Friday 16 December 2022

Kevätkalenterin kolmastoista luukku

 Puolarmaarin ryhmäpuutarha. Vierailin tässä espoolaisessa siirtolapuutarhassa elämäni ensimmäistä kertaa toukokuussa. 

Heti ensimmäisenä katseeni kohtasi tämän mielettömästi kukkivan onnenpensaan. Enpä muista aiemmin nähneeni noin runsaasti kukkivaa ja suurta onnenpensasta!

Ryhmäpuutarha on todella söpö ja viihtyisä. Siirtolapuutarhamökkien lisäksi alueella on omakotitaloja, vieressä kahvila ja ulkoilualueita.

Osa näistä uimakopin näköisistä on kai mökkien osia, osa puutarhavajoja.

Kaunis portti, ja sekin on ihanan värinen.

Monet puskat olivat täytenä valkeana kukkapilvenä. Olisi kiva tietää, mitä nämä ovat, mutta googlettaminen ei tuottanut tulosta.

Jokin Prunus tämä on, eli kirsikan, luumun, kriikunan jne. sukulainen. Voiko tämänkään oksille enää enempää kukkia mahtua!

Yksityispihoista ei varmaan saisi ottaa kuvia, mutta toisaalta tämä näkymä avautui kävelytielle. Näkymä oli pysähdyttävän kaunis. Viistot tolpat kannattelevat katosta, puiden alla levittäytyy jo viheriöivä nurmikko. Puiden alle oli istutettu vuorenkilpiä; yksinkertainen on kaunista. Ja taustalla vaahtera kukkii ihanasti. Että osaa olla houkutteleva piha.

Suurkiitos ystävälle, joka keksi retkikohteen!


Onnenpensas Forsythia

10 comments :

  1. On kyllä mahtavan kokoinen onnenpensas! Keväällä näin niin monta runsaana kukkivaa onnenpensasta, että harkitsin sellaisen hankkimista itselleni. Taisi taas unohtua.
    Olen monta kertaa ajanut Puolarmaarin risteyksen ohi, vaan eipä ole tullut alueella käytyä. Alue taisi täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole perehtynyt onnenpensaisiin, mutta joku laji tai lajike on selvästi isompi, joku matalampi. Itselläni on juurivesataimi, emokasvi on vain reilu metrin korkuinen. Olisi todella hienoa, jos se jonakin vuonna tekisi tuollaisen määrän kukkia! Tai edes enemmän kuin ne tähänastiset viisi :-D
      Onnenpensas kannattaa kyllä hankkia johonkin kohtaan, se on keväällä niin pirteä ja siitä on helppo ottaa oksia sisälle maljakkoon kukkimaan vielä aiemmin.

      Delete
    2. Onnenpensas lisätty vinkkivihkoon ensi kevääksi. Kukinta saattaa jäädä näkemättä, mutta onpa tulevat keväät varmistettu.

      Delete
    3. Kyllä minäkin voisin oikeastaan hankkia toisenkin onnenpensaan, ei haittaisi yhtään, että noita olisi useita! Onnenpensas on kuulemma erittäin helppo lisätä pistokkaasta, tekee juuret jo suunnilleen maljakossa. Haluaisin myös tuollaisen korkean.

      Delete
  2. Viimeisessä kuvassa on jotenkin keskimaalainen tunnelma.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin onkin, ilmankos se oli niin viihtyisän näköinen!

      Delete
  3. Upeaa kevätpuiden kukintaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli ihana hetki visiteerata tuolla! Kukkapuiden ja -pensaiden kukinta-aikaan pitäisi varmaan aina lähteä retkelle johonkin tuollaiseen paikkaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!