Eilen oli mahtava aurinkoinen aamu. Kiersin pihaa ja tallensin kevättä!
Viime syksynä istutin satamäärin lumikelloja isosta tukkupussista. Niiden piti olla puistolumikelloja, mutta muilta lajeilta nämä toistaiseksi nousseet vaikuttavat. Tämä on hyvin matala, kuvaa ei olisi saanut ilman, että nostan kukkaa.
Kerrotut 'Flore Pleno' -puistolumikellot ovat avautuneet!
Valitettavasti joku vandaali oli käynyt katkomassa pari kukkaa, ne oli sylkäisty kasvustojen viereen. Voisinpa puraista sen pupujussin tms. häntää (ja sylkäistä), joka tällaista tekee! Onneksi tänä aamuna ei näytä olevan enempää hävikkiä. Viime keväänähän joku söi (tai puri poikki) lähes kaikki kukat näistä.
Vielä yksi kuva, tällä kertaa kasvissa kiinni olevasta elävästä kukasta. Tuosta lauseesta muuten huomaa, että koen leikkokukat jollain tapaa kuolleiksi.
Nämä kerrotut puistolumikellot ovat hurmaavia, kukat ovat paksuja ja pulleita lukuisien sisempien kehälehtiensä takia. Niin suloisia, kuin parvi pönäköitä matameja.
Turkinlumikello on ehkä suosikkini lumikelloista, tosin en ole vielä päässyt perehtymään niihin kaikkiin. Harmittaa, että aikanaan, kun pääsin käymään lumikellotaivaassa Colesbourne Parkissa, minulla ei vielä ollut kunnon kameraa. Mutta niitä kelpasi silti ihailla!
Turkinlumikellon lehdet ovat leveät, kiiltävät ja raikkaan vihreät. Kukat ovat hyvin sirot.
Tähtilumikello on huomattavasti rotevampi. Sen lehdet ovat leveät ja pystyt, mattapintaiset.
Pihalla on lumikellojen lisäksi pieniä talventähtiä useassakin paikassa, tässä turkintalventähtiä. Niitä ei tahdo huomata ennen kuin alkavat kukkia. Taempana epäselvänä on nouseva talventähti – turkintalventähden verso on niin ruskea, ettei sitä erota mullasta!
Italiantalventähdellä on leveämmät, vihreät lehdet. Joku on käynyt maistamassa verholehden reunaa, vaikka kasvin päällä on kanaverkko.
Sitten siirrytään muotopuutarhaan. Sieltä löysin ensimmäiset 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekan versot, jotka saattavat kukkia hyvinkin pian! Tämä on niin ilostuttavan aikainen kurjenmiekka.
Edellisessä ja tässä kuvassa on harmaita juovia, ne tulevat kanaverkoista. Kun olen saanut verkot tiiviisti maahan kukkia suojaamaan, en ala niitä hevillä nostamaan edes kuvien ottamisen vuoksi. Täällä tuulee niin usein niin lujaa, että huonosti takaisin paikoilleen laitettu suojaverkko lentää hyvin herkästi kumoon. Ja tämä tapahtuu tietenkin aina yöllä, jonka jälkeen joku käy syömässä kukkanuput.
Nämä ovat aina aikaisia, mutta niin pieniä, että pitäisi olla suurennuslasi. Pikkusinililja 'Rosea' nousee lukuisina piippoina, joka vuosi on uusia siementaimia, ja niiden pikkuruinen kukkaloisto on suloisuudessaan vertaansa vailla. Kuvassa kasvi on kaksinkertainen oikeaan kokoonsa nähden.
Riemunkiljahdus oli suuri, kun bongasin kevään ensimmäisen krookuksen! Tähtisahrami on aikainen laji, ja johtuen varmaan myös aurinkoisesta ja kuivasta kasvupaikasta, jonka maa lämpiää nopeasti, se on pihallani lähes aina sukunsa ensimmäinen. Pidän erityisesti sirosta kukasta kapeine kehälehtineen, joista ulompien ulkopuoli on vaalea, kuten monilla ihanilla villitulppaaneilla. Tämä onkin aika tulppaanimainen kukka, ja avautuu monen villitulppaanin tavoin auringossa aivan auki. 'Roseus' on kauniin punertavan värinen, tähtisahramin perusmuoto on violetimpi.
Tämä lievitti tuskaa siitä, että joku oli syönyt virvaliljan kukat yön aikana. Onneksi niitä on vielä nousemassa pari lisää, nyt täytyy kiireellä kiikuttaa verkkoja uusiin paikkoihin. Ne perennat, jotka tarvitsivat syksyllä verkkoa kukintaansa suojaamaan, eivät nyt verkkoja tarvitse. Kunpa voisi suojata koko pihan, sillä en ole istuttanut sipulikukkia vain yhteen pieneen paikkaan, vaan joka puolelle – kaikkien kukkapenkkien lisäksi pensaiden ja puiden alle, nurmikolle... tietenkin, sillä niitä pitää olla mahdollisimman paljon!
Nyt on niin tiheä sumu, että pihalla ei ehkä tapahdu mitään tänään. Pikaista auringonpaistetta kaikille!
Italiantalventähti – Eranthis hyemalis
'Katharine Hodgkin' on useamman kurjenmiekkalajin (Iris) risteymä
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Turkinlumikello – G. woronowii
Turkintalventähti – Eranthis cilicica
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Tähtisahrami – Crocus tommasinianus
Virvalilja – Bulbocodium vernum
Summausta toukokuun väriskaalasta
54 minutes ago