Siniset kukkapilvet

 Rotkolemmikit ovat olleet lempikasveja jo 90-luvulta lähtien, kun niihin ensimmäistä kertaa Englannissa opiskellessani tutustuin. Opiskelukaveri vinkkasi niistä, kun pohdin yhden puutarhasuunnitelman kasvivalintoja.

Puutarhani ensimmäisen rotkolemmikin hankin Tukholman puutarhamessuilta joskus kai vuonna 2007. Se asettui heti ja muodosti kookkaan pehkon. Se näkyy tuolla lehtoakileijojen taustalla, sointuu niihin niin tavattoman kauniisti.

Lajike on 'Silver Wings'. Lehdissä on vaaleaa, mutta ei niin paljon kuin joissakin muissa lajikkeissa. Kävi hyvä tuuri, sillä tämä lajike on kuulemma yksi helpoimmista. Sittemmin olen hommannut monia, eivätkä suinkaan kaikki ole viihtyneet.

'Sterling Silver' pärjää myös, mutta sen ympäriltä voisi vähän kitkeä.

Kaikkein muhkein on perusvihreälehtinen rotkolemmikki. Se oli alun perin kirjavalehtinen, mutta taantui vihreäksi ja tuli sen myötä oikeaksi komistukseksi. Siementaimiakin on jo ilmestynyt muutama, olen siirtänyt niitä toisaalle, eikä haittaa, jos rotkolemmikit valtaavat koko puutarhani.

Kukinta-aika on pitkä. Kuvasta voi nähdä, että kukkavarret kasvavat korkeutta ja haarautuvat. Kumppanina tällä on tarhakalliokielo, ihastuttava yhdistelmä puolivarjoon.

Taustalla voi nähdä rotkolemmikin pieniä kukkia epämääräisinä sinisinä pisteinä kalliokielon seassa. Etualalla itsekseen tähän levinnyt metsäkurjenpolvi lehtoakileijojen seassa. Kaunis luonnollinen tunnelma tässä, juuri tällaisesta pidän.

Alempana samassa rinteessä on myös rotkolemmikki, sen pikkuisia sinisiä kukkia voi ehkä erottaa kuvassa vasemmalla. Pääosassa kuvassa on kuitenkin kolmioka, joka selvisi talvesta liehuvin lipuin. Se versoo aivan latvastaankin, joka on yli kahden metrin korkeudessa.

On jännittävää, miten moni puuvartinen pärjäsi oikein hyvin pitkät paukkupakkasjaksot. Paitsi ne, jotka myyrät söivät, mutta se on eri kuolinsyy. 

Kolmiokan vasemmalla puolella kasvava purppurahelmimarja puolestaan paleltui, kuten myös pari vuotta sitten, mutta se versoo jälleen tyveltään kuten aiemminkin.

Kolmiokan juurella on ehkä maailman kaunein esikko.

Loistokevätesikko 'Francisca' on aivan käsittämättömässä vedossa. Siitä olen tavattoman iloinen! Aiempi yritys näivettyi, mutta tämä nyt näyttää viihtyvän vallan mainiosti. Tämäkin kukkii ikuisuuden, tai on ainakin aiemmin kukkinut varsin pitkään. Kukkien vihreä-keltainen väritys on niin namu.

Tätä en ole Suomesta löytänyt, vaan on pitänyt tilata ulkomailta.

Ulkomailta tilasin myös tämän, jonka oli tarkoitus olla violettilehtinen tarhakalliokielo 'Betberg'. No ei todellakaan ole, se selvisi niin pian, kun versoja alkoi työntyä maasta. Harmi, mutta tämä on siro ja kaunis. Ainakin toistaiseksi selvästi pienempi ja sirompi kuin tarhakalliokielo. Oikea kaunotar, harmi vain, etten tiedä, kuka hän on.

On tässä samalla alueella tämäkin kaunotar: särkynytsydän 'Cupid'. 

Tämä herra on erityinen silmäteräni: valkokukkainen rotkolemmikki 'Mister Morse'. Tätäkin jouduin metsästämään uudestaan, kun ensin hankittu taimi ei viihtynyt. Sitten, kun viimein löysin, ostin kaksi, mutta toinen niistä on hävinnyt. Onneksi tämä toinen ei! Tämä on jopa hieman kasvanut – viimein – muutaman vuoden mietittyään.

Onhan se toki niin, että erikoismuodot, elinvoimaisesta perusmuodosta poikkeavat kukkavärit sun muut tuottavat yleensä luonnonkantaa heikomman kasvun. Siihen täytyy varautua ja paapoa kasveja sen mukaisesti.

Tällä samalla alueella eli Rohanissa elelee myös valkokukkainen mutta täysin vihreälehtinen rotkolemmikki 'Betty Bowring'. Huomasin sen toukokuussa kukassa, mutta sen ympärillä pitäisi kitkeä. Kun menin nyt kameran kanssa katsomaan, kukinta oli jo loppunut. Kuten Morsen kuvasta voi nähdä, sekin on jo loppusuoralla, otin kuvan tänään.

Kasvit ovat olleet erittäin huonolla hoidolla viimeisen kuukauden johtuen monista syistä. Eilen aloitin viimein niiden pelastusoperaatiot rehotuksen keskeltä.

Lopuksi terveiset Pohjois-Savoon Hiidenkiven puutarhaan. Sitkeät savolaiset puistolemmikit ovat yhä voimissaan! Sekä siniset että valkoiset. Kuvassa taustalla kultatesma, joka on oivallinen väripari lemmikeille.

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum

Puistolemmikki Myosotis sylvatica

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Rotkolemmikki, kaukasianrotkolemmikki Brunnera macrophylla

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhakalliokielo, tarhakielo Polygonatum × hybridum

Outoja ja hienoja värejä

 Marraskuussa on onneksi vielä värikästä, ainakin näin alkupäivinä.

Katsura on kasvanut edes jonkin kokoiseksi, vaikka se ei meinaakaan ilmeisesti ollenkaan kasvaa pieneksi puuksi, mistä haaveilin. Sen lehdet näkyvät onneksi näinkin ja niissä on mielenkiintoisia värejä; vaaleanpunaista, keltaista ja oranssia.

Vuorikärhön syysväri on hienostuneen tumma. Se on kasvanut hyvin, sen sijaan viereen istutettu japaninsinisade ei ole kasvanut senttiäkään. Toivon, että se onkin keskittynyt juurten kasvattamiseen. Kumpikin täytyy kohtapuoliin suojata talveksi, muuten ei kukkia näe eivätkä kasvit ehkä muutenkaan selviäisi talvesta.

Puutarhan näkyvin väripilkku on japaninvaahtera 'Osakazuki'. Se on muuttunut koko ajan punaisemmaksi, ja nyt sen lehdistä osa on alkanut varista. Sekin näyttää komealta, kun pensaan alusta on liekehtivän punainen. 

Tarhakielot ovat keltaisessa syysvärissään upeita etenkin, kun ne tänä vuonna kasvoivat ennätysmittoihin. Tarhajouluruusujen ja rotkolemmikin lehdet ovat vielä vihreinä. Aika värikäs yhdistelmä.

Viikko sitten oli rusotuomipihlajissa vielä lehdet. Niissä oli tavallista parempi ruska. Taustalla näkyy japaninvaahtera, vasemmalla 'Lemon Queen' -auringonkukan (jaloauringonkukka) viimeiset kukat.

Ruskopenkin alapäässä on kiinanpunapuu muuttumassa hienostuneen toffeenväriseksi.

Kuparivaahtera on vielä nuori, mutta esittelee jo, miten upea ruskapensas – tai pieni puu – siitä isona tuleekaan.

Helmiomenapensas 'Marleenan' läpi nähtynä vasemmalla kuparivaahtera ja oikealla lumipalloheisi. En ole muistanut vielä ottaa siitä lähikuvaa, vaikka se on todella upean värinen tänä vuonna.

Kävinkin nyt kesken jutun kirjoittamisen sen kuvaamassa, muuten se taas unohtuu. 

Pallesorvarinpensas pistää vielä viimeisillä lehdillään parastaan. Väri on todella voimakas ruusunpunaiseen vivahtava kirkas punainen. Kuvassa näkyvät varsien palteet, joista pensas on saanut nimensä.

Rohanin ohi kulkiessani tapasin merkillisiä sieniä. Ihan epätodellisia!

Kuin satukirjasta. Japaninkirsikasta pudonneet punaiset lehdet ja siniset sienet, melkoinen väripläjäys.

Sisälläkin on väripläjäys, kun kuvernöörinkukka kukkii keltaista vaahteraa vasten.

Ihan vastavärit.

Päivän ruusu on Lady of Shalott, upean oranssi Austin-ruusu. Kukat eivät taida ehtiä enempää avautua, kun kohta on viileämpää säätä tulossa. Tähän asti ruusujen nuput ovat hitaasti avautuneet kukiksi; onkin ollut ihanaa seurata niiden kehittymistä eri puolilla puutarhaa.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Japaninvaahtera Acer palmatum

Katsura, pikkulehtikatsura Cercidiphyllum japonicum

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kuparivaahtera Acer griseum

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Lumipalloheisi Viburnum opulus f. roseum

Pallesorvarinpensas Euonymus alatus

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Tarhakielo Polygonatum × hybdirum

Vuorikärhö Clematis montana

Länsilaita värittyy

 Yggdrasil-saarneni on yhä vihreä, vaikka viikonlopun puuskainen tuuli on riisunut osan saarnista jo lehdettömiksi ilman, että lehdet ehtivät mennä keltaisiksi. Koivuilla kyllä sama juttu tänä vuonna, lehdet vain ruskettuvat ja lentävät pois. 

Myräkkä olikin melkoinen ja meillä oli yli vuorokauden sähkökatkos lauantaista sunnuntaihin.

Taustalla on komea Yggdrasil, jonka olen nimennyt muinaisskandinaavien maailmanpuun mukaan. Edessä ruskopenkin rusotuomipihlaja on värittynyt kauniin punaiseksi – ihme kyllä lehdet ovat tallella. Usein käy niin, että tuulinen päivä vie ne saman tien, kun ovat punastuneet. Vasemmalla on jaloauringonkukka eli 'Lemon Queen', lähes yhtä korkea kuin tuomipihlaja.

'Lemon Queen' on pörriäismagneetti, myöhäisimmät kimalaiset ruokailevat sen kukilla. Lisäksi sen kukinta-aika on uskomattoman pitkä, sillä kukkavarsiin tulee jatkuvasti uusia haaroja, joihin syntyy uusia nuppuja. Kukinta alkoi elokuun alkupuolella eikä loppu ole vielä näkyvissä.

Kun kukkia ei enää kovin paljoa puutarhassa ole, katse hakeutuu lehtiin. Kalliokielot ovat kauniita ja niistä kirjavalehtinen tarhakielo 'Striatum' yksi mieleisimmistä. Tämä elelee huussin takana Rivendellin lehdossa, saarnen alla.

Japaninvaahteran alla ovat 'Alboplenum' -syysmyrkkyliljat avanneet kukkansa. Nyt avautuu kai jo sekin asia, miksi nämä ovat myrkkyliljoista kauneimpia. Kukassa on satumaisuutta, puhtautta, tuoreutta ja näyttävyyttä.

On taas aika laittaa kuva huussinäkymästä, se on näin syysvärien aikaan erityisen kiva, vaikka on se kiva kaikkina muinakin vuodenaikoina. Yggdrasil ulottaa oksiaan huussin eteen, vasemmalla pilkottaa ruskopenkki, oikealla pihan länsireuna.

Kyläniityn lehmälauma kävelytettiin rantaan proomuun, mutta tilalle tuli toinen lauma saaren länsiosista, joka odottaa kotiinkuljetusta tällä viikolla.

Länsireunalla on purppurahelmimarja 'Profusion' tuottanut viimeinkin ensimmäiset marjansa! Ne ovat pikkuruisia – toivon, että kokoa tulee lisää, tai runsaampia terttuja vielä jonakin vuonna. 

Noistakin jo näkee marjojen erikoisen värin, ne ovat tosiaan voimakkaan purppuraisia tai violetteja ja niissä piilee tämän puskan pointti. Kukat ovat vaatimattomat ja lehdet tavanomaiset, mutta nyt niiden vaihtaessa väriään keltaisemmaksi ne tuottavat marjoille hyvää vastaväriä korostaen niiden psykedeelisyyttä entisestään.

Purppurahelmimarja pitäisi nimetä uudestaan psykedeliapuskaksi, sillä sekä purppuraa että helmeä on jo niin monen pensaan nimessä, että sekaisin näissä menee. Onneksi on tieteelliset nimet! Niiden avulla voi aina tarkistaa, mikä minkäkin kasvin suomalainen nimi taas olikaan.

Alempana rinteessä on koristearonia punaisenaan. Marjoja tuli vähän tai sitten linnut ovat olleet ahkerina, sillä oksilla ei ole jäljellä marjan marjaa. 

Takana on keltalehtinen idänkanukka 'Aurea' eli keltakirjokanukka, vaikka se ei olekaan kirjavalehtinen, vaan täysin keltalehtinen. Ruskassa sävy muuttuu heleämmän keltaiseksi. Kompostin takana on kultaherukka, se menee koristeellisen kirjavaksi syksyisin, kun osa lehdistä muuttuu kirkkaanpunaisiksi, osa pysyy vihreinä.

Kuistin näkymä länteen on lempinäkymiäni. Pääosin on vihreää, mutta vaahteroissa on hienoja sävyjä, kuten kuvassa kaukana näkyvässä isossa puussa. 

Musti esittelee ruskopenkkiä, vaikka kissaa tuskin kuvan varjoista erottaakaan. Tuolla kasvaa kissanminttua.

Päivän ruusuna on länsireunalla kukkiva polyantharuusu 'Orange Morsdag'.

Idänkanukka Cornus alba

Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'

Kissanminttu Nepeta cataria

Koristearonia Aronia × prunifolia

Kultaherukka Ribes aureum

Polyantharuusu Rosa Polyantha-Ryhmä

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Saarni, lehtosaarni Fraxinus excelsior

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Pähkinäpensaan kesä

 Pähkinöitä riittää tällä saarella, jossa on pähkinälehtoja vaikka muille jakaa, mutta nyt puhun isopähkinäpensaasta.

Otin tässä yhtenä päivänä kuvan isopähkinäpensaastani. Se on lajiketta 'Purpurea' eli punertavalehtinen. Näin loppukesällä ei punerrusta enää kovin vahvasti näy. 

Pähkinäni kasvaa vaahteran varjossa, vaikea paikka, kun vaahtera vie mehut maasta, mutta yllättävän hyvin on pähkinäpensas siinä viihtynyt pari vuotta ainakin. Se ei kyllä ole juurikaan kasvanut, mutta huomasin talvella, että sitä syödään. Täytyy muistaa laittaa sille talveksi verkko ympärille, jotta kasvun puute ei ole ainakaan siitä kiinni.

Maanpeittokasvina tässä vaikeassa paikassa on valkokirjavalehtinen keltapeippi 'Florentinum'. Taustalla kukkii ripsialpi. Sain alun aikoinaan puutarhatutulta ja kasvi on osoittautunut mainioksi ultravaikean paikan selviytyjäksi heti vaahteran alla.

Hellejakson aikana vaahteran toisella puolella kasvavalle lännenpagodikanukalle kävi kalpaten. Se ei ole koskaan viihtynyt eikä kasvanut, tosin olin ajatellut sen johtuvan eniten siitä, että peurat nakersivat sitä. Olin ajatellut pensaasta pari–kolmemetristä kaunista puskaa tilanjakajaksi silloin vuonna 2011, kun sen ostin ja istutin. 

Jos se ei ole koskaan ryhtynyt kunnolla kasvamaan, ei se myöskään aiemmin ollut kuivunut näin perusteellisesti kuin tänä vuonna. Se kyllä kuuluu kasveihin, jotka lurpottavat lehtiään hyvin hanakasti, mutta nyt siitä kuivui koko latva. Alempana voi vielä nähdä vihreitä lehtiä. En oikein tiedä, pitäisikö siirtää selvästi kituva kasvi viimeinkin jollekin paremmalle paikalle. Toivoisin näkeväni sen kauniin kasvutavan, vaakasuoraan levittäytyvät oksat, edes joskus!

Mutta takaisin isopähkinään. Tässä näkyy sen alkukesän väri, tai kuva on juhannuksen jälkeen, kun sen vierellä kasvava kellervänvalkoinen varjolilja kukki. Oikein kiva kontrasti.

Aiemmin kesällä isopähkinällä on seuranaan särkynytsydän, sekin on minusta kaunis kumppani tummalehtiselle puskalle. Näin huonossa varjopaikassa ja kuivassa maassa särkynytsydän on luonnonkukkamaisen harvakukkainen, mutta minusta kauneimmillaan juuri tällaisena.

Tuolloin lehtoakileijat kukkivat ja ne pärjäävät jopa heti vaahteran juurella. Kaverina on ripsialpi.

Tämä metsäpuutarhamainen pitkä penkki viettää ojamaiseen notkelmaan. Siinä kasvaa tarhakielo. Tummakurjenpolvet ovat sille kaunis kumppani, mutta ne olivat levinneet niin valtoimenaan, että revin niitä kukinnan jälkeen sankoin joukoin pois. 

Tämä pari on kyllä mahtava kimalaismagneetti. Mutta tuskin onnistuin tuhoamaan kurjenpolvea kuitenkaan, kunhan raivasin.

Isopähkinäpensas Corylus maxima, lajiketta 'Purpurea' kutsutaan myös veripähkinäksi, vaikka itse mieluummin pysyn laji- ja lajikenimessä selkeyden vuoksi

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lännenpagodikanukka Cornus alternifolia

Ripsialpi Lysimachia ciliata

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Varjolilja Lilium martagon

Länsilaidallinen

 Tontin länsireunalla tapahtuu.

Ensinnäkin: lumipalloheisi kukkii! Minulla on näitä kaksi, on ollut jo vuosia, ja nyt ne molemmat kukkivat ensimmäistä kertaa! Eivät ole tainneet arvostaa kuivia olosuhteita, mutta tänä vuonna lienee kosteus kohdillaan. Heiden alla näkyy sademetsäkokoon kasvaneita tarhajouluruusuja.

Jos kurkataan alarinteeseen ison saarnen toiselle puolelle, on siellä ennätyskorkeita tarhakieloja, sinipilvenä edelleen kukkiva rotkolemmikki sekä japaninvaahtera 'Osakazuki'. Pensas on siis matalampi kuin perennat.

Vähän vielä alempana kukkivat espanjansinililjat ja itsekseen ylärinteen luonnonkasvustosta alemmas valunut metsäkurjenpolvi. Siitä olen ylen onnellinen.

Peruutetaanpa hieman, jotta tiedetään, missä ollaan. Tontin länsireuna on huussin vieressä. Kuvassa ei kivimuurista näy mitään, kun kasvillisuus on niin rehevää. Valkoinen Madonna-patsaskin on jäänyt jättikokoisten tarhakielojen peittoon.

Tänä aamuna, kun hipsin huussiin – yksi kesäaamujen ihanista hetkistä – huomasin, että yksi aarre on avautunut. Huomasin aarteen nuput jonkin aikaa sitten aivan muun kasvillisuuden huppeluksissa. Tuli kiire raivata häiritsevät naapurit pois.

Tadaa! Tämä on vähän tarhakurjenmiekkoja matalampi eli ilmeisesti helluntaikurjenmiekka (IB, Intermediate Bearded) ja lajike on vanha löytölajike, joka kulkee nimellä "Terola II".

Edellisestä – ja ensimmäisestä – kukinnasta on muutama vuosi. Ainakaan en löydä blogistani tästä kuin yhden jutun neljän vuoden takaa, jolloin se oli kukassa.

Kyllä se parrakkaiden kurjenmiekkojen lannoittaminen kuulkaa kannattaa!

"Terola II" lähikuvassa. Että osaa olla kukassa hienot värit.

Eikä siinä vielä kaikki. Viereisessä ruskopenkissä asustaa 'Louvois' (tarhakurjenmiekka, Tall Bearded), joka tuli kukkaan tänään iltapäivällä, vähän myöhemmin kuin vanhan talon kuumalla eteläseinällä asuvat kaimansa. Niissä on jo kaksi kukkavartta ja useita kukkia. Tämä ruskopenkin 'Louvois' sointuu täydellisesti 'Enkan' -japaninvaahteraan.

Otin kuvan viiden maissa, juuri kun sade alkoi. Kyllä: taas meillä sataa! Ei kyllä välttämättä paljoa eikä kauaa.

Yritän taas sijoittaa lukijat kartalle. Nyt ollaan huussin vierellä, ruskopenkki on täysien (taas!) kottikärryjen takana – olin eilen raivauspuuhissa tässä etualalla näkyvässä villissä punaisessa penkissä.

Aiempien kuvien kasvit ovat portista oikealle, nyt jatketaan rinnettä alas pitkin länsireunaa portista alaspäin. Siitä pääsee naapuriin, jos suola tai jauhot ovat lopussa.

Tänään avautui tämän kesän kaksi ensimmäistä idänunikkoa. Tämän värisiä en ole ostanut, mutta näitä tuli yhtenä vuonna, kun menin erehtymään ja ostamaan messujen huutavilta hollantilaismyyjiltä kasveja. Näiden piti olla valkoisia – eikä varmaan niistä toisistakaan kasveista tullut sitä mitä piti.

Mutta kun äkkäsin siirtää nämä tuohon kivimuurin eteen, ovat ne siinä kuin kotonaan. Kaiken värisille, myös ei-toivotuille yllätyksille, löytyy kyllä paikka, kun alkaa miettiä. Ellei piha ole postimerkin kokoinen.

Näiden idänunikoiden vieressä on viimevuotinen äitienpäiväruusu 'Oranje Moersdag', jossa on lähes tismalleen saman sävyiset kukat, mutta pienet ja tertuissa. Se on vasta nupulla, joten yhteiskukinta ei onnistu, toisin kuin viime vuonna, jolloin taimi oli viritetty toukokuuksi kukkaan jollain tanskalaisella taimitarhalla. Ja sehän kukki yhtä soittoa syksyyn asti.

Mutta se ei haittaa, sillä täältä löytyy silti sointuvaa värikomppausta. Puna-ailakitkin ovat jees, tosin niiden määrästä huomaa, etten vielä ole päässyt tämän penkin raivauksen kimppuun. Niiden takaa pilkottaa oranssia.

Siellä on kellukka 'Totally Tangerine'! Totaalinen herkku, ja myös triljoona kertaa kauniimman värinen kuin idänunikko. Lisäksi tuolla näkyy edelleen kukassa hempeän vaaleanpunainen särkynytsydän 'Cupid'. 

Mietin tässä värimieltymyksiä, kun Liisan (Liisan kasvit -blogi) kanssa niistä kommentissa keskusteltiin. Puna-ailakki kuuluu inhokkiväreihin, en ole koskaan pitänyt tuollaisesta ärtsy-vaaleanpunaisesta, jota aniliiniksikin sanotaan. Mutta kun se on pieniin kukkiin pirstottu, se on ihan kiva. 

Jos idänunikon kukat olisivat pikkuisia pisteitä, ne olisivat tosi ihania jossain muiden kasvien lomassa. Harmi, että niiden pitää olla nenäliinan kokoisia jättiväriläikkiä. Sama juttu aniliininpunaisten pionien kohdalla. Aivan liian iso kukka sen värin katseluun.

Makuja on niin monia!

Putkikasvit ovat kestorakkauteni. Tämä on kumina, ollut jo monta vuotta, vaikka luulin sen olevan kaksivuotinen. Se on kukkinut vaikka kuinka monta vuotta, ja silti se vain jatkaa eloaan vuodesta toiseen.  

Siitä oikealle näkyy jotain matalaa ja limenvihreää, josta lupasin raportoida, kun se on kunnolla kukassa...

Loistokevätesikko 'Francisca' on ollut kunnolla kukassa jo pitkään, ja niin ihmeellinen on tämä viileä kevätkesä, että se on edelleen täydessä vedossa! Olen ottanut siitä varmaan sata kuvaa, silti se päätyi blogiin vasta nyt.

Hehkutin tätä henkeäsalpaavan kaunista esikkoa jo etukäteen, toivottavasti ei tullut pettymystä. Värimieltymykset ovat niin kovin henkilökohtaisia. Minulle tämä on yksi kaikkien aikojen kauneimpia kukkia, ja olen niin iloinen, että se on kerrankin näin rehevä!

Espanjansinililja Hyacinthoides hispanica

Helluntaikurjenmiekka Iris Intermedia-Ryhmä

Idänunikko Papaver orientale

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kellukka Geum

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Lumipalloheisi Viburnum opulus 'Roseum' tai Pohjan Neito', minun ovat lajiketta 'Roseum'

Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum

Puna-ailakki Silene dioica

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä