Huomaan, että olen kertonut alppipenkin kuulumisia viimeksi toukokuussa. Olisin voinut vannoa, että heinäkuussa! Outoa, miten nopeasti kesä meni.
Etelänmaitohorsma on yksivuotinen. Tänä vuonna se on korkeampi kuin koskaan, metrinen varmaan.
Alppipenkin vierestä, navetan kulmalta, voi kulkea ylärinteeseen hedelmätarhaan. Koska vesimyyrät tuhoavat jatkuvasti hedelmäpuitani, yritän jatkossa päästä tuonne leikkaamaan nurmea, edes nurmikäytäviä. Viikatteella niitto kerran–pari kesässä ei riitä, myyrien karkottamiseen tarvitaan ruohonleikkurin jytinää ja lyhyttä nurmea.
Kuva kertoo ehkä syyn, miksen ole tähän asti sinne ruohonleikkurin kanssa mennyt. Rinne on epätasainen ja täynnä kiviä.
Nyt teen lapiolla ja rautakangella kapeaa, ruohonleikkurin mentävää polkua ylös, vähitellen sitä voi sitten leventää ja pidentää ja haaroittaa eri suuntiin. Pitkä ja hidas projekti, mutta sellaiset ovat juuri makuuni. Ja että saa kaivaa kiviä maasta, jes.
Äh, takaisin alppipenkkiin. Minulla on hirveän paha taipumus kirjoittaa maratoonijuttuja, niiden lukeminen on varmasti ollut todella työlästä. Olen pahoillani. Jo jonkin aikaa olen yrittänyt parantaa tapani, niskasta kiinni ja leipäläpi umpeen. Ja asiaan.
Pistin tämän kuvan, kun tässäkin näkyy hauskasti eri tasoja alhaalta ylös. Kuva on otettu ruusu-heinätarhasta, sen takaa kivipengermä ylöspäin on vielä jonkin verran rehotusta ja nokkosia, mutta jo joitakin puskiakin. Rehotuksen yläpuolella näkyy seuraava kivipenger, jonka päällä on preeria. Sen takana navetan edustalla on alppipenkki seuraavan, pikkuisen kivipengermän päällä.
Alppipenkkiä on tullut kuvattua kesän mittaan hirveän vähän. Ehkä siksi, että sen kasvit ovat niin pieniä. Mutta siksihän alppipenkin perustin, että on paikka pikkuisille kasveille, joista pidän erityisesti!
Alppipenkin kesän kruunasi ihanaakin ihanamman kellolaukan ensikukinta kesäkuussa. Tämän siemenet lähetti kaimani Kivipellon Saila vuosia sitten. En osannut odottaa mitään näin kaunista!
Pistin tämän kuvan, kun tässäkin näkyy hauskasti eri tasoja alhaalta ylös. Kuva on otettu ruusu-heinätarhasta, sen takaa kivipengermä ylöspäin on vielä jonkin verran rehotusta ja nokkosia, mutta jo joitakin puskiakin. Rehotuksen yläpuolella näkyy seuraava kivipenger, jonka päällä on preeria. Sen takana navetan edustalla on alppipenkki seuraavan, pikkuisen kivipengermän päällä.
Alppipenkkiä on tullut kuvattua kesän mittaan hirveän vähän. Ehkä siksi, että sen kasvit ovat niin pieniä. Mutta siksihän alppipenkin perustin, että on paikka pikkuisille kasveille, joista pidän erityisesti!
Ehkä ne pienet kasvit eivät ole kovin näyttäviä. Tämäkään ei juuri miltään näytä, mutta kuvassa on tärkeä sisältö. Otin sen heinäkuussa.
Tämä on Saxifraga fragosoi, rikko, joka heräsi talviunilta ja kukki toukokuussa. Iberian niemimaalta kotoisin oleva kasvi vaipuu lepotilaan kesän kuumimmaksi ajaksi.
Kuinka täydellistä, kun miettii, miten rutikuiva kesämme oli. Täydellinen henkiinjäämisstrategia myös meidän oloissamme! Katsoin tätä viisasta kasvia kiitollisena, kun tuskailin sen kanssa, miten saan pidettyä puutarhan muut kasvit elossa.
Nyt se on taas hitusen vihertynyt, lehtinuput avautuvat vähäsen kosteuden myötä.
Eikä tuokaan öttiäinen mikään massatuhoaja ollut. Samassa penkissä pisaralaukka kukki kauniisti. Tämänkin olen kasvattanut siemenestä. Nämä pienet ja sirot, matalat laukat sopivat ainakin minun puutarhassani parhaiten alppipenkkiin, muissa penkeissä ne hukkuisivat rehevämmän kasvillisuuden sekaan.
Toinen aivan mahtava ihme on, että jäsenruoho Scleranthus biflorus on yhä elossa. Kasvatin sen siemenestä pari vuotta sitten. Se on niin minipieni, että en ole ottanut siitä yhtään kuvaa, vaikka se totisesti ansaitsisi päästä kuvaan! Se on hyvin matala, lähes sammalmainen, mätästävä kasvi.
Neilikoista alppipenkkiin on valikoitunut mm. suloinen vuorineilikka. Se ei kuki joka vuosi, mutta onpahan elossa. Sen kukka on vähän huonosti nähtävissä kuvan vasemmassa reunassa, valkeat kukat takana kuuluvat rikolle.
Laukoissa on viime vuosina näkynyt outoa töhnää. Yhtenä vuonna huomasin sitä valkosipulin lehdissä, tänä vuonna tuholainen iski gardanlaukkaan. Harmittaa, sillä olen kasvattanut tämän siemenestä eikä se ole vielä ikinä kukkinut. Toisaalta laukka ei siihen kuollut, lehtiä on yhä. Minulla on aika rento suhtautuminen tuholaisiin; mietin, että kyllä ne joku tulee hoitelemaan.
Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei
Gardanlaukka Allium insubricum
Kellolaukka Allium narcissiflorum
Pisaralaukka Allium carinatum ssp. pulchellum
Pulskaneilikka Dianthus superbus
Vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus
Onpa kellolaukka kaunis! Ei uskoisi laukaksi.
ReplyDeleteTotta. Lehdet ovat laukan, mutta kukka kellojen sukua.
DeleteMinulle ei kyllä tuota minkäänlaisia vaikeuksia lukea pitkiäkin juttuja. Tarvittaessa voi kelata kursoria ylöspäin ja syventyä tekstiin uudemman kerran.
ReplyDeletePulsaneilikan suomenkielinen nimi on aika hauska. Kukka ei ole pulska ollenkaan, pikemminkin siro. Toisaalta hauskan nimensä vuoksi tunnistaisin kasvin sellaisen jossain nähdessäni.
Totta, pitkiä blogijuttuja on kyllä kuva lukea. Mutta kun tuntui, että joka ikinen postaukseni on maratooni ja kaikki pitää selittää, aloin ajatella, että tähän kuluu lukijan aikaa, jota ei ehkä ole. Itsellänikin alkoi kulua blogijuttujen tekoon vähän liikaa aikaa. Ainakin vaihteeksi on ollut mukava tehdä kevyempiä juttuja sieltä täältä, pieniä paloja.
DeletePulska on vanha synonyymi komealle. Sitten se on siirtynyt suppeammin tarkoittamaan vain pyöreää. Ihan loogista, että ovat olleet samansuuntainen asia, sillä laihuus ei todellakaan ollut tavoittelemisen arvoista ennen kuin vasta 1900-luvulla. Komea tuo kyllä on, aika kookas ja kukka on siroudestaan huolimatta näyttävä.
Ihana kellolaukka! Minkin tykkäisin matalista laukoista, mutta ne todellakin häviävät taistelun elintilasta voimakkaampien kasvien kanssa.
ReplyDeleteTotta, niille tarvitaan oma paikka, jossa ei ole rehevää kilpailua.
DeleteAnna tulla vaan maraton-juttuja. Jos ei ole aikaa siltä istumalta syventyä perusteellisempaan tekstiin, niin ainakin minä palaan myöhemmin paremmalla ajalla uudelleen lukemaan. Pitkissä teksteissä piilee mahdollisuus oppia itsekin vaikka mitä uutta verrattuna vain muutamaan lauseeseen ja kauniisiin kuviin.
ReplyDeleteOn sinulla melkoinen työmaa hedelmätarhassasi, jos siitä ruohonleikkurikelpoisen meinasit saada :D Toisaalta mitäpä sitä ei tekisi pitääkseen puiden juuret turvassa vesimyyriltä.
Alppipenkissäsi piilottelee mielenkiintoisia kasveja. Erilaisia neilikoita olen ihastellut ennenkin ja ehkä juuri sen vuoksi hankinkin takapihan uudelle alueelle sulkaneilikan enkä jotain perus maksaruohoa. Vielä muutama vuosi takaperin ohitin taimistoilla sujuvasti kaikki neilikat. Tuo kellolaukka on söpö. Ihana väri ja erikoinen, herkän kaunis kukka.
Vieläkö siellä tarvitaan vettä? Voisin taas yrittää äkäisten nyrkinheilutusten ja manausten voimalla häätää muutaman sadepilven sinne suuntaan pilaamasta vapaapäivääni. Ei se kyllä ole koko kesänä toiminut, mutta jos vaikka vihdoin ja viimein pilvet uskoisivat minua :D
Tuo on hyvä pontti, että juttuja lyhentämällä jää myös tietoa pois. Pitkissä jutuissa pystyy vierailemaan blogiystävän puutarhassa perusteellisemmin ja perehtymään siihen. Täytyy funtsia sopivaa tasapainoa.
DeleteEipäs naureta siellä yritykselleni päästä ruohonleikkurilla mäkeen! En kyllä koko aluetta ala leikata, mutta käytävät... edes vähän...
Sepä mukava kuulla, että olet saanut neilikkainspiraation. Niitä on kyllä niin monenlaisia, että takuulla jokaisen makuun ja olosuhteisiin.
Meillä kyllä tarvitaan taas vettä! Sateita tuli ihanan säännöllisesti viikon ajan, sitten se tyssäsi ja siitä on taas pari viikkoa. Manaa ja heiluta nyrkkiä vaan! :-D
Täällä myös eräs mieluusti pitkiäkin postauksia lukeva. On tavattoman mielenkiintoista seurata lajikirjoltaan rikkaan kasvimaailmasi vaiheita ja samalla oppia koko ajan myös uutta ja saada uusia ideoita omiin rönsyileviin puutarhapuuhiin. Lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla kasvaneena nautin myös kovasti vanhan asutun pihapiirin ja rakennusten tunnelmasta kuvissasi. Välillä melkein muutun "kärpäseksi katossa" ja tunnen auringon lämmittämän tumman hirsiseinän käteni alla tai rehevän kosteikon tuoksun nenässäni vain kuvaa katsomalla.
ReplyDelete-Mummopuutarhuri
Voi miten ihana kommentti, kiitos!
DeleteOi maratoonit on ihan parasta💚 Minullakin on tuota kellolaukkaa kolme pientä taimea mutta eivät ole koskaan kukkineet. Pitäisi varmaan siirtää aurinkoisempaan paikkaan.
ReplyDeleteMaratooneja on kiva tehdä, vaikka aikaa niihin kuluu. Mukava kuulla, että niitä on myös joidenkin mielestä kiva lukea! (Vaikka aikaa siihenkin kuluu).
DeleteKellolaukalla kului kylvöstä kukintaan muutama vuosi. Tuo on kyllä erittäin aurinkoinen, paahteisen kuuma paikka navetan eteläseinustalla, siinä ei ole varjoa yhtään. Osa alppipenkkini kasveista kuoleekin kuumuuteen ja paahteeseen. Mutta kellolaukkaa se ei selvästi haittaa, joten ehkä joku paahdepaikka olisi sille mieleen sinunkin puutarhassasi.