × hybridum