Myrkkyliljakierros

 Nyt niitä on, taitaa olla paras hetki. Ensimmäinen on jo täysin kuihtunut, mutta uusia on noussut tilalle.

Tarhamyrkkylilja 'Lilac Wonder' on jo komea tupas. Ehkä tämän voisi ensi kesänä nostaa ja istuttaa mukulat harvempaan? 

Tämä lajike on tuottanut komeat siemenkodat joka kesä, joten voisi olettaa siementaimiakin tulevan. Ensimmäisellä kerralla keräsin siemenet ja istutin purkkiin, mutta ne ehkä kastuivat ja jäätyivät tai jotakin – siemenkasvatuksilla on tsiljoona ja yksi mahdollisuutta mennä pieleen – joten sen jälkeen olen antanut siementen varista niille sijoilleen. Jos lajike kumminkin tuottaa siemeniä, ei sen pitäisi olla steriili.

Otin toisen kuvan niin, että taustalla näkyy toinenkin myrkkylilja, vaikka se onkin piilossa rotkolemmikin lehtien takana.

Vanha "maatiaismyrkkylilja", joka on luultavasti jokin tarhamyrkkylilja, kukkii uskollisesti 'Sterling Silver' -rotkolemmikin vierellä.

Tässä kuvassa näkyvät molemmat äskeiset, lisäksi alareunassa on erityisen tärkeä erikoisuus.

Colchicum × agrippinum kukkii vain yhden kukan voimin ja toivon kovasti, että se jonakin vuonna innostuu runsastumaan. Siihen asti olen iloinen siitä, että se on elossa. 

Joillakin myrkkyliljoilla on ruudullinen kukka kuten kirjopikarililjalla. Tämä on risteymälaji, jonka vanhemmista ei ole täyttä varmuutta, mutta toinen on ilmeisesti ruutukukkainen C. variegatum.

Minulle on tärkeää, että myrkkyliljat on istutettu paikkoihin, jotka näkyvät ikkunoista, sillä niiden kukkimisaikaan tulee oltua sisällä; syksyllä on usein sadepäiviä. Ikkunan läpi otettu kuva ei voi olla kovin tarkka, mutta kyllä tästäkin jotakin selvää saa. Alaosassa ovat maatiaismyrkkylilja ja agrippinum, tosin sitä ei näe, ellei tiedä tarkalleen, missä se on. Taustalla näkyy tummin myrkkyliljani.

Loistomyrkkylilja 'Atrorubens' on upean värinen tapaus. Se kukki viime syksynä vuosien odottelun jälkeen ensimmäistä kertaa avomaalla ja nyt sillä onkin jo useampi kukkavarsi. Huomaa, miten tumma kukkavarsikin on.

Tämä kuva on suunnilleen sama näkymä kuin keittiön ikkunasta, mutta otin kuvan ulkona. Oikealla näkyy vielä yksi myrkkylilja; kivaa, kun niissä on erilaisia sävyjä, tummia ja vaaleita. Tuo vaalein on tarhamyrkkylilja 'The Giant'. 

Tarhamyrkkylilja tarkoittaa usean lajin risteymää, se on yhteis-lajinimi sekalaiselle sakille myrkkyliljoja, joilla on erilaista perimää. 

Olen hieman hämilläni The Giantin haaleasta väristä, mutta se kukki saman värisenä jo viime syksynä ja väri voimistui pikku hiljaa, tosin se ei koskaan päässyt monen muun myrkkyliljan sävyyn asti. Toisaalta se ei haittaa mitään, kun mukulassa on näin paljon elinvoimaa. Haileakin on erittäin tervetullut.

Kun etsii kuvia netin kuvahaulla, löytyy sieltä vaikka minkä värisiä Giantteja. On tyypillistä, että sipulimyyjät vetävät myyntikuvissaan värikylläisyyden arvot kaakkoon, jotta sipulit myisivät paremmin. Se aiheuttaa kumminkin hämmennystä kotipuutarhurissa, joka yrittää varmistua siitä, ovatko omat kasvit sitä, mitä pakkauksessa luki. Varmaa on, että myyntipussin etiketissä oli paljon vahvempi pinkin sävy.

Kaikki edelliset myrkkyliljat kasvavat metsäpuutarha-alueella: mäntyjen alla, katajapenkissä ja kohti vaahteraa. Vaahteran alla on valkokukkaista 'Alboplenum' -syysmyrkkyliljaa, samoin vähän sivummalla vaahteran varjossa, jossa myös syysvuokko 'September Charm' kukkii edelleen. Sen juurella taitavat kasvaa puutarhani ensimmäiset myrkkyliljat. 

Valkoinen kerrottu syysmyrkkylilja 'Alboplenum' on yhä mielestäni kaunein myrkkylilja, vaikka sittemmin olen tutustunut vaikka kuinka moneen ihanaan myrkkikseen. Ja varaan oikeuden muuttaa mieltäni. Katsotaan kauneutta uudemman kerran, kun kukat kunnolla avautuvat.

Istutin Alboplenumia myös vuokko-esikkopuutarhaan joitakin vuosia sitten. Mitään ei vuosiin näkynyt ja arvelin istutuspaikan olleen liian kuiva. Tänä kesänä maasta kuitenkin nousi lehtitötterö, josta ei voi erehtyä. Se on elossa! Ja tuottaa vieläpä kaksi kukkaa, joista kummankin viereen on jo nousemassa uusi kukka. Vähintään neljä kukkaa siis. Myrkkyliljoilla on tapana pukata kukkia maasta aika pitkän ajan kuluessa.

Onpa ihanaa. Tämä kohta näkyy makuuhuoneen ikkunaan. Tässä on muutenkin syyskattaus, sillä myrkkisten yllä kasvaa japaninvaahtera 'Osakazuki'.

Osakazukin ruska vasta alkaa. Sehän menee aivan helakanpunaiseksi, mutta on jo nyt kaunis hitaasti punastuessaan. Tämä kohta puutarhassa on sellainen, jonka näen läheltä päivittäin, sillä huussi on tässä ihan vieressä. Käytän ulkohuussia ympäri vuoden. Minusta on kivaa poiketa päivällä ulos vessaan, samalla voi tarkkailla kaikenlaista, mitä puutarhassa tapahtuu.

Elokuussa, kun jaoin tiheäksi kasvanutta loistomyrkkyliljaa mukuloiden vielä ollessa lepotilassa, istutin joitakin mukuloita sellaiseen kohtaan, joka ei näy ikkunoista. Kuistin edusta ei näy sisälle, mutta siitä tulee kyllä kuljettua monta kertaa päivässä. 

Olen iloinen, että niistä mukuloista usea kukkii jo nyt. Se, viihtyvätkö ne tässä talon pohjoispuolella, selviää vasta tulevina vuosina. Näiden kukkien kasvuvoimat kun ovat syntyneet jo keväällä, kun mukulat työnsivät lehtitötterönsä imemään voimia muotopuutarhan aurinkoisimmassa penkissä. Sijainti voi olla syy siihen, miksi tämä on elinvoimaisin myrkkyliljani.

Tässä se on eli loistomyrkkylilja (joka saattaa olla tarhamyrkkyliljakin). Kuva on yli viikon takaa, nyt kukkavarsista suurin osa on jo painunut maata kohti, enää muutamia on terhakasti pystyssä. 

Istutin ylös nostamistani mukuloista isoimman osan viereiseen muotopuutarhan penkkiin, jossa toivon niiden viihtyvän ja lisääntyvän yhtä hyvin kuin tämä paahteisimman penkin tapaus.

Viereisessä penkissä kukkii myös tarhamyrkkylilja 'Harlekijn', jonka kaksiväristä kukkaa olen odotellut viisi vuotta. Myrkkyliljat, kuten aika moni muukin kasvi, kouluttavat meistä kärsivällisempiä. 

Saman penkin reunassa yllättää tarhamyrkkylilja 'Waterlily' iloisesti. Tänä vuonna siihen tulee ainakin kolme kukkaa! Useimpina syksyinä se on ollut paljon kitsaampi. Tämä tosiaan taitaa olla hyvä myrkkyliljasyksy, kuten kollegani arveli.

Käytävän toisella puolella Waterlilystä on yksinkertainen valkokukkainen syysmyrkkylilja 'Album'. Näitä on kaksikin, mutta se toinen on niin kasvillisuuden peitossa, että se täytyy siirtää. Yritän tämän muistaa ensi kesänä lehtien kuihduttua – ellen pysty nyt kukinnan jälkeen jotenkin kaivamaan sitä niin syvältä, että saan mukulat juurineen.

Joskus käy näin, että kasvupaikalle muodostuu hiljalleen vähän liian rehevä kasvillisuus, joka peittää kukat ja varmaan estää lehtiäkin yhteyttämästä.

Pitkän jutun loppuun vielä uusin: tarhamyrkkylilja 'Beaconsfield', jonka sain ystävältä ja kollegalta. Kuvassa sen kaverina on vielä nerine, mutta sen siirsin sisään lauantain myrskyn alta, jotta korkea kukka ei kaadu. 

On yksi myrkkylilja, joka ei ole noussut vielä ollenkaan. Nouseekohan tänä syksynä lainkaan. Istutin vuosi sitten kolme 'Purpureum' -turkinmyrkkyliljaa. Ne kukkivat viime syksynä ruukuissa. Kiinnitin huomiota siihen, että niissä oli komeat juuret, kun ne kukinnan jälkeen istutin – ja syysmyrkkylilja pannonicum, joka oli tänä syksynä ensimmäisenä kukassa ja nyt jo täysin kuihtunut, ei ollut tehnyt juuria lainkaan. 

Kiinnostavaa. Tällä voi olla, tai olla olematta, vaikutusta asiaan. Olen nyt ainakin oppinut sen, että joskus myrkkyliljalla voi kulua vuosia maan alla ilman, että se tuottaa yhtään kukkia tai edes lehtiä. Kuolleiksi niitä on vielä tässä vaiheessa turha julistaa.

Japaninvaahtera Acer palmatum

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Nerine, ruusuneidikki Nerine bowdenii

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Turkinmyrkkylilja Colchicum cilicicum

Vaaleanpunainen puutarhakierros

 Nyt pinkit lasit päähän!

Ensiksi kuva 'Natural Feelings' -syysleimusta (tai sellaiseksi oletetusta). Kukista pyydettiin lähikuvaa, ja otin sen jo aikoja sitten, en vain muistanut laittaa tänne blogiin. Nyt syysleimu on jo rempsahtaneempi.

Pitkän kaupunkireissun jälkeen havaitsin, että hempeän vaaleanpunainen 'Vesta K' -nerine eli ruusuneidikki oli ehtinyt kukkia poissa ollessani. Voi harmi! Hommasin sipulit viime vuonna ja tämä oli ensikukinta. Viidestä sipulista tosin vasta yksi kukki. Nyt olen jo nostanut ruukun sisään ja vahdin haukkana paria sipulia, joista puskee vihreää. Ehkäpä saan kuin saankin vielä nähdä kukan tänä syksynä?

Kuvan alareunasta sojottaa jo seuraava nerine.

Se on tavanomaisen värinen, joka on ollut minulla monta vuotta. Useimmiten se kukkii syysaikaan.

Nostin nerinen kuistin pöydälle, ja nyt se on täydessä kukassa. Se on siis ruusuneidikki, ihan perusvärinen tumma pinkki. Väristä en välitä, mutta kukat ovat satumaisen kauniit ja sipulikukat ovat tietysti aina lähellä sydäntä. 

Edessä on ystävän ja kollegan antama uusi myrkkylilja 'Beaconsfield'. Ihanaa, kun kokoelma laajenee ilman, että edes ehdin toivoa uusia lajikkeita!

Aamun puutarhakierroksella bongailin uusia ja vanhoja myrkkyliljoja. Loistomyrkkylilja "Steven" kuistin edustalla on saanut taustalleen pikku ryppään vaaleanpunaisia kukkia. Siellä on täpläpeippi 'Aureum', kauneimpia täpläpeippejä. Etenkin tällaisessa vajopaikassa se oikein loistaa. Kellanvihreät lehdet ovat lisäksi korostava pari vaaleanpunaiselle.

Muotopuutarhassa on puolestaan pinkkiä + lisää pinkkiä. Ja tietysti vihreää. Purppurakannusruoho 'Canon Went' on maailman suloisin hailean vaaleanpunakukkainen, lisäksi sen kukkaset ovat pikkuruisia. Huomattavasti pienempiä kuin luonnon keltakannusruohon. Ja se kukkii pitkään. Aloitti heinäkuulla, ellei jo aiemmin.

Taustalla on myrkkylilja 'Harlekijn' – viimeinkin kukassa! Se kukki ensimmäisenä syksynä ruukussa, kun olin hankkinut sen – vuonna 2019. Istutin sen samana syksynä puutarhaan, eikä kukkia sittemmin ole näkynyt. Lehtiä on kyllä noussut, mutta hintsusti. Olen yrittänyt lannoittaa lehtien ympärillä, ja ilmeisesti se on auttanut. Tai sitten se, että mukula on saanut hilattua itsensä sopivalle kukkimissyvyydelle. Olen hyvinkin voinut istuttaa sen liian syvään.

Esittelen Harlekijnin paremmin jonain toisena kertaa, mutta kuvasta jo näkyy, että se on pinkki-valko-kirjava. Jatketaan kierrosta, sillä vaaleanpunaista on paljon.

Uusia myrkkyliljoja nousee koko ajan maasta. On niitäkin, joista ei näy vielä yhtikäs mitään. Tämä on jokin vanha, hyvin kukkiva, ilmeisesti tarhamyrkkylilja. Edessä on rotkolemmikki 'Sterling Silver'. Tämä parivaljakko tukee ja korostaa toisiaan mitä kauneimmalla tavalla. Siksipä istutin nyt kuistin eteen uuden rotkolemmikin, kun sinnekin tuli lykättyä myrkkyliljoja.

Siinä lähellä on pieni muistutus yhdestä puutarhan ahkerimmasta kukkijasta, jota ei ole edes tarvinnut itse hankkia, sillä se kasvaa luonnostaan ja ilahduttaa siellä sun täällä kukkapenkeissä: haisukurjenpolvi. Pikkuisia vaaleanpunaisia kukkia avautuu vielä marraskuussakin, tosin enää harvakseltaan. Vieressä on imikkä.

Ruusutarhan eteläreunassa kukoistaa kaunis kurjenpolvi Dreamland eli 'Bremdream'. Mutta voi hyvänen aika tuota sotkua! Minun on ollut tarkoitus raivata täpläpeippi täältä pois jo jonkin aikaa, sillä muut kasvit ovat rehevöityneet eikä peipin enää tarvitsisi valloittaa koko pinta-alaa.

Onneksi syksy on hyvää aikaa kaikenlaiseen, varsinkin kun maltoin mieleni enkä tuonut edelliseltä kaupunkireissulta yhtäkään taimea tai kukkasipulipussia. Ainoastaan sen ystävän antaman myrkkyliljan. Kerrankin voi keskittyä alueiden siistimiseen eikä koko ajan vain uuden istuttamiseen. (Toki aiemmin hankituista on vielä pari taimea ja parikymmentä kukkasipulipussia istutettavana).

Työasiatkin tästä vähitellen rauhoittuvat, niin ehtii taas paremmin pihapuuhiin.

Sitten, kun saan peippiä riivittyä, revin koristemansion kiveykselle levinneet rönsyt ja istutan niitä tilalle. Tämä kukkarypäs on oikealla paikallaan ihan ruusutarhan reunakiveyksen sisäpuolella. Lajike on Lipstick eli 'Stickbolwi'. Voimakas pinkki on tässä kasvissa niin kohdillaan, vaikka yleensä pidän hempeämmästä.

Ruusutarhan yläreunassa on ihana yllätys. Pulskaneilikka! Olin varmasti heittänyt ohikukkineet varret tähän siinä toivossa, että joku siemenistä itäisi, ja niin on käynyt. En voisi olla onnellisempi! 

Aikoinaan kylvin pulskaneilikkaa alppipenkkiin, mutta sinne se on aivan liian korkea. Kitkin kasvit ja istuttelin preerialle, mutta niitä ei koskaan näkynyt enää sen jälkeen. Viime vuonna löysin yhden taimen heinikosta alppipenkistä monta metriä itään. Keräsin siemeniä ja kylvin ne kevättalvella, mutta ainokainen itänyt taimi taisi kuolla märkyyteen alkukesällä. 

Siksipä olen tästä pulskaneilikasta nyt hyvin, hyvin kiitollinen. Puutarha elää omaa elämäänsä, emme voi sitä kontrolloida, ja joskus se antaa aivan ihania yllätyslahjoja.

Alppipenkki tuli mainittua. Siinä kasvaa pikkuruisia, matalia kivikko- ja vuoristokasveja. Kuten tämä japaninmaksaruoho, joka on myöhäinen kukkija. Se ei haittaa mitään, sillä tähän aikaan kukkijat vähenevät ja on ihanaa, kun joku vasta aloittaa syyskuussa.

Pistetään tähän myös hempeämpi koristemansio Pink Panda eli 'Frel'. Se kasvaa hobittipenkissä, vaikka pandoilla ei kai hobittien kanssa olekaan tekemistä.

Syysvuokko 'September Charm' on edelleen täydessä vedossa, onhan yhä syyskuu. Nuppuja taitaa avautua lokakuunkin iloksi, niin paljon niitä on. September Charm & October Joy.

Keväällä juurakkona hankkimani tarhadaalia on viimein avannut ensimmäisen kukkansa. En tiedä, miksi hankin juuri vaaleanpunaisen, sillä en ole värin suurin fani. Luultavasti ajattelin, että ihan sama, mitä hankin, kun eivät edellisten vuosien oranssit ja purppuraisetkaan ole tuottaneet yhtään mitään: ne eivät joko lähteneet kasvuun ollenkaan tai lähtivät, mutta kuolivat pian sen jälkeen. Minulla ei totisesti ole daaliapeukaloa. 

Lajike on 'Stolze von Berlin'. Onhan siinä sellainen kiva puoli, että lajike on vanha, yli sadan vuoden takaa. Annan historialle arvoa.

Päivän ruusu on tarhakurtturuusu 'Syke'. Kotimaista jalostustuotantoa, kaunis löyhän pallomainen kukka.

Aurinkoista pyhäpäivää!

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum

Imikkä Pulmonaria

Japaninmaksaruoho Hylotelephium cauticola

Koristemansio ×Comagaria rosea

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Purppurakannusruoho Linaria purpurea

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Syysleimu Phlox paniculata

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhadaalia Dahlia × pinnata

Tarhakurtturuusu Rosa Rugosa-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Täpläpeippi Lamium maculatum

Bessera kukkii jälleen

 Sekä muiden huonekasvien kuulumisia.

Tässä hän on! Bessera elegans. Ei suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi hän on korallipisara, mikä on varsin osuva, kuten myös tieteellisen nimen elegans. 

Bessera elegans on asunut kanssani jo monta vuotta, mutta ei ole kukkinut vuosiin. Taisi kukkia vain ensimmäisenä vuonnaan. Olen vienyt kasvin joka kesä ulos, kuten lähes kaikki muutkin huonekasvini, ja kukkavarsia on alkanut nousta, mutta ne ovat näivettyneet.

Kun viime viikolla puhuin äitini kanssa asiasta, hän totesi, että ehkä kasvi ei pidä tuulesta. Se voi olla. Täällä tuulee lähes aina, nytkin aika navakasti, aurinkotuolit ovat lentäneet kumoon. Ja jos kasvi tarvitsee kukinta-aikana vähän runsaampaa kosteutta, se ei sitä paljon saa, sillä unohdan kastella ulkoruukkuja. Ne saavat vettä hyvin harvoin. Pelargoneillehan se sopii, mutta kaikille ei. 

Bessera elegans on sipuli/mukulakasvi, ja nehän ovat lähellä sydäntäni. Lehdet ovat ruohosipulimaiset, mutta kovemmat ja jäykemmät. Kasvi on kotoisin Meksikosta, mutta en ole tarkemmin perehtynyt sen kasvupaikkatoiveisiin. Täksi kesäksi päätin jättää sen sisälle. Ja tästä lähin se saa aina viettää kesät sisällä!

Huonekasvini ovat ehkä vähän epätavallisempaa sorttia. En voi kasvattaa trooppisia huonekasveja, jotka ovat tavallisempia, sillä sisälämpötilani voi laskea talvella lähelle nollaa. Kesäksi kannan kasvit ulos. Kuistin rapuilla on varjoisaa, siinä viihtyy kultaimarre. Riippaorvokki voisi hyötyä uudesta ruukusta, se on elänyt samassa vihreässä ruukussa varmaan kymmenen vuotta ja alkaa olla kärsineen näköinen.

Verenpisaroillekin pohjoispuolen kuisti on oikea paikka, auringossa ne näivettyvät. Tämä on palleroverenpisara 'Auntie Jinks'. Hankin sen pistokkaana Plantagenista jo viime vuoden keväällä, mutta sinä kesänä se ei kunnolla kukkinut, ei oikein kasvanutkaan. Nyt on ollut parempi vuosi. Pienehköt kukat ja somasti taipuvat ulommat terälehdet ovat kovasti mieleeni.

Siro ja pienikasvuinen 'Whiteknights Pearl' on aarre ja elää keittiössä ympäri vuoden, jossa se on silmien alla sekä kastelua että pikkuisten kukkien ihailua varten. Se on tämän pöydän nurkalla, jossa teen töitä, sillä työpisteeni on tilanpuutteen vuoksi keittiössä.

Mennäänpä pikaisesti katsastamaan pelargonit, sillä niistä lähes kaikki elävät ulkoilmaelämää. 

Aina on joku kukassa, tällä kertaa näyttävimmin pienikasvuinen kotipelargoni 'Tessaloniki' (tarkemmin sormipelargoni). Vaikka on pieni, voi silti näkyä kauas! Viereinen pelargoni on myös tulossa kukkaan, se taitaa olla 'Cheeky Chappy'. Pelargonini elävät pienissä ruukuissa, sillä talvetustilaa eli tilaa ikkunoilla on vähän. Ja selvästi pelargonit sietävät ahdasta ja helposti kuivuvaa multatilaa.

Pelargonien vieressä kesää viettää Ornithogalum viridiflorum, entinen Galtonia. Nykyään siis tähdikkeihin kuuluva. Ei suomenkielistä nimeä. Viridiflorum merkitsee vihreäkukkaista.

Vaahteran varjossa on ×Rhodoxis tai Rhodohypoxis tai Hypoxis. Taimipurkin nimimerkinnät olivat niin moniselitteiset. Ehkä tämä on Rhodohypoxis eli iirikki. Kasvi on eteläafrikkalainen ja kasvaa mukulamaisesta juuresta. Talvet viettää rutikuivana ja lehdettömänä, kukinta-aikaan ottaa mielellään vettä vastaan. 

Toissa talvena nämä melkein kuolivat, kun sisälämpö käväisi pakkasella ja ovat edelleen toipumassa siitä. Aiemmin ruukku on ollut täynnä lehtiä, mutta eivätköhän nuo tuosta taas runsastu.

Talon toisella nurkalla, jossa käyn harvemmin, paitsi lojumassa riippumatossa, viettää kesää joukko sipulikukkia, jotka saisivat olla kesät aika kuivina: ritarinkukkia, neidikkejä sun muita. Tänä vuonna ne ovat saaneet vettä vähän tavallista useammin ja moni on yhä tai taas lehdessä.

Pari amppelipelargonia on ripustettu puiden oksille ja ne kuivuvat äkkiä tuulessa. Eivät ne silti kovin herkästi kuole, vaan kukkivat mahdollisesti entistäkin paremmin. Pelargonit ovat niin tällaisen minuntyyppisen ihmisen kasveja, joka unohtaa kastelun!

Tämä kaunis pienikukkainen on 'Deerwood Lavender Lass'.

Pelargonium sidoides elää ympärivuotisesti olohuoneessa oikeastaan siksi, etten ole keksinyt sille ulkona järkevää paikkaa ja sen amppeliruukku on melko painava. Leikkasin jo lattiaan asti roikkuvia kukkavarsia, nyt kukassa on vain tämä pieni rypäs. Sen taustana on vielä nuori sitruunapuu.

Tämä on pelargoneistani kaunein, pitäisi vielä jostakin löytää Pelargonium triste.

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-Ryhmä

Kultaimarre Phlebodium aureum

Neidikki Nerine

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-Ryhmä

Riippaorvokki Viola hederacea

Ritarinkukka Hippeastrum

Sitruuna Citrus × limon

Sisäkukkien parissa

 Viime yö olikin tähän asti vuoden kylmin: –12,3 astetta. Hyvä, että suojasin nuppuisen heiden ja lumikellot.

Lunta tulee parhaillaan vähän ja vaikka pakkanen on lauhtunut enää –1 asteeseen, tekee mieli olla sisällä. Laitoinkin tämän jutun aluksi kahvipannun hellalle.

Katsotaanpa siis sisäkukat. Etenkin, kun ihanaakin ihanampi verenpisara 'Whiteknights Pearl' avasi kaksi kukkaa muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tämä on tosi reipas verenpisara kukkimaan lähes vuoden ympäri. Olen ylisurkea lannoittaja, mutta mielessä kyllä kävi, että voisin antaa kasveille nyt laimean lannoituksen. 

Niin, mielessä kävi, mutta en vielä ryhtynyt tuumasta toimeen. Niin tyypillistä.

'Whiteknights Pearl' omaa ilmeisesti siroverenpisaran perimää ja se näkyy pienissä, kapeissa ja siroissa kukissa.

Kaikki verenpisarani asuvat talven keittiössä. Yhden ison vanhan verenpisaran murhasin jättämällä sen syksyllä ulos, sillä täällä on liian ahdasta. Enkä koskaan innostunut sen puna-liiloista kukista. Sen sijaan Orkneyltä keräämistäni siemenistä kasvatettu puhdas siroverenpisara, keskimmäisessä ruukussa, on aarre, jota vaalin. Oikeastaan ruukussa on useampikin, kun koulin ne ryppäänä aikoinaan.

Vasemmalla on keijunsalvia, jolla oli aiemmin epävirallinen nimi herukkasalvia. Sen talvetus epäonnistui viime vuonna ihan viime metreillä. Kevättalvella siihen iskivät kirvat ja kasvi oli jo valmiiksi huonossa hapessa eikä selvinnyt. Viime vuonna olin viisaampi ja istutin uuden taimen isoon ruukkuun, jossa se pysyy kesät talvet. 

Samaan ruukkuun laitoin myös sitruunaverbenan eli lippian, jonka tuoreita lehtiä kerään teeksi. Rakastan verbenateetä, mutta sitä ei saa Suomesta kovinkaan yleisesti. Keijunsalviasta saa myös maukasta teetä, joten tuo on teeruukku. Kummankaan kasvin talvettaminen ei ole aina onnistunut, mutta toivon nyt parasta. 

Oikeanpuoleisessa ruukussa on vain multapinta. Siellä asustaa kasvi, jonka sekä suomenkielinen että tieteellinen nimi muuttunut. Ennen se oli iirikki (Rhodohypoxis), nyt helotähti (Hypoxis). Se haluaa viettää talven lähes rutikuivana, kun lehtiäkään ei ole. Lorautan sille ruokalusikallisen vettä ehkä kerran kuussa.

Taloni on niin pieni, että kasvien sijoittelu on hankalaa, jotta ne eivät olisi tiellä. Ja ovathan ne silti. Lisäksi talvella asuinhuoneissa asustavat mm. akkuporakone, kuvassa, ja muut laitteet, joille jäätyminen ei tee hyvää, ynnä maalit ja liimat sun muut, jotka eivät saa jäätyä.

Tämä ruukkuryhmä on varsin tiellä, mutta ihminen oppii kiertämään ja esim. avaamaan yläkaapit sivulta käsin kurkotellen. Isossa ruukussa kaikki versoo taas liikaakin, joten ensi viikolla, jos lauha sää suo, siirrän ruukun kylmään eteiseen jäähylle. Ruukussa kasvaa muratti- ja balkaninsyklaamia, erikoisempia pikarililjoja ja pikkuruisia narsisseja, joiden tosin epäilen kuolleen. Ja syyssahramia, jota siinä ei tarvitsisi kasvaa, mutta pienenpienet sivumukulat on mahdoton kaikki löytää ja niitä nousee vuosi toisensa perään.

Rosmariini (vasemmalla) oli varmaan kuollut jo kesän mittaan, sillä se näytti yhtä surkealta jo loppukesällä. Keskellä on ihan tavallisia pihaesikoita, mutta puutarhassani ne eivät millään suostu pysymään hengissä. Koska pidän pihaesikoista erityisesti, kasvattelen tätä yhtä nyt sitten ruukussa. Eikä se edes ole mikään erikoishieno lajike, ne ovat kaikki kuolleet. Kylmät lattiat varmaan auttavat näitä talvehtimaan sisällä, sillä täällä ollaan kaukana 20 asteen sisälämpötiloista.

Päätin muuten viime vuonna jakaa tuon ahtaan ruukun täyttävän esikon, vaan siinä se edelleen on. Vähän samoin kuin se aikomus lannoittaakin.

Keittiön itäikkunalla asuu kuvernöörinkukka, ruusuneidikki 'Vesta K' ja verenpisara 'Auntie Jinks', jonka ostin viime vuoden keväällä pistokkaana. Latvoin sen ja pistin latvapistokkaan samaan ruukkuun. Niin huonoa on kesäkukkien hoitoni, että koko viime kesän aikana verenpisara ei kasvanut tuon enempää.

Joku muuten joskus kysyy, osaanko ulkoa kasvien tieteelliset nimet. Osaan kyllä, sillä minulle tämän kuvan kasvit ovat Tulbaghia violacea, Nerine ja Fuchsia. Sen sijaan suomenkielisiä nimiä varten minun täytyy jatkuvasti plärätä Viljelykasvien nimistöä. Kun on oppinut tuntemaan kasvit ulkomailla ja tieteellisillä nimillään, ovat ne tiukimmin muistissa. No en sentään joudu hakemaan verenpisaran suomenkielistä nimeä.

Tulbaghian – siis kuvernöörinkukan talvetusongelma on se, että kasvissa on sipulimainen tuoksu, joka saa nenäni valumaan. Syötäväkin se kuulemma on, mutta jos leikkaan varsia, tuoksuvat leikatut pinnat vieläkin voimakkaammin ja nenäni valuu entistä enemmän. Kukka on kuitenkin tavattoman kaunis, joten siedän tätä hieman hankalaa yhteiseloamme.

Keittiössä on toinenkin ikkuna, eteläsuuntaan. Sen edessä on ruokapöytä, jolla harvoin syön, mutta koska ikkunan alla on patteri, on pöytä varsin suosittu muiden perheenjäsenten keskuudessa. Ja siitä on hyvä myös kytätä, mitä tiluksilla tapahtuu. Kissojen ja patterin takia ei tällä pöydällä ole kasveja. Ja näin minäkin joskus mahdun pöydän ääreen.

Olohuoneeni on mikroskooppisen pieni, tässä se on lähes kokonaisuudessaan. Etelälounaan suuntainen kulmaikkuna on loistava kasveille, kunhan muistaa, että kevättalven auringon paistaessa ne kuivuvat todella äkkiä. Ikkunan alla ei ole patteria, vaan lämmönlähde – Porinmatti – on huoneen sisänurkassa. 

Oikeanpuoleisessa nurkassa kasvaa lapsuudenkodistani muuttanut isoposliinikukka. Se ei tuossa varjoisassa nurkassa kuki, mutta sopii muuten siihen niin hyvin kukkapylvään päälle. Siitäkin huolimatta, että sen isot lehdet naputtavat välillä sohvalla istujaa päähän.

Ikkunalla on monenlaisia pelargoneja ja muuta mukavaa: kämmekkää, unelmaa ja varsinkin sipulikukkia, sillä ne kiinnostavat minua erityisesti. Sormipelargoni 'Thessaloniki' on kukkinut, punaisia kuihtuvia kukkia on vielä. 

Nurkassa on munankuoripelargoni 'Raspberry Ripple' kukassa – luonnollisesti, sillä tämä tyyppi kukkii aina vuoden ympäri, pitäneekö taukoa ollenkaan. Lannoittamattomuudesta huolimatta! Talven vähässä valossa kukista puuttuvat vaaleat laikut lähes tyystin.

Tuossakin on muuten ruusuneidikki, sellainen tavallinen fuksianpunainen. Neidikit pitivät lepokauden, mutta sitten alkoivat työntää lehtiä erittäin reippaasti.

Tässä vielä olohuone makuuhuoneen ovelta käsin. Sitruunapuu kasvaa lattialla isossa ruukussa ja kyttään, tulisiko siihen tänä talvena jo ensimmäisiä kukkia. Siihenkin varmaan auttaisi se lannoitus. Mennee vielä jonkin aikaa ennen kuin saan tuosta luomusitruunat gintoniciin.

Makuuhuoneessakin on kasveja pöydällä, kukkapylväissä, amppelissa ja lattialla. Lisäksi täältä löytyy toinen karvaisista kukkasista, tuolla untuvapeiton päällä höyhensaarilla.

Nyt pyryttää, lopetetaan juttu tähän. Lämpöistä ja pehmeää pyhää!

Minä puolestani menen lannoittamaan kasvit – heti, kun olen juonut kahvin.

Balkaninsyklaami Cyclamen coum

Isoposliinikukka Hoya carnosa

Keijunsalvia Salvia microphylla

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Munankuori- ja sormipelargoni kuuluvat kotipelargonien Pelargonium Zonale-Ryhmään 

Murattisyklaami Cyclamen hederifolium

Pihaesikko Primula × pubescens

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sitruunapuu Citrus limon

Sitruunaverbena Aloysia citriodora