Kutistuneet puskat

 Pari–kolme vuotta sitten oli vesimyyrien huippuvuosi. Hedelmäpuita kaatui juurettomina (iso luumupuu ja kymmenen vuotta kasvaneet kirsikka ja omena). 

Monia monia muitakin kasveja meni, ja jälkimainingeissa taitaa olla sirotuomipihlajakin mennyttä, sillä sillä oli viimeiset kaksi kasvukautta hyvin pienet lehdet eikä se tänä vuonna jaksanut puhjeta lehteen enää ollenkaan.

Viime vuonna kiinnitin huomiota myös kahden isoimman mustaseljapensaan lehtien pienuuteen. Kukkiakaan ei tullut. 

Tänä vuonna lehtiä puhkesi vain alaoksille. Tartuin lopulta sahaan ja poistin kaikki kuivat. Niitä olikin paljon. Kolmimetrisistä pensaista jäi jäljelle aika vähän. 

Etenkin tämä etummainen on enää vain reilun metrin mittainen! 

Istutin taimet hyvin pieninä, sillä ne ovat ystävän pistokkaista kasvattamia. Mutta siitä on jo 18 vuotta. Isoihin puskiin ehti vuosien mittaan tottua. Ne peittivät verkkoaitaa ja kylätietä näkyvistä.

Onneksi puskat ovat kuitenkin yhä elossa! 

Aika paksuja nuo paksuimmat rungot olivatkin. Ne olivat myös yllättävän kevyitä: kuivuneet paksut ja pitkät karahkat eivät painaneet lähes mitään, kuin olisi balsaa käsitellyt! Jännittävä havainto.

Myös mustaseljojen alla kasvava karhunlaukka on kärsinyt, puolet kasvustosta on hävinnyt. Narsisseistakin iso osa, vaikka vesimyyrät evät ehkä niitä syö, mutta sipulit uppoavat tunneleihin. Pari narsissia nousi hyvin myöhään ja jaksoi tehdä alle kymmensenttiset lehdet, mikä kertonee sipuleiden päätyneen liian syvään.

Mutta joku myös viihtyy! Toiselta saarelta tuotu lehtopähkämön pieni alku lähti kasvuun ja on lähtenyt leviämään. Ystävä varoitti leviämisestä, mutta se saa puolestani levitä vaikka kuinka tässä tontin reunalla, pensaiden aluskasvina. Lehtopähkämön kukat ovat hienot viininpunaiset ja lehdet pehmeät, nukkaiset. 

Luonnossa tämä kasvaa karhunlaukan kanssa lehtomaisilla paikoilla, ainakin täällä saaristossa. Lähekkäin ne tähänkin istutin ja toivon ihanaa maanpeittomattoa.

Kunpa vesimyyrät söisivät rönsyleinikin juuria! Se ei tunnu kelpaavan, siihen malliin rehottaa. Mutta onhan sekin nätti kukkiessaan – ja pörräisten suosiossa. Kaverina sillä on jokin villi täkäläinen pienikukkainen lemmikki.

Päivänkakkaratkin ovat tulleet itsekseen. Esiintymä harventui, kun poimin niitä naapurin juhannuskimppuun pionien kanssa.

Tässä kohdassa pihan reunaa on mukavalta mummelilta saatu verkkoaita. Se on niin korkea, että tuosta ei edes valkohäntäpeura yritä yli. Verkkoa peittämään istutin pyökkejä pensasaidaksi, mutta niin vain vesimyyrät ovat niitäkin harventaneet. Noin puolet on jäljellä ja osa kasvanut jo verkon korkuisiksi, jolloin katkaisen niiltä latvat. 

Täytyy taas tilata piiskataiminippu lähitaimistolta kevääksi tai ehkä jo syksyksi, jotta saan tehtyä paikkauksia. Viimeisimmät paikkaustaimet istutin verkolla vuorattuihin istutuskuoppiin.

Otin kuvan kedon toiselta puolelta, tuossa on välissä vielä paahdepenkki, josta ei näy mitään tästä suunnasta, kun se on ketoa alempana kivipengermän edessä, ja nurmikkoa.

Keltalehtinen pensas on pensaskanukka 'Aurea', sen hyvästä väristä oli täällä puhetta lehteen puhkeamisen aikaan. Väri on edelleen hyvä, todella valovoimaisen kellanvihreä. Kedon piennarpukinpartojen keltaiset kukat toistavat sävyä.

Tämä kuva 'Aurea' -pensaskanukasta on touko–kesäkuun vaihteesta, jolloin se kukki. Pensaan sijoittaminen paikkaan, jossa sitä voi ihailla vastavalossa (tässä tapauksessa illalla), on hyvä ajatus!

Koska pyökkipensasaita on meillä aika tuntematon, laitan loppuun kuvan Jane Austenin kotimuseon puutarhasta, jossa kävin toukokuussa. Puutarhaa rajaava pensasaita on pyökkiä, nimenomaan euroopanpyökkiä. Valkopyökkiäkin käytetään, mutta se on ihan eri puu.

Pyökki on suosittu pensasaidaksi Keski-Euroopassa ja jo Ruotsissa, eikä aidan aina tarvitse olla näin korkea. Aidaksi kasvatettavien puiden latva katkaistaan vasta sitten, kun on saavutettu toivottu korkeus, se on ainoa ero puiden ja pensaiden aidaksi kasvattamisen välillä. Sivuja kyllä leikataan alusta asti.

Kuvasta voi myös nähdä, kuinka tiheään taimet tulisi istuttaa: noin 30 cm välein. Toivon, että oma aitani on joskus yhtä tiheä!

Euroopanpyökki Fagus sylvatica

Euroopanvalkopyökki Carpinus betulus

Lehtopähkämö Stachys sylvatica

Mustaselja Sambucus nigra

Pensaskanukka Cornus alba

Piennarpukinparta Tragopogon pratensis

Päivänkakkara Leucanthemum vulgare

Rönsyleinikki Ranunculus ficaria

Sinikukkia nupulla

 Nyt ei mene enää kauaa siihen, kun ensimmäiset persiansinililjan kukat avautuvat. Ne, joiden arvasin avautuvan 15.3.

Maaliskuu on ollut kylmä. Oikeastaan samantapainen kuin vuosi sitten, sillä kuvasin juuri tässä sininadan vieressä kasvavan persiansinililjan nupulla 17.3. viime vuonna.

Onneksi ei kumminkaan ole sitä jääkuorta kuin viime keväänä! Maa on tuskin lainkaan roudassa. Mutta monella on varmaan kulunut koko maaliskuu kevättä odotellessa, eikä kymmenen päivän ennuste näytä mitään erityisen lämmintä, oikeastaan pilvinen sää ja kylmä kevät näyttää jatkuvan.

Meillä oli neljä sumuisenkoleaa päivää putkeen. Siitä huolimatta laulujoutsenia on lentänyt yli oikein runsaasti. Ainakin niiden mielestä kesä on tulossa.

Yllätyn joka kevät, kun kurkkaan puksipuuaidan yli sen eteläpuolelle. Atsurihelmililjat, nuo helmililjoista aikaisimmat, nupulla jo!

Sivulta päin otetusta kuvasta näkee ehkä paremmin, että tuosta on pupellettu piippo jos toinenkin. 

Aivan muotopuutarhan vieressä on syreeniaidanne, jonka läpi on kulkenut varsinainen peurojen valtatie. Vedin siihen syksyllä valkoista leveää nauhaa kolmeen kerrokseen, minkä jälkeen valkohäntäpeurojen jälkiä ei ole enää pihallani näkynyt, mutta metsäkauriit ovat jatkaneet kulkuaan nauhojen ali. 

En ollut laittanut aitaa syreenipuskien keskelle, sillä olin kuvitellut, etteivät ne ryteikön läpi kulkisi. Kuinka väärässä olinkaan!

Kuvassa syreenipuska ei enää ole kovin tiheä, ja valkoisia nauhojakin on poistettu, sillä ostin rullan verkkoaitaa, jonka vedin syreeniaidanteen keskelle.

Edellisessä kuvassa verkkoa ei erota, mutta tästä kuvasta sen voi nähdä. Kymmenen metrin rulla riitti muotopuutarhan aidasta syreenien läpi ja vähän risuaidankin eteen.

Verkon vetäminen aidanteen keskelle ei ollut niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Olin ajatellut, että aidanteesta pitää leikata puolet pois, mutta riittikin, että sain keskelle sen levyisen tunnelin, jossa mahduin itse liikkumaan. Kymmenen metrin rulla ei ole niin järin paksu tai raskas.

Tässä kohdassa on entisen rakennuksen kivijalka, syreeniä kasvaa sen molemmin puolin ja kaksinkertaisen kivirivin välissäkin.

Jätin ylimmän valkoisen nauhan paikoilleen, vaikka se ei mitenkään näkymää kaunista. Koko tonttia kiertävä valkoinen nauha aidan yläpuolella, reilun 180 cm:n korkeudella, on viimeinkin pitänyt valkohäntäpeurat poissa puutarhastani.

Ja toivottavasti saan vähitellen metsäkauriitkin pidettyä ulkopuolella, mutta ne ovat siitä hankalia, että tulevat olemattoman pienistä koloista ja jopa suurisilmäisen riistaverkon rei'istä.

Ja sitten on vielä jänikset. Rusakoita meidän saarella ei ole, mutta metsäjäniksiä on, toki kauniita kuin mikä, mutta tykkäävät syödä mm. krookuksia.

Tähtisahrameita ei onneksi ole syöty. Ne kukkivat pian!

Toinen projekti, jonka sain päätökseen, on aiempaa isompi pissahaihduttamo sisäkuivikekäymälääni. Sieltä tulee letku ulos tuolta kellarin oven vierestä.

Aiempi haihduttamo oli väärän mallinen, korkea ja syvä. Se oli nurkista löytynyt lasikuituinen pömpeli, jokin veneen osa, ehkä moottorin suojalaatikko. Se ei ikinä oikein toiminut, sillä haihduttamon pitää olla leveä ja laakea. Nyt ostin ison laastipaljun. 

Vanha pömpeli oli upotettu sepeliin ja jäätynyt sinne kiinni. Tyhjensin sen ja kaivoin pois sepeliä, mutta en saanut astiaa maasta irti. Odotettuani pari lauhaa päivää kokeilin kitkuttamalla ja viimein astia nousi. Sitten vähän laajempi kuoppa tilalle, uusi astia sinne, suodatinkankaat taas sen ympärille ja sepeliä päälle.

Lopuksi piti vielä keksiä uusi katto, jotta astiaan ei sada sisään. Koska olen purkamassa saunaa, ja olin jo syksyllä irrottanut saunan puuliiterin oven, kun varastin sen saranat uuteen pihaporttiin, oli ovi joutilaana. Sen alaosa oli lahonnut rikki, mutta ovea piti muutenkin lyhentää tähän tarkoitukseen. Siitä tuli justiin passeli ja nyt odotan jännityksellä, kuinka tämä haihduttamoratkaisu toimii.

Mutta hei, tämän jutun piti olla sinisistä kukista nupulla.

Alppipenkistä on ikävä kyllä syöty aika monta pientä kurjenmiekkaa, mutta istutin niitä niin montaa laatua, että jotain on vielä jäljellä. Lisäksi niiden päällä on nyt suojaverkko, mutta sehän ei estä tihulaisen töitä, jos kyseessä on myyrä.

Tämä kurjenmiekka on pisimmällä, nupusta näkyy jo kukkaväriä, ihan tummaa musteensinistä! Tämä on ehkä kevätkurjenmiekka Iris reticulata "caucasica".

Lisäksi molemmat keväällä kukkivat myrkkyliljat Colchicum munzurenset ovat nupulla ja tästä tyypistä näyttää tulevan kaksi kukkaakin. Aurinkoisella hetkellä ne jo harkitsivat avautumista.

Toivotan aurinkoisia päiviä ja kevään etenemistä, ennusteista huolimatta!

Atsurihelmililja Muscari azureum

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana

Sininata Festuca glauca

Tähtisahrami Crocus tommasinianus

Marraskuun kalenteripoika

 Musti on reipas isäntäpantteri, jota eivät sadesäät juuri haittaa.

Myyrien liikkeet eivät jää huomaamatta.

Täällä vartioin minä.

Jatketaan Mustista nyt vähän eteenpäin navetan edustalle, sillä alppipenkissä on kaikkea kivaa.

Mätäslaukkaneilikka teki muutaman kukinnon lokakuun iloksi.

Scleranthus biflorus on ihmeellinen pikku kasvi (kuvassa keskellä). Se on niin mitätön, etten ole muistanut edes laittaa sille vielä omaa tunnistetta, nyt sen teen. Sillä ilo mitättömän kasvin kanssa onnistumisesta on valtava. 

Tilasin siemenet Scottish Rock Garden Clubista muutama vuosi sitten. Ne itivät hyvin. Pari pientä pottia pääsin istuttamaan alppipenkkiin, sittemmin toinen tuppaista kuoli.

Kun kasvi on kotoisin Uudesta-Seelannista ja Australiasta, ei menestyminen ole taattua meidän leveyspiireillämme. Suomeksi Scleranthukset ovat jäsenruohoja, mutta tälle lajille ei ole omaa suomenkielistä nimeä.

Kasvi muodostaa tuollaista sammalen tapaista mättäikköä, ei sen kummempaa. Olen aivan heikkona tuollaisiin mättäitä tekeviin minikasveihin, joten olen liekeissä sen selviämisestä jo joitakin vuosia. Talveksi se saa vanhan katonharjatiilen ja hieman vällyä suojakseen.

Toinen yli-ihana menestymisylläri on Saxifraga fragosoi. Raportoin siitä, kuinka se keväällä vihertyi ja kukki, ja kuinka kesän kuivuudessa se sulki lehdet taas silmujen sisään, jolloin kasvi ei ollut mitenkään erityisen kaunis, erikoisen suomumainen vain. 

Syksyn ja sateiden myötä silmut taas puhkesivat. Nyt huomaa selvästi, että kasvi on alkanut vähän levitäkin. Ihanaa ja ihmeellistä, että Iberian niemimaan luonnonkukka voi selvitä meilläkin.

Ruusujuuri Rhodiola pachyclados on myös levinnyt mukavasti, samoin espanjanmaksaruoho 'Minus' kuvan oikeassa alakulmassa. 

Tuo on niin monta kertaa vaihtanut nimeä, että en ole enää varma, mitä se on. Ostin sen lyydianmaksaruoho 'Glaucum' -nimellä (Sedum lydium), sitten sen nimi muuttui kainomaksaruohoksi (Sedum pallidum), viimeisten tietojen mukaan se on espanjanmaksaruoho 'Minus' (Sedum hispanicum). Kasvien kanssa ei tylsää päivää näe!

Japaninmaksaruoho on sentään kai vielä nimeltään entinen, vaikka se onkin siirtänyt sukunimensä Sedumista Hylotelephiumiksi. Se tuotti ihanan kukinnan syksyn iloksi.

Navetan jälkeen onkin uudenlainen juttu näkymässä. Rakensin eilen uuden ajoportin peuran hajottaman tilalle.

Naapurilla on näin kaunis portti, kylän vanhan mallin mukaan tehty. Itse en ole näin taitava, lisäksi halusin portista korkeamman, jotta ne eivät varmasti hyppää yli. Tuostakin näkee, että on pitänyt vetää valkoinen nauha väliin, jossa on peuranmentävä rako. Kaikkialta ne tosiaan änkeävätkin!

Vasemmalla on pienempi kulkuportti, autoa varten avaan isommankin osan. Tein saman ratkaisun kuin aiemminkin, että portti avautuu sisäänpäin. Näin se ei ole auki ollessaan naapurin sisäänajotiellä, vaikka ei portti niin pitkä olekaan. Naapurille ajetaan mäkeä ylös oikealle.

Saranat ovat sisäpuolella. Saunani on lahoamispisteessä, niinpä otin saunaliiteristä oven pois ja saranat pääsivät uusiokäyttöön tässä.

Siinä se nyt on, korkeutta 180 cm plus valkoinen nauha päällä ja toivon, että peurat eivät tätä heti hajota. Yhden yön se on jo pysynyt pystyssä.

Musti hoitelee naapurienkin pihat.

Myös ikkunasta käsin.

Kuvernöörinkukka kukkii, se oli edellisessä kuvassa Mustin pään päällä.

Aamukahvipisteelläni on käynyt rapatassu. Tuossa on Mustin maitotassi, mutta rapainen maito ei sille kelvannut, vaikka oli itse rapastanut asettinsa.

Sitten rapastamaan sänky. Mustia ärsyttää, sillä Ransu on vienyt sen paikan. Yleensä Musti on tuolla nojailemassa tyynyihin.

Musti ei sitten kauaa sängyssä viihtynytkään. Menimme ulos, minä kaivamaan salaojaa ja Musti omiin puuhiinsa. Sitten se tuli kovaan ääneen ilmoittamaan, koska oli ruoka-aika ja palasimme sisään.

Japaninmaksaruoho Hylotelephium cauticola

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Mätäslaukkaneilikka Armeria caespitosa

Eräänä aurinkoisena päivänä

 Huomasin aamulla makuuhuoneen ikkunasta, että jotakin oli yön aikana tehty.

Riista-aidan yläreunaa seuraava valkoinen nauha kun on tuolleen vinksallaan, tarkoittaa se sitä, että peurat ovat taas askarrelleet.

Ei näitä juttuja uskoisi, ellei omin silmin näkisi. Tuosta on tultu väkipakolla läpi. Paikka ei ole helppo; siinä on kivimuuria 70 cm, murtautumiskohta on sen päällä noin metrin korkeudella. Tuosta on tultu sisään, se selvisi sorkanjäljistä ja tuoreet kakkaläjät heti sisäpuolella paljastavat tulijan: valkohäntäpeura (metsäkauriilla on pienemmät papanat). Reikä on noin 50 x 25 cm ja silti siitä on peura mahtunut.

Harmi, että nuo riista-aidan langat on jotenkin punottu lyhyistä pätkistä, pystylangat eivät ole yhtenäisiä alhaalta ylös. Kun iso eläin pakottaa itsensä läpi, antaa kiinnitysspiraali periksi. Tämä ei siis ole ensimmäinen kerta.

Paikkasin sitten tuon järeämmällä rautalangalla ja paksuilla kuusenoksilla, jotka kiinnitin aitaan. Saa nähdä, mistä keksivät tulla seuraavaksi. Paikkasin myös kohdan yhden portin pielessä, jossa ne ovat työntäneet tekemäni risuaidan sivuun ja purkaneet osan kivimuuria päästäkseen sisään.

Kauniimpiin asioihin: siinä vieressä elelee japaninvaahtera 'Osakazuki', joka aivan hehkui tänään auringossa. Oikealla on rotkolemmikin lehti. Niitä ei onneksi ole vielä kaikkia syöty. Peurojen kanssa harmillista on sekin, että syksyllä ne syövät kasvit, jotka eivät muuten maistu, kuten rotkolemmikit, saniaiset ja ylipäätään kaikki loput. Olisi noita lehtiä ihan kiva katsella talven tuloon asti, joka saattaa täällä tapahtua vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Alempana rinteessä jatkan verkon laittoa. Kuvasta ei erota, mutta riista-aita jatkuu tässä ja sitten parinsadan metrin rulla loppui noin kuvan vasemman reunan kohdalla. Nyt pystyn jatkamaan sitä joitakin metrejä lisää, sillä toin mukanani pienen rullan.

Alarinteessä oli aiemmin oikea peurojen highway, mutta sitten sain ison rullan jykevää verkkoa ystävälliseltä naisihmiseltä. Tämä 2,5 metriä korkea tiheä ja painava verkko on ainoa täysin varma kohta, josta peurat eivät ole päässeet enää mitenkään sisään, vaikka kuinka haluaisivat. 

Naapurin sähköpaimenlangatkin on juostu pariin kertaan tässä syksyn mittaan rikki, eli niitä ei edes sähkö pysäytä – tai pitäisi säätää vähän lisää voltteja, niin että saisi käristystä.

Toivon, että pyökki-pensasaita joskus naamioi verkkoaidan, mutta vesimyyrät ovat olleet toista mieltä. Olen joutunut uusimaan pyökkejä, pari tuollaista parimetristäkin meni viime talvena. Nyt olen istuttanut uudet taimet verkkosuppiloon, joka ulottuu maan ylle ja alle.

Mikä sää! Japaninlehtikuusi sinitaivasta vasten – Ukrainan värit, taustalla Suomen valkorunkoinen koivu ja sinitaivas. Tästä näystä tuli vahvat tuntemukset.

Eilen oli märempää, onneksi kuvasin syysvuokko 'September Charmin', viime yönä tuo kukka käytiin syömässä.

Tontin toisessa päässä on myös peurojen aiheuttama projekti. Ne olivat poissa ollessani hypänneet tai juosseet päin porttia niin, että sen pystypuu oli mennyt poikki ja metallinen tolpanjalka napsahtanut rikki hitsauskohdasta. Ei tämäkään ole ensimmäinen kerta...

Kuvassa on keskellä uusi portintolppa. Projekti etenee hitaasti kuin hirsipuu-leikki. Eilen pystytin jalan ja tolpan, tänään lisäsin alas viistot tukipuut. Akkuporakoneeni akku kestää noin kahden reiän ja ruuvin poraamisen ennen kuin se hyytyy. Toinen akku on aina latautumassa sillä aikaa, kun käytän ensimmäistä, mutta joutuuhan siinä välissä tekemään muuta, eivät ne sekunnissa lataudu. 

Uusi, aiempaa paksumman tolpan jalka on valettu betoniin ja meinaan myös rakentaa portista vähän entistä järeämmän. Luovuttaminen ei kuulu repertuaariin. Täältäkin löysin peurojen tekemän reiän portin vierestä, joten sekin tuli tukittua.

Olisi ihan kiva saada peurat pysymään ulkopuolella, sillä täältä löytyy vielä ruusunnuppuja. Pierre de Ronsardin nuppu on verkolla suojattu.

The Pilgrim kukkii ihanasti, mutta tämä on niin iso, että en voinut verkottaa tätä ruhjomatta kukkia ja nuppuja. Ihmeen kaupalla peurat eivät ole vielä kukkia syöneet, vain pari nuppua. Trico garden -sumutus auttaa tähän aikaan vuodesta enää epävarmasti, sillä peurat tulevat ahnaiksi syksyllä sen lisäksi, että ne juoksevat aitoja päin (sillä on kai jotain tekemistä kiima-ajan kanssa). 

Uusia nuppuja on vielä, saa nähdä, onko kauaa. Joskus tuntuu ihan siltä, että kun saan jonkun kohdan kunnolla tukittua, ne tekevät tavallista tuhoisamman kostohyökkäyksen. Näistä kahdesta ihanaakin ihanammasta marraskuun kukasta olen ollut hyvin kiitollinen.

Istutettavaa olisi aika paljon, mutta aika on taas mennyt peuratuhojen korjaamiseen. Pari pussia ja yhden astiataimen sain tänään maahan, se on hyvä. Sipulipussi poikineen vielä odottelee vintin portailla.

Lähipäiville onkin luvassa sateita, mikä on ihan hyvä istutussää.

Euroopanpyökki Fagus sylvatica

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Japaninvaahtera Acer palmatum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Syysvuokko Anemone hupehensis