Thursday 8 December 2022

Kevätkalenterin seitsemäs luukku

 Narsissikoivikko.

Tämä luukku on vähän isompi, sillä muistin kevätkuvia katsellessa, että koivikosta piti tehdä oma juttunsa keväällä. Mutta niin vain toukokuussa tapahtuu valtavalla vauhdilla kaikkea, ja se jäi.
'Tête-à-Tête' -narsissit ovat runsastuneet hyvin vain parissa vuodessa. Näitä en ole itse hankkinut, sillä lajike on vähän liian tavallinen, sitä tunkee verkkokalvoille joka ikisessä marketissa ja puutarhaliikkeessä keväisin.

Täytyy sanoa, että on 'Tête-à-Tête' paikkansa ansainnut. Ensinnäkin se on aikaisimpia. Toiseksi se sietää olosuhteita. Koivikko ei ole paras paikka narsisseille, sillä se on kuiva. Osa lajeista ei selviä, mutta tämä viihtyy.

Kerrotun 'Tête Bouclé' -narsissiruukun taisin kyllä itse ostaa toissa keväänä, istutin sen sipulit myös koivikkoon. Tuo pyöreä kukkapallo on niin hauska.

Koivikko on loivassa etelärinteessä, joten jotakin sulamisvesiä siihen pitäisi keväisin valua. Koivujen harventamisen jälkeen valoa on tullut vähän lisää, mutta aluskasvillisuus on edelleen ihanan harva ja kitulias. Toivottavasti se pysyykin sellaisena, sillä tämä on pihani ainoa alue, joka voi olla tällaisenaan ilman hoitoa. Kaikkialta muualta puskee nokkosta, vattua ja pelto-ohdaketta, jos ei mitään tee.

Isotorvinen 'Snow Frills' on ensimmäisiä narsisseja, joita tähän istutin, ja se kukkii koivikon etureunassa edelleen. Osa sipuleista on hävinnyt, mutta tämä yksilö on tehnyt sivusipuleita.

Toukokuun puolivälissä alkaa olla kukassa jo useampia lajeja ja lajikkeita. Valkoinen saattaa olla 'Mount Hood'. 
Sammaloituneet isot kivet lisäävät koivikon kauneutta.

Koivikon yläreunassa on jo aika monia erilaisia narsisseja. Verkkoaidan toisella puolella on kevätesikoita naapurin puolella, osa niistä on punakukkaisia variantteja.

Viime keväänä siirsin yhden ison tuppaan kevätesikkoa toisesta päästä pihaa tänne, se näkyy vasemmalla ison kiven edessä.
Koivikko avautuu heti pihatien vieressä siinä päässä pihaa, jonne tulen kotiin ja jonne jätän auton. On ihanaa ihastella tätä näkymää jokaisen kotiintulon, postinhaku- ja roskienvientireissun yhteydessä, ja tulee tänne päähän tonttia käveltyä varta vasten muutenkin. Valo on kaunis. Keltainen, valkoinen ja vihreä on väriyhdistelmistä raikkaimpia.

Tämä narsissi on uutta lajiketta, jota istutin vuosi sitten syksyllä. Valitettavasti vain olen eri osoitteessa kuin puutarhapäiväkirjani! En pysty mitenkään muistamaan, hyvä kun muistan tämänkään syksyn istutuksia. 
Ostan tänne koivikkoon aika suunnittelematta sopivan näköisiä valkoisia tai vaaleankeltaisia narsisseja, joita tulee vastaan kauppojen hyllyillä. Jos jotakuta kiinnostaa, niin selvittelen lajikenimen, kun pääsen taas kotiin. 

Tämä on muistaakseni 'Sir Winston Churchill'.

Tämän tunnen hyvinkin. Kauniisti nuokkuvia sitruuna-valko-sävyisiä kukkia on yksi tai kaksi per varsi. Kuvissa näkyy joskus isompiakin ryppäitä, mutta ehkä ei näin karulla paikalla ilman lannoitusta. Lajike on 'Dutch Lemon Drops', yksi ihanimpia narsisseja. Kuuluu orkideanarsisseihin.

Valon lisääntyminen koivikon harventamisen myötä on saanut ahomansikat lisääntymään. Se on loistavaa, sillä niiden kasvupaikat ovat kuulemma vähenemään päin maassamme. Lisäksi niiden valkoiset kukat sopivat värimaailmaan täydellisesti. 
Olen myös siirtänyt koivikkoon valkovuokkoja esimerkiksi paikoista, joissa pitäisi olla kerrottua, mutta tuleekin tavallista – voi olla, että ne tuottavat niitä itse tai sitten juurten seassa oli alun perinkin myös tavallista valkovuokkoa. Tänne koivikkoon tavallinen valkovuokko sopii hyvin.

Itsekseen tänne on tullut myös luhtalitukka, yksi kauneimpia luonnonkukkiamme.

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen minikoivikkooni, joka on erittäin helppohoitoinen ja keväisin todella viehättävä. Tämä vaati vain keksimisen ja muutamien koivujen kaatamisen.

Touko–kesäkuun vaihteessa alkavat jo koiranputket kukkia ja narsisseista viimeiset enää sinnittelevät. Tuolla aidan edessä vasemmalla pitäisi olla 'Princess Zaide', istutin niitä vuosi sitten syksyllä, mutta keväällä niistä nousi keltaisia kukkia. Pussissa oli jotakin muuta lajiketta, mutta kyllä sekin tänne sopii. 
Kohta en muutenkaan pysy laskuissa, sillä istutan tänne joka syksy pari pussia joitakin uusia lajikkeita, alkavat mennä sekaisin, mutta se on tarkoituskin.
Kun koivuihin puhkeavat lehdet, ovat koivikon valoisat kukkaviikot ohi. Viime kesänä löysin ilokseni koivikostani pari valkolehdokkia myöhemmin kesäkuussa.


Ahomansikka Fragaria vesca
Kevätesikko Primula veris
Luhtalitukka Cardamine pratensis
Orkideanarsissi Narcissus Triandrus-Ryhmä

10 comments :

  1. Ihan aiheesta voit olla tyytyväinen. Keväinen koivikko narsisseineen on todella viehättävä. Kunpa meillä olisi tuollaisia narsissinäkymiä luonnostaan, mutta vähän pitää ihmisen avittaa näillä leveysasteilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi tontin nurkalla oli tuo pikku koivikko ihan odottamassa jotakin tämäntapaista. Britanniassa totuin siihen, että narsisseja on istutettu puiden alle ja kaikenlaisille ruohoisille luiskille esim. teiden varsilla, niinpä vierastan niitä kukkapenkeissä, ja joskus ne myös leviävät liikaa kukkapenkkiolosuhteisiin.

      Delete
  2. Ihana oma koivikko. Tuonne sopii hyvin narsissit. Hollantilaiset sitrustipat ovat kyllä kauniit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen niin iloinen, kun keksin tuolle koivikolle sopivan ja vähätöisen funktion. Muistaakseni lemon dropsit ovat kovia imeskeltäviä karkkeja, näin ainakin luulen. Tuo narsissi on yksi ihanimmista.

      Delete
  3. Piti hetken aikaa tavata, että mikä ihmeen narsissi-koi-viikko. Ei kai jokin narsisseja mutusteleva tuholainen, jonka häätämiseen olet pyhittänyt koko viikon? Liian pitkä päivä vissiin takana :D Kivalta näyttää koivikkosi. Siellä tuskin tulee koskaan olemaan ongelmaa liian rehevästä aluskasvillisuudesta, kun koivut kasvavat koko ajan ja vievät enemmän vettä ja ravinteita. Hyvä, että narsissit kuitenkin menestyvät siellä. Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehehe! Minullekin tulee välillä tosi outoja ja hämmästyttäviä lukivirheitä. Taitaa olla silmät vähän väsyneet silloin ;-)
      Toivottavasti harvennus (suunnilleen puolet puista kaasin) ei vaikuta niin, että alustasta tulisi kovin rehevä. En kyllä usko. Maa on kallellaan pihatielle päin, se on todella helppo ja mukava katselun kannalta. Sinivuokkojakin tuonne on itsekseen tullut, tai ehkä jo pitkään ollut. Tuollaisen paikan saisi äkkiä pilalle, jos alkaisi tuoda multaa ja muokata "hienoksi".
      Kiitos, hyvää loppuviikkoa sinullekin, terveiset Nestorille ja Minnille!

      Delete
  4. Ihana näkymä erilaisia narsisseja .Voi kun meilläkin ne viihtyisi ,meinaan mökillä .Muutamia minulla on täällä kotona .Täällä on savipohjainen maa mutta mökillä hiesu .Olen yrittänyt niitä moneen paikkaan laittaa kasvamaan mutta ei .Pitää jossain vaiheessa vielä koittaa .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Narsissit eivät ole kuivimpien paikkojen sipulikukkia, mutta lähes kaikille muille sipulikukille hiesu on täydellinen - olet onnekas! Kannattaa kyllä sinnikkäästi kokeilla eri paikkoihin, joskus voi sitten joku alkaakin viihtyä.

      Delete
  5. Minä olen nyt löytänyt yhden paikan meiltä, missä narsissit edes jotenkin viihtyvät vaikka viime talvi taisi niitäkin kurittaa sillä eivät enää nyt keväällä kukkineetkaan niin hyvin. Istutan sinne kuitenkin koko ajan uusia sipuleita, ne jotka ovat olleet ensin ruukuissa. Pitkästä aikaa laitoin tänä syksynä aika paljon myös ihan suoraan maahan, Kauhurinteen luonnonmukaiseen päätyyn. Siinä kasvaa tiheästi vuohenputkea mutta narskut ehkä ehtisivät kukkia ennen kuin ne kasvavat pitkiksi. Samalle alueelle laitoin nyt useita uusia pensaita, jospa ne vähän rajoittaisivat varjostamalla vuohenputkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moni narsissi on kosteahkoilta niityiltä kotoisin, mutta eivät kaikki; vaikkapa Iberian niemimaan kuivien kallionlakien lajit. Toivottavasti valitsemasi narsissit viihtyvät ja leviävät, sillä ne ovat niin ihania isoina alueina.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!