Saturday 24 April 2021

Muotopuutarhan sitkeät

 Parhaillaan katson, kun puutarhani kevään ensimmäiset kukkijat, 'Hippolyta' -lumikellot, ovat yhä kukassa ja heilahtelevat hyytävän pohjoisviiman ja kevyesti ympärillä kieppuvien lumihiutaleiden tahdissa. Lähes metrin korkuinen Fritillaria raddeana uhmaa säätä, vaikka ei uskoisi sen tällaista kestävän.

'Hippolytan' lisäksi 'Dionysus' on vielä kukassa tai alkaa nyt vasta osoittaa kuihtumisen merkkejä. Lumikellot ovat ihmeen sinnikkäitä, sillä niiden kukinta-aikana on moni muu tullut kukkaan ja kuihtunut ja nämä vain jatkavat – ihan kuin kuningatar Elisabet.

Esimerkiksi keväiset kurjenmiekat: kevätkurjenmiekat, lumikurjenmiekat, niiden risteymälajikkeet sun muut, ovat pääosin jo kuihtuneet. Vain muutama puksipuuaidan varjossa oleva 'Clairette' on yhä kukassa; paahteisemmalla kohdalla vuotuinen esitys on jo ohi.

Pikkuinen aarre, satumaisen kauniin värinen kevätkurjenmiekkaristeymä 'Painted Lady', kukki vain yhden kukan voimin. Tämä on vähän huonossa paikassa: vaikka sijainti on paahteinen, on tässä aika tiivis maa. Lisäksi viereinen harmaaminttu pyrkii valloittamaan maailmaa. Ehkä siksi tämän lajitoverit ovat hävinneet.
Varmuuden vuoksi tämä oli verkolla suojattu, kun oli ainokainen, sillä joinakin vuosina keväiset kurjenmiekkani on käyty syömässä.

Virvaliljatkin kukkivat ja kuihtuivat jo. Myös krookukset osoittautuivat lumikelloja lyhytikäisemmiksi. Aurinkoisina, lämpiminä päivinä nämä kuihtuivat silmissä. Harmitti, kun en ehtinyt nähdä tätä kaunista 'Picturatus' -ranskansahramia täydessä loistossaan, sillä olin poissa kotoa juuri silloin, kun se kukki. Onneksi ehdin nähdä siitä sentään tämän vilauksen!

Ja onneksi muita on tullut tilalle. Kuten valkokukkaiset sinivuokot ja vaaleanpunaiset pikkusinililjat!

Pikkusinililja 'Rosea' on tosi hyvä leviämään, lisäksi sillä on keinoja selvitä. Kuvan vasemmassa reunassa, puksipuuaidan lomassa, voi ehkä erottaa yhden, joka on oikea hujoppi kavereihinsa verrattuna. Se on keksinyt tavan selvitä puksipuun sisällä!

Atsurihelmililjoilla on onneksi melko pitkä kukinta-aika, sillä pikkuruisia kukkia on paljon ja siementaimiakin nousee koko ajan lisää. Nekin ovat levittäytyneet, tässä tähkälaventelin sekaan. Siniset kukat siellä täällä harmaiden lehtien seassa ovat mukava näky.
 
Valkovuokotkin ovat nousseet maasta, mutta kukintaan kuluu vielä aikaa. Tosin tämä 'Virescens' on niin hauska, että tämän kukkia ei tahdo lehdistä erottaakaan. Tuossa ylimmässä taitaa olla avautuva kukka.

Tulipahan testattua samettihortensian talvenkestävyys. Yleensä, kun olen syksyllä pyöräyttänyt tämän ympärille suojaverkon peuroja vastaan, olen kaatanut sen sisään kuivia vaahteranlehtiä. Mutta koska tämä on aina versonut latvasta lehtikerroksen yläpuolelta, en jaksanut nyt vaivautua.
Edelleen se versoo latvasta. Talven kylmin lämpötila oli –19 astetta epämääräisten muistiinpanojeni mukaan, ja joka tapauksessa kuukauden ajan oltiin vähintään –10:ssä. Pitkäkestoisella pakkasjaksollakin on vaikutusta, kun lumen paksuus oli vain 10 cm.

Siellä se on muotopuutarhan kulmalla. Tässä on hyvä paikka suojassa hyytävältä pohjoistuulelta kuten nyt. Luoteistuuli, joka meille pohjoista pahemmin osuu, ei myöskään pääse samettihortensiaa kurittamaan, sillä se puhaltaa talon kauimmaisen nurkan ympäri muotopuutarhan toiselle kulmalle. Lounais- ja etelätuulet tähän toisaalta osuvat, sieltä suunnasta tulevat yleensä kovimmat myrskyt.
Kuvasta voi nähdä, että köynnösruusujen talvitakit eivät vielä ole lähteneet. Nyt on niin kylmiä tuulia ja öisin lähes pakkasta, että olen kantapään kautta oppinut pitämään niillä villatakit päällä toukokuulle. Muuten ne kupsahtavat vähän liian äkisti. Sen sijaan pensasmaisilla Austin-ruusuilla ei ole ollut mitään talvisuojaa ja niistä osa näyttää huolestuttavan elottomilta. Ei auta kuin odottaa.

Hyasinteissa alkaa näkyä väriä ja muutama avautuva kukka, kuvassa 'Apricot Passion'. Anteeksi, että sanon näin, mutta onneksi tuli kylmempää, sillä kevät alkoi edistyä liiankin vauhdikkaasti. Lempiaikani ennen puiden lehtien puhkeamista alkoi jo näyttää loppuvan huolestuttavan aikaisin.
Kuvassa myös penkkiin itsekseen tulleet tervetulleet luonnonkukkaset: pystykiurunkannus ja pikkukäenrieska.

Ihanaa! No, nyt ei ole ihan näin auvoinen sää, että huvittaisi penkillä istuskella. Aurinko kyllä välillä näkyy, välillä taas leijailee lumihiutaleita. Lämpöä on 3 astetta.

Sitten se Fritillaria raddeana. Sinnikkäästi se pitää päätään pystyssä, viima ja lumi eivät vaikuta tähän mitenkään. Luulisi, että paksu mehevä varsi ei kestäisi pakkasta, mutta niin se vain kestää eikä ole moksiskaan. Kukkiin tai lehtiin ei tule minkäänlaisia pakkasvaurioita, tämä on aiempinakin keväinä todistettu. En ymmärrä, miksi tätä ei myydä Suomessa laajemmin, loistava kasvi!

Näkymä kohti muotopuutarhaa mäntyjen alta. Edessä kukkivat vaaleajouluruusu ja persiansinililja, Fritillaria raddeana loistaa kellanvihreänä muotopuutarhasta harmaan tähkälaventelin takaa. Siinä saa vähän käsitystä sen koosta. Se on lähes saman korkuinen kuin vieressään kasvava karviaispuska.

Pikaisen leijonankita-arvonnan voitti Hiidenkiven Minna, onnea! Siemenet ovat jo rannan postilaatikossa tai laivassa matkalla Nauvoon. 
Hauskaa, että juuri Minna ne voitti, sillä ilman hänen talvettamisharrastustaan en olisi tullut edes ajatelleeksi kokeilla leijonankitojen talvettamista. Näin ollen siemenet vapautuivat arvottaviksi. Toivottavasti ne itävät hyvin ja kukkivat pian!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Hyasintti – Hyacinthus orientalis
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Lumikello – Galanthus
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Pikkukäenrieska – Gagea minima
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Ranskansahrami – Crocus versicolor
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Sinivuokko – Hepatica nobilis
Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger
Valkovuokko – Anemone nemorosa

21 comments :

  1. Onnea Minnalle arvontavoitosta.
    Aivan ihania näkymiä muotopuutarhaan. Valkoinen sinivuokko täytyy jossain vaiheessa metsästää jostain. Sen luulisi viihtyvän täällä, kun lajitovereitaan on ihan runsain mitoin.

    Joka vuosi tulee jossain vaiheessa kevään tai kesän etenemiseen jarru (saisi vain olla vähemmän valkoisia jarruja). Ja onneksi moni kevätkukkija sen myös sietää. Sinulla vain on noita harvinaisempiakin kasveja. Sinulla on niin monia harvinaisempia lajeja pienistä kukista suurempiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan varmasti kaikenväriset sinuvuokot viihtyvät pihallasi, jos niitä vain jostakin löytyy! Jokin kotimainen taimisto voisi kyllä ottaa asiakseen alkaa tuottaa vuokkoja, sillä niissä kaikissa olisi todella paljon väri- ja kerrannaisuusmuunnoksia. Erilaisia mukulaleinikkien, niittyleinikkien jne. lajikkeita saisivat myös kasvattaa, toisin sanoen luonnonkasvien muunnoksia, sillä niitä löytyy aniharvoista puutarhaliikkeistä, vaikka ne varmasti viihtyisivät ja olisivat tosi kiinnostavia ja kauniita.
      Tämä on niin tyypillistä kevättä, että välillä tulee räntää taivaalta, onneksi kukkaset sen kestävät.

      Delete
  2. Kasvien puolesta ei tosiaan haittaa, vaikka ilmat kylmenivät, kestää kukinta pidempään, mutta ei ihan näin paljon olisi tarvinnut... Meillä herättiin eilen n. 10 cm lumikuorrutukseen ja siitä lähtien on satanut vettä ja räntää lähes koko ajan. Ja lisää vaan lupaavat... Onneksi kevätkukkijat ovat tosi sitkeitä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan näin paljon ei tosiaan olisi tarvinnut kylmetä. Olin jo laittanut keittiöstä patterin pois päältä, ja mieli on sellainen, että se sitkeästi pitää kiinni kesäkauden ajatuksesta enkä ole napsauttanut patteria uudestaan päälle. Tänä aamuna oli keittiössä 13,5 astetta, nyt tuli hellassa onneksi auttaa asiaa nopeasti. Mutta kun heti auringon paistaessa huone lämpenee 20-asteiseksi! Ja iltapäivälle on luvattu aurinkoa :-D
      Huh mikä määrä lunta, onneksi se hävisi jo, toivottavasti lisää ei kuitenkaan tule.

      Delete
  3. Onnittelut Minnalle, menivät Leijonankidat hyvään osoitteeseen. Olen samaa mieltä, erilaisille vuokoille olisi takuulla markkinoita. Tuo valkoinen sinivuokkokin on mahtavan hieno.
    Täällä muuten sinulta saadut tuoksuherneet itivät hienosti, kymmensenttiset taimet kasvaa kohisten lasikusitilla ja osa on jo latvottu. Myös vaaleanpunainen ruusunätkelmä iti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja maloppi myös, kiitos siemenistä :)

      Delete
    2. Vuokkoja istuttaisivat varmasti kaikki puutarhaharrastajat oikein innolla.
      Ai kun kiva kuulla, että itivät! Täällä kylvinkin tuoksuherneet muutama päivä sitten kasvimaalle, ja sitä maloppiakin.

      Delete
  4. Hienoa, että arpaonni osui Minnalle!
    Aivan ihania kuvia, oli kiva päästä taas sinne puutarhakierrokselle. Niin kaunista!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minustakin oli tosi mukavaa, että voitto meni juuri Minnalle.
      On ihan kaunista, mutta hyytävää :-D

      Delete
  5. Onnittelut Minnalle! Ihanan palkinnon sai. Ihana kuulla, että samettihortensia on hengissä! Miten nenuliinapuu? Entä Dawn?? Upea näkymä muotopuutarhaan, aivan kuin jostain puutarhakirjasta! Kasvituet on aika ihanat myös. Sinun toiveesi kylmenevästä toteutui aika hyvin. Universumi taitaa kuunnella toiveitasi. Raddeana on valtavan hieno, lähes epätodellinen. Kiitos puutarhakierroksesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sammari on yllättävän talvenkestävä. Tosin se ei ehkä ikinä kasva sellaiseksi 3-metriseksi kuin mistä haaveilin.
      Nenuliinapuussakin oli tuoreet silmut, kun viimeksi kävin kurkkaamassa, poistin jo kaulahuivin sen ympäriltä, toivottavasti en liian aikaisin. Tosin kyllähän sen nollakeliä pitäisi kestää!
      Dawn kukkii! ♥
      Kylmeni tosiaan, mutta olisi ihan riittänyt, että olisi viilennyt vain alle 10 asteeseen, ei lähes nollaan :-D

      Delete
  6. Alimmassa kuvassa näkyy upeasti, miten muotopuutarhan puksit muodostavat jo kunnon aitausta. Ovatpa ne jo hienoja tummassa vihreässä sävyssään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puksipuuaidat ympäröivät muotopuutarhan kukkapenkkien reunoja vasta noin 30-prosenttisesti, mutta tietyistä kuvakulmista se näyttää jo ihan kelvolliselta. Onneksi löysin nyt Tokmannilta noita puksin 6-packeja, meinaan hakea niitä lisää heti kun tulee asiaa mantereelle. Laitan aina pistokkaita maahan, kun leikkaan aidat, mutta ne eivät aina juurru ja kasvavat hitaasti.

      Delete
  7. Ei tosiaan olisi tarvinnu näi kylymäksi mennä, mutta tätä se ny on, eikä taira hetkehen muuksi muuttua. Oon parina keväänä laittanu keisarinpikarililijoolle talavetushuavasta suajan näin kevväällä. Ny tairan kokeella niiren pakkaasenkestua, vaikka täälon luvattu peräti -6 asteen yäpakkaasia. Ei huvittaasisi kauhiasti niiren kans äkseerata. Oonhan ne jo pari kertaa kukkivina nähäny.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kokeile ihmeessä. En tiedä, onko täällä tullut kokeiltua noin kylmää lämpötilaa, mutta toisaalta hyytävässä kevätviimassa on hyvinkin voinut olla tuo -6. Aikaisilla kukkijoilla on pakko ollakin kylmänkestävyyttä.
      Nyt joudutaan tosiaan odottelemaan lämpöä takaisin, vasta keskiviikkona tuuli kääntyy pois pohjoisesta, silti sen jälkeenkään ei näytä kovin lämpenevän.

      Delete
  8. Aika mahtava tuo Fritillaria raddeana, kun on jo noin upeasti kukassa ja uhmaa kevätsäitä! Muotopuutarhasi näyttää hienolta, puksipuut siellä menestyvät varmemmin kuin täällä, en edes tohdi kokeilla. Sinivuokot ovat lempikukkiani, ja tuo valkoinen näyttää aivan ihanalta, sitä siis metsästämään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Raddeana on aika ihmeellinen, kun on niin kookas ja vielä aikaisempi kuin keisarinpikarililjat! Se myös näyttäisi kukkivan niitä varmemmin: en ole sitä lannoittanut ja silti se kukkii.
      Sinä voisit tosiaan kokeilla parin puksipuun voimin ens alkuun, ja jos näyttää, että viihtyvät, niin sitten voisi laittaa enemmän, jos haluat. Niistä tulee niin ihanat talvellakin vihreät aidat, joita ei tarvitse usein leikata, kun kasvu on hidasta.
      Sinivuokoissa on hienoja värejä, kunpa niitä useammin puutarhaliikkeissä myytäisi.

      Delete
  9. Kiitokset vielä tätäkin kautta onnettarelle! Ransu vai Mustiko kenties osasi oikean arpalipun nostaa hatusta :D Yritän parhaan taitoni mukaan saada siemenistä kukkivat kasvit aikaiseksi ja eiköhän joku niistä pääse sitten aikanaan kellariin kokeilemaan talvehtimista.
    Muotopuutarhassasi on valtavasti ihania pikkuisia kukkijoita. Tuo valkoisen sinivuokon ja pikkusinililja 'Rosean' yhdistelmä on kuin karkkia. 'Painted Lady' on myös upea. Pitänee laittaa sekin syksyn ostoslistalle.
    Kylmää on meilläkin, vaikka tällä kertaa taisi käydä niin, että rannikkoseudulla ja etelässä on ollut talvisemman näköistä. Meillä sateet ovat tulleet onneksi pääasiassa vetenä tai hyvin vetisenä räntänä. Toivotaan äkkiä lämpimämpää säätä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea vaan tätäkin kautta! Pistin ihan tylsästi random number generaattorin arpomaan numeron. Tsemppiä vain eteisen tilanahtauteen! Toivottavasti kirje tulee pian perille.
      Minäkin kirjoittelen syksyn sipuliostoslistaa sitä mukaa kuin blogeissa näkyy pakko saada -tapauksia.
      Täällä ei lunta ole tullut, mutta pohjoistuuli on todella inha. Saisi hitusen lämmetä. Onneksi kai aurinkoa ainakin saadaan lähipäivinä, kun tuulen suunta näkyy pysyvän.

      Delete
  10. On kyllä aikamoinen silmäkarkki tuo 'Painted Lady'! Nyt saisi jo vähän lämmetä, onneksi täällä säästyttiin lumisateilta, mutta on kyllä ollut hyytävät säät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään tuntuu onneksi jo vähän lämpimämmältä ja aurinkokin paistaa!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!