Niittymäistä

 Onneksi pidän vähän sekaisista niityistä, sillä sellaisia on vähän siellä sun täällä.

Vuokko-esikkopuutarhassa, joka pitäisi varmaan joskus nimetä uudestaan, sillä esikoita tässä ei juuri ole, eikä kovin paljon vuokkojakaan – ne olivat joskus toiveissa menestyä tässä – on ihan kaunis niitty. Mesiangervo kasvaa tuossa luonnostaan ja toki joka vuosi sitä kitkenkin, sillä muuten se jyrää. Ystävän puutarhasta salamatkustajana tullut varsankello on toinen kitkettävä, joka ei kuitenkaan koskaan häviä, eikä ole tarkoituskaan. Samoin ojakärsämö, joka on luonnonkasveista lemppareitani.

Jossain tuolla piilottelee myös valkokukkaisen neidonruusun kukkia, vaikka ne ovat niin ujoja, että taisivat mennä kameraa piiloon. 

Vanhan talon puretun kuistin edustalla on itsekseen kylväytynyt mäkimeiramikasvusto. Olen hyvin iloinen valkokukkaisesta, joka ilmestyi siihen itsekseen pari vuotta sitten. Olin jo ehtinyt haaveilla sellaisesta ja sitten se vain tuli itse.

Mäkimeiramia parempaa pörriäis- ja perhoskasvia on vaikea kuvitella, kukissa kuhisee jatkuvasti hyönteisiä, vaikka tässä illalla otetussa kuvassa niitä ei juuri näe.

Varsinainen ketoniitty kasvaa edesmenneen rakennuksen paikalla, sillä siinä on riittävän kuiva kohta. Olen joskus yrittänyt jotakin tuohon kylvää tai istuttaa laihoin tuloksin. Parhaiten kasvaa keltamatara, joka onkin todella hieno luonnonkasvi ja ymmärtääkseni luonnosta vähentynytkin, vaikka täällä sitä kasvaa hyvin runsaana. Kurjenkellotkin ovat itsekseen tulleet.

Kedon poikki on kiva näkymä muotopuutarhaan. Sinne johtaa nurmipolku, mutta tässä kuvassa sitä ei näe. Kedollinen keltamataraa tuoksuu huumaavasti hunajalta.

Sitten kedon viereen paahdepenkkiin puhkesi sikurin kukkia. Täydellisiä keltaiseen taustaan!

Kedon laidalle istutettu keltalehtinen mustaselja 'Aurea' sointuu keltamataraan ihanasti. Tästä kuvasta voi hahmottaa polkua muotopuutarhaan puskan takana.

Sikurin saaminen kedolle on ollut pitkä prosessi ja viimein olen onnistunut – tai tänä vuonna siinä taitaa kukkia vain tämä yksi. Pituuden ei tarvitsisi olla ihan noin ylimitoitettu; vähempikin riittäisi, mutta hyvä näin.

Kuvassa voi erottaa vanhoissa syreenipuskissa suuria vaaleanpunaisia kukkia.

Se on vanha kirkonruusu, joka on varmasti istutettu tuohon jo silloin, kun tässä oli matala asuinrakennus. Aika ihanaa, kun se järjestää syreeniin toisen kukinnan!

Kedon vieressä paahdepenkissä on aika luonnollisen oloista kasvillisuutta, vaikka punakärsämön ja sinipiikkiputken olenkin tuohon istuttanut. Päivänkakkara on tullut itsekseen.

Rohanissa on aivan eri värimaailma. Etelänruusuruoho, supertumma harjaneilikka 'Onyx' ja ojakärsämö – taitaa olla hitusen kerrottu muoto, jota kasvatin siemenestä – sekä tähkähelmikkä.

Ja tietenkin on myös preeria, jossa mäkimeiramit kukkivat ja tähkähelmikän tähkät ovat pidemmällä kuin varjoisammassa Rohanissa. Nuo pitkulatähkät ovat aivan superhurmaavia ja niiden takia tähkähelmikkää kasvaa puutarhassani aika paljon!

Etelänruusuruoho Knautia macedonica

Harjaneilikka Dianthus barbatus

Keltamatara Galium verum

Kirkonruusu Rosa Francofurtana-Ryhmä

Kurjenkello Campanula persicifolia

Mesiangervo Filipendula ulmaria

Mustaselja Sambucus nigra

Mäkimeirami Origanum vulgare

Ojakärsämö Achillea ptarmica

Punakärsämö Achillea millefolium, punakukkaiset

Sikuri Cichorium intybus

Sinipiikkiputki Eryngium planum

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Varsankello Campanula trachelium

Holtiton rehotus

 Tämä kesä on pahin tähän mennessä. Tai on tämä hyväkin. Sadetta on kerrankin saatu säännöllisesti ja puutarha on harvinaisen vehreä heinäkuiseksi. 

Mukavaa, että mustalaukat kukkivat paremmin kuin vuosiin. Ne vain ovat melkoisen rehotuksen keskellä. Muotopuutarhaan täytyy tehdä raivausretki. Yhden pikaisen sellaisen jo tein, mutta siitä oli vain hetken apu.

Pionit jäivät tukematta. Onneksi tällä 'Bowl of Beauty' -kiinanpionilla on puksipuuaita ja jämäkkä syysleimu naapureinaan. 

Taustalla on neilikkaruusu 'Pink Grootendorst', monissa ruusuissa on ruskeaa, joka on yhä leikkaamatta, vaikka sekin piti jo keväällä.

Hommat alkoivat kasaantua, kun sairastuin inhaan flunssaan toukokuun alussa – juuri parhaaseen puutarhurointiaikaan. Flunssa oli sen verran ärhäkkä, että vietin viikon pedissä ja sen jälkeen oli pää täynnä limaa vielä pari viikkoa. Opinnot kasaantuivat ja niiden kanssa tuli hirmuinen kiire. Sen jälkeen työasiat olivat auttamatta jäljessä enkä ehtinyt muuta tehdäkään pariin viikkoon. Alkukesälle kertyi kaupunkireissuja enemmän kuin laki sallii.

Jos saisin kelata aikaa taaksepäin, ottaisin huhtikuun ja sen optimismin sekä tunteen (illuusion) takaisin, että kaiken ehtii kyllä tehdä. 

Toisaalta: onhan tämäkin kaunista. Kyllä silmä tästäkin löytää kauneutta (kun kädet ovat ensin nyhtäneet pelto-ohdakkeet). Kiinanpioni lopetti tässä penkissä jo kukinnan, tilalle tuli portlandruusu 'Comte de Chambord' ja hohtopiikkiputket. Mirrinminttu 'Six Hills Giant' on mainio kumppanikasvi vaihtuville vieruskasveille, se kukkii monta kuukautta syksyyn saakka.

Vaikka välillä tekisi mieli kellahtaa epätoivosta ja luovuttaa, löytyy aina pieniä ilonaiheita. Pioniunikot ovat vallanneet sen penkin, josta myyrät ovat syöneet puolet kasveista. Ritarinkannusta ne eivät ole syöneet, ihanaa. Tämä nimetön yksilö onkin ihastuttavan kirkkaan sininen. Meillä päin tuulee, kuten kuvasta näkyy.

Enkeliperhoangervot eivät ole aiempina vuosina olleet niin reheviä kuin nyt. Ne ovat erittäin somia keinuessaan tuulessa.

Kasvit osaavat myös hoitaa itsensä ja pitää puolensa – jotkut ainakin. Vaikka näen tällä hetkellä hyvin kantattuja kukkapenkkejä vain unelmissani tai teidän rakkaiden blogiystävien blogeissa, ovat pikkusormustinkukat tuottaneet paljon siementaimia ja kukkivat ihanasti. Tuo kalpea vaaleankeltainen on niin hieno.

Ja eikö kiinanpunapuu ole kasvanut upeasti! Mutta hei, onko siinä kilpalatva...? Täytyy leikata...

Jotkut villit näkymät ovat suorastaan hurmaavia. Tarhaneidonruusu 'Madame Legras de Saint Germain', enkeliperhoangervo ja matara muodostavat unelmanihanan kukkatrion. Siitä huolimatta, että katson kauhulla mataroiden monimetrisiä lonkeroita, jotka peittoavat koristekasvini...

Mutta ovathan ne komeiden matarakiitäjien toukkien ravintoa...

Ehdin sentään ottaa kuvan 'Eskimo Pie' -kiinanpionista juuri ja juuri ennen kuin kukat lakastuivat. Mistä lie johtuu, että tämä on varsinainen pikakukkija. Moni muu kiinanpioni on yhä hyvinkin kukassa.

Rohan on vähän hurjan näköinen, toisaalta sen kuuluukin olla osittain niittymäinen. Kuvassa eivät näy nokkoset. Ja ovathan nekin lukuisten perhosentoukkien ravintoa.

Kasvimaan oven takana näkyy hurjasti vihreää. Se on kiveys, jonka ei siis kuuluisi puskea kasvillisuutta, mutta joka siitä huolimatta sitä tekee. Perhana vieköön surkeat maanrakennuskankaat, jotka eivät lainkaan täytä tehtäväänsä.

Eilen vietin pari raivoisaa tuntia kasvimaalla ja tilanne parani huomattavasti. Hommaa on vielä. Kasvimaan viimeiset kaksi viljelylaatikkoakin tuli kylvettyä vasta eilen! Onneksi meillä täällä saaristossa on lämpimät syksyt.

Kovin paljon satoa ei ole niissäkään laatikoissa, jotka kylvin jo aiemmin. En ole kastellut kylvöksiä kertaakaan, mutta olen ajatellut, että sade riittäisi. Rehotus laatikossa on lähinnä itse kylväytynyttä korianteria sekä muutama perunantaimi, jotka kummasti näyttävät kuivuvan.

Remontanttiruusu 'Duchesse de Rohan' yrittää viedä huomion ja onnistuukin siinä varsin hyvin. Siinä on ihana, tuoksuva, voimakaskasvuinen ruusu, joka kukkii hyvin ja vielä syksylläkin jonkin verran.

Rohanin niittymäisessä kohdassa kukkii loistokurjenmiekka 'Gull's Wing' viimein ensimmäistä kertaa – taimi on istutettu jo 2022 eli aika kauan on saanut kukkia odotella. Eläköön riittävän sateiset kesät! Siis sekä viime että tänä vuonna.

Monen vuoden odotuksen jälkeen kukki myös pioni, jonka piti olla 'Coral Sunset'. Kyllä tämä nyt häviävän vähän siltä näyttää. Luulen, että en enää hanki yhtäkään pionia. Luulen myös, että olen sanonut näin ennenkin. Mutta en tosiaan tarvitse enää yhtään tällaista pinkkiä hörselöä, kun en näistä edes niin välitä.

'Wladyslawa' on sentään tullut aina oikeana lajikkeena, mikä on hienoa, sillä se on yksi suosikeistani. Ruusutarhan rehotuksessa ne tosin ovat vähän hätää kärsimässä, ja kun sateita on kerrankin tullut, ovat kukkavarret painuneet aika alas. Rohtosormustinkukat pysyvät onneksi hyvin pystyssä.

Enpä muista montaakaan kesää, että heinäkuinen näkymä olisi näin vihreä! Ja katso, miten komea punahevoskastanjasta on jo tullut. Siinä oli kaksi kukintoakin, voi sentään, en niistäkään ole vielä raportoinut.

Koristekasvejakin täytyy nyhtää. Rohtovirmajuuri löytää tiensä joka paikkaan, hahtuvaiset siemenet lentävät kauas. Ruusu-heinätarhassa se on kovin soma yhdessä tähkähelmikän kanssa. Ruusujakin kukkii, mutta niistä toisella kertaa.

Köynnösmajan takana kukkii ihana kärhö 'Blekitny Aniol', sen pitäisi kyllä kiipeillä majan raudoitusverkossa eikä takana olevissa vaahteranvesoissa, jotka pitäisi raivata pois.

Kortetta ja peltolemmikkiä puskee joka paikasta, mutta tämän kuvan tähti on ehdottomasti loistokevätesikko 'Francisca'. Kukinta on kestänyt jo puolitoista kuukautta putkeen! Jossain vaiheessa jo raivasin sen paremmin esiin, mutta luonto ottaa omansa pian takaisin.

Rehotuksessa näyttää ihan hyvin viihtyvän myös idänmiekkalilja, hieno harvinaisuus.

Puutarhalla menee siis ihan hyvin. Puutarhuri se vain tässä hermoilee, kun visiot, toiveet ja todellisuus eivät kohtaa. 

Koreaköynnöskuusama 'Gold Flame' lähettää sydämelliset terveiset sinulle, rakas lukija.

Enkeliperhoangervo Gillenia trifoliata

Hohtopiikkiputki Eryngium giganteum

Idänmiekkalilja Gladiolus imbricatus

Kiinanpioni Paeonia lactiflora

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Kärhö Clematis

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Matara Galium

Mirrinminttu Nepeta × faassenii

Mustalaukka Allium nigrum

Neilikkaruusu Rosa Grootendorst-Ryhmä

Pikkusormustinkukka Digitalis lutea

Pioniunikko Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä

Portlandruusu Rosa Portland-Ryhmä

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Remontanttiruusu Rosa Remontantti-Ryhmä eli nk. Hybrid Perpetual eli kovasti risteytetty, lajien määrä luultavasti tuntematon, jatkuvakukintainen

Ritarinkannus Delphinium

Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Tarhaneidonruusu Rosa Alba-Ryhmä

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Horkkakatkeroa etsimässä

 ja jotakin myös löytämässä!

82-vuotias ystäväni tällä saarella tietää paikat, joissa erikoisempia kasveja kasvaa. Horkkakatkeroa kasvaa näillä kallioilla lähellä entistä kalkkilouhosta. Paitsi ettei ole kasvanut, tai ainakaan näkynyt, 15 vuoteen. 

Epäilys on – tai todisteitakin – että kauriit syövät horkkakatkeroa, mutta suurempi ongelma saattaa olla kuivuus. Kasvi kasvaa matalissa kalkkikallion painanteissa, joissa kosteus pysyy, jos kosteutta on. Rutikuivat kesät ovat kaiketi haitanneet tämän kaksivuotisen katkeron siementen itämistä. 

Viime kesänä satoi paremmin kuin pitkiin aikoihin.

Matkalla parhaille horkkakatkeropaikoille ihailin kasvillisuutta. Tässä kohdassa on jotakin mataraa ruohosipulin kaverina. Verrattuna suuriksi venyviin mataroihin tämä on aivan pikkuruinen ja siro, kuin keijukainen.

Kallionlaen saniaisetkin ovat aivan ihania kääpiöitä. Tämä on kiviyrttiä.

Raunioiset vasta ihania ovatkin! Tummaraunioinen on kauneuden huipentuma.

Seinäraunioinen kasvaa kalkkikallion raoissa ja on uhanalainen. Sitä kasvaa meidän saarella aika runsaana, mikä on hienoa.

Kissankäpälääkin meillä kasvaa siellä täällä, yhden toisen kalkkikallion laella punertavanakin. Omalla pihallani en ole saanut sitä menestymään, olen ostanut punakissankäpälää välillä taimistoilta ja uusin yritys kuoli taas tänä keväänä. Talven yli ne menevät, mutta kuuluvat niihin kasveihin, jotka menehtyvät, kun kevät koittaa. 

En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten paljon kasvillisuutta häviävän ohut kasvualustakerros kallion päällä voi ylläpitää.

Eikä ainoastaan kasveja, vaan paljon muutakin elämää!

Mäkitervakon kukinta on juuri alkanut, kohta kaikki kallionlaet ovat niitä punaisenaan.

Heinäratamo on tavattoman kaunis kasvi, tykkään tuosta psykedeelisestä ulkonäöstä.

Ja löytyihän se horkkakatkero! Ihmeellistä, miten siemenet ovat säilyneet itämiskykyisinä 15 vuotta. Viime vuonna on täten tullut lehtiruusukkeita, nyt kukkavarsia. Löysimme niitä useita kymmeniä.

Kasvi ei ole siis kovin kummoisen näköinen, mutta erittäin uhanalaisena hyvin tärkeä ja kiinnostava. Täytyy tulla kuvaamaan uudestaan, kun kukinta alkaa!

Heinäratamo Plantago lanceolata

Horkkakatkero Gentiana amarella

Kissankäpälä Antennaria dioica

Kiviyrtti Woodsia

Mäkitervakko Viscaria vulgaris

Seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes

Kesäinen veneretki

 Vaikka lämpötila on lupaavasti siirtynyt miinuksista plussalle, tuntuu varsinaiseen kevääseen olevan vielä pitkä aika. Yhtäkkiä muistin, että puhelimessani on kuvia kesäiseltä veneretkeltä.

Koska en yleensä ikinä käytä puhelimen kuvia blogiin tai paljon mihinkään muuhunkaan, olivat ne lähes täysin unohtuneet.

Kuvat ovat heinäkuun alkupäiviltä, kun oli vielä koleaa. Ystävä oli kaupungista kylässä ja pistin jonakin päivänä keittiön hellaan jopa valkean, kun tuntui niin viileältä. Taisi olla ennätys; en muista koskaan heinäkuussa taloa lämmittäneeni!

Pääsimme ihanan herrasmiesystäväni kauniilla puuveneellä pienelle luotoretkelle. Käväisimme parilla pikkuisella asumattomalla minisaarella.

Saarten luonto jaksaa aina hämmästyttää. Tuossakin on makeavetinen lampi ja suolainen meri (no, hyvin vähäsuolainen, Itämeri kun on) vieri vieressä, jopa pikkuruinen rantalepikkökin mahtuu samaan kallionkoloon.

Ystäväni luotettava menopeli on upea, tervalta tuoksuva, painava ja vakaa saaristovene. 

Pienimmissäkin kallionhalkeamissa on sinnikästä elämää.

Sateisen alkukesän takia sammalet olivat hämmästyttävän vihreitä. 

Käärmeenpistoyrttiä kasvaa kalkkipitoisilla paikoilla, se on kovin kaunis kukkiessaan.

Toivottavasti viihdyit retkellä. 

Toivon, että seuraavalla kerralla voin raportoida jostakin kiinnostavasta versonkärjestä puutarhassa.

Käärmeenpistoyrtti Vincetoxicum hirundinaria

Kristallia

 Kolme päivää sitten oli kirkas aurinkoinen päivä tähän mennessä talven kylmimmän yön jälkeen. Meillä mittari meni lähes –17 asteeseen, uskon, että lähes kaikkialla muualla oli kylmempää, jopa huomattavasti. 

Näitä talven – ja muidenkin vuodenaikojen – lämpötiloja, sademääriä sun muita sääoloja on todella mielenkiintoista seurata blogeissa ympäri maata ja vähän naapurimaissakin.

Nappasin kameran ja marssin kuvaamaan, tuolloin iltapäivällä pakkasta oli varmaan vielä 14 astetta. Kaikki kimmelsi. 

Peikonpaju on kerrassaan upea. Se ei ole ihan täysin talvenkestävä, joten jännitän, mitkä osat siitä tällä kertaa talvehtivat. Toissa talven pakkasiin kuoli osa, mutta nuori puu on silti ihan hyvässä hapessa ja parimetrinen.

Peikonpajun rinnalla elää preeriamesiangervo 'Venusta', joka on talvella kuurassa yhtä kaunis kuin kesällä kukassa konsanaan.

Lähdin kuvaamaan vasta iltapäivällä, paremmat kuurakuvat olisi saanut varmasti ennen kuin aurinko ehti niitä sulattaa. Kyläniityn ylle kehkeytyi hieno usva, tulipahan ikuistettua se.

Puuteripaju 'Mount Aso' näyttää jo punerrusta; tällä lajikkeella on vaaleanpunaiset pajunkissat.

Jänis ehti syksyllä järsiä monta versoa poikki ennen kuin sen huomasin ja ympäröin puskan kanaverkolla. Onneksi suurin osa pensaasta jäi tallelle! Tämä on ollut helmikuiden iso ilo, ja ihan kohtahan ollaan jo helmikuussa!

Kauriit eivät onneksi enää ole puutarhassani vierailleet, mutta niitä ja niiden jälkiä näkyy heti aidan ulkopuolella, joten vietin tänäänkin tovin tiivistäen aitaa ja tukkien aukkoja, joista valkohäntäpeura voisi kuvitella loikkaavansa yli. 

Pihaorjanlaakeri Blue Angel eli 'Conang' on viimein kasvanut, kun sitä ei ole syöty – tosin ei se edelleenkään ole kuin polvenkorkuinen. Mutta edes se, eikä vain matalat kärjistään syödyt versot, kuten alkuvuosina.

Kaakon suunnalta puhaltanut puhuri keräsi lunta kuin tilauksesta 'Sander's Blue' -valkokuusen eteläpuolelle sitä auringolta varjostamaan. Ihan ei voi luottaa, että tuo riittää, mutta pensas on toisaalta jo sen ikäinen, että ehkäpä pärjäilee ilmankin varjostusta. 

Maa ei välttämättä ole myöskään mennyt jäähän kovin syvältä, kun kovia pakkasia ei ollut kuin muutaman vuorokauden ja tuolloin onneksi tuli vähitellen luntakin. Maa oli aivan sula vielä uudenvuodenaattona.

Lunta on silti sen verran ohuelti, ainakin paikoin, että pikku jyrsijöiden reitit erottuvat. Supercat-pyydys on napannut tässä vuodenvaihteen jälkeen jo viisi peltomyyrää yhdestä ja samasta tunnelista. Jokainen miinusmerkkinen myyrä on kasveilleni elintärkeä. Voipi olla, että pakkaspiikki myös vähentää myyräkantaa, toivoa sopii.

Muistaakseni oratuomen tyven ympärillä on myyräsuojaverkko, mutta ihan varma en ole. Ainakin istutin sen metalliverkolla vuorattuun istutuskuoppaan ja se verkko ulottuu myös 30 cm maanpinnan yläpuolelle. Viime kesänä huomasin, että myyrät kyllä kiipeävät tuollaisen verkon yli halutessaan.

Oratuomi on juuristolla leviävä pensas ja toki se tyven syömisestä selviää, kunhan juuret ovat tallella, mutta pensaani on vielä niin nuori, ettei se ole kukkinut. Toivon kovasti näkeväni sen satumaisen kauniin valkoisen kukinnan keväällä.

Preeria on talvisin todella kaunis. Tässä on paljon kasveja, jotka pysyvät hyvin talvella pystyssä ja keräävät kuuraa kauniisti: ahdekaunokkia, mäkimeiramia, pietaryrttiä. 

Mietin, että olisi kiva laittaa kuva samasta kohdasta myös kesällä, mutta tästä jutusta tulisi liian pitkä. Ehkäpä teen vielä sellaisiakin kuvaparijuttuja tässä talven mittaan. Tee sinäkin!

Etelänkurjenmiekka on yksi talvisia lempikasvejani, toki satumaisen kaunis myös kukkiessaan kesällä.

Siinäpä viime aikojen kuulumiset. Kevättä odotellessa.

Onneksi pakkanen lauhtui, enää on –5.

Ahdekaunokki Centaurea jacea

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Mäkimeirami Origanum vulgare

Oratuomi Prunus spinosa

Peikonpaju Salix babylonica var. pekinensis 'Tortuosa'

Pietaryrtti Tanacetum vulgare

Pihaorjanlaakeri Ilex × meserveae

Preeriamesiangervo Filipendula rubra

Puuteripaju Salix gracilistyla

Valkokuusi Picea glauca