Kotini vanhin esine

 Tässä tulee muutama vaihtoehto.

Ensin ajattelin, että se on niin sanottu Akviliinan kaappi ja saman aikakauden tuoli (ei kuvassa). Akviliina tai Aqvilina oli äitini isomummi eli minun äidinäidinäidinäitini. Hän eli 90-vuotiaaksi ja häntä kutsuttiin Metusalemiksi. 

Tämä kaappi saattaa olla 1850-luvulta, jolta ajalta myös samantyylinen tuoli on. Tuoli on tehty vuonna 1857 Kärkölässä, josta äitini äidin suku on kotoisin. Kaappikin on varmaan tehty seudulla, mutta sen tarkkaa tekovuotta ei liene tiedossa.

Kaappi odottelee jo paikoillaan vanhemmassa talossa, että saisi seinille tapetit ja minäkin muuttaisin sisään.

Sitten muistin toisenkin jutun 1850-luvulta. Pitkään tämä lojui vintillä monen muun puunkappaleen, työkalun osan ja muun esineistön seassa. Luulin tätä joksikin kahvan aihioksi. Onneksi en heittänyt pois! (Olen tosi huono heittämään pois mitään, mikä tuuri). Yhtenä päivänä tartuin tähän ja huomasin erikoisen muodon. Yhdelle puolelle on kaiverretty vuosiluku 1853. Tämähän on valmis esine.

Ruotsalaisilta sivustoilta löytyy tällaisia suutarin välineitä nimellä putsholt. Talossani on myös joitakin puista lestejä. Ehkä täällä on asunut suutari, mutta mietin, että vielä todennäköisempää on, että kaikkea vain tehtiin itse. Taloni esi-isät olivat lisäksi merimiehiä monessa sukupolvessa ja heidän on pitänyt huoltaa ja korjata omat vaatteensa pitkillä, yli vuodenkin kestävillä pesteillä maailman merillä. Varmasti myös kenkien korjausvälineet olivat mukana. Työkalu on käytössä kulunut, sileä ja mukava pitää kädessä.

Vanhin vuosiluku on 1805. Se ei ole esineessä, vaan itse talossa. Kaiverrettu seinän ylähirteen. Se löytyi tapettien ja sanomalehtipaperien alta hirsikehikkoa kunnostettaessa. Mutta talo on minusta selvien merkkien perusteella koottu paikalleen myöhemmin. Olisi kiva tietää, missä paikassa ja käytössä hirsikehikko on ensin ollut ennen kuin päätyi siksi rakennukseksi, joka on nyt taloaarteeni.

Sitten – anteeksi polveileva kertomus – muistin vielä vanhempia vuosilukuja. Pihani maasta on löytynyt lukuisia kolikoita, joista vanhimpia ovat keskellä näkyvä luultavasti Ulrika Eleonoran ajan kolikko ajalta 1718–1720 ja toinen samanlainen, josta voi hapettumisesta huolimatta selvästi lukea kirjaimet V·E·R·S eli Ulrika Eleonora, kuningatar Ruotsin.

Vielä vähän vanhempi on iso hopearaha, jossa on vuosiluku 1694, kuvassa vasemmalla ylhäällä. Se on arvoltaan kaksi markkaa (merkintä 2 M).

Kääntöpuolella on kuninkaan komea profiili ryöppyävine kutreineen. Teksti kuuluu: Carolus XI, D G Rex Sve eli Kaarle XI, Ruotsin kuningas Jumalan armosta.

Kolikot kai voi kelpuuttaa, vaikka eivät ehkä ole esineitä. Ja voihan niitä keräillä ja ostaa vaikka kuinka vanhoja, mutta nämä ovat löytyneet tontilta, joten ehkä nämä voi jollain lailla laskea mukaan.

Osallistun tällä Kristiina K:n blogihaasteeseen Kotini vanhin esine, vaikka tästä tulikin monivalintajuttu.

Lempityökalut

 Kuvasin ne jo marraskuussa, kun Päivänpesän elämää -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat esittelemään lempityökalunsa. Sitten se jotenkin unohtui. Parempi myöhään – tässä oma otantani.

Ehdottomasti paras on kunnollinen rautainen lapio. Tämä on joku Fiskarsin malli, en ole itse tätä ostanut, vaan tämä on isäni peruja. Sain hänen kuolemansa jälkeen lapsuudenkotini puutarhatyökalut, siitä on 18 vuotta. 

Koska olen oikeakätinen, on terä kulunut oikealta puoleltaan vähän lyhyemmäksi. Lapio on edelleen terävä ja loistava.

Kuvassa pitäisi olla myös rautakanki, sillä sitä käytän lähes yhtä paljon kuin lapiota. Syy: lähes joka kerran, kun isken lapion maahan, se kolahtaa kiveen.

Mutta avataanpa vajan ovi ja katsotaan sisään.

Kun sain toissa vuonna puutarhavajan, oli sinne ilo laittaa hyllyjä ja koukkuja puutarhan käsityökaluille, paikat ruukuille ja multapusseille ja niin edelleen. Niitä kun piti aina etsiä useasta paikasta vajan puuttuessa. Ovesta pääsee perälle kapeaa käytävää pitkin.

Tilanne tulee paranemaan vähän, kun teen vasemmalle seinälle hyllyt moottorisahalle ja muille tarvikkeille, jotka nyt ovat lattialla. Kaksi isoa ikkunaa, joita olen välillä käyttänyt kasvimaalla yhden laatikon kantena keväisin, vievät turhan paljon seinätilaa ja siirrän ne muualle. 

Toki kaikki talvikauden vajassa viettävät kastelukannut ja muut vievät nyt tilaa, mutta talvella vajalle on muutenkin vähemmän käyttöä. Nostin ovensuuhun myös maariankellokylvöksen, kun en keksinyt painavalle ruukulle parempaakaan paikkaa.

Tein jo alkuun vajan peräseinälle ruukutuspöydän, mistä olen ylen onnellinen. Sopivan paksu ja leveä, yhdestä puusta tehty levy löytyi vanhan saunan ylisiltä, sitä piti vain lyhentää muutama senttimetri. 

Nostin pöydälle pikku työkaluista niitä, joita käytän useimmin: vanhat kokonaan rautaiset sekatöörit, nekin lapsuudenkodistani, taittuva laadukas japanilainen ARS-merkkinen saha oksien sahaamisen aloittamiseen ja viimeistelyyn (kaarisahat muuten jäivät kuvaamatta), kaksipiikkinen kitkentätyökalu, joita olen myynyt nettikaupassani Elsan lempituolissa, mutta brexitin jälkeen en valitettavasti enää ole voinut tilata lisää, sekä Skotlannista ostamani paikallinen perinneväline puuron hämmennykseen. Näin heti, että puikko on loistava reikien tekijä kukkasipulien istuttamiseen ja pikku taimien koulimiseen.

Pienten työkalujen paikat ovat astioissa, isot työkalut roikkuvat koukuissa pääosin vastakkaisella seinällä.

Koska marraskuussa oli vielä istutuskausi, löytyi paras istutuslapio ulkosalta, jossa se viettää ajan keväästä syksyyn. Sekin on isäni peruja. Hän väänsi reunat sisäänpäin, jolloin lapio on jäykempi ja kapeampi; täydellinen kukkasipuleille ja oikeastaan ihan kaikkeen. No ei nyt sahaamiseen sentään.

Kuvassa näkyy myös kottikärryt: välttämättömyys, jota ilman ei voi elää. Näitä minulla on kahdet, sillä yhdessä saattaa olla kivilasti tai rikkaruohokuorma. Niillä on taipumusta jäädä odottamaan sijoituspaikkaa kottikärryyn.

Moni työkalu jäi kuvaamatta, mutta tarkoitus olikin, että esitellään parhaat, joka on ehkä sama kuin ne, joita käyttää eniten. Siirrytään haravoihin. Tämäkin on joko lapsuudenkodistani tai tuli talon mukana. Loistava perus-lehtiharava.

Kuvasta tuli mieleen, että pitkäteräiset pensassakset ovat myös ahkerassa käytössä: niillä leikkaan kuvan puksipuuaidat ja myös kuivat perennanvarret. Ne ovatkin juuri nyt kuistilla sitä varten, sillä eilisessä ihanassa kevättalven tuntuisessa auringonpaisteessa oli pakko saada tehdä jotakin puutarhatyötä, eikä tähän aikaan hirveästi voi kukkapenkeissä muuta tehdä kuin leikellä kuivia perennanvarsia. Meillä on niin ohuelti lunta, että ne saa hyvin leikattua.

Tarvitaan myös toisenlainen harava, jolla saa putsattua ojat ja haravoitua kuivat heinät niityltä. Siinä ovat piikit ja hitsaukset kovilla, sillä vetovoimaa tarvitaan. Talon mukana tulleet pari vanhaa rautaharavaa ovat lyömättömät. Piti ottaa ihan lähikuva tuosta rakenteesta. Tällaista ei varmaan nykyään saa muualta kuin tilaamalla joltakulta kyläsepältä varta vasten.

Vanhat, kauniit työkalut riippuvat huussin seinällä, mikä ei ole paras paikka. Ne ruostuvat, kun räystäs on niin lyhyt. Voin varmuudella sanoa, että saaristossa sade ei koskaan tule pystysuoraan. Ruostumiseen auttaa vaseliini, jolla vanhoissa kirjoissa neuvotaankin huoltamaan työkalut. Kunnon kerros vaseliinia metalliosiin siveltynä estää niiden hapettumisen. Puuosia hoidan pellavaöljyllä.

Siinäpä puutarhapuuha, jota voi tehdä tammikuussa!

Sahatkin pääsevät hommiin, sillä vaahteroista pitää taas poistaa muutamia pisimpiä latvoja. Ja sen jälkeen moottorisaha ja kirves. 

Oksasilppuri olisi mukava saada käyntiin, mutta siinä on virtaongelma, kuten viime keväänäkin. Minulla kun ei ole sille kuivaa sisätilaa. Rullasin sen pariksi päiväksi eteiseen kuivumaan, mutta se ei auttanut. Vielä. Kyllä se viime vuonnakin heräsi henkiin jossain vaiheessa...

Aurinko paistaa pilvien lomasta ja mittari on kavunnut nollaan, pakko päästä ulos, joten lopetan tähän.

Haaste taisi päästä vähän unohtumaan muiltakin, joten haastan edelleen kaikki puutarhabloggaajat tähän mukaan! Päivänpesän alkuperäinen haastejuttu löytyy täältä: KLIK.

Juhannuksen pieni remppaprojekti

 viikko siinä oikeasti meni.

Viime kesänä laudoitettiin vanhan talon toisen päädyn yläosa, loput laudat jäivät odottamaan seuraavaa vuotta. Tänä vuonna ryhdyin hommaan yksin enkä tiennyt, osaanko tai saanko koskaan valmista. 

Juuri ennen juhannusta oli luvassa hienoa poutasäätä hamaan tulevaisuuteen, niinpä ryhdyin hommaan. Poudalla on vähemmän stressaavaa elää seinässä olevien reikien kanssa.

Kuten kaikki vanhan korjaajat tietävät, purkaminen on vähintään yhtä hidasta kuin rakentaminenkin. On jumiin ruostuneita nauloja ja kaikenlaisia ongelmia, joita täytyy ratkaista. Ikkunan yläpuolella on laudoitus tässäkin päässä hyvässä kunnossa, kun se on räystään suojassa. Ikkunan alla olivat huonoimmat laudat, joista joku oli jo pudonnut ja olin korvannut sen muulla laudalla. Niinpä aloitin purkamisen siitä ja jatkoin laudoitusta ensin ikkunasta vasemmalle. 

Tässä tilanne ensimmäisen työpäivän jälkeen 20.6. 

Tilanne 22.6. eli juhannuspäivänä aamulla. Oma sahalaita-alareunani meni pakosta epätasaiseksi, vaikka kuinka yritin. Mittasin, merkkasin paikoillaan, mielestäni piirsin lautaan viivan oikeaan kohtaan, mutta on aika vaikea pitkää lautaa paikoillaan, katsoa, että se on ylhäällä kohdillaan ja sitten viiva pitäisi vielä piirtää suoraan edestä päin, eikä yläviistosta tikkailta. Mutta ei pitkää lautaa jaksa kannatella pelkästään alapäästä!

Ihastelin ylhäältä käsin sitä, kuinka kauniisti pergolan orjanruusu ja sen takana kasvava tummalehtinen kirsikkaluumu sointuvat yhteen – juuri niin niitä ei muusta katsantokulmasta näe, kun puskien välissä on yli kymmenen metriä. Vein kameran vintille vähän myöhään ja se paras kuvakulma olikin jo tukittu uusilla seinälaudoilla, mutta ehkä tuostakin vähän pilkottaa kirsikkaluumun punaruskeita lehtiä kukkivan orjanruusun yläpuolella.

Kun siirryin enemmän vasemmalle, näkyi enemmän puutarhaa, sillä kuvasta oikealle on iso kuusi. Taisin kyykistellä ikkunan alla olevasta reiästä, kuva meni vinoon. Näkyy preeriaa ja kasvimaata. 

Tuuli toi kuusen vierellä kasvavan pihajasmikkeen tuoksutuulahduksen välillä nenääni vintille. Ransu päivysti alhaalla tikkaiden vieressä. Ja vintillä, eristämättömän mustan huopakaton alla, oli lämmin.

Otin samalla pari kuvaa vintillä, vaikka kamerassa oli zoomlinssi, jonka kanssa ei saa kuvaan kuin pienen alueen kerrallaan. 

Vintin lattian eristämis- ja laudoitusprojekti on erittäin kesken, sillä aloitin sen vasta talvella. Kuvassa näkyy etuseinän laudoitusta, joka on onneksi erinomaisessa kunnossa. Räystäs on suojannut sitä niin hyvin, ettei sitä vielä näin 150 vuoden ikäisenäkään tarvitse uusia. Jos sen joutuisin vaihtamaan, olisi koko paraatijulkisivun mittainen sahalaitareunus aaltoileva!

Vintin toisen päädyn ikkunan edessä on hieno poljettava sorvi, jonka puinen väkipyörä on kattorakenteissa.

Vinttiä ei ole eristetty, enkä aiokaan eristää, se on arvokas tällaisenaan. Eristän välipohjaa, jotta tulevista asuinhuoneistani ei karkaa lämpö harakoille.

Juhannuksena vietin kaksi ihanaa iltapäivää naapurin luona juhlimassa, jolloin työpäivät jäivät lyhyeksi ja vielä lyhemmäksi. Viikonlopun jälkeen 24.6. työn aloittaessani näytti tältä.

Ikkunan alla olevat laudat olivat liian lyhyet, varmaan entinen ikkuna oli jotenkin erilainen (se meni rikki haukan lennettyä päin lasia, ja toisesta päädystä ikkuna puuttui kokonaan, niinpä teetin nämä pieniruutuiset vintin ikkunat). Nyt tein laudoista vähän liian pitkät, mutta tässä vaiheessa, kun asian huomasin, en enää alkanut korjata. 

Vanhojen mittojen mukaan sahattu helmiponttipaneeli on erittäin kallista tavaraa, eikä minulla ollut sitä ylimääräistä. Ruskopenkin vieressä yli vuoden majaillut lautakasa alkoi huveta. Ruskopenkki tuli esiin! Marhanlilja 'Early Bird' kukki upeasti, samoin keltakukkainen etelänkurjenmiekka.

Sahasin kaikki laudat käsin isoisäni vanhalla loistavalla sahalla, sellaisella suorakulmion muotoisella, jolla tulee ihanan siisti sahausjälki. Naapuri ihmetteli, mutta käsin sahaaminen oli tässä projektissa melko pieni työmäärä. Aikaa meni vanhan ja uuden ponttilaudan liitoskohtiin, alapäiden kiinnitysriman osittaiseen uusimiseen, ikkunan saamiseen paremmin seinän myötäisesti, nurkkien kanssa äheltämiseen... no, vanhan talon korjaus on yhtä äheltämistä, minkä kaikki sitä tehneet tietävät.

Tilanne 26.6. Nyt on ikkuna tasan vaaterissa seinän kanssa, oikeanpuoleinen karmilista poissa ja vanhat laudat jatkettu ikkunasta oikealle sekä jatkosten yläpäille tehty sisäpuolelle kiinnitysrima. Noiden toimenpiteiden jälkeen ei tainnut enää hitaampia väliprojekteja olla, sai vain keskittyä laudoittamiseen.

Tilanne 27.6. aamulla, enää yhden työpäivän homma jäljellä (tosin siitä en ollut päivää aloittaessani ollenkaan varma). Laudat riittivät niukin naukin, yhtä jouduin jatkamaan. 

Mutta voi hemuli! En ole ottanut yhtään kuvaa valmiista laudoituksesta. Olisin voinut vannoa, että otin. Ehkä tuo aaltoileva alareuna harmitti niin, etten ottanut. Tulin nyt hetkeksi kaupunkiin, joten en voi kuvaa juuri tähän hätään ottaakaan.

Siistiytyneestä pihasta kyllä otin kuvia, vaikka en viimeisen pitkän työpäivän jälkeen jaksanutkaan vielä viedä pois sahapukkia, noukkia sataa kolmion muotoista puupalikkaa maasta, kantaa lojumaan jääneitä kattopeltejä pois (olivat taapelin päällä talven yli) enkä naulata laudoiduksen yläpäästä sieltä täältä puuttuvia nauloja. Kaikki tuo jäi seuraavan aamun hommaksi, ja sitten pääsin puutarhan pariin pitkän viikon päätteeksi.

Ihanaa, kun ruskopenkki taas näkyy kunnolla! Taapeli oli niin lähellä sitä, että en edes kanttaamaan mahtunut. Nyt sen viimein kanttasin, enkä tiedä, olenko ikinä ollut kanttaamisesta niin innostunut.

Kuvasta voi toivottavasti nähdä, että 'Early Bird' -marhanliljan lisäksi portinpielen koreaköynnöskuusama 'Goldflame' on aivan ihana oranssinpunainen kukkapilvi juuri nyt.

Projektiin kului 8 päivää, joista kaksi oli vajaita vain muutaman tunnin työpäiviä juhannuksena, ja yksi päivä oli kokonaan poissa pelistä, sillä kävin Nauvossa kaupassa ja sen jälkeen teimme ystävien kanssa metsäretken uudelle Mustin metsä -luonnonsuojelualueelleni. 

Sellainenkin hidastus sattui, että juhannuksena sain naapurin terassilla tikun keskelle jalkapohjaa, ja tikun pää jäikin sisälle nahkaan. Huomasin sen märkivän ja punoittavan vasta seuraavan päivän iltana, kun otin turvakengät pois jalasta. Niissä ei jalkapohjan aristusta tuntenut. Sitä seuraavana päivänä en aloittanut töitä aikaisin, mutta tikun pään kaivaminen pois ja Betadine-kylvyt auttoivat niin, että pääsin kuitenkin tikkaille sinäkin päivänä.

Miten ironista: olisin voinut pudota tikkailta, vetää sorkkaraudan päin naamaa, lyödä vasaralla peukaloon, sahata sormeen tai edes astua naulaan (no turvakengät kyllä), mutta ainoa haaveri sattui naapurin terassilla paljain jaloin tepastellessa.

En olisi uskonut osaavani tehdä tällaista projektia tai saavani sitä yksin suunnilleen koskaan valmiiksi. Kannustankin kaikkia ylittämään ennakkoluulonsa, sillä kyllä sitä pystyy, kun pakko on, ja ryhtyy vain tekemään!

Vanhan talon vintiltä löytyy yhä rakkauskirjeitä. Tämä on tullut talon Wivi-tyttärelle Amerikasta vuonna 1922. Monet muutkin kirjeistä on lähetetty milloin mistäkin, sillä talossani asui merimiehiä useassa polvessa. Tämän kirjeen lähettäjä asui kuitenkin tuolla hetkellä pysyvästi New Yorkissa ja etsi siellä parhaillaan uutta työtä. Kirjepaperi on paikallisen merimieskirkon. 

Kirjoittaja kinuaa ihanaa Wiviä sinne kaverikseen, sillä naisilla on siellä paremmat työmarkkinat ja yhdessä he voisivat saada helpommin töitä ja rikastua!

Tarina ei kerro, menikö Wivi. Ehkä ei, sillä kirjeen kirjoittajalla on eri nimi kuin sillä, jonka kanssa Wivi lopulta meni naimisiin. Hän taisi olla melko hehkeä nuori nainen, sillä tämä ei suinkaan ole ainoa kirje, jonka hän on saanut ihastuneelta sulhaskandidaatilta – heitä on ollut useita.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Kirkkaanpunaisten joukko

 Sitä ennen pieni katsaus taimikassiin, jonka toin mukanani edelliseltä mantereen-reissulta toukokuun lopussa. 

Tai oikeastaan taimikasseja oli kolme. Niissä on joskus aika ihania yhdistelmiä, jotka eivät kuitenkaan oikeassa elämässä voi päätyä kasvamaan vierekkäin. Kuten tässä kirjavalehtinen rusolaukkaneilikka 'Nifty Thrifty' ja pronssifenkoli. Fenkolihan kasvaa puolitoistametriseksi, kun laukkaneilikka on kääpiö.

Lisäksi hankin uuden "mustaherukkasalvian" keväällä kuolleen tilalle. Edellisen talvetus onnistui huhtikuulle asti, jolloin viimeinenkin vihreänä sinnittelevä oksa näivettyi ja sitten oli jo juuristokin kuollut. Harmi vain, mutta onneksi löytyi uusi!

Kolme taimikassia on nyt kutistunut yhteen, kun olen päässyt kitkemään, raivaamaan ja istuttamaan. Pikku hiljaa taimet hupenevat eri puolille puutarhaa. 

Pronssifenkoli pääsi ruusu-heinätarhaan, josta edellinen pronssifenkoli menehtyi talveen suojauksista huolimatta. Tarhan värimaailma on hempeä, kiitos 'Album' -metsäkurjenpolvien, libanoninlaukkojen ja ihanan hailean amerikanpionin.

Joku saattaa muistaa vastikään ruusu-heinätarhaan istuttamani oranssinpunakukkaisen 'Oranje Moersdag' -polyantharuusun, jonka olin ostanut äitienpäiväksi. Sen kohtalona oli kuitenkin siirtyä muualle ja kun lähelle mutapuutarhan reunalle avautui väärän värinen idänunikon siementaimi, oli kohtalo sinetöity. Molemmat ylös ja tänne pihan länsireunalle!

Muut idänunikot, tai tarhaidänunikot, mutapuutarhan reunalla ovat nimittäin tämän värisiä – tai toivon, että ovat, tässä on ensimmäinen avautunut kukka sen siementaimen lisäksi. Yhdistelmä kirkuvan oranssinpunaiseen on aivan hirvittävä, ei sitä kestänyt katsoa edes yhtä päivää.

Pihan länsireuna valikoitui siksi, että siellä on muutakin sopivan väristä. Vähän alempana rinteessä aloittaa kukintaa oranssikukkainen kellukka 'Totally Tangerine'

Ruusun lähellä on Austin-ruusu L. D. Braithwaite, joka lienee ensimmäinen Austinini, juuri ja juuri hengissä. Unikon kukan takana voi erottaa kituvaa kolmiokaa. Vähän ylempää on kokonaan kuollut jo aika isoksi ehtinyt sirotuomipihlaja, joka teki viime vuonna vain hyvin pienet lehdet. Syynä lienevät vesimyyrät, sillä olen istuttanut tähän aika paljon kasveja vuosien mittaan ja hyvin vähän niistä on jäljellä. Vesimyyrät kun syövät kasveista juuret. 

Nyt istutin ruusun verkolla vuorattuun kuoppaan. Tuosta idänunikosta ei ole niin väliksi, vaikka tiedän kyllä sen juuren olevan vesimyyrien herkkua.

Alempana rinteessä on onneksi hyväkuntoinen kolmioka. Kovassa tuulessa on vaikea ottaa selvää kuvaa, mutta kai tästä saa jotakin käsitystä. Se talvehti sataprosenttisesti.

Kirkkaan oranssinpunaisten kukkien lähellä on myös ruskopenkki, jossa on lisää kellukoita, kuten kuvan alareunassa kukkiva ruosteensävyinen 'Nonna'. Kellukoissa on mahtavia värejä!

'Nonna' lähempää. En laita näille tähän mitään lajinimeä, sillä tämä lienevät kaikki joitakin risteymiä. Ehkä ne lasketaan tarhakellukoiksi, mutta en ole varma.

Lisäksi ruskopenkissä kukkii kirkkaanpunainen aarre... suvitulppaani! Joten värimaailmat juuri tässä kohdassa pihaa mätsäävät mukavasti. Ainakin, kun katsoo oikeasta suunnasta.

Aina, kun maata kaivaa, nousee kiviä. Tästä lienee mennyt joskus tie ylempänä rinteessä olleeseen taloon, koska kivet ovat litteitä ja kulmikkaita – oikein täydellisiä kiveyskiviä ja kivimuurikiviä. Otan nämä visusti talteen.

Vielä yksi kuva ruskopenkin yli kohti kirkuvanpunaisia kukkia. Vasemmalla on tarhakullero 'New Moon' ja siitä alemmas näkyy vähän 'Mai Tai' -kellukkaa.

Kitkin ja kanttasin ruskopenkin, viimein. Kanttausjätteelle löytyy aina sijoituspaikkoja, kun nurmikko elää omaa elämäänsä. Myyrät kaivavat käytäviä ja talvi liikuttaa kiviä. Välillä kantapää uppoaa kuoppaan tai kivi nousee esiin. Myös niiden poiston aiheuttamiin kuoppiin saa hyvin uppoamaan kitkentä- ja kanttausjätettä.

Nyt nurmikossa oli sen näköinen kiven kulma, että olin katsonut sitä koko kevään: tuo pitäisi kaivaa pois. Kiven tekstuuri näytti jonkinlaiselta tiileltä, mutta aika rouheasti sitä rautakangella kalauttelin. Onneksi tiili nousi ehjänä, tai niin ehjänä kuin se maassa oli.

Siinä on nimittäin Höganäsin ankkurileima. Tämä tulee säästöön ja käyttöön johonkin esille, mitä luultavimmin tulevaan kasvihuoneeseen... siis jonakin vuonna tulevaan, jos joku nyt alkoi innostua uudesta projektista.

Amerikanpioni on eri pionilajien välinen siementaimiristeymä

Idänunikko Papaver orientale

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Libanoninlaukka Allium zebdanense

Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum

"Mustaherukkasalvia" (suomenkielinen virallinen nimi vielä puuttuu) Salvia microphylla

Polyantharuusu Rosa Polyantha-Ryhmä

Pronssifenkoli Foeniculum vulgare var. dulce, ruskealehtiset lajikkeet

Rusolaukkaneilikka Armeria maritima 

Sirotuomipihlaja Amelanchier laevis

Suvitulppaani Tulipa sprengeri

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhakellukka Geum Cultorum-Ryhmä

Tarhakullero Trollius Cultorum-Ryhmä

Modernia eleganssia ja juoruja 30-luvulta

 Yksi projekteista on vanhemman talon välipohjan eristäminen, jotta saan vielä joskus tehtyä vintille lattian. Puuhaan sisältyy vanhojen mujujen siirtoa. Käytän ne uudestaan, sillä kuiva sammal on varmaan edelleen ihan kelpo eristettä uuden selluvillakerroksen lisänä. Mutta mujujen alle haluan paperit estämään purun karisemista raoista alas, siksi siirtelen. Ja on muutenkin kiinnostavaa kaivella, mitä kaikkea mujun seasta ja alta löytyykään.

Paikallislehtemme painoksessa 25. syyskuuta 1929 kerrotaan muun muassa, kuinka Suomen urheilujoukkue on matkalla maaotteluun Ranskaan. Ensimmäinen etappi on Bore II -laivalla Turusta Tukholmaan. Laiva lähti satamasta ja lipui runollisesti Airiston sumuun.

Husmodern-lehdet ovat olleet ilmeisen suosittuja, niistä on sanaristikotkin tehty. Nämä ovat kaikki vuodelta 1933.

Lehdissä on ajankohtaisia juoruja, kuten Hollywood-tähti Nils Astherin äidin paluu Tukholmaan oleskeltuaan poikansa luona Hollywoodissa kaksi ja puoli vuotta.

Lähes sadan vuoden takaiset elokuvatähdet ovat vähän tuntemattomia. Monissa tämän ikäisissä lehdissä hauskinta ovat mainokset. "Säästä 40 puhdistuspäivää vuodessa Röda Björn -metallinpuhdistuspulverin avulla!"

Blå Cheviot -puku on ilmiselvästi erinomaisen tyylikäs.
 

Jottei elämä menisi silkaksi materialismiksi, hengenravintoakin tarvitaan. Sitä tarjoavat Den Gode Herden -lehtiset, suomeksi Hyvä paimen.

Kaikkein innostunein olen kuitenkin täydellisestä ja erittäin hyväkuntoisesta Åhlén & Holm Ab:n postimyyntikatalogista talvikaudelta 1935–1936.

Voi, miten hienoja pitsejä, liinoja ja pusseja: omat pussinsa pyykille, sukille, lehdille ja jopa pyöreä pussi näkkileivälle!

Tyylitietoiselle miehelle Collijnin puku – ensin pitää vain selvittää, onko ruumiinrakenne suora, taipunut vai mahdollisesti korpulentti. Ja miten upea urheiluasu onkaan tuossa oikealla sivulla!

Naisille on tarjolla muun muassa modernin elegantteja sukkia.

Juuri tuollaisen lavuaaripeilin haluaisin, silmälasitkin vaikuttavat huokeilta.

Kataloogin välissä on iskemättömiä tilauskuponkeja. 

Kovasti tekisi mieli tehdä tilaus, mutta voiko postiin nykypäivänä luottaa?