Venynyt Venusta

 Aiemminkin on tullut kirjoitettua, että tänä kesänä kaikki on kasvanut ennätysmittoihin.

Ensinnäkin olen hämmästynyt, ettei ankara pakkastalvi kurittanut kolmiokaa juuri lainkaan. Sen ylin, ohut kärkiverso näyttää useimmiten paleltuvan, mutta puu korvaa sen hyvin nopeasti kasvattamalla uuden ja venymällä yhä lisää pituutta. Pienestä puustani on tullut jo noin 2,5 -metrinen! Alkuvuosina se ei kasvanut lainkaan, mutta sitten se alkoi kasvaa puuksi.

Sen vierellä kasvava preeriamesiangervo 'Venusta' on myös venynyt ennätysmittoihin. 

Otin kokovartalopotretin kolmiokasta kauempaa, mutta saariston tuulissa se on vähän vaikeaa... toisaalta tuosta näkee, kuinka keveä kolmioka on. Se on ilmava puu, höyhenmäinen.

Nimi tulee kookkaista okista, joita puussa on, mutta omani on piikitön versio. 

Kuvassa näkyy toinenkin vaaleanpunainen kukka, puusta vasemmalle.

Se on tarhapäivänlilja 'Nile Crane'. Pidän vanhan roosan sävystä kovasti ja se sointuu preeriamesiangervoonkin.

Pilvisenä päivänä onnistuin nappaamaan näin vahvat värit. 

Samalle alueelle tulee lisääkin punaista, kun punalatviot kukkivat. Nekin ovat venyneet – monena kesänä on ollut niiden makuun liian kuivaa ja ne ovat kasvaneet kituliaasti. Nyt on monta kukkavartta, ja korkeita!

Ylärinteestä päin kolmioka ei näytä niin korkealta, kun se on alempana, mutta tähän kuvaan sain ikuistettua sen kauniin, siron kasvutavan tyynenä hetkenä. Preeriamesiangervo kutittelee ihan puun latvaa.

Preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa toisessakin kohdassa, ja tässä on sen alkuperäinen kasvusto, josta otin jakopalan edellisten kuvien paikkaan. Kauempaa katsottuna kookas vaaleanpunainen kukkapilvi muistuttaa jotakin hortensiaa!

Tämä kohta on kostea oja, ja siinä lähes ojan pohjalla preeriamesiangervo kukoistaa. Siniset kukat ovat rantatädykettä, sekin on vaeltanut ojan pielestä itsekseen ojan pohjalle.

Preeriamesiangervo 'Venusta' on mesiangervoistani parhaan värinen. Muut vaaleanpunaiset lajit ja lajikkeet (ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo) ovat huomattavasti hailakampia. Ne myös kukkivat aiemmin.

Tämäkin 'Venusta' kutittelee puun latvusta, sillä tässä kosteassa ojanpielessä asuu peikonpaju. Sekin onneksi selvisi talvesta aivan latvaan asti. Pituutta tulee toivottavasti lisää, mutta talvenarkuutta on sen verran, ettei voi ennustaa, kuinka korkeaksi puu kasvaa. Ensimmäisenä talvenaan se paleltui pahasti, mutta nyt paju on elänyt tuossa jo muutaman vuoden. Viime talvi ei palelluttanut sitä lainkaan.

Kolmioka, piikitön Gleditsia triacanthos f. inermis

Peikonpaju Salix babylonica var. pekinensis 'Tortuosa'

Preeriamesiangervo Filipendula rubra

Punalatvio Eutrochium

Tarhapäivänlilja Hemerocallis Hybrida-Ryhmä

Talventähdet auki

 En tiedä, minä päivänä ne ensimmäisen kerran avautuivat, mutta tänään niitä ainakin on puolittain auki!

Vaikka päivä on pilvinen ja kolea, näyttää edistynein talventähtitupas tältä. Tämä on italiantalventähteä; sen tunnistaa leveistä, vihreistä varsilehdistä ja siitä, että laji tuottaa siementaimia.

Olin veikannut ensimmäisen talventähden avaavan kukkansa vasta 11.4. – käsittämättömän myöhään. Ilolla totean, että veikkaukseni meni pieleen.

Seuraava veikkauspäivämäärä oli 'Halkis' -kevätkurjenmiekalle, mutta en tiedä, onko niitä enää olemassakaan. Myyriä, myyränkoloja ja myyrien mylläämää maata on ihan hirveän paljon joka puolella, myös muotopuutarhassa. Tästä myllätystä kohdasta kuitenkin nousee pari 'Katherine's Gold' -huhtikurjenmiekkaa, joten toivon, että viereisessä penkissä on myös edes yksi 'Halkis' elossa. Arvaukseni mukaan sen pitäisi kukkia jo ylihuomenna, mikä ei takuulla toteudu, kun versoja ei näy vielä ollenkaan.

Lähimpänä kukkimista on alppipenkin purppurainen "Caucasica"; kevätkurjenmiekan kaukaasialainen muoto. Tällä on hirmuiset panssariesteet ympärillä, sillä viime keväänä myyrät söivät nuput. 

Ihme kyllä, kukka on tulossa, vaikka tämä yksilö versoi jo tammikuussa. En mitenkään voinut uskoa, että kukkanuppu voisi sietää kovat pakkaset. Versojen vaalea väri paljastaakin niiden pakkasvauriot. Nuput ilmeisesti odottivat vähän alempana. 

Vuoristolajina kevätkurjenmiekka on tietysti hyvinkin kestävä, mutta silti näiden kukkien kestokyky yllättää kevät toisensa jälkeen.

Alppipenkkikin on täynnä myyrien kaivuujälkiä. Otin hetkeksi verkon pois kurjenmiekan yltä – se on epämääräinen vihreä läntti oikealla – kun halusin kuvaan ihan vieressä olevan myyrän kaivaman kuopan, jossa on kasvijätettä. Epäilemättä kevätkurjenmiekkojen versonpaloja, murh.

Voi hitsi, ja tällaista on siis lähes kaikkialla. Vanhan talon edustalla lupaavasti nousseet 'Sheila Ann Germaney' -huhtikurjenmiekat ovat kaikki hävinneet, tilalla on kuoppia.

Ikävä kyllä verkko ei suojaa, ellei sitä ole maan sisässäkin. Alppipenkkiin en ollut tajunnut sitä laittaa, sillä en kuvitellut myyrien pystyvän tuhoamaan kivistä, hiekkaista kasvupaikkaa, mutta näköjään ne pystyvät siihenkin.

Ensimmäiset tänä keväänä löytämäni talventähdet ovat nämä ruskopenkin turkintalventähdet, mutta ne eivät ole vielä auki. Voi olla, että kukkia avautui sillä välin, kun olin kaupungissa, jonakin aurinkoisena päivänä.

Kuvassa näkyy myös krookuksen nuppu, se lienee 'Bronze Beauty' -armeniansahrami.

Ja nämä ovat 'Little Amber' -sahrameita, laji on Crocus × leonidii. Vieressä voi nähdä tulppaaninversoja. En uskalla sanoakaan, sillä myyrät saattavat lukea tätä, mutta jostain kumman syystä ne eivät ole löytäneet ruskopenkkiäni – vielä.

Ruskopenkin yläosassa on ensimmäinen Gold Laced -loistokevätesikko avannut ensimmäisen kukkansa!

Pisimmällä olevat turkinlumikellot ovat todellakin pitkällä. Nämäkin elävät ruskopenkissä. Toisaalla, mäntyjen alla, ne ovat vasta nousemassa maasta. Kuva havainnollistaa senkin, miten hyvä olisi leikata kuivat perennanvarret ajoissa. Nyt se on vähän vaikeaa.

Sitten seuraa lumikello-oikaisu. Väitin tämän olevan 'Charlottea', mutta nyt, kun katson kookkaita nuppuja, totean, ettei voi olla. Sen pitäisi olla pienikukkainen lajike.

Tutustuin puutarhapäiväkirjani istutusmuistiinpanoihin tarkemmin. Toden totta; Charlottet elävät ihan toisessa päässä Rohania ja siellä on kyllä yksi tulossa kukkaan ensimmäistä kertaa. Mutta tämä onkin kesällä 2023 istutettu 'Atkinsii', ja tämä myös kukki jo viime keväänä; miten en sitä muistanut.

'Atkinsii' on risteymälajike, jonka ulommat kehälehdet ovat todella pitkät, siitä nuo pitkulaiset nuput. Kun tulisi aurinkoinen päivä, kukkia myös avautuisi, mutta nyt tuntuu, että täällä lounaissaaristossa eletään kestokoleudessa ja pilvessä tai sumussa. Seuraava aurinkoinen päivä on luvassa vasta ensi maanantaille!

No, eipähän kevät etene liian nopeasti.

Rohanissa on tulossa kukkaan myös upea Helleborus atrorubens.

Ja siellä Rohanin toisessa päässä, missä Charlottekin asustaa, kukkii ihanan runsas puistolumikello 'Viridapice'.

Sekä – nyt jo – kriminlumikello. Tietääkseni tämän pitäisi olla selvästi myöhäisempi kuin edellisen kuvan 'Viridapice', joka kasvaa aivan tämän lähellä, mutta nyt ne ovat samanaikaisia. Lumikellojen aikataulut heittävät melkoisesti vuodesta toiseen.

Kriminlumikellon lajinimi plicatus tarkoittaa taitettua tai laskostettua. Suomen sana pliseerattu on samaa perua. Tämän lajin leveiden lehtien ulkoreunat ovat taittuneet taakse päin; se on varma tuntomerkki, sillä muilla lumikelloilla niin ei ole. Vertaa vaikka aiempaan kuvaan 'Viridapice' -puistolumikelloista: niillä on puistolumikellolle tyypilliset, hyvin kapeat lehdet, jotka ovat harmaanvihreät, kun kriminlumikellolla ne ovat selvästi kirkkaanvihreät.

Lopetan terveisiin kostealta kevätniityltä: siellä puistolumikellot, sekä kerrotut että yksinkertaiset, ovat täydessä kukassa, ja niityn laidalla kukkii puuteripaju 'Mount Aso'. Otin sen ympäriltä hetkeksi suojaverkon pois kuvaa varten, mutta viime keväästä viisastuneena pistin sen myös saman tien takaisin, ettei jänis ehdi katkoa versoja ja pilata tätä ihanaa näkyä vaaleanpunaisista pajunkissoista.

Mukavaa pääsiäisen odotusta!

Armeniansahrami Crocus angustifolius

Huhtikurjenmiekka Iris Reticulata-Ryhmä

Italiantalventähti Eranthis hyemalis

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Kriminlumikello Galanthus plicatus

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Puistolumikello Galanthus nivalis

Puuteripaju Salix gracilistyla

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Turkintalventähti Eranthis cilicica

Puskat heräävät

 Ja mitkä värit!

Kirsikkasorvarinpensas on kertakaikkisen hieno, tämän talviväritystä tuli ihasteltua ja kuvattua jo tammikuun alussa tänne blogiinkin. Silloin vain oli niin vähän valoa, ettei kuvasta värejä oikein näe.

Nyt näkee! Oliivinvihreän ja viininpunaisen liitto on herkullinen. On ihanaa nähdä elinvoimaisia versoja ja pullistelevia silmuja. Ainakin tämä puska on selvinnyt hyvin kylmästä talvesta.

Puuteripaju 'Mount Aso' on vaikea kuvattava niin, että pajunkissojen vaaleanpuna näkyisi samalla, kun koko puska on kuvassa. Tai edes isompi osa siitä kuin vain yksi verso. 

Vastavalossa ei näy väristä senkään vertaa, mutta mutapuutarha taustalla kimmeltää ihanasti. Niin keväistä!

Sumusäällä ja myötävalossa saa paremman kuvan. Harmi, että verkkoa on pakko pitää, muuten versot häviävät jänisen suuhun hyvin nopeasti.

Näsiä alkaa varovaisen toiveikkaasti raotella nuppujaan. On ihan ihme, että nuput ovat talven jäljiltä elossa. Onhan tämä tietysti kestävä luonnonkasvimme, mutta silti en voi olla hämmästelemättä sen sietokykyä.

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Näsiä Daphne mezereum

Puuteripaju Salix gracilistyla

Ensimmäiset lumikellot auki!

 Vaikka otsikkoon ei pitäisi huutomerkkiä laittaa – se on huomionhakuista lööppityyliä – oli nyt pakko se tehdä. Eilen oli suuri päivä!

Naalit eli 'Snow Fox' -lumikellot avasivat ensimmäiset kukkansa eilen. Aamupäivän satoi, iltapäivällä tuli aurinko ja voi, miten hämmästynyt olinkaan, kun näin raollaan olevia kukkia. Nyt on kumminkin melko viileää ja maa on umpijäässä; miten nämä pystyvät tällaiseen ihmeeseen.

Ylemmässä kukassa näkyy Snow Foxin ominainen hento viherrys ulompien kehälehtien ulkopuolella. Vihreä on hentoina raitoina.

Vähän ylempänä saniaistarhassa on lumikello, jonka olen ostanut Snow Foxina. Näistä kuitenkin puuttuvat vihreät merkit, joten tämä on joku muu. Se ei oikeastaan haittaa, sillä tämä on myös superaikainen ja reipas tuottamaan sivusipuleita: yhdestä sipulista on muutamassa vuodessa tullut tällainen rypäs. Ja nekin avautuivat eilen!

Lumikelloja nousee koko ajan lisää. Kostealla kevätniityllä elelee puistolumikello 'Flore Pleno', kerrottukukkaisen lajikkeen nuput ovat pulleat. 

Kostean kevätniityn reunaojan partaalla kasvaa puuteripaju 'Mount Aso'. Sen pajunkissat ovat punertuneet nopeasti lauhoina päivinä.

Sitten muistin mennä tutkailemaan mustakissaista 'Melanostachys' -puuteripajua. Se ei ole minkään kulkureitin varrella, vaan se täytyy muistaa käydä katsomassa erikseen.

Kun pajunkissan kuori on vasta pudonnut, on kissa siitä kohdasta hetken aikaa punainen ennen kuin vaihtaa väriä mustaksi. Todella koristeellinen paju, upea kaikin puolin!

Myös 'Melanostachys' asuu ojan partaalla, tämä vain on eri oja. Minun tontillani ojia riittää.

Otin sitten kuvan myös vaaleanpunakissaisen Mount Ason kasvupaikasta. Laitoin sille syksyllä verkon hieman myöhään, jänis oli jo ehtinyt syödä kaikki versot puskan oikeasta reunasta, jonne ylettyy kivipengermän päältä kuivin käpälin.

Ojat ovat vielä jäässä. Maakin on, paitsi ohut pintakerros, joka menee kuravelliksi, kun siinä kävelee.

Muotopuutarhan ensimmäinen 'Hippolyta' -lumikello avasi myös eilen kukkansa. Se on ihan hassu, sillä tämä on melko korkeavartinen lajike, mutta kukilla on taipumus avautua heti maan pinnalle päästyään ja siitä varsi sitten kasvaa korkeutta nostaen kukkaa yhä korkeammalle. Eli tällä hetkellä kasvi on kääpiö, mutta nousee seuraavien viikkojen kuluessa elegantiksi ja ilmavaksi kaunottareksi.

'Hippolyta' on kerrottu lajike, niin sanottuja Greatorex-risteymiä.

Harmillista kyllä, muotopuutarhassa elelee ainakin yksi peltomyyrä. Olen nähnyt sen jo useaan kertaan ja pitänyt sille puhuttelunkin. Eilen jahtasin sitä rautakangen kanssa, kun sellainen sattui kädessä olemaan, mutta en usko, että sain sillä myyrää hengiltä, vaikka yritin kyllä. Nämä myyrän tunnelien päälle kertyneet pitkulaiset multakasat 'Hippolyta' -lumikellojen ja 'Hippolyte' ranskanruusun ympärillä ovat tuoreita. Eilen, kun leikkasin kuivia perennanvarsia tässä penkissä, upposi kantapää tunneliin monta kertaa eri puolilla penkkiä.

Hitsin hitsi. No, onneksi ainakin nämä lumikellot ovat toistaiseksi hengissä. Ja tämä on tosiaan lämmin paikka, maa on lähes kymmeneen senttimetriin sula.

Ja onneksi lisää lumikelloja nousee koko ajan. Virvaviivainen muoto muistuttaa concorde-yliäänikonetta ja vauhtikin on suunnilleen samaa luokkaa. Ovat nämä ihme kasveja! Kuvan lajike on puistolumikello 'Viridapice'.

Puistolumikello Galanthus nivalis

Puuteripaju Salix gracilistyla

Söpöjä vaaleanpunaisia

 ja vähän muunkin värisiä.

Ensiksi sisäkukka: balkaninsyklaami. Näistä pikkuruisista kukista ei voi syklaami enää kauniimmaksi tulla.

Istutin kokeeksi yhden mukulan myös puutarhaan toissa syksynä; se ei liene enää elossa tällaisen talven jälkeen.

Yhä uusia lumikelloja puskee maasta, tosin kokemus osoittaa, että tästä voi kulua vielä kuukausi ennen kuin ensimmäinen kukka aukeaa! Täällä varhaisen kevään saaristossa ei kevät etene lainkaan niin vauhdilla kuin jossakin päin sisämaata – sitten, kun siellä kevät käynnistyy. Näiden lajike on 'Snow Fox', jo edellisessä jutussa mainittu.

Rohan on keväällä kylmä ja hyinen alue, silti siellä ovat 'Viridapice' -puistolumikellot raivanneet tiensä jään läpi.

Mutapuutarhaan vievä oja on jäässä, mutta jääkuoren alla lirisee vesi. Ensimmäiset lumikellot ojan partaalla ovat jo lähteneet kasvuun. Täytyy leikata kuivat perennanvarret, jotta ne näkyvät. Tämä on kuin kaksi eri paikkaa: keväällä paljas, kesällä rehevä, silloin kasvusto on korkeaa.

Jännitän, kukkivatko 'Cassata' -narsissit tänä keväänä. Nostin sipulit viime vuonna ja istutin ne harvempaan, sillä vuosi sitten ne eivät enää kukkineet, kun kasvoivat niin tiheässä. Näiden kasvupaikka on tavattoman lämmin, kivipengermän eteläpuoli. Joku sipuli on noussut aivan pintaankin, mutta sitä ei voi nyt auttaa, sillä maa on umpijäässä. Pinnalla on vain noin senttimetri sulaa mutalöllöä.
 

'Mount Aso' -puuteripajun ensimmäiset kissat ovat punertuneet päivässä.

Eilen löysin tarhajouluruusun ensimmäisen kukkanupun. Olen siirtänyt varsinaisesta jouluruusulaaksosta huonon eli hailean värisiä jouluruusuja aurinkoiseen ylärinteeseen hedelmätarhaan ja tämä on yksi niistä. Lämmin kasvupaikka vaikuttaa.

Ransu esittelee. Jouluruusua ei erota, mutta se on kuvan oikeassa reunassa.

Ransu painelee ylärinteeseen. Se on alkanut ulkoilla enemmän; tänään käynyt jo kolme kertaa pihalla! Lyhyesti kylläkin, mutta silti. Sisävessa-aika taitaa olla ohi.

Kuusenhavuiglun alla on syksyllä hankkimani unelmaruusu eli mandariiniruusu 'Kristine'. Ei ole mitään hajua, miten se on talvesta selvinnyt. Voi olla, ettei ole selvinnyt ollenkaan. Maa on niin jäässä ja tuli niin hemmetinmoiset pakkaset.

Hedelmätarhan rusokirsikka on kuitenkin varmaan hengissä – kukkia odotellessa!

Upea päivä, kerta kaikkiaan. Mittari näytti varjossa +5. Ransu lähettää terkkuja kaikille ystävilleen!

Ja huomuttaa, että hän on vähintään yhtä söpö kuin puuteripajun vaaleanpunainen pajunkissa.

Balkaninsyklaami Cyclamen coum

Mandariiniruusu Rosa moyesii

Puistolumikello Galanthus nivalis

Puuteripaju Salix gracilistyla

Rusokirsikka Prunus sargentii

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus