Monday 27 May 2024

Tulppaanirakkaus

 Ihanan väriset, sirot villitulppaanit, liekkikuvioiset... lempitulppaaneja on aika monta!

Triumftulppaani 'Slawa' on sellainen, johon ihastuin blogeissa jo muutama vuosi sitten. Nyt viimein se kukkii omassa puutarhassani ja on juuri niin ihana.

Niin on myös 'Palmyra', joka kukkii toista kevättään, mutta valitettavasti se sai viime kesänä peräkärry-puutarhavajan niskaansa ja jouduin kaivamaan osan sipuleista pois. Se oli heinäkuun loppua, jolloin ei voinut enää juurikaan nähdä, missä sipuleita oli, mutta joitakin onneksi löysin. Nämä saivat jäädä, jotka kasvavat kärryn aisan alla, vaikka ei tuo kovin esteettinen paikka ole.

Pysytellään tummanpunaisessa ja ihastellaan 'Merlot'.

Kuten joku saattaa tietää, on myös oranssi lempivärejäni. Keisarinpikarililja 'Ruduke' on herkun värinen ja tuotti tänä keväänä jo kaksi kukkivaa vartta. Tämä enteilee hyvää: kukkatuoton tuplaus vuodessa.

Sen ympärille tuli samana syksynä eli 2022 laitettua sekoituspussi papukaijatulppaaneja, joista osa sotkeentuu keisarin vaatteisiin, mikä on aika kivan ja kuvauksellisen näköistä.

Osa niistä papukaijoista on vielä avautumassa. Joku on käynyt nakertamassa kukkaa!
Jos pitäisi sanoa, mikä on lempitulppaani, saattaisi se olla papukaija...

... mutta myönnettävä on, että pikkuisilla villitulppaaneilla ja niiden risteymillä on erityinen sijansa sydämessä. Alppipenkissä kukkii kreikantulppaani 'Flava' vieressään pikkuinen mätäslaukkaneilikka. Onneksi se selvisi talvesta – ruskea läntti kuvan alareunassa on kuollut 'Nifty Thrifty'. Meinaan tästä kipaista vielä hakemaan uuden taimen, jos löydän sitä samasta kaupasta kuin kahtena edellisenäkin keväänä.

Alppipenkissä kukkivat myös molemmat viime syksynä istutetut ruusutulppaanit yhdellä kukalla.

Ja se, joka teki vuosi sitten samoin yhden kukan, on tuottanut sivusipulin ja kummassakin oli tänä keväänä kolme kukkaa! Tässä saattaa olla kaikkien aikojen suurin tulppaani-ihastukseni. Rakastuin palavasti jo viime keväänä, niinpä onnelleni ei nyt ole rajoja, kun pikkuruinen luonnonlajitulppaani näyttää viihtyvän.

Mutta onhan ihanimman valinta tavattoman vaikeaa. Sitten ovat nämä pikkuisen korkeammat risteymälajikkeet kuten 'Danique'…

… ja 'Norah'. Ah, mitä kaunottaria!

'Norah' näyttää tässä sivulta päin, että vartta on jonkin verran, mutta taustalla häämöttävästä valkokukkaisesta helmililjasta saa vähän osviittaa mataluudesta.

Kreetantulppaani on saman kokoinen ja jää isompien tulppaanien varjoon, jos ne kasvavat aivan vieressä. Jostain syystä nämä tuottavat sivusipuleita todella ahkerasti, mutta kukkia ei näy ollenkaan niin ahkerasti kuin yksittäisiä maasta nousevia lehtiä.

Kreetantulppaaneita kasvaa täällä muotopuutarhassa, mutta vain yhden paahteisen penkin reunassa, josta ne näkyvät. Musti esittelee.

Nyt alkavat olla kaikki kukassa, pari ihan viimeistä vielä liittyy joukkoon, sitten on tulppaanikausi lähes ohi. Tästä kuvasta muistin, että olin riippumatossa katsonut oikeassa reunassa näkyvää tarha-alppikärhöä; se pitäisi kiinnittää köynnöskaareen paremmin, kun se kasvaa ryöppynä kaaren alaosassa. Kohta se alkaa kukkia purppuraisena sointuen tulppaaneihin.

Ja kohta alkaa omenapuukin kukkia! Tien toisella puolella näkyy naapurin Lean hedelmätarha, sielläkin on tulppaaneja puiden alla.

Olen niin iloinen näistä viruksen raidoittamista 'Blue Flag' -tulppaaneista, jotka istutin jo syksyllä 2006 lapsuudenkotini pihaan. Sieltä ne muuttivat uuteen kotiini saaristoon ja muuttuivat vuosien saatossa kerrotuista liiloista yksinkertaisiksi ja raidallisiksi. Näitä on kaksi kappaletta ja ne kukkivat uskollisesti lähes joka kevät. 
Tällä tulppaanilajikkeella on pitkä historia – se tunnetaan jo 1700-luvulta ja nyt näillä yksilöillä on jo oma historiansa minun kanssani. Joihinkin kasveihin syntyy henkilökohtainen suhde.

Tähän juttuun eivät edes mahdu mukaan ruskopenkin ja punaisen villin penkin tulppaanit, niistä täytyy kirjoittaa erikseen. Siellä on paljon keltaista ja oranssia, mutta pistetään tähän väliin preerialla kukkiva yksinäinen buharantulppaani 'Bronze Charm'. Preerialla on valitettavasti liikaa myyriä sipulikukille, olin haaveillut sipulikukkapreeriasta tässä aurinkoisessa kivikkorinteessä.

Viimeiset 'Little Beauty' -risteymätulppaanit vielä kukkivat, kun aikainen silkkipioni niiden vieressä valmistautuu kukkimaan.

Silkkipionin pisimmällä oleva kukkanuppu.

Pakko laittaa vielä kuva muotopuutarhan paahteisimman penkin reunan 'Little Beauty' -tuppaasta. Tämä on sama penkki, jossa asuu aiemmin mainittu kreetantulppaani. Tästä kuvasta voi varmaan ymmärtää, miksi tämäkin on yksi ihanimmista tulppaaneista. Siis mikä muu tulppaani lisääntyy näin? Ja sitten vielä tuo sininen keskusta!

Viimeinen kuva samasta ryhmästä auringonkilossa – seuraavaksi kukintavuoroon tulevat myös parrakkaat kurjenmiekat.


Buharantulppaani Tulipa linifolia
Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis
Kreetantulppaani Tulipa saxatilis
Kreikantulppaani Tulipa orphanidea
Mätäslaukkaneilikka Armeria caespitosa
Ruusutulppaani Tulipa aucheriana
Silkkipioni Paeonia wittmanniana

18 comments :

  1. Jos sinulla monikin kukinta alkoi jo kun meillä oli vielä paljon lunta, niin nyt sitten ollaan suurinpiirtein tasoissa kukkijoiden kanssa. Täälläkin jo on varhaiset kukkijat kuihtuneet ajat sitten, tosin jotkut pakkasen takia meni nopeasti kukinta ohi. Nyt on tulppaanien aika ja kohta laukatkin avaa nuppujaan, mutta nyt sitten tulppaanit kukkii kovin nopeasti tässä helteessä jota nyt sitten ollut jo pitkään. Kohden e ikoskaan. Vettä on toivottu ja yksi ilta5 mm. saatiinkin, mutta se hävisi rutikuivaan maahan ihan kuin huomaamatta.
    heille jotka pustyvät nauttimaan kesän helteestä on tämä aika ollut kyllä ihanaa aikaa. Muistelen aikaa kun jaksoi päiväkaudet työskennellä ulkona
    vaikka paistoi kuinka lämpimästi. Toista on nykyisin. mutta on se silti ihanaa kun välillä' on kunnon kesääkn.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tasoissa ollaan varmasti, ellei teillä jo edellä, meille kun eivät ihan samanlaiset helteet pääse meren takia. On harmillista, että kukinnat vilahtavat ohi kuumalla. Silti, on ihanaa, että on kesä eikä talvi!

      Delete
  2. Täällä ensimmäinen tulppaani avautui eilen. Miten kauniita kaikki tulppaanit ovatkaan! Erikoinen tuo sinisen sisuksen ja noin ryhmässä kukkiva Little Beauty 😍 - emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tulppaaneissa on ihania ja sitten sellaisia, joista innostuu vähän vähemmän. Pikku Little Beautyn kukat loistavat matalalta aivan ihanasti.

      Delete
  3. Kaunista on! Tässä paahteessa tulppaanien kausi jää valitettavan lyhyeksi. Hyvä, että saa ne kuitenkin ikuistettua ja voi palata kuviin myöhemmin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kameran kanssa täytyy kiertää piha pari kertaa päivässä, jos mielii kuvata kukkia niiden parhaalla hetkellä. Harmillisesti joku jää joskus huomaamatta ja kukinnan tajuaa vasta, kun se alkaa olla kuihtunut. Melkoinen tahti on nyt päällä!

      Delete
  4. Aih ja voih, miten ihania jälleen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ovat, toinen toistaan ihanampia!

      Delete
  5. Sinulla on paljon eri lajikkeita . Minulla on vain muutamaa Darwin lajikkeita ja taitaa olla tuota viimeistä . Tulppaanit on kukkineet ja penkit antaa nyt muuta kukintaa .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon on tullut istutettua ja joka syksy jotakin lisää, tietysti, niin on mitä odottaa keväällä :-)

      Delete
  6. Oi, ihanuus miten paljon ja kauniin värisiä.
    Niin kaunis puutarhasi, tuolla sielu lepää ihastellessa.
    Auringon iloa viikkoosi ja Mustille silityksiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on kaunista, tämä kukkivien puiden ja tulppaanien aika on kuin sadussa eläisi. Musti kiittää, toivotamme ihanaa viikkoa sinullekin!

      Delete
  7. Kivipellon Saila27 May 2024 at 10:32

    Pihasi on kyllä sellainen aarteiden ihmemaa, kaikkea ihanaa löytyy! Mistä ihmeestä tilaat kukkasipuleita! Nuo ruusutulppaanit menivät tilauslistalle - ihania! Pojille rapsutukset!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tilaan tai ostan milloin mistäkin, viime kahtena kesänä olemme tehneet kollegan kanssa tilauksen Augisille Liettuaan, sieltä löytyi ruusutulppaania. Kyllä noita erikoisuuksia täytyy metsästää ulkomailta. Mutta ihanat Danique ja Norah löytyivät esimerkiksi puutarhamyymälöistä Suomesta! Kannattaa aina poiketa myymälään, kun ei ikinä tiedä, mitä siellä tulee vastaan ;-)
      Pojat kiittävät – Ransu haluaisi Pohjois-Norjan lämpötiloihin!

      Delete
  8. Siellä kaikki etenee hitaasti ja saat nauttia kukinnoista pidempään, sillä toden totta täällä omenapuut ovat jo kukkineet ja parhaillaan kukoistavat syreenit. Juhannusruusukin on aloittanut kuumalla etelän seinustalla. Aikaisia kukkia sai palstallasi ihailla jo varhain, mutta nyt saa vieläkin ihastella tulppaaneitasi, jotka nekin ovat täällä ihan loppusuoralla.
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saaristossa on tosiaan kivaa se, että kevät kestää pidempään. Se alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin, mikä voisi olla parempaa. Meillä ei ole ollenkaan sellaisia lämpötiloja kuin esim. Heinolassa; on lähes kymmenen astetta viileämpää!

      Delete
  9. En yhtään ihmettele, miksi olet ihastunut pikkuruisiin luonnonlajitulppaaneihin! Suloisia ja väreiltään todella kauniita! Minulle on riittänyt kotimaisten kauppojen sipulikukkavalinnat, joten onpa kiva kuulla, että noita kaunottaria löytyy meiltäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne ovat tosi erityisiä, kun sirossa varressa avautuu kaunis kukka kuin jalokivi. Toivottavasti löydät syksyllä jotakin näistä teillekin!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!