Leveä ja mahtava, hieman jyrääväkin, mutta enpä kestäisi elää ilman.
Sehän on tietysti 'Lemon Queen' eli jaloauringonkukka. Tähän aikaan vuodesta tuntuu, ettei ruskopenkkiin paljon muuta mahdukaan, mutta onhan tuo alkukesällä huomattavasti pienempi.
'Lemon Queen' näkyy joka suunnasta. Tämä näkymä on huussista päin. Oikeassa alakulmassa on japaninvaahtera 'Enkan'. Tuon kookkaammiksi eivät japaninvaahterat näy puutarhassani kasvavan.
Kuistin kuvakulma. Vasemmalla on kiinanpunapuu. Jossain vaiheessa se varmaan peittää tämän näkymän kylän poikki, josta toisaalta niin kovasti pidän.
Maan tasalta ei naapureihin enää näekään ruskopenkin takaa. Oikealla on rusotuomipihlaja, vasemmalla kiinanpunapuu – ja 'Lemon Queen' on niiden välissä valtavan pensaan kokoisena, vaikka on "vain" perenna.
Tässä näkymää rinnettä alas. Värit ovat aika kivoja! Sateella värit oikein korostuvat.
Ruskopenkistä vasemmalle kasvaa kolmioka. Se on kauniin kellanvihreä näin syksyisin.
Sekä kolmioka että kiinanpunapuu olivat talvenkestoltaan kysymysmerkkejä. Olenkin erittäin iloinen, että kumpikin on kasvanut oikeaksi pieneksi puuksi!
Kolmiokan kauniita oksia saa jo ihailla taivasta vasten, kun puun alle menee. Tämä puu on luontaisesti okainen, mistä nimikin tulee, mutta tämä versio on piikitön eli
inermis. Vaikka puussa olisi kookkaat piikitkin, on sen ulkoasu silti silmiä hivelevän keveä, siro ja kaunis.
Höyhenmäisen pehmeä on myös kiinanpunapuu. Se on havupuu, joka pudottaa pehmoiset neulasensa talveksi. Sen ruskavärikin on silkkaa toffeeta.
Alarinteestä käsin näkymä on tällainen. Kolmiokan edessä on valtavan kookkaaksi ja korkeaksi kasvanut kultaherukka. Huussikin pilkottaa tuolla takana, saarnen alla.
Kultaherukan ruska on upea. Pensaassa on samaan aikaan raikkaanvihreitä ja kirkkaanpunaisia lehtiä.
Kuljetaan takaisin ylös ruskopenkin ja tontin länsireunan välistä. Kuvan alareunassa voi nähdä Austin-ruusu Emily Brontën kukan, jos jaloauringonkukan loistosta pystyy silmänsä irrottamaan.

Emily Brontë on todella ihana! Kuvassa kukka oli vasta avautumassa, tänään se on leveän kerrannainen kakku.
Nurmikäytävän toisella puolen kukkii koreaköynnöskuusama 'Gold Flame', loistava syyskukkija, naapurille johtavan portin pielessä.
Perinteinen huussinäkymäkuva.
Vaikka joka vuosi siirrän maa-artisokat muualle, nousee niitä ruskopenkistä aina vain. Ovathan ne todella kauniita, ja myös toinen 'Lemon Queenin' vanhemmista. Tuo lämmin keltainen on aika ihana rusotuomipihlajan ruskaa vasten, vai mitä.
Silti meinaan kohta kaivaa nämäkin pois ja istuttaa toisaalle. Maa-artisokan sadonkorjuu on vähän turhan hankalaa tässä, ruusujen ja muiden koristekasvien juuria häiriten.
Delicious autumn! My very soul is wedded to it...
Tämä ihana syyshehkutus on George Eliotin kynästä.
Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'
Japaninvaahtera Acer palmatum
Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides
Kolmioka, piikitön Gleditsia triacanthos f. inermis
Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii
Kultaherukka Ribes aureum
Maa-artisokka Helianthus tuberosus
Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii
Dein Garten ist ein wunderbarer Herbsttraum. Alles leuchtet und zeigt sich vor dem Winter noch einmal von seiner schönsten Seite. Die Staudensonnenblumen wachsen auch bei mir im Garten. Sie blühen bis zum Frost. Leider vermehren sie sich stark.
ReplyDelete