Saturday, 24 July 2021

Hiekkaa autoon

 Reissumme alkoi helteessä. Päätimme mennä merenrannalle yöksi.

Sitä ennen pysähdyimme Oravaisissa syömään. Olen ihastellut Oravaisin avaraa merenlahtea aiemmin ohi ajaessani ja halunnut pysähtyä.

Yöpaikka löytyi Ohtakarilta, joka on superhyperihana pikku saari hiekkaisen Vattajanniemen kärjessä. 

Kauniin hopeainen rantavehnä kruunaa rannat. Kengät tuli heitettyä pois ja hiekkaa löytyi varpaanväleistä varmaan vielä Norjassakin. Korvissakin sitä oli, sillä tuuli niin, että hiekka pöllysi.

Näkymä Vattajanniemen lintutornilta. Niemen tyvellä on myös Lohtajan kylä, jossa on erittäin hieno 1700-luvun puukirkko.

Kalajoen hiekkasärkkiä en ollut nähnyt, joten pysähdyimme pikaisesti katsomaan. Se olikin sellainen massaturismikohde, että mietimme, kuka tuolla haluaa olla! Aika moni, näköjään. Pian pois ja jonnekin rauhallisempaan paikkaan.

Seuraava yö meni Hettassa. Vähän tuli otettua kuvia. Ihastelin tienvarren kasveja erityisesti tuolla aivan pohjoisessa. Tämä on paluumatkalla Kilpisjärven ja Kaaresuvannon välillä. Kultapiiskua, horsmaa, siankärsämöä täydellisenä sekoituksena. Tässä kohdassa matkakumppani oli hillasuolla.

Muonionjoen rantaa Ollisonmukkan kohdassa.

Loppumatka tuli ajettua melkoista maratoonia, mutta ehdimme pysähtyä Pohjois-Iissä Hiastinlahden kohdalla, jossa on uimaranta, lintutorni ja lampaita maisemanhoitotyössä. Ja taas kulkeutui hiekkaa autoon.
Sitä tuli myös Norjasta, mutta ehkä siitä enemmän seuraavalla kerralla!


Kultapiisku – Solidago virgaurea
Rantavehnä – Leymus arenarius

Friday, 23 July 2021

Pikareissu Pohjois-Norjaan

Norjan-reissusta oli puhetta kuukausien ajan ja kun tässä kuussa rajat aukesivat, keksimme, että meillä on kuusi päivää aikaa pohjoisen-reissulle. Hieman liian vähän, mutta kun se oli kesän ainoa sauma, niin päätimme pyrähtää. 

En ollut koskaan nähnyt Pohjoista jäämerta (pohjoisin paikka, jossa olin Norjassa käynyt aiemmin, oli Narvik), joten se oli minulle valtava elämys. Ajelimme Altasta länteen pitkin vuonoja, niemille ja saariin. 

Vaikea päättää, mistä kertoa ensin, yhtä hyvin voin aloittaa keskeltä. Yksi matkan kohokohdista oli Kåfjorddalen (tai kveenin kielellä Kaivuono): laakso, joka johtaa vuonon pohjukan kylästä Birtavarresta (kveeniksi Pirttivaara) ylös kohti Haltitunturia.

Emme tienneet, mitä odottaa, joten kaikki oli positiivista yllätystä. Matkakumppani on kokenut Pohjois-Norjan reissaaja, mutta emme kumpikaan halunneet etukäteen juurikaan päättää, minne mennään.

Tässä kohtaa ylitimme autolla hiuksianostattavan solan melko heppoisen oloista puusiltaa (minun mielestäni).

Vähän ylempänä johti patikkapolku Gorsabrua-kanjoniin, joka on Pohjois-Euroopan syvin. 
Alueella on runsaasti vanhoja kaivoksia, löytämieni tietojen mukaan kuparia, vaikka liuskekiveäkin on niin paljon, että päätä huimaa. Miten paljon tuosta saisi rakennettua ihania laatoituksia ja kivimuureja!

Patikkareitti kanjonille johtaa kauniin tunturikoivumetsän läpi.

Koivujen aluskasvillisuus on satumaisen kaunis sekoitus ruohokanukkaa ja saniaisia. 
Kunpa saisin aikaan näin mieleiset olosuhteet omalle ruohokanukalleni! Sain viimein hankittua aitoa ruohokanukkaa (ts. ei kanadalaista – miksi jokainen taimisto myy vain sitä?) Särkän perennataimistolta, jossa kävimme matkalla pohjoiseen. Varmuuden vuoksi, jos paluumatkalla se ei olisi auki.

Kanjonin yläpäässä on ihan kesy pikku putous.

Mutta paikasta, johon on tehty silta, on näkymä toinen! En uskaltanut keskelle, en millään, vaikka yritin.

Jostain kohtaa sillan alkupäässä sain kuitenkin napattua tällaisen kuvan ennen kuin oli pakko palata maan kamaralle mielestäni hirmu kiikkerältä sillalta. Kanjonin syvyys on noin 150 metriä.

Jatkoimme vielä autolla ylös tietä, kunnes aloimme olla pahasti pilvessä. Tästä purosta sai täytettyä juomavesipullot, ihanan raikasta vettä. Matkan aikana ei muutenkaan tarvinnut vettä ostaa.

Reilussa 600 metrissä alkoi olla todella tunturimaista. Lumilämpäreitä oli jo alempana kuin me. 

Täällä korkealla lapinvuokko oli kukassa! Oikealla näkyy myös tunturikohokki vaaleanpunaisena. 
Päätimme kääntyä ja palata, sillä alkoi olla ilta ja näkyvyys oli huono. Jäi kaihertamaan; tuo tie täytyy vielä joskus päästä ajamaan loppuun ja patikoimaan Guolasjávrille. Olimme linnuntietä vain noin 15 kilometrin päässä Haltitunturista! Mutta se pitää nähdä kirkkaana päivänä.

Niinpä ajoimme takaisin alas laaksonpohjaan ja jatkoimme matkaa vuonojen rantoja pitkin.

Niistä lisää seuraavalla kerralla!


Lapinvuokko – Dryas octopetala
Ruohokanukka – Cornus suecica
Tunturikohokki – Silene acaulis
Tunturikoivu – Betula pubescens subsp. czerepanovii 

Thursday, 15 July 2021

Lurpottaa

 Kuivaa on, näin lienee koko maassa. Kunnollisesta (yli 4 mm) sateesta on yli kuukausi ja se näkyy. Onneksi on myös selviytyjiä!

Vettä saa kantaa, mutta kohdistan sen harvoille ja valituille.

Yli kymmenen vuotta pihassani asunut rotkolemmikki ei saa pisaraakaan, vaikka näyttää tältä. Luotan siihen, että se selviää. Ihmeesti maasta noussut kanelisaniainen sen sijaan on saanut pari kannullista, varmuuden vuoksi. Vaikka se näköjään on kestävämpi kuin luulin. Viime vuonna se hävisi maan uumeniin jo kesäkuussa, luulin sen kuivuneen kuoliaaksi, mutta näköjään ei. Onkin tosi hyvä, että loppukeväällä satoi, niinpä moni kasvi sai siitä hyvän alun!

Samettihortensia on asunut talon kulmalla myös kymmenisen vuotta, mutta lopulta hellyin ja olen antanut sille pari isoa kannullista vettä. Siinä olisi nimittäin kukintoja tulossa, olisihan kivaa, että ne eivät kuivuisi. 
Hortensia on oikealla, siitä vasemmalle on iso pehko kyläkurjenpolvea, joka ei näytä kärsivän helteistä ja kuivuudesta lainkaan.

Lännenpagodikanukka on hieman huonona. Tämä on huonona joka kesä, liian kuivassa paikassa. En enää jaksaisi siirtääkään, sillä tätäkin on kasvateltu tässä lähemmäs kymmenen vuotta. Kai se jonakin vuonna ulottaa juurensa riittävän syvälle?
Toinen tämän ongelma on se, että joka kerta, kun kuvittelen sen olevan riittävän korkea, jotta peurat eivät syö sitä, poistan suojaverkon ja peura napsii latvan. Tästä oli tarkoitus tulla muutaman metrin korkuinen. Toteutuukohan visio ikinä.

Tätä harmittelen. Viime syksynä kaivoin kuivuuteen kuolleen siilivalkokuusen ylös ja istutin uuden tilalle – ja huomasin vasta nyt, että olen unohtanut kastella sitä. Iso osa siitä on jo ruskeana, toivottavasti se kuitenkin selviytyisi.

Sitten on kasveja, joilla ei ole niin hirveästi väliä. Ripsialpi on sellainen. Tuskin se kokonaan edes kuolee.

Katajapenkissäkin on ripsialpia. Kolmilehti kärvistelee, mutta kärvistelkööt. 

Huomasin keittiön ikkunasta, että Ransu veti tirsoja muotopuutarhan tuolilla. Taustalla on muotopuutarhan kuivin penkki, jossa osa on ruskeaa, mutta osa suorastaan kukoistaa. Laventelit etenkin! 

Vaahteran alla olevassa muotopuutarhapenkissä on ruskeaa, mutta esimerkiksi saaren vanhat varjoliljat voivat mainiosti.

William Morris -ruusu kuihduttaa nuppujaan kuivuudessa. Kannoin tälle pari kastelukannullista, jotta kasvi ei kokonaan kuole, kun ei tämä ole kuin parin vuoden ikäinen. Jos tämän vuoden nuput menetetään, sille ei voi mitään, mutta koko kasvia en haluaisi menettää. Ruusut ovat kyllä loistavia, sillä vähitellen niiden vahvat juuret kaivautuvat syvälle maahan ja sen jälkeen ruusua on äärimmäisen vaikea saada tapettua kuivuuteen.
Saattaa kuulostaa julmalta, mutta kaivoissa ja sadevesitynnyreissä ei vain riitä vettä jaettavaksi joka kasville. Juomavesikaivoa ei voi käyttää kasveille nyt ollenkaan, sillä siitä on vedenpinta painunut niin alas, että kohta pumppu ei saa imettyä, letkun pää on pian tulossa näkyviin. Tänä vuonna olen kastellut kasvimaata saunavesikaivosta joka kolmas ilta, ellei ole satanut, ja ruukkukasveille täytyy joskus jotakin antaa, mutta muuten olen keskittynyt lähinnä pitämään viime syksynä istutetut erikoispuut ja tämän kevään uudet kasvit elossa. Koko puutarhaa ei voi kuvitellakaan kastelevansa.

Kuiva keto on tosi kuiva, mutta sikurit kukoistavat! Ja taustalla 'Flammentanz' demonstroi, mitä tarkoitin ruusujen kestävyydellä. Kymmenen vuoden jälkeen sitä ei hetkauta helle eikä kuivuus, se pistää parastaan.

Olen erittäin tyytyväinen myös minipreeriaan. Pietaryrtti ja tähkähelmikkä ovat rehevän tanakat ja niiden takana keltakannusruoho on korkeampi kuin koskaan. Jostain (siemenpussista varmaankin) on ilmestynyt pari kurkkuyrttiä, nekin ovat oikein edustavia. Ahdekaunokkikin pistelee parastaan. Preeriaa en tietenkään kastele lainkaan, sehän ei ole preerian idea.
Tällaisena kesänä (taas kerran) punnitaan, mitkä ovat niitä kasveja, joita kannattaa suosia ja jakaa mahdollisimman moneen paikkaan.


Ahdekaunokki – Centaurea jacea
Kanelisaniainen – Osmunda cinnamomea
Keltakannusruoho – Linaria vulgaris
Kolmilehti – Trillium
Lännenpagodikanukka – Cornus alternifolia
Pietaryrtti – Tanacetum vulgare
Ripsialpi – Lysimachia ciliata
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Siilivalkokuusi – Picea glauca 'Echiniformis'
Sikuri – Cichorium intybus
Tähkähelmikkä – Melica ciliata
Varjolilja – Lilium martagon

Saturday, 10 July 2021

Ihkut oranssit

Taas oranssi postaus! No kun, lempiväri... 

Ihan ensiksi ihanista ihanin kanadanlilja! Kuvassa 'Russian Morning' -marhanliljan ja siemenestä kasvatetun ritarinkannuksen kanssa.

Erilainen tausta vastakkaisesta suunnasta katsottuna, nyt taustana on apteekkarinruusu. Marjat kuuluvat rusotuomipihlajalle.

Kanadanliljoja on kolme kappaletta kukassa, mutta muut kaksi vartta ovat lyhyempiä. Lukuisat tiikerinliljan kukkanuput lupaavat oranssia kukkaloistoa, jos peura jättää edelleen käymättä pihallani. 
Edessä on myös eka väriminttu, 'Melissa', aloittanut kukinnan. Tai ehkä 'Prärienacht', väri täsmäisi paremmin, mutta muistiinpanojeni mukaan tässä kohdassa on Melissa (ja se toinen kaiketi kuoli).

Apteekkarinruusun takana on ärtsyn värinen hieman ruma tarhasarjalilja punaisessa villissä penkissä. Tämän piti olla nk. "tiikerililja" 'Sweet Surrender', joka on oikeasti risteymä eli tarhasarjalilja. Joka tapauksessa tämä ei todellakaan ollut sitä ja sai pikamuuton pois muotopuutarhasta tänne. Sittemmin vielä toinen samanlainen tapaus alkoi kukkia siellä väärän värisenä ja sekin muutti tähän. Molemmat sointuvat oikein kivasti tässä kaikkeen punaiseen. 
Lopulta kolmas Sweet Surrender oli oikean värinen, mutta se on kai jo kuollut, tulin istuttaneeksi sen muotopuutarhan kuivimpaan ja paahteisimpaan kulmaan. Kantapään kautta olen oppinut, että liljoilla pitää olla varjoa ja kosteuttakin.

Niinpä pistin nyt uusimman lilja-aarteeni pellavaliljan uuden ruusutarhan pergolan varjoon. Tässä on yhtä ärtsy väri kuin edellisessä, mutta olemus jotain aivan muuta (kuin se muovinen isokukkainen): tässä on pienet kukat ja tavattoman sirot varret ja lehdet! Sekä nuo ihanasti taapäin kääntyneet terälehdet. Tuoksu on erikoinen, jotakin ummehtuneen ja hunajaisen välimaastoa.

Ruusutarhassa on kaikenlaisia värejä, vahvojakin. Tummat sormustinkukat ja vielä tummempi 'Niobe' -kärhö, esimerkiksi. Pellavalilja on täällä ihan paikallaan.
Kerran aiemmin istutin tämän herkun, mutta se meni silloin hyvin huonoon kuivaan paikkaan vaahteran alle ja kuoli muutamassa vuodessa.

On hempeääkin: ihana uusi ruusu 'Alchymist' on vielä pieni ja toivon siitä köynnöstä pergolaan. Väri on mahtava: oranssiin vivahtavat kukat haalenevat persikkaisiksi.

Ruusuista puheen ollen tontin toisella laidalla availee Lichfield Angel -Austinruusu (eli 'Ausrelate') kukkiaan ja kaipailee oranssia kaveriaan, johon tämä aavistuksen persikkaan taittava ruusu sointui niin ihanasti. Lady of Shalottissa ei vieläkään ole verson versoa, ei edes juurivesaa.

Oransseja 'Totally Tangerine' -kellukoita sen paikan vierestä kyllä yhä löytyy (ihanan pitkä kukinta-aika!) ja kolmioka, joka puolestaan kukoistaa. Se on kuvassa oikealla.
Kolmiokat istutin aluksi portin molemmin puolin, mutta sain pian todeta, että nämä talvenarat puut eivät tule ikinä kasvamaan sellaisiksi pieniksi puiksi kuin visioin. Tämä ja kaverinsa muuttivat tänne ylemmäs ja niiden tilalle portinpieliin istutin siperianhernepensaat. Nyt kolmiokat ovat kuitenkin elämänsä tuuheimpia! Hämmästyttävää. Toki vain juuri yli metrisiä, mutta silti.

Ruusut sietävät kuivuutta loistavasti, onneksi. Kunhan ne ovat ensin kasvattaneet riittävästi juuria. Muotopuutarhan 'Flammentanz' on kookkaampi ja kukkaisampi kuin koskaan aiemmin.

Nyt on nimittäin tavattoman kuivaa. Saimme viimeisen runsaan sateen noin kuukausi sitten 12. kesäkuuta, sen jälkeen on tullut vain pari minuuttien ripausta ja kerran puolen tunnin kevytsade. Pari yötä sitten tuli enemmän eli peräti 1 mm ja viime yönä piti tulla kunnolla sadetta, jossain kaukana ukkostikin. Tuli 4 mm.
Puut ovat vielä ihanan vihreitä ja toki ne ovat tottuneet kuivuuteen, täällähän on joka kesä kuivaa. Onneksi tänä vuonna tuli tuo kesäkuun puolivälin hyvä sade ja toukokuussa muutama kunnon kuuro!

Luonnonkasvien lisäksi perinnekasvit pärjäävät hyvin. Pihan vanha rusopäivänlilja kukoistaa eikä peura ole vielä tätäkään käynyt syömässä! Niin ihanaa.

Rusopäivänlilja suorastaan sopii paahteen korventamaan pihaan.

Tässäkin kuvassa taustalla näkyy rusopäivänliljoja. Edessä ovat 'Guinea Gold' -marhanliljat. 

'Guinea Gold' on huippuihana! Melko saman värinen tai hiukan appelsiinisempi kuin 'Early Bird', mutta se kukki jo. Näitä en ole aiemmin nähnyt kunnolla kukassa, sillä peura on käynyt syömässä kukkavarret juuri kun kukinta alkoi ja jättänyt 1–2 kukkaa jäljelle. Tämän kokoisiakaan nämä eivät ole aiemmin olleet! Hyvät hyssykät, varsilla on pituutta yli minun pituuteni, ehkä 170 cm.

Guinea Goldeja tsuumaillessani huomasin hauskan yllärin heilumassa niiden yllä. Princess Kate -tarhalyhtykärhö se siellä keikkuu korkealla! Se ei ole aiemmin kasvanut ollenkaan noin pitkäksi. Jos se tajuaisi kääntyä katajan suuntaan, siellä olisi vielä pari metriä kasvuvaraa ennen kuin tuki loppuisi. Katajasta ratkesi pari isoa runkoa muutama vuosi sitten talvella, siksi se on rujo ja yhä melko kalju tältä puolelta. Hitaasti mutta varmasti se vehreytyy.

Öttiäisetkin ovat pukeutuneet lempiväriini. Nokkosperhonen valkoisella varjoliljalla.

Uuden sadon nokkosperhoset ovat mahtavan voimakkaan värisiä! Tämä ruokailee etelänruusuruoholla.
Neitoperhosiakin on tulossa, huomasin runsaasti niiden mustia toukkia nokkosissa. On elintärkeää jättää nokkosia puutarhaan! Niistä on niin moni perhonen ja muukin ötökkä riippuvainen.

Hieno oranssi ludekin löytyi etelänruusuruoholta. Ja kuten kuvasta näkyy, kasvi on myös kimalaisten ja mehiläisten suosiossa.

Keisarinviitta ei enää ole harvinainen näky täällä lännessä, tapaan sen puutarhastani joka kesä nykyisin. Mutta joka kerta tämä kookas perhonen sykähdyttää! Mäkimeirami on pihani ehkä paras perhoskasvi, tosin mintut eivät vielä ole tulleet kukkaan.


Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Kanadanlilja – Lilium canadense
Kataja – Juniperus communis
Kellukka – Geum
Kolmioka – Gleditsia triacanthos
Marhanlilja – Lilium Martagon-Ryhmä
Mäkimeirami – Origanum vulgare
Pellavalilja – Lilium pumilum
Ritarinkannus – Delphinium
Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva
Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii
Tarhalyhtykärhö – Clematis Texensis-Ryhmä
Tarhasarjalilja – Lilium Hollandicum-Ryhmä
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Varjolilja – Lilium martagon