Ruusuntuoksuinen juhannus

 Moni ruusu, joka yleensä kukkii vasta juhannuksen jälkeen, näytti nuppujaan jo kesäkuun alussa, kiitos toukokuun helteiden. Siitä pitäen on nuppujen kehitys ollut äärimmäisen hidasta, kiitos kesäkuun viileyden.

Tokihan tässä ruusuja on ollut kukassa: juhannusruusu, papulanruusu, 'Tove Jansson'. 

Kuvan tarhakurtturuusu 'Syke' yllätti aloittamalla kukinnan jo viikkoa ennen juhannusta. Tämä kukkii syksyyn saakka, joten tämän kesän kukkamäärä tulee varmaan olemaan hyvä. 'Syke' on kotimaista jalostustyötä ja lajikkeen kukat ovat ihastuttavat löyhän pallomaiset.

Ai niin – onpa valkokukkainen neilikkaruusukin jo aloittanut, en vain ole muistanut ottaa siitä kuvaa. Kurtturuusun perimää on siinäkin.

Taustalla 'Syke', edessä ketoruusuruoho, josta olen niin onnellinen! Monet kerrat yritin sitä puutarhaani saada siirtämällä ystävien pihoista, kylvämälläkin. Ei tärpännyt, paitsi sitten, kun hankin elinvoimaisen taimen Sotkamon Taimistolta. Tämä on sen tuottama siementaimi. Itse emotaimi on tänä kesänä jo valtavissa mitoissa. Ruusuruoho on tietenkin täydellinen ruusujen välikasvi ruusutarhaan.

Ruusutarhassa ei vielä kovin ruusuisaa ole. Jostain syystä suurin osa Austin-ruusuista on huonossa hapessa. Leikkasin ne elinvoimaisen silmun yläpuolelta joskus huhtikuun lopussa, mutta sen jälkeen ne versot, joissa oli elämää, näyttävät pääosin kuolleen. 

Onneksi täysin kuolleita ruusuja näyttää olevan vain yksi, joten toivon, että kesän mittaan ruusut ehtivät kasvaa ja kerätä elinvoimaa. Versoja on kasvussa, mutta hyvin hitaasti.

Ruusutarhassa kukkii vuodesta toiseen hyvin matala kameliajasmike, sen takana on 'Syke'. Taustalla on kasvimaa.

Onhan toki ruusutarhassa heleäorjanruusu, se kukkii parasta kukintaansa! Kuvasta voi ehkä tajuta, miksi oli hyvä idea nostaa se pergolaan; orjanruusu kasvaa aivan valtavaksi, kun versot ovat monimetrisiä. Korkealla sen kaartuva kasvutapa pääsee oikeuksiinsa ja versot ovat myös poissa rötköttämästä laajasti joka suuntaan ja tarttumasta vaatteisiin ja ihoon inhoilla koukkupiikeillään. 

Jotakin matalaa oksaa minun oli tarkoitus leikata, kun huomasin ruusutarhaa kitkiessäni kurjenmiekan jäävän ruusun varjoon. Pitää muistaa hakea oksasakset, niille taisi olla käyttöä jossakin muuallakin – kun vain muistaisi, missä.

Orjanruusuja kasvaa täällä kaikkialla. Minun pitäisi kitkeä niitä ahkerammin, sillä herkulliset kiulukat maistuvat minun lisäkseni linnuille ja taimia nousee ympäri ämpäri. Taustalla on hedelmätarhassa toistaiseksi tarkoituksella kasvava yksilö.

Siitä tulikin hyvä aasinsilta kurkata hedelmätarhaan.

Sielläkin tuoksuu jasmike, sillä tontin yläreunan 'Tähtisilmä' -loistojasmikkeet kukkivat parhaillaan ja niiden seuraan liittyy kohta toinen, isompi kameliajasmikkeeni. Jasmikkeiden edustalla hehkuu valamonruusu.

Siitä huolimatta, että se leviää, se on yksi ihanimmista ruusuista. Tuolla kivikkoisessa ylärinteessä saa levitäkin!

Valamonruusun kukan hehku on omaa luokkaansa. Yhdistettynä kellanvihreisiin lehtiin se on vastustamaton.

Oli pakko laittaa vielä tämäkin kuva, sillä kukan eri vaiheissa siinä on eri sävyjä. Väri hehkuu kauas – ja valloittaa sydämet.

Toissapäivänä oli puhetta ystävän kanssa tämän nimestä. Käsittääkseni tällä ei ole mitään tekemistä Valamon kanssa, vaan nimi on käännös ruotsalaisesta "vallmoros" -nimestä. Suomalainen nimi voisikin siten olla valmuruusu tai unikkoruusu.

Hillitympää ja hienostuneempaa sävyä tarjoaa punalehtiruusu. Tästä olen niin onnellinen: siemenet lähetti Päivänpesän elämää -blogin Katja. Taimista riitti muutama istutettavaksi pitkin tontin reunoja peuraesteeksi, ne vain kasvavat hyvin hitaasti kuivassa ja huonossa maassa. 

Parhaalle paikalle pääsi taimirypäs: tässä mäntyjen alla ruusu on päivittäisen puutarhakierroksen reitillä, lisäksi seurana on mm. siniharmaita pallohopeakuusia, joihin punalehtiruusu sointuu täydellisesti. Sen nimen pitäisi olla harmaalehtiruusu. Männyn runko jäkälineen on myös aika nappi tausta.

Tässäkään ei mikään loistomaa ole, vaan erittäin tiukkaa savea. Ruusu on jo minun korkuiseni ja joka vuosi siinä on vähän aiempaa enemmän kukkia. Kuvasta voi nähdä punaisia versoja kasvamassa ylemmäs, ruusulla taitaa olla kasvuspurtti menossa.

Nämä kukat! Ja sitten siniharmaat lehdet. Täydellisen kaunis ruusu!

Yksi Austin voi selvästi paremmin kuin muut. Ensimmäinen kohta kukassa on Emily Brontë eli 'Ausearnshaw'. Ihanaa haileaa persikkasävyä luvassa!

Brontë elää ruskopenkissä ja sen lähelle siirtämäni äitienpäiväruusu 'Oranje Moersdag' kukkii edelleen – tietenkin, nythän on sen luonnollinen kukinta-aika keskellä kesää eikä toukokuussa. Rakastan näitä pallokukkia! Taidan ostaa toisen eri värisen ensi vuonna, jos näitä taas tulee Nauvon ruokakauppaan. 

Samettina pohjalla on eilen aamulla ensimmäisen kukkansa avannut ranskanruusu 'Tuscany'. 

Koska kukka oli illalla jo eri näköinen, oli pakko kuvata se uudestaan! Tänä aamuna jo toinenkin kukka on auki. Nupuista päätellen niitä tulee tusinan verran. Aika hyvin viime kesänä istutetulle ruusulle.

'Tuscany' on täydellinen ruusu, jonka historia ulottuu ainakin vuoteen 1600. Tästä on 1800-luvulla jalostettu paranneltu versio 'Tuscany Superb', jolla on hieman kookkaammat kukat ja korkeampi kasvutapa, mutta eivät nämäkään kukat pieniä ole. Lisäksi harrastan historiaa, joten vanhempi parempi.

Onneksi menin siirtämään sen oranssinpunaisen äitienpäiväruusun tämän lähettyviltä, sillä kyllä se pistäisi silmään! Nyt tätä lähin ruusu on yhtä purppuraisen tumma 'Cardinal Richelieu', jonka nupuissa näkyy jo kukkaväriä. Tästä tulee purppurainen juhannus!

Ruusun lähellä kasvaa valkokukkainen kissankello 'Alba', joka on täydellisesti sointuva naapuri. Istutin sen vasta viime kesänä ja taimi on pieni, lisäksi kukat hyvin hentoisia ja niitä on auki vain pari kerrallaan – niinpä kuvaaminen on jäänyt. Nyt oli pakko ottaa kuva kissankellosta ruusu taustanaan.

Täällä tuoksuvat ruusut ja jasmikkeet – toivottavasti sielläkin!

Heleäorjanruusu Rosa vosagiaca

Kameliajasmike Philadelphus × virginalis

Ketoruusuruoho Knautia arvensis

Kissankello Campanula rotundifolia

Loistojasmike Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'

Punalehtiruusu Rosa glauca

Ranskanruusu Rosa Gallica-Ryhmä

Tarhakurtturuusu Rosa Rugosa-Ryhmä

Valamonruusu Rosa Francofurtana-Ryhmä 'Splendens'

Mustin pihakierros

 Kukkien sijaan keskitytään nyt siihen, mikä pihalla on oikeasti tärkeää.

Nimittäin Mustiin. 

Kunnioitettavasta 18 vuoden iästään huolimatta Musti on aktiivinen myyrästäjä. Tällä kertaa saaliina oli hiiri. Se tuotiin keittiöön asti, josta ohjasin Musti saalis suussaan takaisin ulos.

Pitkään Musti siinä patsasteli ennen kuin ryhtyi ruokailemaan.

Taas on täysi kottikärry kuvassa. Näistä eri päivinä otetuista kuvista voi nähdä, miten kukkapenkkien kitkentäraivaus on edistynyt.

Jyrsijäharvennuksen lisäksi on tarkkailtava kyläläisten liikkeitä.

Preerian laidan ryytisalvia on ryhtynyt kukkimaan, vaikka talvi sitä harvensikin. Preerialla on myös paljon myyriä – keväinen kukkasipuliloisto ei ole onnistunut, kun sipulit ovat hävinneet.

Kasvimaalla Ransu asettui Mustin koriin! Himputti!

Jatkoimme Mustin kanssa puutarhakierrosta. Taas on täysi kottikärry kuvassa. Alan olla voiton puolella!

Mustin hommat eivät lopu. Pulskia vesimyyriä riittää. Ne ovat niin hyvinsyöneitä, suorastaan läskejä, että niistä ei jaksa syödä kuin osan. Loput voisin toki pakastaa tai leipoa piirakaksi. 

Jötkäleen kokoa ei tuosta edes hahmota, mutta Musti ei ole pieni kissa. On muuten jäätävää katsoa vesimyyrän etuhampaiden kokoa – eipä ihme, että kokonaiset puunjuuretkin häviävät.

Musti ja me muut toivotamme mukavaa ja makoisaa juhannusta!

Villin punaisen penkin iloiset yllättäjät

 Hurraati hurraati hurraati hurraa!

Villi punainen penkki sijaitsee huussin ja vanhan talon päädyn välissä. Hurmaavimmillaan se on kirsikoiden kukinnan aikaan, kun tulppaanitkin kukkivat. Tuolloin on vielä valoisaa, nyt kesäkuussa puihin ovat puhjenneet lehdet ja alue on vähintäänkin puolivarjoisa.

Mutta oli siellä kukassa vielä hetki sitten yksi liekehtivän punainen tulppaani, suvitulppaani!

Tämä on mysteeri ja erittäin iloinen yllätys. Olin kyllä istuttanut suvitulppaanin, harvinaisen aarteen, villiin punaiseen penkkiin, mutta mielestäni vähän eri paikkaan. Lisäksi olin siirtänyt sen muutama vuosi sitten ruskopenkkiin, joka on vähän alempana rinteessä.

Koska suvitulppaani on niin kaunis, laitetaan tähän kuva ruskopenkin yksilöstäkin. Tämä on niin uskomattoman siro – ja myöhäinen. Idänunikot nuppuilivat vielä, nämä kuvat ovat reilun viikon takaa.

Kuinka onnekasta voi olla, että nyt minulla on niitä kaksi kappaletta! 

Odottelen lisääntymistä, mitä ei ole kylläkään tapahtunut, paitsi että nyt on se mystinen toinen kukkiva kappale. Pari vuotta sitten keräsin siemenet ja joitakin hyvin pieniä korsia niistä nousi. Istutin puolentoista vuoden kasvattelun jälkeen kylvöksen syksyllä ruskopenkkiin, mutta siitä kohdasta ei ole vielä noussut yhtään mitään. Siementaimet olivat kyllä aivan älyttömän minikokoisia, pikku sipulit tulitikun pään kokoluokkaa.

Ei siinä vielä kaikki. Pari päivää sitten havaitsin särkyneensydämen punakukkaisen Valentine- eli 'Hordival' -lajikkeen sittenkin elossa ja nousemassa maasta! Ehdin jo käydä samassa K-raudassa, josta taimen viime vuonna hankin, katsomassa, jos heillä olisi samaa valikoimassa tänäkin vuonna – ei ollut. No nyt säästyi nekin rahat.

Lisäksi nepalinhanhikki, jonka istutin syksyllä, on myös vastikään noussut maasta toisen 'Nippon Beauty' -pionin edessä, mihin sen istutinkin. Ja tänään löysin jo kuolleeksi julistamani 'King's Ransom' -rotkolemmikin ensimmäisen lehden toisaalla puutarhassa!

Pelkkiä hyviä uutisia siis niin täältä villistä punaisesta penkistä kuin muualtakin. Lisäksi ihastuttava korallikeijunkukka on aloittanut kukinnan. Kirjoitin siitä uusimpaan Oma PIHA -lehteen (numero 3/2024) juttuuni pitkään kukkivista perennoista. Tämä kun on kukassa seuraavat pari kuukautta yhtä soittoa.

Ensimmäiset varjoliljan kukat ovat avautuneet ja kohta seuraavat marhanliljat perässä. Iloisena olen pannut merkille, että ne viihtyvät puutarhani olosuhteissa. Tänä vuonna on kukkaan tulossa neljän ihan uuden lajikkeen ensikukinnat, jos muistin laskea kaikki mukaan! Ja jos ne ovat sitä, mitä paketin etiketissä väitettiin – se on aina oma lukunsa. Istuttaa yhtä, kukkaan tulee toista.

Onneksi kaikki varjo- ja marhanliljat ovat yhtä kauniita. Uuden väristen lajikkeiden saaminen vain on niin kutkuttavaa, että harmittaa, jos tulee taas sama 'Claude Shride' – vaikka se onkin upea.

Villin punaisen penkin vieressä on esikkopelto tai jouluruusutarha, jossa kasvusto on keskikesäisen korkeaa. Koiranputkien keveät kukinnot pitävät seuraa varjoliljoille, joita on vuosi vuodelta enemmän – niin oli tarkoituskin. Tämä nuppuinen tilanne on jännittävin.

Kohta poksahtaa!

Korallikeijunkukka Heuchera sanguinea

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Suvitulppaani Tulipa sprengeri

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Varjolilja Lilium martagon

Muotopuutarhassa sateella

 ja vähän paisteellakin, mutta tänään sataa, ihanaa!

Muotopuutarhan kukkaisin penkki on se, jota vesimyyrät eivät ole verottaneet eikä vaahtera vie voimia. Juhannuspioni vetelee vielä viimeisiään, sen seurassa kukkivat lukuisat lehtoakileijat ja tummakurjenpolvet. Nyt kiinanpioni 'Wladyslawan' isoimmassa nupussa näkyy jo kukkaväriä, kohta se aloittaa! Sopivasti, kun aikainen juhannuspioni lopettaa.

Muotopuutarhan pastelliseen värimaailmaan sopii tummakurjenpolvi 'Lavender Pinwheel'. Se tuottaa toki tavallisia viininpunakukkaisiakin siementaimia, kun sellaista kasvaa muualla puutarhassa; istutin lajiketta 'Samobor' ihan alkuvuosina. Mutta se ei sävyltään tänne sovi, niinpä sen väriset taimet saavat lähtöpassit ja näitä vaaleanliiloja suosin. Valkokukkainen siementaimi saa myös jäädä, ilman muuta.

On muotopuutarhassa silti jotakin dramaattista väriä. Lehtoakileija 'Black Barlow' on aina ollut jotenkin kitukasvuinen eivätkä sen kukat ole kovin kerrannaiset, mutta se näyttää silti varsin kivalta karhunjuuren kyljessä. 

Lisäksi rinneakebia kukki, viimein! Viime kesänä sen kukkanuput näivettyivät, mutta nyt pari kukkaa avautui. Tässäkin on jännää viininpunaista sävyä. Kukat ovat pikkuruisia. 

Kauan näitä kukkia saikin odottaa: istutin köynnöksen vuonna 2011. Kymmenen ensimmäistä vuottaan se paleltui aina maan tasalle, sitten alkoi versoa yhä ylempää ja viime talvestakin se selvisi jo lähes kahteen metriin asti. Eli aivan sama käytös kuin muratilla. Näköjään kasvit pikku hiljaa siedättyvät ilmastoon.

Mooseksenpalavapensas on myös vanha, sain siementaimen jo viisitoista vuotta sitten puutarhaystäviltä. Se etsi pari vuotta paikkaansa ja muutti sittemmin muotopuutarhan kuivimpaan penkkiin. Yksi kukkavarsi nousee, hyvä, että se edes! Ehkä kasvi jonakin vuonna runsastuu, vaikka en pistäisi päätäni pantiksi. On sillä ollut tässä ainakin vuosikymmen aikaa runsastua.

Takaisin lehtoakileijoihin. Pitkään toivoin vaaleansinistä akileijaa ja olen joka vuosi katsonut, jos 'Tower Light Blue' -lajikkeen siemeniä olisi siemenkauppojen valikoimissa, mutta ei niitä tunnu olevan – paitsi EU:n ulkopuolella, josta ei saa siemeniä tuoda. Nyt kuitenkin tämän väriset siementaimet ovat ilmestyneet sekä muotopuutarhaan että Rohaniin, joten toivoa on, että joskus saisin myös petticoat-mallisen vaaleansinisen akileijan, kun ollaan jo näin pitkällä!

Oikeastaan voisin itse pölyttää tätä yhden ihanan vanhan vaaleanpunaisen petticoat-akileijan kanssa. Tulin ajatelleeksi asiaa tietysti vasta nyt, tätä kirjoittaessani. Ja se Rohaniin aivan väärän värinen taimi täytyy siirtää muotopuutarhaan tämän kaveriksi.

Kun on riittävästi erilaisia akileijoja, tulee namupaloja joskus. Tämä Barlow-mallinen, violetin ja valkoisen kirjava siementaimi ilmestyi pari vuotta sitten Rohaniin ja sen siirto muotopuutarhaan onnistui hyvin. Jossain päin puutarhaa näin mielestäni toisenkin samanlaisen... akileijojen vauhdissa ei oikein pysy perässä!

Muotopuutarha sijaitsee talon eteläseinustalla, mutta se saa iltapäivällä varjoa vaahterasta ja yhden penkin kulmassa kasvavasta omenapuustakin. Tästä kuvakulmasta penkille johtavaa timjamipolkua ei oikein näe.

Mutta siellä se on, ja kitkin siitä kirahvinkukan ja voikukan taimetkin. Timjamipolku on ihanin juuri nyt, kun eri väriset timjamit kukkivat. Vaaleanpunakukkainen on vasta nupulla, se kukkii myöhemmin. Tuossa kasvaa tavallista kangasajuruohoa ja sen pienilehtisempää 'Minor'- sekä vaaleanpunakukkaista 'Pink Chintz' -lajiketta, kellanvihreälehtistä 'Bertram Anderson' -nurmiajuruohoa ja valkokukkaista 'Albiflorus' -harmaa-ajuruohoa. Ja kiveystä ei näy enää ollenkaan – pitäisi repiä vähän timjameita pois, mutta kenellä on sydäntä?

Tarhakurjenpolvi 'Rosemoor' on aloittanut. Tätä katsoessani mietin ihanaa reissua Lounais-Englantiin, jonka teimme vuosikymmeniä sitten silloisen siipan kanssa. Ei se ollut ensimmäinen eikä viimeinen reissu sinne, mutta ainoa kerta, kun olen päässyt Rosemoorin ihanaan puutarhaan.

Yhtenä vuonna, kun olin alkuvuosina istuttanut kaikenlaisia kukkia muotopuutarhaan, havaitsin, kuinka hyvin violetti ja valkoinen toimivat yhteen ja sointuvat myös keltaiseen taloon. Sittemmin olen hankkinut näihin penkkeihin pääasiassa sen värisiä kukkia.

Purppuratulikukka on täydellinen! Kuten myös monet laukat, tässä 'Early Emperor' -koristelaukka, joka lopetti jo kukinnan.

Täydellisyyttä edustaa myös jo edellisessä jutussa mainittu reginae-tyypin taatankurjenmiekka. Ja nuppuja on tulossa lisää. Kukkavarsia on tänä vuonna vasta kaksi, ja toiseen penkkin istutettu ei kuki vielä ollenkaan.

Kuten jo alussa totesin, tänään sataa. Se on ihanaa, sillä nyt sateet näyttävät tulevan sopivan säännöllisesti – juuri niin kuin toiveissa on. Edellisen kerran satoi kunnolla tasan viikko sitten sunnuntaina, maanantaina tuli vielä jonkin verran lisää. Hauskasti kyllä, nytkin on pääsadepäivä sunnuntai ja rippeitä vielä maanantaina.

Kun eilen katsoin ennustetta, oli siinä sadetta taas ensi sunnuntaille, mikä sen parempaa! Paitsi että tänään ennuste väittää, että maanantain jälkeen tulee silkkaa aurinkoa vailla pilvenhattaraakaan koko kymmenen vuorokauden ennusteen päähän asti. Kovin lämmintä ei ole, korkeintaan 17 astetta, mutta voi sentään. Aurinkoa ja tuulta. Eivät kai sateet lopu nyt tähän?

Aurinkohan on ihana asia, mutta puutarhan kannalta olisi ihanaa saada sadetta kerran viikossa.

Yksi muotopuutarhan tärkeistä ominaisuuksista on se, että sitä katsotaan myös ylhäältä päin keittiön ikkunasta. Koska talo on rinteessä, on sokkeli tässä alamäen puolella varsin korkea. Säännöllisen muotoista puutarhaa on mukava katsoa ja täältä voi sadepäivänäkin tarkkailla nuppujen avautumista. Aivan tuossa alareunassa voi nähdä 'Wladyslawa' -pionin nuppuja! 

Nyt näyttää siistiltä, sillä leikkasin puksipuuaidat. Niissä on nyt terävät kulmat ja muodot. Sillä seurauksella, että katkaisin taas kerran 'Polish Spirit' -kärhön varren. Kärhöt ovat tosi hankalia kasvaessaan leikattavan aidan vierellä. Pensassaksiin kun tarvitsee kaksi kättä, ei ole kolmatta pitämään kärhönvarsia kauempana. Ehkä jatkossa haen niihin kohtiin Fiskarsin keittiösakset, kun näitä työtapaturmia tuntuu tulevan joka vuosi. 

Harmaa-ajuruoho Thymus praecox var. pseudolanuginosus

Juhannuspioni Paeonia humilis 'Flora Plena'

Kangasajuruoho Thymus serpyllum

Karhunjuuri Meum athamanticum

Kiinanpioni Paeonia lactiflora

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Mooseksenpalavapensas Dictamnus albus

Nurmiajuruoho Thymus pulegioides

Puksipuu Buxus

Purppuratulikukka Verbascum phoeniceum

Rinneakebia, kastanjaköynnös Akebia quinata

Taatankurjenmiekka Iris variegata

Tarhakurjenpolvi Geranium × magnificum

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Kurjenmiekat – parrakkaat ja muut

 Tähän asti kukkineet.

Juttu alkaa toukokuulta, sillä nämä eivät ehtineet saada palstatilaa kukkiessaan. Matalat parrakkaat eli pikkukurjenmiekat kukkivat jo keväällä. Tässä on 'Webelos'.

Varsinainen perusmuoto, toisin sanoen luonnonmuoto, matalista parrakkaista on kääpiökurjenmiekka. Tämä nimiasia taitaa vähän sekoittaa, mutta tieteellisten nimien kanssa tämäkin asia on yksinkertainen: tämä on Iris pumila, kun kaikki jalostetut lajikkeet ovat Pumila-Ryhmää. Lähisukua siis.

Tämä se on se perinteinen, hyvin leviävä, matala kurjenmiekka, jolla on upeat tummanliilat kukat. Parta on vaalea. Luultavasti tässä on jonkin verran sävyvaihtelua luonnossa, useimmissa kasveissa on.

Lajikkeet voivat olla aika saman näköisiä kuin luonnonlaji, mutta tämä on lajike eli pikkukurjenmiekka 'Banbury Ruffles'. Parrat ovat upean tummansiniset. 

Paitsi että useimmissa luotettavissa lähteissä näyttää Banbury Rufflesilla olevan vaaleat parrat... eikä tällä ole oikein ruffleakaan, eli röyhelöä. Lajikenimi saattaa muuttua jossain vaiheessa, jos saan ikinä selville triljoonista iirislajikkeista, mikä tämä saattaisi olla. 

Tämä on ostettu ihan luotettavasta taimimyymälästä, mutta niidenkin kanssa käy silloin tällöin niin, että purkissa ei kasva sitä, mitä taimilapussa lukee. Puutarhaliikkeet ovat sen tiedon varassa, mitä taimien väitetään niissä ulkomaisissa tukuissa olevan, joista taimet tulevat. Ainoa keino saada varmasti oikeita lajikkeita, on ostaa taimet siltä, joka ne kasvattaakin.

Kaikki edellä mainitut kasvavat muotopuutarhan paahteisimmassa ja kuivimmassa penkissä. Kylläpä kasvusto näyttää tässä toukokuun kuvassa matalalta! 

Touko–kesäkuun vaihteessa muotopuutarhassa kukki "maatiaiskurjenmiekka" eli viittakurjenmiekka. Sekin on vanhan ajan perenna, joka leviää ja kukkii hyvin. Moni sanoo tätä saksankurjenmiekaksi.

Viittakurjenmiekka sointuu täydellisesti muotopuutarhan violettiin tunnelmaan. Samaan aikaan kukkivat 'Early Emperor' -koristelaukat, ne ovat aikaisia ja lopettivat jo kukinnan.

Samaan aikaan toisaalla... toukokuun lopulla jännitin, tuleeko taas sama kurjenmiekka kukkaan kuin vuosi sitten, jolloin missasin sen ensikukinnan kokonaan. Oli sama työtehtävä mantereella samaan aikaan tänäkin vuonna. 

Tältä kasvi näytti lähtiessäni. Vastavalossa on hyvä vakoilla nupun kehittymistä. Tämä kasvaa kurjenmiekkapenkissä vanhan talon eteläseinustalla.

Mutta eipä se ollutkaan se sama, joka oli varmaan ollut pikkukurjenmiekka – viime vuoden toukokuu oli niin paljon viileämpi, että nehän kukkivat tänä vuonna jo aiemmin. Siis jos kukkivat ylipäätään. Tämä on keskikorkea parrakas eli helluntaikurjenmiekka 'Red Zinger', vanha tuttu!

Vanhan talon eteläseinusta on paahteinen paikka, mutta toistaiseksi se ei ole saanut kurjenmiekkoja kukkimaan sen paremmin kuin muuallakaan. Täytyy yhä perehtyä niiden vaatimuksiin. Olen nyt yrittänyt lannoittaa, jos siitä olisi apua.

Seuraavaksi kukkaan tulivat korkeat parrakkaat eli tarhakurjenmiekat, joita yhä edelleen saksankurjenmiekaksi kutsutaan, vaikka se on oma, eri lajinsa. Tämä hurmuri on 'Abkhazia' tai 'Abkhaziya', mielettömän ihanan värinen! Kukkavarsi vain meni aivan kenoon tuulessa. Siinä, missä toukokuu oli paahteinen, on kesäkuu ollut tuulinen.

Omia keltakurjenmiekkoja kukkaan odotellessa laitan kuvan ystävän kokeilusta. Hän istutti jakopalan omista luonnonmiekoistaan meren rantaan testatakseen, sietääkö keltakurjenmiekka suolavettä, vaikka Itämeri vähäsuolainen onkin. 

Miekka on kasvanut hyvin tuossa rantakaislikon tuntumassa monta vuotta ja kukkiikin, eli hyvin sietää.

Omissa keltakurjenmiekoissani on vasta nuppuja. Tämä kirjavalehtinen on 'Variegata' kosteikkopuutarhassa. Taustalla näkyy iso ilon aihe: kuningassaniainen selvisi talven jääkentästä, vaikka eli jääkuoren alla kuukauden. Myös sen punaruotinen lajitoveri vähän sivummalla on elossa. Nämä eivät toistaiseksi ole kasvaneet ollenkaan sellaisiin mittoihin kuin mihin totuin asuessani Englannissa.

Tässä vähän mallia Englannista: kuningassaniainen siellä toukokuun alussa, vasta ponnistamassa korkeuksiin ja jo nyt korkeampana kuin omat kuninkaani yltävät koko kesänä!

Kosteikkopuutarhasta sellainenkin iloinen uutinen, että kilpirikko on hyvinkin hengissä. Keväällä se kukki vain yhdellä kukkavarrella ja pelkäsin jo suurimman osan kuolleen talvisen paksun jääkuoren alle. Alun perin istutin tuohon kolme taimea.

Nyt, kun kitkin kosteikkopuutarhaa, sain varoa jalkojani, sillä maasta nousee kilpirikon suuria pyöreitä lehtiä laajalta alalta. Koko kasvusto on hengissä, ei vain kukkinut sen enempää.

Kilpirikon takana on kirjokurjenmiekka 'Kermesina' tulossa kukkaan. Ensimmäiset kaksi purppuraista kukkaa ovat auki.

Takaisin kuningassaniaisten päähän. Kun tähtää saniaista kameralla toisesta suunnasta, on etualalla siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly'.

'Wealden Butterfly' on intensiivisen sininen. Sisemmät kehälehdet ovat aika lyhyet tehden kukista ilmavat, perhosmaiset.

Nilan (Lappalainen etelässä -blogi) lähettämistä siemenistä kasvatetussa siperiankurjenmiekassa on upeasti kukkia! Tästä tuli tällainen tavis-sininen, vaikka siemenet on kerätty valkokukkaisesta. Näinhän usein käy etenkin, jos pihalla kasvaa myös sinistä ja pölytykseen tulee perimää siitäkin. Toinenkin taimi on, se ei ole vielä kukkinut.

Siperialaista ynnä muidenkin perimää sisältävät jalostetut kurjenmiekat luetaan loistokurjenmiekoiksi. Tässäkin asiassa on tieteellisissä nimissä paras logiikka: siperialainen on Iris sibirica, loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä. Oikeastaan tykkäisin siitä, ettei tarvitsisi käyttää suomalaisia nimiä usein ollenkaan, mutta teksti taitaisi mennä vähän vaikeaselkoiseksi.

Tämä suloinen hailean vaaleakukkainen ja erittäin korkea loistokurjenmiekka on 'Hohe Warte'.

Se kasvaa vuokko-esikkopuutarhan eteläpäässä ja vuosikausien kasvamisen jälkeen ryhtyi viimein pari vuotta sitten kukkimaan. Täydellisen kaunis, ilmava kukka!

Pysytään vielä siperialaisissa. 'Kleiner Schmetterling' (voi jestas näitä saksalaisia nimiä!) vei tiensä sydämeeni puhtaasti kukan ansioilla, ei nimensä vuoksi. Oikeastaan nämä pitkät ja ruman kuuloiset saksalaiset nimet aiheuttavat sen, että kukan täytyy olla erityisen kaunis korvatakseen nimen hirveyden.

'Kleiner Schmetterling' kasvaa muotopuutarhassa ja nyt sen kanssa samaan penkkiin on avautunut yksi ensikukinta!

Tämä on taatankurjenmiekan reginae-tyypin eli tällaisen violetinvärisen siementaimi, jonka hankin kaksi vuotta sitten. Todella kaunis, raikas väri!

Sokerina pohjalla on suuri rakkauteni, tarhakurjenmiekka 'Louvois'. Tämä aloitti yllättäen kukinnan ruskopenkissä, vaikka tiedän siirtäneeni juurakon aiemmalta, huonommalta kasvupaikaltaan vanhan talon eteläseinustalle: siellä se kukki viime kesänä. Ilmeisesti olin jakanut kasvuston ja siitänyt osan tähän. 

Ruskopenkin sävyihin tuo istuukin täydellisesti. Taustalla on punaruskea japaninvaahtera 'Enkan'.

Ihanaakin ihanampi 'Louvois'. Tästä sanotaan, että sisemmät kehälehdet ovat kinuskia, ulommat viininpunaa. Aika herkullinen kukkanen siis!

Eikä tässä vielä kaikki. Kirjokurjenmiekka tosiaan vasta aloittaa, samoin kelta- ja etelänkurjenmiekat, sysikurjenmiekka ja pari loistokurjenmiekkaa. 'Abkhazia' meinaa tuottaa vielä ainakin yhden kukan pidettyään viikon verran taukoa. Elän toivossa, että joku lukuisista muistakin parrakkaista kurjenmiekoistani päättää vielä tuottaa kukkia, onhan tässä kesää jäljellä! 

Osa niistä tulee myös siirtymään aiempaa paahteisemmille paikoille. Sellaista on elämä kurjenmiekkojen kanssa. Osa kaipaa kosteaa, osa rutikuivaa kasvupaikkaa.

Kosteudesta puheen ollen: edellisestä sateesta on lähes viikko ja on tosiaan tuullut. Huomiselle on luvassa sadetta, onneksi! 

Helluntaikurjenmiekka Iris Intermedia-Ryhmä

Japaninvaahtera Acer palmatum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kilpirikko Darmera peltata

Kirjokurjenmiekka Iris versicolor

Koristelaukka Allium Koristelaukka-Ryhmä

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Kääpiökurjenmiekka Iris pumila

Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä

Pikkukurjenmiekka Iris Pumila-Ryhmä

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Taatankurjenmiekka Iris variegata

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Viittakurjenmiekka Iris aphylla