Saturday, 4 December 2021

Joulukuun kalenteripoika

 Kalenteripantteri on selvästi virkistynyt lintujen ruokintakauden aloituksesta ja esittelee samalla kuurakasveja.

Sieltä hän saapuu.

Katsastetaanpas vähän, mitä puutarhalle kuuluu.

Meillä ei edelleen ole lunta. Kovat pakkaset ovat tuoneet kasvien lehtiin hienon kuurakuorrutuksen. Tässä on ruskosormustinkukan lehtiruusukkeita.

Raunioyrtti, risteymälajike 'Goldsmith' (joka on periaatteessa kirjavalehtinen, mutta jo taantunut lähes kokonaan vihreälehtiseksi) on myös aika metka. Tässähän on kirjavalehtisyyttä: ruskeaa ja vihreää, valkoistakin.

Syksyllä siirtämäni ruusuherukka on toivottavasti yhä hengissä. Paljon juuria meni poikki, mutta leikkasin sitten oksiakin. Pudonneet kuuraiset lehdet ovat kauniita kuin tomusokerikuorrutetut piparkakut.

Varjohiipoissa on lehdet tallella talven ajan. Niitä joutuu tarkastelemaan kontallaan, mutta palkaksi näkee hienoja värisävyjä. Tämä on vaskivarjohiippa 'Ellen Willmott', oranssikukkainen, kuten kai kaikki vaskivarjohiipat.

Tämän kuvan ottamisesta on vasta yhdeksän päivää! Silloin oltiin plussalla, Rivendellin joessa virtasi vesi ja sen rannalla piivarjohiippa 'Frohnleiten' viheriöi. Kyllä se viheriöi sinnikkäästi edelleen, mutta joki on jäässä ja maailma kuin jääkalikaksi noiduttu. 
Tuntuu kuin tätä jääkautta olisi kestänyt paljon kauemmin kuin vain reilun viikon.

Viimeinen kuusamankukka taisi jäätyä pystyyn. Kirjaimellisesti.

Puutarhapantterin työtehtäviin kuuluu reviirin merkitseminen. Verkon sisällä kasvaa kultasade. Melkoinen heinikkopöheikkö, mutta en ole peurojen takia uskaltanut poistaa verkkoa kesälläkään niin kauan kuin puska on vielä matala, sillä haluan siitä korkean, puumaisen. Verkon sisältä kitkeminen on niin hankalaa, että sitä ei tule tehtyä.

Sitten pantteri siirtyy vaahterapöydälle tähystämään. Onpa pöytää kiertävä köysi taas venähtänyt ruokottomaksi. Onneksi pantteri on aina sliipatun tyylikäs, ehkä ainoana meillä.

Riippukeinun koukkukin odottaa kevättä.
Mihinkäs sitten? Katsotaanko ne jouluruusun nuput?

Nyt niitä ei oikein voi ihailla. Helleborus atrorubensin nuput ovat visusti sekä lampaanvillan että lasikuvun alla. Toivon, että ne pärjäävät. Taustalla näkyy ihana siniheinä, ne ovat syksyisin koristekasveista parhaita, eikä niissä kesälläkään mitään vikaa ole.

Syksyllä siirtämäni valkokuusi 'Daisy's White' sai jo nyt harsokangaspussin suojakseen. Se on kärvistellyt aiemmassa paikassaan vaahteran alla kuivuudessa enkä nyt halua ollenkaan menettää sitä kuivumiseen juuri, kun siirsin sen paremmalle paikalle – ja iso juuri meni poikki tässäkin operaatiossa. Minun kävi sitä niin sääliksi, keli on armoton, kun on lähes -10 päivätolkulla eikä ollenkaan lunta suojana. Tuuli on ollut niin raaka, että tuntuu kuin ihostanikin olisi höylääntynyt kerros pois.
Tässäkin kuvassa on etualalla siniheinä. Sen syysväri on erittäin kaunis. Tässä tuulisemmalla paikalla se menee aina vinoon.

Siniharmaa 'Sander's Blue' -valkokuusi ei suojaa kaipaa, se on viihtynyt mäntyjen alla jo muutaman vuoden. On edelleen hyvin pikkuinen, mutta sitäkin söpömpi. Nuo uudet vuosikasvun alut!

Kaikki mahdollinen on verkotettu peuroja vastaan, toivon. Maa on jo umpijäässä, siihen ei saa enää tukikeppiä pystyyn edes rautakangella. 
Ripustin 'Moskovan Kaunotar' -syreenin verkosta ulos työntyviin oksiin villatuppoja, jotta peurat eivät syö kukkanuppuja, jos noiden oksien kärjissä niitä on.

Sitten tärkeään asiaan. Kun pakastui, mamma pisti linnuille ruokaa. Se on saanut kalenteripoikaan uutta tarkkaavaisuutta.

Pääosin ruokinnalla käy perustipuja: hirmuinen määrä talitiaisia ja paljon sinitiaisia.

Viime päivinä olemme pitkästä aikaa ihailleet järripeippoja. Ne ovat muuttomatkalla hitaasti vähän etelämmäs, kuten tavallisetkin peipot. Mukavaa, että olemme voineet tarjota niille matkaevästä.

Kalenteripoika toivottaa hyvää joulukuuta!


Piivarjohiippa – Epimedium × perralchicum
Raunioyrtti – Symphytum
Ruskosormustinkukka – Digitalis ferruginea
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Siniheinä – Molinia caerulea
Valkokuusi – Picea glauca
Vaskivarjohiippa – Epimedium × warleyense

Tuesday, 30 November 2021

Alppipenkin vuosi

 Alppipenkki eli kivikkokasvipenkki ("alpine bed") on osoittautunut arveltua haastavammaksi kasvupaikaksi.

Siinä se on, navetan eteläseinustalla. Siinä oli aiemmin kivinen, lasinsiruinen ja rytöinen rinne kohti avo-ojaa. Se on nyt salaoja, jolloin nurmi ulottuu alppipenkkiin asti. Sen etureunana on pieni kivipengermä. 
Paikka on kuiva ja paahteinen eikä kohopenkin kanssa ole talvimärkyydestä ongelmia, siitä ajatus kivikkokasveihin. Lisäksi ne ovat usein sen verran pieniä, että tarvitsevat oman penkkinsä, joka on koholla, jotta ne näkee paremmin, eivätkä pikku kasvit huku isompien sekaan.
Tilhet eivät ole vielä tulleet syömään pihlajanmarjoja, tänään näin puussa räkättirastaita ja pari mustarastasta.

Keväällä aurinko osuu voimakkaasti alppipenkkiin, mikä on tietysti hyvä, mutta on se huonokin. Lumi sulaa äkkiä, eikä sitä paljon olekaan, kun kohopenkistä tuuli puhaltaa sitä jatkuvasti pois. Sitten, kun tulee taas kylmä jakso kasvien solukoiden herättyä kevääseen, kuten viime keväänä tuli, on se kuolinisku aika monelle. Jääkylmä keväinen viima on viimeinen niitti.

Istutin tänä syksynä muutamia uusia pikkuisia sipulikasveja. Ennestään alppipenkissä kasvaa ihana krookus Crocus yalovensis. Se on viihtynyt hyvin, mutta joku ryökäle kävi puraisemassa siitä keväällä kukkanupun poikki ja jätti lojumaan maahan. Vanha talikko oli suojana. Täytyy ensi keväänä laittaa tiheämpi suoja.

Jo huhtikuussa nousivat Fritillaria sewerzowiit, nämä ovat jännän ruskeakukkaisia.
Nyt en ihan muistakaan, mitä tähän syksyllä istutin, mutta yllätytään sitten keväällä!

Erittäin ikävä menetys oli mätäslaukkaneilikan kuolema. Muutaman vuoden se viihtyi oikein hyvin, mutta viime keväänä olisi pitänyt älytä varmaan suojata se, kun tulikin äkkiä kova pakkanen. 
Ruskettunut pehko ei herännyt kesän mittaan eloon. Keskikesällä vähän hypistelin sitä kokeillakseni, onko siinä tuoreita kohtia, mutta koko mätäs mureni kuiviksi murusiksi. 
Mätäslaukkaneilikalla on täydellinen pyöreä kasvutapa ja aikainen, keväinen kukinta. Ostin taimen Viherlassilalta joitakin vuosia sitten, täytyy keväällä lampsia sinne. En ole tätä muualla myynnissä nähnyt. Siementaimet olisivat myös kiva yllätys, mutta niitäkään ei ole näkynyt.
Muihin menetyksiin kuuluvat ilmeisesti punakukkainen maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red' ja – nyyh – söpö kurjenpolvi 'Orkney Cherry', erityisen rakas, mutta taas kerran se ei selvinnyt talvesta suojauksesta huolimatta. Ainoa kerta, kun se on selvinnyt, oli harvinaisen lauha, käytännössä pakkaseton toissa talvi.
Maljalaukkaneilikka saattaa vielä pykätä jonkin siementaimen, ainakin niiden alkuja huomasin keväällä.

Onneksi tavalliset rusolaukkaneilikat selvisivät. Tässä etualalla 'Düsseldorfer Stolz'. Taustalla kääpiöneilikka, joka pisti uuden kukinnan pystyyn vielä syksyllä. Tämä kuva on kesäkuulta.

Edellisessäkin kuvassa näkyi valkotupsulaukka, se on viihtynyt hyvin jo kymmenen vuotta. Suht pienikasvuisena se on juuri sopiva alppipenkkiin. Penkissä kasvaa myös kortetta, mutta siitä ei pääse oikein eroonkaan. Vetelen sen varsia maasta joutessani ja jätän maan pinnalle ravinteeksi.

Kesäkuussa punakukkainen hopearikko kukki vielä miten kuten, vaikka kuvasta näkee, että sen lehtimätäs on pääosin menehtynyt. Opin vasta elokuussa, että rikkojen ympärille pitäisi lisätä multaa, sillä ne nousevat hiljalleen maasta. Niitä pitäisi ikään kuin mullata jossain vaiheessa kesää, muuten ne kuivuvat. 
Hopearikkomätäs valitettavasti ruskistui kokonaan kesän mittaan, enkä tiedä, onko siinä enää eloa.
Rikot kuuluvat ilmeisesti niihin joihinkin kasvisukuihin, jotka eivät puutarhassani oikein menesty. Ihan tavallinen, ystävän pihalta pariinkin kertaan siirretty varjorikko, on sekin aina kuollut. Kesällä ostin Tromssan kasvitieteellisestä puutarhasta jännän Saxifraga fragosoin, joka oli kesällä lepotilassa, mutta avasi lehtiruusukkeensa syksyllä. Ainakin muutama päivä sitten se oli vielä elossa, samoin ihastuttava sinirikko, joka löytyi Särkän perennataimistolta.
Voi olla, että lumettomat, raa'an tuuliset talvet ja kuivat kesät ovat rikoille liian haasteellisia.

Sipulikasveille, joiden sipulit ovat turvassa maan sisällä, on alppipenkki ehkä armollisempi. Penkissä kasvaa kolmea siemenestä kasvattamaani laukkaa, joista ensimmäinen, pisaralaukka, tuli viime kesänä kukkaan. Kukan nuput ovat todellakin kuin pisaroita, ja nuokkuva kukinto hyvin kaunis. Tämäkin laukka on niin matala ja siro, että alppipenkki sopii sille parhaiten.

Hailean vaaleanpunaiset rusolaukkaneilikat ovat käsittääkseni siementaimia. Tai sitten olen unohtanut ne istuttaneeni. Ihanaa kumminkin, että viihtyvät!

Niitä kasvaa penkin toisessa päädyssä vähän siellä täällä. Tämä tyyppi on laonnut kangasajuruohon päälle.

Alkusyksyllä alppipenkki sai jatketta, kun halusin istuttaa pari siemenestä kasvatettua siperiankurjenmiekkaa ja keltalehtisen mesiangervon kosteampaan kohtaan alemmas, johon tulee navetan rännistä vesi.

Pulskaneilikka on hieman liian kookas alppipenkkiin, mutta se on peruja ajalta, jolloin istutin pienen purkillisen itse siemenestä kasvattamiani varmaan paikkaan, jossa ne löydän. Siitä pitäen sen siementaimia on alppipenkistä noussut. Keväällä voisikin siirtää niitä runsaammin viereiselle preerialle nyt, kun sitä on tullut raivattua ja tilaa olisi.
Pulskaneilikan juurelta löytyy ruusujuuren serkku Rhodiola pachyclados.

Vielä kerran puskaneilikka, tässä on valtavan kaunis kasvi! Ja vieläpä kotimainen luonnonkasvi. Seuranaan sillä on etelänmaitohorsma, yksivuotinen, joka sekin saisi vähitellen siirtyä kokonaan preerialle. Tosi kiva ja kaunis, eikä mikään riesa, vaikka siementaimia aina tuleekin sen verran, ettei tarvitse siemeniä itse kerätä ja kylvää. Täydellinen kasvi, siis.

Tässä kuvan keskellä, pulskaneilikan varsien alla, näkyy mätäsmäinen kasvi (ei tuo sammal, vaan se vaaleampi), josta toivon, että se selviää talvista. Se on jäsenruoho Scleranthus biflorus. Jos se viihtyy, se kasvaa ihanaksi matoksi, joka muistuttaa sammalta. Näitä pikku mättäitä on nyt penkissä kaksi kappaletta. Kasvatin ne siemenistä.

Jotain on matkan varrella tullut opittua. Alppipenkki on nyt kuorrutettu raakavillalla samaan tapaan kuin tämä pienten kylvöpurkkien alue, jonka taimet olivat vielä liian pieniä istutettaviksi. Meillä ei nimittäin edelleenkään ole lunta, ja aamulla mittari oli –10 asteen kylmemmällä puolella. Vesiputki oli lähes jäässä, mutta sain sen vielä auki.
Toivon, että villan turvin kasvit pärjäävät paremmin. Voi toki olla, että villan alle pesiytyy kokonaisia myyräperheitä, mutta riskejä on otettava, ja onhan se toisaalta aika viehättävä ajatus.

Lopuksi villava Ransu esittelee perunapenkin, jonka muistin perjantaina juuri, kun pakkasjakso alkoi.
Tein keväällä tämän laatikon, jonka pohjalle kippasin ojanpohjalta haravoimani kevätryönät ja piilotin sekaan muutaman jääkaapissa itäneen 'Jazz' -perunan. Multasäkkejä ei ollut, mutta heinäkuussa venevajarannan ruovikkoa viikatoidessa toin sieltä maitokärryllisen ruokoa ja merilevää, joilla täytin penkin.

Vaaleat perunat olivat kasvaneet melkoisiksi jötiköiksi lähes ilman multaa! Ämpärissä on toisessa penkissä kasvaneita 'Mulberry Beauty' -pottuja, joista tuli mainio sato niistäkin. Tuossa on loput, jotka vielä olivat perjantaina maassa.

Onnea ovat omat maukkaat perunat. 
Nyt aurinko paistaa niin hivelevästi, että täytyy mennä pihalle pätkimään iso vaahteranoksa, jonka sahasin eilen liian isoksi venyneestä puusta. 
Aurinkoa sinullekin!


Etelänmaitohorsma – Chamaenerion dodonaei
Hopearikko – Saxifraga paniculata
Kangasajuruoho – Thymus serpyllum
Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis
Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria
Mätäslaukkaneilikka – Armeria caespitosa
Pisaralaukka – Allium carinatum ssp. pulchellum
Pulskaneilikka – Dianthus superbus
Rusolaukkaneilikka – Armeria maritima
Sinirikko – Saxifraga oppositifolia
Valkotupsulaukka – Allium orientale

Thursday, 25 November 2021

Yllärinuppuja

 Outoja punertavia palloja ja puikuloita – kyllä ei nyt tähän aikaan odottaisi niitä löytävänsä!

Menin mittailemaan katseellani Rohanin päätyä, josko sinne kuitenkin mahtuisi hankkimani uusi ruusu, kun silmäni osui punaiseen pallukkaan maassa. Sitten huomasin niitä lisääkin. 
Voi hyvänen aika! Sehän on Helleborus atrorubens! Istutin sen keväällä 2020, eikä se ole vielä kukkinut, mutta nyt kukkia tulee useita. Onpahan herkullisen väriset nuput.

Erityisen iloinen olen tuosta atrorubensista siksi, että minulla eivät syksyisin ole kukkineet mitkään muut kuin nämä vaaleajouluruusut. Tarhajouluruusut kukkivat järjestään keväällä, mikä on toki ihanaa sekin. Mutta kun ihastelen muiden blogeissa upeita punertavia Elleneitä kukassa marraskuussa, on toki pienoinen kateus nostanut päätään. Mikseivät ne koskaan kuki minun puutarhassani syksyllä?

No, nyt ei tarvitse enää olla kateudesta jouluruusunvihreä. Olen kyllä todella iloinen kaikista näistä tarhajouluruusuista, joita olen useana vuonna istutellut, lisäksi ne leviävät mukavasti itsekin. Nämäkin ovat tuolta saarnen sammaleisen juuren toiselta puolelta karanneita siementaimia.
Pikkuiset taimet ovat kuin varkain kasvaneet isoiksi. Tähän aikaan vuodesta ne ovat todellinen silmänilo ilman kukkiakin.

Tämän päivän ohjelmaan kuului viimeisten kahden alennusmyynnistä hankitun puskan istuttaminen (taas uusi jasmike, rakastan niitä, ja uusi helmipensas kuivuneen ja myyränsyömän tilalle). Se ruusukin, jolle mittailin tilaa Rohanissa, siirtyi sinne, vaikka olin jo kertaalleen ehtinyt istuttaa sen muualle. 
Ruusu on Austin-ruusu Falstaff eli 'Ausverse', sekin löytyi 80 % alennuksella. Kukat ovat purppuraan vivahtavan tummanpunaiset. Koska Falstaff on Shakespearen luoma hahmo, minua harmitti, että se tuli istutettua kauas William Shakespeare 2000:sta, lisäksi kun ruusut varmasti vielä sointuvat väriltäänkin toisiinsa. 
Istutetut puskat saivat verkot ympärilleen, ja koska sää pakastuu huomenna ja pysyykin pidempään pakkasella, kasasin lehtiä verkkojen sisälle taimia suojaamaan. Tärkeintä on suojata juurialue, jotta maa ei vielä jäätyisi, ja juuret pääsisivät kasvamaan ja kehittymään mahdollisimman pitkään. Lumi suojaisi, mutta sitä ei ole, kuten kuvista näkyy.

Muotopuutarhassa nousee vielä sinnikkäitä syyssahrameita vaahteranlehtien lomasta.

Kun puut ovat lehtensä pudottaneet, tulee niiden silhuetteja ihailtua. Rakastan sitä, että puulla on tilaa ympärillään ja se kehittyy tasapainoiseksi ja komeaksi. Tämä metsävaahtera kasvaa naapurin pihalla ja saan ihailla sitä ikkunoistanikin.

Lehtosaarnien muoto on myös kovin kaunis. Oksat kaartuvat ensin alas, kunnes niiden päät kuitenkin kääntyvät ylöspäin.  

Sitten menin alppipenkkiin katsomaan, löytyisikö neilikoista siemeniä tuttavalle. Kääpiöneilikassa olikin yllättäen kukkanuppu! Tuo olisi todellakin jäänyt huomaamatta, ellen olisi syynännyt kasvia tarkasti pienten ja kapeiden siemenkotien toivossa. Muutama löytyikin.
Vasta nyt kuvaa katsoessani huomaan, että jokin sipulikukkakin sieltä jo pilkistää! Oi, kevät, tule!

Pulskaneilikka ei enää vissiin aio kukkia, mutta pitkään se kukkikin. Tässä viimeiset, hieman on jo bad hair day.


Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis
Lehtosaarni – Fraxinus excelsior
Metsävaahtera – Acer platanoides
Pulskaneilikka – Dianthus superbus
Syyssahrami – Crocus speciosus
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Monday, 22 November 2021

Villan toimivuutta, sinnikkäitä kukkia ja silkkaa säästöä

 Marraskuussakin tapahtuu kaikenlaista.

Viimeiset urheat ruusunnuput uhmaavat viilenevää säätä. Viime yönä on tullut ohuelti lunta osaan saaristoa, mutta ei tänne meille. Austin-ruusu The Prince on nupulla, ja koska se on melko matala, se on säästynyt peurojen syömingeiltä.

Tuli todistettua raakavillan toimivuus peurakarkotteena. Kyllähän se toimii, mutta vain alle 10 cm säteellä. Ainoastaan yksi Winchester Cathedralin lukuisista kukkanupuista on jäljellä.
Käytännössä koko piha pitäisi siis kattaa raakavillakuorrutteella niin, että kasvillisuus muistuttaisi kumpupilviä, jotta peurat pitäisivät hampaansa irti kukista.

Pierre de Ronsardin nuppu on yhä tallella, kiedoin sen ympärille vielä villasäikeitä lisävarmuudeksi. Ehkä ne suojaavat sitä paleltumiseltakin, viime yönä käväistiin reippaasti viiden asteen verran pakkasella.

Asterinkukista on jotain jäljellä. 'Royal Ruby' -syysastereista kukkii vain tämä yksi, joka kasvaa karhunvattukartion alla ja sillä on lisäksi villaa suojana. 

'Little Carlow' kukkii myös yhä, mutta vain tällä matalalla oksallaan, latvat on syöty.

Tuoksuasteri 'Herbstschnee' kukkii myös matalilla oksilla. Vieressä kaita-asteri 'Prince' on jo ohikukkinut, mutta yhä nätti.

Kaunista on, mutta viileää. Aurinko on ihanasti paistanut kolmena päivänä peräkkäin.

Muotopuutarhassa on jokin laukka taas ottanut melkoisen varaslähdön. 

Tarhajouluruusuissa on komeat lehdet, joita ei vielä ole syöty. Se on mukavaa, sillä nämä ovat talvisen puutarhan komistuksia. 
Iloisena voin myös tiedottaa, että Rivendellin joessa on jälleen vettä kuivan kesän jälkeen!

Vaaleajouluruusuissa on nuppuja. Saa nähdä, koska avautuvat, sillä parin päivän lämpimämmän jakson jälkeen luvataan suunnilleen nollaa hamaan tulevaisuuteen.

Yksi sinnikäs vaaleanpunakukkainen siankärsämö kukkii marraskuun matalassa valossa.

Heisi Viburnum × bodnantense 'Dawn' valmistautuu taas kukkimaan, kuten viime syksynäkin. Luulen, että tämä saa kohtapuoliin taas pressun ympärilleen ja ihailemme kukkia sitten keväällä.

Tulin kotiin viikko sitten taimimyymälän loppuunmyynnin kautta ja säästin yli 70 euroa. Uusia istutuksia meni mm. kuusen viereen saniaistarhaan. Hankin nyt viimein pensasmustikan, kun olen niiden ruskaa ihastellut joka toisessa blogissa. Alennusprosentti kun oli jopa 80, niin raaski ostaa yhtä sun toista.

Ransu on ollut apuna istuttamassa, mutta lepoakin tarvitaan.


Kaita-asteri – Symphyotrichum laterifolium
Siankärsämö – Achillea millefolium
Syysasteri – Symphyotrichum novi-belgii
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Tuoksuasteri – Symphyotrichum novae-angliae
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger