Iloisia löytöjä

 Puutarhaihmisen onni on kadonneeksi luullun kukan jälleennäkeminen.

Hieraisin silmiäni, kun olin raivaamassa navetan itäpäädyn heinikkoa. Sielläpä kukkii pulskaneilikka!

Sitä tuli aikoinaan kylvettyä alppipenkkiin navetan edustalle, jonne laji on liian korkea. Yritin pariin kertaan siirtää kasveja ja siemeniä preerialle, huonoin tuloksin. Lopputulema on se, että onnistuin parissa vuodessa tuhoamaan pulskaneilikkakasvustoni kokonaan.

Vaan en onnistunutkaan! Jotenkin se on pystynyt kylväytymään rakennuksen nurkan taakse. 

Tämä on ihanaa, sillä keväällä ystävän lähettämät pulskaneilikan siemenet eivät itäneet ollenkaan. Siinä kasvimaan laatikossa, johon ne kylvin, ei ole itänyt mitään muutakaan. Tai on itänyt, mutta sitten kuollut. Missä lie vika, mutta siinä meni myös lempiväristen tuoksuherneiden pitkään vaalimani kanta. Siksipä tämä neilikkalöytö on sitäkin iloisempi, sillä ehdin jo surra pulskaneilikoitakin.

Vika voi olla biohiilessä, jota pistin suoraan laatikoiden mullan päälle ilman mitään lataamista. Toisaalta samoin toimin kaikkien muidenkin laatikoiden kohdalla ja kyllä niistä ainakin jotakin kasvaa.

Metodini on varmaan liian suurpiirteinen. Samoin teen ruokaakin. En jaksa monivaiheisia operaatioita, kaikki vain samaan astiaan ja uuniin.

Keräsin siemenet viimevuotisesta tiibetinkoirankielestä ja viskelin ne viimevuotiselle kasvupaikalle. Niistä kukkii yksi, ja sitten on tämä, kiveyksen koloon penkin eteen ilmeisesti itse kylväytynyt, joka on tuplasti sen kokoinen kuin se toinen. Ihana kukka, ja selvästi kimalaisten suosiossa!

Vaaleanpunakukkaisista ei ole näkynyt mitään. Viskoin siemenet keväällä suoraan ruusu-heinätarhaan, kun en esikasvatuksia harrasta.

Keväällä kennotaimena hankkimani söpöliini verenpisara 'Auntie Jinks' ei ole paljon kesän mittaan kasvanut, mutta päätti silti alkaa kukkia.

Taustalla näkyy lisää verenpisaran kukkia.

Se on siroverenpisara, jonka siemenet keräsin Orkneyltä aikoinaan, eikä kasvi ole viime vuosina kukkinut enää ollenkaan. Tai tässä samassa ruukussa taitaa kasvaa useampia. Ehkä muistin tänä vuonna lorauttaa verenpisaroille jotakin lannoitetta. Se on mahdollista. Yleensä kun unohdan lannoitukset kokonaan. Tämäpä ihanaa!

Voi kauhea, millaisen kuvan minusta saa, olen kuitenkin ammatti-puutarhaihminen. Puutarhani joutuu pärjäämään pitkälti omillaan, en vain ehdi, huomaa tai muista. 

Punaisessa villissä penkissä on edelleen elossa viime vuonna istutettu nepalinhanhikki! Niillä tuntuu olevan hyvin lyhyt elinikä perennaksi, niinpä olen tästä mikrokokoisesta hanhikista oikein iloinen.

Kuivaa on, se vaikuttaa kasvien kokoon ja kukintaan. Meille piti tulla toissa yönä oikein kunnon saderintama – aamulla, kun aurinko jo paistoi ja menin katsomaan sademittaria, siellä oli alle neljä millimetriä. 

Saniaistarhassa on vielä elossa kartioakankaali 'Metallica Crispa'. Olin ajatellut tämän jo hävinneen, mutta nyt sitä on kaksi tällaista minipientä kasvustoa. Akankaaleja istutan, mutta harvoin ne ovat enää parin vuoden päästä elossa. Tämän erikoisen hienon akankaalin elosta olen eri iloinen!

Ympärillä kasvaa ketunleipää, sen siirto metsästä onnistui lopulta.

Yhtä tumma, vaan perin toisenlainen on tummapärskäjuuri. Tätä kukkavartta odottelin kymmenisen vuotta. Ensin pärskäjuuri kasvoi metsäpuutarhassa, mutta siellä se ei tuntunut viihtyvän. Lisäksi peurat söivät sen varren aina poikki, mutta siihen ei paikka vaikuttanut, vaan aita.

Siirsin pärskäjuuren mutapuutarhan reunalle, jossa se periaatteessa löytää maasta kosteutta, jos vain ulottaa juurensa riittävän syvään (ehkä metriin?). Mutapuutarha kun on rutikuivana kaiket kesät. 

Muistin kastella tätä pari kertaa tänä kesänä. Nyt odotus palkittiin kukkavarrella!

Ransu kiittää huomiosta edellisen jutun kommenteissa. Tässä se tutkii Mustin puuhia, Musti pääsi nimittäin nuoren oravan jäljille. Tilanteessa oli sen verran vauhtia, ettei punkerolla, sydänvaivaisella Ransulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä karkeloihin mukaan.

Orava painui kuuseen eikä ehkä vähään aikaan tule kissojen juoma-astialle, josta olen nähnyt sen pari kertaa juovan.

Musti vetäytyi tähystyskivelleen pesemään tassuja. 

Puutarhan loppukesäinen ulkoasu masentaa – valitettavasti elokuu ei ole ikinä ollut lempikuukausi. Kaikki on lopussa, kauhtunutta, väsynyttä, samalla liian rehevää. Illat alkavat olla pimeitä, hyperahdistavaa. Jos joku alkaa hymistellä kynttilöiden ja sohvannurkan ihanuudesta, tinttaan virtuaalisesti.

Mutta on tässä vielä kivaakin jäljellä, nimittäin asterit, joita on tuolla Mustin takana ruusu-heinätarhassa. Ja on siellä yllätyskin!

Ta-daa! Kukas se tämä on?

Sepä onkin hankala kysymys. Olen siirtänyt parrakkaita kurjenmiekkoja moneen kertaan, kun ne eivät ole kukkineet. Tämä voi ehkä olla ystävän joskus yli kymmenen vuotta sitten tuoma tarhakurjenmiekka 'Indian Chief', joka ei ole vielä koskaan kukkinut.

No mutta eläköön blogi! Laittamalla hakusanan vasemman yläkulman laatikkoon löysin jutun toissa syksyltä, jossa kerroin siirtäneeni sitä tähän, oli oikein kuvakin. Kyllä tämä on mainio puutarhapäiväkirja.

En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä kukat – muuta kuin kaivelua varjoisemmaksi käyneestä Rohanista tähän paahteeseen, mutta iloinen olen!

Syysvuokko 'September Charm' on ottanut pienen varaslähdön ja aloittaa kukinnan jo elokuussa. 

Niin se on, syksy lähestyy. Hyvä puoli siinä on se, että voi ajatella kevättä, kun kukkasipulit tulevat kauppoihin. Tein myös ruusutilauksen Hollantiin. Eiköhän tästä taas selvitä, ja hyvää puutarhurointikeliä on luvassa, kun kuiva sää näyttää jatkuvan. Sadevesitynnyreistä löytyy onneksi kasteluvettä.

Kartioakankaali Ajuga pyramidalis

Ketunleipä Oxalis acetosella

Nepalinhanhikki Potentilla nepalensis

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tiibetinkoirankieli Cynoglossum amabile

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum