Tuesday 16 July 2013

Sadonkorjuuta

Seljankukat tuli kerättyä tarkoin talteen mehuksi. Tässä on vajaat kymmenen kukintoa, muutama sitruuna, vajaa kilo sokeria, 25 grammaa sitruunahappoa ja noin litra vettä. Vesi kaadetaan kiehuvana aineiden päälle ja annetaan seistä yön yli kylmässä. Seuraavana päivänä eliksiiri on valmista suodatettavaksi ja pulloihin kaadettavaksi. Toisenlainen resepti, missä on valkoviinietikkaa hapon sijasta, tuottaa kuplivaa seljankukkasamppanjaa. Näihin juomiin käytetään mustaseljan kukkia, ei terttuseljan.

These weeks are the time for harvesting flowers: elderflower for cordial and rose petals for soap.

Tämä kuva on siis pullotusta edeltävältä päivältä. Valmis mehu laimennetaan 1/10 vedellä, joten sitä riittää muutamaksi päiväksi. Voi sitä pakastaakin, mutta juoma on niin hyvää, että se tulee aina nautittua ennen kuin se menee huonoksi. En edes tiedä, kauanko mehu säilyy, sillä se häviää aina ensin.

Ruusutkin tuottavat satoa nyt. Kerään niiden terälehtiä.

Kaikki ruusut käyvät ravinnoksi, sillä yksikään niistä ei ole esimerkiksi myrkyllinen, ellei sitä ole ruiskutettu myrkyllisellä aineella. Mutta historiallisuutensa ja tuoksunsa vuoksi kerään erityisesti apteekkarinruusun terälehtiä.

Pihallani vanhastaan kasvava mysteeriruusu on myös erittäin aromikas.

Uutan terälehdet öljyssä saippuan raaka-aineeksi.

Kun kerran ruusuista alettiin puhua, on pakko laittaa edellisenkin kuvan taustalla häilyvä David Austin -ruusu 'The Pilgrim' vielä kerran esille. Sen takana kasvaa Endless Summer -hortensia, joka on aloittanut kukinnan, ja alla on keltalehtistä mäkimeiramia.

Olen kehunut 'The Pilgrim' -lajiketta ennenkin, mutta voiko mitään muuta tehdä! Puska on terve ja hyvälehtinen, kukat vienon tuoksuvia kermankeltaisia lättyjä täynnä terälehtiä. Kukkien tummempi keskusta lisää sulokkuutta. Kukkia on runsaasti. Kasvi on kaunis kaukaa ja läheltä. Kun vielä saan maanpeittokasvit runsastumaan niin, ettei ruusun alla ole rumaa paljasta maata, ovat asiat paremmin kuin hyvin.

Ruusun läheltä löytyy spontaania satoa: jättiverbenan siementaimi! Voi miten hauskaa. Yritän nyt talvettaa tämän sisällä, kun viime vuonna en sitä muistanut tehdä.
Mainion yllätyksellistä tiistaita!

Apteekkarinruusu – Rosa 'Officinalis'
Endless Summer -hortensia – Hydrangea Macrophylla-Ryhmä 'Bailmer'
Jättiverbena – Verbena bonariensis
Mustaselja – Sambucus nigra
Mäkimeirami, keltalehtinen – Origanum vulgare 'Aureum'
Terttuselja – Sambucus racemosa

31 comments :

  1. Mitä ihmettä? Onko Saila kauhan varressa? No, ei tuota ihan ruoanlaitoksi voin laskea:D

    ReplyDelete
  2. Kukilla kokkaaminen sopii minulle ;-)

    ReplyDelete
  3. Nam, nam! Hyvää mehua :)

    ReplyDelete
  4. Voi mitä herkkuja. Täytyykin käydä poimimass ruusun terälehtiä, niitähän voi laittaa vaikka teesekoitukseen. Tai uuttaa öjyyn ja käyttää kylpyöljynä. Mitä öljyä käytät?

    ReplyDelete
  5. Voi että, varmasti herkullista mehua! Minun ei tule toistaiseksi tehtyä mehua muista aineksista kuin herukoista, mutta tuo seljankukka olisi varmasti varteenotettava vaihtoehto!

    Ja oi, ruususaippuaa...

    ReplyDelete
  6. Rva Pioni; Ei voi valittaa rumista aineksista ;-)

    Mamma N; Niin on, ihan parasta!

    Cheri; Tuossa on rypsi- ja oliiviöljyä. Mietin myös, että ehkä ruususta voisi tehdä mehua selkankukkien tapaan, tosin sitruuna saattaisi peittää ruusun maun, ruusu-mansikkamehu voisi olla hyvää!

    Elina; Mustaselja on talvenarka, se taitaa oikeastaan viihtyä vain täällä lounaassa päin... tai sitten joku blogini lukija voi valaista asiaa!

    ReplyDelete
  7. No niin, ruokablogiksi muuttuu tämäkin :D
    Kaikki aina kehuvat seljankukkamehua, mutta ikinä en ole maistanut! Sitä ei kai tehdä näillä seuduilla.

    ReplyDelete
  8. Kukkasoppaa :P Enkä oo ikuna maistanu :(

    ReplyDelete
  9. Katja; Ehkä tämä ei kuitenkaan muutu kokonaan ruokablogiksi ;-) Jos teilläpäin on kauppa, jossa myydään ruotsalaisia Brunnebyn mehuja (lasipulloissa), niin heillä on hyvää seljankukkamehua!

    Pirkko; Kukkasoppa on hyvää :-) Tuu käymään niin saat maistaa! (Tarjous voimassa vain tämän viikon).

    ReplyDelete
  10. Aivan ihastuttava tuo "Pilgrim". Milloin se aloittelee kukintansa ja kauanko se kestää? Entäpä kuinka korkeaksi se kasvaa?
    Olen tässä nimittäin kovasti mietiskellyt jonkinsortin ryhmäruusn ostoa jossain vaiheessa.

    ReplyDelete
  11. Ihana postaus! Vieläkään en ole saanut selville, voiko mustaselja 'Black Lace':n kukintoja käyttää mehussa? No eipä tuo ole vielä tehnyt kyllä ensimmäistäkään kukkaa ;)

    ReplyDelete
  12. Toi mehu menee kyllä jossain vaiheessa kokeiluun. Ensin tarvis varmaan istuttaa mustaseljaa pihalle :) Mäkin mietin tuota samaa kuin Minna, että onko lajikkeella väliä?

    ReplyDelete
  13. Mulle tuli sama ajatus mieleeni kuin Myrskylle ja Minnalle..
    Saila köökkipuuhissa...mut arvasin että mehusta ja saippuasta kyse.
    Saahan mainostaa..ja kehuahan saa aina julkisesti; Saila tekee maailman parasta saippuaa !
    Mehusi on varmaan herkullista.

    ReplyDelete
  14. Katja Lammi; Aloitti viikko-pari sitten ja on jatkuvakukintainen, minulla se on kukkinut elokuulle asti, mutta sitten peurat käyvät syömässä ruusujen versot, kun kylän talot tyhjenevät koulujen alkaessa. Nämä David Austin -ruusut ovat pensasruusuja, ei ryhmäruusuja. Minulla tuo on reilun metrin korkuinen.

    Minna ja Tiina; En usko, että uhraisin 'Black Lacen' harvoja kukkia mehuun. Eikö ne sitä paitsi ole koristeellisen vaaleanpunaisetkin? Ei sillä varmaan muuten ole väliä, mutta kun se on niin vaikea muutenkin saada kukkimaan! Tämä perusmuoto kasvaa suureksi ja siitä riittää satoa, sitten kun puskat ovat suurempia.

    Leena ja Pojat; Kiitos mainostuksesta :-) Mehu on kieltämättä hyvää, enkä olekaan ikinä kenenkään kuullut sanovan, että pahaa olisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ihan totta vois olla hiukka vaikeata hennoa leikata kukkia mehuksi ;) Olisikohan se muuten sitten vaaleanpunaista kuten kukkansa! Täytynee istuttaa tavan mustaselja.

      Delete
  15. Ai niin, terveisiä Ruosniemestä. Kaveri osti Stairway to heavenin ja kaikkia erikoisia limen tai keltaisen värisiä minikasveja ( eiks o hyvin selitetty). Mä ostin koristekastikkaa ja muutamia muita tavanomaisia kasveja. Olisin halunnut harmaakäenkukkaa ja purppurasinilatvaa vaan ei ollunna .Huomenna vissiin täytyy käväistä velä uudestaan siellä samalla kun kun käydään Reposaaressa ja Noormarkussa
    ( ootko käynyt koskaan ? )
    Tukka meinas irrota päästä, hurjan kylmä tuuli. Mut ei onneks tullut syksy mieleen puhurista !

    ReplyDelete
  16. Keltaista ruusupensasta minulla ei vielä olekaan. Tuo Pilgrim on kyllä todella upea.
    Sain kerran eräillä synttäreillä itse valmistettua seljankukkaskumppaa ja se oli todella hyvää. Tuskin siis nuo sinunkaan juomasi ehtivät kauaa kaapissa hapantua.

    ReplyDelete
  17. Nyt sait taas sinulta uuden kasvi-idean joskus hankittavaksi: David Austen -ruusu "The Pilgrim". Minulla on jo muutama kasvi, jotka olen ensin napannut blogistasi, tähkähietalilja, esikkoja ja akileijoja. Minulla on hinku saada myös Endless Summer -hortensia.

    ReplyDelete
  18. Leena ja Pojat; No voi harmi ettei kaikkea haluamaasi ollut... toisaalta heidän on varmaan aika vaikea arvioida menekkejä, kun tilaa ja mahdollisuuksia tehdä ihan kaikkea tuhatmäärin ei varmasti ole. Olen käynyt Reposaaressa kerran, ja kerran nuorena Noormarkussa tanssikisoissa, eli muistan sieltä vain urheiluhallin :-D

    Between; Pilgrimissä on todella kaunis kermainen sävy, se sointuu hirmu tasapainoisesti muihin kukkapenkin väreihin.
    Seljankukkamehusta menee osa naapurin 60-vuotispäiville, sitä oli sinne oikein tilattu.

    Paula; Omat David Austin -ruusuni olen hankkinut Espoosta Taimiasta, mutta kyllä näitä jotkut muutkin taimiliikkeet myyvät. Onpa hauskaa, että olet napannut kukkapenkki-ideoita täältä!
    Endless Summerille löytyy varmaan teiltä hyvä paikka, jollain lämpimässä eteläseinustalla, sellaisella paikalla se viihtyy ja kukkii minulla hurjan hyvin.

    ReplyDelete
  19. Voihan vitsit mitä mehua!

    Ja ruusuja. :)

    ReplyDelete
  20. Hetkonen, kasvaako selja Suomessa?
    Saksassa tuo mehu on hitti. Sitä valmistavat Hausfraut litratolkulla, tarkoitus on, ettäainakin jouluun saakkaa riittää juotavaa. Sitten viimeinen pullo korkataan joulupöydässä. Siellä mehu tuntee nimen "Holunderblütensirup". On muuten todella hyvää boolissa tai hedelmäsalaatissa. Minäkin sitä teen vuosittain, kun on niin helppokin valmistaa. Tiesitkö, että siitä voi tehdä myös marmelaadia? Sama ohje kuin mehulla, mutta keitetään hillosokerin kanssa. Todellista herkkua.

    Mutta siis kasvaako selja tosiaankin saaristossa?

    tv Leena

    ReplyDelete
  21. Oletpa ahkera.. Onko sinulla ruususaippuaa myynnissä elsan puodissa..? Itselläni on pihalla joitain ruusupuskia, joiden kukista yritän kuviakin ottaa.. usein heikoin tuloksin; erityisesti punaisten värit haalistuu ja ruusun herkkä olemus muutenkin hukkuu..

    ReplyDelete
  22. Koivurinteen rouva; Kukkien kanssa ei voi olla kuin ihanaa :-)

    Leena, Mustaselja kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Ruotsissa, mutta ei täällä, eli täällä puskat ovat istutettuja puutarhoihin. Hyvän se täällä lounaissaaristossa viihtyy. Täytynee joskus kokeilla marmelaadiakin, pensaani ovat vielä sen verran nuoria, että tämä oli toinen vuosi, kun tekivät kukkia.

    Anemone; Nooo miten sen ottaa... en juurikaan siivoa tai tee muuten ruokaa :-D Ruususaippuaa on myynnissä Elsan lempituolissa.
    Minustakin punaisten ruusujen kuvaaminen on erittäin haasteellista! Sävy menee lähes aina väärin.

    ReplyDelete
  23. Seljankukkamehu on namia!

    ReplyDelete
  24. Me olemme myös tehneet joka vuosi, mutta me annamme kukat seista liemessä viisi päivää kylmässä ennenkuin pullotamme.

    Sitten pakastamme mehut.

    ReplyDelete
  25. Siitä tulee varmaan voimakkaamman ja paremman makuista, täytyy kokeilla jos joskus on jääkaapissa paremmin tilaa. Toivottavasti ensi vuonna mehua riittää pakkaseenkin asti, tänä vuonna kukkia oli vasta vähän.

    ReplyDelete
  26. Miten uutat noita ruusun terälehtiä?

    ReplyDelete
  27. Kiitos Saila vastauksesta. Vielä parempi,että on pensasruusu :)

    ReplyDelete
  28. Amalia; Yksikertaisesti laitan puhtaan terälehdet lasipurkkiin ja kaadan öljyä päälle niin, että ne peittyvät. Purkkia tätyy heilutella säännöllisesti tai sitten laittaa paino lehtien päälle, jotta ne ovat öljyssä. Liuos saa seistä kuukauden ennen käyttöä, käytän sitä sellaisenaan terälehtineen päivineen.

    Katja; Kiva!

    Minna; Tavallinen kasvaa viihtyessään todella suuureksi, ota se huomioon! Mutta kyllähän teille mahtuu.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!