Thursday 16 May 2024

Pikkuisia aarteita

Paria kukkaa jännitin kovasti reissuni aikana. Ne olivat nupulla lähtiessäni. Olin kovin kiitollinen kylmästä viikosta! 

Keijunpikkusydän 'Pink Punk' on puutarhani uutuus, jonka istutin viime kesänä. Toivoin kovasti, että näkisin sen ensikukinnan ja niin kävikin! Tältä se näytti reissulta palatessani ja on edelleen kukassa.
Tämä on todellinen miniatyyri.

Tähtikoiranhammas 'Rosy Wing' on toissa syksynä istutettu ja näin sen ensimmäisen kukan viime keväänä, mutta halusin toki nähdä sen uudestaan. Se oli kotiin palatessani jo hieman kuihtunut (tai paleltunut), mutta kyllä tästäkin vähän kauneutta erottaa.

Saman katajapenkin toisella puolella ehdin jo huolissani etsiä vanhempaa rusokoiranhammasta, mutta yhtäkkiä se nousi maasta ja alkoi lähes saman tien kukkia. Taustalla kultatesma.

Muiden pikkuisten koiranhampaiden kanssa saa vielä elää jännityksessä. Nyt on niin kuumaa ja kuivaa, että pelkään vielä yhden nuppuisen lakastuvan saman tien kun kukat avautuvat! Monissa muissa on lehtiä, mutta ei kukkia. Lehdetkin ovat iloinen asia, todiste elossa olemisesta.

Valkokukkainen sinivuokko on luonnonkantaa tästä läheltä. Muitakin sinivuokkoja on vielä tullut kukkaan pihan eri osissa.

Valkoisesta sinivuokosta vihreään valkovuokkoon. Ensimmäinen valkovuokko kukassa on tämä vihreä 'Virescens'. Eilen poksahti myös hämyvuokon ja tavallisen valkoisen valkovuokon kukkia auki.
Tuossa vieressä kukkii vielä 'Hippolyta' -lumikello! On tämä ollut kummallinen kevät. Kaikki kukkii samaan aikaan, kun osa nousi niin hitaasti.

Ihana hailean vaaleansininen balkaninvuokko 'Blue Snow' kukkii muotopuutarhassa. Taustalla itsekseen tullut aho-orvokki.

Räväkämpi 'Charmer' kasvaa vuokko-esikkopuutarhassa.

Kostealla kevätniityllä nousee kirjopikarililjoja ja täälläkin viimeiset lumikellot ovat yhä kukassa.

Hirvittävän jääkentän alla monta viikkoa talvella eläneet puistolumikellot nousevat sittenkin. Olin jakanut näitä ojan viereen pidemmälle matkalle. Valitettavasti valkokukkainen, kerrottu Ellen-sarjan tarhajouluruusu mätäni, mutta sille ei voi mitään, uuden saa kaupasta tai voin siirtää siementaimia muualta, tosin valkoista ja kerrottua niistä ei löydy. 
Suurempi aarre kuningassaniainen pitää vielä jännityksessä, sillä sekin oli saman jään alla. Voi olla, että se on menetetty.

Vaahteran varjossa on posliinihyasinttien meri, joka vaihtuu kauempana valkoisten 'Alba' -idänsinililjojen vaahdoksi.

Pkkuisten aarteiden joukkoon lukeutuu myös lumikki.

Ja vuokkoängelmä, joka ei ole vuokko eikä ängelmä. Tämän hankin viime vuonna ja toivon, ettei se kuole kuivuuteen. Joskus yritin tätä kasvattaa siemenestä, ja jotakin iti kyllä, mutta sitten kuoli. Yritän nyt muistaa kastella. Aarre löytyi Tommolan tilalta, kun poikkesin sinne pikaisesti matkalla Nurmekseen viime elokuussa.

Niin. Tässä sitä taas ollaan: saisi sataa!


Balkaninvuokko Anemone blanda
Idänsinililja Scilla siberica
Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria
Kirjopikarililja Fritillaria meleagris
Lumikki Sanguinaria canadensis
Posliinihyasintti Puschkinia scilloides
Puistolumikello Galanthus nivalis
Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis
Sinivuokko Hepatica nobilis
Tähtikoiranhammas Erythronium revolutum
Valkovuokko Anemone nemorosa
Vuokkoängelmä Anemonella thalictroides

20 comments :

  1. Kivipellon Saila16 May 2024 at 13:46

    Nämä korukukat ovat todella suloisia! Ja suuri onni on ollut että matkan jälkeen ehdit, sait mahdollisuuden nähdä niitä kukassa, ettei hyinen kylmyys vienyt niitä mennessään! Tuo keijunpikkusydän on todella suloinen! Täällä meillä pelkäsin heidinkukkien puolesta, onneksi ovat hengissä, samoin muutama trillium, joiden alkuunlähtö jo oli kyseenalaista! Vuokkoängelmän toivoisin löytäväni! Lauantaina ehkä käyn kahdessa aarrepaikassa hiukan ostoksilla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Korukukat tosiaan! Ihanaa, jos pienet ja erityiset herkkikset heräävät. Tuo oma vuokkoängelmäni löytyi Tommolan tilalta.

      Delete
  2. Aivan ihanaisia kukkia ja kuvia niistä! Meilläkin on jo turhan kuivaa. Yksi kaunis yösade auttaisi paljon. Maassa on kyllä kosteutta syvemmällä, mutta pinta on liian kuiva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uusille taimille on vaikeaa, jos on kovin kuivaa. Taidankin mennä tästä heti kastelemaan... onneksi kaste on voimakasta sentään. Nyt näyttää siltä, että su-ma väliselle yölle ennustettu sade on vedetty pois. Pisaraakaan ei ole 10 vrk:n ennusteessa, harmi vain.

      Delete
  3. Ihanasti kukkii sinulla. Meilläkin oli eilen hellepäivä ja kukkapenkkiin avautui sinisiä pikkukukkia ja muutamia valkovuokkojakin löysin. Ihanaaaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä kevät etenee niin käsittämätöntä vauhtia! Täältä suli pysyvä lumi jo pari kuukautta sitten, silti meillä ovat valkovuokot ihan samassa aikataulussa!

      Delete
  4. Kaunis tuo rusokoiranhammas. Onneksi se löytyi elossa ja ilahduttaa sinua kukinnalla.
    Täällä meilläkin sade olisi hyvin toivottu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koiranhampaat ovat erityisen kauniita. Toivon, että kaikki istuttamani erikoisemmat koiranhampaat jonakin päivänä kukkivat.
      Toivotaan, että saadaan sadetta!

      Delete
  5. Upeita erikoisuuksia, onneksi saamme ihastella niitä täällä blogissasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuvista niitä on ainakin helppo ihailla, ei tarvitse tuskailla sopivien kasvupaikkojen kanssa.

      Delete
  6. Ihana 'Pink Punk', nimiki o hauska :) Joo, ny on hauskasti sellaane sekalaane kattaus kasvia kukas. Lämpö tuli nii äkkiää, että kaikki heräs yhtäaikaa. Kuivaa on meilläki ja hellettä, vaikka ei kyllä saisi pitkän talaven jäliiltä valittaa. Ens viikolla viilenöö taas reilusti, mutta saretta ei taira tulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sadetta olisi hyvä saada! Jännä kevät tämä. Joka tapauksessa on ihanaa, että talvi on ohi.

      Delete
  7. Tosi söpöjä pikkuisia. Pääsevät tässä vaiheessa hyvin esille, kun muu kasvusto on vielä matalaa.
    Inhottaa valittaminen, mutta vesisade olisi nyt tervetullutta. Vettä ei ole tullut aikoihin ja tuulinen hellesää tehostaa kuivumista. Paloautot ulvovat isolla tiellä parhaillaan. Ilmeisesti jossain on tulipalo. Toivottavasti ei mitään suurta ja vakavaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä surullista, jos kasvukausi alkaa heti kuivana. Huolestuttavaa. Toivottavasti saamme säännöllisiä sateita pian.

      Delete
  8. Valtavan ihana tuo vuokkoängelmä! Ihania pieniä aarteita!

    ReplyDelete
  9. Saisi sataa täälläkin, kaikki sadevesisäiliöt kumisevat tyhjyyttään. Minäkin hankin vuokkoängelmän viime vuonna ja se kukkii.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että meillä on molemmilla tuo sama kaunotar.
      Kunpa saataisiin sadetta! Ennuste ei näytä kovin lupaavalta.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!