Akileijavyöry

 Yksi kohta puutarhasta ei ole saanut yhtään palstatilaa, vaikka kävelen siitä jatkuvasti ohi.

Se on tässä pihatien varressa. Edellisen jutun kostean paikan saniaiset löytyvät kosteikkopuutarhasta vasemmalta, saniaistarha puolestaan kuusen varjosta oikealta. Lähempänä taloa on melkoinen vyöry akileijoja. Ne näkyisivät paremmin, jos vetäisin kivipengermän edessä olevat ruohot viikatteella, mutta eipä ole vielä tullut tehtyä.

Ransu esittelee. On sen verran aurinkoista ja lämmintä, että se hakeutuu varjopaikkoihin lojumaan.

Akileijavyöry sai alkunsa, kun istutin toisen kasvin ruukussa salamatkustajana lapsuudenkodistani tulleen lehtoakileijan. Se meni maahan tähän, johon sittemmin istutin myös 'Moskovan Kaunotar' -jalosyreenin. Pian akileijoja oli monta.

Sitten hankin 'Nora Barlow' -lehtoakileijan taimen. 

Loppu onkin historiaa. Alkoi syntyä jos minkälaisia siementaimia. Yhtäkkiä purppuran- ja viininpunaiset värit löysivät tiensä akileijoihin, puhumattakaan uusista kukkamuodoista.

Lähempänä syreeniä on enemmän perinteisiä värejä ja muotoja. Näiden joukossa ei hennompi vieruskaveri selviä, mutta keltakaunokki, jonka isoja lehtiä näkyy kuvassa, pärjää hyvin.

Siinä niitä nyt sitten on! Otin kuvan ennen ylärinteen niittämistä, vaikka en nyt tiedä, onko se kovin eri näköinen siltikään. No vähän matalampi kyllä, kun kaikki on laossa, muttei ehkä juurikaan siistimpi.

Nyt akileijojen joukkoon on avautunut punapietaryrtti 'Duro'. Se on pärjännyt tässä alusta asti.

Tässä paikassa suosikkejani ovat Barlow-malliset monessa eri sävyssä: purppuraa, violettia ja alkuperäistä Noraa. Hyvin haileaa vaaleanpunaistakin löytyy. Kovin ihanaa!

Valeangervot eivät valitettavasti kovin hyvin puutarhassani viihdy, vaikka minä kyllä viihtyisin niiden seurassa. Sulkavaleangervo 'Chocolate Wing' on puutarhani vanhin valeangervo ja onneksi se pärjää tuossa akileijojen seassa, vaikka ei koskaan tee enempää kuin pari–kolme lehteä. 

Ei tee yksikään toinenkaan valeangervoistani, eikä niiden koolla pääse rehentelemään. Niitä on yhteensä neljä, ja tänään huomasin viimeisenkin nousseen maasta. Elossa sentään ovat kaikki.

Olen oikeasti hyvin kade, kun vierailen puutarhoissa, joissa on reheviä valeangervoja. Ne ovat niin kauniita. Tuollaiset hevoskastanjan lehdet perennamuodossa.

Akileija-alueen vieressä vähän alempana on kostea kevätniitty. Sen viimeiset kukkijat olivat kamassiat kesäkuun alussa, nyt niistä viimeinenkin taitaa olla lakastunut. Joidenkin viikkojen päästä alueen voi niittää.

Tältä alue näyttää talon suunnasta. Syreenistä oikealle pieni rinne kaartuu herkkujen nurkaksi, johon yritin aluksi istuttaa hienoja ja pieniä kasveja ja yritän edelleen epätoivoisesti pitää sen vapaana lehtoakileijoista ja varjoliljan siementaimista, vaikka se on haastavaa.

Herkkunurkan superherkku, rotkolemmikki 'Silver Wings', ei ole pieni. Se kasvaa lähes ojan pohjalla, tosin tämä ei ole kovin märkä oja – paitsi toissa talvena, kun kaikki jäätyi ja sitten tuli vettä ja sitä valui jos mihinkin paikkoihin – tähänkin, ja syntyi jääkansia kasvien päälle. Onneksi 'Silver Wings' selvisi siitä.

Kasvi on kevään ja alkukesän tähtiesiintyjä puutarhassani ja edelleen kukassa, silti piti kelata yli kahden viikon taakse, jotta löysin siitä kuvan! Silloin sen edustalla kukkivat siperianesikot, nuo pienet vaaleanpunaiset. Yksi taimi on onnistunut tuottamaan yhden kukkimiskokoisen siementaimen, mistä olen suunnattoman iloinen.

Isot lehdet alavasemmalla ovat syysmyrkkyliljan. Ja näkyy tuolla pahamaineinen varjoliljakin.

Tikankontti Emil, tai Emil grex, sai ansaittua huomiota edellisessä jutussa. En ole ollenkaan haka kämmeköiden kanssa, ja on ihan sattumaa, että minulla on tämä. Kasvi on lehtotikankontin ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se kasvaa herkkunurkan alaosassa, notkelmassa, jossa on talvella kosteaa (ja joskus jäistä) eikä se näköjään haittaa yhtään. 

Onko nyt sopiva hetki tunnustaa, että minusta tikankontin kukka ei ole ollenkaan kaunis. No ei ole, mutta tuli sanottua. Hauskaa on se, että kukkia katsoessani mietin, kukahan nuokin pölyttää. Ja kuin tilauksesta paikalle lensi kimalainen, joka kurotti kärsänsä kukan sisään.

Hei, apua, sattumalta huomasin: tämä oli kolmastuhannes blogijuttuni! Siis 3000. Ihan ihme homma. Eikä näiden juttujen kirjoittaminen olisi ollenkaan niin kivaa, ellei tämä olisi vuorovaikutteista. Kiitos siis sinulle, rakas lukija!

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kamassia, tähtihyasintti Camassia

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtotikankonttri Cypripedium calceolus

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Siperianesiko Primula cortusoides

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Varjolilja Lilium martagon

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Herkkunurkan ylläri

 Tikankontti yllätti pysymällä elossa monta vuotta ja viimein kukkimalla.

Löysin kukat puna-ailakkipöheiköstä. Pitäisi varmaan vähän kitkeä, vaikka annankin ailakkien mielellään kasvaa aika monessakin kukkapenkissä. Tikakontti on lajiketta 'Emil' enkä ole löytänyt sille lajinimeä, taitaa olla risteymä.

☞ Tähän väliin lisään asiantuntijalta tulleet tiedot: Cypripedium Emil on lehtotikankontin (Cypripedium calceolus) ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se on grex-nimi, eli kertoo risteymän vanhemmat. Se on orkideoilla eri kuin lajikenimi (ja kirjoitetaan ilman heittomerkkiä).

Tämä on tikankontin ensikukinta. Vuosia sitä olenkin kasvatellut. Alkuun se kasvoi paikassa, jossa se ei oikein viihtynyt, ehkä liian kuivaa. Tässäkään ei voi kosteudella juhlia, mutta notkelmassa tämä kasvaa. Paikka on sikäli paha, että tänä talvena, kun salaojat jäätyivät, meni tämänkin kasvin yli puro. Onneksi paikassa on jotain hyvääkin, sillä kasvi on tuuheutunut.

Tuolla tikankontti on, aika matalalla. Taustalla puna-ailakkien välissä kukkii tellima, josta pidän hurjasti. 

Ja nyt ovat lehtoakileijatkin aloittaneet, kuten Musti jo esitteli. Edessä on 'Nora Barlow', jonka istutin, tai tämä lienee jo siementaimi, minusta alkuperäinen paikka oli vähän vieressä. Taustalla Barlowin tuottamia siementaimia, kun perimää on tullut tavallisesta tummanvioletista lehtoakileijasta.

Joka vuosi nousee joku uusi kiinnostava siementaimi. Ja koiranputkia, mutta rakastan niitä niiden kukkiessa.

Kyläkellukka tarjoaa niin täydellistä neonkeltaista vastaväriä akileijoille, että annan senkin kasvaa tässä ainakin jossain määrin. Pörriäiset kiittävät, kun on paljon hyviä ruokailukukkia vieri vieressä.

Sitten tässä herkkujen nurkassa kasvaa myös jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar'.

Eilinen rankkasade taivutti kukintoja alas. Sade oli paikoin sellaista ukkoskuuroa, että sitä ryöppysi vesiputouksena sadevesitynnyrien ohi. Harmi vain, muuten ne olisi saanut sillä määrällä täyteen. Kertyi niihin onneksi silti vettä. Olo on joksikin aikaa huojentunut, kun ennusteessa ei taas kymmeneen vuorokauteen näykään yhtään sadetta.

Punapietaryrtti 'Duro' tulee kohta kukkaan. Tykkään näiden vahvojen värien yhdistelmästä. Kasvi on jotenkin pienentynyt, eikä siementaimia ole koskaan ilmestynyt. Ehkä akileijat ahdistelevat sitä – niitä täytyy karsia vuosittain, mieluiten ennen siementen kehittymistä.

Surukseni valeangervot viihtyvät puutarhassani kovin huonosti, mutta onneksi tämä yksi 'Chocolate Wing' -sulkavaleangervo nousee uskollisesti vuodesta toiseen. Kaikki neljä muutakin on lähtenyt nihkeästi kasvuun, jopa se yksi, joka edellisinä vuosina nousi vasta keskikesällä.

Rotkolemmikkien suhteen on talvi vienyt veronsa, mutta kaikkein vanhin 'Silver Wings' voi hyvin, vaikka sekin pieneni hieman. Tämänkin ihan vierestä kulki puro keskellä talvea. 

Lisäksi syysvuokko on elossa, se versoo jo. Ihanaa.

Kuvasin herkkujen nurkan kuistilta käsin, se on tässä ihan talon nurkalla näkösällä ja oikeastaan näen paikan myös tästä työpöydältä käsin, keittiön ikkunasta. Ihana kukkahetki, kun syreenit ja pihlajat kukkivat. Tuolla navetan takana kukkivan pihlajan takana on lisää syreenejä.

Pienen polun toisella puolella ollaan jo metsäpuutarhan puolella, joten siitä lisää toisella kertaa. Piti vain laittaa tämä kaunis kaksikko: särkynytsydän ja vielä nuori isopähkinäpensas 'Purpurea'.

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kyläkellukka Geum urbanum

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Puna-ailakki Silene dioica

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tellima Tellima grandiflora

Tikankontti Cypripedium

Kuivuuden vaikutuksia ja virkistävä sade

 Tänä kesänä on saanut tarkkailla ruskistuvia kasveja tavallista enemmän. Heräsin vajaat kaksi viikkoa sitten rankkasateen ropinaan, kello oli vasta vähän yli kuusi aamulla. Muistin saunan edustalla olevat pienet siemenkasvatukset ja ajattelin kantaa niistä muutaman parempaan paikkaan, kun sade hetken päästä hellitti.

Ehdin saunalle ja olin purkit kädessä lähestymässä taloa, kun kuulin outoa kohinaa. Näin, että kylän länsipää on hävinnyt näkyvistä! Siellä satoi järjettömän rankasti ja sade siirtyi kohti. Ei siinä ehtinyt muuta kuin juosta kuistille ja jättää purkit siihen katon alle. Seuraavaksi hain kameran.

Rännit eivät ehtineet vetää, kun sade suihkusi niiden yli. Lännestä jo lähestyi sinisempi taivas, joten kiirettä piti kuvaamisen kanssa.

Aamuaurinko kultasi kesäsateen, joka todella tuntui kultaakin kalliimmalta. Kylläpä sadetta sai tänä kesänä odottaa!

Pian sade alkoi heiketä siirtyessään idemmäs.

Mittariin kertyi muutama milli. Onneksi tuolloin saatiin edes pari sadetta samana viikkona, sillä sen jälkeen kasvit siirtyivät jo takaisin lurpotustilaan. Nyt vettä on tullut paremmin ja toivottavasti tulee jatkossakin, sillä maa on yhä rutikuivaa hyvin syvälle.

Moni kasvi, jota luulin kuivankestävämmäksi, on kärsinyt. Värimintut ovat kuivattaneet osan varsistaan.

Samoin punalatvat. Ne vaatisivat ehkä kosteampaa. Rantapunalatva kuoli kokonaan muutamassa vuodessa, mutta tämä vanha täpläpunalatva on viihtynyt näistä parhaiten. Se kasvaa varjoisessa notkelmassa. Nyt sekin kuivatti lähes kaikki vartensa. Tässä kuvassa olen jo leikannut kokonaan ruskeat varret pois. 

Katsura on saanut tänä kesänä kastelua enemmän kuin koskaan, sillä hankin keväällä uppopumpun kasvimaalle ja letku yltää kastelemaan tätä uutta ruusutarhaa, jota kastelinkin ahkerasti. Silti puu (jos siitä ikinä puuta kasvaa) lurpottaa. Toki tämäkään ei saanut kastelua parin viikon poissaoloni aikana heinäkuun loppupuolella. Mutta luulisi jo lähemmäs kymmenen vuotta tässä kasvaneen kasvin löytäneen juurillaan vettä.

Vielä enemmän hämmästyttää ruotsinköynnöskuusama 'Serotina', joka on kasvanut tässä kymmenen vuotta ja nyt se ruskistui puoliksi. Aiempina kesinä ei tässä ole näkynyt mitään kuivumisen merkkejä.

Myös ikivanhojen karviaisten kuivuminen hämmästyttää. Marjoja on kyllä tullut paljon, mutta ne eivät ole erityisen hyvän makuisia, normaalikesänä ne ovat herkullisia.

Ukonhatut viihtyvät pihallani melko huonosti jokakesäisen kuivuuden takia, ja joitakin niistä on kuollutkin. Tämä on kookkaimmasta päästä.

Hortensiatkin ovat vaikeuksissa, mutta ei samettihortensia sentään aiemmin ole ihan tämän näköiseksi mennyt.

Näsiänkin nuutuminen yllätti.

Tikankontti 'Emil' sanoi heipat, tovottavasti juurissa on vielä eloa.

Syysvuokkoja minulla taitaa taas olla vain tämä yksi 'September Charm', joka on ensimmäiseni. Pari vuotta kituliaana sinnitellyt 'Lady Gilmour' ei enää tänä vuonna noussut. Tästäkin puskasta on puolet ruskeana, toivottavasti kukkii kuitenkin sateiden myötä. Ei tämä ennen syyskuuta ole aiemminkaan kukkinut.

Kuivuudesta voi kuitenkin kaivaa hyötyä esiin. Ransu esittelee. Voi nimittäin tarkastella kohtia, joissa edelleen vihertää.

Ransun rapsuttelujen välissä siis.

Paikoitellen on vihreitä laikkuja, eikä se johdu pelkästään niissä kohdissa kasvavista siankärsämöistä, voikukista tai matarasta.

Yksi kiinnostavista kohdista on tonttini länsireuna, jossa kulkee jokin vesisuoni. Joissakin kohdissa ei tarvitse kaivaa kuin puoli metriä, niin tulee vettä vastaan. Niinpä nämä istutusalueet tulevat laajenemaan, etualan ruskopenkki ja siitä oikealla oleva tontin reunan penkki myös. 

Tämän vuoksi kiinanpunapuu meni ruskopenkin alimpaan kohtaan ja se voi siinä oikein hyvin. Se on kostean paikan puu.

Sen sijaan vähän ylempänä ja idempänä vanhan talon kulmalla on rutikuivaa. Nuo vihreät laikut ovat minikokoisina sinnittelevää savikkaa ja mataraa.

Saunan edustalla on mehevänvihreää, vaikka olisi millainen kesä, ja se selittää, miksi sauna on niin laho. Sen paikalle tulee loistava lehto. 

Tuossa seinän vieressä on kohta, johon voin upottaa taimien ruukut ja ne pärjäävät ilman kastelua.

Loppuun selviytymistarinoita, jotta päästään päättämään positiivisesti. Purppurakannusruoho on tuottanut siementaimia muotopuutarhan timjamikäytävälle, en ole vielä ehtinyt niitä siirtää. Paikka on paahteinen, kuiva ja maa kivikovaa savea. Ja nämä kukoistavat!

Ja sitten on kärhöt, yllättävän kuivuudenkestävät. Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' tuottaa tavallista pienempiä kukkia, mikä on hyvä vain, kauniimpiahan ne ovat kuin isot! Viinikärhöt ovat toki kuivuudenkestävimmästä päästä kärhöjä.

Vielä hurmaavampi tarhaviinikärhö on 'Hågelby White', joka on bensaraha Betweeniltä viime vuonna. Tämä kasvaa aika kuivassa kuistin kulmalla, mutta olen yrittänyt muistaa kastella silloin tällöin. Jossain vaiheessa sen juuret tulevat löytämään kosteampaa maata. 

Kukat ovat hyvin pienet, ehkä kuivuudesta johtuen, mutta näidenkin kohdalla pienuus oli iloinen yllätys. Tässä saattaa olla vahva kandidaatti maailman kauneimmaksi kärhöksi.

Karviainen – Ribes uva-crispa

Katsura – Cercidiphyllum japonicum

Näsiä – Daphne mezereum

Purppurakannusruoho – Linaria purpurea

Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum

Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana

Syysvuokko – Anemone hupehensis

Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

Tikankontti – Cypripedium

Täpläpunalatva – Eutrochium maculatum

Ukonhattu – Aconitum

Väriminttu – Monarda