Saturday 9 April 2022

Jouluruusujen sietokyky testissä

 Kylläpä on huhtikuu.

Tässäpä näkymä, jonka keväisyyttä ihasteltiin noin viikko sitten. Sitten tuli lunta. Eilen tämän kuvan lumi ehti sulaa, vaikka sitä pyrytti päivän mittaan pariin kertaan lisää. Tänä aamuna oli taas maa valkoinen. Ja nyt se on taas poissa, vaikka tänäänkin on tullut aurinkohetkien välissä pyryä ja rakeita. Juuri tätä kirjoittaessani ilma on sakeanaan lunta ja aurinko paistaa samaan aikaan!

Mennäänpä katsomaan, mitä jouluruusuille kuuluu. Musti hepulipinkaisee esittelemään.

Siellä oli muutama tarhajouluruusu aika pitkällä jo maaliskuun puolella. Tämä näyttää kärsineen vähän kylmävaurioita, tai ehkä sellaisia vaurioita, joita tulee, kun aurinko paistaa lumikiteisiin kasvinosiin. 

Tämä toinen oli jo lähes avaamassa kukkiaan, kun tuli kymmenen senttimetrin lumikerros. Vaurioita ei silti ole ollenkaan, mistä lie sitten johtuu. Tämä kasvaa ehkä varjoisammassa paikassa, joten kenties syynä on tosiaan aurinko eikä pakkanen, kuten usein arvellaan.

Musti on jo ylärinteessä.

Ja jatkaa hepulispurttiaan.

Ransu: Toi on hullu.

Äkkiä kotiin! Ruoka-aika.

Seuraavana päivänä jatketaan tutkimuksia huussin toisella puolella punaisessa villissä penkissä. Lumenpinta on laskenut. 'Aureomarginata' -keisarinpikarililjat eivät ole millänsäkään säistä. Näiden jälkeen havaitsin tavallisten oranssien ruskeat versot, ja lopulta tänään kapeahkon 'Vivaldin' vaaleamman rusehtavan verson. Voi hyvin olla, että emosipulin ravinnot kuluivat siementuotantoon, ja sekin on mahdollista, että se on kärsinyt kosteusvaurioita. Leikkasin sen varren aika alhaalta jo kuukausi sitten, ja ontto varsi voi johtaa kosteutta sipuliin. Hyvä kumminkin, että 'Vivaldi' on edes pienemmin elossa.

Saman penkin pionituessa (vääntynyt, peura juossut päin) oli mielenkiintoinen jääkoriste. 

Rännikettingistä romahtanut jää.

'Vivaldi' -keisarinpikarililjan siemenet ovat erittäin itäväisiä! Näitä pikku potteja on kuusi, ja kaikki tursuavat siementaimia. Toivottavasti saan pidettyä ne elossa istuttamiseen asti. Ja kukkimiseenhan kuluu vuosia.

Olen siirtänyt siemenkasvatukset vintin rapuilta keittiöön, sillä täällä niitä tulee tarkkailtua paremmin. Vasemmalla on sinisarja ja iirikki.

Palataan katsomaan jouluruusuja toisena päivänä, kun lunta on vähän vähemmän. Ransu haluaa silti asettua tuoliin, sillä lumi on inhaa.

Masuvilloihin taisi osua vähän lunta, ne on suittava kuntoon.

Nyt lumi sulaa ja Rivendellin joki suorastaan tulvii. Jouluruusu on aivan vedessä!

Joentörmällä (ojan partaalla), saarnen sammaleisten juurten kainalossa kukkiva jouluruusu on kovin kaunis. Tämä on se pisimmälle kukkaan ehtinyt.

Vastarannalla kukkivat puistolumikellot.

Mutta voi tätä veden määrää. Koko rinne on taas silkkaa valuvaa vettä, vaikka jäätikkö suli jo kertaalleen. Toivon tosiaan, että tuolla pyöreän penkin keskellä lätäkössä kasvava kiinanpunapuu viihtyy märässä. Edessä on ruskopenkki.

Ruskopenkin japaninvaahtera 'Enkan' näyttää onneksi ihan hyvältä.

Palasin tänään kuvaamaan huussin takaista Rivendelliä. Ojassa on yhä vettä, vaikka virtaus on vähenemään päin. Pisimmällä kukkiva jouluruusu on lumiläntin ja puunjuurten vieressä, se vaurioita saanut noiden taempana näkyvien lehtien luona. 
Hyvin näkyvät jouluruusut viihtyvän tässä puolivarjossa. Itse asiassa parhaiten tekevät nuppuja ne, joita huussi varjostaa suorastaan paljonkin. Tarhajouluruusulle selvästi mieluisin paikka on rakennusten pohjoispuolella, missä ei ole paahdetta. Vesi ei näköjään haittaa.

Tässä se pisimmällä kukassa oleva tänään. Edelleen se seisoo lätäkössä.

Rinne on hieman kuivunut, vaikka litsis lätsis märkä se yhä on. Yritin tänään tyhjentää kompostia kasvimaalle, mutta sain huomata, että sekä komposti että kasvimaan kohopenkit ovat edelleen jäässä. Maahan oli turha yrittää talikkoa iskeä, päällimmäisten kolmen sentin jälkeen on jää vastassa.
Sellainen kevät.

Jälkihuomautus: on tässä se hyvä puoli, ettei punkkeja ole ollut. Punkkikausi kestää normaalisti maaliskuusta joulukuuhun; nyt ei ole punkkeja näkynyt niin joulu- kuin maaliskuussakaan.


Iirikki – Rhodohypoxis
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Kiinanpunapuu – Metasequoia glyptostroboides
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Sinisarja – Agapanthus
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

26 comments :

  1. Ransu: lumi on todellakin inhaa! - Pepsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siitä menee kaikki pilalle! Tassut ja karvat ja häntä ja kaikki. RANSU

      Delete
  2. Melkoisia vaihteluita on ollut säässä. Toivottavasti kasvit selviävät ja jospa nyt vihdoin alkaisi lumen tulo loppua. Täällä on tänään tullut rakeita ja räntää, mutta on onneksi ollut niin lämmintä, että lumet ovat pehmenneet ja vähän jopa huvenneet. Ehkä kunnon kevät on jo aivan nurkan takana. Mustin ja Ransun touhuja on ihana seurata. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tämä aikamoista. Eilen illalla oli maa uudestaan peittynyt ohueen valkoiseen, tämä aamuna se oli poissa, ja äsken taas hieman hiutaloi. Vähän liian usein tuota lumentuloa, kyllä!
      Hyvä juttu, että sielläkin alkaa lumi viimein pehmetä ja hävitä.
      Pojat kiittävät ja lähettävät pehmoiset terveiset!

      Delete
  3. Vahvoja ovat monet kukkijat, kuten juuri nuo jouluruusut, eivät valita, vaikka varpaat kastuvat jan tulee räntää niskaan. Kissat eivät taida olla ihan samaa mieltä tästä keväästä! Hyvää sunnuntaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeen kestäviä kokoonsa nähden ovat jouluruusut ja myös monien korkeiden pikarililjojen versot.
      Kissoille soisi kuivan maan tassutteluun, vaikka Mustia ei näytä mikään sää haittaavan.

      Delete
  4. Pitää kai ottaa mallia jouluruusuista nostamalla oma pää rohkeasti pystyyn jokaisen masentavan lumikuuron jälkeen. Melkoinen koettelemusten kevät, ei muuta voi sanoa.
    Komppaan Ransua, loskainen lumi ei tee ollenkaan hyvää karvaiselle hipiälle.
    Aurinkoa kohti, mukavaa sunnuntaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siellä teillä on saatu kestää ankara lumitalvi, joka on ohi ties koska. Toivottavasti nyt ei enää tule enempää lunta! Ei näytä yöpakkasiakaan enää kaiketi tulevan. Ehkä. Alkuviikolle luvataan suorastaan auvoisaa säätä.
      Ransu on pyytänyt päästä välillä syliini, jotta ei tarvitse astua lumeen ja pääsee taksilla sisään ;-)
      Yksi erinomainen asia tässä talvessa on, ja se on punkit. Niitä ei vielä ole näkynyt. Se sentään on jotakin. Muistin viimein laittaa siitä jälkihuomautuksen jutun perään, kun asia on aina unohtunut kirjoittaa, ja se on edelleen totta. Normisti meillä on punkitonta vain tammi- ja helmikuussa, nyt on ollut paljon pidempi punkiton kausi.
      Samoin, mukavaa sunnuntaita ja lämmintä sekä aurinkoista alkavaa viikkoa!

      Delete
  5. On tässä lumimäärässä se hyvä puoli, että punkkeja ei vielä ole tarvinnut pelätä. Itse asiassa on moniakin hyviä puolia, joita ei ole tullut ajatelleeksi ;)
    Mustilla on hurja luonto :) Oletko nähnyt/ kuullut tilanteesta sen lapsuuskodissa? Lehdessä kirjoitettiin viimeisestä teatteriesityksestä. Elämä on arvaamatonta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, enpä ole kuullut, emme ole tekemisissä, muuten kuin pari kertaa vaihtaneet kuulumisia tässä viidentoista vuoden aikana, kun Musti on minulla ollut. Se sai hyvät eväät elämään lapsuudenkodistaan.
      On ihan hassua, kuinka se viihtyy niin helteessä kuin lumessakin! Erinomaisen joustava tyyppi.
      Toivotaan, että kevät tulee, mutta punkit jättävät tulematta.

      Delete
  6. Kyllä on nyt on kaikki testissä ja koetuksella, niin kasvit kuin puutarhuritkin, kun kevät ei etene ;)
    Ihana penkki, onko tuo koottu kolmesta osasta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Penkki myytiin kahtena puolikkaana, tai minä sitä myin nettikaupassani. Yhden halusin pitää ja lisää noita penkkejä ei valitettavasti enää ole saanut.
      Toivotaan, että alkuviikolla etenee, hienoa säätä kai luvassa!

      Delete
  7. Sulla sentään maatakin näkyvissä. Täällä metriset kinokset, sillä koko ajan pyryttää lisää. Kyllä se tästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sehän tässä ihmetyttääkin, että ollaan oltu vaihtelevasti ilman lunta jo kolme kuukautta, ja silti on yhä maa jäässä. Tai siksi se varmaan onkin.
      Tsemppiä, voi ei, vieläkö sitä pyryttää lisää!

      Delete
  8. Ihanan mystinen kuva tuo missä isoin jouluruusu on sammaleisten juurten ympäröimänä puron vieressä (se ensimmäinen kuva). Ne ovat kyllä aika kestäviä, varsinkin nuo tummanpunaiset.
    Toivottavasti pikarililjasi alkaa taas kasvaa. Ian Young'han sanoo, että sipulikasvit pitävät lehtensä hyvinä pidempään silloin kun ne tekevät siemeniä, eli kompensoivat siementen valmistumisen vaatiman energian yhteyttämällä pidempään. Hän on sen huomannut monilla sipulikasveilla, mutten tiedä onko hänellä ollut pikarililjoja.

    Täällä on punkeilla hyvät olot lumien alla vielä vaan:(.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siinä kuvassa on ehkä jotain prerafaeliittista. Näyttävät onneksi olevan kestäviä!
      Haa, voipi olla pitänyt lehdet pidempään, täytyy tutkia kuvia. Kuvasin jonkin verran Vivaldia siemenkotavaiheessa. Ainakin se näkyy olevan elossa muutenkin kuin siementaimien muodossa.
      Äh, punkit. Täällä on ollut semmoinen jääkausi tänä talvena, että toivon niiden kuolleen.

      Delete
  9. Koettelee nämä ilmat, kun kevät jo eteni mukavaa vauhtia. No, sulattaa se nuoskalumikin routaa sulaessaan, eli eiköhän tämäkin ole edistymään päin. Jouluruususi ovat kumminkin selvinneet sahaamisessa kohtuullisen hyvin. Karvatassuille vähän märkää ja kylmää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti kevät edistyy ja ne teidän ennätyslumet sulaa. Täällä tarvittaisiin kunnon sade sulattamaan maa.
      Onneksi jouluruusut ovat kestäneet. Karvapojat tuovat kuraa tassuissaan ja kuivaavat tassunsa pussilakanaan :-D

      Delete
  10. Voi noita Mustin lumihepuleita! :D Ransu parka ei ymmärrä moista touhua ollenkaan. Eipä se kivaa ole, jos masuvillat kastuvat.
    Rivendellin partailla kasvavat jouluruusut näyttävät todella viihtyvän. Saarnen juurten kainalossa oleva yksilö näyttää erityisen kauniilta. Taidanpa vähän matkia tuota näkyä ja laittaa muutaman sammaleisen karahkan suopuutarhan laidalla kasvavan jouluruusun (sinulta saadun) ympärille, jos se vain on hengissä. Sopisi muutenkin hyvin suopuutarhan tunnelmaan.
    Jospa kaikki punkit olisivat teillä syväjäätyneet talven aikana ja nyt valuneet sulamisvesien mukana vaikka mereen. Meillä varmaan on ihan hirveästi punkkeja tänä vuonna, sillä lumet tulivat aikaisin eikä maa ei ole kovin kummoisessa roudassa.
    Heitinpä sinulle keväisen haasteen. Ehkä teiltä vielä löytyy joku talviunilla pötköttelevä kevätkukkija, vaikka jos jonkinlaista lajia olikin jo kukassa. Mukavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hauskasta ja haastavasta haasteesta! Yritän keksiä visaiset arvattavat.

      Pojat ovat täysin erilaisia suhtautumisessaan lumeen :-D
      Toivottavasti jouluruususi on hengissä! Jouluruusuille, ja suopuutarhalle, sopii tosiaan sammaleinen tunnelma. Ei tuossa kesällä ole ollenkaan niin märkää, mutta varjo tuntuu silloin riittävän. Nyt on valoa yllin kyllin, kun yllä olevissa saarnissa ei ole lehtiä.
      Olisi kyllä mahtavaa, jos punkit anakin vähän vähentyisivät.

      Delete
  11. Ihania jouluruusuja minun on vaikeaa löytää mökkitontilta varjoisaa paikkaa nytkin kasvavat suorassa auringossa.
    Minua on vaivannut tällainen juttu. Se kuva niistä siemenpussukoista siinä kalenterissa . Kirjoitit että sait juuri sopivasti jotain muutakin postia kuin nämä minun siemenet. Miten sinun sormesi voivat olla tässä mukana että ne siihen kalenteriin pääsivät 🤔❓

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö teillä ole minkään puun tai rakennuksen pohjoispuolta? Ei niille ihan täysvarjoa tarvita, mutta edes osan päivää.
      Kysymykseesi on ihan yksinkertainen vastaus: se olen minä, joka olen kirjoittanut ja kuvannut Pihakalenterin viikkojutut. Lähettämissäsi pusseissa oli niin söpösti sydämetkin. Siksi pyysin, että sinulle lähetetään kalenteri ikään kuin kiitokseksi kivasta kuvasta.

      Delete
  12. Pitää yrittää katsoa minkä verran talo antaa varjoa 🤗
    Vai että niin se oli sitten, kiitos sinulle että sain kalenterin. 🤔❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti sopiva paikka löytyy. Puskienkin suoma varjo voi olla riittävä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!