Ruskopenkin oranssit hehkut

 Ruskopenkki on pistänyt parastaan keväästä asti. Nyt muistankin, että sen kevätloistosta piti tehdä blogijuttu, mutta se jäi. Kaikenlaisia kevätkuvia on toisaalta niin ihana katsoa talvella, että siinäpä yksi lukuisista talven mittaan toteutettavista jutuista.

Keskitytään nyt tähän hetkeen. Tai tämä oli hetki sitten, kun totesin, että tiikerililjat ovat kauneimmillaan nuppuisina. Niiden sävytkin ovat ihan täydelliset. Ruskosormustinkukka on liljalle hyvä sävypari – yhtä korkea mutta aivan eri muotoinen.

Tältä näytti ruskopenkki pari päivää sitten. Rauhallisia, kauniita sävyjä. Taustalla on paahdepenkki, joka on sinisenään sikuria. Paahdepenkin tässä päässä kasvaa marjaomenapensas 'Marleena', jolla on tummat lehdet.

Oikealla näkyy kolmioka – siitä on yhtäkkiä tullut pieni puu! Vuosikausien juromisen jälkeen se on vähän minua korkeampi. Voi että se on kaunis, höyhenenkevyt.

Yritin kuvata sitä tuulisena päivänä, mikä oli vaikeaa, mutta toisaalta pienten lehtien liike ja luonne ehkä näkyy tässä epätarkassa kuvassa. Tämä puu on piikitöntä muotoa inermis. Kolmioka kun on luonnostaan okainen.

Tänään tiikerililjojen ensimmäiset kukat avautuivat. Se on vähän tuollainen huomiovaras, sillä väri on niin loistava, ettei muita vierellä olijoita enää oikein huomaa. Ihana se kyllä silti on. 

Nyt viimeistään saan vahvistuksen ratkaisulle siirtää taustalla häämöttävä oranssinpunakukkainen äitienpäiväruusu (polyantharuusu 'Oranje Moersdag') tänne ruskopenkin läheisyyteen. Se oli nappivalinta jo silloin, kun ruskopenkissä kukkivat tarhaidänunikot, ja nappi se on nytkin. Sen edessä näkyy punaruskeita lehtiä, se on japaninvaahtera 'Enkan'.

Voi että, olisipa vielä alkukesä ja idänunikot! En ole yhtään valmis loppukesään!

Tässä vielä 'Oranje Moersdag' lähempää. Tämä on kukkinut yhtäjaksoisesti äitienpäivästä saakka. Ihana, ihana ruusu!

Ruskopenkki alarinteestä käsin. Tässä edustalla on alueen toinen ihastuttava puu, joka on kasvanut hyvin: kiinanpunapuu. Silläkin on tuollainen kevyt, höyhenmäinen luonne, mutta tyystin eri muoto.

Tähän aikaan vuodesta ei voi tehdä juttua ruskopenkistä ilman Crown Princess Margareta -Austinruusua. Sen ensimmäinen kukkaterttu on jo ohi, mutta seuraava on avautunut.

Ruskopenkin suunnasta näkyy myös päivän aikaansaannos. Sain talon toisenkin päädyn yläosan maalattua siniseksi ja olen yhä elossa! Tänään aloitin valkoisia osia täällä länsipäädyssä, eli sahalaita sai valkeat kärjet. 

Vintin ikkunoiden ympärille on tarkoitus laittaa uudet, vanhan profiilin mukaan höylätyt listat vielä tässä loppukesän mittaan. Vanhoista ei ollut enää lähes mitään jäljellä, mutta ne olivatkin kai palvelleet talon koko 150-vuotisen iän.

Tuulisen päivän ilta on kaunis, hieman utuinen.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kolmioka Gleditsia triacanthos

Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii

Polyantharuusu Rosa Polyantha-Ryhmä

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Sikuri Cichorium intybus

Tiikerililja Lilium lancifolium

Kuvaa kimalainen vol. 3

 Jatkoa Hiidenkiven puutarhan haasteeseen

Uusia kukkia on vuorossa ja pörriäisiä riittää. Preeriaväriminttu on värimintuista ihanin ja myös kestävin ainakin minun puutarhassani. Muut eivät runsastu, pikemminkin hupenevat ja vähitellen kuolevat pois, mutta tämä elää oikein hyvin. Ja kun värikin on näin ihana, ei voi valittaa!

Keittiön ikkunasta käsin on tämän kanssa samalla näkölinjalla kärhö 'Comtesse de Bouchaud', jossa on samantapainen sävy. Loistava pari.

Samassa penkissä on kukassa sinipallo-ohdakkeita. Onneksi myös sinisempi ja matalampi 'Taplow Blue' on elossa, sillä preerialta talvi vei joka ikisen 'Veitch's Blue' -pallo-ohdakkeen.

On hauskaa huomata, että yhdentyyppisissä kukissa käy yleensä samanlaisia kimalaisia. 

Esimerkiksi sikuripöheikössä tarkkailin yhtenä päivänä kymmeniä samanlaisia kimalaisia. Tässä kuvassa näkyy syy siihen, miksi joskus kiroan hommanneeni sikurin taimen, vaikka se onkin loistava pörriäis- ja perhoskasvi. Se kun kylväytyy liiankin tehokkaasti, esimerkiksi nurmikolle. Ja koska en maalausprojektin takia ole paljon ehtinyt nurmea leikata, alkaa sikuri jo kukkia ja tuottaa uusia siementaimia – aivan lyhyessä varressa!

Tässä on muotopuutarhan kuivin penkki, jossa edellä mainitut kasvavat (paitsi sikuri). Muita hyviä parhaillaan kukkivia hyönteiskasveja tässä penkissä ovat ranskantulikukka, harmaakäenkukka, tähkälaventeli ja maarianverijuuri.

Viereisessä penkissä ahkeroidaan myös. Tähkätädykkeessä on ehkä mantukimalainen.

Kaukasiankirahvinkukasta oli jo puhetta. Se on aivan loistava kimalaiskasvi ja siinä näyttävät käyvän kaikenlaiset kimalaiset. Nämä raitapeppuiset ja hoikat tyypit saattavat olla hevoskimalaisia, kun ovat näin vaaleita.

Sitten on pyöreämpiä, raitapeppuisia ruskeita. Sammalkimalainen vai peltokimalainen? Ehkä se, kun takaruumiissa on noin paljon mustaa. Tai sitten joku muu. En ole ollenkaan kimalaisekspertti, mutta minulla on kimalaiskirja, josta katson kuvia. Kimalaiset ovat suosikkihyönteisiäni.

Tässä on niin vaalea, että hyvä kun kukasta erottaa. Ehkä taas hevoskimalainen. Taustalla on joku kookkaampi valkopeppuinen, ehkä mantukimalainen, mutta tuon värisiä on monia muitakin.

Asiasta sormustinkukkaan. Kivipellon Saila kysyi aiemmin kesällä, mikä oli lapsuuteni lempikukka. 

Varmaan aina monikin kukka, mutta eniten muistan ruusujen lisäksi ihailleeni rohtosormustinkukkien ihmeellisen muotoisia kukkia, joissa kimalaiset ihanasti pörisevät, ja kukkien merkillisiä täpliä, jotka tuntuvat olevan erilaisia joka kasviyksilössä.

Monivuotinen pikkusormustinkukka asuu ruskopenkin alaosassa kiinanpunapuun vierellä. Somaan kermanvaaleaan kukkaan lentävät kimalaiset siinä missä rohtosormustinkukkaankin.

Kun olin pieni, ei minulla ollut aavistustakaan, millaisia ihania muita sormustinkukkia sitä onkaan. Sittemmin onneksi tajusin ja tilasin ruskosormustinkukan siemeniä. Niitä sai kasvatella pari vuotta, sillä tämäkin laji on kaksivuotinen. Siitä pitäen taimia on onneksi tullut juuri sopivasti, joitakin olen voinut siirtää muihinkin puutarhan osiin täältä ruskopenkistä.

Kimalainen saattaa olla soro- tai tarhakimalainen.

Ruskopenkin rusotuomipihlajaan lennähti linnunpoikanen. Näitä on vaikea tunnistaa, mutta se voi olla vaikkapa harmaasieppo. Se on hyvä, että sieppoja on – aikuisia näkyy päivittäin – sillä pihani hyönteiskannasta riittää linnuillekin syötävää.

Linnut saisivat esimerkiksi napsia kaikki kielokukot. Niitä on paljon! Kielokukko on kuin liljakukko, mutta tämän jalatkin ovat punaiset. Ruokalistalla eivät ole liljat vaan kielot, kalliokielot ja kaikki laukat ja sipulit.

Muutama vuosi sitten huomasin, että valkosipulin lehdet oli syöty ja niissä oli vihreää limaa. Googletin, mutta en löytänyt mitään tietoa. Olisinpa tiennyt, niin olisin tajunnut liiskata joka ikisen limaisen toukan!

Toisaalta kielokukko on kai meillä luonnonlaji, joten ei siitä yhdessä valkosipulissa esiintyneiden toukkien tuhoamisella varmaan olisi päässyt eroon. Näitä on vain saalistettava ja liiskattava. Toivottavasti linnut ja petohyönteiset osallistuvat talkoisiin oikein rivakasti.

Mennäänkö sitten kurkistamaan preeriaa, sillä siellä on oikea kimalaisparatiisi. Kurkkuyrtit tuli jo aiemmin mainittua, lisäksi kukassa on pietaryrttiä, ahdekaunokkia ja jotakin valkoista hörselöä, joka on peräisin Kodin kukkien niittyseoksesta.

Toisesta suunnasta näkyvät mäkimeiramit ja palsternakat.

Palsternakka on melkoinen pörriäismagneetti. Siinä käy vaikka minkälaisia hyönteisiä, tässä kuvassa on kukkakärpästen kokoontumisajot.

Kaikki muutkin sarjakukkaiskasvit ovat mainioita. Tässä rikkaporkkanan kukkakärpäsjengi.

Tässä ötökkäkuulumiset tältä erää, enkä mene lupaamaan, että tämä oli tämän kesän viimeinen pörriäisjuttu!

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Maarianverijuuri Agrimonia eupatoria

Mäkimeirami Origanum vulgare

Palsternakka Pastinaca sativa

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Pikkusormustinkukka Digitalis lutea

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Ranskantulikukka Verbascum chaixii

Rikkaporkkana Daucus carota

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Sikuri Cichorium intybus

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Tähkälaventeli Lavandula angustifolia

Tähkätädyke Veronica spicata

Maalari maalasi taloa

 sinistä ja punaista

Kesän uurastus ei päättynyt siihen, että sain talon toisenkin päätykolmion laudoitettua. Sitten alkoi maalaus.

Talon yläosan alkuperäinen sävy on ollut sininen, vihreä tai sinivihreä. Lähetin laudanpalan analyysiin, mutta niin pigmenteistä kuin sideaineestakaan ei tullut varmoja tuloksia. Näin ollen ei voi tietää, mikä sävy tai maalityyppi on alun perin ollut. Vanhaa sävyä kuulsi kauhtuneen punamullan läpi räystään alla olevissa osissa. 

Joissakin kohdissa on pensseli osunut kattoon ja pystyin vertailemaan, että valitsemani sävy on aika lähellä. Jos tuo maaliläntti nyt on pysynyt saman värisenä! Se on luultavasti 150 vuotta vanha, kuten talokin.

Sain kuin sainkin seinän ylimmänkin huipun maalattua, vaikka minua hirvittää olla noin korkealla. Moneen kertaan jouduin tulemaan alas hengittelemään ja ottamaan vauhtia ennen kuin pystyin olemaan tuolla kauemmin. Kun jalat tutisevat, tutisevat koko tikkaat. Siinä on tosissaan psyykattava itseään. Hoin: sinistä seinään, kaksi metriä maahan, maalia seinään, hyvin menee, kaksi metriä maahan...

Ransu päivysti tikkaiden läheisyydessä tassu valmiina painamaan 112.

Sitten siirryin etuseinälle, jonka ajattelin sujuvan nopeammin, kun laudat ovat lyhyempiä.

Koska seinän yläosa on ollut niin hyvin räystään alla suojassa, ovat laudat sen verran hyviä, että tältä seinältä uusittiin vain alemman osan laudoitus ja yläosan lounaisnurkka. Yläosan lautojen alapäissä on kuitenkin halkeamia, jotka on hidasta täyttää maalilla. Lisäksi tuo kärkikolmion valkoisen yhtymäkohta on tarkkuutta vaativaa, että ei jää maalitonta kohtaa tai halkeamaa. Onneksi tällä seinällä ei tarvitse olla niin hirmuisen korkealla!

Puretun kuistin kohtaan en ole laittanut rimoja tai maalannut enempää kuin yhden kerroksen punamultaa, sillä se jää aikanaan sisäseinäksi, kun tulee uusi kuisti (sitten, kun voitan lotossa).

Kun laho lasikuisti purettiin, alkuperäinen väritys ensi kertaa selvisi. Kuistin sisäpuolella ei ollut sudittu punamultaa päälle, vaan alkuperäinen sininen väri valkoisine kärkineen oli tallella. Sitten älysin alkaa katsoa ja saatoin huomata sinisen ja valkoisten kärkien rippeitä muissakin kohdissa jäljellä.

Tässä uusi sininen maali näyttää huomattavasti tummemmalta, mutta voi olettaa, että alkuperäinen sävy on kauhtunut ajan saatossa, onhan se kauhtunut myös tässä 15 vuoden kuistittomuuden aikana. Siinä on myös niin paljon sävyjä, että oikean värin määrittely on mahdotonta. Joitakin suunnilleen tämän maalin värisiäkin kohtia siinä näkyy.

Maalina käytän Allbäckin pellavaöljymaalia, sillä se on loistavan laatuista. Olen maalannut sillä rintamamiestaloni, joka on 15 vuotta maalauksen jälkeen edelleen kuin vastamaalattu.

Tällä etuseinällä värityksen näkee paremmin kuin päädyssä, jossa seinän alaosan rimat ovat vielä vailla punamultaa. On ihanaa nähdä vision toteutuvan. Siitä on hyvin monta vuotta, kun päätin, että haluan talosta tummanpunaisen sinisin yläosin ja musta huopakatto päälle. Siihen lisäksi valkoiset yksityiskohdat (sävy on mantelinvalkoinen eli ei ihan puhtaanvalkoinen). Tämä on kaunista minun silmääni. Punamullan sävy on Uulan Falunpunainen.

Oven maalasin Uulan petrooliöljymaalilla ja se on rapistunut hirveän äkkiä, ihan parissa vuodessa jo näytti siltä, että täytyy maalata uudestaan. Nyt alkaa olla kohta jo kiire pelastaa tuo ovi, joka ei ole varsinaisesti edes ulko-ovi.

En ollut kuvannut laudoittamaani talon toista päätyä valmiina, kun tein siitä jutun tämän kuun alussa. Tässä se nyt on kaikkine aaltoiluineen. Seuraavaksi siirryn maalaamaan tätä seinää, odottelen tässä vain, että aamun korkea ilmankosteus (100 %!) laskee.

Tällä seinällä tulikin mielenkiintoinen väri vastaan, kun poistin vintin ikkunan viereisen listan. Sen alta paljastui lähes tummanvihreää! Taas tuli uusi sävy. Tuon voisi museoida eli jättää maalaamatta, sillä siihen tulee uusi ikkunalista tietysti päälle. 

Tämä projekti ei nimittäin pääty vielä siihenkään, että saan kaikki siniset maalattua. Sitten on vielä ikkunalistat, sillä niitäkin tilasin vanhojen mittojen ja profiilin mukaan samalla, kun tuota vanhan kokoista helmiponttipaneeliakin. Ja sitten kaikki valkoiset kärkikolmiot! Saatan olla valmis joskus vuodenvaihteen tienoilla...

Tänä kesänä on puutarhan ylläpitohoito ollut äärimmäisessä minimissä. Mutta kovin pitkiä päiviä ei tikkailla pysty tekemään, siinä väsyvät jalat, kädet ja selkä. Henkinen pelkokuormitus on suurta, kun joutuu olemaan epämukavan korkealla, se kuluttaa vielä enemmän kuin kaikki fyysinen.

Tässä muuten vinkki, jolla jalat sietävät tikkailla seisomista paljon paremmin: turvakengät. Niiden metallipohjan läpi ei tikkaan puola paina jalkapohjaa ollenkaan niin pahasti. Eikä satu varpaaseen, jos putoaa tikkailta!

Jotain muuta on välillä ollut tehtävä ja toissapäivänä pesin viimein matot, jotka olivatkin odottaneet pesua pari kuukautta. Matossakin on väriteemana sini-punainen.

Maalauspuserossa näkyy, mitä on tullut tehtyä. Tällä samalla puserolla olen maalannut myös vaaleankeltaista taloani. Naapurini sanoo, että hänen puserostaan voi nähdä viikon ruokalistan, minulla puolestaan talojen värit.

Havaintoja kärhöistä ja pörriäisistä

 Empiirisen tutkimuksen aiheutti lukijan kommentti: käyvätkö pölyttäjät kärhöissä?

Kysymyksen aiheutti kai tämä muotopuutarhan kaunis 'Comtesse de Bouchaud', jossa onkin nyt runsaasti kukkia. Sen vierellä aloittavat kukintaansa kaukasiankirahvinkukat. Köynnöskaaren juurella kukkii myös purppurakannusruoho 'Canon Went', joka ei koskaan aiemmin ole kasvattanut lähes metrisiä kukkavarsia. Eläköön säännölliset sateet!

Kaukasiankirahvinkukilla käy hurja määrä kimalaisia, kukkakärpäsiä ja perhosia. Tarkkailin aikani, ja yksi kukkakärpänen laskeutui myös viereisen kärhön kukalle, mutta ei näyttänyt tekevän siinä juuri muuta kuin levähtävän. 

Tänään vietin lepohetken taustalla näkyvässä riippumatossa käytyäni syömässä herkkuaterian naapurissa. Kirahvinkukkia kallistuu riippumatonkin suuntaan ja voi hyvänen aika, miten monenlaisia kimalaisia kukissa pörrää! Toivoin voivani kutsua kimalaistutkija Dave Goulsonin riippumattooni lojumaan, sillä en itse osaa arvata lajeja. Oli isompia ja pienempiä; monen värisiä raitoja etu- ja takaruumiissa, sellaisia, joilla on ruskea karvainen eturuumiin selkä ja peräpää ja sitten muuten sama, mutta peräpää onkin karvaisesti raidallinen.

Pohdin jo lukijan kommentin vastauksessani, olisivatko pienikukkaiset kärhöt suositumpia. Olen tässä tarkkaillut mantsuriankärhöä, tosin en ole kovin usein ehtinyt. Toistaiseksi en ole havainnut siinä ainoatakaan pölyttäjää. Täytyy yrittää vielä muistaa huomenna päivällä tarkkailla auringossa, jos se auttaisi.

Olen kasvattanut tämän kärhön siemenestä ja nyt se vasta kukkii ensi kertaa kunnolla. Noloa on, että kaiken laudoitus- ja maalauskiireen keskellä en ole ollenkaan huomannut, että kärhö ryömii edessään kasvavien kanukoiden päällä sen sijaan, että kiipeäisi taustan verkkoaitaan, minne sen oli tarkoitus kasvaa.

On tuolla yksi verso onneksi lähtenyt kasvamaan verkkoaitaan. Kanukka on keltaoksakanukka eli 'Flaviramea', jolla on kauniit vehmaat värit. Valkeat marjatkin ovat hienot.

Samassa verkkoaidassa, jonkin matkaa alempana rinnettä, kasvaa upea tarhaviinikärhö Avant Garde. Ostin tämän lajikkeena 'Purpurea Plena Elegans', mutta tämä osoittautui Avant Gardeksi. 

Hassua kyllä, olin aiempana vuonna ostanut Avant Garden, mutta siitä kuoriutuikin 'Purpurea Plena Elegans'. Se valitettavasti sittemmin kuoli ja olen sen jälkeen ostanut kaksi uutta PPE:ia. Nyt toisessa niistä on ensimmäiset kukat, mutta ne eivät ole kerrotut. Vielä. Kasvupaikka on rutikuiva, ehkä kerrannaisuus vielä kehittyy jonakin vuonna.

Avant Garden kukissa on ihanat keskushörselöt. Lisäksi se on kasvanut jo 2,5 -metrisen aidan huipulle ja reilusti ylikin. Ihanaa, sillä haluan mahdollisimman paljon kasvillisuutta peittämään rumaa mutta tarpeellista aitaa.

Tässäkään kärhössä en ole havainnut yhtään pörriäispörinää.

Tarhalyhtykärhö Princess Kate yllätti iloisesti aloittamalla kukinnan. Se puolestaan kaunistaa rujoa, pariin kertaan lumikuorman alla ratkennutta katajaa.

Havaintojen keruu jatkuu edelleen, mutta nyt jo voi sanoa, että kärhöt eivät ole kummoisiakaan pölyttäjäkasveja, jos ollenkaan. Pihani ehdottomasti parhaassa kasvissa eli mäkimeiramissa käy niin kova pörinä, että meteli kuuluu metrien päähän. Perhosetkin rakastavat sitä. Ja sitten on vähintään viisikymmentä muutakin kärhöä parempaa hyönteiskasvia.

Tämänkin jutun loppuun on pakko laittaa unelmanihana Austin-ruusu Crown Princess Margareta. Etenkin, kun kukilla mönkii kultakuoriainen – kirsikkana kakussa!

Keltaoksakanukka Cornus alva subsp. stolonifera 'Flaviramea'

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Mantsuriankärhö Clematis mandshurica

Mäkimeirami Origanum vulgare

Purppurakannusruoho Linaria purpurea

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä

Sinisiä

 ja kimalaisia.

Sikuri on sitten ihana, vaikka sillä onkin taipumusta kylväytyä liian innokkaasti. Kedolla se saa mielellään kukkia yhdessä hunajalta tuoksuvan keltamataran kanssa.

Kedon vieressä on paahdepenkki, ja tuota noin. Siinä ei välttämättä tarvitsisi sikuria kasvaa, mutta sille on vaikea kovettaa sydämensä ja kitkeä. Taustana kedon keltamatarat.

Paahdepenkki toiseen suuntaan: sikurit sointuvat Jopoon.

Kasvimaan kulman pikku penkistä löytyy taivaansinistä. Viime vuonna keräsin siemenet tiibetinkoirankielestä, keväällä nakkasin siemenet tähän ja nyt kukkii. Ihanan helppoa! Lajinimi amabile tarkoittaa ihanaa, rakastettavaa, ja sellainen tämä kukka tosiaan on.

Vaaleanpunaista lajiketta olen unohtanut käydä etsimässä, sen siemenet heitin muistaakseni ruusu-heinätarhaan.

Kurkkuyrtti on myös ihanan sävyinen sininen. Ja suosittu pörriäisten parissa, kuten edellisetkin kasvit.

Erilaisia kimalaisia on joka kukkavarressa.

Seuraava pörriäismagneetti on tähkälaventeli, tässä lajike 'Hidcote'.

Tällaisia hyvin pitkävartaloisia, isoja kimalaisia on nyt paljon. 

Loppuun pörröinen kaveri sinisellä kuistilla.

Pehmoista viikon jatkoa!

Keltamatara Galium verum

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Sikuri Cichorium intybus

Tiibetinkoirankieli, kesälemmikki Cynoglossum amabile

Tähkälaventeli Lavandula angustifolia