Vinttipuuhia ja piuhoja

 Välillä vähän remppa-asiaa.

Kevätkuvien joukossa oli kuvia siitäkin, kun rakensin vintille lattiaa. 

Osassa vinttiä oli jo lattia, mutta isossa osassa ei, eikä liiemmin eristeitäkään. Niitä olen sitten vuosien saatossa lisäillyt ja viime keväänä oli edessä viimeinen kohta, jossa vielä oli keikkuvia, kiikkeriä lautoja kunnon lattian sijasta.

Tähän asti olen aina kulkenut vintin toiseen päähän savupiipun toiselta puolelta, kun tässä ei ole ollut kunnon lattiaa. 

Nyt on! Ponttilautaa jäi kattoremontin jäljiltä. Tuossa keskellä vinttiä menee metrin korkeudella vaijeri, joka luultavasti pitää taloa kasassa. Ihan näen sieluni silmin, kuinka vaijerin katkaisemalla kaatuisivat kaikki talon seinät eri suuntiin kuten Aku Ankassa.

Harpataan vaijerin yli ja kurkataan vintin päätyyn, jossa minulla on ikkunankorjausverstas. Vintti on eristämätön ja rakentamaton, mutta minulle kaikkein hyödyllisin näin, sillä muuta verstasta ei ole, vaikka kipeästi työtilaa tarvitsen. 

Vedätytin tänne sähkön joskus reilu kymmenen vuotta sitten, kun sähkökaappi uusittiin. Nyt on valoa, jotta voi pimeänkin aikaan työskennellä. Lämpöä ei kyllä edelleenkään ole; eristäminen olisi järjetön satsaus, kun kumminkin minulla on tontilla toinenkin asuintalo, jota pitää myös rempata.

Tämä on kyllä ihan hieno maisemakonttori. Kuva on viime keväältä, ei nyt tuollaista valoa ole!

Nyt tässä on hyvä työskennellä, kun on suht tasainen ja ainakin paikallaan pysyvä lattia. Vanhan talon ikkunoita on korjattavana vielä vino pino. Lisäksi korjaan rintamamiestalon ikkunoita, ei niitäkään ollut huollettu vuosikymmeniin.

Realismikuva vintin toisesta päädystä. Täällä ovat työkalut ja kaikki maalit sun muut, jotka kestävät pakkasta. Ja paljon muuta.

Vintille mennään eteisestä. Rappuset olivat p**nruskeat, se perinteinen lattiaväri.

Ryhdyin sitten viime kesänä toiseenkin maalauspuuhaan kuin avokuistin lattia. Maalasin vintin portaat lähes ylös asti.

Tämän kuvan otin joskus keskikesällä. Marraskuussa ehdin sutia vielä viimeisen askelman ylhäällä vintille menevän oven kohdalla.

Maalasin askelmat yksi kerrallaan siksi, että jatkuvasti käyn vintillä ja yhden yli pystyy harppaamaan, mutta vielä enemmän kissojen vuoksi. Vaikka lattiamaali kuivui nopeasti, oli siinä silti haastetta.

Maalin (purkki näkyy kuvassa: Betolux Akva) olin oikeastaan hankkinut eteisen lattiaa varten, tai vielä oikeammin hankin sen sattumalta. Kerran tuli rautakaupassa vastaan ihan lempivärinen virhesävytys-lattiamaalipurkki ja sehän piti pilkkahintaan ostaa. Sittemmin päätin käsitellä eteisen lattian vain kevyesti hiomalla ja öljyvahaamalla, jolloin se jäi kauniin ruskeaksi. Mutta vintin portaat eivät olleet kauniin ruskeat.

Näinhän siinä kumminkin kävi. Mustin lempipaikka on kytätä vintin rappusilla ikkunasta eikä se ymmärtänyt, miksi olin laittanut sinne kaikenlaisia esteitä. 

Tassunjälki on niin söpö, että en raaski hioa sitä pois eteisen lattiasta.

Vintillä on kaikenlaisia aarteita. Pari transistoriradiotakin, jotka kaivoin esiin, kun keväällä puhuttiin poikkeustilaan varautumisesta: kotona pitää olla paristokäyttöinen radio. Mietin, että minullahan on kaksi.

Ylempi Sokol on Neuvostoliitossa tehty ja siitä puuttuu antenni. Ehkä ihan hyvä, ties mitä sieltä tulisi.

Alempi on aivan upea Hitachi 60-luvulta. Avasin sen takakannen, kun yritin selvittää, miksei siitä kuulu kuin kohinaa. Vein sen kaupunkiin, mutta korjaajalle vieminen on jäänyt. Olisi hienoa saada se kuntoon, sillä laite on erittäin tyylikäs. On tuo minusta sisältäkin kaunis, vaikka en ymmärrä noista piuhoista mitään.

Eteinen sai tapettia

 ...jo viime keväänä. Silloin vain tapahtui pihalla niin paljon kaikkea, että tärkeä uutinen jäi kertomatta.

Kirjoitin maaliskuussa siitä, kuinka edellissyksynä oli iso, tummanruskea, hieno mutta raskas kaappi siirtynyt viimeinkin vanhempaan taloon, johon sen alun perinkin piti mennä. Tilalle tuli ystäviltä saatu laatikosto, jota piti vähän kunnostaa. 

Juttu päättyi pohdintaan siitä, kumpaa vanhoista varastossa olevista tapeteistani tuohon valkoiseksi maalatulle pahviseinälle laittaisin. Seinässä oli repeämiä ja reikiä, pahvikin kupruili.

Tapettiasia oli nopeasti päätetty, mutta minulta oli liisteri loppu eikä ollut muuta asiaa mantereelle. Ei millään viitsi yhden liisteripaketin takia uhrata kokonaista päivää laiva-, lossi- ja automatkoihin, niinpä ryhdyin tutkimaan vaihtoehtoja. 

Vehnäjauholiisterille löytyi paljonkin reseptejä, mutta kun en leivo, ei ollut vehnäjauhoja. Sämpyläjauhoja kyllä, mutta epäilin, olisivatko tapetin alle jäävät pellavansiemenet mikään esteettinen elämys.

Perunajauholiisteristä ei löytynyt montaa mainintaa verkossa tai kirjoissani, mutta sen verran kumminkin, että uskalsin kokeilla. 

Olen muuten jo pitkään miettinyt sitä, miksi perunajauhoa myydään niin järjettömän isoissa paketeissa, kun ihminen tarvitsee sitä noin kaksi ruokalusikallista vuodessa. Nyt selvisi – se on kodin monikäyttötuote. Tarkkasilmäinen voi havaita, että päiväys oli mennyt hieman ohi.

Sitten tapetoimaan! Valinta osui tuohon jugendtapettiin, jota oli vanhempieni makuuhuoneessa lapsuudenkodissani. Sitä oli jäljellä niin pieni rullanjämä, että se ei ihan riittänyt tuohon oven ympärille: oven päällä on paloista koottu sinnepäin-kuvio, ei ihan samalla korkeudella kuin oven vieressä, kun muuta ei voinut.

Eteinen sai ison kaapin poistumisen ja tapetin myötä lisää valoa. Se kun on talon pohjoispuolella eikä siellä ole kuin pari pientä ikkunaa; huone on aina hämärä. Katto tuli maalattua jo vuosia sitten, aiemmin se oli ruskeaa käsittelemätöntä halltex-levyä. 

Kuprut ovat tallella, sillä en todellakaan alkanut pahvia irrottaa ja vaihtaa. Vanha talo ilman tapettikupruja on kuin vanha ihminen ilman ryppyjä; luonnoton ja epäilyttävä. 

Epätäydellisyydentavoittelijalle sopiva tapettiseinä, sanoisin.

Päivänvalossa tapetin kauniit hennot värit ja iiriksenkukat näkyvät paremmin. Avonaisesta ovesta heijastuva valkoinen maisema selittää, miten huhtikuussa tuli tehtyä sisäremppaa. 

Ulkona näytti tältä! Normaalisti olisin täyttä päätä kaivamassa pihalla, mutta nyt piti kevätenergia kanavoida muuhun.

Onneksi huhtikuussa satanut lumi sulaa äkkiä, aurinko paistaa jo korkealta. Lumikellot saivat lunta niskaansa, mutta se ei niiden menoa haitannut. 

Huomasin pian, että minulla on uusi paikka, jossa tehdä tuotekuvauksia nettikauppaani Elsan lempituoliin. Sieltä löytyvät muun muassa nämä ihanat käsintehdylle paperille painetut kasvitaulut.

Olen ollut todella tyytyväinen kohentuneeseen eteiseen, kuten jokainen, jonka koti kaunistuu. Samalla tuli hiottua eteisen lattia ja käsiteltyä se värittömällä öljyvahalla. Olen siihenkin lopputulokseen todella tyytyväinen. Hioin sen verran vähän, ettei lattiasta vain tule uuden näköinen. Nyt se on vettä hylkivä, helposti putsattava ja silti yhä vanhan kulahtaneen puulattian näköinen – täydellistä. Osmon tuotteet ovat lisäksi turvallisia eläintalouksissa.

Kuvassa on heinäkuu ja helteessä voipunut Ransu.

Remppa jatkuu ehkä jonakin päivänä vintin rappusille, joissa on kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta rojua. Lisäksi toinenkin eteisen seinä olisi tarkoitus tapetoida, mutta saa nähdä, minä vuonna se tapahtuu.

Lumikello – Galanthus

Sisäkukkia

Jos on paljon erilaisia pelargoneja, on aina jotakin kukassa. Vuodenvaihteen tienoon varma kukkija, joskin hontelo sellainen, on mårbacka-tyypin 'Prins Nikolai'. Se on yleensä valkokukkainen, mutta on viime aikoina innostunut puskemaan hempeän vaaleanpunaisia perus-mårbacka-kukintoja, kuten tuo lakastuva kuvassa. Olen luullut, että koko tämä oksa tuottaisi sellaisia, mutta ei – viereiset kaksi kukintoa ovat valkoisia. Hämmästyttävää.
Edessä oleva lakastunut kukinto kuuluu toiselle pelargonille...

... se on tämä mahdottoman söpö 'Natalie', joka kukki vielä marras–joulukuussa (kuva marraskuulta).

Olen erityisen viehättynyt pienilehtisiin. Pelargonium barklyi saattaisi olla vähän isompilehtinen, mutta se on lähes kuollut kuivuuteen hyvin monta kertaa. Nyttemmin nostan sen aina varjoon, kun lähden pois kotoa joksikin aikaa, ja yritän kastella sitä runsaasti.

Karvaiset lehdet eivät siis aina ole tae kuivuudenkestosta. Tämä taitaa olla varjoisen kasvupaikan laji.

Lehdet ovat äärettömän suloiset ja niissä on hieno väritys, joka haalistuu näin pimeään aikaan. Kukat, jos niitä joskus tulee – mutta ne ovat toissijaisia – olisivat pieniä ja valkoisia, hyvin samanlaisia kuin tuoksupelargonilla.

Ihastuttava Suvikummun Marjalta ja mutkan kautta Puutarhassa-blogin Marialta tullut 'Friesdorf', tumma- ja pienilehtinen kaunotar.

Peruspunaisistakin on joku aina kukassa, tällä kertaa 'Cheeky Chappy', jonka kukissa on häivähdys valkoista. Vasemmalla on rehevä kriinumi, joka ehkä pitäisi virittää kukintaan jollakin kuivuuskaudella, mutta virittyköön omia aikojaan sitten, kun siltä tuntuu. Nautin niin noista lehdistä.
Ikkunan voisi toki pestä etikkavedellä samoin, kuin tein kaupungissa, mutta ehkä jonakin toisena päivänä.

Pikkuruisessa olohuoneessani mahtuu juuri ja juuri kutomaan ja kuuntelemaan äänikirjaa pelargonien seurassa.

Olohuoneessa kukkivat seinätkin, ja ystävän lähettämä Asta Pulkkisen ihana minitaulu. Valokuvassa on talon mukana tullut adoptoitu esiäiti. Talon entinen emäntä oli ompelijatar ja hänen vanha ompelukoneensa sekä muut tarvikkeet, kuten pieni pullo The Many-Use Oil companyn (New York) -yleisöljyä ompelukoneista automobiileihin, ovat aarteita.

Makuuhuoneessa eivät juuri nyt kasvit kuki, mutta se onkin pohjoiseen päin. Rehut saavat nurkkaikkunalla iltavaloa, jos sellaista vain on saatavilla. Sitruunapuu venyy pituutta. Kohta saan istua sen alla olohuoneessa kutomassa.

On makuuhuoneessakin toki joitakin kukkia!

Keittiössä ovat mm. Orkneyn siroverenpisarat. Tein kokeen ja jätin yhden ruukullisen syksyllä pidemmäksi aikaa ulos, mutta se näyttää kuolleen siihen: kuiva risu verrattuna tähän lehtevään tyyppiin vasemmalla. Verenpisarat eivät taida sietää pakkasta paria astetta enempää, vaikka kuinka pohjoisessa Pohjanmerellä viihtyisivätkin.

Keittiön idänpuolen ikkunalle ei paljon aurinko paista ja siinä viihtyykin unelma. Ulkona on ihanan vihreää, vaahteran rungon sammalkin on kuin smaragdinuttu!

Keittiön pääikkuna on etelään ja sen valossa paistattelee uusi pelargoni, jonka sain ystäviltä joulukuussa. Se oli hieman kuivunut kerrostaloelämää viettäneenä, mutta on selvästi elinvoimainen ja tehnyt uusia lehtiä – terveiset vain ystäville!
Sitten, kun tämä tekee kukkia, voi alkaa arvella, mikä tämä saattaisi olla. Pelargoneja on vähintään tsiljoona ja myös näitä pienilehtisiä luonnonpelargonilajikkeita ja -risteymiä, jollainen tämä varmasti on, on paljon. Tuoksupelargonin kirjavalehtinen lajike 'Creamy Nutmeg' olisi tänne päin, mutta tämän lehdet ovat pyöreämmät. Nettihaun ongelma on, että lehtien koosta tai tekstuurista ei saa käsitystä – nämä lehdet ovat korkeintaan euron kolikon kokoiset ja ohuet. Täsmäpelargoni minulle, joka keräilen näitä pienilehtisiä!

Loppuun Ransun terveiset lämmittelemästä pehvaansa niin auringossa kuin patterinkin lämmössä keittiön ruokapöydällä tietenkin.


Kriinumi (tarhakriinumi) – Crinum × powellii
Siroverenpisara – Fuchsia magellanica
Sitruuna – Citrus limon
Tuoksupelargoni – Pelargonium × fragrans
Unelma – Asparagus setaceus

Kulmakaappi eteiseen

Navetan takaseinällä on lojunut aarre kaikki nämä vuodet. Se on näkynyt, mutta vasta syksyllä raivasin tieni sen luokse, kun kaivoin sieltä myös karjaportin käyttöön pihaportiksi.
Hieno vanerinen jälleenrakennusajan kaapinovi karmeineen, Lea-vetimetkin valmiiksi paikallaan – tismalleen samanlainen kuin eteisen kaapissa, mutta navetassa lojunutta ovea ei ole lakattu.

Mietin aikani, mihin kaappi tulisi. Keittössäkin on samanlainen kaappi ja sen viereen kaipasin kulmakaappia, mutta ehdin jo hankkia sellaisen yli kymmenen vuotta sitten ennen kuin tulin ajatelleeksi tätä ovea ja sen mahdollisuuksia.
Sitten keksin, että eteisessä oleva syvä kulmaus tulisi hyvään käyttöön, jos siitä siirtäisi halkolaatikon ja tilalle tekisi viereistä porrastetusti pienemmän kaapin, ei niin syvän. Kokeilin kaapinovea näin toivoen, ettei tarvitsisi alkaa nyhertää kulmakaappia – minulla ei ole hajuakaan, miten sellainen rakennetaan.

Mutta kyllä se näin kulmakaappina vain olisi paljon parempi. Tuossa on käynnit vessaan (päreovi) ja oikealla keittiöön, talon pääkulkuväylä. Kulmakaappi tekee paikasta vähemmän ahtaan eikä siinä ole kulmia, joihin voi itsensä teloa, minulla kun on sellaisia taipumuksia.
Yksin tehdessä on hieman vaikea mallata, katsella ja kannatella samaan aikaan, mutta seinää vasten pystyttämällä pystyy sentään jotakin hahmottamaan.

Sitten aloin rakentaa seinään runkoa ja sivuseiniä, joihin oven saisi kiinnitettyä. Apupoika tuli heti paikalle, kun tikkaat pystytettiin.

Kerrankin ajattelin olla viisas ja miettiä rakenteet ja työjärjestyksen valmiiksi. Piirsin hahmotelman paperille. Enpä ollut päässyt alkua pidemmälle, kun suunnitelmat jo osoittautuivat turhiksi; säätämistä se näköjään on aina. Yritin etsiä netistä ja kirjoista neuvoja kiintokulmakaapin rakentamiseen, mutta en löytänyt yhtään mitään, merkillistä. Netissä kun pitäisi olla ihan kaikki!
Joka tapauksessa alkua pidemmälle on jo päästy, mutta loppua ei vielä vähään aikaan näy – pysykää kanavalla.

In Short
There has been a fantastic cupboard door from the 1940's in the byre for decades: precisely similar to the entrance cupboard, with frame and all. I found the perfect spot for it next to the old cupboard and unfortunately decided that this must be a corner cupboard. Without a clue as to how to build a corner cupboard the result will surely be... interesting. And this project will take a while.

Palohälyttimet

Hankin – ööööööööö – ehkä kymmenen vuotta sitten pari Jalo Helsingin palohälytintä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni näin kauniita hälyttimiä. Olisin halunnut vihreän, mutta siinä kaupassa, jossa kävin, oli vain vaaleanpunaisia ja harmaita. Otin sitten yhden kumpaakin.
Vaaleanpunainen pääsi heti olohuoneeseen entisen ruman valkoisen muovihälyttimen tilalle, mutta eteisen hälytin jäi odottamaan katon maalausta.

Smoke Detectors
When I saw pretty smoke detectors – for the first time in my life – some ten years ago, I had to get them. The living room pink one found its place straight away, I was so glad to remove the old ugly white plastic box.
But the entrance detector had to wait until last week. It took that long to paint the ceiling and that had to be done first, naturally.

Maalasin eteisen katon joskus vuosia sitten, mutta maali oli mennyt kokkareiseksi ja homma meni plörinäksi. Katto odotti tasaisempaa maalipintaa tähän syksyyn saakka.

Ja nyt – tadaa, töttörööt, tytytytyyyy, päripäri! – eteisenkin hälytin on paikoillaan. Jopa patterit toimivat edelleen (vaikka ei sitä ollut vielä päälle laitettukaan).

Ransu esittelee.

SE remonttiasia, joka tässä talossa muuten tehtiin heti ensimmäiseksi, oli kissanluukku. Olin varmaan vasta ruuvaamassa viimeistä ruuvia paikoilleen, kun Viljo tuli katsomaan mitä teen ja tuumasi, että tuo on sopivalla korkeudella, se on varmaan meille, ja meni luukusta läpi. Musti ei olisi luultavasti ikinä hoksannut käyttää luukkua, mutta seurasi sitten Viljoa. Sellainen oli Viljo ♥

Keittiön uudelleenkalustus

Ensinnäkin villasukka-arvonnan tulos, jotta kukaan ei joudu jännittämään sitä loppuriveille. Sukat voitti Hannele, joka osallistui facebookin kautta. Arvontaan osallistui blogin kautta 34 lukijaa ja facebookissa 5, numerogeneraattori arpoi numeron 37, joka osui Hannelen kohdalle. Lämpimät onnittelut!

Jos olin arvontapostauksessa liekeissä niin kuin taivaskin, olen sitä edelleen. Keittiössä on uusi järjestys. Viimeiset seitsemän vuotta keittiön kulmassa on ollut varavuode, joka on toki ollut tarpeen silloin harvoin, kun joku on kylässä, mutta muulloin se on vienyt tilaa. Sängyn yli on ollut hankala kurottaa ottamaan astioita yläkaapeista, etenkin, kun on pitänyt pujotella sängyn ja pöydän välisessä pienessä raossa.
Sängyn lisäksi keittiötä on nimittäin täyttänyt jättikokoinen pöytä, joka oli navetasta löytynyt vaneriovi. Kun vein pukkijalat sen alta kaupunkiin tiskipöydän jaloiksi, päätin heivata ovenkin pois, tai siis vintille varastoon. Vaikka iso pöytä on ollut työpöytänä ja esikasvatuspöytänä (syön olohuoneen sohvalla), on se silti ollut hankala. Isolle pöydälle tulee laskettua rojua käsistään ja sen ympäri on ollut ahtaat kulkuväylät joka suuntaan. Keittö on taloni isoin huone ja silti siinä on ollut vain kapea kulkureitti eteisestä olohuoneeseen.

Vintiltä löytyi edellisten asukkaiden hankkima käyttämätön työtasolevy. Se pääsi entisen vierasvuoteen paikalle (en enää vastaanota vieraita, he he) ja ruokapöydäksi tuli väliaikaisesti puutarhapöytä. Keksin siihen jotakin muuta, toisaalta olen jo ehtinyt rakastua tähän ilmavuuteen...

Ruokapöydälle mahtuu juuri ja juuri syömään. Kuvassa on muuten tarjoilut, jotka syntyivät, kun kuvittelin, ettei minulla ole mitään tarjottavaa. Pakkasesta löytyi piirakkapohja, jääkaapista muutama oliivi, maitoa, kananmuna ja parmesaania sekä sipulikorista sipuleita. Jälkkäriksi cream crackereita ja syksyllä tehtyä pihlajanmarja-ruusunmarjahyytelöä.
On siinä puolensakin, että ei ole kauppaa. Tulee käytettyä kaikenlaista kaapeista ja onnistumisen tunne on suuri, kun saa "ei-mistään" jotakin aikaan.

Eniten liekeissä olen kuitenkin työtasosta, jossa minulla on nyt työlle pyhitetty paikka, jota ei tarvitse raivata pois syömistä, vieraita tai esikasvatustakaan varten.
Työtason alle löytyi vintiltä kapea alakaappi, toisessa päässä on jääkaappi, siis ihan käden ulottuvilla... kun nälkä iskee, on apu lähellä!
Korkealla jakkaralla korkeamman työtason ääressä on paljon parempi istua kuin varsinaisilla tuoleilla, joilla tein aiemmin töitä. Win-win-win-win-win. Montakohan winiä tässä nyt onkaan, vähintään noin monta.
Varasängyn alla lymyillyt maalivarasto (maalit, jotka eivät saa jäätyä) mahtuivat lähes kaikki isoisäni upseeriaikaiseen muuttoarkkuun. Hänellä oli useita arkkuja tavaroitaan varten, kun perheen täytyi vähän väliä muuttaa. Arkut menivät säilytyksen ajaksi sisäkkäin, kertoi äitini. Jostakin syystä vain tämä yksi oli jäljellä, kun isovanhempieni kesäpaikka myytiin parikymmentä vuotta sitten. Sain sieltä arkun talteen ja täällä se on ollut puolestaan vintillä nettikauppani tekstiilien varastona. Rymsteeraus aiheuttaa aina tapahtumien ketjua.

Kaapin pääty oli maalaamaton ruman ruskea, niinpä sudin sen hailean siniharmaalla. Siihen saa ripustettua kissojen rapatassujen kuivauspyyhkeen sun muuta kamaa, mietin, ja lähdin vintille hakemaan ystäviltä saatua vanhaa metallilangasta taivutettua naulakkoa.

Se oli ruostunut, joten harjasin sen metalliharjalla, sivelin silavalla ja pitelin naulakkoa pihdeillä puuhellan tulessa hetken, jotta silava suli ja imeytyi.
Kun naulakko oli hienoksi käsitelty, totesin sen aivan vääränlaiseksi. Rintamamiestalo on simppeli ja funktionaalinen, tällainen koristeellinen juttu ei sovi henkeen. Tämä meni takaisin vintille odottamaan jonakin päivänä vanhempaan talooni pääsyä, ja otin yksinkertaiset koukut tilalle, jotka näkyvät ylemmässä kuvassa.
Ylemmässä kuvassa näkyy myös ratkaisu tason alle. Kaappi ja jääkaappi eivät ole samankorkuisia, ja vaikka olisivatkin, lattia viettää niin seinästä poispäin kuin kohti vastakkaisen kulman muuriakin. Tason alle tuli kirjoja, paksumpi pino kaapin etureunaan.