Uusi pohjoisimman paikan ennätys

 Tajusin vasta ehkä Tromssan vaiheilla, että vanha ennätys pohjoisimmasta paikasta, jossa olen käynyt, meni rikki. Se tapahtui jo jossakin Kautokeinosta pohjoiseen, kun mentiin Kilpisjärven leveyspiirin ohi.

En ehtinyt asiaa ajatella, kun olin niin liekeissä siitä, että pääsen viimein näkemään Jäämeren. Kun saavuimme Altaan, vaadin, että auto pysäytetään heti kun voi, jotta pääsen ihailemaan merta. Matkatoveri sitten kuuliaisesti pysähtyi johonkin bussipysäkille.

Jäämeri! Sataman rannassa oli valtavan kokoisia liuskekivilaattoja siisteissä pinoissa odottamassa ehkä kuljetusta johonkin.

Jäämeri, tai Pohjoinen jäämeri, onkin varsin pohjoinen, huomasin myöhemmin. Ehkä se tässä Altan kohdalla jo on. Lännempänä se on kai Norjanmerta tai Pohjois-Atlanttia. Merien linjoja on vähän vaikea vetää. Norjan kartassani Nordishavet lukee vähän ylempänä, Altan lahden edustalla lukee Lopphavet. 

Tälle ensimmäiselle Norjan-päivälle osui reissumme paras sää. Haukoin henkeäni vähän väliä. Matkatoveri suostui pysähtymään silloin tällöin, mutta huomauttaa, että jos olisi jokaiseen paikkaan pysähtynyt, josta halusin kuvan, emme vieläkään olisi palanneet reissulta. 

Sekään ei olisi huono vaihtoehto.

Näkymiä Altasta länteen.

Altasta länteen on iso niemimaa, jolle en oikein löytänyt mitään nimeä (paitsi ehkä Øksfjordin niemimaa), ehkä siksi, että sitäkin pirstovat lukuisat vuonot. Niemen etelärannalla on kirkko komealla paikalla aivan rannassa. 

Menimme tietysti tutkimaan kirkkoa. Sittemmin sai nähdä, että hyvin moni kirkko on aivan rannassa. Toki niihin on tultu veneillä, ei täällä autoilla ole varmaan voinut liikkua vielä kovin montaa vuosikymmentä.

Suolaisten merien äärellä saa aina ihastella tai kauhistella sitä, kuinka suolavesi syö rakennuksia, autoja ja kaikkia muitakin ihmisten esineitä.

Vastapäätä, Langfjordin etelärannalla, valuu vesiputouksia.

Jos maisemien äärellä piti pyytää autoa pysähtymään, pysähtyi se kiinnostavien kasvien kohdalla ihan itsekseen ja usein melko äkillisestikin. Täällä kohtasimme täpläkämmeköiden täplittämän rinteen tunturikoivujen alla. Maarian- ja kielikämmekät, joita tällä niemellä löytyy molempia, luetaan nykyisin täpläkämmekän alalajeiksi.

Hihkaisin, kun huomasin ruohosipulia, varmaankin ruijanruoholaukkaa. Tätähän minultakin löytyy! Se on tosin Tommolan tilan kantaa eikä Ruijalta hankittua. Ruijanruoholaukka on tavallisen ruohosipulin alalaji ja sitä hieman kookkaampi.

Kuivemmasta kohdasta löytyivät söpöliini tunturipoimulehti ja vilukko, tosin se on kostean paikan kasvi, mutta hyötynee säännöllisistä sateista. Vilukon tunnistin itsekin, kun olen sen siemeniä kerännyt Orkneyltä, mutta en onnistunut kasvattamaan niistä taimia.

Vuono ilta-auringossa.

Kannaksen yli ja seuraavalle vuonolle. Poroja tuli toki nähtyä heti, kun Lappiin pääsimme, mutta tulipa niitä täälläkin vastaan.

Jäämeri aavaan horisonttiin asti! Vaikka meri vaikutti seesteiseltä, pitivät rantautuvat aallot kunnioitettavaa pauhua. Tässä lienee meri, joka ei koskaan lepää.

Tämä on Øksfjordin (saameksi Ákšovuotna, kveeniksi Aksuvuono) satamakaupungin pohjoisinta rantaa ja samalla tästä tuli pohjoisin paikka, jossa olen käynyt.

Vastapäisellä niemellä ja niemimaan muillakin niemillä on asutusta, mutta niihin ei pääse muuten kuin veneellä. Keskellä niemimaata on kookas lakijäätikkö noin 1200 metrin korkeudella.

Øksfjord oli yllättävä, aivan kuten Skjervøy. Täälläkin Hurtigruten pysähtyy ja kaupunki oli paljon suurempi kuin olisi kartalta arvannut. Näin kaukana kaikesta odotin tuppukylää. Mutta kun kulku sujuu merta pitkin, onkin tämä lähellä, ei tarvitse ajaa vuonojen pohjukoihin saakka. 

Kunnan entinen pääkaupunki onkin ollut vielä ulompana pikkuisella Loppan saarella, jonka niminen kunta yhä on! Siellä on tehty merkittäviä viikinkiajan löytöjä – tekisipä mieli poiketa. Ensi kerralla.

Øksfjord lepää vuononsa rannalla mittakaavaltaan valtavassa maisemassa.

Ilta laskeutuu vuonolle.

Koska yö ei pimene, jatkoimme vielä saman suuren niemimaan tutkimista. Ajoimme sen länsirannalle Jøkelfjordiin. Tuolla ylhäällä lakijäätikköä näkyykin.

Näkymä vuonoa pitkin länteen on kutkuttava. Hieno hammasmainen vuorijono erottuu selvästi. Valitettavasti se ei tämän jälkeen enää näin selvänä näkynyt, jotta voisin olla varma, mutta luulen, että nuo ovat Lyngenin niemimaan korkeita vuoria. Ne ovat noin 50 kilometrin päässä, mutta jäätävän kokoisia: korkein huippu yli 1800 metriä. Se ei tähän näkyisikään, mutta tuossa vasemmalla kaukana saattaa olla noin 1400 metrin huippu.

Ruijanruoholaukka – Allium schoenoprasum ssp. sibiricum

Tunturikoivu – Betula pubescens ssp. czerepanovii

Tunturipoimulehti – Alchemilla alpina

Täpläkämmekkä – Dactylorhiza maculata

Vilukko – Parnassia palustris

Kasviyhdistelmiä

Kukkapaussi kuitenkin saapui Saaripalstalle, vaikka niin alkukuusta hehkutin, että ruusut alkavat kukkia. Kyllähän juhannusruusu, Tove Jansson ja Papula ovatkin pistäneet parastaan, mutta varsinainen ruusu- ja pionishow on vielä nupulla, on niin viileää. Naurattaa helleuutisointi, ainakin täällä meren kylmässä syleilyssä näyttää 10 päivän ennuste pysyttelevän tiiviisti 15 asteen tuntumassa yötä päivää. Eipä siinä mitään, se lämpötila saa kukinnat kestämään pitkään ja manulitkin viihtyvät.

Akileijat pelastavat tilanteen, kuten aina. Metsäpuutarhassa on tummanliilojen lehtoakileijojen taustana oivallinen väripari sille: hopeainen pallohopeakuusi ja rotkolemmikki 'Looking Glass'.

Sama penkki vähän kauempaa. Jopa naapurin hopeapaju taustalla sointuu tähän! Hempeän liila illakko kukkii oikealla. Kunhan punalehtiruusun siemenkylvökseni taimet hieman varttuvat, istutan niistä yhden tämän ryhmän vasempaan reunaan, siinä on ollut punalehtiruusulle varattu istutuspaikka jo pari vuotta.

Rohanissa kasvaa tummalehtisen 'Royal Burgundy' -japaninkirsikan alla jättipoimulehteä, mikä näyttää kivalta, vaikka peuraverkko ja sen tappi eivät niin silmiä hivelekään.

Kaikenlaiset suojat ovat silti kovin tarpeen, sillä tänään kirosin sitä, että peura oli syönyt kerrotun sikoangervon kukat taas tänäkin vuonna. Tässä kuitenkin paahdepenkin ihania kukkia, joita ei ole syöty: päivänkakkaraa, tähkähietaliljaa ja verikurjenpolvea.

Onneksi jäi taas kuva muistoksi: kerrottu sikoangervo ennen syödyksi tulemistaan...

Hobittipenkin varjossa nousee jaloängelmä ja sen lehtien välistä kurkkii luonnonkukka haisukurjenpolvi. Tätä tuoksahtavaa hentoista söpöliiniä en juurikaan raaski kitkeä, ja miksi pitäisikään. Oikealla on metsätyräkki 'Chameleonin' tummia lehtiä.

Muotopuutarhassa ei kuki juuri mikään, mikä tuntuu hassulta, sillä tämän pitäisi olla varsinainen englantilaistyyppinen kukkapuutarha. Mutta kohta jytisee! Sitä odotellessa ihailen tätä viehättävää viileäsävyistä kolmikkoa: koristelaukka 'His Excellency', jalopähkämön harmaanvihreät lehdet ja syysleimu 'Crème de Menthen' valkokirjavat lehdet. Pian seuraan lyöttäytyy valkokukkaisia rohtosormustinkukkia (mm. kuvan oikeassa reunassa), mikäs sen sointuisampaa.

Tiedän, että ininäni siitä, ettei nyt juuri mikään kuki, ei oikein mene läpi, kun onhan tässä vaikka mitä kukkia. Akileijat pelastavat tässäkin kohdassa muotopuutarhaa, lisäksi edessä on vuorikaunokki 'Amethyst in Snow' ja taustalla valkoisena harsuna morsiusleinikki. Mutta TÄ-TÄ-TÄ-TÄÄ! on vielä tulematta, tiedäthän mitä tarkoitan. Tyttyryyt. Sikurit, harjaneilikat, pionit, ruusut, sormustinkukat, päivänliljat, hortensiat, kuusamat, ritarinkannukset, ukonhatut, keltakaunokit, kurjenmiekat, unikot, liljat... lähes kaikki siis. Kohta se hetki tulee, ihanaa!


Haisukurjenpolvi – Geranium robertianum
Illakko – Hesperis matronalis
Jalopähkämö – Stachys macrantha
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Jättipoimulehti – Alchemilla mollis
Koristelaukka – Allium Koristelaukka-Ryhmä
Metsätyräkki – Euphorbia dulcis
Morsiusleinikki – Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'
Pallohopeakuusi – Picea pungens 'Glauca Globosa'
Punalehtiruusu – Rosa glauca
Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Sikoangervo, kerrottu – Filipendula vulgaris 'Plena'
Syysleimu – Phlox paniculata
Tähkähietalilja – Anthericum liliago
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum
Vuorikaunokki – Centaurea montana