Hellan ääressä

Sain viimein tartuttua yhteen työlistalla viitisen vuotta olleeseen työhön, nimittäin hellanluukkuihin rintamamiestalossa. Vanhemman talon luukut hioin ja mustasin, kun muuri korjattiin, ja ajattelin, että samalla vauhdilla vedän nämäkin. Ongelmana on tietysti se, että olen hidas ja että hellaa lämmitetään yksitoista kuukautta vuodesta – eikä tämä heinäkuukaan nyt niin lämmin ole, että ilman tulta tarkenisi, mutta olen sitten nukkunut kahdella peitolla, päiväthän tulee kumminkin huhkittua pihalla.

Luukuissa oli vanha hopeanvärinen maali hilseillyt rumasti pois. Porin valun hienoista luukuista tuli kuin uudet poraan kiinnitettävällä teräsharjalla ja liesimustalla. En tajua, kenen älynväläys on ylipäätään ollut maalata hellanluukut, voi hellanjestas.

Tartuin sitten seuraavaan hommaan, kun luukut olivat kerta pois paikoiltaan. Olen yrittänyt pilkkoa hommia siedettäviksi urakoiksi, jotta ne tulisi tehtyäkin. Joten nyt löin kaksi kärpästä viidessä päivässä, aika tehokasta.
Maali oli jo valmiina, sillä kaikki kannattaa hankkia valmiiksi saarelle, josta kestää lähimpään rautakauppaan kaksi ja puoli tuntia ja samana päivänä ei enää pääse ehkä takaisin. Maalasin siis keittiön hellan ja olohuoneen Porinmatin peltikuoret, ne olivat ikävän harmaat ja nokeentuneet eikä niitä saanut puhtaiksi edes kristallisoodalla.
(Pitkällisten selvitysten jälkeen kävi ilmi, että Helmi-kalustemaali sopii ilmeisesti uunien peltikuorien  samoin kuin pattereiden maalaamiseen, joten hankin sitä. Samalla vetäisin tuon jakkaran päällisen, sillä sitä se on odottanut vuosia).

Olohuone. Porinmatin luukkua en käsitellyt muuten kuin hankaamalla sitä mahdollisimman puhtaaksi, sillä se on nähdäkseni emaloitu eikä emalia kannata yrittää maalata. Lisäksi kivat PORINMATTI -kirjaimet, jotka nyt erottuvat tummina, menisivät enempi piiloon. Kulunut ja uusi pinta vierekkäin voivat olla kivakin yhdistelmä.
Valitsin värin tuon taustaseinän mukaan, josta pidän kovasti. Aika sinistä tuli, ei edes siniharmaata, joksi olin tätä jotenkin ihmeellisesti kuvitellut, mutta hyvä näin. Kyllä väriä saa elämässä olla, etenkin taivaansinistä.
Onpa muuten siistin näköistä, kun kaikki roju on uunien ympäriltä raivattu puhdistusta ja maalausta varten pois.

Ransu näyttää, miltä keittiön hellan ympärillä oikeasti näyttää.

Vasemmalla on sähköhella ja -uuni pienessä kulmassa olohuoneen oviaukon vieressä. Sen pöydän alla on sytykelaatikko. Kissojen ruuat ovat pellin päällä epätoivoisena yrityksenä välttyä lattian pesulta. Oikealla tiskivati jakkaran päällä, koska tiskipöytä on niin pieni eikä muuta voileivän tekotilaa keittiössä oikein ole, niinpä tiskejä ei voi jättää tiskipöydälle odottelemaan pesua, eikä lavuaariin. Niin sanottu ruokapöytä on nimittäin työpöytäni ja kissojen tarkkailupaikka, ei siihen enää mitään voileipiä mahdu.

Kyl ny o hianoo!

Loppuun vähän poikien puuhia mutapuutarhassa.

Mutapuutarhassa ei ole enää yhtään vettä! Onneksi yöllä kai sataa taas.

Tarkkaavaista viikon jatkoa!