Hei vaan! Ajattelin tulla kertomaan, ettei täällä olla kuoltu (vielä). Onpahan vain tavallinen talvikooma. Ja tähän väliin on ihan turha alkaa hymistellä kohta saapuvan joulun ihanuutta, prkl.
Katson välillä kevätkuvia ja mietin, tuleeko joku innostus taas sitten, kun valo lisääntyy. Kaipa se tulee. Ainakin valoisia, aurinkoisia ja kasvipitoisia kevätkuvia on ihanaa katsoa. On vain toivotonta ajatella, että vielä pimenee monta päivää, eikä sittenkään kevät vielä tule, talvi vasta alkaa. Apua.
Lisäksi minua ahdistaa hirveästi maassamme vallitseva viha ja itsekkyys sekä vieraan ja muutoksen pelko. Maailma ei tule muuttumaan sellaiseksi kuin joskus "vanhoina hyvinä aikoina", itse kunkin lapsuudessa, tai mihin sitten kukin vertaa. Mennään eteenpäin, ja eläköön muutos! Eläköön kansainvälistyminen, muuttoliikkeet sun muut, surku vain, että ne johtuvat usein sodasta, joka tekee tuhansien ihmisten elämän helvetiksi.
Meillä on rauha ja lämmin tupa, on ihmisarvo ja tasa-arvo. Muistakaamme se. Joulu olisi minulle kaikkein mieluimmin ihmeellisen ja kaiken peittävän rakkauden ajattelemisen aikaa, hiljentymistä ja hyvän tekemistä. Toisten ajattelemista, ei lapsityövoimalla tehtyjen lahjojen antamista ja maapallon muoviroskan lisäämistä.
No niin. Ei minun oikeastaan tästä pitänyt puhua!
Piti puhua keväästä. Tässä kevätMusti.
Ja tässä talviMusti.
Ransusta on ollut hirmu suuri apu muun muassa kirjanpidon kanssa.
Jostain jaksan sentään olla innostunut. Keramiikasta (uusi harrastus) ja Margaret Atwoodista. Näin Orjattaresi-kirjasta tehdyn elokuvan joskus parikymppisenä. Se teki järisyttävän vaikutuksen.
Luin Herran tarhurit jo vuosikausia sitten, ja siitä pitäen on pitänyt lukea Oryx ja Crake, joka on oikeastaan trilogian ensimmäinen kirja. Viimein luin sen – ystävä lainasi – ja totesin, ettei haittaa yhtään, jos ne lukee väärässä järjestyksessä. Kirjat loppuvat kutkuttavasti samaan pisteeseen. Nyt lainasin kirjastosta kolmannen osan Uusi maa.
Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä Atwoodin nerokkuutta kuvatessaan maailmaa, jonka ihmisen halu sörkkiä ja puuttua kaikkeen on pilannut. Vaikka tulevaisuus vaikuttaa lohduttomalta, koukuttavat yksittäisten ihmisten selviytymistaistelut. Kauheuden keskellä kirjat kutkuttavat ja hämmästyttävät niin, ettei päällimmäinen tunne suinkaan ole oksetus. Lisäksi kirjat aiheuttavat paljon pohdintaa ympäristöstä ja siitä, miten ympäristöä kohtelemme, eikä se koskaan ole pahitteeksi. Kunpa vain päättäjät ja yritysjohtajat perehtyisivät näihin. Heidät pitäisi pakottaa lukemaan Atwoodin tarinat, Kellopeliappelsiini-tyyliin.
Taidankin siirtyä ahmimaan lisää tarinaa ja odottelemaan kevättä.
Täällä on Herran tarhurien inspiroima kirjoitukseni. SPR:ää voi muuten muistaa myös ja etenkin joulun aikaan! Tai miksi et ryhtyisi vaikka verenluovuttajaksi?
Tsemppiä ja uskoa kevääseen kaikille muillekin!
In Short
There is no way to translate my ramblings in a few lines. But, to put it shortly, I dislike winter, hate Christmas, doubt the spring ever comes and enthuse over Margaret Atwood.