Saturday 29 May 2021

Toukokuun kalenteripantteri

 Kalenteripoikana on Musti, joka täyttää näinä päivinä 15 vuotta. Se on ollut erittäin terve kissa, mutta nyt meillä oli terveyshuolia.

Musti on reipas poika, joka hoitelee myyrät niin omalta kuin naapureidenkin pihoilta.

Se esittelee lehteen puhkeavaa pyökkiä, josta pitäisi tulla pensasaitaa. Tästä jo hyvän kokoiseksi kasvaneesta pyökistä myyrät olivat kalunneet talven aikana ison osan kaarnaa tyveltä, mutta eivät aivan ympäri. Toivottavasti tämä selviää.

Aika usein tarkkailen Mustia ikkunasta käsin, sen touhuja on mukava seurata. Yksi sen lempipaikoista on kaivon kannen päällä, siitä näkee moneen suuntaan.

Vielä mukavampaa on kiertää pihaa Mustin kanssa. Samalla voi ihailla, miten se haistelee ja tutkii jokaisen heinätuppaan ja lautakasan myyrien varalta.



Täällä ei rilluttele kukaan myyrä minun huomaamattani!

Eilen aamulla Musti oksensi kirkasta nestettä. Aloitin matokuurin. Musti vetelee niin paljon myyriä, että arvelin Mustin vatsaoireiden johtuvan niistä. Sillä ei ollut oikein ruokahaluakaan, ja sitten tänään alkoi tulla ripulia, jossa oli hitunen verta. 
Lähdimme eläinlääkäriin.

Lääkärissä otettiin kokeita ja todettiin, että Mustilla on hirvittävä anemia. Kiidätin Mustin eläinsairaalaan päivystykseen. Tilanne oli kriittinen: Musti tarvitsisi tehohoitoa, ehkä verensiirtoakin. Tutkimuksessa selviäisi paremmin.
Jonkin verran myöhemmin sairaalasta soitettiin: uudessa verenkuvassa kaikki olikin normaalia. Ainakin verihiutaleilla on tapana klimppiytyä eikä yksi verinäyte ole välttämättä luotettava. Tämä me oikeastaan jo tiedettiin yhdestä Ransun verikokeesta, mutta en osannut sitä nyt ajatella enkä epäillä.
Nyt Musti on kotiutunut, sille on annettu pahoinvoinninestolääkettä ja ruokahalua lisäävää lääkettä. Sillä olikin jo nälkä kotiin palatessaan. Mutta edelleen se ei kovin paljon syö, joten jatkan varmaan sen pakkoruokintaa ruiskulla, onneksi se antaa tehdä sen (ja kaiken muunkin, röntgenit sun muut voi tehdä ilman rauhoitusta). Juonut se on koko ajan ihan hyvin. Toivotaan, että olo kohenee ja ruokahalu paranee. Pieni verimäärä ulosteessa voi johtua siitä, että maha on ripulilla, joten sitäkin tilannetta tarkkaillaan edelleen.

Olemme Mustin suureksi harmiksi kaupungissa. Myyrästämään ei pääse. Mamma syöksyy tarkkailemaan jokaista vessakäyntiä, ei mitään yksityisyyttä. 

Onneksi täällä kävi kuitenkin Mustin hyvä ystävä, lapinporokoira Lávvi.

Lávvin vesikippo on asiallisen kokoinen.

Musti viettää mielellään aikaa panttereiden kaupunkiresidenssin parvekkeella. Onhan siellä kaikenlaista vihreää, vähän kuin kotona.

Mamman suureksi iloksi (sen lisäksi, että Musti ei olekaan kriittisessä tilassa!) on se, että Haworthiopsis limifolia 'Spider White' on tehnyt kukkavarren ja pääsin näkemään sen kukat! Ne ovat mitättömän pienet, mutta hyvin söpöt ja tuoksuvat vienosti ihanalta.
Viime vuonnakin tämä kukki, mutta olin silloin poissa ja kaupunkiin tultuani huomasin ohikukkineen, jo kuivuneen kukkavarren. Se harmitti, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, miltä kukat näyttävät. Nämä oli kiva päästä näkemään. Vaikka Musti ei niin arvostakaan.

Haworthiopsiksen pääasia on sen lehtiruusuke, joka on näin hieno.

Toivomme pantterin kanssa kuitenkin, että pääsemme pian kotiin ja että sielläkin pääsisimme näkemään monia niitä kukkia, jotka olivat nupulla lähtiessämme.


Pyökki – Fagus sylvatica

52 comments :

  1. No tulipa Pantteri yllättäen sinulle kaupunkiin lähtö ja kaikenlaista mutkaa matkalle. Syöt ja juot nyt vaan kunnolla niin pääset takaisin myyräsaarelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olimme valmiiksi kaupungissa, joten oli onneksi nopeaa ja helppoa lähteä lääkäriin. Saaresta on aikamoinen stressi, mahtuuko auto kyytiin ja jos ei, niin millä ilveellä pääsee Nauvosta Paraisille lääkäriin.
      Musti on vähän syönyt oma-aloitteisesti tänään, mutta olen jatkanut ruiskulla ruokintaa varmuuden vuoksi, että se saa riittävästi tavaraa mahdollisesti ärtyneeseen suoleensa.

      Delete
  2. Kyllä oli hurjia ja kurjia kuulumisia! Pikaista toipumista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Onneksi Musti taitaa olla toipumaan päin, vaikka syötän sitä edelleen ruiskulla, jotta se saa varmasti riittävästi ja riittävän säännöllisesti ruokaa suoleen. Kissan suolisto ärtyy äkkiä, jos ruokaa ei tule.

      Delete
  3. Onpa kiva kuulla, että Musti on paranemaan päin! Hirmuisia kauhukuvia teillä ehtikin jo olla, hui!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti Musti on paranemaan päin, moni vaiva on vielä mahdollinen. Voi kyllä olla ihan hammassyöpymänkin syytä, että ei halua syödä. Täytyy tutkia vielä. Mutta ainakin nyt on vatsa tutkittu.

      Delete
  4. Onnea kunnioitettavaan ikään ehtineelle pantterille! Toivottavasti nuo terveyshuolet kääntyvät helpotuksen huokaisulla taakse ja Musti voi elää onnellista pantterinelämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan näin. Erittäin terve se on ollut tähänastisen elämänsä.

      Delete
  5. Huh, miten jo ehdin pelästyä Mustin voinnin takia♥ Onneksi kaikki oli loppujen lopuksi hyvin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä Musti nyt on ainakin paremmassa kunnossa kuin tuo hirveä anemiadiagnoosi näytti! Se on suht reipas, mutta ei arvosta sitä, että tungen canikuria sen kurkkuun pari kertaa päivässä. Ruokaa saa kyllä tunkea :-D

      Delete
  6. Hui, toivottavasti oli vain joku ohimenevä ja tilapäinen häiriö. Mustille ja muulle perheelle tsemppiä, kotisaaren myyrät siellä pulskistuvat kaupunkimatkan aikana ja ovat vain entistä mehevimpiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan, että on ohimenevää. Tässä on niin moni skenaario mahdollinen. Sekin, että Musti ei juuri syönyt alkuviikolla, kun kerjäsi vain lisää naudan sydäntä (jota se sai viikonloppuna). Sekin on voinut laukaista vatsan toimintahäiriön.

      Delete
  7. Huh, ihan sydän muljahti säikähdyksestä. Toivottavasti vaiva on tilapäinen ja Musti toipuu ja pääsee pian jatkamaan myyräjahtiaan.
    Haworthiopsiksen lehtiruusuke on tosi hieno. Kiva oli varmasti nähdä kukkakin.
    Mustille runsaasti tervehdyttäviä rapsutuksia. Tasapuolisuuden vuoksi ilman muuta myös Ransulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti Musti toipuu. Ainakin nyt on poissuljettu aika monta pahaa asiaa, kun on otettu sekä röntgen että ultra. Ja Mustin masukumpu on nyt kalju kesämasu :-D
      Oli tosi ihana ylläri tuo pikku kukkanen. Mehikasveissa on usein tosi jänniä kukkia.
      Pojat kiittävät! Ransu kyllä vaatii osansa, silloinkin, kun haluaisin keskittyä Mustiin.

      Delete
  8. Parhaimmat Onnentoivotukset ja Pitkää Ikää Pastori-Silkkiäisametti-Isäntäpantterille! <3<3<3<3 Rakkaalla lapsella monta nimeä! Hui, kuinka hirvittävä tilanne, että Mustilla terveyshuolia. Toivottavasti Musti on taas oma virkeä itsensä, viimeistään kun pääsee kotiin saarelle. Nyt onkin hyvä toipua ja levätä, ei ole siellä kaupunkikodissa myyrät hyppimässä silmille! ;-);-)
    Ransusta oli kivoja kuvia aiemmissa postauksissa! <3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti kiittää! Sillä on tänään jo vähän parempi ruokahalu, ehkä se tästä normalisoituu taas. Täällä isäntä voi ainakin viettää löhölomaa, kun ei ole muutakaan tekemistä.

      Delete
  9. Tosi kaunis kuva se, missä on Musti ja hyasintit. Tunnelma kohdillaan. Onneksi oli väärä hälytys se anemia. Toivottavasti Musti toipuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi tilanne ei ollutkaan niin kamalan kriittinen, ehdin jo olla melkoisessa shokissa ja pelkäsin pahinta. Nyt täytyy toivoa, että Musti toipuu tai että syy pahaan oloon löytyy.

      Delete
  10. On se hieno kissa tuo Musti. Toivottavasti vaiva oli todellakin ohimenevä, tuntui tosi pahalta lukea tuota postauksesi alkuosaa. Nyt sitten vaan jatkamaan myyräjahtia. Aurinkoista viikonloppua sinulle, Mustille ja Ransulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, hyvää viikonloppua ja terveyttä teillekin!

      Delete
  11. Huikauheeta, kun ehdin pelästymään. Onneksi oli väärä hälytys. Puszuja Pantterille 🖤🖤🐈‍⬛🐈‍⬛

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se kriittinen anemia ja mahdollisesti verta vuotava sisäelin -diagnoosi oli kyllä kamala. Olin niin shokissa, että en osannut käynnistää autoa, kun piti lähteä viemään Mustia lääkäriltä eläinsairaalaan. Mutta onneksi se ei ollutkaan niin paha tilanne ollenkaan. Nyt vain syytä ei vielä ole löytynyt Mustin pahoinvointiin / ruokahalun menetykseen, mutta ehkä se palautuu tässä pikku hiljaa tai sitten löytyy syy ja saadaan hoidettua. Toivottavasti!

      Delete
  12. Replies
    1. Musti ♥
      Yllätys yllätys - Musti ei halua syödä erityisen maistuvaa erikoisruokaa lääkäriasemalta, vaan omia lemppari digestive-raksuja! Ja yhtä tiettyä shebaa. Jääkaapissa on seitsemän avattua märkäruokapurkkia, ja Ransuhan meillä ei ole märkäruuan syöjä :-D

      Delete
  13. Musti, älä enää pelottele meitä! ❤️ Mutta onneksi vain pelottelit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti se tulee tässä pikku hiljaa takaisin kuntoon!

      Delete
  14. Hyvin sujuu Mustilta nämä puutarhaesittelyt. Isäntäpantterille sattuu ja tapahtuu näemmä tänä keväänä kaikenlaista. Onneksi vakavaa anemiaa ei sitten ollutkaan. Toivottavasti isännyys toipuu ja pääsee pian myyräsaaren asukkaiden kimppuun.
    Luin edellisen postauksen ja pakko oli ihastella sitä koiranhampaiden ja varjohiipan yhdistelmää. Herkkääkin herkemmät kaverukset. Imikänkin taisit jossain välissä mainita. Se jäi mieleen siksi, että minusta tuli tänään kahden imikän onnellinen omistaja. Toinen oli ilmeisesti tavallinen valkotäpläimikkä, mutta toinen kapeampilehtinen ja korkeampi valkotäpläinen imikkä. Myyjä ei muistanut sen nimeä, mutta pakkohan se oli ostaa pois kun paikkakin oli olemassa! Se oli vasta nostettu kukkapenkistä ja tietysti juuri tänään oli aurinkoinen ja tuulinen päivä, joten näky on aika vetelä juuri nyt. Kunhan se toipuu päivän rasituksista ja alkaa näyttää todellista muotoaan, saat kertoa sille nimen. Tai toki voit heittää ehdotuksia jo heti, jos niitä ei ihan satoja ole :D Jännittäviä nämä uudet kasvit!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa koko poppoolle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on aika rankka kevät, saisi loppua tällaiset hirvittävät huolet! Onneksi anemiaa ei kuitenkaan ollut, vaan isäntä tuntuu juuri nyt toipuvan hyvää vauhtia.
      Voi, en ole mikään imikkäspesialisti ja niitä on kyllä lukemattomia. On monia lajeja, joista monet muistuttavat toisiaan, ja sitten on lajikkeita, joiden perimässä on useita lajeja, joten ne eivät ole enää mitään lajeja, ainoastaan jotakin lajiketta. Monissa lajeissakin on niitä täpliä, lajikkeista puhumattakaan. Ääks, en uskalla veikata, en ole mitenkään perehtynyt niihin, kunhan ostellut aina, kun joku nätti tulee vastaan. Imikät ovat ihania!
      Kiitos, hyvää ja tervettä viikonloppua teille!

      Delete
  15. Onnea 15-vuotiaalle Mustille. Ihanaa, ettei Musti ollutkaan kriittisessä tilassa, niin kuin pelättiin, vaikka vielä mammaa ymmärrettävästi huolettaa. Kissan sairastaminen on ikävää kissalle ja raskasta omistajallekin. Toivon mukaan huonovointisuus oli ohimenevää tai syy selviää pian.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on iloisia uutisia: pari tuntia sitten Musti alkoi tepastella häntä pystyssä ympäri asuntoa ja keskustella. Se on loistava merkki ja sen tyypillistä tervettä käytöstä. Sillä on mielipiteitä :-D
      Sillä oli kerran aiemmin vastaava tapaus, se oli heti sen jälkeen, kun Ransu tuli meille. Nökötti eikä syönyt. Suolistossa oli kaasua. Voi olla, että oli suolistotulehdus, vaikka varmuutta siitäkään ei ikinä saatu. Taisi tulla niin uudenlaisia mikrobeja Ransun myötä, että Mustin systeemi meni sekaisin. Joka tapauksessa nyt se on alkanut jo syödä ja tosiaan käyttäytyä normaalisti, uskalsin jo pestä ruokaruiskun, sillä Musti on nyt illalla itsekseen syönyt jo aika tiheään.

      Delete
  16. Mustille onnea ja pitkää ikää! Elo kääntyy varmasti parhain päin ja saatte Mustin kuntoon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Nyt näyttää lupaavalta :-)

      Delete
  17. Synttärionnea Mustille! Onneksi tilanne näytti jo paremmalta, toivon Mustille pitkää ikää ja meheviä myyriä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Huoli lemmikistä on kova silloin, kun on sairautta, onneksi nyt tuntuu jo olevan vahvasti terveempään päin.

      Delete
  18. Minusta on ihanaa seurata Mustia blogissasi. Itselläni oli ihan Mustin näköinen ja oloinen Helmi, helmenharmaa myyränmetsästäjä. Helmi eli päivää vaille 19-vuotiaaksi. Toivottavasti Musti toipuu pian entiselleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helmi eli pitkän iän! Kiitos, nyt Musti vaikuttaa olevan entisellään ja tuntuu syövän monen päivän edestä :-D

      Delete
  19. Kaikkea hyvää Mustille! Ikääntyminen tuo vielä oman huolensa lisää meille kaikille lajista riippumatta. Tulee mieleen sarjakuva, jossa Jaska Jokunen kipuilee sen asian kanssa, että tulee päivä, jolloin kuolemme. Ressu makaa kopin katolla ja ajattelee jotain sinne päin, että kaikki muut ovat päiviä, jolloin emme kuole. ... Hyvä että on häntä pystyssä! mk

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, Ressulla on oikea asenne.
      Kiitos, nyt Musti vaikuttaa olevan täysin kunnossa. Puhuttiin kumminkin lääkärin kanssa eilen puhelimessa, että vien sen huomenna näytille joka tapauksessa.

      Delete
  20. Nopeaa toipumista ;ustille. Tuo ihana pnatteri kissa.
    Meillä oli aikoinaan, esikoisen ollessa 2 vuotias ihan samannäköinen kissa, Molla, Kun joku sanoi että ompa musta kissa, tyttö nosti nopeasti Mollan pään ylös ja näytti että on täällä vähän nättiäkin kun siellä oli tuollainen valkoinen läntti.

    Jykkö nyt ibn niin töyteliöstö aikaa,muutmassa päivässä taapahtuu niin paljon, Vielä nupuilla olevat avautuvat vauhdilla ja nyt kun on läämmintä luvattu vauhti senkun kiihtyy.
    Mustille rapsutus ja pian pääsee taas tärkeään pihahoitajan työhönsä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti kiittää! Onneksi se vaikuttaa olevan jo ihan terve. Jatkan canikurin antamista kumminkin vielä hetken.
      Ihanasti sanottu tuo, että on vähän nättiäkin!
      Kova on nyt vauhti, toivomme, että pääsemme pian takaisin kotiin katsomaan, mitä on tullut kukkaan. Toivon, että kovin paljon ei ole kukkinut ohi poissa ollessamme.

      Delete
  21. Voi kauhistus sentään! Toivottavasti pantterille alkaa taas ruoka maistua ja masu pysyy kunnossa ja ruoka maistuu! Niin ja tietysti että hän jaksaa myös käydä keskusteluja tärkeistä ja ajankohtaisista asioista.

    Ja onneksi Mustilla kävi tärkeä vieras piristämässä päivää. Komea vieras onkin!

    Perjantaina oli myös yhden minun työkaverini kissa sairaana. Vatsaansa sairasti Manukin. Sitä jännitettiin koko päivä, mutta eilisen tiedon mukaan toipuminen oli alkanut. Manu on myös rakenteeltaan oikein komea pantteri, mutta kokonaan valkoinen pantteri! Kyllä voi olla olemassa valkoisiakin panttereita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt ruoka maistuu monen päivän edestä ja käytös muutenkin palautunut normaaliksi ♥
      Vieras kävi oikeastaan ennen kuin Musti sairastui ja mietinkin, voiko johtua siitä. Mutta se oli kyllä tuttu, jonka kotonakin olemme käyneet. En tiedä. Ransun tultua meille Mustille kävi juuri samalla tavalla kuin nyt, ruoka ei maistunut, suolistossa kaasua jne. Uudet mikrobit, ehkä? Vaikka luulisi, että mikään ei järkyttäisi sen teräsmahaa, kun se vetelee myyriä ja juo mutapuutarhan kuraista vettä :-D
      Mukava kuulla, että harvinainen valkoinen Manupantteri on myös jo toipumassa! Olen kyllä lukenut, että kissan maha/suolistovaivat usein helpottavat 2-3 päivässä, mutta silti halusin tarkastaa, ettei kyseessä ole mitään vakavaa.

      Delete
  22. Paranemista Mustille, onneksi ei tilanne ollut niin paha kuin alussa näytti..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Nyt Musti on jo ihan normaali ja ruoka maistuu, ihanaa!

      Delete
  23. Onneksi ei ollu mitää vakavaa, vaikka ensidiaknoosi säikäyttiki. Onneksi kaupungis o parveke, vaikkei se laajoja myyrästysmaita korvaakkaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Diagnoosi oli hirveä järkytys, onneksi se oli väärä hälytys. Musti on nyt entisellään, mikä on ihan parasta!
      Parvekkeelle ei valitettavasti myyriä eksy, kun olemme kolmannessa kerroksessa, mutta pari kertaa on pikkulintu tullut jostain raosta tai vedenpostoputken kautta, Mustin suureksi riemuksi.

      Delete
  24. Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Sitä on aina niin suuri huoli, kun karvakavereilla ei ole kaikki hyvin. Mustille rapsuja, haleja ja pusuja meiltä kaikilta! 😘😘😘

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hirveä huoli on, ja ehdin jo pelätä pahinta (jo toista kertaa kuukauden sisään!), mutta nyt on Musti taas ihan terveen oloinen, reipas oma itsensä, ja syö hyvin. Musti kiittää huomionosoituksista, kävin välittämässä ne hänelle parvekkeelle, jossa hän on tuolissaan.

      Delete
  25. Mukavaa kuulla että pantteri on toipumassa 🤗

    ReplyDelete
  26. Voi miten kurjaa kuulla, että Musti on sairastellut. Onneksi ei ollut anemiaa ja Pantteri on jo toipunut! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ensimmäinen verikoe oli tosi hurja, sillä siinä oli niin vähän punasoluja, että eläinlääkäri passitti Mustin tehohoitoon, eläinsairaalassa puhuttiin verensiirrostakin, ja epäiltiin Mustin jonkin sisäelimen vuotavan verta. Huh sentään. Ymmärrät varmasti, millainen shokki oli ja miten iso helpotus, kun diagnoosi olikin väärä. Nyt olemme kotona ja Musti on niin iloinen! Piehtaroi äsken tomussa ja tuli sitten syliini puutarhan penkille nautiskelemaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!