Unst, Shetlannin pohjoisin saari

Lähdin uteliaisuudesta pienelle retkelle Unstiin, Shetlannin pohjoisimmalle saarelle. Shetlannin saaret ovat suuria, bussimatka ensimmäiselle lautalle kestää yli tunnin. Tällä lautalla päästään Yellin saarelle.

Through Yell to Unst
Boy, was I glad to discover there is also a morning bus service from Lerwick to Unst. This meant I could spend a whole afternoon there, in stead of just one evening and then dashing back the following morning, since I only had less than two days for this expedition.

Pienempi bussi vie Yellin poikki Gutcherin lossirantaan. Tulin siihen tulokseen, että Yellin saareen täytyy käydä seuraavalla kerralla erikseen tutustumassa: se on suuri ja kiinnostava saari. Olin lukenut, että se olisi yksi tasaisen tylsä nummipläntti koko saari, mutta näkihän sen jo bussin ikkunasta, ettei näin ole. Tässäkin poukamassa polski saukko paluumatkalla. Ei voi olla tylsä saari, jos saukot pulikoivat rannoilla.

Unstin lautta on pienempi. Nämä lautat kulkevat lähes koko ajan, vähän kuin meidän lossit.

Toinen pikkubussi vie läpi Unstin. Julkinen liikenne toimii loistavasti. Bussikuskit saattavat olla puheliaita tai sitten ei. Osa shetlantilaisista tuntuu olevan hölöttäjiä, osa tuppisuita, jotka eivät edes tervehdi, murahtelevat vain. Suomalaiselle se on ihan normaalia, onneksi.
Maisema on karua: nummea, kukkuloita, nummea ja kukkuloita. Autioituneita taloja.

Jään pois Haroldswickissä, joka on suunnilleen samoilla leveyspiireillä kuin Uusikaupunki. Se taitaa olla Brittein saarten pohjoisin kyläntapainen. Matka tänne Lerwickistä kestää 2,5–3 tuntia, riippuen bussien ja lauttojen aikatauluista.

Majapaikkani on entinen ilmavoimien tukikohta Saxa Vord, joka ei kauneudella päätä huimaa, mutta rakennukset on ainakin tuuliolosuhteet huomioon ottaen järkevästi suunniteltu.
Tutka- ja sääasemalla, läheisen kukkulan päällä, on mitattu Britannian epävirallinen tuuliennätys: viimeinen lukema oli 88 metriä sekunnissa, jonka jälkeen mittari lensi taivaan tuuliin.

Näille päiville on annettu myrskyvaroitus: puuskissa 20 m/s ja kaakkoistuuli. Se tuntuu saaren itärannalla. Pärskeet lentävät kymmenien metrien päähän rannasta.

Onneksi pienet shetlanninlampaat ovat kestävää ja tanakkaa tekoa.

Samoin kuin shetlanninponit! Unstin saarella niitä laiduntaa vapaasti yhteislaidunalueilla, kuten lampaitakin.

Pienet ja sisukkaat löytävät suojaa kivimuurien vierestä, mutta kevyt 20 m/s puuska ei niitä vielä suojaan aja.

Lähden pienelle kävelylle, sillä karttani kertoo satamalahden reunalla olevan kirkonraunion. Sen iästä ei löydy tietoa.

Hylkeet vilkuttavat.

Näen elämäni ensimmäiset suulat Shetlannissa, vaikka niitä on Orkneylläkin. En vain tainnut käydä sopivilla suulamestoilla. Näiden lintujen taitolento on häkellyttävää. Ne kaartelevat meren yllä, välillä pysyvät lähes paikallaan, ja sitten...

... humps!

Hop!

Pluf!
Syöksysukellukset ovat niin nopeita, ettei niistä tahdo saada kuvaa. Miten suurikokoinen lintu saa itsensä aerodynaamisen suppuun niin nopeasti, en ymmärrä. Ja miten ne eivät törmäile toisiinsa? Nuo kaikki molskahdukset kuvassa ovat sukeltavia suulia.

Meren valtavaa pauhua on vaikea sanoin kuvailla, eikä se kuvissakaan oikein näy.

Lähden vielä tutkimaan toista merenlahtea. Tässä on jalkapallokenttä Unstin tapaan.

Kottaraisia on satoja.

Norwick on seuraava lahti pohjoiseen, täällä ovat Iso-Britannian lähes pohjoisimmat talot, pohjoisin postikonttori, pohjoisin kirkko, pohjoisin hautuumaa... mitäs vielä. Nämä eivät ole pohjoisimpia lampaita, tosin, niitä riittää vielä seuraavallakin niemellä!

Postikissa. Paitsi että lähempi tutkimus osoitti, että tämä ei olekaan postikonttori, vaikka sen edessä olikin postin auto parkissa. Taitaa olla postiljoonin koti. Mutta postiljoonin kissalla on joka tapauksessa hienot kotimaisemat.

Sekä virkakissan epäluuloinen ilme.

Viimeiset leposijat upein rantamaisemin. Norwickin lahti on hieno.

Tämän mäen takana on saaren korkein huippu, 284 m merenpinnasta, ja se tuuliennätys.

Hiekkarannalla saa taas kävellä lähes yksin, seurana suuri merilokki.

Ja vielä yksi utelias hylje.

Shetlantiin!

Koska Orkneyltä on Shetlantiin periaatteessa vain kivenheitto, käytännössä Turku-Tukholma-risteily, ja Shetlannissa on meneillään villaviikko, lähdin Shetlantiin!

Shetland Wool Week
Wuuhuuuu! Need I say more? Wool, wool, knitters and wool! And a few sheepsies and ponies.

Shetlannin villaperinne on vahva ja katkeamaton: shetlanninlampaasta tweedkankaaksi, villapaidoiksi ja ohuen ohuiksi shetlanninpitsihuiveiksi asti.

Kirjavat Fair Isle -neuleet ovat erittäin suosittuja ja näitä näkee paikallisten päällä villapaitoina, hattuina ja huiveina.

Unstin saaren kotiseutumuseon käsityöläisiä, paikallisia ja hulluja villaturisteja rinta rinnan.

Lerwick, Shetlannin pääkaupunki.

Tuolla se laiva näkyykin, jolla tulin. Viikingit ovat kovaa huutoa näillä saarilla ja laivankin symboli on viikinkikuningas Magnus, joka osoittaa kohti kaukaisia maita.

Tähän mennessä olen osallistunut lempparineulesuunnittelijani Marie Wallinin uuden Shetland -neulemallikirjan julkkareihin,

vauhdikkaan Nancy Marchantin brioche-neulekurssille,

sekä virkkauskurssille, jossa tehtiin taitojen mukaan isoäidinneliöitä joko tavallisesta vain hieman poikkeavalla tavalla tai jännästi kaksinkerroin virkaten, jolla syntyy lähes punottu pinta. Tässä kuvassa näkyy ihanaa Jamieson's -kehräämön lankaa, joka on alusta loppuun asti Shetlannin tuote. Neuleperinne on hyvin värikästä, etenkin Fair Isle -neuleet ovat tunnettuja värikylläisyydestään.

Virkkauskurssi pidettiin Bressayn majakassa. Tällaisesta kurssipaikasta tulee kurssiin ihan erityinen tunnelma, mutta villaviikossa on oma erityinen tunnelmansa muutenkin. Shetlanti tuntuu olevan täynnä villahulluja! Olen siis oikeassa paikassa.

Sää vaihtuu noin kaksikymmentä kertaa päivässä, äkkiä paistaa aurinko.

Suolapärskeiset terveiset, lisää taas ensi kerralla, hyvää yötä!

Rousayn saarella

Kun olin kiikaroinut Rousayn saarta ikkunastani useita viikkoja, heräsi kiinnostus käväistä saarella. Orkneyn pääkaupungista Kirkwallista kulkee koordinoitu bussiyhteys Tingwallin yhteysaluslaiturille, josta pikku laiva Rousaylle lähtee. Tämä laiva on samaa kokoa kuin oman kotisaareni laiva.

Rousay, a lovely surprise
I think I accidentally found my favourite of Orkney islands. All I knew was that Rousay is high, with lots of high moorland and very interesting prehistoric sites, among other interesting things. What I did not know is how pretty it is! Very well kept gardens, trees and shrubs. And lovely views that are, I'm sure, a zillion times lovelier on a clear day.

Tiesin, että Rousay on korkea, mutta jo yhteysaluslaiturista tarvittaisiin hiihtohissi. Kun ähellän mäkeä ylös rinkkani kanssa, pysähtyy ensimmäinen ystävällinen saarelainen minua auttamaan ja tarjoaa kyydin hostellille.

Sataman lippu. Orkneyn lippu on kuin Ahvenanmaan, mutta värit eri päin.

Merimetso vahtii Rousayn satama-allasta.

Hostellista löytyy kissa, jonka luota on hieman vaikea päästä eteenpäin. Pikku kisu osaa "kaadu jalan päälle" -tekniikan täydellisesti.

Seuraavaksi yllätyn puutarhoista. Orkneyllä on tuulen takia yleensä vähän puutarhoja, mutta Rousaylla on pieniä metsäplänttejä, leikattuja pensasaitoja ja perennapenkkejä. Kurjenpolvet ovat suosittuja, niitähän jalostaa paikallinen Alan Bremner, jonka 'Orkney Cherry'- ja 'St Ola' -lajikkeita saa Suomestakin.

Lähden nuuskimaan yhtä kirkonrauniota ja sen vieressä olevaa vanhaa pappilaa. Pappilan puutarhan ympärillä on hieno kivimuuri. Ruostekukat viihtyvät lauhassa ilmastossa.

Rousayn vieressä on Egilsay, jossa on vaikuttava kirkonraunio 1100-luvulta, Pyhän Magnuksen (tai Maunun) kirkko. Sen tornikin on yhä pystyssä ja näkyy saaren vasemmanpuoleisessa osassa.

Rousayn rinteissä on nähtävissä jääkauden muovaamia porrastuksia.

Näköalapaikalta olisi upea maisema viereiselle Westrayn saarelle, jos näkyvyys olisi parempi. Pidän silti eväspaussin tuulessa ja tihkusateessa. Onneksi eväissä ei ole vikaa: viskitoffeeta, Orkneyn omalla viskillä maustettuna.

Rousayn korkein kohta on noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Ylimpänä on nummea, lampaat laiduntavat sekä alarinteillä että ylhäällä nummella.

Syyspäiväntasauksen kunniaksi pyöräilen kohti saaren länsiosaa.

Midhowe on tärkeä arkeologisten löytöjen paikka. Pyöreä tornimainen rakennus on ilmeisesti ollut asumus eikä pelkkä puolustustorni.

Sijainti pienellä niemellä, veden ympäröimänä, on ollut helppo puolustaa.

En osannut odottaa näin täydellistä taloa, tämä on kumminkin 2000 vuotta vanha asunto! Tulisija on tallella, ja osa huonejaottelusta. Tässä on ollut pari kerrostakin.

Jo muinaisaikojen ihmisillä oli silmää kauniille näkymille heti kotiovelta. Kyllä minäkin ihan mielellään istahtaisin tämän oven pieleen katsomaan auringonlaskua ja juomaan ilta-gintonicit.

Vieressä on kookas hautakumpu Midhowe cairn, joka on parhaillaan remontissa, sekä monien eri aikojen asumusten ja kirkkojen jäänteitä.

Lähtiessäni yritän ottaa kuvaa laivan matkustamosta. Paikallinen juhlija (kippari jää tämän vuoron jälkeen eläkkeelle) asettuu esittelemään.
Laivan kansipoika tulee tuomaan paluulippuni, jonka olen kuulemma pudottanut edellisiltana pubiin. Niin saattaa käydä, mutta Rousaylla sekään ei ole ongelma. Joku ystävällinen sielu oli kiikuttanut lippuni laivaan valmiiksi.

Kurjenpolvi – Geranium
Ruostekukka – Crocosmia