Tuesday 2 May 2023

Nakkeja, perunasalaattia ja harvinaisia puita

 Vappuaattona iltapäivällä sää kirkastui aamun sateen jälkeen.

Sain kutsun ystävän luokse, joka harrastaa puita. Sopivasti hänen luokseen mennäänkin metsätietä.

Löysin tällaisen herkun, mutta vain yhden. Jätin sen vielä kasvamaan, siinä on tosin riskinsä – joku muu voi sen napata.

Metsässä on sateen jälkeen raikasta ja vihreää.

Lopuksi mennään vanhan merenlahden reunaa. On märkää, puut ovat tervaleppiä ja tuomia.

Ystävän pihassa on kauniita vanhoja rakennuksia.

Lisäksi paikka on upea! Vanha merenlahti on kaislikkoa. Ystävän pihan alaosaan on kaivettu uimalampi, ei mitenkään pohjustettu, maa on vettä pidättävää savea. Kesällä vedenpinta on alempana, mutta lammessa on muistaakseni aina vettä.

Ystävä on dendrologian harrastaja eli kasvattaa monenlaisia puita. Mikään ei tietenkään ole vielä lehdessä, mutta tämä marjaomenapensas on aika lähellä. Tähänkin taitaa olla ympätty kaikenlaista.
Lisäksi on aitokastanja, neidonhiuspuu, jalavia ja saarnia maailman eri kolkilta, mitähän kaikkea. Kuvia en juuri ottanut, kun eivät ne juuri nyt näytä vielä miltään.
Punamarjakanukka oli kukassa, mutta olin niin pönttö, että en tajunnut ottaa siitä kuvaa.

Peurojen vuoksi pienet puuntaimet ovat verkon suojissa, sekin on kauniisti toteutettu.
Kesällä tässä levittäytyvät kukkaniityt, joita halkovat ruohonleikkurilla leikatut kulkureitit.

Pihan takana alkaa luonnonsuojelualue, pähkinälehto, ja maa kohoaa kohti entisiä kalkkikaivoksia. Kalkin vuoksi täällä kasvaa vaikka mitä. Löysimme jo monia seljakämmekän lehtitupsuja, jotka merkittiin suojaverkkojen laittamista varten – peurat syövät nimittäin nekin.

Parin viikon päästä koko alue kukkii keltaisenaan kevätesikkoa, nyt vuorossa ovat sinivuokot.

Pihakierroksen jälkeen nautimme vappuevästä eli nakkeja ja perunasalaattia sekä paransimme maailmaa tangon ja parin lasillisen merkeissä. Illaksi tuuli tyyntyi ja aurinko jatkoi loistoaan, parin kilometrin kotimatka oli mukava tallustaa. Yksi ja sama metsä voi olla säästä riippuen uhkaava tai sielua hivelevä.
Toivottavasti sinullakin oli mukava vappu!


Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii
Punamarjakanukka Cornus mas
Seljakämmekkä Dactylorhiza sambucina
Sinivuokko Hepatica nobilis

22 comments :

  1. Olipa kiinnostava vierailu, kiitos. Vaikka vielä on lehdetön aika, voin hyvin kuvitella, että tuo on upea paikka. Pähkinälehto kuulostaa ihanalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toisaalta nyt lehdettömään aikaan tuolla on ihanan valoisaa, kesällä on vihreää siimestä.
      Pähkinälehto on hieno, aivan keltaisenaan kevätesikoita kohtapuoliin. Noita lehtoja on täällä useitakin. Itsekin suunnittelen omaa mini-pähkinälehtoa vanhan saunan tilalle, mutta sen purkamiseen kuluu vielä tovi jos toinenkin. Se on kyllä hyvin märkä kasvupaikka, joten täytyy katsoa, viihtyvätkö pähkinät siinä edes.

      Delete
  2. Ihana kertomus matkasta ystävän luokse! Vappuni meni rauhallisissa merkeissä, sekä kotona, että käynnillä mökillä. Sää oli niin kylmä että palattiin mökiltä kotiin päivän aherruksien jälkeen, vaikka ensin aioimme yöpyä siellä.
    Ihanaa toukokuuta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa ihanalta, mutta olisi varmaan ollut kylmä yö mökillä. Mukavampi on kotona lämpimässä nukkua.
      Kiitos, ihanaa toukokuuta sinullekin!

      Delete
  3. Hyvin idylliseltä näyttävä paikka kauniine rakennuksineen. Harmillista, että peuroilta pitää suojata lähes kaikki. Kauhulla odotan, koska meille mahtavat eksyä nuo ei toivotut vieraat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti eivät eksy teille. Peura on puutarhurin pahin vihollinen, syö hetkessä niin isot tuhot, että hirvittää.

      Delete
  4. Olipa mukavan kuuloinen vappu, itse kun ei kaipaa mitään varsinaisia hulinoita. Luonnon äärellä on parasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama täällä. Ihanaa, kun on hyvää seuraa ja luontoa sekä rauhaa.

      Delete
  5. Kasvitieteellinen nakkiperunavappu, best! Tangosta en ole ihan varma :) Kaunis reitti vie perille ystäväsi luo. Ylinäppärät nuo suojaussysteemit kasveilla. Voi olisitpa ottanut Cornus Mas -kukinnoista kuvan. Omani selvisi talvesta, mutta luin juuri, että kukkii vasta 7 vuoden jälkeen istuttamisesta. Piiitkä odotus tiedossa siis. Toivottavasti teet reissun uudelleen lehtien puhkeamisen jälkeen. Odottelen kuvamateriaalia...Meilläpäin pähkinälehdot ovat tosi kosteita kyllä, uskon et onnistuu hyvin sielläkin. Ihastelen aina pähkinäpensas-sananjalka-sinivuokko-valkovuokko-yhdistelmää lähimetsässä. Kauniita kevätpäiviä saaristoon toivotellen samettihortensia

    ReplyDelete
    Replies
    1. On mukavaa seurata, kuinka ystävä on tangoista fiiliksissä ;-)
      Täytyypä varmaan tehdä uusintavisiitti ja muistaa kuvata Cornus mas. Se on nelimetrinen ja viimeinkin kukkii - kärsivällisyys palkitaan lopuksi, hyvin pitkän ajan lopuksi!
      Lehdot ovat ihania. Kaunista toukokuuta sinullekin, kirsikankukkia!

      Delete
  6. Kuulostaa hyvältä vapulta:)

    ReplyDelete
  7. Pähkinälehto kuulostaa kovin eksoottiselta täältä kaakonkulmilta katsottuna, eivät taitaisi meidän metsissä pärjäillä.. Sini- ja valkovuokot sentään meilläkin kukkivat. Voisin yrittää mökkimetsään lisätä luonnon esikkoja, joita kasvaa puutarhan penkissä...Kävelyretki metsän halki on sellaista luksusta, josta nauttii kaikin aistein. Oma vappunikin kului mökillä, järven rannalla, metsän laidassa. Toki kylmässä tuulessa mutta hyvässä seurassa, linnunlaulua kuunnellen ja niiden pesimäpuuhia seuraillen. Ja sisällä mökissä oli sentään ihanan lämmintä. Tango sopii myös minun makuuni:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulisin pähkinän teidänkin vyöhykkeellä pärjäävän, vaikka sitä ei luonnossa lehtoina kasvaisikaan.
      Teidän mökkivappunne kuulostaa täydelliseltä!

      Delete
  8. Hei, nyt kysymys: onko se aitokastanja ihan oikeasti koko ajan ulkona, ja minkä ikäinen? Mulla on kaksi tainta syksyn -21 ruokakaupan kastanjoista, olivat talven multapussissa jääkaapissa ja itivät keväällä -22. Viime talven olivat täysin kylmässä tilassa olevassa käytöstä poistetussa jääkaapissa. Ovi auki lauhalla ja ovi kiinni ja lämpökalle kaveriksi pakkasella. Olen miettinyt, mitä tehdä, kun ensi talvena eivät enää mahdu. Että pitääkö lahjoittaa kotiin, jossa on viileä tila? Millainen on ystäväsi kastanjan tarina? mk

    ReplyDelete
    Replies
    1. On aitokastanja koko ajan ulkona, kasvaa avomaalla. Olemme täällä vyöhykkeellä 1a. Luulisin, että puu on kymmenvuotias, se on ehkä 1,5 -metrinen. Täytyy kysyä sen alkuperää. Palaan asiaan!

      Delete
    2. Siellä on kyllä talvi yllättävän paljon miedompaa kuin täällä Kemiönsaaressa, vaikka meri olisikin lähellä kolmelta suunnalta. mk

      Delete
    3. Niin se varmasti on, vaikka olette etelämpänä. Teillä on mantereisempi ilmasto, täällä ollaan vähän niin kuin merellä, kun ollaan niin pienellä saarella ja kun se on sula, se vaikuttaa lämmittävästi.

      Delete
  9. Ihanan kuuloinen vappu ja ystäväsi paikka kuulosta taianomaisen kauniilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihana paikka ja täysin omassa rauhassaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!