Sateen venyttämät versot

 Eilen satoi koko aamupäivän, välillä rankasti. Tyytyväisenä sitä katselin ja toivoin, että routa sulaa. Ei se vielä niin paljon ole sulanut, että saisin juoksevaa vettä sisälle, putki on yhä jäässä, mutta puutarhassa tapahtuu pientä kevään etenemistä. Lähdin sateen jälkeen kameran kanssa kierrokselle.

Tämä lumikelloristeymä saniaistarhassa on puutarhani aikaisin, ja ensimmäinen nuppu on saanut ympärilleen kavereita. Ensimmäinenkin vielä odottelee avautumisen kanssa, voi olla, että useita viikkoja. Mutta jonakin päivänä se avautuu!

Tein köynnösmajan kukkapenkistä vähän järkyttävän löydön. Marskinlilja oli jo lähtenyt kasvuun! Koskahan se on sen tehnyt. Voi olla, että tuo verso on nyt menetetty, toivottavasti juurakko on kumminkin elossa.

Koska routainen maa ei ime mitään, valuu kaikki vesi alarinteeseen. Onneksi tänä vuonna tienvarren isoon ojaan johtava putki ei ole jäätynyt umpeen. Sikäli talvi oli helppo, että lämpötila ei sahannut nollan molemmin puolin, sillä se on salaojien jäätymisen varma resepti.

Kuvassa ei veden liike näy, mutta tuossa ojan jään päällä lirisee ihana virta kohti mutapuutarhaa ja isoa ojaa. Kuten näkyy, en ole vielä leikannut kuivia perennanvarsia. Se saattaa olla ohjelmassa tänään.

Viime päivät olen leikellyt vaahteroita. Se on jokakeväinen operaatio. Kaksi vaahteraa kasvaa liian lähellä taloa ja ne on joskus vedetty rouheasti moottorisahalla poikki parista metristä. Täällä päin sellainen käsittely on vähän tapana. Hankkiutuisin mielellään eroon kummastakin puusta, mutta toisella on tärkeä virka pyykkinarun ja muratin telineenä, ja tämä kuvan yksilö puolestaan kannattelee riippumaton jalkopäätä kesäisin.

Joten leikkaan puista pari isointa oksaa per vuosi. Leikeltyinä näiden puiden kasvutavan kauneus ei päätä huimaa, mutta se on ainoa keino pystyä elämään niiden kanssa.

Samalla tuli leikattua 'Åkerö' -omenapuu. Hirveän vähän siinä olikin leikattavaa, sillä trimmaan sen kahdesti vuodessa ja loppukesällä se tuli saksittua tavallista huolellisemmin.

'Hippolyte' -ruusun ympärillä kasvavat 'Hippolyta' -lumikellot nousevat vaahteranlehtien seasta muotopuutarhassa, parin metrin päässä aiemman kuvan vaahterasta. Näillä on ihanan pulleat nuput, kerrottuja kun ovat. Tämäkin lajike on risteymä.

Vesi jäi sateen jälkeen lillumaan sinne sun tänne, kun ei jäiseen maahankaan päässyt. Onneksi mukulaleinikkejä ei haittaa oleskella lätäkössä, ihmeen sitkeitä ovat. Minulla on niitä jo useita lajikkeita pihani oman, runsaan mukulaleinikkikannan lisäksi. Tämä kirjavalehtinen on aarre ystäväni pihalta Orkney-saarilta. Sen kukat ovat täyteläisen kerrotut.

Lupiinit eivät vedessä seisomista kestä ja olenkin yrittänyt istuttaa niitä kumpareille. Tämä persikansävyinen 'Salmon Star' -kirjolupiini on ainakin elossa!

Ransu lähettää terveisiä kaikille ystävilleen. Ikkunoitakin voisi pestä, mutta tänään on liian hieno päivä tuhrattavaksi sellaiseen. Puutarha kutsuu!

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Lumikello Galanthus

Marskinlilja Eremurus

Mukulaleinikki Ficaria verna

Myyrän nakertama jouluruusu ja muita löytöjä

 Tänään löysin ensimmäisen jouluruusun kukan ja tulppaaninversot. 

Vanhan talon lämpimällä eteläseinustalla nousevat jo tulppaanit. Niiden versot on helppo tunnistaa terävänpuoleisesta kärjestä ja punerruksesta, lehti on myös reunoilta rullalla tyypilliseen tulppaanityyliin. Nämä taitavat olla pikkuista helakanpunaista 'Tiny Timo' -tulppaania, tai ainakin toivon niin.

Näiden vieressä nousee myös tämän kasvupaikan ensimmäinen huhtikurjenmiekka; toivon näkeväni kukkia, sillä viime keväänä ei 'Sheila Ann Germaney' kukkinut ollenkaan, ja juuri sitä tässä kasvaa.

Luulin, ettei yksikään jouluruusu ole vielä kukassa, mutta sitten löysin Rohanista tämän nupun. Ei tässäkään kyllä heteet näkyisi, eli nuppu ei olisi auki, ellei joku jyrsijä olisi syönyt siitä puolet. Hemmetin myyrät, ne eivät ole hävinneet maan kamaralta, olen tehnyt jo kolme näköhavaintoa. Jäiseen maahan ei nyt saa myyränloukkua laitettua, joten ei voi kuin odottaa maan sulamista ja lahtauskauden alkua.

Ensin ajattelin, että tämä on Helleborus atrorubens, mutta sitten muistin: tämä onkin se, jonka piti olla valkokukkainen tarhajouluruusu tummilla pilkuilla. Hyvä esimerkki siitä, että jos haluaa tietyn värisen tai mallisen jouluruusun, se on hankittava kukassa, sillä muuten tulee mitä sattuu – luotettaviltakin myyjiltä. Joskus olen saanut jopa aivan eri lajia kuin halusin.

Niin, palatakseni kukintaan. Ei kai tätäkään nyt virallisesti voi vielä kukaksi laskea, vaikka tavallaan näyttää siltä kuin kukka jo olisi auki, kun sen keskusta näkyy...

Päivän muita havaintoja: ihanaa, alppikello on elossa! Sain tämän viime vuonna ystävältä. Onpa se reipas!

Usea tärkeistä esikoistani on myös elossa ja oikein reippaina suorastaan. Nämä ovat musta-keltaisia ja ruskea-keltaisia Gold Laced -loistokevätesikoita ruskopenkissä.

Luulen, että tämän kirjoitettuani lueskelen puutarhapäiväkirjasta, mitä uutta istutin syksyllä mihinkin. On hämärä mielikuva, että hankin esimerkiksi jotakin uutta mukulaleinikkiä. Koska mitään ei enää syksyn istutuksista tässä vaiheessa muista, on nyt kiva kirjasta lukea, mistä niitä voi etsiä. Mukulaleinikkien lehtiä kun jo nousee.

Tänään oli aivan huippukaunis päivä. Ennustettu sumu ei toteutunut, sen sijaan oli todella lämmin – jossain vaiheessa oli yhdeksän astetta varjossa! Tassuttelimme Ransun kanssa ympäri pihaa.

Sisällä rosmariini voi edelleen käsittämättömän hyvin. En voi ymmärtää, sillä olen varmaan kymmenen kertaa yrittänyt sitä talvettaa siinä onnistumatta. Tietysti se ehtii vielä kuollakin ennen uutta kesää... joten nautitaan nyt niin kauan kuin iloa kestää. Kukkiakin on tullut koko talven ajan.

Rosmariinin kukat ovat tavattoman kauniit. Tässäpä sinulle naistenpäivän kukat, ole hyvä! Kauneuden lisäksi kimppu myös tuoksuu.

Ransu kävi ulkoilun päätteeksi levolle ja tuhisee pehmoiset naistenpäivätoivotukset kaikille teille, ihanat naiset siellä ruudun toisella puolella.

Alppikello Soldanella

Huhtikurjenmiekka Iris Reticulata-Ryhmä

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Mukulaleinikki Ficaria verna

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Söpöjä vaaleanpunaisia

 ja vähän muunkin värisiä.

Ensiksi sisäkukka: balkaninsyklaami. Näistä pikkuruisista kukista ei voi syklaami enää kauniimmaksi tulla.

Istutin kokeeksi yhden mukulan myös puutarhaan toissa syksynä; se ei liene enää elossa tällaisen talven jälkeen.

Yhä uusia lumikelloja puskee maasta, tosin kokemus osoittaa, että tästä voi kulua vielä kuukausi ennen kuin ensimmäinen kukka aukeaa! Täällä varhaisen kevään saaristossa ei kevät etene lainkaan niin vauhdilla kuin jossakin päin sisämaata – sitten, kun siellä kevät käynnistyy. Näiden lajike on 'Snow Fox', jo edellisessä jutussa mainittu.

Rohan on keväällä kylmä ja hyinen alue, silti siellä ovat 'Viridapice' -puistolumikellot raivanneet tiensä jään läpi.

Mutapuutarhaan vievä oja on jäässä, mutta jääkuoren alla lirisee vesi. Ensimmäiset lumikellot ojan partaalla ovat jo lähteneet kasvuun. Täytyy leikata kuivat perennanvarret, jotta ne näkyvät. Tämä on kuin kaksi eri paikkaa: keväällä paljas, kesällä rehevä, silloin kasvusto on korkeaa.

Jännitän, kukkivatko 'Cassata' -narsissit tänä keväänä. Nostin sipulit viime vuonna ja istutin ne harvempaan, sillä vuosi sitten ne eivät enää kukkineet, kun kasvoivat niin tiheässä. Näiden kasvupaikka on tavattoman lämmin, kivipengermän eteläpuoli. Joku sipuli on noussut aivan pintaankin, mutta sitä ei voi nyt auttaa, sillä maa on umpijäässä. Pinnalla on vain noin senttimetri sulaa mutalöllöä.
 

'Mount Aso' -puuteripajun ensimmäiset kissat ovat punertuneet päivässä.

Eilen löysin tarhajouluruusun ensimmäisen kukkanupun. Olen siirtänyt varsinaisesta jouluruusulaaksosta huonon eli hailean värisiä jouluruusuja aurinkoiseen ylärinteeseen hedelmätarhaan ja tämä on yksi niistä. Lämmin kasvupaikka vaikuttaa.

Ransu esittelee. Jouluruusua ei erota, mutta se on kuvan oikeassa reunassa.

Ransu painelee ylärinteeseen. Se on alkanut ulkoilla enemmän; tänään käynyt jo kolme kertaa pihalla! Lyhyesti kylläkin, mutta silti. Sisävessa-aika taitaa olla ohi.

Kuusenhavuiglun alla on syksyllä hankkimani unelmaruusu eli mandariiniruusu 'Kristine'. Ei ole mitään hajua, miten se on talvesta selvinnyt. Voi olla, ettei ole selvinnyt ollenkaan. Maa on niin jäässä ja tuli niin hemmetinmoiset pakkaset.

Hedelmätarhan rusokirsikka on kuitenkin varmaan hengissä – kukkia odotellessa!

Upea päivä, kerta kaikkiaan. Mittari näytti varjossa +5. Ransu lähettää terkkuja kaikille ystävilleen!

Ja huomuttaa, että hän on vähintään yhtä söpö kuin puuteripajun vaaleanpunainen pajunkissa.

Balkaninsyklaami Cyclamen coum

Mandariiniruusu Rosa moyesii

Puistolumikello Galanthus nivalis

Puuteripaju Salix gracilistyla

Rusokirsikka Prunus sargentii

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Terveisiä keväästä

 Niin se on, rakkaat ystävät, että meillä oli tänäkin talvena sen verran vähän lunta, että vähä on jo lähes hävinnyt. Tänään tuulessa ja auringossa maa alkoi vähän kuivua, tosin umpijäässä se on ihan pintaa lukuun ottamatta.

Miten puuvartiset ja perennat voivat, selviää myöhemmin. Kuten sekin, kuinka paljon ennätysmäinen myyräkanta on kukkasipuleita verottanut. Ja muutakin. Myyrien myllertämää maata on joka puolella.

On aivan uskomatonta, että vasta muutama plusasteinen päivä on takana ja ensimmäiset lumikellot ovat jo nupulla! Tämä on lajiketta 'Snow Fox', jonka perimässä on ymmärtääkseni tähtilumikelloa. Sehän on hyvin aikainen laji, mikä selittänee tämän lajikkeen aikaisuuden. Nämä naalit (snow fox) nousevat lumen seasta saniaistarhassa, kuusen varjossa.

Vierestä nousee lisää samaa sorttia, nämä ovat rinteessä vähän ylempänä eikä lunta enää ole.

Vielä vähän ylempänä on lumikello, jonka piti olla 'Snow Fox', mutta ei ole, kehälehtien ulkopuolelta puuttuu hento viherrys. Tämäkin on silti selvästi tähtilumikellomainen, sen näkee lehdistä. Ne ovat harmaanvihreät ja nousevat rullalla toistensa ympärillä. Lumikellon lehtien asento toisiinsa nähden onkin tärkeimpiä tekijöitä lajitunnistuksessa.

Tämän talven kylmin mittarin muistiin jäänyt lukema on –22 astetta ja se tuli helmikuussa. Kovien pakkasten uhreihin kuuluvat 'Dawn' -heiden nuput, jotka reippaina pullistuivat marras–joulukuussa. Vain muutama kukinto on jäänyt varhaisempaan vaiheeseen tiukalle nupulle, ja ehkä ne ovat tallella, mutta nämä, joissa nuput olivat jo alkaneet erkaantua toisistaan, on menetetty.

'Dawn' on ihan kuvan oikeassa reunassa. Navetan seinustalla pienen kivipengermän päällä on alppipenkki.

Kuvasin alppipenkistä nousseita kaukasialaisia kevätkurjenmiekkoja tammikuun puolivälissä, kun oli tilapäisesti lauhempaa. Hirmu vähän oli lunta näiden päälle lapioitavaksi, tein kuitenkin parhaani, kun uusi pakkasjakso alkoi. Ja sitten tuli vielä uusi pakkanen, ja vielä kylmempää. 

Huh, mikä talvi. Nuput lienee menetetty, paitsi jos maasta vielä nousee joku myöhäisempi. Ihmeellistä, että versoissa on noinkin paljon vihreää, kun ajattelee, millaisia asteita ne ovat joutuneet kestämään! 

Vierestä nousee lisää kavereita, ja toisin kuin edellisillä, näillä ei ollut vielä mitään suojaverkkoa päällään. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen verkon ja lapioin myös vähän lunta joidenkin alppipenkin kasvien päälle. Laukkaneilikoilla on ikävä tapa kupsahtaa, kun kevätaurinko alkaa paistaa.

Metsäpuutarhassa on ihmeellinen vaaleansinikukkainen imikkä jälleen kerran kevään ensimmäisten nuppuilijoiden joukossa.

Jouluruusulaaksossa kuluu kukintaan vielä ainakin kuukausi.

Muutamia lumikellon versoja on siellä täällä, mutta yksikään ei ole niin pitkällä kuin ensimmäisten kuvien Snow Foxit. Japaninlehtikuusen alla kasvava 'S. Arnott' pilkistää jo usean verson voimin.

Kuistin portaan pielestä nousee jo kevätkello, vaikka tämä on talon pohjoispuolta.

Puuteripaju 'Mount Aso' on tähän asti ollut helmikuun ilo, mutta tänä vuonna sitä ei voi syyttää siitä, ettei se puhjennut pajunkissoihin vielä helmikuussa. Kovin paljon pidempään siltä ei kumminkaan mennyt, mikä on suoranainen ihme. Ensimmäiset vaaleanpunertavat kissat ovat jo oksilla!

Kissoista puheen ollen: Ransu on iloinen siitä, että lunta ei enää ole, mutta ei se silti ole innokas ulkoilija. Peti ja ruokakippo keittiössä houkuttelevat enemmän. Tässäkin se anoo mammaa siirtymään sisälle ruokapatojen ääreen.

Mustia on kova ikävä – rakas elämäntoveri viilettäisi nyt onnellisena viikset sojossa pitkin maita ja mantuja, jos eläisi vielä.

Mutta hei – nyt on kevät!

Heisi 'Dawn' on lajia Viburnum × bodnantense

Imikkä Pulmonaria

Jouluruusu Helleborus

Kevätkello Leujocum vernum

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Laukkaneilikka Armeria

Puuteripaju Salix gracilistyla

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Kesäinen veneretki

 Vaikka lämpötila on lupaavasti siirtynyt miinuksista plussalle, tuntuu varsinaiseen kevääseen olevan vielä pitkä aika. Yhtäkkiä muistin, että puhelimessani on kuvia kesäiseltä veneretkeltä.

Koska en yleensä ikinä käytä puhelimen kuvia blogiin tai paljon mihinkään muuhunkaan, olivat ne lähes täysin unohtuneet.

Kuvat ovat heinäkuun alkupäiviltä, kun oli vielä koleaa. Ystävä oli kaupungista kylässä ja pistin jonakin päivänä keittiön hellaan jopa valkean, kun tuntui niin viileältä. Taisi olla ennätys; en muista koskaan heinäkuussa taloa lämmittäneeni!

Pääsimme ihanan herrasmiesystäväni kauniilla puuveneellä pienelle luotoretkelle. Käväisimme parilla pikkuisella asumattomalla minisaarella.

Saarten luonto jaksaa aina hämmästyttää. Tuossakin on makeavetinen lampi ja suolainen meri (no, hyvin vähäsuolainen, Itämeri kun on) vieri vieressä, jopa pikkuruinen rantalepikkökin mahtuu samaan kallionkoloon.

Ystäväni luotettava menopeli on upea, tervalta tuoksuva, painava ja vakaa saaristovene. 

Pienimmissäkin kallionhalkeamissa on sinnikästä elämää.

Sateisen alkukesän takia sammalet olivat hämmästyttävän vihreitä. 

Käärmeenpistoyrttiä kasvaa kalkkipitoisilla paikoilla, se on kovin kaunis kukkiessaan.

Toivottavasti viihdyit retkellä. 

Toivon, että seuraavalla kerralla voin raportoida jostakin kiinnostavasta versonkärjestä puutarhassa.

Käärmeenpistoyrtti Vincetoxicum hirundinaria

Talvea paossa

 Meni hermo siihen, että kaikki on syväjäässä.

Pakenin kaupunkiin, jossa on lattialämmitetty kylpyhuone, lämmintä vettä tulee hanasta ja viemärikin vetää. On täällä muutakin mukavaa. Olen tällä viikolla käynyt pari kertaa uimassa – uimahalli on mukava paikka unohtaa sen seikka, että on talvi.

Leffaankin olen ehtinyt kahdesti. Humisevan harjun uusi versio on... mielenkiintoinen ja visuaalisesti väsyttävän ylidramaattinen.

Hamnet kertoo puolestaan tarinaa Shakespearen samannimisen pojan ympärillä, ja leffa on ymmärtääkseni ainakin osittain pätevä historiallisesti, vaikka tarinaa onkin reippaasti kuviteltu ja dramatisoitu. Maggie O'Farrellin samanniminen kirja on minulla ollut jo muutaman vuoden, enkä silti ole vielä saanut sitä luettua. Kuvittelin, että ehdin lukaista sen ennen elokuvan näkemistä, mutta lukupinossa on ollut vähän liikaa tavaraa.

Olin jo jonkin aikaa haaveillut löytäväni pitkän aamutakin, jossa olisi kaunis, mielellään William Morris -tyylinen kuosi. Lauantaina välähti. Teen sen itse! 

Leikkasin vanhan, ärsyttävän lyhyen ja liian liukkaan ja ohuen, silkkisen aamutakin kappaleiksi ja otin siitä kaavat. Pidensin helmoja reilusti.

Kangas ei ole Morrisia, vaan joskus 90-luvulla ostamani ihana kangas, josta ompelin silloin pussilakanan, tosin vain päällipuolen. Kangas oli niin kallista, etten raaskinut ostaa montaa metriä. Kun ottaa huomioon, että kangas on ollut pussilakanakäytössä noin 30 vuotta ja on edelleen priimakunnossa, se on laadukas. Ranskalainen Mulhousen tekstiilimuseon leima on kankaan sivuissa. Kuosin nimi on Nirvana, mikä sopii grunge-tytölle.

Aamutakin tekemiseen kului eilen suunnilleen koko päivä. Vanhassa aamutakissa oli etureunassa kaksinkertainen kaistale kangasta kauluksen tapaan. Tein sen tähän takkiin leveämpänä ja sametista, sillä kuviollista kangasta ei ollut riittävästi, lisäksi pieni ylellisyys on aina paikallaan.

Harmi vain, että koko eilisen aherrettuani unohdin tänä aamuna vetää uuden aamutakin päälleni ja liihotella siinä aamukahvia hörppien. Täytyy yrittää muistaa huomenaamulla.

Ransulle on ihan sama, missä ollaan, kunhan häntä ei jätetä kovin pitkäksi aikaa yksin. Tässä hän otti valmiiksi lämmitetyn sijan sängystä aamupäivällä, kun olin viimein noussut ylös.

Olemme myös kuunnelleet musiikkia, tosin Ransun kuulo tuntuu huonontuneen. 

Ehkä se on hyvä vain, voi kuunnella rokkia lujemmalla.