Kevätkukkaniitty kukoistaa

 Kostea kevätniitty on projekti, joka alkoi 2008. Silmissäni siinsi ihana sipulikukkien niitty. Alue on pieni, vain kymmenisen neliömetriä, jos sitäkään, entisen lipputangon ympärillä. Kesä–heinäkuun taitteessa niitän sen ja aloitan ruohonleikkuun, joka kestää syksyyn asti. Alue on siten niittynä vain alkukauden.

Tällä hetkellä niityllä kukkivat posliinihyasintit sankoin joukoin. Pari idänsinililjaakin on eksynyt joukkoon, tänään siirsin yhden kukkapenkistä löytyneen tänne.

Narsissit ovat nousussa.

Niityn narsissit eivät vielä kuki, mutta taustalla kivipengermän edustalla lämpimässä kukkii 'Cassata' jo täyttä häkää.

'Cassata' on huippukaunis, sitruunanvärinen kauluskukkainen narsissi.

Ransu sointuu keltaiseen hienosti, mutta sitä nyt ei juuri tästä kuvasta näe.

Kostealla niityllä nousee myös kirjopikarililjoja, vaikka ne eivät ole osoittautuneet niin viihtyviksi kuin oletin. Se kun olisi kevätkosteiden niittyjen laji. Onneksi sentään pari uskollista nousee vuodesta toiseen.

Kuvasta voi myös nähdä, että puistolumikello 'Flore Pleno' kukkii yhä, siis kaksi kuukautta kukassa! Se on huippusaavutus pikkuruiselle kevätkukalle. Välissä oli vieläpä se lämmin jakso.

Kirjopikarililjoilla on hassu tapa nousta. Ensin maasta nousee terävä piikki, sitten kukkanupun kehittyessä se taipuu kaksinkerroin. Tässä vaiheessa pelkäsin jo peurojen käyneen syömässä ne, kun piikit olivat hävinneet, mutta ne olivatkin vain taipuneet. Onneksi! Kirjopikarililjat on nimittäin syöty aika monena keväänä.

Yhtenä iltana näin keittiön ikkunasta valkoisen pehvan heti pihaporttini ulkopuolella. Hiivin katsomaan ja siellä oli kaksi metsäkaurista laiduntamassa intensiivisesti. Onneksi portin ulko- eikä sisäpuolella! Muuten olisin vääntänyt niiltä niskat nurin.

Ajoin ne pois, jolloin sain kuulla Suomen rumimman luontoäänen eli metsäkauriin rääkymisen. Se on aivan hirveää kuultavaa. 

Sitten menin tutkimaan, mitä ne oikein olivat syöneet. Heti portin ulkopuolella kukki pari idänsinililjaa, mutta eipä kuki enää. 

Tämä on takaisku, sillä tähän mennessä idänsinililjat ovat saaneet kasvaa ja kukkia rauhassa, niitä eivät ole verottaneet valkohäntäpeura eikä metsäjänis. Olen kyllä kuullut, että sitten, kun metsäkauris tulee pihaan, katoavat loputkin kasvit.

Kuvassa itsekseen kukkapenkistä levinneitä idänsinililjoja pystykiurunkannusten ja pikkukäenrieskan seurana. Toivottavasti metsäkauriit eivät löydä tietään pihalleni.

Muutaman metsäkauriin lisäksi meillä on lukuisia valkohäntäpeuroja, ylivoimaisesti kauriita enemmän. Joka päivä voin laskea kyläniityllä noin kymmenen peuran lauman. 

Tonttini on aidattu, mutta on vain ajan kysymys, koska ne hyppäävät yli, tunkeutuvat ali tai tulevat läpi. Korjailen, tihennän ja korotan aitaa aina sen mukaan, mistä ne milloinkin pääsevät. 

Vihollinen on näköetäisyyden päässä – pitävätkö linjat.

Ransu tuli mukaan portille, kun kuvasin peuroja, sen näköisenä, että hän osallistuu.

Öisin on edelleen pakkasta, varmaan teilläkin, kun täälläkin. Viime yö oli kylmin vähään aikaan: –4,8.

Nurmikkoni koostuu nyt mukulaleinikistä ja pikkukäenrieskasta, itse nurmiheinä ei vielä ole näin hyvässä kasvussa.

Tänä aamuna oli keisarinpikarililja 'Vivaldi' aivan kaksinkerroin kukinto maassa, tässä se on jo puolivälissä ylös. Ihmeen pakkasenkestävä, kun miettii, että edellisen jutun kommenteissa Hiidenkiven Minna kertoi, kuinka hänen keisarinsa kukat paleltuvat vähemmissäkin pakkasasteissa.

Loppuun vielä suloinen rypäs posliinihyasinttia vaahteran alta. Hyvin monenlaisissa paikoissa nämä pärjäävät; tämä on paikka, jossa ei moni kasvi selviä kuivuuden takia. Maakin on tässä köyhää ja kovaa savea.

Toivottavasti teillä ei ole yöpakkastuhoja! Taas taitaa tulla kylmä yö, ulkona on enää pari astetta lämmintä.

Idänsinililja – Scilla siberica

Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides

Puistolumikello – Galanthus nivalis

Pystykiurunkannus – Corydalis solida