Mitähän tästä keväästä pitäisi ajatella

 Mitä voi ihminen tehdä?

Ainakin voi kylvää. Se edistää kevättä ajatuksen tasolla.

Vältän esikasvatuksia, jotta en joudu liikkuvan taimitarhan kuljettajaksi, mutta hankin latva-artisokan siemeniä. Nehän pitää kylvää aikaisin. En odota satoa samalle vuodelle, oikeastaan suuri tavoitteeni on saada latva-artisokka talvehtimaan.

Siihen varmasti sopisi paremmin ihan luonnonlaji isoartisokka tai vähemmän jalostettu kardoni, mutta niiden siemeniä tulee harvoin vastaan. 

Niinpä tuossa pikku purkissa on nyt hienoakin hienomman 'Violet de Provence' -latva-artisokan siemeniä itämässä. Sen talvenkestävyys on varmaan erittäin huono, mutta kaikkea täytyy kokeilla.

Istutin viime vuonna yhden latva-artisokan taimen muotopuutarhaan ja se on siellä suojattuna. Odotan kiinnostuksella, kuinka se on talvehtinut. Pari kertaa olen yrittänyt aiemminkin, enkä ole onnistunut, mutta nyt suojasin sen aiempaa huolellisemmin eikä maa ole juurikaan jäätynyt.

Toistaiseksi talvi on ollut äärettömän vaihteleva, silti se näyttää olleen suotuisa talvehtimisille. Vasemmalla on vaaleajouluruusu, joka aloitti kukkimisen marraskuussa, oikealla verkon sisällä pikkuinen alppiruusu 'Azurika', jonka ostin Lidlistä viime keväänä ja jonka talvehtimisesta en ollut ollenkaan varma. Otin kuvan vajaa viikko sitten, kun lunta ei ollut. Kummankin kasvin suojana on ollut lampaanvillaa, sillä talven mittaan lunta on tullut ja hävinnyt, pakkasia ollut ja mennyt, eivätkä ne välttämättä ole olleet samaan aikaan. Lampaanvilla suojaa kasveja peuroiltakin, nämä molemmat lajit nimittäin maistuvat niille.

Ransu esittelee, että kuiva heinä on ihan kelvollista naposteltavaa.

Rouskis! Ja pitäkää vielä villahousut jalassa!

Olen jo seonnut laskuissa, montako kertaa paljas maa on peittynyt lumeen tänä talvena. 

Kevätauringossa kimmeltävässä puutarhassa on puolensakin: koristekastikka 'Overdam' loistaa kuin ilotulitusraketti. 

Mutta kyllähän ihminen mielummin tutkailisi maasta nousevia piippoja kuin mittailee hangen paksuutta.

Piippoja nousee onneksi ruukuistakin. Istutin syksyllä isoon ruukkuun joitakin erityisen hentoisia narsisseja, pikarililjoja ja ehkä muutakin, nyt en löydä istutustietoja. Tässä ruukussa on elellyt murattisyklaamia, mutta jostain syystä koko kasvusto menehtyi viime vuonna. 

Onneksi pidin saman mullan mahdollisia siemeniä ajatellen ja mullasta onkin noussut pikkuruisia syklaamin siementaimia pitkin talvea. Ne ovat noita, joissa on pyöreä lehti. Osa niistä on kuivunut poissaolojeni aikana, mutta ainakin puolet on elossa ja toivottavasti jonakin vuonna kukkii.

Lyhyt kaupunkiloma on sujunut hyvin, Ransu on lempituolissaan silloin, kun ei ole rottinkimökillään.

Vaikka pussilakanoista ei suoranaisesti ole puute, oli Hemtexissä niin kauniit lakanat niin houkuttelevassa alennuksessa, että en voinut vastustaa. Tuo kuosi ja väri on järkyttävän ihana!

Ja Musti on tyytyväinen lakanoihin, joihin pystyy maastoutumaan aika hyvin.

Isoartisokka Cynara cardunculus

Kardoni Cynara cardunculus Cardunculus-Ryhmä

Koristekastikka Calamagrostis × acutiflora

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Murattisyklaami Cyclamen hederifolium

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Toinen Koska kukkii -huti ja ihmetyksen huudahdus

 Lähdin kaupunkiin äitini lääkärireissun takia ja samalla hoidan muita kaupunkiasioita. Olin arvannut seuraavan Koska kukkii -haasteen kukan avautuvan huomenna.

Se olisi näsiä. Kuvasin sen keskiviikkona ennen laivan lähtöä enkä usko, että nuput ovat tuosta avautumassa, vaikka torstai olikin lämmin ja aurinkoinen päivä. Täytyy tsekata, kun pääsen kotiin. Nyt on kyllä luvassa muutamaksi päiväksi todella viileää. Näsiä on hidas, ainakin minun puutarhassani. Se tuntuu tarkkailevan ja pelaavan varman päälle.

Sitten haasteessa on tämä tarhajouluruusu, joka on kuvan alaosassa saarnenjuurten kainalossa. Valitsin tuon tietyn yksilön ihan huvin vuoksi. Siinä saattaa olla nuppuja pienen lehtikasan alla, en niitä nostellut. Tälle arvasin kukkimispäiväksi 10.4.

Olen istutellut lumikelloja tänne Rivendelliinkin, sillä ne ovat niin ihania jouluruusujen kanssa ja muutenkin tällaisessa lehtomaisessa paikassa puron äärellä. Tämä on siis toinen paikka puutarhassani, jossa on kevätpuro. Pari pientä lumikellomätästä voi nähdä kuvan yläosissa.

Ja kivimuurin vierellekin olen niitä näköjään jakanut! En muistanut ollenkaan, mutta sepä onkin viime loppukevään asioita, kaukaista menneisyyttä. Rivendellissä on lähes kymmenen pientä lumikellomätästä, kun osasin odottaa vain kahta. Vähänkö ihanaa. Kaikki lienevät tavallista puistolumikelloa.

Lisäksi Rivendellissä on lukuisia tarhajouluruusuja. Kolme aikanaan istutettua ja niiden synnyttämiä lukemattomia siementaimia. Niistä nousee nuppuja vuosi vuodelta enemmän. On jännä nähdä, minkä sävyisiä kukkia niistä tulee.

Tämä siementaimi on kylväytynyt aivan huussin takaseinustalle lähes täysvarjoon, kun se on pohjoisseinusta. Silti se näyttää tulevan ensimmäisenä kukkaan. Se oli viime vuonna myös erittäin runsaskukkainen ja nytkin on nuppuja nousemassa reippaasti.

Vihreäkukkainen on myös nupulla. Tämän olen ostanut taimena, samoin kuin taustalla näkyvän jo valtavaksi kasvaneen puolukkapuuron sävyisen.

Jotenkin tämä pieni salainen paikka saarnien alla sammaleisine kivineen ja juurineen sopii hirmu hyvin jouluruusuille. Tässä on satumaailman tuntua, siksi nimi Rivendell; kiehtova ja kaunis haltioiden asuinsija.

Vanhimman, puolukkapuuron värisen tarhajouluruusun nuput ovat aika saman sävyisiä maatuvan lehtimassan kanssa. Tämä jouluruusu vie kaatuneine lehtineen noin neliömetrin tilan. Toki uudet lehdet tulevat nousemaan pystympään, mutta ne ovat melko valtavia silti. Kasvin keskiosa, josta kukkavarret nousevat, on sekin jo laastiämpärin kokoluokkaa.

Uusia kukkanuppuja nousee joka puolelta, tämäkin on joku siementaimi. Rivendellissä ei enää uskalla liikkua.

Jouluruusut ovat levittäytymässä rinnettä alas näkyvämmälle paikalle huussin sivustalle ja etupuolelle. Tässä on enemmän valoa, mutta myös paahdetta ja kuivuutta kesällä. Rinnesijainti on kuitenkin hyvä, sillä näin keväällä tähän valuu ylärinteestä runsain mitoin vettä, mikä tuntuu olevan tarhajouluruusujen mieleen.

Tässä nousee maasta vaikka mitä piippoja. Narsissejakin, mutta nuo pyöreät piipot ovat varman espanjansinililjaa. Narsissin piipot ovat nimittäin litteitä.

Vieressä, huussin etupuolella, on ruskopenkki. Tutkailin sen paljastunutta maata ja huudahdin. Mitä ihmettä! Paksu verso... se on keisarinpikarililja 'Early Dream'. No onpa tosiaan aikainen! Siitä ei voi erehtyä, sillä kokoluokka on ihan muuta kuin muissa keväisissä piipoissa. Tuota ei voi edes piipoksi sanoa, se on pamppu. Usean senttimetrin paksuinen, kuin oikein paksu sikari.

Keisarinpikarililjoja kasvaa enemmänkin huussin vieressä villissä punaisessa penkissä, mutta sieltä en vielä löytänyt mitään. Ruskopenkki on avoimemmalla paikalla: aurinko lämmittää sitä silloin, kun paistaa.

Ruskopenkin alaosassa havaitsin tummalehtisen mukulaleinikin jo puhjenneen lehteen. Tämä on niin salakavala, sillä lehtiä ei edes erota tummasta maasta. Ei tämän pitäisi olla yllätys, sillä tavallisen vihreälehtisen mukulaleinikin lehtiä on näkynyt jo pidemmän aikaa. 

En tainnut oikein muistaakaan, että olin siirtänyt tätä 'Brazen Hussy' -mukulaleinikkiä tänne. Nyt muistan arvelleeni, että se sointuisi ruskopenkin oranssi-keltaiseen värimaailmaan. Mukana on tullut näköjään syyssahrameita, sillä niitä kasvaa tämän entisellä kasvupaikalla.

Yhtenä oikein kylmän yön jälkeisenä aamuna otin kuvan kiinanpunapuun kimaltavista suojaverkoista. Kiinanpunapuu näyttäisi olevan elossa, mutta täysi varmuus tulee vasta myöhemmin keväällä, kun/jos silmut puhkeavat. Silmut ovat kuitenkin lupaavan vaaleita, ei mitään ruskettuneita ja kuivuneita rusinoita. 

Tummalehtiset mukulaleinikit kasvavat aivan tämän puun juurella. Huomaan, että en ole ottanut yleiskuvia ollenkaan. Puutarha ei ole kovin edustava.

Tämän kuvan kumminkin otin. Siitä näkyy, kuinka lumisia jotkut istutusalueet vielä ovat. Viskoin tuohon tuhkaa. Tämä on ruskopenkistä alarinteeseen oleva pikku alue kivimuurin edessä. 

Alueessa kasvaa mm. kolmioka, kuparivaahtera ja helmimarja eli erikoisempia puuvartisia, joiden talvenkesto on epävarmaa. Toistaiseksi ovat talvehtineet ja tämä talvi tuntuu menneen aika hyvin. En ole vielä huomannut mitään menetyksiä. Paitsi että loppusyksyllä eurolla hankkimani jalohortensiat ovat palelluttaneet ainakin kaikki maanpäälliset osat, toisen niistä istutin tälle alueelle. Aika näyttää, nouseeko niihin tyveltä uusia versoja.

Yksi tarhajouluruusu löytyy vielä ihan tontin alaosasta, mustaseljojen alta. Täälläkin pitäisi olla lehtomaiset olosuhteet ja kesälläkin hieman kosteutta maassa. Hankin kaksi tarhajouluruusun ruukkutaimea joskus, mutta vain tämä toinen jäi eloon. Tämä on kauniin purppurakukkainen, mukavaa, että se näyttää viimein vähän runsastuneen. Toinen taimista oli muistaakseni kerrottu. Nyt en muista, kumpi tämä on, vaikka tämä kukki myös viime keväänä.

Kokemukseni mukaan jouluruusuilta kuluu monta vuotta asettumiseen, mutta sitten niiden kasvua ja siementaimituotantoa ei pysäytä enää mikään. Ja se on ihanaa se. 

Vanha ja uusi kasvukausi kohtaavat. Rikkaporkkanan kuivuneet kukkavarret halailevat ruusuherukkaa, jossa silmut pullistelevat.

Noin kuukauden kuluttua ruusuherukan vadelmanpunainen kukkaloisto on huipussaan. Ihanaa aikaa, vaikka kylmä sää pitääkin meitä otteessaan. Kevään tuloa ei silti voi enää estää, ainoastaan hieman hidastaa.

Helmimarja Callicarpa

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-Ryhmä

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kuparivaahtera Acer griseum

Mukulaleinikki Ficaria verna

Näsiä Daphne mezereum

Puistolumikello Galanthus nivalis

Rikkaporkkana Daucus carota

Ruusuherukka Ribes sanguineum

Syyssahrami Crocus speciosus

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Sinikukkia nupulla

 Nyt ei mene enää kauaa siihen, kun ensimmäiset persiansinililjan kukat avautuvat. Ne, joiden arvasin avautuvan 15.3.

Maaliskuu on ollut kylmä. Oikeastaan samantapainen kuin vuosi sitten, sillä kuvasin juuri tässä sininadan vieressä kasvavan persiansinililjan nupulla 17.3. viime vuonna.

Onneksi ei kumminkaan ole sitä jääkuorta kuin viime keväänä! Maa on tuskin lainkaan roudassa. Mutta monella on varmaan kulunut koko maaliskuu kevättä odotellessa, eikä kymmenen päivän ennuste näytä mitään erityisen lämmintä, oikeastaan pilvinen sää ja kylmä kevät näyttää jatkuvan.

Meillä oli neljä sumuisenkoleaa päivää putkeen. Siitä huolimatta laulujoutsenia on lentänyt yli oikein runsaasti. Ainakin niiden mielestä kesä on tulossa.

Yllätyn joka kevät, kun kurkkaan puksipuuaidan yli sen eteläpuolelle. Atsurihelmililjat, nuo helmililjoista aikaisimmat, nupulla jo!

Sivulta päin otetusta kuvasta näkee ehkä paremmin, että tuosta on pupellettu piippo jos toinenkin. 

Aivan muotopuutarhan vieressä on syreeniaidanne, jonka läpi on kulkenut varsinainen peurojen valtatie. Vedin siihen syksyllä valkoista leveää nauhaa kolmeen kerrokseen, minkä jälkeen valkohäntäpeurojen jälkiä ei ole enää pihallani näkynyt, mutta metsäkauriit ovat jatkaneet kulkuaan nauhojen ali. 

En ollut laittanut aitaa syreenipuskien keskelle, sillä olin kuvitellut, etteivät ne ryteikön läpi kulkisi. Kuinka väärässä olinkaan!

Kuvassa syreenipuska ei enää ole kovin tiheä, ja valkoisia nauhojakin on poistettu, sillä ostin rullan verkkoaitaa, jonka vedin syreeniaidanteen keskelle.

Edellisessä kuvassa verkkoa ei erota, mutta tästä kuvasta sen voi nähdä. Kymmenen metrin rulla riitti muotopuutarhan aidasta syreenien läpi ja vähän risuaidankin eteen.

Verkon vetäminen aidanteen keskelle ei ollut niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Olin ajatellut, että aidanteesta pitää leikata puolet pois, mutta riittikin, että sain keskelle sen levyisen tunnelin, jossa mahduin itse liikkumaan. Kymmenen metrin rulla ei ole niin järin paksu tai raskas.

Tässä kohdassa on entisen rakennuksen kivijalka, syreeniä kasvaa sen molemmin puolin ja kaksinkertaisen kivirivin välissäkin.

Jätin ylimmän valkoisen nauhan paikoilleen, vaikka se ei mitenkään näkymää kaunista. Koko tonttia kiertävä valkoinen nauha aidan yläpuolella, reilun 180 cm:n korkeudella, on viimeinkin pitänyt valkohäntäpeurat poissa puutarhastani.

Ja toivottavasti saan vähitellen metsäkauriitkin pidettyä ulkopuolella, mutta ne ovat siitä hankalia, että tulevat olemattoman pienistä koloista ja jopa suurisilmäisen riistaverkon rei'istä.

Ja sitten on vielä jänikset. Rusakoita meidän saarella ei ole, mutta metsäjäniksiä on, toki kauniita kuin mikä, mutta tykkäävät syödä mm. krookuksia.

Tähtisahrameita ei onneksi ole syöty. Ne kukkivat pian!

Toinen projekti, jonka sain päätökseen, on aiempaa isompi pissahaihduttamo sisäkuivikekäymälääni. Sieltä tulee letku ulos tuolta kellarin oven vierestä.

Aiempi haihduttamo oli väärän mallinen, korkea ja syvä. Se oli nurkista löytynyt lasikuituinen pömpeli, jokin veneen osa, ehkä moottorin suojalaatikko. Se ei ikinä oikein toiminut, sillä haihduttamon pitää olla leveä ja laakea. Nyt ostin ison laastipaljun. 

Vanha pömpeli oli upotettu sepeliin ja jäätynyt sinne kiinni. Tyhjensin sen ja kaivoin pois sepeliä, mutta en saanut astiaa maasta irti. Odotettuani pari lauhaa päivää kokeilin kitkuttamalla ja viimein astia nousi. Sitten vähän laajempi kuoppa tilalle, uusi astia sinne, suodatinkankaat taas sen ympärille ja sepeliä päälle.

Lopuksi piti vielä keksiä uusi katto, jotta astiaan ei sada sisään. Koska olen purkamassa saunaa, ja olin jo syksyllä irrottanut saunan puuliiterin oven, kun varastin sen saranat uuteen pihaporttiin, oli ovi joutilaana. Sen alaosa oli lahonnut rikki, mutta ovea piti muutenkin lyhentää tähän tarkoitukseen. Siitä tuli justiin passeli ja nyt odotan jännityksellä, kuinka tämä haihduttamoratkaisu toimii.

Mutta hei, tämän jutun piti olla sinisistä kukista nupulla.

Alppipenkistä on ikävä kyllä syöty aika monta pientä kurjenmiekkaa, mutta istutin niitä niin montaa laatua, että jotain on vielä jäljellä. Lisäksi niiden päällä on nyt suojaverkko, mutta sehän ei estä tihulaisen töitä, jos kyseessä on myyrä.

Tämä kurjenmiekka on pisimmällä, nupusta näkyy jo kukkaväriä, ihan tummaa musteensinistä! Tämä on ehkä kevätkurjenmiekka Iris reticulata "caucasica".

Lisäksi molemmat keväällä kukkivat myrkkyliljat Colchicum munzurenset ovat nupulla ja tästä tyypistä näyttää tulevan kaksi kukkaakin. Aurinkoisella hetkellä ne jo harkitsivat avautumista.

Toivotan aurinkoisia päiviä ja kevään etenemistä, ennusteista huolimatta!

Atsurihelmililja Muscari azureum

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana

Sininata Festuca glauca

Tähtisahrami Crocus tommasinianus

Keltaisia ja valkoisia

 Niitä nousee!

Kostea kevätniitty alkaa viimein vapautua lumesta. Pitkään siinä oli vain kerrottua puistolumikelloa, mutta sittemmin tajusin istuttaa siihen myös näitä tavallisia vanhoja yksinkertaisia puistolumikelloja, sillä nämä nousevat aikaisemmin. Ainakin tässä. Nehän ovat jo lähes kukassa, kun lumi sulaa päältä pois!

Yhden lumikellon suhteen olen ollut huolissani koko talven. Se on vuosi sitten Barnhavenilta tilattu keltamerkkinen 'Blonde Inge'. Yksi ainokainen sipuli on harvinainen aarre, ja niin vain peura käveli tismalleen sen kasvupaikan yli loppusyksystä, kun maa oli pehmeää ja sorkka upposi syvälle maahan. Taimilappu oli pystyssä, mutta heti sen takana hirveä sorkanjälki. Mietin, onko sipuli elossakaan, tai hautautunut liian syvälle, mutta en uskaltanut sitä häiritä, sillä lumikellot kasvattavat juuria syksyllä.

Sen kasvupaikalla on vielä 20 cm lunta, mutta tänään en enää kestänyt jännitystä, vaan aloin kaivaa sohjoista lunta varovasti. 

Sieltä löytyi versot! 

Kuinka onnellinen voikaan ihminen olla parista 3 cm pituisesta versosta. Peittelin ne takaisin lumeen, nouskoot rauhassa omia aikojaan.

Kosteikkopuutarhassa on jo runsaat mättäät, näitä aion jakaa kukinnan jälkeen, jotta saan nopeammin lumikelloja laajalle alalle. Ojan toisella puolella on tavallista puistolumikelloa, tällä puolella näkyy häilyvästi 'S. Arnott' -lajiketta.

Ensimmäinen talventähtikin on siinä noussut!

Kuva on sen verran pieni, ettei siitä lumikelloja erota, mutta siellä niitä kumminkin on ojan molemmin puolin, lisäksi on pari tarhajouluruusua ja etelänkevätesikoita. Vasemman rannan tarhajouluruusussa onkin jo iso nuppurypäs nousemassa maasta. Toivottavasti jonakin vuonna tässä on oikein valtavasti kevätkukkia.

Virkeänä soliseva kevätpuro on ihana asia ja olen onnellinen, että keksin nuo kevätkasvit paikkaa kaunistamaan. Myöhemmin keväällä ojan pohjalla kukkii kerrottu rentukka. Kesällä ojan vasemmalla puolella on jo korkea kosteikkokasvillisuus.

Myös pihatien toisella puolella olevassa saniaistarhassa tapahtuu. Täälläkin nousee talventähtiä.

Ja lisää tulee sitä mukaa kuin lumi sulaa!

Lumikello 'Snow Fox' oli kunnolla nupulla jo helmikuussa, kun se hautautui lumeen. Nyt se on viimein palannut päivänvaloon ja nuppuja on ilmestynyt kolmaskin! Melkoinen saldo viime syksynä istutetulle yhdelle sipulille. Se oli kyllä valtavan kookas, en ole koskaan niin suurta lumikellon sipulia nähnyt. Teimme ystävän kanssa yhteistilauksen Nijssenille, mistä tulee laatutavaraa.

Joidenkin lähteiden mukaan 'Snow Fox' on tähtilumikello ja siltä sen lehdet näyttävätkin. Ne ovat harmaanvihreät ja kiertyneet toistensa ympärille, kuten tähtilumikellolla. Toistaiseksi tämä vain on tähtilumikelloksi valtavan matala, mutta ehtiihän se tuosta venyä.

Rohanissakin on lumen pinta madaltunut, vaikka koko penkki on vielä lumen peitossa. Jo marraskuussa versomaan lähtenyt puistolumikello 'Viridapice' on saanut viettää osan talvesta vanhan neuletunikani alla, kun olin huolissani lumipeitteen riittävyydestä versojen suojaksi. 

Helmikuussa otin tunikan pois ja lumikellot saivatkin sitten runsaasti lunta suojakseen. Aika monta kuukautta on tätä kukintaa nyt leivottu!

Kovin nopeaa ei kevään eteneminen viime päivinä ole ollut, kun kaksi päivää vietettiin sumussa ja tänäänkin on ollut puolisumuinen päivä. Lämpöä on vain +2 ja ilma tuntuu kosteankylmältä. Silti versoja nousee melkoista tahtia, kaiken raportoimiseen ei tämä yksi blogijuttu riitäkään.

Viime perjantaina Turun-reissulla käväisin juhlistamassa putkeen mennyttä laboratorioaikaa (ei tarvitsekaan käydä siellä toiseen kertaan, kuten olin kuvitellut – aikojen sovittaminen on aina melkoisen aikataulusäätämisen takana). Kuohuviinikaupan sijaan menin Flöriin (ent. Kauppila) katsomaan, jos olisi lumikelloja ruukuissa. Löysin näin ihanan esikon, jokin tarhakääpiöesikko. Mahtava kalvakankeltainen väri.

Kukkia viikkoosi!

Puistolumikello Galanthus nivalis

Talventähti Eranthis

Tarhakääpiöesikko Primula Vulgaris-Ryhmä

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Terveiset sumuiselta saarelta

Ajattelin vaihtaa tänään uuden isomman pissahaihduttamon kuivikekäymälääni. Se on ulkotyö, mutta juuri nyt ei sumuinen ja kolea sää innosta. Laitetaanpa blogijuttu puutarhan hitaista tapahtumista.

Ihmettelen lumikellojen kestävyyttä. Tämä on se 'Hippolyta', joka alkoi kukkia jo helmikuussa ja paljastui tällä viikolla esiin lumen alta kukkineen päivineen. Kukassa voi havaita vaurioita, mutta vain vähäisiä. 

Kukkavarren kaari on lumikellolla äärettömän hentoinen ja silti sitkeä. Se näyttäisi olevan lähes poikki ja silti kukinta ei kärsi. Tuulikaan ei ole tuota katkaissut, vaikka eilen oli melkoinen myllerrys. Kukka vain heilui iloisesti.

Kovissa yöpakkasissa lumikellojen kukkavarret taipuivat maata myöten ja nousivat sitten aina päivän mittaan pystyyn. Uudestaan ja uudestaan. Nyt ollaan pysytty kaksi yötä plussalla, ihanaa. Nautin leudosta säästä monin verroin myös kukkieni puolesta.

'Hippolytat' ovat mukavasti lisääntyneet, on siitä kyllä jo muutama vuosi, kun istutin kymmenen sipulia yksittäin ruusun ympärille. Tästä yhdestä sipulista alkaneesta kasvustosta nousee jo seitsemän kukkaa!

Viereisessä penkissä kasvava 'Dionysus' tuli kuvattua toistaiseksi viimeisen –8 -asteisen yön jälkeen. Onneksi en ole innokas siivoamaan vaahteranlehtiä, niistäkin on kukille pikkuisen suojaa. 

Eilen löysin muotopuutarhasta viimein tähtisahramit ja heti niissä on nuputkin, suipot ruskeanvihreät puikulat lehtitupsujen keskellä.

Näitä olin ehtinyt jo kaivatakin, sillä krookuksia on noussut, mutta tämä on ollut aina ensimmäinen niistä kukassa.

Ensimmäiseen kevätkurjenmiekan kukkaankaan ei välttämättä ole pitkä aika. Tai tarkemmin ottaen kuvan verso ei ole kevätkurjenmiekka, vaan kyseessä on 'Sheila Ann Germaney', risteymälajike, jonka vanhemmat ovat lumikurjenmiekka ja Iris winogradowii. 

Vanhemmat ovat tismalleen samat kuin 'Katharine Hodgkinilla', mutta sävy on kylmän sininen, todella hieno. 

Tämä ei näin ollen ole kevätkurjenmiekka vähimmässäkään määrin, mutta on kätevämpää kutsua edes jollakin yleisnimellä näitä keväällä kukkivia pikkuisia kurjenmiekkoja.

Sheila kasvaa vanhan talon kivijalan edessä, siinä on lämmin paikka – kuten näkyy, lumi on huvennut. Istutin siihen syksyllä runsaasti erilaisia kurjenmiekkoja, eniten niitä kesällä kukkivia parrakkaita, joissa on pötkyläjuuret.

Musti esittelee: kurjenmiekkapenkin päällä on verkko, jotta niitä ei syötäisi. Harmitukseni on suuri, kun eilen havaitsin navetan edustan alppipenkistä parturoidut pienet kurjenmiekat, niistäkin oli jo nuput maan pinnalla, ja kaikki oli syöty maata myöten. Olisi pitänyt tajuta laittaa sinnekin verkko! Laitoin nyt, jotta loput säästyisivät ja toivon, että pupelletusta satsista vielä joku nuppu olisi säästynyt. Istutin alppipenkkiin nimittäin kaikken harvinaisimmat, ulkomailta tilatut erikoisuudet.

Kävin perjantaina Turussa, joka on sellainen pikainen kahdentoista tunnin visiitti, sain onneksi niputettua laboratorioajan ja rintasyöpäseulonnan samalle päivälle. Kahdestatoista tunnista puolet menee matkoihin. Jätin pihaportin koko päiväksi auki, kun ajattelin, ettei täällä mitään syötävää vielä ole. Mikä virhe!

Lumikelloja ei onneksi ollut syöty. Tämän lupaavan mättään kuvasin helmikuussa nousemassa maasta, nyt se on vapautunut lumesta ja varret myös venyneet mukavasti. Jos tämä sumu hellittää ja aurinko tulee esiin, saattaa puutarhassani olla yhtäkkiä kymmenittäin lumikelloja kukassa. 

Ihana ajatus.

Vieressä on toinenkin runsas mätäs, nämä molemmat kasvustot ovat tavallista puistolumikelloa. Se taitaakin olla paras leviämään, kun tekee sekä siementaimia että sivusipuleita. 

Tämä mätäs vain on jäänyt lähellä kasvavan tarhajouluruusun maahan taipuneen lehden alle, lisäksi päälle on pudonnut oksia japaninlehtikuusesta. Niitä tuntuu irtoavan joka myräkässä. 

Japaninlehtikuusi on kaunis, sitä en vaihtaisi, vaikka kuinka "roskaisi". Tuo roskaaminen on minusta vähän outo termi, monet sitä käyttävät, mutta eikö ole maailman luonnollisin asia, että kasveista irtoaa kuolleita osia; oksia, lehtiä, korvautuakseen sitten uusilla. Sehän on elintärkeää, jotta syntyy uutta humusta.

Yhtenä kovan pakkasen jälkeisenä aamuna kiertelin kameran kanssa. Lehtikuusi on yksi kauneimmista puista kuuraisena. Kun vielä laho sauna poistuu tuosta takaa, tulee näky paranemaan entisestään!

Aivan lehtikuusen juurella kasvaa 'S. Arnott' -lumikelloja. Ne ovat tavattoman kuvauksellisia noustessaan sammaleisesta maasta ja jäkäläisten lehtikuusen oksien lomasta.

No mutta, nyt hommiin. Tänään ei saunan purku edisty, sillä ajattelin tehdä sen pissalaarihomman ja töitäkin olisi, kun olen laiskotellut ja reissannut.

Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista sunnuntaita!

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Lumikurjenmiekka Iris histrioides

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tähtisahrami Crocus tommasinianus