Tuesday 21 December 2021

Kuusi kuvaa kesästä

 Kuusi... oi kuusipuu, ei kun talvipäivänseisaus! Hei, sehän on nyt ja se tarkoittaa sitä, ettei tästä enää päivä lyhene. Pikku hiljaa aletaan kulkea kohti lumikellojen kukintaa!

Siispä oivallinen päivä vastata Rikkaruohoelämää-blogin lähettämään Kuusi kuvaa kesästä -haasteeseen. Haasteen on lanseerannut Tuplasti terapiaa -blogi.

Lintujen pesintä on aina yhtä mukavaa seurattavaa. Kesäkuun alussa ihastelin pientä kottaraisenpoikasta, joka tasapainoili piha-aidallani.

Kesän parhaita hetkiä ovat ystävien kanssa tehdyt veneretket – etenkin, jos ne tehdään hitaasti edeten ja nautiskellen tervantuoksuisella paatilla.

Varhain aamulla fiilistelimme Mustin kanssa kasvimaalla. Oli ihanaa, kun peurakanta oli sen verran pienentynyt, etteivät ne käyneet jatkuvasti pihalla. Satoa tuli jos jonkinlaista.

Olin iloinen siitäkin, että japaninkirsikka 'Royal Burgundy' on kasvanut yli kolmemetriseksi, oikeaksi puuksi, vaikka kapea se edelleen on. Se on tuo tummalehtinen taustalla. Tummalehtinen edessä on pyökki 'Rohan Weeping' ja sen edessä pari tummaa 'Concorde' -purppurahappomarjaa.

Täydellinen kukkaniitty ystävän pihalla.

Minunkin puutarhassani luonnonkukat saavat kukkia, vaikka noin hienoa niittyä en omistakaan. Sysiakileija kukkii käärmeenlaukan seassa, jokin matarakin siellä kasvaa.

Arvaa mitä, ei päästy edes kesäkuuta pidemmälle. 

Haastan Hiidenkiven puutarhan tekemään Kuusi kuvaa kesästä -postauksen sitten joulun jälkeen, kun Nestorin joulukalenteri on päättynyt.
Hyvää talvipäivänseisausta kaikille!


Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Purppurahappomarja – Berberis thunbergii, punalehtiset lajikkeet
Sysiakileija – Aquilegia atrata

26 comments :

  1. Ah, mikä ihana kesämeininki🌿

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt kun ajattelee, niin kesä on silkkaa ihanaa kesämeininkiä, vaikka olisi myrskypäivä ja kaatosade.

      Delete
  2. Kiitos, aivan kesässä sun kuvien kanssa 💚

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että piipahdit kesään kanssani ♥

      Delete
  3. Ihana kesätunnelma! Nyt sitten lähdemme kohti valoisempaa aikaa.
    Hyvää, kaunista joulun aikaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja hyvää joulun aikaa sinulle, Himmulle ja perheellesi!

      Delete
  4. Tähän aikaan vuodesta tuntuu hirveän kaukaiselta, että joskus voisi mennä ulos lyhythihaisessa paidassa. Tulee pitkä talvi vielä, sanon vaan.

    Tuon sun aiemman kirjoituksen kirje joulupukille on hyvä! Tänne saa myös laittaa kevään tulemaan vaikka heti. On nimittäin niinkin, että tässä eräänä aamuna olin lähes hereillä, kun ymmärsin, että kukkapenkki on perustettava päärynäpuun ympärille. Ei puutu kuin kevät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se ihan utopialta tuntuu.
      No nyt kyllä todellakin puuttuu kevät! Kukkapenkki päärynäpuun alla on loistoidea. Se on jännää, kuinka usein loistoideat tulevat joko juuri nukahtaessa tai herätessä, siinä rajapinnassa.

      Delete
  5. Kuvista välittyy kesän maku suussa ja lämpö iholla. Kuulen myös veden liplatuksen tervalta tuoksuvan veneen laitaan ja kottaraislapsen piipityksen aidalla. Nyt vain pusketaan läpi tämän talven. Kaikki tuo on taas edessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanat kesäfiilikset kuvasit! Onneksi mennään nyt kohti kesää tai ainakin päivä pitenee, vaikka kesään onkin vielä aikaa. Mutta viime ja toissa vuonna lumikellot aloittivat kukinnan jo helmikuun lopulla eli siihen olisi vain kaksi kuukautta!

      Delete
    2. Kaksi kuukautta menee vikkelästi, kunhan tämä joulu on hoidettu alta pois.

      Delete
    3. Niin menee! Kirjoitin muuten väärin, tämän vuoden helmikuussa tosiaan kukkivat lumikellot, vaikka talveen mahtui koviakin pakkasia.

      Delete
  6. Alkukesä onkin kauneita aikaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se on! Vehreää, vaikka olisikin jo helle ja kuivaa, mutta se ei vielä näy. Tänä vuonna heinäkuussa alkoi kuivuus kurittaa puutarhaa tavallistakin enemmän.

      Delete
  7. Ihanat kuusi kuvaa valitsit nämä kuvat on parasta tähän aikaan vuodesta. Kiitos sinulle.

    ReplyDelete
  8. Kivat kesätunnelmat! Kottaraisenpoikanen on hyvin hellyttävän näköinen aidan päällä tasapainoillessaan. Nythän voit tehdä vielä uuden postauksen samaan haasteeseen kun kerta pääsit vasta kesäkuulle :D
    Ajatella, että talvipäivänseisaus on jo ohi! Tästä sitä vain hissuksiin mennään kohti kevättä ja kesää.
    Kiitos haasteesta! Sormia alkaakin jo pikku hiljaa syyhyttää päästä puutarha-aiheisiin, vaikka on Nestorinkin touhuja ollut hauska esitellä. Tauko näpräämisestä ja minitouhuista tulee kuitenkin tarpeeseen kunhan saan vielä viimeisen postauksen valmiiksi. Ja ehkä Nestorikin kaipaa jo omaa rauhaansa ja taukoa jatkuvasta poseeraamisesta :D
    Hyvää joulua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä nyt voisi ihan hyvin jatkaa heinäkuun kuudella kuvalla, ja elokuunkin :-)
      Niinpä, nyt päivä pitenee, viimeinkin! Onhan tätä jo puoli vuotta odotettu :-D
      Mukava kuulla, että kesäpostaus jo kutkuttaa. Nestori on tosiaan joutunut melkoiseen somejulkisuusmyllyyn viime viikkoina, eipä ihme, jos hän haluaa yksityisyyttä vaihteeksi.

      Delete
  9. Valoa kohti mennään ja paras aika on edessä. Kesääkin voi jo muistella ilman kaihoa, malttamattomana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se kohta alkaa! Pakkanenkin lauhtui, ainakin tilapäisesti, ja se tuo mukanaan oikein keväiset fiilikset, vaikka onkin ihan lumista. Ihanaa, että mennään nyt pitenevän päivän suuntaan.

      Delete
  10. Ihana tuulahdus kesästä näihin pakkaspäiviin! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinulle ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, hyvää vuodenvaihdetta sinullekin!

      Delete
  11. Ihanat kesäfiilikset! Niitä juuri tarvitaan, kun lunta tulee koko ajan lisää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tarvitaan, todella! Nyt alkaa tämä joulufiilis jo vähitellen riittää, vaikka heti uudenvuoden jälkeen saisi kevät tulla, lumikellot ja krookukset.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!