Helpot kasvit

Nyt seuraa propagandaa. Aion paasata perinneperennojen (eli moni-vuotisten ruohovartisten) puolesta. Tässä kuvassa on piisku (Solidago). Kuka haluaa pihalleen helppoa, takuuvarmasti kukkivaa ja kestävää, näyttävää ja rehevää, sanokoon HEP! Kaikki siis. Aloitetaan.

Kultapalloa (Rudbeckia laciniata 'Goldball') pihallani kasvoi entuudestaan, vanhan romu-kuntoisen kuistin edustalla etelä-rinteen lämmössä. Siis suurin piirtein hoitamattomalla pihalla vuosi-kymmeniä. Tämä hassuin pallukoin kukkiva kasvi tarvitsee tukemista, sillä sen varret venyvät holtittomina tyyppeinä parinkin metrin korkuisiksi.

Helminukkajäkkärä (Anaphalis margaritacea) muodostaa myös pallo-maiset kukat, mutta ne ovat aivan pieniä. Tämä kasvi tuli ystäviltä (kiitos Raakki & Raakkirouva!), ja salamatkustajana tämän kasvin mukana sain pihalleni ylimmän kuvan piiskun.

Tulikukka (Verbascum) kasvaa kylässämme ihan tien poskessa, josta kävin siirtämässä yhden taimen pihalleni. Kun se oli kukkinut ja siementänyt kaikki miljoona pienen pientä siementään, oli minulla monta lehtiruusuketta kasvamassa kukkiakseen seuraavana (eli ensi!) kesänä. Tulikukka on kaksivuotinen, mutta kuten jo selvisi, se siementää itse jos siemen vain löytää pienen palan paljasta maata. Kasvupaikka mieluiten kuiva ja paahteinen.

Mäkimeirami eli oregano on myös vanhojen pihojen kasvi. Sekin siementää itse itselleen jälkeläisiä, tämän pikkuisia taimia pihallani on jo paljon.
Perinneperennoja ei tarvitse hoitaa, leikata eikä lannoittaa. Kaikki niistä ovat hyönteisten suosimia, joten näiden mukana pihalleen saa kukkien lisäksi surinaa ja perhosten siipiä. Pahin vihollinen näille taitaa olla ylisiisti monokulttuurin harrastaja, joka haluaa pihalleen vain nurmikon. Nimittäin umpeenkasvanutkaan piha ei aina lannista perinnekasvia; ruohonleikkuri ja rikkaruohomyrkyt kylläkin. Ja tässä oli vain muutama! Lajeja on satoja, ja näitä vaalimalla tulee samalla huolehtineeksi suomalaisen puutarhakulttuurin jatkuvuudesta.

Musta kissa ikkunalla

On täällä Mustikin. Viime aikoina on ollut niin paljon enemmän puhetta Ransusta, joka on jotenkin enemmän "in your face" -tyyppi, niin sanotusti... Musti viettää hiljaiseloa, paitsi kello 23.20, jolloin se yleensä haluaa ulos. Silloin se pitää konserttoa eteisessä. Muina aikoina parasta ajanvietettä on katsoa ulos ikkunasta.

Mitähän siellä liikkuu. Orava?
Ystävättäreni mielestä kissa ikkunalla on niin klassinen näky, että se on niitä asioita joiden vain kuuluu olla juuri niin.

Kun ikkunan alareunaan oli kertynyt korkea lumivalli, käytössä oli pingviini-tekniikka.

Muistinko kertoa syksyllä

...miten näiden kävi. Ihanat minisyklaamit, jotka istutin portaanpielen metallikoriin yhdessä japaninhiirenportaan (Athyrium nipponicum) kanssa.

Kun kävin pyörähtämässä kaupungissa, niiden kukat syötiin.

Kuten myös daaliat, nämä eivät koskaan onnistuneet tekemään kukkanuppua. Taustalla kukkiva punainen on punapellavaa.

Lupiiniakin on maisteltu.

Kuunliljat syödään aina jossakin vaiheessa.

Kurjenmiekatkin ovat maistuneet.

Ja päivänlilja, ainakin osittain. Nämä asiat on hyvä pitää mielessä kun nyt innolla suunnittelee tulevan kesän kylvöjä ja kasvatuksia. Jotakin kauriinpitävää, siis! Tai sitten aita koko pihan ympärille. Naapurini ovat niin lopen kyllästyneitä peurojen tuhoihin, että aikovat aidata pihansa. Minä en vielä ole niin pitkällä, mutta voi olla ettei tässä mene montakaan vuotta...

Now, planning next summer's sowing and planting, it's good to bear in mind the deer. They eat nearly anything: hostas, hemerocallises, irises, dahlias, lupins and cyclamen to name but a few.

Kaksi marinaa

1. Auto ei VIELÄKÄÄN ole korjattu. Nyt se on ollut alunperin arvioidun viiden arkipäivän sijasta kolme viikkoa telakalla. Lupailivat vähän täksi päiväksi, mutta sieltä ei sitten kuulunutkaan mitään. Ei se niin haittaa, sillä
2. Vatsatauti iski.

Eli terveisiä sängyn uumenista! En ole varmaan vielä ajokunnossa, sillä tuntuu, että roskien viemi-seenkin tarvitsisi rollaattoria.
Ihana lähimmäinen teki torstaiaamuna ylimääräisen lenkin toimittaakseen minulle survival-kassillisen jaffaa, jogurttia ja toipilasajan ruokaa. Kiitos T! ❤

Kumpikin karvainen Sailaanhoitaja on osallistunut lohduttamiseen omalla tavallaan. Kun tulin pahimman oksennuskohtauksen jälkeen takaisin sänkyyn, tuli Musti omalla hellällä ja ystävällisellä tavallaan viereeni vatsan kohdalle ihan kylkeen; paikka, jossa se ei yleensä oleile. Ehkä se tiesi mikä kohta on kipeä.
Ransu puolestaan on seurannut minua kuin hai laivaa ja tuli joka kerta kylpyhuonereissulle, vaikka sitten silmät sirrillä, tukka sekaisin ja haukotellen. Sen tavat eivät kuitenkaan ole ollenkaan niin huomaa-vaiset kuin Mustin: Ransu käveli useasti ylitseni sängyssä ja tuli puraisemaan nenänpäätäni. Tämä oli ikävänpuoleista varsinkin silloin, kun makasin kylppärin lattialla kylmät hikikarpalot otsalla ja mietin, mikä ruumiinosa pitää seuraavaksi pistää pönttöön. Tohtori Ransun metodi taitaakin olla: "Jos potilas osoittaa merkittävää heikkenemistä ja kalpenemista, on häneen viipymättä palautettava elämänvirta. Toimiva ratkaisu on esimerkiksi potilaan saaminen karjumaan."

Greetings from the bed. A stomach flu had and conquered.

Tunnustus ja tärkeä viesti

Ensin tärkein: Eetu-kissa etsii rauhallista kotia! Pieni kotitiikeri, siis joka kodin välttämättömyys, saatavilla. Varaa omasi! Lisätietoja Sulon ja Kallen blogissa.

Sitten muihin aiheisiin.
Tansku antoi tunnustuksen, tai oikeastaan kai kaksi!

Jännää, kiitos! Nyt pitää kai sitten paljastaa seitsemän salaisuutta itsestäni... Tää on tosi vaikeaa! Kun ei tiedä mitä sanoisi. Matkin siis Tanskun ja saman tunnustuksen saaneen Tuijan aiheita.

1. Synnyin punapäänä, mutta väri on ajan saatossa haalistunut ja himpun jo harmaantunutkin. Koska minua sanottiin pienenä usein Peppi Pitkätossun näköiseksi, vihasin Peppiä. Kuka nyt haluaisi olla jonkun toisen näköinen??! En minä ainakaan. Nykyään Peppi on minusta hahmona jees, joten lienen ylittänyt traumat.

2. Olen aikoinani liikkunut todella paljon, siis TODELLA paljon. Ratsastanut, tanssinut, aerobikannut, lenkkeillyt, uinut, pyöräillyt, joogannut. Ehkä riittävästi loppuiäksi. Nykyään en harrasta yhtään mitään liikuntaa ja olenkin levinnyt käsiin kuin pullataikina. Ei kiinnosta. Ehkä joskus sitten, mutta ei samalla maanisella tavalla kuin nuorena, pliis!

3. Eka lemmikkini oli aavikkorotta, siis kai sama kuin gerbiili. Meillä oli niitä kaksi: Himmi ykkönen ja kakkonen, ja sitten hamsteri Hissu, sitten undulaatteja (Kiki, Petteri, Jenni, Minni). Siskoni halusi koiraa, mutta hänen ja äidin allergian takia emme voineet ottaa sitä. Äitini ei pidä kissoista yhtään, mutta on nykyään kai tajunnut miten tärkeitä ne ovat minulle.

4. Minulle ei koskaan tullut vauvakuumetta sinä iässä kuin niitä olisi pitänyt hankkia, eikä perheenperustamisviettiä, enkä nykyään voi edes kuvitella että kattoni alla asuisi joku toinen kaksijalkainen (paitsi jos se olisi rampa kissa). Kodinhankkimisvietti oli, ja on ihanaa kun on oma pysyvä osoite. Ihmettelen sitä edelleen.

5. Asuin ulkomailla 7 vuotta: Englannissa, Barcelonassa, Ranskassa. Sitten työskentelin vielä patikkamatkaoppaana Välimeren maissa. Reissaamisen suhteen oloni on nykyään vähän sama kuin tuon urheilun, kohta 2.

6. Eräs entinen työtoverini (Englannissa) viittasi kerran elämääni jetsettinä. Olin pudottaa koko pellillisen uuniperunoita. Matkailu ja jetset voivat olla hyvin eri asiat. Olen matkustellut, kyllä... ja nukkunut yöni puistonpenkeillä Barcelonassa, metroasemalla Tukholmassa, lukemattomissa junissa, busseissa ja autoissa, lammas-haassa Skotlannissa ja pankkiautomaatissa Kemissä, muun muassa. Alkoholilla ei ollut osuutta mihinkään näistä.

7. En pidä kateellisista ihmisistä, enkä toisten haukkujista, enkä itsekeskeisistä ääliöistä enkä ilkeistä tyypeistä. Ne ystäväni, joiden seuraa eniten rakastan, ovat ehkä sillä tavalla samanlaisia, että he ovat rentoja, ihmisluontoa ja elämää ymmärtäväisiä, itselleen ja toisille armollisia ja vielä kerran rentoja.

Tunnustus pitäisi antaa eteenpäin peräti 15 blogille. Nyt ojennan sen sijaan ruusun kaikille lukijoille ja haastan heidät jatkamaan tunnustusta, jotka itse haluavat.

Kuvan kaunotar on bourbonruusu 'Louise Odier'.

Object of desire

Lemmikkieläinliikkeeseen oli juuri tullut uusia kissanleluja. Myyjän mielestä ne olivat vastustamattomia ja hän näytti niitä minulle. Nauroin minäkin muovikatkikselle, joka on hassun ja herkullisen näköinen, jotenkin symppis, söpö ja syötävä. Lisäksi se tuijottaa. Pakkohan sellainen oli saada.
Tarttuessani leluun huomasin, että muovinarusta solmeiltua katkista on pakko hypistellä. Kotona huomasin, että myös kissojen mielestä sitä on pakko hiplata.
Ystävättäreni tuli käymään ja hän ihastui katkikseemme heti. Ei auttanut kuin mennä kauppaan ostamaan hänen kissalleen oma.
Viime viikonloppuna kylässä oli toinen ystäväni kahden lapsensa kanssa. Seuraavana päivänä, heidän kotona, vanhempi, kolmevuotias tyttö otti pienestä käsilaukustaan esiin hieman häpeillen... katkiksen...
Nyt se on taas palautettu alkuperäisille omistajilleen. Ransu tervehtikin riemuiten hetkeksi kadottamaansa katkiskaveria.

A plastic prawn. Practically everyone who visits notices it, and a week ago my friend's daughter confiscated it into her own purse. This weekend, my cats got it back. A treasure!

Kotiapu

Yritys siivota jääkaapin päällä oleva kaappi. Toin tikkaat kaapin eteen, käänsin selkäni ja tikas oli vallattu. Ransu viuhtoo häntäänsä siihen malliin, että nyt voitaisiin järjestää joku vauhdikas ohjelma-numero.
Mitähän se voisi olla? Vaikka että pitelisin palavaa rengasta, jonka läpi Herra Tiikeri voisi loikata?

Joo, sopii!

Ransun hepuli-ilmeet ovat varsin vakuuttavia, mutta osaa se vakavakin olla. Tässä viime kesän kuva, kun koirat olivat meillä viikonloppu-hoidossa. Ne temmeltävät olohuoneessa, ja Ransu valvoo niitä julmistuneena keittiön tuolilla.

Jopa minuun kohdistuva katse on täynnä suuttumusta. Ettäs otat kuvia, kun viholliset häärää talossa!

Tehtävä hoidettu, 1 ja 2

Minipolkuompelukoneen lisäksi minulla on oikeakin polkuompelukone, ihmisten kokoa. Husqvarna on taloni entisen emännän Elnan työkalu: hän oli ompelijatar. Kiva, että se on säilynyt ja säilytetty, se on osa taloni historiaa. 

I've been able to get some stuff done that has been waiting for years. The reason for that is my car that needs repair and its repeated delays. Trying to make the most of it, I got a new belt for the old sewing machine, and - finally! - hung the pictures in my city bedroom. Yay!

Ompelukoneen hihna oli hapertunut poikki. Nyt, neljän ja puolen vuoden jälkeen, sain hankittua uuden.

Toinen juttu, joka on hoitunut, kolmen vuoden jälkeen, on taulujen saaminen kaupunkimakkarin seinille. Tähän asti ne ovat olleet niissä kohdissa, missä sattui olemaan naula. Nyt korkean peilin vieressä on joskus kirppikseltä löytämäni viehättävä siluetti-kuva ja mustaa kissaa esittävä, mutta mäyräkoiran mallinen pikku naulakko.

Naukulan Mamman innoittamana tulostin kuvat kehyksiin, jotka ovat odottaneet makkarin pöydällä yli kaksi vuotta. Kehykset ovat mustaa samettia ja ihanaa kitschiä. Yhteen olin mallannut Viljon kuvaa, mutta se oli tulostettu vanhalla huonolla tulostimella ja vääränlaiselle paperille.

Mukaan pääsi tietysti myös ensimmäinen kissani Stella 20 vuoden takaa. Tässä kuvassa pikkuinen Stella on vasta pentu.

Viljon kuva (alhaalla oikealla) on klassista Viljoa. Kun se halusi huomiota, sen piti olla NYT HETI. Kuvassa se on kiipeämässä reittäni pitkin syliin silmät viirulla. Jos yritin ottaa askelia eteenpäin, se loikkasi vuorollaan kummankin jalan päälle kuin sammakko.

Saaristokissa

Juu ei, auto ei vieläkään ole käytössä emmekä ole päässeet saareen. Tässä muistoja kävelyreissulta saaresta, ja tarkkasilmäinen katsoja varmaan havaitsee Ransun näyttävän nuoremmalta. Nämä ovat viime talven joulukuisia kuvia, kun ei vielä ollut luntakaan.
Ransu, niin kuin Mustikin, lähtee mielellään kävelylle. Postit haetaan yhteysalusrannasta. Ransu käy samalla katsastamassa laivan, jos se on rannassa. Pitää olla tarkkana, ettei se joku päivä keksi lähteä itsekseen laivan matkaan...
Hassu eroavaisuus siinä, että Viljo ei koskaan suostunut tulemaan rantaan asti jos laiva oli siinä, se jäi silloin viimeiseen tienmutkaan: Mua ei naruteta täältä pois!

Laivarannasta jatkoimme venevajalle. Ransu nuohoaa kaikki laiturit.

Tarkkana kuin porkkana!

Hetken levähdys...
...ja sitten takaisin kotiin päin.

Designkissa

Kaupungissa jumissa olo jatkuu. Auto on ollut korjaamolla nyt kaksi viikkoa, ja he vielä odottelevat siihen jotakin osaa. Tällä menolla minulla on kohta uusi auto, ehkä he vaihtavat ihan kaiken! Moottorinkin!?
Niin että jos tätä blogia lukee joku joka odottaa tilaustaan Elsan lempituolista: Olen pahoillani, tilausten postitus viivästyi taas ensi viikkoon!

Niinpä kaupunkiasuntopostaus, taas. Mikäpä sopisi täydellisemmin yhteen flyygelin ja Kartellin Cindy-lampun kanssa kuin tyylikäs kissa? Ransun ilmeen mukaan: Olen Täydellinen. Niinku ehdottomasti parhaiten disainattu objekti tässä kuvassa.

Keittiöönkin Ransu sopii. Tänään kävivät kylässä Ransun kasvattajat Cougar's -kissalasta. Kutsuin heidät ihailemaan hienointa pentuaan ikinä. He eivät olleetkaan nähneet Ransua kahteen vuoteen, siis viimeksi ihan pentuna. Kehuivat, mutta vielä vähän pieneksi sanoivat. Paitsi että tassut ovat suuret. Ransu onkin vielä vähän pienempi-kokoinen kuin Musti. Ransun isoisä kasvoi kuulemma viisivuotiaaksi saakka, tai silloin vasta kollin posket levenivät aikuisen mittoihin.

Ransu onkin miehistymässä pikkuhiljaa. Mutta on se aika hassu pentu vielä, kaksi-vuotiaana. Ihana joka iässä: pentuna, nyt, ja sitten ihan aikuisenakin!

Yksityiskohtia minikoossa

Nukketalon eteisen lattiaa lähemmin. Tummat kohdat laatoissa ovat kynsilakalla lakattuja. Yritin lakata mahdollisimman huonosti, niin laatat näyttäisivät kuluneilta. Laatoitus on siis vain netistä tulostettua paperia.
Lattialla on keittiön pyyhe, minikirjontatyö ihan tavalliselle ohuelle pellavakankaalle. Ajattelin yrittää tehdä kaikki kodintekstiilit itse, hidastahan se on, mutta niin kai on tarkoituskin.

Keittiön ikkunan edessä kasvaa nyt tomaatti. Sanan-mukaisesti mini-tomaatti! Tämä on Dolls House Emporiumin valikoimista.

Maailman pienin taulunaula. Tämä seinä on itse pahvista tekemäni, ovi (keittiöön) avautuu, mutta siinä ei ole saranoita, se on vain yhdeltä sivulta jätetty leikkaamatta irti seinäpahvista. Leikkasin oveen neliruutuisen ikkunan ja päällystin oven reunat ohuesta balsalevystä leikkaamillani listoilla.

Viimeisin hankintani, kun kävin Hobby Pointissa hakemassa lisää sähkötarvikkeita. Todella realistisen näköinen polkuompelukone.
Kun kotona avasin rasian ja aloin tutkia konetta, meinasin pökertyä. Käsipyörää pyörittämällä neula liikkuu ylös alas ja poljin keikkuu! Neulan saa nostettua ylös sen takana olevalla tapilla, ihan kuin oikeissakin koneissa. Koneessa oli tyhjä puola, joten laitoin siihen vähän lankaa. Neulassa ei sentään ole silmää, mutta langanohjaimet löytyvät kyllä koneen otsasta!

The dolls' house has received some small but important details. One of the most fascinating is this miniature sewing machine that "works" when you turn the wheel!

Tammikuun kalenteripoika

Ransu, kuriton ja ovela pikkuveli, joka on aina valmiina keksimään kepposia. Onneksi isoveljen saa aina houkuteltua leikkimään rosvoa ja poliisia. Ransu on melkein aina se rosvo.

Joulun aikaan Ransu oli korvaamaton apu lahjojen pakkaamisessa.

Keskitalven kalenteripoika Ransu ei ole siksi, että pitäisi lumesta. Hankien sijaan Ransu viihtyy erinomaisesti kodin lämmössä pehmeillä alustoilla ja yöllä peiton alla minun kyljessäni. Tärkeitä talvi-ominaisuuksia nekin.

Tammikuun faniposteri

Rojua pihalla - osat 1, 2, 3 jne.

Onkohan minulla kuvaakaan kaikista ruosteisista ja vanhoista jutskista, mitä pihaltani löytyy ns. koristeina... Kun en raaski heittää pois, sillä pidän ruostuneesta raudasta (enkä ymmärtääkseni ole ainoa). Tässä puhkiruostunut rikkalapio pitämässä seuraa akileijalle graniittimuurin vierellä.

Poikki mennyt harva-hampainen harava nojaa vaahteraan...

...ruostunut sahanterä koristaa ulkoseinää...

... niin, ja tämä: lampun lasikuvun rengas ja öljykuupan kannat-timet kärhötukena (nämä ovat ihan rikki ja yksi kannatin puuttuu, löytyivät lahonneen kuistin alta, muuten en varmaan raaskisi pitää näitä pihalla)...

...niin ikään kuistin alta löytynyt parfyymipullon pohja hämyvuokon ruukun koristeena... Näitä riittää! Naapurit pitänevät minua hulluna. Mutta pääasia, että itse tietää mitä tekee...
(Ai miten niin tietää?!)

Most of the old rusty rubbish I've found on my plot has ended up "decorating" my garden. Is this a sign of refined ecological taste or just a pathological inability to throw anything away?