Saturday, 2 July 2022

Venevajan ovesta kasvimaalle

 Toteutin reilu viikko sitten kauan mielessä pyörineen projektin.

Sellä se on. Uusi ovi, josta pääsee... no, katsotaan kohta, minne. Kun tein portin ja oven, olivat tarhaidänunikot kukassa mutapuutarhan reunalla. Nyt ne ovat lopettaneet ja tilalla kukkii valkokukkainen etelänkurjenmiekka.

Rohanista astutaan pari askelmaa ylös kasvimaalle. Siinä oli alun perin oja ja pieni korkeusero, joka kasvoi, kun tasoitin ylempää kasvimaan aluetta kaikenlaisella maalla, jota piti johonkin sijoittaa. Siihen sitten pyöritin kiviä pengermäksi ja tein portaat. Portaan ylle on ollut suunnitelmissa vanha ovi jo pitkään. Tästä suunnasta ovesta mennään Rohanista kasvimaalle.

Kasvimaalta katsottuna mennään alas Rohaniin. Pengermän ylle ajattelemani marjakuusiaita ei toteutunut, sillä peura söi taimet. Harmi, sillä ovi olisi silloin ollut luontevammin osa marjakuusiseinää. Marjakuusiaitaa vasten olin ajatellut istuttaa iltaruskossa hehkuvia ruskeita, keltaisia ja oransseja kukkia ripauksella sinistä, mutta kun niiden taustaksi ajattelemaani pensasaitaa ei tullut, syntyi ruskopenkki pihan länsipäähän.

Oveksi valikoitui venevajani entinen ovi, joka on odotellutkin tätä projektia jo yli kymmenen vuotta. Venevaja paalutettiin, korjattiin ja laudoitettiin silloin, samalla siihen rakennettiin uusi ovi. 

Taitava tekijä osasi tehdä uuteenkin venevajan oveen tuollaisen samanlaisen molemmilta puolilta avattavan salvan. Venevajaan kun tullaan joko rannalta tai veneestä käsin ja molemmista suunnista täytyy saada ovi auki.
Tässä puutarhakäytössä ajattelin kyllä pitää ovea koko ajan auki, muuten se näyttää entistä orvommalta seistessään kiinni yksinään.

Ovelle tarvittiin karmit, onneksi sain tolpanjalat maahan sopiviin kohtiin, sillä tämä(kin) on kivinen kohta. Aukosta tuli kyllä ovea leveämpi, muuten se olisi ollut oudon ja epämukavan kapea.
Kakkosnelonen ja yläpuu löytyivät navetasta ja vintiltä. Saranat ovat eri paria, sillä yksi oli ovessa kiinni; toisesta tuli erilainen, kun vintin varastossa on mitä on.

Marjakuusiaidan tilalle olen jo ehtinyt istuttaa kaikenlaista, niinpä se ei tule toteutumaan, vaikka tonttia ympäröivä aita pitääkin nykyisin peurat pääosin poissa pihastani. Oven viereen istutettu portlandruusu 'Duchesse de Rohan' on kasvanut kookkaaksi puskaksi ja nyt se on aivan täynnä nuppuja, kun peurat eivät enää sitä latvo. 

Ruususta risuaitaan päin kasvaa punahelmipihlaja, joka on kasvanut huonosti varmaan monesta syystä. Ensin peura latvoi sitä, sitten viime vuonna sen pari pisintä versoa kuoli, ehkä vesimyyrä oli syönyt juuria. Nyt sieltä taas nousee uutta versoa, ehkä jonakin vuonna siitä kasvaa pieni puu. Kuvassa sitä ei edes näe.
Sitä odotellessa ihastellaan sen vieressä kasvavaa koristeraparperia, joka viimein kukkii. Olin alun perin istuttanut sen metsäpuutarhapenkkiin, sillä kaipasin sinne sen kookkaita lehtiä, mutta ei se oikein siellä kasvanut, kukkimisesta puhumattakaan. Pari vuotta sitten siirsin sen ja nyt tuli ensimmäinen kukinta, lehdetkin ovat ihan eri luokkaa kuin aiemmin.

Oven molemmin puolin on jo istutettu köynnökset, tietysti epäjärkevästi niin päin, että kasvit ensin, portti sitten, mutta onnistui se näinkin. Ihanaakin ihanampi köynnösruusu Pierre de Ronsard eli 'Meiviolin' kasvaa toivottavasti niin, että saan pian kiinitellä sitä tolppaan.

Tästä kuvasta sen täydellinen kauneus varmaan välittyy. Onneksi se on talvehtinut tässä hyvin jo kaksi talvea. Pengermän päällä ei pitäisi talvimärkyydestä olla vaivaa, mutta vesimyyrät ovat toinen juttu.
Oven toisella puolella, portlandruusun alla, kasvaa tänä keväänä istutettu kärhö 'Miss Bateman'.

Ovesta vasemmalle on metrin korkuinen punahevoskastanja, tuolla ison perunalaatikon edessä, ja siitä vasemmalle vielä pari puskaa. Joten tähän kyllä pitäisi kasvaa jonkinlaista tilanjakokasvillisuutta, vaikka se ei olekaan niin selkeä kuin marjakuusiaita olisi ollut.

Punahevoskastanjasta vielä pari metriä eteenpäin kasvaa viime syksynä istutettu jasmike 'Starbright', jolla on punaiset nuoret versot. Se lienee risteymä, kun tarkempaa lajitietoa ei löydy. Onpa kaunis! Täydellinen lisä tähän Rohanin ja Rohanin ruusutarhan tumma-vaalea-väritykseen, vaikka sijaitseekin niistä jo aika sivussa.
Rakastan jasmikkeita monesta syystä, ja ne näyttävät myös kasvavan täällä hyvin, kunhan selviävät kuivuudesta ensimmäiset vuotensa. Vesimyyrien pahasti mylläämän heinätarhan yläosassa kasvavat jasmikkeet ovat todella rehevät viitaten ehkä siihen suuntaan, etteivät jasmikkeen juuret mahdollisesti maistu vesimyyrille.

Oven vieressä oli tulossa kukkaan tumma pioni. Hankin tämän pari vuotta sitten edullisena pussijuurakkona Bauhausista, muistaakseni neljä pussia kympillä tai muuta järjettömän halpaa. Lajikkeen piti olla 'Buckeye Belle'.

Sitten ensimmäinen kukka avautui. Äääh.... en ehkä ole nähnyt 'Buckeye Belleä' kuin kuvissa, mutta sen värin pitäisi kaiketi olla enemmän punaruskea, tai kuten nimi Buckeye kertoo: kastanja. Ihan näin kerrottukaan sen ei pitäisi olla.

Voi kökkäre. Tämä on varmasti monen mielestä ihana, mutta minulle tässä yhdistyy kaksi asiaa, joista en pionissa välitä: voimakas kerrannaisuus ja aniliininpunainen väri. Syksyn tullen tuo siirtyy jonnekin tontin reunalle, niissä on kyllä tilaa. Tämä on pikemminkin joku 'Karl Rosenfield'; ja siinäpä lajike, joka ei ole lainkaan mieleeni.
Mitä tästä opimme? Jos haluaa jotakin tiettyä pionia, ei kannata tarttua edullisiin juurakkopusseihin. Tämän lajikenimikin oli pussissa kirjoitettu väärin, mutta se nyt ei ole mitenkään harvinaista. Voi niistä toki oikeaakin lajiketta tulla, niin on käynyt minullekin. 
Tästä Bauhausin satsista on vielä kukkimatta ne kolme muuta, joiden pitäisi olla 'Gay Paree', 'Lady Liberty' (eli 'Lian Tai') ja 'Coral Sunset'. Saa nähdä, mitä niistä paljastuu, kun aikanaan kukkivat. Jos niistäkin tulee tätä samaa, kaivan kasvit maasta ja menen paiskaamaan ne Bauhausin tiskille. 

Ei tuo nyt ihan järkyttävältä näytä tässä Rohanin ruusu-heinätarhan takana ja tavallaan sopii väritykseen, mutta periaate on periaate. En halua katsella näin näkyvällä paraatipaikalla pionia, josta en pidä.

Rumispioni voisi ottaa mallia tästä amerikanpionista, joka kukkii viimeisen kukkansa voimin 'Ebony' -karhunputken vierellä ruusu-heinätarhassa.

Tai ihanasta tumman purppuraisesta 'Cardinal de Richelieu' -ranskanruususta, joka juuri alkoi kukkia.

Ihanan tummaa violettia löytyy myös viime vuonna Särkän perennataimistolta hankitussa 'Kevätkulta' -siniheinässä, joka kukkii jo! Hämmästyin, sillä muut siniheinäni eivät nähdäkseni ole kukassa. Tai Moorhexestä en ole varma, olen taas kadottanut sen (siirtänyt liian monta kertaa ja varmaan kitkenyt, kun en tajunnut, mihin olen sen istuttanut, äh!).

Kerrottu isotähtihyasintti 'Semiplena' kukkii, kun yksinkertaiset ovat lähes lopettaneet.

Yksinkertaisen kukka on toisaalta kauniimpi!

Ihana Austin-ruusu Abraham Darby eli 'Auscot' on hurmaavan värinen, mutta vielä tänäkin vuonna vain kolmikymmensenttinen. Ehkä se ensi vuonna kasvaa... tai sitten, kun saadaan sadetta.

Ruusu-heinätarhassa on aika kivat värit, on tummaa ja vaaleaa sopivassa suhteessa. 'Cardinal de Richelieu' sointuu kivasti tummaan fenkoliin ja sysitummaan karhunputkeen. Ensi talveksi yritän muistaa suojata fenkolin, jotta ei tarvitse joka vuosi ostaa uutta. Siementaimiakaan ei ole näkynyt.
Valkoista tarjoilevat tähtihyasintit ja juuri kukintansa aloittava luppio.

Sammalruusukin alkaa kukkia, vaikka tämä on vuodesta toiseen jotenkin huonokuntoinen. Pari nuppua sentään löytyy, ne ovat niin suloisia karvaisia. Tästä tulee valitettavasti ihan perus-ruusunpunainen, mutta se tälle anteeksi annettakoon.

Ranskanruusu 'Duchesse de Montebello' on myös aloittanut kukinnan. Seassa näkyy tähkähelmikkää. Tämän ruusun korkeus ja joka suuntaan kaatuilevat varret ovat yllättäneet minut, mutta onneksi sillä on tilaa ja se saa jonkin verran tukea viereisistä ruusuista. Kukka on tavattoman hurmaava, joten kasvakoon miten lystää, kunhan kukkii.

Tässä näkymää kasvimaan suunnalta. Korkeuseron takia ruusu-heinätarhasta ei näy oikeastaan mitään, se avautuu vasta alas mentäessä.
Viimevuotiset, tai oikeasti kolme vuotta sitten kylvetyt, sareptansinapit ovat loistavia kylväytyessään itse. Nyt ne jo kukkivat keltaisina – en muista kerätä satoa, kun ruokaa ei tule laitettua. Tuleepahan taas uusia taimia! 
Noiden kukissakin on loistava sinappimainen aromi, oikeastaan niitä on kiva syödä ohi kulkiessaan. Jos on puhtaat sormet, mitä toki harvoin on.

Oli muuten kiehtovaa lukea G. J. Ramstedtin kirja Seitsemän retkeä itään, kun hän kuvaili oleiluaan Sareptan lähellä Volgan varrella ja sinappitehtaita siellä – venäläinen sinappi valmistetaan sareptansinapista. Moni puutarhani kasvi sai kirjasta ikään kuin juuret, etenkin nämä, joiden seutu oli aiemmin minulle tuntematonta. Minulla oli maantieteen ja historian tiedoissa ammottava aukko Mustanmeren ja Mongolian välimaastossa, ja se maasto on valtava.

Näkymää kauempaa kasvimaalta, kasvimaan ruusutarha on kuvassa edessä. Siinä on juuri aloittanut kukinnan 'Rosa Mundi' eli kirjoapteekkarinruusu. Mutta se alue täytyy esitellä erikseen, tämä on muutenkin taas maratooni.

Kasvimaan matala laatikko on pahasti kärsinyt kuivuudesta, sillä sen multatila on muita matalampi (jatkuu vain hirsivarvista alas kiveyksen verran), lisäksi se on niin tuore, ettei siinä vielä ole itsekseen kylväytyviä kasveja, kuten muiden penkkien unikot, sareptansinapit, kamomillat sun muut. Viime vuonna siinä taisi olla vain perunaa. Ainoastaan muutama taimi siinä sinnittelee, kun välillä olen ollut viikonkin poissa kastelemasta.
Taimmaisessa, isoimmassa laatikossa on perunarehotus. Laatikko on syvä ja täytin sitä kompostimullalla tänä keväänä, samoin kuin pussimultakerroksella päälle. Siinä pysyy kosteus ja ravinteita riittää.

Nyt toivon sateita sekä meille että teille, jos teilläkin on rutikuivaa!


Etelänkurjenmiekka Iris spuria
Fenkoli Foeniculum vulgare
Isotähtihyasintti Camassia leichtlinii
Jasmike Philadelphus
Karhunputki Angelica
Koristeraparperi Rheum palmatum
Portlandruusu Rosa Portland-Ryhmä
Punahelmipihlaja Sorbus vilmorinii
Ranskanruusu Rosa Gallica-Ryhmä
Sammalruusu Rosa Centifolia Muscosa -Ryhmä
Sareptansinappi Brassica juncea
Siniheinä Molinia caerulea
Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä
Tähkähelmikkä Melica ciliata

Tuesday, 28 June 2022

Paahdepenkin sitkeät sissit

 Katsotaanpa yhteen ensimmäisistä istutusalueista, jonka tänne tein.

Paahdepenkkiä ei tule kovin paljoa kuvattua, ehkä siksi, että se on niin vanha eikä siellä kasva mitään varsin erityistä. Mutta onhan tämä erityistä: saaren omaa kantaa oleva verikurjenpolvi. Se on levinnyt melkoisiksi mättäiksi. 
Kaivoin aikanaan pieniä juurenpaloja saaren entisen kalkkilouhoksen verikurjenpolvikasvustojen reunamilta ja istutin juurenpätkät purkkeihin, hyvin lähtivät kasvuun.

Jonkin aikaa sitten esitelty marjaomenapensas 'Marleena' on kukintansa kukkinut ja siirtynyt punaruskealehtiseen kesälookiin, kiva sekin. 'Marleena' asustaa paahdepenkin yläpäässä. 

Paahdepenkki sijaitsee paikassa, jonka vieressä on aiemmin ollut rakennus. Kivijalan pohjaa oli vielä jäljellä, kasasin päälle toisen kerroksen kiviä, sillä niiden takana on keto, joka on hieman korkeammalla.
Näin ollen paahdepenkki on aika alhaalla, tontin alaosassa. 
Mitään kovin hienoa ja erikoista siihen ei voi istuttaa, sillä se on yleensä talvisin märkä. Lisäksi maa on toivottoman tiivistä savea, entisen merenlahden reunamalle kertynyttä sedimenttiä. Näin keskikesällä se on kovaa kuin betoni. 
Tänne saareen ei pysty multakuormaa tilaamaan, lehmänlantakuorman olen joskus tilannut, mutta farmarilla taitaa olla logistiikkaongelmia siinäkin. Omaan kyytiin mahtuu korkeintaan yksi multapussi, useimmiten ei sitäkään, kun mantereelta palaan.
Silti siinä jotakin kasvaa. Verikurjenpolvet kukoistavat. Yleisesti liikaa leviäväksi parjattu vuorikaunokki ei tässä ole pystynyt leviämään, mutta pärjäilee muutaman kasvuston voimin. Saaren vanhasta pihasta, jossa ei ole enää taloa jäljellä, peräisin oleva kerrottu vaaleanpunainen lehtoakileija pärjää myös. Päivänkakkara on tullut itsekseen ja saa olla, samoin kurjenkello.
Itsekseen tässä on kasvanut valkolehdokki, mutta siitä ei tänä vuonna näy mitään, kuten ei isovuohennokastakaan. Toivon, että kumpikin on silti yhä elossa, ehkä maahan pudonneiden siementen muodossa.

Tämän kuvan otin edellisenä sadepäivänä kymmenen päivää sitten. Oikeastaan tämän kuvan pointti ei ole paahdepenkki, joka jää kuvasta vasemmalle, vaan kaksi puuta. Kumpikin on keskellä kuvaa metallituen sisällä suojassa. 
Tämä oli se alue, jossa oli talvella todella paha jääkausi. Jääkansi oli tuossa päällä kuukausia, ja se oli paksu. Aina, kun suli, vettä valui lisää rinnettä alas, ja sitten se taas jäätyi edellisen jään päälle.
Onkin oikea ihme, että puuvartiset pärjäsivät tässä todella hyvin. Oikeanpuoleisen metallituen sisällä on kolmioka, joka versoi keväällä aivan latvastaan saakka – sekin on ihme. Samoin teki toinen kolmioka, joka kasvaa kuvasta oikealle. Kolmiokat asuivat ensin alhaalla pihaportin molemmin puolin, sillä halusin sinne kaksi puuta, mutta ne eivät ikinä kasvaneet kunnolla ja versoivat keväällä usein vain tyveltään. Sitten luovutin, kaivoin ne ylös ja istutin tilalle siperianhernepensaat. Eivät nekään vielä puita ole.
Vasemmassa, kartiomaisessa tuessa kasvaa kuparivaahtera. Sekin selvisi talvesta täydellisesti, vaikka muuta luulin. Epätoivoisesti yritin iskeä jäätä rikki rautakangella sen ympäriltä, mutta jää oli liian kovaa ja paksua. 
Lisäksi tuolla samalla alueella elää talvenarka purppurahelmimarja, se alkoi versoa myöhään, niin että luulin sen jo menehtyneen, mutta niin se taitaa tehdä joka vuosi.
Mutta katso nyt noiden puiden välimatkaa. Se on metrin. Kokeilukasveja toki molemmat, mutta olisin silti voinut ajatella, että kumpikin viihtyy ja alkaa kasvaa puuksi. Voi viheliäinen vihne, eivät ne voi näin lähekkäin kasvaa, jos siis meinaavat kasvaa!

Tällä hetkellä on vehreyden aste vähän eri kuin tuossa kymmenen päivän takaisessa kuvassa. Nurmikko on kulottunut kuin perinteisesti heinäkuussa, vaikka eletään vasta kesäkuuta. Se ei ole iso ihme, kun muistaa, että nurmi alkoi kuivua kuivimmista kohdista jo toukokuussa. 
Puolentoista kuukauden sademäärämme on 22 mm minun mittaukseni mukaan.

Paahdepenkissä sinnitellään. Sen voisi ehkä nimetä uudelleen sinnikkäiden penkiksi, sillä nämä kasvit tuntuvat sietävän kaiken.

Yllättävää kyllä, tähkähietalilja viihtyy. Se ei ole mikään savimaan kasvi, vaan kuivan hiekkamaan, mutta näköjään paino on sanalla kuiva. Sen ainoa vika on äärimmäisen lyhyt kukinta-aika. Toisaalta siementaimia tulee, mikä on kiva, niin tätä on voinut siirtää muihinkin paikkoihin ja jakaa ystäville. Siis silloin, kun betoninkovaa savimaata voi kaivaa.

Kaunoangervo kukoistaa, onneksi, sillä tämä on niin ihana. Toinen nimi tälle on kaunomesiangervo, mistä olen nimistötoimikunnan kanssa eri mieltä, sillä tämä on sikoangervon kerrottu lajike, ei mesiangervon. Toisaalta mesiangervoja on koko Filipendula-suku, mutta silti.
Luonnon yksinkertainenkin sikoangervo on tosi nätti, tämä on siitä vielä kauneuspotenssiin kymmenen. Toisin kuin lähes kaikki muut mesiangervot, jotka viihtyvät kosteassa, sikoangervo on kuivien pientareiden ja rutikuivien kallionlakien kasvi. Tälläkin saarella sitä kasvaa kyseisillä paikoilla.

Eilen kitkin ja kanttasin paahdepenkin ja otin illalla uusia kuvia. Paahdepenkkiin alkaa näinä aikoina paistaa ennen aamuyhdeksää ja paahde loppuu iltaseitsemältä. Siinä välissä ei ole varjon varjoa, ellei pilvi mene auringon eteen, eikä se tunnu juuri menevän.
Kuvassa sinnikäs vanha vaaleanpunainen lehtoakileija sekä tähkähietalilja. Sikurinvarret ovat nousussa.

Hietaliljan lehtien lomasta kurkistaa sinilaukka. Olisikohan jotain alkuvuosien istuttamiseni perua tai sitten olen siirtänyt tuon sinilaukalle vähän liian varjoisasta hobittipenkistä.
Ketoneilikka on saaren omaa luonnonkantaa, olen siirtänyt tuon tienposkesta. En halua jalostettuja lajikkeita, jotta luonnonkanta pysyy.

Paahdepenkin takana olevalla kedolla alkaa keltamatara kohta kukkia. Tänne olen yrittänyt ripotella ketoneilikan siemeniä, mutta en ole vielä onnistunut. Ehkä. Ketoneilikkaa on mahdoton erottaa heinästä ennen kuin se alkaa kukkia.
Keltamatara on kuulemma vaarassa vähentyä muiden, vahvakasvuisempien mataroiden toimesta, joiden kanssa se myös risteytyy, joten olen antanut sen levitä myös kukkapenkkeihin. Pihani on ikään kuin sen suojelualue. Se ei tee ollenkaan sellaisia metrisiä lonkeroita kuin moni muu matara, vaan on siro ja hillitty.

Muutama maksaruoho tuolla kasvaa, kuvassa onkin sopivasti maksanvärinen lajike, jonka lajikenimeä en tiedä. Maata pitkin suikertavaa ajuruohoakin on, en vain onnistunut laittamaan siitä kuvaa tähän. Niittyräpelökin pärjää, vaikka olisi luonnostaan hieman vähemmän kuivan paikan kasvi.
Oikeastaan paahdepenkki on ihan kiva näin, mutta voisin joskus yrittää siihen taas jotakin muutakin istuttaa ja ehkä lisätä kompostimultakerroksen – komposti ei tuota niin paljoa, että sitä kaikkialle riittäisi, joten paahdepenkki ei ole ikinä saanut osaansa.

Penkin takareunassa lähellä kivipengermää kasvaa muutama parrakas kurjenmiekka, mutta ne eivät ole kukkineet vuosikausiin. Sitten, kun tähän taas joskus saa lapion uppoamaan, siirrän niitä vanhan talon eteen paremmalle paikalle.
Yläpäässä kasvaa myös pioni, mutta se ei ole vielä kukkinut, vahvistuu vain hitaasti.

Jatkoin viime vuonna paahdepenkkiä alareunastaan uuteen pieneen kivimuuriin asti ja istutin sinne kokeeksi kiiltoleimu 'Mäntsälän'. Riskillä. Vanha lajike saattaa sietää tällaisia haastavia olosuhteita. Ja niin se sietikin, vaikka talvi sitä selvästi verotti. Juurtukoon ja rehevöityköön vähitellen. Hyvä, että selvisi äärimmäisen vaikeasta talvesta tässä. Nyt on sitten vuorossa vaikean kesän testi. Kivet ovat lähellä maan pintaa, savimaakerros on ohut, sen lisäksi tähän päähän kertyy yleensä talvisin lätäkkö.
Takana näkyy harmaaminttua, joka on levinnyt muotopuutarhassa vähän liikaa, mutta sielläkin se kasvaa kivikovassa savessa eikä leviäminen ole ollut mitenkään nopeaa. Kun annoin siitä jakopalan ystävälle, jonka piha on hienoa entistä peltomaata, levisi harmaaminttu siellä vuodessa enemmän kuin seitsemässä vuodessa muotopuutarhassani!

Yleiskuvassa näkyy tontin alareunan kivimuuri, johon paahdepenkki päättyy. Sen takana on valkokukkainen neilikkaruusu jo lupaavan kookas ja täynnä nuppuja. Vanhat kirkonruusutkin avaavat kohta tuoksuvia kukkiaan.
Oikealla näkyy Ransun häntä.

Ransun ongelma on se, että sen täytyy pitää minua silmällä. Varjosta käsin sentään.

Mutta jos alan jutella sille, sen täytyy tulla luokse, vaikka olisin auringossa.
Voi sentään! Ransulle paras paikka olisi viileä betonirappu talon pohjoispuolella. Tämä ei ole ollenkaan norjalaisen villapöksypojan keli.

Mustille tämä on sen sijaan aivan passeli sää, se vain venyy pituutta.

Iloisia hellepäiviä!


Harmaaminttu Mentha longifolia
Kaunoangervo Filipendula vulgaris 'Plena'
Keltamatara Galium verum
Ketoneilikka Dianthus deltoides
Kiiltoleimu Phlox carolina
Kolmioka Gleditsia triacanthos
Kuparivaahtera Acer griseum
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii
Tähkähietalilja Anthericum liliago
Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Saturday, 25 June 2022

Kaivatut kurjenmiekankukat

No niin! On alkanut tapahtua.

Hankin syksyllä 2016 Päivölästä kuusi kurjenmiekkaa, toistaiseksi vasta kaksi niistä oli kukkinut. Viime vuonna älysin siirtää parrakkaat laadut, jotka kaipaavat auringonpaahdetta juuristolleen. Näytän kohta, missä ne aiemmin kasvoivat, niin ymmärrät, miksei kukkia tullut.
Tämä on korkea eli tarhakurjenmiekka (nämä yleisesti ja virheellisesti saksankurjenmiekoiksi kutsutut jaetaan korkeuden ja kukkimisajan mukaan pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekoiksi) on 'Louvois'; vanha lajike 30-luvulta. Olen aivan heikkona ruskeisiin kukkiin, joten polvet notkahtivat, kun kukka avautui.

Kun 'Louvois' oli nupulla, mietin, onko se samaa kasvustoa kuin helluntaikurjenmiekka 'Red Zinger', joka kasvaa vieressä. Se päätyi huussikukaksi, kun onnistuin katkomaan sen kukkavarren juhannuspionia pois kaivaessani.
Helluntaikurjenmiekka on kuitenkin matalampi. Tänä vuonna ei kukkimisajassa paljoa eroa ollut.

'Louvois' on todella upea, samettinen. Jos vielä löydän paahdepenkistä toisen ruskeakukkaisen aarteeni 'Kent Priden', siirrän senkin tähän vanhan talon kivijalan eteläpuolelle. Lähes kaikissa kukkapenkeissäni kasvillisuus on liian rehevää, mutta tässä on kuivaa ja karua: juuripötkylä saa varmasti paahdetta, mikä on kukinnan edellytys.

Kyllä kannatti kukkaa odotella viisi vuotta!

Samalla kasvupaikalla viihtyy siemenestä kasvattamani tulikukka 'Southern Charm', joka on risteymälajike. Tämä on kylvetty 2018 ja tuli viime vuonna ensi kertaa kukkaan. Ei ole hätäisen hommaa tämä puutarhurointi.

'Southern Charmissa' on vaihtelevia värejä, ja tuo ihana puuterinsävyinen, joka oli viime vuonna kukassa, on valitettavasti nyt vähemmistönä. Muut kukkavarret ovat ruusunpunaisia, onneksi murretun sävyisiä kumminkin – tuollainen murrettu vanha roosa on tosi jees (kun ei ole aniliinin vivahdetta, heh). Toivon, että tuo aprikoosipuuteri tuottaisi siementaimia rutkasti, mutta en todellakaan henno katkoa noita muita kukkavarsia.

Mennäänkö sitten katsomaan 'Louvoisin' entinen kasvupaikka, niin et enää yhtään ihmettele, miksei se kukkinut. Tuosta voisi kyllä kitkeä ahdekaunokkia ja mesiangervoa. Mutta on tuossakin jotain uutta ja ihanaa kukassa!

On ensinnäkin pioni 'Eskimo Pie', jolla on suorastaan törkeän kokoiset kukat. En ole varma, olisinko hankkinut tätä, jos olisin tiennyt kukkien koosta. Katsoin vain kuvasta, että onpa kivat punaiset raidat valkoisissa kukissa.
No, ainakin tuo näkyy kauas.

Samassa viidakossa kukkii myös uusi kurjenmiekka, jo ihanan isoksi puskaksi kasvaneen vaaleanvihreälehtisen 'Mme Legras de St Germain' -neidonruusun edessä. Kohta se kukkii valkoisenaan.
Varsankelloakin muuten voisi kitkeä.

Tämäkin kurjenmiekka on istutettu 2016. Lajike on 'Hohe Warte' ja tämä on saksalaisia Tambergin risteyttämiä siperiankurjenmiekkoja, tai varmaan loistokurjenmiekka, jos tässä on mukana muitakin lajeja.
Kirjoitin tästä aikanaan muistiin: vaalea ja korkea. Korkeutta tällä tosiaan on reilusti yli metrin. 
Otin tämän kuvan viikko sitten, kun kukinta alkoi, pioni oli vielä nupulla.

Kukan sävy on ihanan haalistunut, vesivärityyppinen. Todella hienostunut! 
Nyt on niin kuivaa ja kuumaa, että kaikki tuntuu kuihtuvan kiitovauhtia. Kävin äsken katsomassa viimeistä kukkaa ja tuumasin, oliko tämä tässä, kun huomasin vielä viisi nuppua, ja varmaan lisääkin tulossa. Ihana, ihana iiris!

Viereisen portin pylväässä alkoi kukkia ensimmäinen köynnöskuusamista: koreaköynnösruusama 'Goldflame'. 
Portin toisessa pylväässä on kuivunut kräkä, jonka pitäisi olla köynnösruusu William Morris (Austin-ruusuja). Mutta niin vain sieltäkin huomasin viikko sitten nousemassa verson, joka on mielestäni muuta kuin villi juurivesa! Olisi ihanaa, jos se olisi elossa, sillä se on jo toinen William Morris, ensimmäinen kuoli ekaan talveensa.

Viereisessä ruskopenkissä nousee Crown Princess Margareta erittäin elinvoimaisena. Toissa talven jälkeen tämä oli niukin naukin elossa – jännää, kuinka erilainen tämä viime talvi tälle oli. 
Talvi ei sitten tainnutkaan viedä minulta ruusuja, tai ehkä Lichfield Angelin, sillä se näyttää huonolta. Parissa versossa oli vihreää, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan, niinpä leikkasin ne pistokkaiksi joitakin viikkoja sitten ja nyt toivon parasta. Pistokkaitahan näistä kannattaisi kaikista kevätkesällä ottaa, niin saisi omajuurisia Austin-ruusuja.

Ruskopenkin keltakukkainen etelänkurjenmiekka on ottanut kasvuspurtin ja kukkii nyt puolentoista metrin korkeudessa rusotuomipihlajan oksien keskellä! Voi hyvä ihme.

Ensin en tahtonut kukkia edes huomata, ja tuulessa oksien heiluessa ne menevät äkkiä repaleiksi. Mistä ne nyt yhtäkkiä keksivät noin kasvaa.
Taustalla näkyvät 'Eskimo Pie' -pionin lautasen kokoiset kukat.

Kävin tässä välissä leikkaamassa tuomipihlajaa, kun en kestänyt ajatella, kuinka samperin puska raatelee iiriksenkukkani.

Etelänkurjenmiekoilla on ihastuttava siro kasvutapa!
Taustalla näkyy marhanliljaa, nyt onkin jännittävät hetket. Tuolla on kahtakin laatua, joita istutin myös tuolloin 2016 syksyllä, Päivölästä nekin. Toistaiseksi niistä on vasta kukkinut 'Russian Morning'. Nyt kumminkin siitä vähän matkan päässä on toisia marhanliljan kukkavarsia. Jännitän, kukkiiko 'Manitoba Fox' viimeinkin, siis jos on elossa ylipäätään.

Rusotuomipihlajan toisella puolella kukkii 'Early Bird', joka on nimensä mukaisesti aikainen marhanlilja – tosin vain joitakin päiviä muita aiemmassa. Tämän ensimmäiset kaksi kukkaa avautuivat toissapäivänä, tämän kuvan otin tänä aamuna.
Eikö ole ihana väri, täydellinen ruskoväri!

Mahtivärejä ruskopenkissä tarjoavat myös lohenvärinen tarhaidänunikko ja japaninvaahtera 'Enkan'.

Nyt on siesta vietetty, takaisin hommiin. Ihania hellepäiviä!


Etelänkurjenmiekka Iris spuria
Helluntaikurjenmiekka Iris Intermedia-ryhmä
Japaninvaahtera Acer palmatum
Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii
Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä
Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä
Neidonruusu Rosa Alba-Ryhmä
Pikkukurjenmiekka Iris Pumila-Ryhmä
Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii
Siperiankurjenmiekka Iris sibirica
Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä
Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä
Tulikukka Verbascum, risteymälajikkeita kutsutaan tarhatulikukiksi