Horkkakatkeroa etsimässä

 ja jotakin myös löytämässä!

82-vuotias ystäväni tällä saarella tietää paikat, joissa erikoisempia kasveja kasvaa. Horkkakatkeroa kasvaa näillä kallioilla lähellä entistä kalkkilouhosta. Paitsi ettei ole kasvanut, tai ainakaan näkynyt, 15 vuoteen. 

Epäilys on – tai todisteitakin – että kauriit syövät horkkakatkeroa, mutta suurempi ongelma saattaa olla kuivuus. Kasvi kasvaa matalissa kalkkikallion painanteissa, joissa kosteus pysyy, jos kosteutta on. Rutikuivat kesät ovat kaiketi haitanneet tämän kaksivuotisen katkeron siementen itämistä. 

Viime kesänä satoi paremmin kuin pitkiin aikoihin.

Matkalla parhaille horkkakatkeropaikoille ihailin kasvillisuutta. Tässä kohdassa on jotakin mataraa ruohosipulin kaverina. Verrattuna suuriksi venyviin mataroihin tämä on aivan pikkuruinen ja siro, kuin keijukainen.

Kallionlaen saniaisetkin ovat aivan ihania kääpiöitä. Tämä on kiviyrttiä.

Raunioiset vasta ihania ovatkin! Tummaraunioinen on kauneuden huipentuma.

Seinäraunioinen kasvaa kalkkikallion raoissa ja on uhanalainen. Sitä kasvaa meidän saarella aika runsaana, mikä on hienoa.

Kissankäpälääkin meillä kasvaa siellä täällä, yhden toisen kalkkikallion laella punertavanakin. Omalla pihallani en ole saanut sitä menestymään, olen ostanut punakissankäpälää välillä taimistoilta ja uusin yritys kuoli taas tänä keväänä. Talven yli ne menevät, mutta kuuluvat niihin kasveihin, jotka menehtyvät, kun kevät koittaa. 

En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten paljon kasvillisuutta häviävän ohut kasvualustakerros kallion päällä voi ylläpitää.

Eikä ainoastaan kasveja, vaan paljon muutakin elämää!

Mäkitervakon kukinta on juuri alkanut, kohta kaikki kallionlaet ovat niitä punaisenaan.

Heinäratamo on tavattoman kaunis kasvi, tykkään tuosta psykedeelisestä ulkonäöstä.

Ja löytyihän se horkkakatkero! Ihmeellistä, miten siemenet ovat säilyneet itämiskykyisinä 15 vuotta. Viime vuonna on täten tullut lehtiruusukkeita, nyt kukkavarsia. Löysimme niitä useita kymmeniä.

Kasvi ei ole siis kovin kummoisen näköinen, mutta erittäin uhanalaisena hyvin tärkeä ja kiinnostava. Täytyy tulla kuvaamaan uudestaan, kun kukinta alkaa!

Heinäratamo Plantago lanceolata

Horkkakatkero Gentiana amarella

Kissankäpälä Antennaria dioica

Kiviyrtti Woodsia

Mäkitervakko Viscaria vulgaris

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Saniaisten kiemurat

 sekä muita aarteita.

Saniaiset eivät ole aikaisimpien nousijoiden joukossa, niinpä niiden hengissä oloa saa jännittää. Helmisaniainen ainakin nousee reippaana ja vähän aiempia vuosia laajempana kasvustona – viimeinkin! Tämä taisi olla kolmas kerta, kun sen puutarhaani istutin ja viimein sain sen viihtymään. Istutin sen lähes ojan pohjalle, joten kosteutta piisaa.

Kuningassaniainen ei välttämättä ole kovin talvenkestävä, joten olen onneni kukkuloilla, kun tämä punertava 'Purpurascens' on elossa ja nousee. 

Taustalla on kerrottu rentukka, joka tuli jo esiteltyä aiemmin. Eli tämäkin on kostean paikan saniaisia ja on viihtynyt jo muutaman vuoden lähellä ojan pohjaa, mutta hieman ylempänä kuin helmisaniainen.

Perusvihreä kuningassaniainen on jo kookas. Voi olla, että kuningassaniaiset pelasti se, että ne ovat jo asettuneet kasvupaikoilleen monen vuoden ajan. Kuningassaniaisen ongelma on toisaalta juurenniskan nouseminen liian ylös mullasta, eikä se ominaisuus parane iän myötä, potentiaalisesti pahenee vain. 

Taisin kyllä nakata kasvuston päälle jonkin nutun talvella, mutta silloin kovat pakkaset olivat jo päällä. Pelkäsin pahinta, onneksi saniaisaarteeni näyttävät selvinneen talvesta liehuvin lipuin.

Mitään liehuvaa tuossa ei kylläkään ole, pitäisi sanoa, että hyvin rullaa!

Kilpirikon selviämisestä ei muuten tarvitsisi huolehtia, mutta myyrät näyttävät verottaneen kasvustoa paljon parin viime vuoden aikana. Onneksi kaikkea ei ole syöty. Ensimmäinen kukinto on jo auki ja pari muuta vartta nousee ojan pohjalta, minne kasvi on itsekseen levinnyt ojan reunalta. Kookkaat lehdet tulevat vasta kukkien jälkeen.

Saniaistarhassa ei vielä ole paljoa kiinnostavaa, mutta taemmassa kivimuurin taskupuutarhassa nousee tarha-adiantumi ihanasti. Valitettavasti pari kasvia tästä näyttää kuolleen, mutta ainakin tämä on elossa samoin kuin minipieni sikkiminesikko, joka sinnittelee juuri ja juuri hengissä vuodesta toiseen, mutta ei ole vielä koskaan kukkinut. 

Tästäkin vierestä on iloista raportoitavaa: viereisellä kumpareella on nenäliinapuu selvinnyt talvesta latvaan saakka. Oikein liehuvin lipuin, voi tämän kohdalla sanoa, sillä jos puu tulee joskus kukkimaan, kukkien suojuslehdet muistuttavat lippuja – tai oksilla riippuvia nenäliinoja. Puun toinen nimi kyyhkyspuu on tylsempi, itse käytän mieluummin hauskempaa ja kuvaavampaa nenäliinapuu-nimeä.

Muutakin komeaa maasta nousee kuin saniaisia. Marhanliljoilla on näköä ja kokoa, paitsi 'Claude Shridella', joka on hävinnyt ilmeisesti myyrien toimesta. Tämä on katajapenkin 'Guinea Gold'.

Edellisessä kuvassa taustalla näkyi tämä komistus, punakolmilehti. Kukat ovat hankalia kuvattavia, kun ovat usein taipuneet hieman piiloon.

Yhtäkkiä huomasin siinä vieressä hennon aarteen: Fritillaria elwesii. 

Vähän kun kaulaa kurotin, huomasin seuraavan aarteen: koiranhammas 'Rosy Wing'. Ihanaa, elossa tämäkin! 

Tämä on joidenkin lähteiden mukaan tähtikoiranhammas, toisten mukaan monen lajin risteymä. Kehälehdet kiertyvät kukan kehittyessä voimakkaammin taakse tehden kukasta turbaanin mallisen.

Keltakielokkia sain oikein hakea, se on niin köykäinen. Kävin viime kesänä puutarhassa, jossa oli niin laaja pehko keltakielokkia, etten tahtonut silmiäni uskoa. Minulla nousee tämä yksi kukkavarsi vuodesta toiseen. Viime vuonna nousi vielä kahdesta eri paikasta, mutta kitkin vahingossa toisen kasvin ilmeisesti kokonaan pois, sillä se oli yhden raivokkaan kitkentäoperaation jälkeen hävinnyt.

Onneksi on silti tämä yksi! Ehkä voisin tarjota tälle vaikkapa kompostimultaa, jos se siitä reipastuisi. Kitkeäkin voisi – katajapenkissä on kauhun tasapaino puna-ailakkien ja muiden luonnonkasvien suhteen. Ne täytyisi yrittää saada kaikki pois, sillä tässä kasvaa paljon pikkuisia aarteita.

Purppurapikkusydän 'Aurora' on myös joskus kohdannut kitkentäraivoisan kourani, sillä kerran tämä oli jo ilmassa, kun tajusin, ettei kaikki kouraisemani ollutkaan koiranputkea. Äkkiä takaisin maahan! Kasvusto ei edelleenkään ole kovin rehevä, mutta se voi johtua häirinnän lisäksi siitäkin, että olen istuttanut tämän katajan katveeseen, missä on erittäin kuivaa.

Tässä on kukka, jota täytyy syynätä lähempää. Kauniimpaa saa hakea! Nuo pienet syreeninliilat yksityiskohdat. 

Edellisen serkku, keijunpikkusydän 'Pink Punk' on yhä kukassa viimeisillä kahdella kukalla. Tungin linssin lähes kukkiin kiinni, jotta sain lähikuvan minipienistä kukista.

Ruoho on yhä leikkaamatta, huomauttaa Ransu.

Mukavaa viikonloppua!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria

Keltakielokki Uvularia grandiflora

Kilpirikko Darmera peltata

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Nenäliinapuu Davidia involucrata

Punakolmilehti Trillium erectum

Purppurapikkusydän Dicentra Formosa-Ryhmä

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tähtikoiranhammas Erythronium revolutum

Retkeilyä kotisaarella

 Ystävä oli muutaman päivän kylässä. Menimme retkelle joka päivä. Tähän kokosin paloja kotisaaren retkistä. 

Yhden veneretkenkin teimme, mutta sinne en ottanut kameraa. Ehkä teen vielä blogijutun siitäkin, vaikka onkin vain surkeita puhelinkuvia.

Matkalla kohti entisiä kalkkilouhoksia on kaunista rantalepikkoa.

Pähkinälehtoja riittää. Lehdet ovat kuin lasimaalaus. Suunnilleen tässä kohdassa näimme kaksi sarvipöllöä, jotka lähtivät lentoon. 

Palasimme vielä eilen samaan paikkaan, tarkkailimme ja lähdimme hitaasti siirtymään kohti jonkin linnun hälytysääntä. Jonkin ajan kuluttua näimme, kun mustarastas ajoi pöllöä takaa. 

Upeat pöllöhetket!

Rannan polulla kasvaa täydellisen muotoinen kataja.

Saavuimme entiselle kalkinpolttouunille.

Tällä niemellä osa louhoksesta on luolassa, joka on täyttynyt vedellä.

Luonto valtaa kaivannot takaisin.

Kipusimme ylös louhoksista kallion päälle. Osa kiviaineksesta on rapautunut aikojen saatossa, kovempi aines on jäänyt koholle raidoiksi.

Pikkuinen tummaraunioinen kasvaa kallion laella, kuolleen katajan syleilyssä. Tänä kesänä ei edes kallion päällä ole paljoakaan kuivaa kasvillisuutta.

Seinäraunioinen on harvinainen, sillä se kasvaa vain kalkkikalloilla ja muilla kalkkipitoisilla pinnoilla. Kotisaareni esiintymät ovat Varsinais-Suomen runsaimmat. Tämäkin raunioinen on aivan mini.

Täältä ylhäältä näkee kauas, sillä ollaan saaren korkeimmalla kohdalla. Kauimpana siintävät Iniön saaret.

Kapean lahden ylittävää siltaa pitkin pääsee seuraavalle niemelle.

Kohtasimme oravan, joka meistä hämmästyneenä pudotti käpynsä. Toivottavasti se löysi sen myöhemmin.

Kaikki on hurmaavan vihreää. Tämän pähkinä-kuusimetsän aluskasvina on mm. ketunleipää ja sinivuokkoa. Katso kuusen sammaloituneita varpaita! Onko kauniimpaa.

Tämän niemen kalkkilouhos on yhtenäinen, kymmeniä metrejä syvä kuoppa ja se on täyttynyt makealla vedellä. 

Keltamaksaruoho kukkii joka kivenkolossa kuin viimeistä päivää. En ole toista näin runsasta kukkimisvuotta nähnyt.

Verikurjenpolvi on kalkkikallioiden ja -louhikoiden kasvi.

Polku vie merenrantaan.

Täältäkin löytyy uurteiseksi kulunutta kalliota, ohutta kuin kirjan sivut.

Kaivoksen laiturista on jäljellä enää muisto. Olen tietääkseni ollut tuossa yötä ehkä puolivuotiaana silloin, kun se oli vielä laituri. Tai ei siis laiturilla yötä, vaan purjeveneessä.

Entiset kaivosteollisuusrakennelmat ovat kiehtovia, kun luonto ottaa niitä takaisin itselleen.

Lähdimme takaisin kotiinpäin kiertotietä saaren ympäri. Poikkesimme vielä metsään, sillä siellä on upea rämeikkö. Juuri sellainen, jossa alligaattorit vaanivat pinnan alla. 

Alligaattorit eivät ole saaneet syötyä kaikkia kauriita, niitäkin näimme.

Lehmät laiduntavat rauhassa rantaniityllä.

Saapuminen kotiin. Taloni keltainen harja näkyy.

Kävimme myös suojellulla metsäpalstallani eli Mustin metsässä. Sieltä ei ole montaa kuvaa, sillä olin unohtanut, että minulla oli kamera matkassa. Vaikka se roikkui kaulassa.

Osa metsästäni on kuivaa kallionlaen männikköä, osa kosteampaa kuusikkoa kohti notkelmaa, jossa on entinen niitty tai pelto. Kuusten seassa kasvaa myös pähkinäpensasta.

Mustin metsän eteläpäässä on kostea metsätilkku tervaleppää ja haapaa. Syksyn hirmumyrsky kaatoi pitkän männyn.

Metsäni ohi kulkee ikivanha kärrytie, joka yhdisti saaren kaksi kylää vuosisatojen ajan. Vaikka sitä ei enää paljoa käytetä, se ei ole kasvanut umpeen ja sitä pitkin pääsee kulkemaan kodin ja metsäpalstan väliä. Tien varrella on hieno suo.

Keltamaksaruoho Sedum acre

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Verikurjenpolvi Geranium sanguineum