Piippoja ja pajunkissoja

 Hidasta on kevään eteneminen. No eipä vielä kevät olekaan, vaan vasta helmikuu. Mutta huomenna on MAALISKUU, kevään virallinen startti! 

Puuteripaju 'Mount Aso' on ainakin valmiina kevääseen, sen lähes kaikki pajunkissat ovat puhjenneet.

Kovassa tuulessa oli vaikea ottaa kuvaa, ja tuuli on myös hyytävä, vaikka se puhaltaa suoraan etelästä.

Kaksi ensin puhjennutta pajunkissaa on jo tämän värisiä.

Paksussa jääkerroksessa jo jonkin aikaa asustanut mustakissainen paju on pistokaslahja ystävältä parin vuoden takaa. Viime keväänä en huomannut siinä pajunkissoja, mutta nyt niitä tulee muutama!

Tämä näyttäisi olevan puuteripaju 'Melanostachys', vaikka tämän kai piti olla "Black Cat", joka olisi Salix chaenomeloides eli eri sukua. 

Ehkä asia jossain vaiheessa selkiytyy, eikä sillä ole niin väliä. Tämä on aivan ihana ja sanomattakin selvää, että puska on yksi Mustin nimikkokasveista!

Sitten siirrytään matalista pensaista maan tasalle. 

Olen jo jonkin aikaa tarkkaillut kivijalan eteläpuolella nousevia 'Sheila Ann Germaney' -kurjenmiekkoja (lumikurjenmiekkaristeymä, eli ei kevätkurjenmiekka, vaikkakin samanlainen). Tänäkin aamuna löytyi uusi piippo. 

Ja nämä piipothan ovat kukkanuppuja! Oli todella hyvä veto istuttaa näitä tähän lämpimälle paikalle toissa syksynä. Kukkiakin näyttäisi tulevan tuplasti, eli viimekeväisten yksittäisten sijaan nouseekin nuppupareja.

Kuvasta voi nähdä, että olen heitellyt kurjenmiekoille tuhkaa, sen mukana tulee myös hiilenpaloja. Olen ymmärtänyt, ettei niistä ole ainakaan haittaa kasveille.

Sokerina pohjalla ja huomenna alkavan kevään kunniaksi löysin äsken ensimmäisen lumikellon nupun! Siinä olikin vähän etsimistä, sillä en taaskaan muistanut tarkasti, missä 'Snow Fox' asustaa. Se on tähtilumikellon risteymä ja selvästi (ja siksi) hyvin aikainen. Viime vuonnakin se kukki ensimmäisenä, jos muistan oikein. 

Tämä on otollinen kohta, jota olen tsuumaillut jo pari viikkoa eli sen ajan, kun on ollut lauhaa ja lähes lumetonta. Tähän ei ole edes kertynyt jäätä päälle.

Otin kuvan vähän kauempaa, kun nuo 'Pink Skyrocket' -tiarellan punaiset lehdet ovat niin koristeelliset. Mutta eihän tästä lumikelloa erota. Se on kuvan vasemmassa reunassa puunkappaleen alapuolella; pieni vihreä-valkoinen piste.

Siellä se on!

Lumikurjenmiekka Iris histrioides

Puuteripaju Salix gracilistyla

Tiarella Tiarella

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Kuusi kuvaa kesästä

 Terveisiä sumun keskeltä. Laivojen sumutorvet ovat tööttäilleet kukonlaulusta asti.

Kuin tilauksesta Rikkaruohoelämää-blogi nakkasi tänne sumun keskelle kesäisen haasteen! Kuusi kuvaa kesästä on Tuplasti terapiaa -blogin perinteinen haaste kesän kaipuuseen.

Uskollinen rentukka.

Rentukkakuva ei oikastaan ole vielä kesää, kuva on toukokuun puolivälistä. Valitsin tämän siksi, ettei rentukkanikaan saanut oikein palstatilaa viime vuonna. Kun aina on jotakin uutta esiteltävänä, niin ei tällaisia vanhoja näköjään sitten tule niin laitettua blogiin. Siitäkään huolimatta, että kukkivat komeasti ja uskollisesti joka vuosi!

Rentukkani on kerrottu 'Plena'. Sen vieressä kasvavat mukulaleinikit ovat niin reheviä ja isolehtisiä, että lähes menevät rentukoista nekin! Kasvupaikka on ojan reunalla paikassa, jossa nyt on tukeva ja paksu jäätikkö.

Istutin viime keväänä toisenkin rentukan, sellaisen valkokukkaisen. Se jaksoi viime kesän ihan hyvin mutapuutarhan reunalla. Olin tyytyväinen, kun se kerrankin ei kuollut kuivuuteen (olen istuttanut sen taimia ennenkin). Nyt sekin kohta on jääkuoren alla. Toisaalta näiden kasvien, jos jonkun, luulisi sen kestävän. Tämä kerrottu on ainakin kestänyt, tosin tänä talvena jäätikkö on harvinaisen laaja ja paksu juuri tuossa.

Kirsikkahuuma.

Rikkaruohoelämää-blogin haastejuttu alkoi ihanalla kirsikankukkakuvalla. Niinpä laitan minäkin omani. Japaninkirsikka 'Royal Burgundy' tulee kukkaan melko myöhään, toukokuun lopussa. Tämä kuva on kesäkuun alkupäiviltä, jolloin kukat ovat haalistuneet valkeiksi – puhjetessaan kerrotut kukat ovat vaaleanpunaiset. 

Parasta on, että puu kasvaa tien varressa, jotta kaikki ohikulkijatkin voivat sitä ihailla. 

Uusi istutusalue ja uudet kasvit.

Toissa syksynä tein pienen istutusalueen kasvimaan kulmalle. Istutin siihen kaikenlaista, muun muassa papukaijatulppaanien sekoituspussin. Ne tulivat kukkaan yllättävän myöhään, kuva on kesäkuun puolivälistä. Sitten viime keväänä tuli vastaan niin hurmaava kirjavalehtinen tyräkki Euphorbia × martini 'Ascot Rainbow', etten voinut sitä vastustaa – kerta kaikkiaan, kun se oli kukassakin. Tuo ihana kellanvihreys!

Suojasin sen oikein mojovalla villakasalla talveksi, toivon, että se on keväällä vielä elossa.

Kesäyön taika.

Kiersin puutarhaa kameran kanssa juhannuksen alla keskellä yötä. Tai jonkun mielestä neljältä lienee aamua jo. Romanttisen Suomi-Filmi -tunnelman viimeistelee papulanruusu, yksi suloisimmista ruusuista.

Nautiskelu.

Piehtarointi kissanmintun päällä. Musti demonstroi.

Veneretki.

Kesään kuuluvat ehdottomasti myös veneretket, mieluiten ystävän rauhallisesti putputtavalla puisella verkkoveneellä. Tässä ollaan jo palaamassa kohti kotia Mossalan ja Björkön välisestä salmesta, jossa on kuvaukselliset rivit venevajoja.

Minäpä haastan Kukkia ja haaveita -blogin kertomaan kuudella kuvalla viime kesästä.

Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa viime kesältä

- aihe on täysin vapaa

- haasta muita vastaamaan

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Papulanruusu Rosa Spinosissima-Ryhmä 'Papula'

Rentukka Caltha palustris

Sisustusta ja käsitöitä

 Silloin, kun viimeksi oli aurinkoinen päivä, sain virtapiikin.

Sain pari vuotta sitten halkolaatikon, kun ruinasin; tässä samassa kylässä olevasta vanhasta talosta, kun siellä uudistettiin keittiö. Minusta tuo on tosi hieno. 

Jostain syystä vein sen vanhaan taloon, vaikka siellä on oma, vanha ja vielä isompi vedulooda. Olin mitannut kalusteen ja todennut tähän rintamamiestaloon liian isoksi.

Nyt mittasin uudestaan ja tuumasin asiaa muutaman päivän. Päätin, että se on juuri sopiva.

Laatikkoon piti vain keksiä pöytälevy. Navetassa lojui onneksi kiva paksu puulevy, joka tosin oli 6 cm liian lyhyt – ja oikeastaan saman verran liian syvä. 

Saha laulamaan! 

Onpa kivaa, että tuossa nyt on isompi taso kuin entinen pienempi jakkara ja tuoli, jossa kameralaukkuni asui. Sitten, kun sää vielä tästä lauhtuu, otan levyn kuistille ja liimaan jatkopalan paikoilleen, siinä on nyt tilapäiskiinnitys. Samalla hion ja käsittelen levyn öljyvahalla.

Laatikko vie toki ison palan pikkuisesta keittiöstä. Mutta onhan se kätevää, että sisälle mahtuu aiempaa enemmän polttopuita. Toinen, pienempi halkolaatikko on minulla eteisessä, joka on kylmää tilaa. 

Keittiö on samalla työhuoneeni, työpöytä on tuolla Ransun takana. Tässä parhaillaankin kirjoitan tätä juttua.

Kameralaukulle vain pitää keksiä uusi hyvä paikka. Se on nyt yhdellä tuoleista pöydän ääressä. Voi se olla siinäkin. Pääasia, että se on nopeasti saatavilla, kun huomaa ulkona jotakin kuvattavaa tai jos haluaa vaihtaa äkkiä linssin kesken kuvaamisen.

Odotin tälle aamulle ennustettua aurinkoa, mutta oli jotenkin pilvistä, ehkä sumuistakin. Niinpä uusi virtapiikki jäi tulematta, mutta etsin ja sahasin silti olohuoneen kirjahyllyksi sopivan pätkän leveää lautaa. Se oli ulkona, joten täytyy odottaa sen kuivumista tovi jos toinenkin ennen kuin sen voi maalata ja kiinnittää seinään.

Mutta niin vain ovat lauhat säät ja sateet vaikuttaneet positiivisesti, että sain veden toissapäivänä keittiön hanaan – putki aukesi! Mittari ei ole mennyt pakkaselle muutamaan yöhön, päivin on ollut useampi plusaste. Vesi solisee nyt kaikkialla; sisällä ja ulkona!

Joku saattoi huomata edellisissä kuvissa halkolaatikon kulmalla ruukun, josta nousee vihreää. Se on kevätkukkaniitty. Viime vuonna Fritillaria olivierit eivät kukkineet, sillä niiden nuput näivettyivät, kun ruukku oli keväällä ulkona. 

Nyt ne tulivat kukkaan jo täällä keittiössä! Sisällä ei tuuli kuivata nuppuja ja olen muistanut kastella vähän paremmin, niinpä tuossa on nyt ihana pikarililjaniitty. Ruukusta nousee myös syyssahramin, murattisyklaamin ja pikkuisen narsissin lehtiä. Jostakin on ruukkuun löytänyt tiensä myös pystykiurunkannus, sen lehdet ponkaisivat mullasta tässä yhtenä päivänä.

Sain ystävältä synttärilahjaksi hienon villasukkakirjan (Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta), joka on samalla hyvin haastava. En ole mikään villasukkamaakari. Mallit ovat toinen toistaan monimutkaisempia. 

Ratkaisin asian niin, että valitsin Duomo di Milano -mallin, jossa on todella kaunis yläosa. Sen jälkeen siinä on minun silmääni liikaa kaikenlaista pintaa ja hörsellystä, niinpä jatkoin sileää vartta. Yhtäkkiä sain huomata, että sileänä neuleena varsi alkoi levetä, niinpä piti äkkiä tehdä muutama kahden silmukan kavennus, niitä näkyy tuossa sileän osuuden yläosassa.

Puuh – ongelma ratkaistu ja sukanteko jatkui. Onneksi villa on joustavaa eivätkä kavennukset tulleet liian myöhään, vaikka ensin siltä näytti.

Kantapään jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi sitä kumminkin jotakin kuviota kärkeenkin laittaa, niinpä tein mallin kärkiosan. Vähän piti säveltää, kun aloitin keskeltä kuvioita. Lisäksi minun lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle; tämä on Seitsemää veljestä muistaakseni värissä Jää tai jotakin sinne päin. Silmukkamäärä oli kantapäähän tullessa jo vähän pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Voi myös olla, että toisessa sukassa on jossain kohtaa joku asia tuolla kärjessä vähän eri lailla, kun en enää toisen sukan kohdalla muistanut niin tarkasti, mitä olin tehnyt.

Onpa muuten haastavaa kuvata villasukkia! Paras ratkaisu oli tämä peilin kautta kuvaaminen, kun istuin taloni entisen isännän merimiesarkun päälle.

Nyt saakin taas odottaa uutta inspiraatiota: minkä villasukkamallin tekisin seuraavaksi. Villasukkia on minusta aika tylsä tehdä, sillä kun saa sukan valmiiksi, täytyy aloittaa toinen samanlainen. En taida oikein olla toistosta ja rutiineista nauttiva ihminen.

Mutta sitten toisaalta näiden sukkien kohdalla toivoin, ettei mallia tarvitsisi katsoa joka ikisellä kerroksella, vaan olisi enemmän toistoa. Ota tästä nyt sitten selvää!

Jostain syystä villapaitojen toisto ei niin häiritse, vaikka joutuu niissäkin tekemään esimerkiksi kaksi hihaa, ellei halua tehdä yksihihaista puseroa.

Olin pitkään ihastellut kaupan kassoilla Arabia 1873 × Novita -julkaisua, mutta rahatilanteeni oli niin tiukka, etten voinut sitä ostaa. Sitten tilille tuli rahaa ja tartuin kirjaseen, vaikka siinä ei oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa mallia kuin kannen Esteri-kaarokeneule. Mutta kun tämä on sitäkin ihanampi! Saatan hyvinkin tehdä tuon vielä jossakin muussa värissä, esimerkiksi kelta-harmaana. Yläosaan voisi keksiä myös monivärisen ratkaisun, se kutkuttelee. Ohjemallin väritys on sini-valkoinen, kuten ne astiat, joista malli on ideoitu.

Kaarrokeneuleita onkin ihana tehdä, kun siinä ei tarvitse tehdä mitään muuta kahteen kertaan kuin nuo hihat! Muutin tässäkin mallia, mutta vain vähän: jostain kumman syystä hihojen resorit ovat mallissa valkoiset – puilla lämmitettäessä ne olisivat noesta harmaat alta aikayksikön. Lisäksi minusta on nätimpää, kun hihojen kuvio nousee tuosta resorista eikä ala erikseen resorin jälkeen.

No, makuasioita nämä, mutta tuo oli ainakin todella helppo muutos.

Kävin toissapäivänä Nauvossa hakemassa pakettina tulleet seuraavat langat, jotka ovat ylellistä kashmirsekoitetta. Aloitin ponchon, mutta aika näyttää, tuleeko siitä poncho vai vain huivi.

Mitäpä siellä teillä on puikoilla?

Keisarien kokoontumisajot

Niitä ei voi olla liikaa!

Huomasin, että keltakukkaista 'Lutea' -keisarinpikarililjaa ei tullut oikein esiteltyä, ainakaan kukkiessaan. Se sai palstatilaa vasta kesäkuussa Hiidenkiven puutarhan lanseeraaman Kuvaa kimalainen -haasteen myötä, kun tuolloin keisarit ovat jo lakastuneet.

Mutta näin komea kukinta eikä yhtään kuvaa kukkimisaikana! Tässä taannoin Päivänpesän elämää -blogissa oli kaunis kuva keisarinpikarililjasta, joka oli kukkinut viime keväänä ensimmäistä kertaa, eikä sitäkään ollut silloin esitelty. Toukokuu on sellaista aikaa.

Olen jakanut tavallista oranssia peruskeisaria ruskopenkkiin, jossa se sointuu värimaailmaan sitten, kun ja jos kukkii. Siellä on myös paria erikoisempaa lajiketta, joista kumpikaan ei viime keväänä kukkinut. Toivottavasti ovat elossa – tähän taitaa valua sulamisvesiä keväällä vähän liikaa keisarinpikarililjojen makuun, vuoristolajia kuin ovat.

Jos vastaan tulee, hankin syksyisin aina jotakin uutta lajiketta. Toissa syksynä yksi niistä oli 'Ruduke', kauniin oranssi kukka, jolla on hieno tummanvioletti kukkavarsi. Se kukki heti ensimmäisenä keväänään komeasti, toivottavasti tapaamme keväällä jälleen!

Ihastelin sitä, kuinka hienosti 'Ruduke' sointuu taustalla lehteen puhkeavaan purppuraheisiangervoon, mutta niin vain tämäkään kuva ei päätynyt blogiin. Jo nyt on ihme!
Keltainen matala hörselö on tyräkki Euphorbia × martini 'Ascot Rainbow'. Toivon, että se talvehtii hyvin lampaanvillakasan alla. Huomasin, että se on tänä vuonna Viherpeukaloiden valikoimissa. Se on oikeasti korkea – varret vain kaatuivat täällä saariston tuulissa heti kumoon. Korkeat taimet eivät tahdo kestää tuulta, mutta ehkä se tänä vuonna ymmärtää kasvaa jämäkämmin. Luultavasti se myös kukkii myöhemmin, kun ei enää ole ulkomailta tuotu.

Eniten keisarinpikarililjoja on villissä punaisessa penkissä, sillä sinne toin heti alkajaisiksi vanhaa keisarinpikarililjaa lapsuudenkodistani. Se on tuossa vasemmassa alakulmassa. Sitten on hailean oranssi 'Vivaldi', mutta se on tässä toukokuun puolivälin kuvassa jo lakastumassa. Kelataanpa ajassa vähän taaksepäin...

'Vivaldi' täydessä kukassa toukokuun 8. päivänä. Tämä on elänyt ja kukkinut jo monta vuotta, mutta useampia kukkavarsia ei vain ole noussut.

Huhtikuun loppupäivien kuvassa 'Vivaldin' taustalla on keltakirjavalehtinen 'Aureomarginata'. Keisarinpikarililjat ovat aikaisia, kun ottaa huomioon, kuinka kookkaita ne ovat!

Hankin uuden keisarinpikarililjalajikkeen myös viime syksynä, lisäksi minulla on kylvös 'Vivaldi' -lajikkeen siemenistä, jotka itivät hyvin. Istutin ne kaikki syksyllä ulos, edellistalven ne viettivät astioissa vintin rappusilla. Kukintaan menee vielä varmasti muutama vuosi, mutta on tosi kiinnostavaa nähdä, tuleeko kukista tavallisen oransseja vai olisiko jossakin emotaimen kaunista hailean oranssia perimää.

Fritillaria raddeana on toinen laji, mutta se muistuttaa keisarinpikarililjaa niin paljon kokonsa ja kukinta-aikansa puolesta, että laitetaan se tähän loppuun. Väri on hurmaava: kalpea vihreänkeltainen. Toinen muotopuutarhan yksilöistä kukkii tässä yhdessä 'Top Hit' hyasinttien ja pikkuisen 'Duc van Tol Rose' -tulppaanin kanssa viime toukokuun 10. päivänä.

Kevään odotus muuttuu jo oikeasti kevään tunnuksi, kun sateet ovat sulattaneet lumet – jäätiköiden sulaminen onkin sitten hitaampaa. Mutta kun mittariin ei ole pariin yöhön tallentunut pakkasasteita lainkaan, alkavat mieli ja jalat olla levottomat. Taidan mennä piippojahtiin sateesta välittämättä ja siitäkin huolimatta, että routaisesta maasta on varmaan sulanut vasta päällimmäiset pari senttiä.

Hyasintti Hyacinthus orientalis

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius, tummalehtiset lajikkeet

Pikku pantteri

 Tulipa pihani vanhoja kuvia etsiessä vastaan kuvia Mustista syksyltä 2006, jolloin se oli muutaman kuukauden ikäinen.

Kukkuu!

Musti näyttää kumman pieneltä!

Metsästysvaistot olivat kohdillaan jo pienenä. Musti saalisti ensimmäisen hiirensä kolmen kuukauden vanhana. Tässä se taitaa jahdata jotakin pölypalloa.

Raidallinen pikku pantteri!

Nykyään Musti on vähän isompi, vaikka pantteriksi pieni edelleen. Tämä kuva on otettu marraskuussa, 17 vuotta ja kaksi kuukautta noita ensimmäisiä kuvia myöhemmin.

Ja vielä riittää virtaa senioripantterilla; tässä on saatu saaliiksi pari myyrää viime viikkojen aikana, toinen niistä oli jopa pullea ja kookas vesimyyrä.

Satoisaa talven jatkoa!

Kultasahramit nousussa

 Lupaavalta vaikuttaa! Viime yönä oli vielä –5 astetta, mutta nyt ei ennusteessa paljon pakkasta enää ole. Jospa se tästä. 

Eilinen mahtikeli täytti mielen keväällä!

Enkä minä ole ainoa, joka tuntui heräävän eilen kevään tuloon. Puuteripaju 'Mount Aso' alkoi pörhistää ensimmäisiä pajunkissojaan. Lisääkin kissoja tuli esiin ruskeiden kuorten alta.

Sekin paju elää parhaillaan jäätiköllä, tuolla kivipengermän alapuolella. Kivirappuset voi kulkea alas, ken uskaltaa.

Jään alta paljastuu kuitenkin kaikkea kivaa ja onhan se kuvauksellistakin. Tämä on amerikankeijunkukka 'Marvelous Marble'.

Eilen oli niin ihana sää, että hengailimme kissojen kanssa ulkona ihan vain siksi, ettei tehnyt mieli mennä sisään.

Otin tämän kuvan, joka kuvasti pihan suhteita. Kolmasosa on vihreää, kolmasosa lumista ja kolmasosa jäistä. Tai siis oli.

Niin vain on taas tilanne muuttunut, että tässä on satanut lunta parin tunnin ajan ja kaikki on aivan valkoisena tällä hetkellä. Nyt lunta tupruttaa oikein sakeasti. Mutta se ei haittaa, kun ollaan kumminkin plussalla. Lisäksi kymmenen vuorokauden ennuste näyttää vain –1 ... +3 asteen haarukkaa: kovat pakkaset ovat enää muisto vain!

Eilen löysin myös seuraavat versot! Nämä ovat kultasahramia.

Kyllä se tästä!

Amerikankeijunkukka Heuchera americana

Kultasahrami Crocus chrysanthus

Puuteripaju Salix gracilistyla

Vedenpaisumus

Meillä satoi puolitoista vuorokautta putkeen vettä.

Ja sen kyllä huomaa. Lammikoita kertyy ihan outoihin paikkoihin, kun maa on jäässä eikä ime vettä. Edellisessä jutussa mainitsemani valkokuusi 'Sander's Blue' sai ylleen varjostushupun, mutta juuri nyt sen vedensaannilla ei luulisi olevan ongelmia, heh.

Paikka on kaivon vieressä eikä tähän aikaisemmin ole lammikkoa kertynyt.

 

Vedenpinta kaivossa on nyt lähes maan tasalla, kun sinne on valunut vettä ylimmästä saumasta ja siitä reiästä, josta vesiputki lähtee kaivon seinän läpi maan alle kohti kellariani. Elänkin toivossa, että saisin veden toimimaan, sillä jos se kohta on ollut jäässä, ei sen luulisi kohta enää olevan, kun se on veden alla.

Kaivossa on näin ollen pintamaan läpi valunutta vettä eli pintamaan mikrobeja. Juomavesi täytyy nyt varmuuden vuoksi keittää, vaikka toisaalta maan mikrobit monien tutkimusten mukaan lisäävät vastustuskykyä ja terveyttä kaikin puolin. Luulen kuitenkin, että annostukseni on kohdillaan muutenkin.

Kaikkialla valuu vettä pitkin jään pintaa ja myös jääkuoren alla. On kiinnostavaa nähdä, kuinka se liikkuu. Tässä vesi matkaa kohti mutapuutarhaa, normaalisti vesi menisi salaojassa pihatien ali. 

Eilen tarkkailin mutapuutarhasta eteenpäin leviävää virtaa ja olin huolissani läheisen istutusalueen puolesta. Tämä aamuna huomasin kuitenkin virran kadonneen.

Mutapuutarhan salaojaputki on alkanut vetää! Putken vaaleankeltaista päätä näkyy vähän jääkuoren takaa. Tämä on tärkeä edistysaskel pihani vesihuollon kannalta.

Vettä silti leviää kaikkialla, olenhan alarinteessä. Japaninlehtikuusi kasvaa kohta omalla saarellaan.

Varjohiipat jäässä. Jää on kyllä aivan sohjoista.

Kissat eivät tykkää, täytyy ottaa paljon loikkia ja silti tassut kastuvat. Viime yön aikana sade muuttui lumeksi ja saimme ohuen lumivaipan, mutta sekin on ihan märkää, kun ollaan plussalla.

En tiedä, onko tienvarren oja ollut koskaan näin täynnä vettä ja jäätä. Se on metrin syvyinen ja nyt se on lähes tien tasalla! Pihani on tiestä oikealle.

Tienvarren pahin tilanne on Rohanissa, jossa maanpinta on lähes samalla tasalla ojan jään kanssa. Ojassa virtaa koko ajan vettä purona, tässä on loiva rinne. Toivottavasti veden- tai jäänpinta ei tuosta enää nouse.

Jäisiä lätäköitä kertyy kaikkialle, tässä kasvimaan kiveykselle.

Kasvimaan reunalla, pengermän päällä, kasvaa punahevoskastanja. Sehän ei siedä talvimärkyyttä. Niin vain sitäkin kohti valuu nyt vettä.

Onneksi se vesi kuitenkin lorisee myös pois pengermän kivien välistä kohti ojaa. Tuolla alhaalla on nuori mustakissainen paju "Black Cat" aivan umpijäässä. 

Jossain tuolla jääkuoren alla on myös kilpiangervo. Voi olla, ettei tämäkään taimi ole enää keväällä hengissä. Siinä on kasvi, jolle en millään löydä mieleistä kasvupaikkaa. Jos paikka ei ole liian kuiva, toinen vaihtoehto on sitten tämä. Lähemmäs kymmenen olen niitä jo istuttanut, mutta toistaiseksi minulla ei ole yhtäkään elossa olevaa kilpiangervoa, ellei tämä yksilö sitten vastoin kaikkia odotuksia ole vielä elossa.

Jännittävää kyllä, tontin länsireunalla ei ole ollenkaan niin paha tilanne kuin yleensä. Tästä kyllä valuu vettä, mutta ei niin paljon kuin aiempina talvina. Ainakaan vielä.

Ja täältä, vanhan talon kuivalta nurkalta, löysin tämän vuoden ensimmäiset lumikellonversot! Niitä on ryppäänä kurjenmiekan lehtien alla.

Tässä on myös kurjenmiekkojen penkki, jossa havaitsin ylös nousseen 'Sheila Ann Germaneyn' mukulan ja kukkanupun tammikuussa. Yritin peitellä sitä millä pystyin – maahan on jäässä eikä mukulaa saanut multaan. Kasasin päälle lehtiä ja vähäistä lunta, mitä jostain sain lapioitua. Lumi on nyt sulanut ja ihana nuppu kurkistaa lehtien alta. Toivottavasti se kukkii!

Vieressä on yksi penkin lukuisista parrakkaista kurjenmiekoista; tässä on pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekkoja ja niissä on kaikissa vihreitä lehtiä.

Kyllä tästä vielä kevät tulee! Loppupäiväksi saimme ihanan auringonpaisteenkin.

Mukavaa viikonloppua!