Sunday 12 May 2024

Terveisiä Englannista

 Joku saattoi huomata, että olin hetken poissa linjoilta. Se johtui ihanasta Etelä-Englannin matkasta.

Reissu oli Kodin Pellervon lukijamatka, jonne pääsin matkanjohtajana mukaan. Aloitimme Blenheimin palatsista heti matkalla lentokentältä Oxfordiin.

Oxfordissa majoituimme vanhaan majataloon aivan keskustassa. Minulla oli pieni vinttihuone, jonka ikkunasta näkyi vastapäisiä Oxford University Collegen tenttirakennuksia. Opiskelijoilla on ylevät miljööt! 
Ikkunastani näin tämän seinän, jonka kaiverruksissa lukee "veritas liberabit" ja "bonitas regnabit" – totuus vapauttaa ja hyvyys hallitsee. Tässä maailmantilanteessa tuo on rauhoittava mantra.

Oxford on aina täynnä opiskelijoita ja matkailijoita, mutta sivukaduilla voi olla näin rauhallista.

Miljöökateuden lisäksi myös ilmasto- ja kasvuvyöhykekateus iskee nopeasti. Punavirma on kukka, joka kasvaa muurien raoissa ja rantakivikoissa Skotlantia myöten, mutta minä en saa sitä talvehtimaan, vaikka mitä loitsua manaisin.

Viimeiset englanninsinililjat olivat vielä kukassa, parhaat ajat näiden ihailuun ovat huhtikuun puolella. Se on sikäläinen metsänpohjien ja niittyjen kasvi yhdessä kääpiöesikon kanssa. Omassa puutarhassani ei ole vielä edes noussut maasta.

Nenäliinapuut olivat komeasti kukassa. Ajattelin näyttää kuvia omalle metriselle kepukalleni. Se on kyllä osoittanut kestävyytensä talvehtimalla hyvin latvaan saakka, vaikka taimen yllä oli vain hyvin ohut neuletakki talven ajan.

Kukinta oli oikeastaan ohi, pallukoissa alkavat jo siemenet kehittyä. Valkoiset nenäliinat ovat kukkien helveitä tai jotakin sinnepäin.

Käväisimme Bamptonissa, jossa on kuvattu Downton Abbeyn kyläkohtaukset. Tässä Isobel Crawley -serkun talo kirkon kupeessa.

Oikealla "Downtonin sairaala", oikeasti kylän arkisto ja pieni matkamuistomyymälä. Rakennus on entinen koulu.

Olen koettanut saada haisujouluruusua puutarhaani, mutta ensi yritys paleltui, kun taimi alkoi tulla kukkaan tammikuussa. Sittemmin olen yrittänyt kylvää, kun taimia ei vain meiltä löydä, mutta viimevuotinen (tai ehkä jo toissavuotinen?) kylvös ei ole vieläkään itänyt. Edellinenkin yritys taisi jättää kokonaan itämättä. Tämähän on Englannissa luonnonkasvi, jota myös taimimyymälöissä myydään.

Taimistoilta löytyi myös esim. kirjavalehtistä puna-ailakkia ja kerrottukukkaista keltamoa. Tämä on useimmilla suomalaisilla taimistoilla kokonaan jätetty huomiotta; että luonnonkasvien erikoismuotoja voisi meillä kasvattaa. Ilahduttavia poikkeuksia ovat ainakin Vakka-Taimi, Särkän perennataimisto ja Sotkamon Taimisto.

Seuraava majoituskaupunki oli Winchester, joka on historianharrastajan unelmakohde. Löytyy roomalaisten kaupunginmuuria ja sitten keskiaikaa niin paljon kuin vain jaksaa perehtyä. Ensimmäistä katedraalikirkkoa alettiin rakentaa 600-luvulla, vain vähän myöhemmin kuin Canterburyssä. Sen muotoa voi nähdä nurmikossa. Suuremman katedraalin rakentaminen aloitettiin 1000-luvulla ja se onkin sitten valtava.

Myöhempääkin rakennuskantaa tietysti löytyy – Britanniaa ei ole paljonkaan vaivannut ns. Turun tauti: että vanhoja rakennuksia purettaisiin uusien tieltä. Kirjelaatikoitakaan ei ole koettu tarpeelliseksi uudistaa. Niitä onkin hauska bongata, sillä niistä löytyvät sen aikaisen hallitsijan nimikirjaimet. Vanhimmat kirjelootat löytyvät yleensä kivimuureista. Tässä on GR VI (Yrjö VI) eli ajalta 1936–1952.

Ajankohtaan osui onnekkaasti sinisateiden paras kukinta, tässä kiinansinisade.

Ryöppysinisade tulee kukkaan hitusen myöhemmin. Tämä kasvaa Itchen-joen sillalla Winchesterissä. Joen varrella on kadehdittavan ihania taloja, joiden puutarhat laskeutuvat jyrkkää rinnettä alas joelle. Tämä silta johtaa yhteen puutarhoista eli on yksityinen.
Oli pakko vähän tutkia, paljonko ne talot puutarhoineen maksavat. Kyllä ne menevät puolentoista miljoonan paremmalle puolelle. Täytyy pistää lotto vetämään.

Myös Winchesterissä hotellimme oli aivan keskustassa. Hotellilla on ihana puutarha, jossa olisi voinut nauttia iltapäiväteetä, jos olisi ehtinyt. Kateellisena katsoin kerros-kakkuvateja, joissa herkut oli tuotu teehetkeä nauttiville.

Vapaahetkiä vain ei juuri ollut. Kuuden päivän ja viiden yön reissu oli täyteen pakattu ohjelmaa. Kävimme monessa ihanassa kartanossa ja puutarhassa, tässä Heale House.

Pikapyrähdys Bathiin. Vuorikärhöt olivat myös kukassa – voisipa tätäkin meillä kasvattaa!

Stonehenge oli myös kiva nähdä pitkästä aikaa. Sitten viime käyntini sinne on noussut hieno myymälä-näyttelyrakennus.

Mottisfont Abbeyn ruusutarhassa oli suurin osa ruusuista vasta nupulla, viikko tuollaista 20 asteen lämpöä, jota Englannissa sai nauttia, olisi ehkä vain tarvittu täyteen kukoistukseen.

Puutarhurien kahvitauko.

Matkalla lentokentälle ennätimme vielä Jane Austenin kotimuseoon. Se on täydellisen viihtyisä pikku talo ja puutarha täydellisessä pikku kylässä, pubia vastapäätä.

Janen makuuhuone.

On suoranainen ihme, että suostuin palaamaan Suomeen. Oikeastaan vain siksi, että oli niin ikävä karvapoikia. Muuten saattaisin olla kettingillä kiinni Jane Austenin puutarhan vanhassa marjakuusipuussa.
Huippua on se, että en menettänyt puutarhassani oikeastaan mitään, kun on ollut niin kylmää. Sama kevätlumipisara on kukassa kuistin varjossa kuin lähtiessänikin. 


Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta
Kevätlumipisara Leucojum vernum
Kiinansinisade Wisteria sinensis
Kääpiöesikko Primula vulgaris
Nenäliinapuu Davidia involucrata
Punavirma Centranthus ruber
Ryöppysinisade Wisteria floribunda
Vuorikärhö Clematis montana

42 comments :

  1. Oih ihanaa! Nenäliinapuu oli ihan uusi juttu. Hyvä kun tulit kotiin katsomaan mitä täällä nousee 😁

    ReplyDelete
    Replies
    1. Poissa ollessani olivat narsissit ja hyasintit aloittaneet kukinnan, onneksi on kivaa nähtävää kotipihallakin, ettei tarvitse ihan masentua.

      Delete
  2. Oi, miten upea reissu historiallisin paikkoihin ja puutarhojen kauneuteen. Jo kuvia katsellessa syntyi kasvi- ja vyöhykekateus. Mikä olisi istutella omaan pihaan tuollaisia herkkuja. Ymmärrän hyvin, että koit tarvetta kahlita itsesi marjakuuseen. Seuraavalle reissulle on paras ottaa karvapojat mukaan.
    Poissaolosi kyllä huomattiin, joten kiva, että palasit tänne keikkuvien keväiden maahan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä ihanaa, siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi käynyt Englannissa muuta kuin vaihtamassa Skotlannin-koneeseen Heathrowlla. Olisi kyllä niin ihanaa voida istuttaa kaikkia noita kasveja ja ylipäätään se, että talvi olisi lähes olematon. Ehkä jonakin päivänä sinne voi taas muuttaa.

      Delete
  3. Niin ihania kuvia, kiitos niistä. Todella virkistävää vaihtaa maisemaa ja saada silmille uusia virikkeitä. Oli varmasti ihana kokea sinisateiden kukinta🪻🪻🪻🪻

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maisemanvaihto on tosiaan virkistävää, kotiasiat unohtuvat ihan hetkessä.
      Sinisateiden paras kukinta on aina hurmaava hetki.

      Delete
  4. Tervetuloa takaisin Saila! Kiitos ihanasta matkaraportista! Todella kiinnostava tuo nenäliinapuu; pallurat ja nessut. Toivottavasti se omasi kasvaa reippaasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinulle, kun jaksoit lukea! Oma nenäliinapuuni on muuten kasvanutkin reippaasti. Se on vasta muutaman vuoden ikäinen ja jo yli metrinen. Istutin sen ihan lyhyenä pikku taimena.

      Delete
  5. Hieno loma (?) kaikkinensa, vaikka lomailu onkin aina melko raskasta. Tuntuu, että kaikkea on nähtävä, kun on kerran paikan päälle tullut. Kotona ehtii sitten taas nukutella.
    Ai nenäliinapuu... ;) Onko nuo -sateet sukua sille kultasadepuulle/pensaalle?
    Oliko Stonehengellä minkäänlaista huminaa havaittavissa.. ihan vaan jännittyneenä kyselen, että et sitten päätynyt eri aikakauteen :)
    Muualla on hyvä, mutta kotosalla paras!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuossa oli juuri sopivassa suhteessa lomaa ja työtä. Vastuu ryhmästä ja kaiken sujuvuudesta vaatii huomiota, mutta matkalla oli mukana myös erittäin pätevä ja kokenut opas. Itse pääsin tulkkaamaan parissa kohteessa ihan oman kiinnostukseni ja haluni takia, se oli kivaa ja mukavaa, että oppaalle se sopi.
      Vapaapäiviä ei ollut, mutta yksi iltapäivä Winchesterissä kului kyllä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen pinkoen – minulla oli myös toiveita ehtiä tiettyihin lempikauppoihin ja etenkin kirjaostoksille, kirjat kun ovat Briteissä paljon halvempia kuin meillä. Olisi ollut kiva jaksaa vielä ravintolaan parina omatoimi-iltana, mutta en vain jaksanut.
      Kultasade on eri kasvi, se on pensas, sinisade on köynnös.
      Stonehengellä koin jännän jutun. Sinne kivien viereen ei saa mennä, ymmärrettävästi, sillä paikassa on aina väentungos. Paitsi seisaus- ja tasauspäivinä saa! Mutta menin seisomaan ns. Aubreyn reiän päälle, ne ovat ikivanhoja ihmisen tekemiä reikiä kalkkikivessä itse kivikehän ulkopuolella ja niiden kohdalla saattaa olla joitakin energioita. Tunsin sormissani, kun kamerani värähti pariin kertaan, siinä ei ollut edes virta päällä. En osaa selittää enkä ole taikauskoinen tai druidi. Kiinnostavaa. Ehkä eri aikakauteen olisi helpompi päästä, jos pääsisi kivikehän keskelle ;-)

      Delete
    2. Puhelimesi halusi muistuttaa siitä, että suuret voimat ovat liikkeellä (ja että muistat ikuistaa hienot kivipaadet).
      Kaikki sateet eivät siis ole sama asia.
      Hyvä, että ehdit omillekin riennoille välillä, sinne kauppoihin jne.

      Delete
    3. Oli kyllä jännä se tuntemus sormissa, en nimittäin odottanut yhtään mitään, enkä ole muulloin ikinä tuntenut kamerani värisevän. Se ei ole edes puhelin, vaan painava järjestelmäkamera, eli vahvat voimat oli kyseessä :-D

      Delete
  6. Reissu oli varmasti upea. Oli kiva nähdä näin paljon kuvia, vanhat kaupunkinäkymät ovat todella viehättäviä - melkoista rakennustaidetta! Ja kaikki nuo puutarhanäkymät, oi, oi.
    Olen katsonut joskus kuvia nenäliinapuista, olisi tosi hauskaa nähdä niitä ihan livenä. Et todellakaan menettänyt mitään, täällä oli kalsean kylmä viikko, eikä puutarhassa oikein edennyt mikään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuvia olisi lähemmäs tuhat, mutta en nyt kaikkia tähän laittanut ;-D
      Englannissa kaikki on kaunista, no ei nyt teollisuusalueet tai lentokentät, mutta kylät ja maaseutu. Puutarhat ovat kadehdittavan reheviä. Peuroja ei ole riesaksi asti, vesimyyrä on uhanalainen; pahimmat viholliseni loistavat poissaolollaan!
      Kurja kuulla, että täällä oli kylmää, mutta olen siitä toisaalta todella kiitollinen.

      Delete
  7. Varmasti ihana reissu, vaikka oliki tyäsellaane. On kasvuolosuhteet pikkuusen eri sorttiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli todella ihana, ja kun matkaseurana oli erittäin mukavia ihmisiä, meni kaikki ihan luonnostaan kuin ystävien kesken. Kasvuolosuhteita ei voi kuihn kadehtia. On leutoa talvea ja kesäkaudella riittävästi sateita, voiko ihminen enempää toivoa.

      Delete
  8. Voi mitä ihania kohteita!
    -Pirkko ja pojat

    ReplyDelete
  9. Mahtava reissu! Olisipa saanut olla mukana. Laita vain paljon kuvia, näitä on ihana katsoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, ajattelin, että matkajuttu oli tässä :-D Tähän aikaan tapahtuu niin paljon pihallakin, ettei oikein pysty useampaan blogijuttuun ratketa.
      Olisi ollut todella ihanaa, jos matkalla olisi ollut vielä enemmän puutarhaharrastajia mukana!

      Delete
  10. Kivipellon Saila12 May 2024 at 22:27

    Tervetuloa kotiin! Matka,vaikka olikin ilmeisen ohjelmapainotteimen, oli antoisa ja nuo kaikki upeat paikat, kasvit...ihan kaikki! Reissuillani jotkut paikat minulle 'puhuvat' ja kutsuvat vahvastikin. Stonehenge on kutsuvat - en ole taikauskoinen, mutta olen lapinnoidan tytär, siinä on puolensa, ne huonotkin joista en tykkää, mutta kai niihin on tottunut ja ovat mun arkea. Ja tuo sinisade ja upea vuorikärhö 💚! Varmaan saamme makupaloja matkastasi lisääkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Reissu oli ohjelmaa täynnä, mikä on tietty tarkoituskin tällaisella valmismatkalla, jossa kaikki on mietitty etukäteen. Se on hyvä, sillä kaikkiin kohteisiin ei pääse ilman etukäteen varaamista ja isoissa kohteissa ryhmä pääsee jonon ohi, kun buukkaukset on tehty valmiiksi.
      Onpa jännä kuulla, että olet lapinnoidan tytär!

      Delete
  11. Sinullapa on antoisa reissu takanasi. Muisteltavaa ja matkan tunnelmissa elämistä riittää varmasti pitkään. Hienojen kuviesi näkeminen nosti omaan mieleeni monia ihania muistoja seikkailuista noissa samoissa maisemissa oppaana maan hyvin tunteva läheiseni. Ihan parhaita matkakokemuksiani. En yhtään ihmettele, että kotiin lähtö sieltä on ollut haikeaa sinulle, puutarhaihmiselle, kirjaihmiselle, käsityöihmiselle, valokuvaajalle, ja mitä kaikkea oletkaan, ja jolla on varmasti tuhannentuhatta ihanaa muistoa saarivaltakunnasta ja sen puutarhoista. Muistan myös kuinka itse ihan hurmaannuin, kun näin ensimmäisen kerran suureksi kasvaneen sinisateen. Se tosin tapahtui Skotlannissa, Edinburghissa eikä Englannissa.
    Britanniassa jo pelkästään asuintalojen pikkupuutarhoja tai korkeita rappusia täynnä toinen toistaan kauniimpia ruukkuja voisi tarkastella ja ihailla pitkään puhumattakaan runsaista, isoista puutarhoista, joiden rehevyys on niin erilaista kuin parhaimmillaankaan täällä Pohjolassa.
    Täälläkin sentään taitaa nyt rehevyys pian runsastua. Mukavia kevään nautintoviikkoja kotimaisemissa!
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rakkaus Englantiin, joka ei ole koskaan sammunutkaan, roihahti taas täyteen leimuun. Sinullakin on sieltä monia mukavia muistoja!
      Oli tunteikasta käydä samoissa paikoissa ja ajaa pätkä samaa tietä, jotka niin elävinä tulivat mieleen ajoilta, kun asuin siellä. Oi niitä aikoja.
      Yksityispuutarhojen katselu on Englannissa todella kivaa, sama Hollannissa, sielläkin on aivan ihanat pihat.
      Onneksi täällä on kevät parhaimmillaan. Eilen piti jo leikata nurmi ensimmäistä kertaa. Kyllä se tästä lähtee.

      Delete
  12. Varmasti hieno matka, vaikka olikin työpainotteinen. Ihania rakennuksia ja kuvia matkaltasi.

    ReplyDelete
  13. Kiva, että olet palannut. Ihana matka ja ihaniapuutarhoja, oi jospa oisin saanut olla mukana. Kasvitietämyksinesi olet varmasti suurenmoinen matkanjohtaja. Brittiystäväni meidän kylällä ei ole multasormi (se geeni ei periydy sielläkään kaikille), mutta vähitellen innostunut puutarhanhoidosta täällä. Usein hän tiedustelee kasveja, joita muistaa synnyinmaansa puutarhoista ja usein joudun sanomaan, ettei menesty täällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä harvinaisen ihana reissu. Ihanat paikat, mahtisäät ja mukavaa seuraa. Kovasti ryhmä ainakin kiitteli kasvitietämystäni, vain yhteen en osannut vastata, että mikä kasvi oli kyseessä (selvitin senkin sitten jälkikäteen, kun jäi vaivaamaan :-D ). Niin vain monen kasvin kohdalla joutui sanomaan, ettei meillä menesty tai on vain hyvin rajatapaus. Sinisadetta voi juuri ja juuri kokeilla eteläseinustalla tuulensuojassa, mutta ei välttämättä koskaan kuki.

      Delete
  14. Oi, miten ihana matka sinulla on ollutkin.
    Kauniit kuvat jäivät muistoksi.
    Oikein uppouduin kuvien tunnelmaan🌸
    Oliko karvapojilla ikävä?
    Aurinkoa viikkoosi💛

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla ainakin oli ikävä karvapoikia, mutta heillä oli hyvä hoitaja. Kuulemma Ransu oli kuitenkin kieltäytynyt lääkkeen jälkeen saamastaan namista, jota se minulta yleensä suorastaan kerjää. Ehkäpä se oli ikävää. Hyvin oli kaikki kuitenkin mennyt.
      Kiitos, sinullekin aurinkoista viikkoa, nyt on viimein lämmintä!

      Delete
  15. Oi miten ihanissa paikoissa olet päässyt käymään. Kauniita puutarhoja ja historiallisia paikkoja (enkulin käsityöt)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Historiallisten paikkojen määtä Britanniassa on päätähuimaavaa ja tällainen keskiaikaharrastaja on siellä aivan liekeissä :-D

      Delete
  16. Sinulla onkin ollut antoisa reissu! Noissa vanhoissa rakennuksissa on kiehtovia yksityiskohtia ja puutarhoissa sitäkin enemmän. Historian siivet havisevat niin, että suhina vaan käy. Kiitos kuvakierroksesta!
    Mikä onni sinun kannaltasi, että koti-Suomeen sattuikin juuri matkasi ajaksi taas uusi minijääkausi. Älä vaan nyt lähde mihinkään pidemmälle, sillä vihdoin täälläkin on ollut vähän lämpimämpää. Ei enää yhtään uutta jääkautta tälle keväälle, kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa. Ja nyt tällä viikolla täällä on samat lämpötilat ja aurinkoiset kelit! Lupaan pysyä kotona jonkin aikaa :-D

      Delete
  17. Oooh - sinä aloitit lomani ihanasti. Veit upealle matkalle peppua nostamatta - tai no, kahvia oli haettava lisää, sillä piti syventyä kunnolla. Kiitos kuvista.... ajanhavinan voi aistia. Eteläinen Englanti on kokematta. Guildford eteläisin kohde, visiitti silloin kun tytär opiskeli siellä.
    Vastuullinen rooli vielä matkassasi - hienosti selvitty ja ihanaa, että ennätit iloksemme kuvia ottaa!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta hyvää lomaa! Mikäpä mukavampaa kuin kiva matka ja matkaseura. Englannin maaseutu on omaa luokkaansa maisemien kauneudessa – suosittelen lämpimästi myös Etelä-Englannin länsiosia!
      Kuvien ottaminen oli melko monessa paikassa melkoista pikatoimintaa :-D

      Delete
  18. Kiitos tuhannesti näistä kuvaterveisistä!
    Oli niin ihana päästä mukaasi tunnelmoimaan. Olen käynyt Briteissä kaksi kertaa ja reissuista on niin kauan aikaa, etten katsellut ympärilleni vielä puutarhasilmillä. Nyt matkoillani olisi ihan uudet kohteet. Toki kävin joskus 17 vuotiaana puutarhamyymälässäkin, mutta en ymmärtänyt mihin olin päässyt.
    Tuonne Jane Austenin kotimuseoon kuolisin varmaan onnesta. Saattaisin koluta myös kirjakauppoja, vaikka nykymaailman aikaan kaikkea saa myös netistä. Mutta eihän se ollenkaan sama juttu.
    En ihmettele yhtään, että harkitsit jääväsi tuonne vähän vihreämmille seuduille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan tuolla ihan erilaista, kun harrastaa puutarhaa. Meinaa nimittäin seota kaiken yltäkylläisyyden äärellä niin puutarhoissa kuin taimimyymälöissäkin.
      Voi, olisitpa ollut mukana. Winchesterissä on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista kirjakaupoista, P & G Wells. Siellä tuli käytyä ostoksilla ja vähän muuallakin, kun oikein kiirehti ;-) Briteissä kirjojen alv on 0 %, joten niitä tosiaan kannattaa ostaa sieltä. Ja joka kirjakaupassa on ihania myyjiä, jotka innostuvat ostoksistasi ja suosittelevat vielä lisää. Ei netti ole sama kuin pursuavien kirjahyllyjen välissä löytöretkeily.
      Jane Austenin kotimuseo on ihana kuten myös hänen viimeisten viikkojensa asunto Winchesterissä ihan sen kirjakaupan vieressä sekä koskettava hauta katedraalissa. Ihmiset jättävät sinne yhä kukkia ja kortteja, 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Siinä paikassa purskahdin itkuun, vaikka piti tulkata!

      Delete
  19. Ihanaa nojatuolimatkailua katsella matkakuviasi. Varmasti elämyksellistä käpöstellä ihan paikan päällä. Olisi kyllä todella mukavaa Brittein saarillakin matkailla. Joskus muinoin interrail-matkoilla aina oli tarkoitus, mutta rahat ei riittäneetkään enää kanaalin ylitykseen:D. Tervetuloa kesäiseen Suomeen!
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, etkö ole koskaan käynyt? Brittein saarilla täytyy ehdottomasti käydä, siellä on aivan oma luonteensa. Minä puolestani menin reilaamaan suoraan Brittein saarille, no vähän ensin kiertelin Norjassa, mutta sitten Bergenistä laivalla Newcastleen kiertämään viikkojen ajaksi Britanniaa ja Irlantia. Olen tainnut aina olla noiden saarten lumoissa.

      Delete
  20. Kiitos matkakuvista ja jutusta .Täälläpäin en ole koskaan käynyt mutta varmaan tutustumisen arvoista .
    Varmasti kiitettiin kasvituntemustasi se on tärkeää se tieto kun oppaan roolissa kulkee.
    Kerran oltiin yhdellä reissulla ja opas ei osannut kertoa aseista juurikaan mitään .Meidän työporukasta astui yksi mies esiin ja alkoi kertoa oppaan puolesta myös sellaista mitä opas laittoi ihan ylös. Me kaikki katseltiin aivan suut auki ja kuuntelimme. Tämä oli meille myös uusi tieto tästä ihmisestä ....ja mikä tietäjä . Sai valtavat abloodit mikä häkelkytti hänet todellisuuteen. Hän oli ihan transsissa puhuessaan .
    Tervetuloa kotiin sinua on kyllä täälläkin kaivattu .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Britanniassa joka paikka on tutustumisen arvoinen, siellä on niin paljon nähtävää ihan joka kolkassa. Etenkin tietysti tuolla etelässä, jossa oli jo roomalaisten keskuskaupunkeja ja sitten vuoroin saksi- ja normannihallitsijoiden pääpaikkoja.
      On kyllä hyvä tuuri, että ryhmästä löytyy asiantuntija, jos opas ei tiedä. Oppaan pitäisi olla kaikkien alojen ekspertti, mutta se ei liene edes mahdollista.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!