Arat kasvit -raportti

Otin muutama päivä sitten kuvia talvenaroista kokeiluistani, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa niistä. Lupailin raporttia jossakin vaiheessa. Mitään kasvia en ole suojannut talveksi, vaan kokeilen, josko kestää – jos ei, niin antaa olla.
Mangoliat istutin viime keväänä. Tämä oli siis niiden ensimmäinen talvi. 'Susan' on matala, alle polvenkorkuinen, mutta yksikään sen versoista ei näytä paleltuneen kokonaan. Suurin osa lehdistä on silti puhjennut versojen alaosassa. Yksi kukkanuppu on kehitteillä.

Tender plants
I planted two trial magnolias and a sargent hydrangea last year. They have all survived the winter!

Tähtimagnolia on tuuheampi, mutta koska sen kukkanuput kehittyvät hyvin varhain keväällä, niiden paleltumisriski on suuri. Minun tähtimagnoliani ei ole kukkinut vielä lainkaan. Yksi muita suurempi nuppu oli, mutta sekin paljastui lehtisilmuksi. Tällä on mielestäni kauniit lehdetkin, joten olen tyytyväinen kasvin ulkomuotoon näinkin. Kukat ovat sitten bonusta.

Samettihortensia tekee uusia versoja tyvestä ja lehtii myös joidenkin versojen latvoista. Tällä on suuret, nukkaiset lehdet ja violetit harsomaiset kukinnot. Kasvi viihtyy ennemmin varjossa kuin paahteessa, joten aion vielä siirtää tämän varjoisampaan paikkaan. En todellakaan kuvitellut, että tämä selviäisi talvesta! Tuo juurella oleva sahanpuru paljastaa, että kyllähän minä tätä yritin hieman suojata viskaamalla tyvelle sahajauhoa myöhään syksyllä. Istutin tämän viime kesänä.

Tummalehtinen mustaselja 'Black Lace' on edelleen pukkaamassa yhtä versoa, se ei koskaan ole ollut näin hidas lähtemään liikkeelle! Verso venyy yhä vain tahtia millimetri kolmessa päivässä. Tämä kasvi on kasvanut pihallani jo muutaman vuoden, samoin kuin kolme tavallista vihreälehtistä mustaseljaa.
Neidonhiuspuu on myös asunut pihallani muutaman vuoden. Nyt tiedän jo, että sen lehdet puhkeavat vasta lähempänä juhannusta. Vihreä nystyrä varren sivussa on valmiina ja hengissä.

Magnolia 'Susan' on M. liliifloran ja tähtimagnolian risteymä
Mustaselja – Sambucus nigra
Neidonhiuspuu – Ginkgo biloba
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Tähtimagnolia – Magnolia stellata

Kotona ja reissussa

Isäntäpantteri kotipihalla, tyytyväisenä viiksenkärjistä hännänpäähän saakka, nuuhkien kotimaan rakasta multaa.

Kuka siellä liikkuu? Tarkkana kuin porkkana!

Tuon kuvan ottamisesta on jo kolme viikkoa. Silloin tuossa kostea niitty -viritelmässäni kukkivat posliinihyasintit. Nyt alkavat jo kirjopikari-liljatkin vedellä viimeisiään.

Mutta on mante-reella silti kevät edemmällä, kuten aina. Vaahteroissa on paljon suurem-mat lehdet ja syreenit kukkivat, minun pihallani ne ovat vasta tiiviillä nupuilla. Jo Korp-poon ja Nauvon suurten saarten sisäosissa, puhumattakaan mantereen puolelle saapumisesta, suuren eron rehe-vyydessä vielä huomaa. Keskikesällä eroa ei enää ole ja syksyllä saarissa saa sen takaisin mitä on keväällä menettänyt. Vihreää voi olla vielä joulunakin, kun meri lämmittää niin kauan kuin se pysyy sulana. Vaikka ei minua se haittaa yhtään, että kevät kestää pidempään. Mutta se saisi alkaa aiemmin!
Meri on sellainen patteri. Keväällä se on kylmäkalle, syksyllä kuuma-kalle. Joskus loppusyksyllä muistan startanneeni aamuvarhaisella omalta pihalta auton mittarin näyttäessä nollaa. Nauvon sisäosissa, useiden kilometrien päässä rannasta mittari laski -7:ään nousten taas nollaan lossirannassa. Paraisten päässä mittari laski taas lossirannasta sisämaahan ajettaessa, painuen Salon kohdalla alle -10:n. Niin suuret voivat erot olla.

Jos Musti saisi valita, ei kotoa lähdettäisi ikinä mihinkään. Enkä minäkään sitä pistäisi pahakseni.

Musti: Hei joku! Tulkaa pelastamaan mut täältä! Mut on kidnapattu!!
Ransu: Voisko joku tulla poistamaan ton häirikön tästä vaunusta.

Tulppaanin nuppuja siellä täällä

Myöhäisimmät lajikkeet ja varjopaikkojen tulppaanit ovat vasta avautumassa. Tämä on 'Blue Flag', jonka pitäisi olla laventelinsininen. Niin se olikin ensimmäiset pari vuotta, mutta sitten sai kai jonkin tulppaaniviruksen ja kukki jo viime vuonna raidallisena. Nyt se on kuin Rembrandttulppaani. En valita, juuri tällaisista hulluista erikoisuuksista maksettiin 1600-luvun Hollannissa talon verran.

Some tulips are still to bloom. 'Blue Flag' has turned stripy.

Punainen vihreäraitatulppaani. Tämä oikeastaan aukesi eilen, mutta en huomannut ottaa siitä vielä kuvaa. Pidän kovasti vihreäraitatulppaaneista, tässäkin on kauniin pehmeä punainen sävy ja upea kukan muoto. Nämä, kuten kerrannaiset myöhäiset tulppaanit edellisessä kuvassa, ovat tulppaanien viimeisimpiä kukkijoita.

Viridiflora Red.

Suurin osa muotopuutarhan punaisista papukaijoista on vieläkin auki.

Red parrots in my English Garden.

Talon pohjoispuolen tulppaanit kukkivat aina vasta kesäkuussa. Tässä kosteassa pääosin varjossa viihtyy kultatesma, joka on itse kylväytynyt muutamaksi tuppaaksi. Se on hyvä lehtomaisten paikkojen koristeheinä. Rehevät vihreät lehdet kuuluvat ukkolaukalle. Tuo valko-vihreä tulppaanin nuppu on hauska: se avautuu rajun punaraidallisena. Se on 'Carnaval de Nice', Nizzan karnevaalit.

By the north wall, Milium effusum 'Aureum', Allium 'Purple Sensation' and 'Carnaval de Nice' tulip.

Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'
Ukkolaukka – Allium hollandicum
Vihreäraitatulppaani – Tulipa Viridiflora-ryhmä

Patsaita ja muita koristeita

Tulppaaninvahtijajänis on saanut ansaittuja kehuja. Pihalleni on kertynyt jonkin verran muutakin koristusta, vaikka yritän välttää sekatavarakaupan oloa. Suurelle pihalle kuitenkin mahtuu kaikenlaista.

The Hare watches over my tulips – and it has worked: no hare nor deer has eaten my bulbs this year. Still, I put a net around the most precious ones.

Kivellä lepää kivi. "Olet silmäteräni".

You are the apple of my eye, in Swedish, "eyestone".

Haravantynkä vaihtaa paikkaa tarpeen mukaan.

An old rake (har har) supports plants wherever needed.

Tämä on jo muutamaan kertaan esiteltykin. Pagodikärhön tuki, jota pitävät kiinni lahonneen kuistin alta löytyneet lampun osat ja jouset. Tukea pitää korottaa, sillä kasvi versoo vanhoista versoista jo tuen latvassa. Tämän kärhön olen kasvattanut siemenestä, se oli helppoa.

Parts of old lamp holding together a clematis support.

Kirsikkapuun oksalla riippuu häkki (vinkki: näitä myydään Elsan lempituolissa!)

Pohjastaan hajonnut vanha suuri ruukku kehystää liljaa. Tämän vien talviksi sisälle, muuten se saattaisi murentua.

An old terracotta pot has lost its base. This must be taken in for winter or it would crumble.

Uusin tulokas on vielä ehkä liiankin puhtaanvalkoinen kissapatsas. Toisaalta katsoin, että se korostaa takanaan olevan kiven sammalpintaa. Siinä on hautapatsasmaista olemusta, mutta tämä ei ole hautapaikka, vaan esikko- ja vuokkopuutarhani. Patsaan edessä kukkivat balkaninvuokot (nyt enää yksi kukka jäljellä), kohta avaavat nuppunsa englanninsinililjat. Syksyllä ovat vuorossa murattisyklaamit.

The cat statue looks like a pet gravestone but it is not. It watches over the anemone- and primula garden, soon looking at bluebells that are developing flower buds!

Ja tietenkin, onhan täällä myös aito puutarhapantteri.

Musti the garden panther.


Englanninsinililja – Hyacinthoides non-scripta
Pagodikärhö – Clematis chiisanensis

Vain yksi tulppaani

Tämä on tarina ainokaisesta, jonka siirsin viime syksynä varjoisammasta penkistä vastavalmistuneeseen muotopuutarhani penkkiin. Tällä on pari kaveriakin, mutta ne muut ovat ilmeisesti jääneet sinne varjoon eivätkä kuki vielä. Tulppaanin sipulien löytäminen syksyllä on haastavaa, ne olisi helpompi kaivaa kukinnan ja lehtien lakastumisen jälkeen ylös ja laputtaa nimilapuin omiin laatikkoihinsa kuivumaan ja odottamaan syksyn istutusta!
Tämä yksi on vaaleanpunainen 'Duc van Tol Rose'. Duc van Tol -tulppaanit ovat vanhimpia viljeltyjä tulppaaneja ja niitä on monia lajikkeita.
Nupulla tämä ei kovin vaaleanpunaiselta näyttänyt, niinpä minulla kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin mikä tämä on. Kukinta alkoi 4.5.

Kukka on sisältä keltainen, kuten tulppaaneilla on usein tapana.

'Duc van Tol Rosen' vieressä on vahtijänis, johon olen todella tyytyväinen. Tulppaanejani ei tänä vuonna ole syöty lainkaan. Kanaverkon alla ovat pihani arvokkaimmat tulppaanit, 'Blue Flagit', jotka availevat vasta nyt nuppujaan.

Hiukan vanhettuaan kukkaan alkoi tulla vaaleanpunertavaa hentoa sävyä. Joka yöksi se meni siivosti suppuun.
Kuten kuvasta näkyy, penkki on todellakin vasta viime syksynä valmistunut ja kasvit niin mikroskooppisen pieniä ettei niitä melkein edes näy!

Sitten aloin kuvata pihallani kaikkea muuta ja unohdin päivä päivältä vaaleanpunertuvan pienen tulppaanin. Siellä se kuitenkin oli hiljalleen punastuen muotopuutarhassani, jossa pääosan olivat vieneet punaiset papukaijat. Tämä kuva on otettu 19.5. eivätkä tulppaanin terälehdet vielä silloinkaan pudonneet, se tapahtui vasta pari päivää sitten.

Pientä suurennosta tarvitaan. Siellä se on! Alhaalla omenapuun vieressä.

A single 'Duc van Tol Rose' has been a joy to watch. It transformed from creamy white to rose in a space of three weeks.

Lukunurkka ja mitä näen lepopaikasta

Paitsi että tämä on pikkuisen huijausta. Koko lailla kirjallisesti -blogissa Jenni heitti haasteen lukunurkan paljastamisesta ja siitä kertomisesta. Tuossa riippumatossa olen yrittänyt muutaman kerran lukea, mutta siihen paistaa iltapäiväaurinko niin makeasti että kirjan sivuihin sokaistuu. Ja koska kerran riippumattoon asetuttuaan ei siitä jaksa lähteä sisälle hakemaan aurinkolaseja, täytyy lannistua ja sulkea silmät, antautua tuulen keinutukseen ja lintujen äänten kuunteluun.
Eilen sain valmiiksi pikaprojektin: yhdistin venevajan vanhan sivuoven entisen pöydän jalkoihin. Pöydänkin äärellä voisi lukea tai kirjoittaa. Ovi on punamullattu mutta multa on kulunut pois alareunasta, missä meri on sitä kuluttanut. Laitoin pöydän sivuiksi jalkoja tukemaan vielä laudat, nekin venevajan vanhoja seinälautoja. Jalat silti harottavat vähän joka suuntaan. Hmm.
Pöydän paikka on keto, siksi siinä on heinikkoa eikä siististi leikattua nurmea. Paikalla on ollut asuinrakennus (nk. Petronellan talo, jossa on joskus toiminut myös koulu) ja sen hiekkainen perustus tarjoaa aivan erilaiset kasvuolosuhteet kuin savinen tonttini muuten. Olen hoitanut ketoa niittämällä ja haravoimalla nyt muutaman vuoden. Siinä kasvaa mm. päivänkakkaraa ja tuoksuvaa keltamataraa, monet heinälajit on vielä tunnistamatta, ne ovat selvästi sinertävämpiä kuin muut lajit tontillani. Tien puoleisessa päässä, vanhan kivijalan ulkopuolella kasvaa syreenejä ja niiden vieressä mysteeriruusua, joka on kartano-ruusutyyppinen vanha ruusu.

Auli puolestaan heitti haasteen Virveriikka-blogissaan Mitä näet kun lepäät. Uuden ketopöytäni äärestä näen mm. tämän näyn: lautakasoja ja niiden takana kukkivia kirsikka-puita...
Kuten kerroin, huijaan vähän. En ole vielä ehtinyt levätä pöydän ääressä muuta kuin parin mehulasillisen verran, ja kuten sanottu, riippu-matossa en saa luettua. Nokoset olen siinä kyllä ottanut. Riippumatto ja venevajapöytä ovat paikassa, jonne paistavat tonttini viimeiset ilta-auringon säteet.

Vaikka minun pitäisi tehdä työtä nyt jo tukka putkella, vähempi ei enää riitä, ovat säät taas aivan liian hyvät sisällä istumiseen. Niinpä täytin eilen myös taloni vierustan, ensin multaa, sitten maanrakennuskangas, sitten lautareuna ja lopuksi sepeliä päälle. Ei suurelta kuulosta, mutta projekti on ollut suuri ja jatkuu edelleen tuosta nurkan ympäri. Talon perustus oli lommolla sisäänpäin (ja on edelleen), savimaa sen työntänyt. Kahdelle seinustalle missä ongelma oli kaivettiin kunnon ojat puolentoista metrin syvyyteen ja leveyteen, sinne putket ja paksu sepelikerros – sekin kankaalla maa-aineksesta erotettuna.
Täyttöä ennen työmies valoi nuo betoniset tuet anturoineen sekä kellariin että ulkopuolelle samoihin kohtiin. Ne keksin omasta päästäni, kun joku ehdotti kokonaisen uuden betonikerroksen valamista sekä olemassaolevan sokkelin sisä- että ulkopuolelle, mutta minusta se ei kuulostanut tukevalta. Tällaisia vanhoissa kivikirkoissakin näkee. Joka tapauksessa talo on pysynyt pystyssä 60 vuotta vaikka sokkeli onkin lommolla, sen nurkat ovat sentään pysyneet suorassa, se on tärkeintä.
Maalasin sokkelin tukineen beigellä sokkelimaalilla, kröhöm, seinän maalaus on vielä kesken kuten kuvasta näkyy. Jos saan valita maan kaivuun ja seinän maalaamisen välillä valitsen aina sen kaivuun! Esi-isäni ovat varmaankin olleet maamyyriä.

Talon seinustalla oli aiemmin pieni notkelma ja se kasvoi nokkosta ja keltamoa. Nyt se on tasainen. Olen tyytyväinen siihen, että viimein sain hyvän paikan taimille. Ne ovat tähän asti olleet nurmella kukka-penkin reunassa, mutta se on ollut hankalaa sekä ruukkujen väleistä nousevien voi-kukkien että nurmen leikkuun kannalta. Tässä on aika varjoisaa, kasvit eivät toivot-tavasti kuivu.
Tuo korkein taimi on muuten tummanpunainen ukonhattu Tukholman puutarhamessuilta, se on jo muuttanut suurempaan ruukkuun. Pitänee taas lähteä maata kaivamaan, se tulisi muotopuutarhani neljänteen penkkiin jota en ole vielä aloittanut.

Safiiri aukesi

Toissapäivänä huomasin, että pikkukurjenmiekka 'Sapphire Gem' alkaa näyttää lupaavasti väriä.

Eilen sateen tauottua lähdin puutarhakierrokselle – kukka oli jo auennut! Tämä kukka on pieni ja hieman vioittunut, sillä joku oli nakertanut nuppua ja lehtiä varhaisessa vaiheessa. Lisää nuppuja on kuitenkin nousussa.
Pikku- ja tarhakurjenmiekoissa on nuo hurmaavat parrat, tässä kukan sisäosissa keltainen ja ulospäin tullessa valkoinen, mikä tekee kukasta kuuraisen oloisen. Oi kauneutta! Iirikset eli kurjenmiekat ovat ihan lempikukkiani, niin loistokkaita ja eksoottisia.
Ihanaa päivää kaikille!

My darling standard dwarf bearded iris 'Sapphire Gem' that I missed the flowering last year opened its first bud yesterday. I ordered this and some other irises from Aulden Farm in Herefordshire some years ago.

Pikkukurjenmiekka – Iris Pumila-ryhmä

Matalan profiilin pantteri ja huligaani

Mustille kuuluu hyvää vaikka en siitä kirjoita, se puuhailee omissa puuhissaan ja aina välillä pihalla kulkiessani tulee moikkaamaan "kur"! Yöt Musti toki enimmäkseen nukkuu jalkaani nojaillen.
Musti on hiljainen läsnäolija, joka ei pidä meteliä itsestään. Se ei tule tähän tietokoneen ääreen naamani eteen kymmenen kertaa päivässä kuten Ransu. Musti seuraa mielellään kävelylle, mutta ei aina, ei esimerkiksi silloin kun se on pantteripäikkäreillä naapurin vajan ylisillä. Silloin on tärkeämpää tekemistä.
Ransu seurailee minua paljon enemmän, lähes koko ajan. Pari kesää sitten olimme Ransun kanssa retkellä Utön saarella ystävien luona. Lähdin kävelemään talolta rannan venevajoille, matka noin 200 metriä, ja Ransu lähti mukaan. Matkan varrella eräässä tuvassa oli ikoniateljee ja ovi oli auki, oven edustalla seisoi lapsi. Ransu pitää lapsista ja suuntasi oitis matkansa ateljeeta kohti ja puikahtikin sitten ovesta sisään. Minä äkkiä perässä kuvitellen, miten kohta kissa on hyllyllä ja ikonit lattialla! Niinpä nappasin Ransun kiinni sanoen: "Huligaani, ei tänne saa tulla". Ikoneita tarkasteleva pariskunta kääntyi ja kysyi: "Onko sen nimi Huligaani?"
Voisi olla sopiva nimi. Kutsunkin Ransua lähes päivittäin Huligaaniksi, toisinaan myös Huliganissimoksi.

Mutta osaa Mustikin, se on varsin leikkisä pantteri. Tässä pientä painia kaupungissa, sinne kohta joudumme taas. Onneksi pojilla on toisensa.

I'm glad the boys have each other. They have so much energy!

Yksisilmäinen vastustaja

Isoveli mätkii ...

... ja kutittaa välillä takajalasta

On selvää kumpi haluaa leikkiä. Tai onkohan. Jos Musti lopettaa, aloittaa Ransu puolestaan kohta hyökkäyksen.

Mätkis! Pum! Kopskin kuuluu välillä, kun jommankumman luupää osuu johonkin (tai ehkä ne kopsahtavat yhteen)

Ja niin jatkuu paini, ja paini jatkuu taas...

Leikkisää päivää kaikille!

Kukkaisaa viikkoa

Pikkuinen kääpiömanteli on nyt aloitellut kukintaa. Tänä aamuna heräsin ukkosen jyrähtelyyn enkä vielä ole käynyt pihakierroksella tutkimassa päivän tilannetta, tämä kuva on eilispäivältä.
Eilen iltapäivän päätteeksi kävin pötköttämässä riippumatossa – se on taivaallinen paikka. Pään yllä surisevat pörriäiset vaahteroissa, linnut tsirpittävät ja tuuli humisee lehvissä. Ihan siinä vieressä on muoto-puutarhani, jonka reunalla on vielä jäljellä vanhaa karviaispöheikköä. Päätin ihan kevyesti sitä pikkuisen raivata, jotta saan yhden penkeistä viimeisteltyä.
Siinä ihan pikkuisen hikoilin ja kiroilin – tiesittekö, että karviaisella on hemmetinmoiset juuret: kuin puun paksu juurakko joka luikertelee ja menee itsensä kanssa solmuun ja istuu maassa kuin tatti? Onneksi naapurin Lea tuli silloin kylään, jotta pidin pienen hengähdystauon. Penkki on nyt valmis, aamun sade sen kastellut ja nyt mietin mitä siihen laittaisin tai siirtäisin muualta. Istutuskausi on ihmisen parasta aikaa!

Ihan kääpiomantelin alapuolella kukkivat rikkaruohot punapeippi ja pelto-orvokki niin somasti, etten tohdi näitä vielä kitkeä.
Kukikasta viikkoa kaikille!

Kääpiömanteli – Prunus tenella

Ällöttävän ihanaa

Haa, mitä karmivaa punaista ja karvaista maasta nouseekaan...? Aika ällön näköisiä, eikös? Mutta ah niin ihania, odottakaapa vain!
Karvaversot kuuluvat sulkavaleangervolle 'Chocolate Wing'. Hankin sen viime kesäkuussa Sainion taimistolta Vaasan ja Laihian väliltä. Kun kasvista ei tänä keväänä näkynyt mitään, ajattelin sen jo kuolleen. Olen nimittäin yhden valeangervon jo onnistunut menehdyttämään, ensin se oli liian paahteessa ja sitten siirsin sen kosteaan, joka olikin liian (talvi)kostea.
Savimaa on keväällä pitkään kylmä ja kasvit alkavat versoa vasta sitten kun sen sopivaksi kokevat. Huraa!
Nuo valeangervon ympärillä olevat pyöreät lehdet kuuluvat mukulaleinikille, jota kasvaa tontillani vähän joka paikassa. Se on oikein tyypillinen kostean savimaan kasvi. Se ei ole varsinainen rikkaruoho, vaan häviää kesäksi eikä käsittääkseni haittaa koristekasveja juuri ollenkaan, niinpä en sitä kitke. Mukulaleinikin kirkkaankeltainen kukinta on jo ohi.

I'm so glad my Rodgersia pinnata 'Chocolate Wing' has decided to come up after all. It has been very slow and I feared the plant had died. My garden is quite heavy clay soil that keeps cold long in the spring. Plants take their time.

Tässä 'Chocolate Wing' viime heinäkuussa, jolloin se ei ollut enää juuri ollenkaan punaruskea, mutta silti hyvin kaunis. Syksyllä siinä pitäisi taas olla ruskeaa sävyä, mutta nyt en kyllä muista kasvin viime syksyn ulkonäöstä mitään.

Ihan suklaasiiven lähellä alkaa vuorijumaltenkukassa olla jo monta kukkaa auki. Jännään vielä tämän vieressä olevan mustaselja 'Black Lacen' kohtaloa, sen kaikki versot näyttäisivät olevan kuivuneet (tai paleltuneet), mutta ehkä sieltä vielä versoo jotakin. Toivottavasti.

Mukulaleinikki – Ranunculus ficaria
Sulkavaleangervo – Rodgersia pinnata
Vuorijumaltenkukka – Dodecatheon meadia

Omenapuu ankkurissa

Muotopuutarhani laidassa, tästä keittiön ikkunasta katsottuna vasemmalla, on vanha omenapuu. Se ei ole suuri mutta tuottaa maukkaita omenia, jotka ovat luultavasti 'Åkerötä'. Paksu vanha runko on kaunis, mutta osa oksista on kasvanut niin korkealle ylöspäin, että minun on pitänyt leikata puuta tahdissa "yksi suuri oksa vuodessa". Enempää puu ei kestäisi.

Tässä muuten pikkuisen muotopuutarhani tulppaanitilannetta ennen kuin siirrytään itse asiaan.

Olen jo pidempään miettinyt, että osaa oksista pitäisi muotoilla enemmän vaakasuoraan niin, että puusta saisi sateenvarjomallisen. Sehän helpottaa omenien keruuta, kukkien ihailua ja on muutenkin mukavan näköistä. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä painoja, jotka kiinnitetään sopiviin kohtiin muotoiltavia oksia.
Mitä painoksi? Päätin lähteä vintille ja verkkovajaan tutkimaan. Löysin kolme vanhaa pienehköä ankkuria – olisi myös kolme suurta, mutta noin kymmenen kilon painoinen ankkuri olisi ehkä hieman raskas oksaparalle... Ystäväni kyllä ehdotti, että sellaisen voisi pistää maahan ja siitä köyden oksaan vetämään tätä alaspäin!

My old apple tree desperately needs shaping into an umbrella. I take out one big upright branch a year but since it is quite much I can't do any regular pruning on top of it. Some branches really needed weighing down and I found a few old anchors for the job. It looks a bit funny but hey, it does the trick.

Toukokuun kalenteripoika

Kalenteripojan takia ruokapöydälläni on vahakangas.

May calendar boy is top hunter Ransu. The reason for the oilcloth on my kitchen table. But he usually prefers my notes. 

Hän pitää itsensä omasta mielestään varsin puhtaana. Hyvä paikka peseytymiselle on mm. muistilappujeni ja erilaisten luonnosten päällä.

Silti pöytä on rapainen ja havunneulasia täynnä.

Ruokapöytä on nimittäin paras paikka peseytymiseen. Kissan logiikkaa.

Sohvallekin voi mennä nuolemaan rapatassut puhtaiksi, jos pöydälle ei jostain syystä mahdu.

Toukokuun kalenteripoika on usein rapainen siksi, että se on innokas myyrästäjä. Mehukkaimmat yksilöt löytyvät ilmeisesti ojan pohjalta. Huhtikuu oli juhlaa, kun lumi suli suojaamasta myyrien reittejä.

Tässä yksi herkkusaalis toissapäivältä. Nähtävälle tuominen on olennainen osa metsästystä. Oikeastaan saaliin kanssa poseeraaminen on Ransulle usein tärkeämpää kuin saaliin syöminen.

Voi Ransu ♡
On se niin läpeensä itseensä tyytyväinen, mutta ihmekös tuo, se on ylenpalttisen hemmoteltu ja melkein puhki rakastettu pikku kissa. Ransu on lisäksi alkanut kasvattaa itselleen muodikasta kesäkauluria, jottei juhannuksena tule vilu.