Onnea puskista

 Nyt on mistä iloita!

Ensinnäkin, jos aloitetaan ihan tontille saapumisjärjestyksessä siitä päästä, johon jätän auton, on onnenpensas viimein tänä vuonna kunnolla kukassa. Ilmeisesti se, etteivät valkohäntäpeurat ole käyneet enää pihallani talvisin lähes ollenkaan, on säästänyt oksien kärjet, joihin kukkia eniten muodostuu. Aiempina vuosina olen voinut laskea kukat kahden käden sormilla, nyt niitä on kymmeniä! Taustalla naapurin luumupuiden alla levittäytyvä kevätesikkomatto, täydellistä.

Kun nyt ollaan tällä reunalla, raportoidaan, että lehtokuusama on tulossa kukkaan ensimmäistä kertaa. Nimi on harhaanjohtava, sillä tämä laji pärjää kuivassa. Tämä kukoistaa koivikossani, jossa ei totisesti kosteutta hövelisti jaella.

Mitäs ihanaa sitten kertoisi... kerrotaan vaikka pähkinäpensaista. Kumpikin punaruskealehtinen pähkinä, niin tämä isopähkinä kuin hedelmätarhan rinteen euroopanpähkinäkin, voi hyvin. Tällä tummalehtisellä isopähkinäpensaalla (Corylus maxima 'Purpurea') on oma nimi, veripähkinäpensas, mutta itse en pidä lajikkeille annettavista kansankielisistä nimistä, kun sitten ei enää nimestä näe, mistä lajista on kyse ja se on kumminkin todella tärkeä tieto.

Tälläkään ei ole kovin hyvä kasvupaikka sikäli, että tuo takana näkyvä runko kuuluu vaahteralle, joka tunnetusti vie maasta mehut eli veden ja ravinteet. Siihen nähden, että puuhun on välimatkaa vain kolmisen metriä, voi tämä puska hyvin. Toinen latva on kuivunut tai paleltunut. Yritän muistaa kastella tätä vieläkin, vaikka taimi on elänyt tässä jo kaksi kasvukautta. Luulisi juurten jo yltävän johonkin vettä saadakseen.

Pähkinästä vaahteraan. Japaninvaahtera 'Osakazuki' on hurmaava puhjetessaan limenvihreään lehteen ja kukkiessaan punaisin kukin. Kaksi muutakin japaninvaahteraa selvisi talvesta vailla mitään pakkassuojia.

Lupasin kuvia Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heidestä, kun se kukkii – ja nyt siihen on viimeiset hetket. Kukinta on kestänyt jo jonkin aikaa, mutta ei enää kauaa.

Dawnilla oli jonkin verran raakavillaa suojana, mutta kovin arka tämä ei voi olla, sillä kukkanuput muodostuvat jo syksyllä ja nekin ovat selvinneet. Kukissa on ihana tuoksu. Toivon, että tästä tulee sellainen kolmimetrinen puska kuin Britanniassa, mutta en uskalla sitä odottaa. Sitten ei kyllä mitään suojia enää pysty laittamaan.

Pensaan pohjoispuolella kukkii yhä vuokkoängelmä, vaikka se tuskin saa riittävästi varjoa paahteelta siinä. Se on kukkinut jo vaikka kuinka kauan!

Ihmeen ihana kukkanen tässä pensasjutun keskellä kevennyksenä.

Tarkennetaan vielä, että tämä ei ole vuokko eikä ängelmä, vaan Anemonella.

Seuraava ihana heisiuutinen on Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii', jonka löysin syksyllä. Näitä litteä lätty -kukintoisia heisiä voi ihastella mm. Britanniassa, nytkin ne olivat kukassa parhaillaan Etelä-Englannissa siellä käydessäni. 

Tämä löytyi alennuksella Plantagenista – siellä voi tulla vastaan joskus jotain todella yllättävää, jota ei muualta Suomesta löydä. Paitsi Vakka-Taimesta, josta aikoinaan ostin lähes saman heiden, mutta istutin sen liian kuivaan paikkaan ja se kuoli.

Tällä oli vain hyvin kevyt talvisuojaus, yksi vanha villanuttu löyhästi ympärillä, mutta paikka on tuulensuojaisa. Odotan ihanaa kukintaa ja lupaan raportoida!

Jos puistotaikapähkinä 'Diane' ei kukkinut tänäkään keväänä, on se elossa kuitenkin. Samoin on muutama vuosi sitten hyvin pienenä taimena istutettu amerikantaikapähkinä. Tämä ei liene vielä saanut yhtään palstatilaa, kun ei ole kukkinut tai ollut muuten erityisen erottuva – mutta hiljalleen se tuosta kasvaa ja alkaa erottua edukseen!

Lisää ihanaa: tähtimagnolia kukkii. Kukkia on kaksi; voisi olla enemmänkin, jos olisin huomannut laittaa tälle suojaverkon aiemmin syksyllä. Jänis kävi nakertamassa oksia.

Keltalehtinen pensaskanukka 'Aurea' on aivan ihana puhjetessaan lehteen. Lehdet myös pysyvät kellanvihreinä koko kasvukauden, mikä on huippua. Yhteensointuvuus vanhan valkonarsissin kanssa täydellinen.

Päästin ilonkiljahduksen, kun kirjavalehtinen jalohortensia Light-O-Day eli 'Bailday' versoo tunnistettavin valkokirjavin lehdin. Näin se teki viime vuonnakin; versoi vain tyveltä, kaikki korkeammat versot kuolivat talveen. Hyvä, että on elossa. Kukkia tulee sitten jonakin vuonna. 

Jännitin myös viime vuonna istutettua peikonpajua eli kiharakasvuista itkusalavaa. Tämä näytti pitkään kuolleelta kepiltä eikä asiaa auttanut se, että tämä kasvoi pitkän pätkän talvesta jäätiköllä, kun ojat reunoineen jäätyivät laajalti.

Ja nyt toissapäivänä huomasin, että lehdet alkavat nahistua. Ensin jäätikkö, sitten kuivuus! Voi itku-paju-parkaa. Kastelin, toivottavasti se riitti ensiavuksi.

Parrotian kanssa ei voi edes puhua jännittämisestä: olin lähes varma, että tämä kuoli, kun heti sen ensimmäisestä talvesta puutarhassani tuli oikea siperialainen versio. Nakkasin tämän päälle niin paksut villavällyt, että korkein oksa meni poikki – puska oli matala jo valmiiksi.

Mutta mitä vielä. Ensin puhkesi lehtiä kaikkein alimpiin oksiin ja nyt ylempiinkin (jotka ovat nekin matalalla, kun onnistuin litistämään tämän villojen alle)! Raportoin tästä jo Vakka-Taimeen, josta harvinaisuuden löysin. 

Parrotian pointti on etenkin leiskuva syysväri, mutta kasvutapakin sillä on kaunis: oksat kasvavat melko vaakatasossa ja taipuvat vanhemmiten alas. Jos tästä koskaan tulee niin suuri. Latvan katkeaminen tekee tästä varmasti monirunkoisen, mutta se ei haittaa.

Pyökki 'Rohan Weeping' on varma nakki, sitä ei tarvitse enää jännittää yli kymmenen vuoden jälkeen. Salamana se puhkesi punaruskeaan lehteen. Sen edessä on purppurahappomarja 'Concorde', tai kolme rivissä, jotka pitäisi leikata, sillä niiden kuuluisi olla aita eikä rehotus.

Huomasin kuvasta, että siinä on kivoja punaisia värilänttejä tulppaaneista: vasemmalla ruusu-heinätarhan etureunassa pikkuinen 'Little Beauty', sitten pengermän päällä 'Merlot' ja kaukana auton edessä 'Palmyra', joista jouduin valitettavasti syksyllä siirtämään osan puutarhavajan tieltä. Jäljelle jääneet kukkivat tänä vuonna yhtä hyvin kuin vuosi sitten, siirretyt lienevät hävinneet myyrän mahaan.

Syreenit ovat tulossa kukkaan. Tämä on kukkimassa ensimmäistä kertaa ikinä: ehkä maailman kaunein syreeni, Talvipuutarhan kulmalla Helsingissä kasvava vaaleanpunakukkainen jalosyreeni – tai siis sen jälkeläinen. Kukkatertut ovat painavat ja nuokkuvat. Tässä pikku puskassani on nyt muutama ensimmäinen kukkaterttu. 

Vanhoja syreenilajikkeita on tutkittu ja tämä kulkee työnimellä K-17 tai "Talvipuutarha". DNA-tutkimuksilla on yritetty selvittää, mitä nämä vanhat lajikkeet ovat. Sata vuotta sitten Suomessa oli markkinoilla huomattavasti enemmän syreenilajikkeita kuin nyt. Osa saattaa olla jo poistunut taimituotannosta kokonaan. Tämä on niin kaunis, että onneksi Hongiston Taimisto otti tämän lisäykseen ja sitä kautta taimimyyntiin.

Lupaan palata kuvien kanssa heti, kun näen tämän kukassa. Nyt on hieman jännittävää, sillä jouduin työkeikan vuoksi viikonlopuksi pois kotoa.

Myös 'Andenken an Ludwig Späth' pullistelee nuppujaan. 

Niin ja tähän eivät mahtuneet edes kirsikat, joten lisää puskauutisia tulossa! Tuolla taustalla näkyykin vilaus kukkivaa kirsikkaluumua.

Amerikantaikapähkinä Hamamelis virginiana

Euroopanpähkinäpensas Corylus avellana

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-Ryhmä

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninvaahtera Acer palmatum

Kevätesikko Primula veris

Lehtokuusama Lonicera xylosteum

Onnenpensas Forsythia

Parrotia Parrotia persica

Peikonpaju Salix babylonica var. pekinensis 'Tortuosa' 

Pensaskanukka Cornus alba

Puistotaikapähkinä Hamamelis × intermedia

Purppurahappomarja Berberis thunbergii f. atropurpurea

Pyökki Fagus sylvatica

Tähtimagnolia Magnolia stellata

Valkonarsissi Narcissus poëticus

Vuokkoängelmä Anemonella thalictroides