Eilen iltapäivän päätteeksi kävin pötköttämässä riippumatossa – se on taivaallinen paikka. Pään yllä surisevat pörriäiset vaahteroissa, linnut tsirpittävät ja tuuli humisee lehvissä. Ihan siinä vieressä on muoto-puutarhani, jonka reunalla on vielä jäljellä vanhaa karviaispöheikköä. Päätin ihan kevyesti sitä pikkuisen raivata, jotta saan yhden penkeistä viimeisteltyä.
Siinä ihan pikkuisen hikoilin ja kiroilin – tiesittekö, että karviaisella on hemmetinmoiset juuret: kuin puun paksu juurakko joka luikertelee ja menee itsensä kanssa solmuun ja istuu maassa kuin tatti? Onneksi naapurin Lea tuli silloin kylään, jotta pidin pienen hengähdystauon. Penkki on nyt valmis, aamun sade sen kastellut ja nyt mietin mitä siihen laittaisin tai siirtäisin muualta. Istutuskausi on ihmisen parasta aikaa!
Kukikasta viikkoa kaikille!
Kääpiömanteli – Prunus tenella
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.JPEG)
Kiitos, nyt sain nimen nätille rikkaruoholleni, punapeippi. Minäkään en henno kitkeä sitä jos sattuu kukkiva yksilö löytymään, on ihan kiva lisä puutarhan väreihin.
ReplyDeleteTäällä alkaa taivas pikkuhiljaa pilvistymään ja tuuli yltyy. Liekö kohta se ukkosrintama lähellä.
Sinne suuntaan se on kai menossa. Täällä sade lakkasi jo ja nyt odotan, koska aurinko mahtaisi putkahtaa esiin :-) Ihania nämä nopeasti ylimenevät sateet!
ReplyDeletePunapeippi on yksivuotinen, eli senkään puolesta ei kovin paha rikka.
Ihana blogi, linkkaan sinut sivulleni. :)
ReplyDeleteKiitos Kirsi, minun täytyykin uteliaana käydä kurkkaamassa millainen blogi sinulla on :-)
ReplyDeleteManteli se meidän pihalta puuttuu, ja aina sen kukkiessa ajattelen, että sen mukana puuttuu kaikki. Se on niin ihana, siro ja suloinen.
ReplyDeleteJoko sade lakkasi? Meillä rompsottaa vieläkin, on satanut viimeiset kolme tuntia. Teidän sateella taisi olla kiire tänne :-/
Olipa laittamattomasti sanottu tuo "istutuskausi on ihmisen parasta aikaa". Näitä puutarhaviisauksia pitäisi kirjoittaa ylös (siis minun; te muuthan sitä jo teettekin omiin blogeihinne).
Juhuhuu, lakkasi jo ja aurinkokin on paistanut jo pari tuntia.
ReplyDeleteManteleita on minulla kaksikin, sain ne aikoinaan puutarhuriystävältäni, joka on ne itse lisännyt. Ne ovat tosiaan niin luonnonkauniita - piirre, josta erityisesti pidän.
Kaunis tuo kääpiömanteli mutta rikkaruohotkin punapeippi ja pelto-orvokki on tosiaan somia. Tartossa viime viikonlopppuna yhdessä puistossa näin punapeipin sukulaiskukkia reheviä valkopeippejä - ja heti tulvahti mieleen muistuma jostain kaukaa lapsuudesta. Samanlaista liittyy näihin punapeippiin ja pelto-orvokkiin, ovat jotenkin nostalgisia.
ReplyDeleteJuu, minullakin on valkopeippiä. Luulin ensin, että se on luonnosta karannut rikkaruoho, mutta sitten luin että se on muinainen lääkekasvi ja ihmisen mukana tullut. Niin en niitäkään kaikkia kitke pois, kyllä sekin vanhaan kylään kuuluu.
ReplyDeleteMonessa villissä kasvissa on tenhoa, ehkä juuri niitä lapsuuden muistoja siis. Pidän kovasti myös pihani puna-ailakeista, niittyleinikeistä, ojakellukoista ja mäkikuismista - niitä oli lapsuuden kesähuvilamme pihassa ja sen läheisyydessä.
Nyt saa kukkia - rikkaruohot ja muut :) Eikä pieni sadekaan välissä haittaa :)
ReplyDeleteNyt ei haittaa mikään - edes aurinkoinen ilta ;-)
ReplyDeleteKyllä tämä vaan on kaunista aikaa vuodesta, kaikkein kauneinta!
Ai, siellä on päästy jo niin pitkälle? Täällä kylmää ja pilvistä. Mutta ei haittaa, kesä on kuitenkin täällä :)
ReplyDeleteBlogisi on kyllä oikein kukkateteellinen kurssi, mutta positiivisessa mielessä. Ihania nuo peipit, täällä ei niitä näy missään. On totta, että tämä on ihaninta aikaa mitä kuvitella saattaa, juhannuksenahan on jo ripaus syksyn tuntua (taidan olla yhtä pessimistinen kuin isäni, joka juhannuksen jälkeen alkoi jo käyttää aina pitkiä kalsareita...)
ReplyDeleteMikäs siinä, ei pitkät kalsarit miestä pahenna! Villasukat kuuluvat minulla koko kesään. Villa on hyvä materiaali, ei hiosta helteilläkään :-)
ReplyDeleteKyllä tämä on vuoden kauneinta ja toiveikkainta aikaa. Kiitos kauniista sanoistasi Auli!
Naukulan Mamma; täällä tuli aurinko esiin jo tosiaan varhain iltapäivällä. Ukkonen kun oli jo aamusta. Useimmiten kai säät siirtyvät täältä lounaisesta osasta maata sinne pääkaupunkiseudulle.
Oi, miten ihanan tunnelmallista herätä ukkoseen <3 Hmm... paitsi jos pelkää ukkosta, voi olla tunnelma aika karmiva... :) Ollapa mullakin riippumatto isojen lehvästöjen katveessa, kiireetön maanantai ja meren äänet taustalla. Ehkä vielä joskus?
ReplyDeleteOli tosiaan aika kiva herätä jyrähtelyyn, pidän ukkosesta, siinä on tunnelmaa. Ja kun kissapojat olivat jalkojen molemmin puolin niin ei tarvinnut niiden kastumistakaan miettiä :-)
ReplyDeleteMeren ääni ei kyllä pihalleni kuulu, paitsi joskus moottoriveneen tai yhteysaluksen ääni jos tuulee oikeasta suunnasta. Mutta ei se haittaa. Puiden suhinassa ja lintujen laulussa on tarpeeksi ihanuutta!
Varmaan sullakin tulee olemaan, tai ainakin jossakin muussa mansikkapaikassa!
Kukapa noin sieviä rikkoja hennoisis kitkeä:) Ukkonen on kyllä komea vaikka vähän pelottava ilmiö.
ReplyDeleteNiin, mitäpä sitä kitkemään jos puutarha tarjoaa kauniita kukkia omasta takaa!
ReplyDelete