Köynnösmaja rehottaa

 Huhtikuussa kaivoin köynnösmajan pintamaan pois tarkoituksena tehdä siihen kiveys.

Siistiltä näyttää!

Nyt ei siistiltä näytä yhtään mikään. Ylärinne on kertaalleen niitetty, mutta kaikki kasvaa himona. Onneksi on kuitenkin ihan nättejä kiinnekohtia, kuten edellisessäkin jutussa mainitut loistojasmikkeet. Niiden edessä näkyy köynnösmaja, tai majan tolpat ja kivimuuri.

Majaan istuttamani kasvit ovat suurimmaksi osaksi lähteneet hyvin kasvuun, mutta kitkeä pitäisi. Tässä kukkii kurjenpolvi Rozanne eli 'Gerwat' ja valkokukkainen verikurjenpolvi 'Album'.

Köynnösmajaan oli tarkoitus istuttaa pari ruusuakin, mutta ruusujen juurakot saapuivat syksyllä niin myöhään, että olin jo ehtinyt istuttaa köynnösmajan suhteellisen pieneen istutustilaan köynnökset ja perennat, kukkasipulitkin. Onneksi köynnösmajan takavasemmalla kukkii valamonruusu upeasti. Maitohorsma saa kukkia puutarhassani, sillä peurat syövät sen kaikkialta muualta paitsi aidatuilta alueilta. Puutarhani on maitohorsman suojelualuetta.

Marraskuun alussa saapuneista ruusunjuurakoista köynnösmajan taakse päätyi mandariiniruusu sekä majan etupuolelle tulevalle istutusalueelle David Austinin upea ruusu Scepter'd Isle eli 'Ausland'. Tätä pallomaisia kukkia tekevää ruusua en löytänyt Suomesta, vaikka monta vuotta etsin. Lopulta tein tilauksen Hollantiin.

Kauneuden lisäksi ruusussa on tärkeää sen nimi: se on Shakespearen näytelmästä Rikhard II ja termillä viitataan Englantiin maanpäällisenä paratiisisaarena.

Vielä alempana rinteessä on upottava tarhagallianruusu 'Violacea', ilmeisesti sama kuin 'La Belle Sultane'. Vuosisatoja vanhoilla kasveilla voi olla monia nimiä.

Ruusuista ei tällä tontilla ole puutetta. Ylärinteen kolmannen loistojasmikkeen kupeessa kukkii myskiruusu 'Ghislaine de Féligonde'. Vanha humalaköynnös kiipeilee pitkin aitaa, ehkä sille voisi pystyttää seipään.

Ghislainesta täytyy ottaa vielä lähikuvia: se on upean värinen. Vasta-avautuneet kukat ovat aprikoosisia haalentuen vähitellen lähes valkeiksi.

Takaisin köynnösmajaan. Sielläkin on aprikoosia – tai jotakin muuta veden kielelle tuovaa hedelmäväriä. Hankin viimein toisen marskinliljan: muotopuutarhassa on elellyt yksi jo kauan. Tämä uusi asukki on 'Cleopatra'.

Vertailun vuoksi muotopuutarhan vaaleampi 'Romance'. Kumpikin on tarkemmin ottaen tarhamarskinlilja.

Onpa aiheessa pysyminen vaikeaa. Taas eksyttiin köynnösmajasta toisaalle, mutta nyt ollaan siellä taas. Kaksi kärhöä voivat hyvin, tämä on 'Blekitny Aniol', siinä on runsaasti kukkanuppuja. Taustalla kukkii valamonruusu.

Myös 'Miss Bateman' on elossa, mutta siinä ei näy niin runsaasti nuppuja, kasvua kylläkin. 

Verikonnantatarten kanssa on ollut huonoa tuuria talvenkeston kanssa. Nyt köynnösmajaan syksyllä istuttamistani kolmesta taimesta kaksi on elossa. Jos kitkisin alueen kunnolla, saattaisin ehkä löytää kolmannenkin. Lajike on 'Pink Elephant'. Pidän oikein kovasti konnantatarten suipoista kukinnoista, joten olen hyvin iloinen.

Japaninsinisade 'Multijuga' talvehti kelvollisesti latvaan saakka, mikä ei ole yllättävää, kun talvi oli leuto ja olin käärinyt köynnöksen pitkään villatakkiin. En tiedä, kukkiiko tämä koskaan, mutta onpa silti hienoa katsella näin rehevää sinisadetta avomaalla.

Ehkäpä saan köynnösmajan kiveyksen tehtyä tässä joku päivä. Tarvikkeita on, aikaa vain ei ole kovin paljoa ollut. Lisäksi aloin tehdä navetan päätyyn kiveystä ensin, mutta sekin on kesken.

Joka tapauksessa jasmikkeiden tuoksu on nyt aivan huumaava. Tämä on kellanvihreälehtinen pihajasmike 'Aureus', joka levittää tuoksuaan ylärinteen alaosassa.

Humala Humulus lupulus

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Kärhö Clematis

Loistojasmike Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'

Maitohorsma Chamaenerion angustifolium

Mandariiniruusu Rosa moyesii

Myskiruusu Rosa Moschata-Ryhmä

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Tarhagallianruusu Rosa Gallica-Ryhmä

Tarhamarskinlilja Eremurus × isabellinus

Valamonruusu Rosa Francofurtana-Ryhmä 'Splendens'

Verikonnantatar Bistorta amplexicaulis

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum

Viisi metriä

 Ylämäkeen

Kuvasta ei oikein näy, mutta lisäsin tänään porttiin kanaverkkoa. En tiedä, auttaako se, mutta pihallani on tepastellut peura harva se yö (ylärinteessä on peuranpaskat noin metrin välein). Naapuri oli hätistellyt peuraa pois pihaltani aikaisin yhtenä aamuna, silloin kun olin poissa, jolloin tästä päästä pihaa oli kuulunut rytinä ja ryske. Palatessani portit olivat vinksin vonksin, yksi kenotti yhteen, toinen toiseen suuntaan. Tolpat heiluivat ja lautoja oli irronnut.

Tänään suoristin ja korjasin irronneita lautoja, lisäsin kanaverkon ja yritin iskeä tolppia takaisin pystyyn kiilakivien avulla. Pitää vielä etsiä jostakin suora parimetrinen tolppa, jotta saan riistanauhan vedettyä kunnolla vaakasuoraan. Tässä on nyt sen verran työkiireitä, että en vieläkään ehdi paneutua riistanauhan vetämiseen koko tontin ympäri, mutta täytyy yrittää kahvipausseilla jatkaa projektia.

Ilouutinen on se, että vaikka suurin osa ruusunnupuista on syöty, ihan kaikkia ei ole! 

Vielä.

Portin kulmalla koivikossa on onnenpensas saanut jo ihanaa viininpunaista syysväriä. Voi tuo johtua kuivuudestakin, mutta kiva väri silti.

Suojaverkkojen laittaminen jatkuu, ehdin viime viikolla vasta aloittaa. Ransun takana on 'Andenken an Ludwig Späth' -jalosyreeniä jo nakerreltu sen verran, että osa ensi kesän kukista on mennyt. 

Miten se elokuu menikin niin äkkiä? Olen vannonut, että syreenit täytyy verkottaa heti elokuussa, kun koulut alkavat ja kylä tyhjenee, sillä silloin peurat tulevat röyhkeämmin hiljenneen kylän pihoille. Syreenien kukkasilmut ovat oksien kärjissä jo nyt.

Kun astutaan edellisestä kohdasta kymmenen metriä edemmäs, aletaan nähdä navetan takaa ylärinteeseen. Tuomessakin alkaa olla todella hieno väritys. 

Meillä toistaiseksi mittariin muistiin jäänyt yön alin tältä syksyltä on yli +3 astetta. Nyt tuntuu vaihteeksi lämpimältä, viime yön alin oli +10 ja nytkin, sunnuntai-iltana puoli yhdentoista aikaan tätä kirjoittaessani, mittarissa on yli kymmenen astetta.

Navetan edustan alppipenkissä on yksittäinen kääpiöneilikan kukka. Muistinkohan ollenkaan kuvata tätä alkukesällä, kun kasvi oli täynnä kukkia – nyt syksyn koleudessa yksinäinen kukka on suuri ihme.

Etelänmaitohorsma on valtavan kaunis. Pienempi, sirompi kuin maitohorsma, ja vain yksivuotinen, mutta tuottaa siementaimia aina seuraavalle vuodelle. Täydellinen kesäkukka siis, ei tarvitse kylvää eikä paapoa.

Mutta nyt kyllä yritän saada tämän siirrettyä alppipenkistä vastapäiselle preerialle tai ruusutarhaan! Tämä on kumminkin lähes metrin korkuinen, aivan liian iso alppipenkkiin.

Hiidenkiven Minnalle (ja kaikille muillekin) tiedoksi: leikkasin tänään ruohonleikkurilla ensimmäiset viisi metriä polkua ylös hedelmätarhan kiviseen mäkeen! Melkoisen pohjatyön se vaati, ja jokainen metri vastedeskin tulee vaatimaan, mutta pää on nyt auki. Myyrät vaviskaa, ruohonleikkuri tulee.

Hyvä kiintopiste on esimerkiksi kuvan ylälaidassa juuri ja juuri näkyvä rusokirsikka. Sitä eivät vielä ole vesimyyrät tuhonneet. Sitä kohti.

Hedelmätarhan toisessa päässä, vielä pitkän nurmipolkuprojektin takana, kasvaa kirsikkasorvarinpensas, jota varjostamasta kaadettiin iso kuusi keväällä. Pensas kukki hyvin ja on nyt tuottanut runsaasti koristeellisia marjoja. Se alkaa myös saada hienoa vaaleanpunertavaa syysväriään. 

Tämä kasvaa ympärivuotisesti verkossa, sillä pensaasta tulee korkea, enkä halua siitä mitään nysäpuskaa. Tämän kasvin kauneusarvo näin syksyllä on valtava.

Ihme ja kumma, peura ei vielä ole syönyt auringonkukkia. Ehkä ne ovat liian kuivakoita.

Sadetta taas odotellaan; siitä hyvästä viikosta, kun satoi neljään otteeseen, on jo kuukausi.

Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Kääpiöneilikka Dianthus subacaulis

Onnenpensas Forsythia

Tuomi Prunus padus

Alppipenkin pienet ihmeet

 Huomaan, että olen kertonut alppipenkin kuulumisia viimeksi toukokuussa. Olisin voinut vannoa, että heinäkuussa! Outoa, miten nopeasti kesä meni.

Tällä hetkellä alppipenkissä ei juuri kukita, paitsi loppukesän kuningattaret pulskaneilikka...

... ja etelänmaitohorsma. Kumpikin on vähän iso alppipenkkiin ja olen yrittänyt repiä ohikukkineita varsia siementämään kolmen metrin päähän pihatien eteläpuolelle, preerialle toisin sanoen, mutta sinnikkäästi tyypit vain kasvavat alppipenkissä vuodesta toiseen eivätkä preerialla.

Etelänmaitohorsma on yksivuotinen. Tänä vuonna se on korkeampi kuin koskaan, metrinen varmaan.

Alppipenkin vierestä, navetan kulmalta, voi kulkea ylärinteeseen hedelmätarhaan. Koska vesimyyrät tuhoavat jatkuvasti hedelmäpuitani, yritän jatkossa päästä tuonne leikkaamaan nurmea, edes nurmikäytäviä. Viikatteella niitto kerran–pari kesässä ei riitä, myyrien karkottamiseen tarvitaan ruohonleikkurin jytinää ja lyhyttä nurmea.

Kuva kertoo ehkä syyn, miksen ole tähän asti sinne ruohonleikkurin kanssa mennyt. Rinne on epätasainen ja täynnä kiviä.

Nyt teen lapiolla ja rautakangella kapeaa, ruohonleikkurin mentävää polkua ylös, vähitellen sitä voi sitten leventää ja pidentää ja haaroittaa eri suuntiin. Pitkä ja hidas projekti, mutta sellaiset ovat juuri makuuni. Ja että saa kaivaa kiviä maasta, jes.

Äh, takaisin alppipenkkiin. Minulla on hirveän paha taipumus kirjoittaa maratoonijuttuja, niiden lukeminen on varmasti ollut todella työlästä. Olen pahoillani. Jo jonkin aikaa olen yrittänyt parantaa tapani, niskasta kiinni ja leipäläpi umpeen. Ja asiaan.

Pistin tämän kuvan, kun tässäkin näkyy hauskasti eri tasoja alhaalta ylös. Kuva on otettu ruusu-heinätarhasta, sen takaa kivipengermä ylöspäin on vielä jonkin verran rehotusta ja nokkosia, mutta jo joitakin puskiakin. Rehotuksen yläpuolella näkyy seuraava kivipenger, jonka päällä on preeria. Sen takana navetan edustalla on alppipenkki seuraavan, pikkuisen kivipengermän päällä.

Alppipenkkiä on tullut kuvattua kesän mittaan hirveän vähän. Ehkä siksi, että sen kasvit ovat niin pieniä. Mutta siksihän alppipenkin perustin, että on paikka pikkuisille kasveille, joista pidän erityisesti!

Ehkä ne pienet kasvit eivät ole kovin näyttäviä. Tämäkään ei juuri miltään näytä, mutta kuvassa on tärkeä sisältö. Otin sen heinäkuussa. 

Tämä on Saxifraga fragosoi, rikko, joka heräsi talviunilta ja kukki toukokuussa. Iberian niemimaalta kotoisin oleva kasvi vaipuu lepotilaan kesän kuumimmaksi ajaksi.

Kuinka täydellistä, kun miettii, miten rutikuiva kesämme oli. Täydellinen henkiinjäämisstrategia myös meidän oloissamme! Katsoin tätä viisasta kasvia kiitollisena, kun tuskailin sen kanssa, miten saan pidettyä puutarhan muut kasvit elossa.

Nyt se on taas hitusen vihertynyt, lehtinuput avautuvat vähäsen kosteuden myötä.

Toinen aivan mahtava ihme on, että jäsenruoho Scleranthus biflorus on yhä elossa. Kasvatin sen siemenestä pari vuotta sitten. Se on niin minipieni, että en ole ottanut siitä yhtään kuvaa, vaikka se totisesti ansaitsisi päästä kuvaan! Se on hyvin matala, lähes sammalmainen, mätästävä kasvi.

Neilikoista alppipenkkiin on valikoitunut mm. suloinen vuorineilikka. Se ei kuki joka vuosi, mutta onpahan elossa. Sen kukka on vähän huonosti nähtävissä kuvan vasemmassa reunassa, valkeat kukat takana kuuluvat rikolle.

Laukoissa on viime vuosina näkynyt outoa töhnää. Yhtenä vuonna huomasin sitä valkosipulin lehdissä, tänä vuonna tuholainen iski gardanlaukkaan. Harmittaa, sillä olen kasvattanut tämän siemenestä eikä se ole vielä ikinä kukkinut. Toisaalta laukka ei siihen kuollut, lehtiä on yhä. Minulla on aika rento suhtautuminen tuholaisiin; mietin, että kyllä ne joku tulee hoitelemaan.

Eikä tuokaan öttiäinen mikään massatuhoaja ollut. Samassa penkissä pisaralaukka kukki kauniisti. Tämänkin olen kasvattanut siemenestä. Nämä pienet ja sirot, matalat laukat sopivat ainakin minun puutarhassani parhaiten alppipenkkiin, muissa penkeissä ne hukkuisivat rehevämmän kasvillisuuden sekaan.

Alppipenkin kesän kruunasi ihanaakin ihanamman kellolaukan ensikukinta kesäkuussa. Tämän siemenet lähetti kaimani Kivipellon Saila vuosia sitten. En osannut odottaa mitään näin kaunista!

Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei

Gardanlaukka Allium insubricum

Kellolaukka Allium narcissiflorum

Pisaralaukka Allium carinatum ssp. pulchellum

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus

Alppipenkin vuosi

 Alppipenkki eli kivikkokasvipenkki ("alpine bed") on osoittautunut arveltua haastavammaksi kasvupaikaksi.

Siinä se on, navetan eteläseinustalla. Siinä oli aiemmin kivinen, lasinsiruinen ja rytöinen rinne kohti avo-ojaa. Se on nyt salaoja, jolloin nurmi ulottuu alppipenkkiin asti. Sen etureunana on pieni kivipengermä. 

Paikka on kuiva ja paahteinen eikä kohopenkin kanssa ole talvimärkyydestä ongelmia, siitä ajatus kivikkokasveihin. Lisäksi ne ovat usein sen verran pieniä, että tarvitsevat oman penkkinsä, joka on koholla, jotta ne näkee paremmin, eivätkä pikku kasvit huku isompien sekaan.

Tilhet eivät ole vielä tulleet syömään pihlajanmarjoja, tänään näin puussa räkättirastaita ja pari mustarastasta.

Keväällä aurinko osuu voimakkaasti alppipenkkiin, mikä on tietysti hyvä, mutta on se huonokin. Lumi sulaa äkkiä, eikä sitä paljon olekaan, kun kohopenkistä tuuli puhaltaa sitä jatkuvasti pois. Sitten, kun tulee taas kylmä jakso kasvien solukoiden herättyä kevääseen, kuten viime keväänä tuli, on se kuolinisku aika monelle. Jääkylmä keväinen viima on viimeinen niitti.

Istutin tänä syksynä muutamia uusia pikkuisia sipulikasveja. Ennestään alppipenkissä kasvaa ihana krookus Crocus yalovensis. Se on viihtynyt hyvin, mutta joku ryökäle kävi puraisemassa siitä keväällä kukkanupun poikki ja jätti lojumaan maahan. Vanha talikko oli suojana. Täytyy ensi keväänä laittaa tiheämpi suoja.

Jo huhtikuussa nousivat Fritillaria sewerzowiit, nämä ovat jännän ruskeakukkaisia.

Nyt en ihan muistakaan, mitä tähän syksyllä istutin, mutta yllätytään sitten keväällä!

Erittäin ikävä menetys oli mätäslaukkaneilikan kuolema. Muutaman vuoden se viihtyi oikein hyvin, mutta viime keväänä olisi pitänyt älytä varmaan suojata se, kun tulikin äkkiä kova pakkanen. 

Ruskettunut pehko ei herännyt kesän mittaan eloon. Keskikesällä vähän hypistelin sitä kokeillakseni, onko siinä tuoreita kohtia, mutta koko mätäs mureni kuiviksi murusiksi. 

Mätäslaukkaneilikalla on täydellinen pyöreä kasvutapa ja aikainen, keväinen kukinta. Ostin taimen Viherlassilalta joitakin vuosia sitten, täytyy keväällä lampsia sinne. En ole tätä muualla myynnissä nähnyt. Siementaimet olisivat myös kiva yllätys, mutta niitäkään ei ole näkynyt.

Muihin menetyksiin kuuluvat ilmeisesti punakukkainen maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red' ja – nyyh – söpö kurjenpolvi 'Orkney Cherry', erityisen rakas, mutta taas kerran se ei selvinnyt talvesta suojauksesta huolimatta. Ainoa kerta, kun se on selvinnyt, oli harvinaisen lauha, käytännössä pakkaseton toissa talvi.

Maljalaukkaneilikka saattaa vielä pykätä jonkin siementaimen, ainakin niiden alkuja huomasin keväällä.

Onneksi tavalliset rusolaukkaneilikat selvisivät. Tässä etualalla 'Düsseldorfer Stolz'. Taustalla kääpiöneilikka, joka pisti uuden kukinnan pystyyn vielä syksyllä. Tämä kuva on kesäkuulta.

Edellisessäkin kuvassa näkyi valkotupsulaukka, se on viihtynyt hyvin jo kymmenen vuotta. Suht pienikasvuisena se on juuri sopiva alppipenkkiin. Penkissä kasvaa myös kortetta, mutta siitä ei pääse oikein eroonkaan. Vetelen sen varsia maasta joutessani ja jätän maan pinnalle ravinteeksi.

Kesäkuussa punakukkainen hopearikko kukki vielä miten kuten, vaikka kuvasta näkee, että sen lehtimätäs on pääosin menehtynyt. Opin vasta elokuussa, että rikkojen ympärille pitäisi lisätä multaa, sillä ne nousevat hiljalleen maasta. Niitä pitäisi ikään kuin mullata jossain vaiheessa kesää, muuten ne kuivuvat. 

Hopearikkomätäs valitettavasti ruskistui kokonaan kesän mittaan, enkä tiedä, onko siinä enää eloa.

Rikot kuuluvat ilmeisesti niihin joihinkin kasvisukuihin, jotka eivät puutarhassani oikein menesty. Ihan tavallinen, ystävän pihalta pariinkin kertaan siirretty varjorikko, on sekin aina kuollut. Kesällä ostin Tromssan kasvitieteellisestä puutarhasta jännän Saxifraga fragosoin, joka oli kesällä lepotilassa, mutta avasi lehtiruusukkeensa syksyllä. Ainakin muutama päivä sitten se oli vielä elossa, samoin ihastuttava sinirikko, joka löytyi Särkän perennataimistolta.

Voi olla, että lumettomat, raa'an tuuliset talvet ja kuivat kesät ovat rikoille liian haasteellisia.

Sipulikasveille, joiden sipulit ovat turvassa maan sisällä, on alppipenkki ehkä armollisempi. Penkissä kasvaa kolmea siemenestä kasvattamaani laukkaa, joista ensimmäinen, pisaralaukka, tuli viime kesänä kukkaan. Kukan nuput ovat todellakin kuin pisaroita, ja nuokkuva kukinto hyvin kaunis. Tämäkin laukka on niin matala ja siro, että alppipenkki sopii sille parhaiten.

Hailean vaaleanpunaiset rusolaukkaneilikat ovat käsittääkseni siementaimia. Tai sitten olen unohtanut ne istuttaneeni. Ihanaa kumminkin, että viihtyvät!

Niitä kasvaa penkin toisessa päädyssä vähän siellä täällä. Tämä tyyppi on laonnut kangasajuruohon päälle.

Alkusyksyllä alppipenkki sai jatketta, kun halusin istuttaa pari siemenestä kasvatettua siperiankurjenmiekkaa ja keltalehtisen mesiangervon kosteampaan kohtaan alemmas, johon tulee navetan rännistä vesi.

Pulskaneilikka on hieman liian kookas alppipenkkiin, mutta se on peruja ajalta, jolloin istutin pienen purkillisen itse siemenestä kasvattamiani varmaan paikkaan, jossa ne löydän. Siitä pitäen sen siementaimia on alppipenkistä noussut. Keväällä voisikin siirtää niitä runsaammin viereiselle preerialle nyt, kun sitä on tullut raivattua ja tilaa olisi.

Pulskaneilikan juurelta löytyy ruusujuuren serkku Rhodiola pachyclados.

Vielä kerran puskaneilikka, tässä on valtavan kaunis kasvi! Ja vieläpä kotimainen luonnonkasvi. Seuranaan sillä on etelänmaitohorsma, yksivuotinen, joka sekin saisi vähitellen siirtyä kokonaan preerialle. Tosi kiva ja kaunis, eikä mikään riesa, vaikka siementaimia aina tuleekin sen verran, ettei tarvitse siemeniä itse kerätä ja kylvää. Täydellinen kasvi, siis.

Tässä kuvan keskellä, pulskaneilikan varsien alla, näkyy mätäsmäinen kasvi (ei tuo sammal, vaan se vaaleampi), josta toivon, että se selviää talvista. Se on jäsenruoho Scleranthus biflorus. Jos se viihtyy, se kasvaa ihanaksi matoksi, joka muistuttaa sammalta. Näitä pikku mättäitä on nyt penkissä kaksi kappaletta. Kasvatin ne siemenistä.

Jotain on matkan varrella tullut opittua. Alppipenkki on nyt kuorrutettu raakavillalla samaan tapaan kuin tämä pienten kylvöpurkkien alue, jonka taimet olivat vielä liian pieniä istutettaviksi. Meillä ei nimittäin edelleenkään ole lunta, ja aamulla mittari oli –10 asteen kylmemmällä puolella. Vesiputki oli lähes jäässä, mutta sain sen vielä auki.

Toivon, että villan turvin kasvit pärjäävät paremmin. Voi toki olla, että villan alle pesiytyy kokonaisia myyräperheitä, mutta riskejä on otettava, ja onhan se toisaalta aika viehättävä ajatus.

Lopuksi villava Ransu esittelee perunapenkin, jonka muistin perjantaina juuri, kun pakkasjakso alkoi.

Tein keväällä tämän laatikon, jonka pohjalle kippasin ojanpohjalta haravoimani kevätryönät ja piilotin sekaan muutaman jääkaapissa itäneen 'Jazz' -perunan. Multasäkkejä ei ollut, mutta heinäkuussa venevajarannan ruovikkoa viikatoidessa toin sieltä maitokärryllisen ruokoa ja merilevää, joilla täytin penkin.

Vaaleat perunat olivat kasvaneet melkoisiksi jötiköiksi lähes ilman multaa! Ämpärissä on toisessa penkissä kasvaneita 'Mulberry Beauty' -pottuja, joista tuli mainio sato niistäkin. Tuossa on loput, jotka vielä olivat perjantaina maassa.

Onnea ovat omat maukkaat perunat. 

Nyt aurinko paistaa niin hivelevästi, että täytyy mennä pihalle pätkimään iso vaahteranoksa, jonka sahasin eilen liian isoksi venyneestä puusta. 

Aurinkoa sinullekin!

Etelänmaitohorsma – Chamaenerion dodonaei

Hopearikko – Saxifraga paniculata

Kangasajuruoho – Thymus serpyllum

Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis

Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria

Mätäslaukkaneilikka – Armeria caespitosa

Pisaralaukka – Allium carinatum ssp. pulchellum

Pulskaneilikka – Dianthus superbus

Rusolaukkaneilikka – Armeria maritima

Sinirikko – Saxifraga oppositifolia

Valkotupsulaukka – Allium orientale