Saturday 21 May 2011

Omenapuu ankkurissa

Muotopuutarhani laidassa, tästä keittiön ikkunasta katsottuna vasemmalla, on vanha omenapuu. Se ei ole suuri mutta tuottaa maukkaita omenia, jotka ovat luultavasti 'Åkerötä'. Paksu vanha runko on kaunis, mutta osa oksista on kasvanut niin korkealle ylöspäin, että minun on pitänyt leikata puuta tahdissa "yksi suuri oksa vuodessa". Enempää puu ei kestäisi.

Tässä muuten pikkuisen muotopuutarhani tulppaanitilannetta ennen kuin siirrytään itse asiaan.

Olen jo pidempään miettinyt, että osaa oksista pitäisi muotoilla enemmän vaakasuoraan niin, että puusta saisi sateenvarjomallisen. Sehän helpottaa omenien keruuta, kukkien ihailua ja on muutenkin mukavan näköistä. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä painoja, jotka kiinnitetään sopiviin kohtiin muotoiltavia oksia.
Mitä painoksi? Päätin lähteä vintille ja verkkovajaan tutkimaan. Löysin kolme vanhaa pienehköä ankkuria – olisi myös kolme suurta, mutta noin kymmenen kilon painoinen ankkuri olisi ehkä hieman raskas oksaparalle... Ystäväni kyllä ehdotti, että sellaisen voisi pistää maahan ja siitä köyden oksaan vetämään tätä alaspäin!

My old apple tree desperately needs shaping into an umbrella. I take out one big upright branch a year but since it is quite much I can't do any regular pruning on top of it. Some branches really needed weighing down and I found a few old anchors for the job. It looks a bit funny but hey, it does the trick.

26 comments :

  1. Onpa jo ihanan näköistä! Mikä idea, ankkurit... Sopii täydellisesti saaristoon! Eikä omanapuukaan karkaa ihan tietämättä jos vielä maahan sen ankkuroit!! ;D

    ReplyDelete
  2. Hehee, ei tosiaan pääse lähtemään karkumatkalle! :-D

    ReplyDelete
  3. Jeee, toiset pitää lyhtyjä puissa roikkumassa, Saila ankkureita. Onko kyläläiset jo neuvoneet, että ankkureita pidetään vedessä eikä ilmassa? Mutta oikeesti, hieno idea.

    ReplyDelete
  4. Eero, en tiedä onko kukaan vielä huomannut, meinaan sitten kun huomaavat niin varmaan tulee neuvo tai pari :-D
    Kyllä minua neuvotaankin: "Kasvimaa on aina ollut tässä", "Puut on yleensä pidetty kuivumassa siinäjasiinä" jne.

    ReplyDelete
  5. Hieno idea! Erittäin hauska :D Ja herättää varmasti paljon puhetta! Josko se niinkuin joskus muuten loppuisi!

    ReplyDelete
  6. Niin jos puhe on vaarassa loppua niin onhan se hyvä pitää huolta ettei lopu. Luulen, että tekemiseni ovat muutenkin suosittu puheenaihe tällä saarella, mutta pitäähän niitä silti jatkuvasti ruokkia ;-)

    ReplyDelete
  7. Ihastuttavaa! Oikeasti aika kaunis näky nuo ankkurit vanhassa puussa. Minulla on sama proggis meneillään, painoina pöytäliinapainoja, nekin aika sopivia hommaan muttei yhtä esteettisiä kuin ankkurisi :)

    ReplyDelete
  8. Äää-äh. Sun painot on paaaljon hienommat kuin mun painot. :-D

    Betonista ajattelin joskus askartelevani noita puuntaivuttimia. Se ajatus meni sittemmin ohi, sillä hetkellä. Se tulee ja menee vähän omaa tahtiaan; saapa nähdä, milloin saan siitä kiinni.

    ReplyDelete
  9. Betonihommia olisikin kiva tehdä! En ole vielä ehtinyt niihin hommiin, paitsi jotakin anturan valua jne. lukuunottamatta, mutta se ei ole ihan sama :-D
    Omenapuuni oksat ovat niin isoja, ettei pöytäliinan painoista olisi ollut mihinkään - vaikutus ehkä sama kuin jos olisi ripustanut niihin kuolleen hyttysen. Sopivan painavien painojen keksiminen olikin haasteellista.

    ReplyDelete
  10. Mainiot painot! Voisiko omenapuun juurelle seuraavaksi kärrätä pienehkön kanuunan merirosvotunnelmaa tuomaan? ;D Minä sidoin tänään vanhempieni pienet omenapuut kiinni. Ilmeisesti siksi, etteivät karkaa.

    ReplyDelete
  11. Hitsi, kanuunaa ei taida ihan heti löytyä. Ransulle kieltämättä sopisi silmälappu °-)

    Mielenkiintoista! Omenapuilla on selvästi siis taipumuksia lähteä karkuun. Omppupuuni juurella partioi myös vahtijänis, mutta sen tehtävä on pitää oikeat jänikset pois tulppaanien kimpusta. En tiedä onko sillä aikaa vahtia myös puuta.

    ReplyDelete
  12. Kyllä nyt oikeasti tarttittas se kanuuna sulle. :D

    ReplyDelete
  13. :-D Ehkä sillä voisi myös pelotella kauriita!

    ReplyDelete
  14. Hyvä idea, ankkurit uusiokäytössä. On muuten aika hurjannäköinen tuolla puussa killumassa :D

    ReplyDelete
  15. Niin, onneksi se on niin korkealla, ettei kukaan iske sitä vahingossa otsaansa!

    ReplyDelete
  16. Hienot! Siinähän ne ankkuroi omenapuuta maata kohden :)

    ReplyDelete
  17. Toivottavasti näin käy! En ole yhtään perehtynyt kasvifysiologiaan; onko vanhojen oksien muotoilu vaikeampaa kuin nuorten. Ehkä kuvittelen, mutta ihan kuin oksat olisivat tänään jo vähän taipuneemmat kuin eilen ;-) Pitänee pitää silmällä, etteivät taivu maahan saakka.

    ReplyDelete
  18. Keväinen puutarhasi näyttää ihanalta! Mainio idea nuo pikku ankkurit, harvan ullakolta löytyy! Muotopuutarhaasi on muuten aivan huippuhyvä tarkastela juuri tuosta keittiön ikkunasta, olet valinnut paikan mitä ilmeisimmin tarkkaan.

    ReplyDelete
  19. Kiitos Maria!
    Siinä idea syntyi kun pari vuotta tarkastelin ikkunasta heinittynyttä marjapensaikkoa, jossa kasvoi nokkosta ja vaahteran vesaa ja mietin, että tarttis tehdä jotakin. Reunan omenapuu ja lähes keskustan pyöreämuotoinen karviainen jotenkin alkoivat sanella suuntaa... paitsi että se karviainen loppujen lopuksi sijoittuukin yhden penkin kulmaan, kun se ei ollutkaan keskellä! Hyvä niin, niin tuli säästettyä :-) Puutarha on niin pieni, että pelkkä ruohoympyrä keskellä onkin paras.

    ReplyDelete
  20. Hyvä ja kaunis idea! Maahan oisikin niin helppo kiinnittää, mutta kun sitä ruohookin pitäis leikata. Minä ostin nätin häkin ja laitoin sinne kiven, pitäiskin ottaa kuva siitä:)

    ReplyDelete
  21. Noissa oksapainoissa on tyyliä.!

    ReplyDelete
  22. Häkki on varmaan kaunis oksanpaino :-) Ja ehkä myös vähän luontevampi puun oksille ;-)
    Kiitos Inkivääri ja RosaG.!

    ReplyDelete
  23. Voi miten ihanat painot. Vinttisi taitaa olla oikein aarteenetsintä- ja löytöpaikka! Ei voisi sopivammat painot olla saaressa.

    ReplyDelete
  24. Kiitos Auli! Vinttini on tosiaan aikamoinen aarekammio. Olen tosi tyytyväinen kun löysin talot irtaimistoineen, jonka moni kylläkin kokisi rojuksi ;-)

    ReplyDelete
  25. Ihastuttava idea! Varmaan toimiikin ihan hyvin.

    ReplyDelete
  26. Kiitos Taina! Toivottavasti. Noihin voi sitten talvella ripustaa talipalloja ;-)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!