Saturday, 22 February 2020

Metsässä

Omistan pienen, noin hehtaarin kokoisen metsäpläntin. Siellä tulee yllättävän harvoin käytyä. Sieltä kaadettiin tukit, kun taloni piti kengittää, mutta sen jälkeen en olekaan metsäpalstallani käynyt. Siis yli kymmeneen vuoteen!
Torstaina, kun oli hieno sää, lähti kaksi ystävää mukaan metsäretkelle. Tallustimme vanhaa kärrypolkua kylän takaa, ensin sivuutimme pienen suon, tämä on oikea helmi. Tämän vieressä kalliolla on vanha tuulimylly, joka on ollut romahduspisteessä koko sen 14 vuotta, kun minä olen täällä ollut.

Kärrypolku on todella viehättävä. Tämä on ikivanha tie, joka johtaa kylästämme suoraan saaren pohjoisrannalla olevaan Makramin kylään. Harmi, että en ottanut tiestä enempää kuvia. Mutta nyt kun pää on auki, tulen varmasti käymään metsäpalstallani vähän useammin.

Rajapyykki löytyi. Olemme matkanneet pitkän ja väsyttävän kolmensadan metrin matkan kylästä!
Kärrypolku jatkuisi sivuten metsäpalstani reunaa, mutta halusin tutkia palstaa.

Mietin nimittäin metsäni suojelua Metso-ohjelmalla. Vaikka palstani on pieni, sisältää se tervaleppäpitoista kosteikkoa, joka on yksi suojeltavista metsätyypeistä. Halusin käydä tarkistamassa, etten vain muistanut lajia väärin.

Leppiä löytyi. Innokas metsänomistaja viittilöi. (Kuva © Katriina Mäkinen)

Alavan kosteikon jälkeen kiipesimme loivalle kalliolle, jota metsäpalstani suurimmaksi osaksi on. Viereisiltä niitty- ja peltopalstolta kaivettuja kiviä on kasattu kallionreunaan komeaksi riviksi ja osin rykelmiksikin.

Katsaus alas kosteaan päähän ennen kuin siirrymme metsän uumeniin.

Komea järkäle. Onpa metsäni kaunis, en muistanutkaan!

Ihania sammalia.

Metso-ohjelmaan toivotaan metsiä, joissa on lahopuuta. Löytyi!

Kohta aletaan olla lähellä metsäni seuraavaa kulmaa.

Se löytyi, melko näkyvä kivikeko ja hieno kaiverrus. Tämän muistan aiemminkin löytäneeni, mutta metsäni toinen pohjoiskulma on jäänyt hämärän peittoon.

Onneksi retkikaverini ovat reipasta väkeä. Liikuimme kohti itää ja samalla huomasimme paljon arvokasta lahopuuta.



Katriina-ystäväni osoitti komean sammaloituneen rungon. Ajattelin, että nyt ollaan menty jo palstani ohi, mutta saahan sitä ihailla naapurienkin puolella rötköttäviä puita.

Laskeuduimme alas kohti toista entistä niittyä tai peltoa. Rajapyykki olikin täällä, pidemmällä kuin olin aiemmin tajunnut etsiä. Hauskaa, että tätäkin osuutta löytyy pläntiltäni! Siinä on jo melko monta biotooppia yhdellä hehtaarilla.

Lahopuuta löytyi paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. Eipä ihme, että tikkoja ja palokärkiä näkyy ja kuuluu todella paljon.
Ystäväni, joiden juuret ovat Savossa ja Karjalassa, huomauttivat, että jos jostain haluaa löytää aarnimetsää, niin täältä saaristosta sitä löytyy. Täältä on niin hankala kuljettaa puutavaraa, että harvassa ovat talousmetsät. Joten sikäli metsäni ei ole mikään erikoisuus, mutta onpahan kiva omistaa pala tällaista lähes luonnontilaista, mitä nyt jotain pientä on harvemmin kaadettu omiin tarpeisiin.

Kuljimme pitkin entisen laidunmaan reunaa ja siitä oli merkkinä kiviröykkiötä kallion reunalla. Palstaltani löytyi myös kauniita katajia, niistä vain en tullut ottaneeksi kuvia.
Pähkinöitä unohdin katsella, ihan 50 metrin päässä on pieni suojeltu pähkinälehto, mutta minusta metsässäni ei ole pähkinää, ainakaan lehdoksi asti.

Lahoava puu tarjoaa kasvualustan uusille minikuusentaimille. Söpöjä!

Lopuksi palasimme samalle leppäkosteikolle, josta palstani viimeinenkin kulma löytyi. Puroissa ihan solisee vesi, kun on niin märkää. Sulosointuja!
Täytyypä käydä pian taas katsomassa, miltä metsässäni näyttää. Kelpasi se sitten suojeluun tai ei. Luonnonsuojelupiirin kaverit tulevat huhtikuussa maastokäynnille katsastamaan sen.

Wednesday, 19 February 2020

Rovasteja ja keisareita

Mikä hiljaisuus! Monen päivän puuskaisen tuulen jälkeen tänään iltapäivällä tyyntyi. Missään ei pauku, kohise, ujella, rämise, natise eikä kolise. Meteliin tavallaan tottuu, sillä täällä tuulee lähes aina, mutta hiljaisuus on musiikkia korville.
Kerrotut puistolumikellot ('Flore Pleno') alkoivat iltapäivän lämmössä availla nuppujaan.

Kun muu äänimaailma hiljenee, voimistuu lintujen sirkutus. Punatulkkukoiraat oikein loistavat punaisina sinitaivasta vasten. Ruotsiksi punatulkku on domherre, tuomiorovasti – hauska ja arvokas nimi.

Kotoinen pastori-isäntä viihtyy sängyssä, siellä on mieluisia asioita: mamman pyjamanhousut ja pari lampaantaljaa, niiden ja peittomytyn välissä on oivallinen paikka pantterin päivänokosille.

Luin ruotsalaislehdestä kejsarolvonista, joka kukkii (Skoonessa) joulukuulta huhtikuulle, kukat paljailla oksilla. Pitihän heti mennä tarkistamaan omani! Tilasin keisarinheiteni toissa syksynä Britanniasta enkä edes tiennyt, olisiko se talvenkestävä meillä. Ekan talvensa se vietti villapaitaan käärittynä, täksi talveksi laitoin sen suojaksi vain lehtiä. Suojaverkko on oltava, sillä heidet syödään tarkkaan muuten.
Eipä näy kukkia, mutta hyvässä kasvussa se jo on. Ehkä se ei talvisuojia kaipaisikaan. Nämä oksat ovat nimittäin olleet pelkästään tyvelle kasaamani lehtisuojauksen yläpuolella ihan paljaina pakkasta vasten.

Jatkoin tontin yläreunalle. Sieltä löytyi valamonruusu, joka on pykännyt jo yhden lehden keväisten säiden kunniaksi. Punaiset silmutkin kihisevät elämää. Iltapäivän seesteessä alkoi tuntua suorastaan lämpimältä.

Päätin siirrellä talventähtiä ja lumikelloja paremmille sijoille, sillä jos asiat jättää, niin ne unohtuvat (minulla ainakin). Mutta ne näyttivät yhdessä ämpärissään niin somilta, että sainkin päähäni istuttaa ne kausiasetelmaksi. Vanha haljennut rautapata, jossa ei nyt ollutkaan muuta kuin sammalta ja yksi puolukanvarsi, saa toimia niiden tilapäiskotina niin kauan kuin ne kauniilta siinä näyttävät. Kesän tullen multa padassa on varmaankin liian kuiva, joten istuttanen ne myöhemmin pihamaahan johonkin sopivaan paikkaan. Vaikka olisivathan ne tuossa täydellisesti suojassa myyrien hampailta!

Päivän 'Hippolyta'. Kukka avautuu vähitellen paljastaen hurmaavan vihreän alushameen. Oikeassa reunassa voi jo aavistaa helman heilahduksen.


Keisarinheisi – Viburnum farreri
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Talventähti – Eranthis
Valamonruusu – Rosa Francofurtana-Ryhmä 'Splendens'

Monday, 17 February 2020

Ystävälle

Tänä aamuna kuulimme, että ystävämme Ana alias Anna on kuollut myöhään eilen illalla. Ei tarvinnut kauaa miettiä, miten Annaa muistamme. Anna oli omien sanojensa mukaan "Mustin isoin fani (muutenkin kuin fyysisesti)", ja kerroinkin uutiset ensin Mustille. Hän suhtautui niihin lohdullisen tyynesti. Mustilta on kuollut lapsuuden bestis, Vanni-koira, ja myös velipoika Viljo, jonka kanssa olivat kuin paita ja peppu. Annan kanssa Musti oli myös hyvä ystävä.
Anna ei yhtään sietäisi mitään enkelijuttuja (ymmärrän – en minäkään), eikä edes ajatuksia, onko mitään kuolemanjälkeistä tajuntaa. Siitä en itse osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä kaikki, keiltä voisi kysyä, ovat kuolleet. Mutta jos Anna on vielä jossakin paikassa, niin se on varma, että siellä on kissoja – etenkin mustia.

Teimme Mustin kanssa pihakierroksen Anna mielessämme. Toki hän on ollut mielessä jo pitkään näin intensiivisesti, mutta silti. Sävy on muuttunut. Mustin kopin edessä Musti esittelee turkintalventähdet, ne eivät suostu avaamaan vielä nuppujaan, näkyvät vain keltaisina pisteinä.

Tiellä meni mönkkäri ohi. Musti painui epäluuloisena vasten puksiaitaa. Taustalla näkyy Viljon hautalyhty.

Menin mäntyjen alle tutkimaan lumikellotilannetta ja ilokseni huomasin, että syötyjen tähtilumikellojen viereen on ilmestynyt vielä yksi kukkavarsi. Ihanaa.

Yksi persiansinililja löytyi nupulla, tämän suojasin heti. Eipä silti, näitä on paljon ja monessa paikassa, pakostakin joku säästyy hampailta, mutta on silti kiva nähdä kukkia pian.

Sitten Musti innostui kipuamaan vaahteraan. Minkä se huomasi näillä puuskilla olevan huono idea.

Ehkä sittenkin alemmas...

Pyykit kuivuivat hyvin. Ja olivat kiinni tavallistakin useammalla pyykkipojalla.

Siirryimme saniaistarhaan. Musti huomautti, että talventähtiä on täällä kahdessa paikassa...

Toden totta! Vuosi sitten siirtelin italiantalventähdet uusitun katon räystään alle tulevan sadevesitynnyrin tieltä. En ole tajunnut katsoa kuin yhtä tupasta, mutta olinkin jakanut tähdet kahdeksi. Kukkia ei näy, mutta olen iloinen, että tyypit ovat selvästi elossa – kahdessa kohdassa.

Osa saniaisista on pysynyt vihreänä läpi talven. Tämä on ruska-alvejuuri 'Prolifica'.

Sitten Musti siirtyi aivan tontin ylälaidalle kyttäämään. Mammaa, ilmeisesti. Mamma huomasi, että yhden kirsikkapuun suojaverkko oli kaatunut, se piti pystyttää. Onneksi maa ei ole jäässä.

Sitten ihastelin mutapuutarhan vesitilannetta.

Mutapuutarhaan johtavassa ojassa suorastaan solisee. Ihanaa.

Musti tuli ojan reunalle syksyllä istuttamieni palmusarojen tykö. Osa keltakurjenmiekoista on tuolla ojan pohjalla aivan pulisevassa purossa, versoamassa vihreinä. Niin kaunista!
Katselin hetken, mitä ihmettä Musti puuhaa. Se nuoli saraa ja sitten pyyhki kohtaan naamaansa. Ehkä tämä oli keino pestä naama? Musti on tunnetusti kekseliäs, onhan se käynyt juomassa vesipisaroita vaahteran kuivista siemenhöttäröistäkin.

Kauniit värit. Kuvan nimi on Ystävä on poissa.

Asetuin ottamaan päivän kuvaa 'Hippolyta' -lumikellosta, kun kuulin kovaäänistä soimausta.

Mustilla oli sanansa sanottavana siitä, että häivyin noin vain toiseen suuntaan enkä sanonut mitään.
Kyllä pastorin seurassa ei saa käyttäytyä ihan miten tahansa. Ja kas, puksiaidankin olisi voinut leikata suorempaan.

Sanottavansa ilmaistuaan Musti asettui kyttäyspaikalleen vanhan talon kivijalan päälle, joka on sopivan piilossa syreenien sisällä.

Jatkoin matkaa (Mustille siitä ensin kerrottuani) katsomaan, onko portti pystyssä. Tolpanjalan hitsaus petti lopullisesti edellisessä myrskyssä ja nyt se pysyy pystyssä tyhjillä tynnyreillä (lisää vesitynnyreitä, jee), tuolilla ja pyhällä hengellä. Irrotin viirinauhan ennen myrskyä, sillä jos tolppa olisi kaatunut, olisi se voinut vetää toisen tolpan mennessään. Täytyy kaivaa vanha jalka pois ja paukuttaa uusi tilalle.
Mikä siinä muuten onkin, että harvoin pääsee uusiin projekteihin käsiksi, kun on aina korjailtava vanhoja. Tänään ruuvasin kiinni viime yön myrskyssä irronneita portin säleitä (toisessa päässä tonttia) ja uusin yhden kiviportaan, johon en ollut tyytyväinen.

Toinen asia, jota mietiskelin, oli se, että mistä tätä vettä tulee. Kenties tontin yläkulmalla olevan kallion jostakin kolosesta tai lähteestä. Tässä rinteessä on paikkoja, jotka eivät ole kuivia kesälläkään, ja näin keväisin on todella vetistä joka vuosi. Voisin ottaa sen paremmin huomioon valitessani kasveja näille sijoille.
Kuvassa se ei erotu, mutta tämä on rinnettä ja silti tuossa seisoo vesi ihan lätäköinä. Mielenkiintoista.
Viikonlopun megasateiden jälkeen vettä onkin oikein rutkasti. Tänään huomasin koivikossani yhden lätäkön, ja se on sentään hyvin kuivaa seutua ja rinnettä sekin. Mutta eiköhän tällä tuulella kosteus pian haihdu. Toukokuussa (ehkä jo huhtikuussa) on luultavasti taas niin kuivaa, että olemme helisemässä, niinpä otan kaiken märkyyden ilolla vastaan.

Musti seurasi minua ja siirtyi rajaojalle kyttäämään välipalaa.

Minä taas jatkoin versojen kyttäilyä. Löysin krookusten nuppuja ja yhden uuden jouluruusun siementaimen, johon näyttäisi tulevan punainen kukka! Ihanaa, kun siementaimet alkavat olla siinä iässä, että ryhtyvät kukkimaankin.
Ihan joka versosta ja nupusta ei nyt mahdu tähän kuvaa, kun tästä tulee maratooni muutenkin, mutta laitetaan tämä ihana köynnöskuusaman vihreä oksa keväisen näkymän kanssa. Mikä valo!

Musti löysi välipalaa, söi siitä puolet ja sitten siirryimme sisälle.

Keittiössä Ransu tuli heti huomauttamaan, että manuleiden ruokakippo kumisee tyhjyyttään.

Tehtävän suoritettuani nautimme Mustin kanssa iltapäiväteen.

Sitten se asettui tuolille patterin viereen lataamaan pantteripattereita.

Betweeniltä tuli kaunis ystävänpäiväkortti, joka ilahduttaa surussa kovasti. Kiitos ♥
Keittiössä talvehtiva verenpisara alkaa sopivasti kukkia aivaan korttiin sointuvin nuppusin.

Makuuhuoneessa talvehtiva 'Whiteknight's Pearl' on ryhtymässä myös kukkimaan. Ihanan toiveikkaat nuput (ja tämä valo!).
Tiedän, että Annan poismeno koskettaa montaa blogiystävää, niinpä lämpimät ajatukset kaikille teille ♥ Anna varmasti eniten haluaisi, että eläimet voisivat paremmin, niinpä antakaamme pusut lemmikeillemme, hoitakaamme ne hyvin ja jos tulee aika hankkia uusi lemmikki, katsokaamme ensin, jos löytöeläinkodista löytyisi se oikea.


Italiantalventähti – Eranthis hyemalis
Palmusara – Carex muskingumensis
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Puksipuu – Buxus
Ruska-alvejuuri – Dryopteris erythrosora
Turkintalventähti – Eranthis cilicica
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Verenpisara – Fuchsia