Sunday 4 March 2012

Värifilmi palasi

Talven aikana tuntuu siltä kuin eläisi mustavalkoelokuvassa. Minua värien poissaolo tuskastuttaa. Talven aikana saa valkoisesta kyllikseen koko vuoden tarpeiksi, niinpä en halua pihakalusteidenikaan olevan valkoisia.

Silti tämä pöytä on seissyt pihallani valkoisena monta vuotta, vaikka samalla kun ostin pöydän, ostin sille myös sinisen spraymaalin. Eilisessä postauksessa tämä on vielä valkoinen, mutta tänään ei! Maalasin samalla vähän lumihankea. Jospa se vaikka sulaisi vähän nopeammin. Pöytä saa kuivuttuaan vielä pari uusintakäsittelyä eri puolilta sumutettuina.
Minun pihallani kalusteet ovat sinisiä, vihreitä ja turkooseja, päätin tämän jo vuosia sitten. Vesitynnyreitähän olenkin maalannut sinisiksi sitä mukaa kuin olen saanut niitä valmiiksi.

Olohuoneessa kukkiva huone-esikko on hurmaava väripilkku.

Olen viime päivinä tarttunut myös maalisutiin. Harjasin ja maalasin olohuoneen ikkunalistat sille seinälle, joka sai tammikuussa uuden tapetin.

Koska remonttiprojektit kestävät vuosia ja talojakin on useita, on maalipurkkiin hyvä kirjoittaa mihin sitä on käytetty. Vuoden–parin päästä ei nimittäin todellakaan enää muista.
Tämä maali on ulkomaali, mutta käy yhtä hyvin myös sisälle. Olen tarkka siitä, etten maalaa sisäseiniäkään akryyli-, alkydi- tai akrylaattimaaleilla, sillä puutalon ilmanvaihto on herkkä asia. Yksikin ohut muovikalvo, kuten tapetin vinyylipinta, estää ilman luonnollisen kiertämisen ja saattaa kerätä kosteutta seinään.

Koska en malttanut olla sisällä, tein tänään niinkin tärkeää asiaa kuin kiersin maalattu lista kädessäni kaikkien rakennusteni luona ja keksin tikusta, tai siis listasta, asiaa. Mietin, voisiko vaaleanharmaa petrooliöljymaali olla sittenkin parempi ikkunoiden ulkolistoihin kuin antiikinvalkoinen pellavaöljymaali, mitä olen tähän asti käyttänyt. Tämä rintamamiestaloni seinä on vielä lähes maalaamatta, tässä näkyy sinapinkelta-tiilenpunainen yhdistelmä, mikä talossa oli kun sen ostin. Minun hitaassa käsittelyssäni talosta tulee oljenkeltainen valkoisin ikkunanpuittein, ja siis joko valkoisin tai vaaleanharmain ikkunalistoin ja ehkä myös nurkkalaudoin.
Hirsitalooni 1800-luvun tyylinmukaiset ikkunalistat olisivat jotakin muuta kuin valkoista: vaaleanharmaata, siniharmaata tai okraa, esimerkiksi.

Today's thoughts: colour!

27 comments :

  1. Sininen pöytä on kiva.

    Nytkö se jo alkaa - se aika, jolloin sinun blogiasi ei voi enää lukea!? Ei noita paljastuvia maaplänttejä vaan voi katsella tunetmatta tuskaa.

    ReplyDelete
  2. Täytyy myöntää, ihana sininen! Hauskaa, että sinulla on värikausi, ja minulla taas on menossa valkoinen kausi. Kaiken pitäisi olla valkoista ja haluaisin kylvää vain kaikkia valkoisia perennoja. Ensi vuonna minulla voi sitten olla menossa oranssikausi, kuka tietää :)

    ReplyDelete
  3. Onhan kaunis sininen, tai kuvissa jopa turkoosi. Kävisi meidänkin pihaan :))
    Minä voisin sanoa, että se harmaa on parempi listoissa kuin valkoinen. Mutta testaamallahan sen sitten näkee. Ja maalipurkeissa on ihan hyvä lukea mitä ne ovat ja mihin käytetty. T. nimimerkki joka ei ole aina tehnyt niin...

    ReplyDelete
  4. Sitä se kevät teettää....
    Ihana sinisen sävy, hurmaava väri♥

    Uusilla (tai siis kunnostetuilla ikkunalistoilla) onkin varmasti ihmeen virkistävä vaikutus:)

    Värien palaamisen huomasin itsekin tänään, kun kävin kuvaleimassa tuolla kosken rannalla. Enää ei tullutkaan pelkkiä musta-valko-harmaita kuvia!

    Siivousvimmakin iski: harjasin sohvasta kissankarvat, niitä tulikin yhden kissan kokoinen kasa ja vielä piiskasin sohvatyynyt mattopiiskalla pöyheiksi hangessa. Voi että tuli raikasta :DD

    ReplyDelete
  5. Hieno sininen! Ja toisen kuvan taustalla näkyy ainakin metrin verran maata :)

    ReplyDelete
  6. Tulipa huikean hienon värinen tuosta pöydästä. Aivan ihana! Ja yhdistelmä sininen, vihreä ja turkoosi pihakalusteisiin kuulostaa kertakaikkiaan hemaisevalta. Niiden kanssa kelpaa kesiä viettää.

    ReplyDelete
  7. Vai tikusta asiaa.. No, se on melkein synti istua sisällä jos keli on tämänkaltainen mitä se tänään oli!

    ReplyDelete
  8. Mikä ihana pöytä! Ja mikä ihana sininen, kuin kesäinen pilvetön taivas tai uima-altaan sininen. Kyllä elämässä väriä olla pitää :)

    ReplyDelete
  9. Tulipas hienon värinen! Kokoelma turkooseja, vihreitä ja sinisiä puutarhakalusteita onkin taatusti hyvä valinta. Värit ruokkivat nyt mieltä, sen tosiaan huomaa. Olen ottanut tänään aurinkoa kasvoihin terassilla ja kasvihuoneessa ja nauttinut, kun silmät kiinnikin kaikki näyttää punaiselta aurinkoa vasten :)

    ReplyDelete
  10. Sininen, vihreä ja turkoosi... kuullostaa vallan hurmaavalta :)

    ReplyDelete
  11. Tulipa puutarhakalusteista raikkaita! Hyvä värivalinta.

    ReplyDelete
  12. Jopa pöydästä on tullut soma ja pirteä!

    Itsekin kunnostauduin tänään maalaushommissa ja maalasin Unnan pahvilinnaan vielä kolmannellekin sivulle tiilikuosia aurinkoläikässä istuen kera avuliaan kissavalvojan, kuten ehkä arvasitkin :D

    ReplyDelete
  13. Voi miten paljon kommentteja! Kiitos kaikille!!

    Susanna; Ai siis, mikäs vika maaplänteissä on? ;-) Minusta ne ovat vallan kelpoja.

    Sanuliini; Luulen, että minulla on aina ollutkin värikausi, mutta mikä väri, sitä en osaa sanoa. Pidän kaikista väreistä, jos en ihan kaikista sävyistä niin aina löytyy jotakin mieleistä kumminkin. Valkoisen, harmaan ja mustan sävyissäkin on rauhoittava puolensa. Kaupunkimakkarini on melkein kokonaan musta-harmaan sävyissä. (No joo, matossa on tiilenpunaista, turkoosia, sinapinkeltaista ja kaappi on vaaleankeltainen ja...)
    Valkoiset kukat ovat kivoja, mutta ne, kuten pastellisetkin, lähes häviävät voimakkaassa kesävalossa, ne ovat parhaimmillaan aamulla tai myöhään illalla, tai varjossa.

    Katja; Minäkin olen kantapään kautta oppinut, että maalipurkkiin voisi olla hyvä idea kirjoittaa jotakin infoa :-D

    Risusydämen Marja; Kaikella mikä on kunnossa on virkistävä vaikutus :-) Hangessa tyynyjen tamppaaminen kuulostaa varsin tehokkaalta. Minun pitää pitää kiirettä että ehtii, kun hanget näyttäisivät olevan jo katoavaa luonnonvaraa! Paras tehdä se heti huomenna, kiitos vinkistä!

    Naukulan Mamma; Niin on, maata taas vähän enemmän näkyvissä!

    Intopii; Eikös olekin hemaiseva väripaletti, mutta se ei ole minun keksimäni vaikka nerokas idea onkin :-D. Ystäväni pihalla Ranskan Cognacissa on vaalean turkoosit rapatut muurit, salvianvihreä penkki, turkoosinvihreät pikkukalusteet ja turkoosit ja siniset lasitetut ruukut ja muut keramiikkatilpehöörit. Käytän häikäilemättömästi hyväkseni hänen nerokasta ideaansa, sillä nämä värit totisesti toimivat pihalla. Kun vielä saisi sen limenvihreäkukkaisen Euphorbia characiasin kasvamaan ja pinkit magnoliat kukkimaan...

    Myrsky; Siltä se vähän tuntui, ulkotekemistä oli keksittävä vaikka sitten puunkalikasta.

    Tiina; Ihan tulee kesäpäivän taivas tuosta minullekin mieleen :-) Mieti miten hemaisevaa, kun laitaa tuon päälle vaikka Raspberry Ripple-pelakuun...

    Maria; Kiitos! Oi, silmät kiinni voi olla vaikka heinäkuussa! Ja toisaalta on varsin ihanaa, ettei ole vielä heinäkuu, vaan saa tarkkailla ja odotella noita riemastuttavia piippoja.

    AnnaW; Kiitos, niin minustakin :-)

    Desirée; Kiitos!

    Ella; Hienoa, ettei prinsessa joudu enää elämään keskeneräisessä linnassa. Ja totta kai loppukäyttäjän kuuluu sanoa, mihin kohtaan laitetaan ampuma-aukot, nostosillat sun muut välttämättömydet. Ja se kohta, mistä kaadetaan tervaa vihollisen niskaan.

    ReplyDelete
  14. Tuo sininen pöytä tuo todella väriä pihalle.
    Väriä odotellaan täälläkin.
    Nyt on jo vähän kukkia puhjennut puutarhaan.
    valkonen on hävinnyt.
    mukavaa kevään odotusta sinulla, siellä.

    ReplyDelete
  15. Kauniin värinen tuli tuosta pöydästä :)

    Kannatan kovasti ajatustasi tuosta "nykyaikaisten" maalien käytöstä - en usko että muovikalvo on hyväksi välttämättä yhtään missään. Erilaiset öljymaalit ovat helppoja itsekin sekoittaa, jos niin haluaa :)

    ReplyDelete
  16. Turkoosi on upea kesäväri aurinkoon. Tulee mieleen Kreikan saaret ja se ei ole huono juttu. Minä en jaksa odottaa, että nurmi alkaisi näkyä täälläkin päin. Takapihamme on etelään päin, mutta kuitenkin männikön varjossa ja notkossa, joten lumi viihtyy siellä kaaauuuuaaan.

    ReplyDelete
  17. Sylvi; Teillä kukkivat jo talventähdet... Siitä se ensi kesän kukkaloisto lähtee käyntiin! Aika ihana ajatus.

    Elina; On paljon mukavampi elää talossa, jossa tietää olevan vain luonnonmateriaaleja. Olen kylläkin ostanut yhden purkin betolux-maalia, eteisen lattiaan nimittäin, siihen tarvitaan todella kestävä pinta. Mutta en ole vielä käsitellyt lattiaa, joten siitäkin asiasta ehtii vielä muuttaa mielensä!

    Caro; Meidänkin kesän kirkkaassa, suoraan yltä paistavassa auringossa ovat voimakkaat kalustevärit paikallaan. Vaikka ajattelin myös käyttää harmaanvihreää ja vaaleansinistä myös... Kreikan saaret on aika ihana mielleyhtymä!
    Varsinkin keväisin huomaa, miten tärkeää talon (ja pihan) sijainti on. Etelärinne on hyvä juttu, mutta sen täytyy olla avaralla paikalla jos haluaa varhaisen kevään. Tässä vanhassa kylässä on juuri niin, koko kylä rakennettu etelärinteeseen matalan merenlahden äärelle, metsä on suojana pohjoispuolella, etelässä se entinen lahti (nykyinen laidunniitty).
    Voi kun kevät tulisi pian sinnekin!

    ReplyDelete
  18. Tuon pöydän sininen näyttää hienolta väriltä. Turkoosi ja vihreä sopii siihen. Kuvat näyttävät tosi keväisiltä.

    ReplyDelete
  19. Se on ihana väri, olen todella tyytyväinen ja ihmettelen vain, miksi hillosin maalipulloa vintillä niin monta vuotta kun lopputulos on makea.
    Keväistä onkin, vaikka varjon paikoissa hanki on selvästi jäässä, menee se auringossa ihan sohjoksi. Talon länsipuolen kukkapenkissä, kivijalan lämmössä laskin tänään 13 sipulikukan piippoa!

    ReplyDelete
  20. Oi mikä säihkyvä sininen !
    Ja mikä Manulimies :)

    Kyllä räystäät tippuu täälläkin
    ( siis onneksi vaan vesi), mutta maa ei ole paljaana.
    Tää on kyllä jännää, kun on eka kevät tässä meille uudessa kodissa.
    Yhtään sipulia en maahan laittanut syksyllä, kun ajattelin että kukkia kyllä nousee siltikin ja mielenkiinnolla sitä odotan,
    Nyt harmittaa, etten laittanut niitä tuohon kuumimmalle seinustalle...yrtit sieltä sitten nostavat päätään, kun ruukkuineen päineen ne sinne talvetin.

    Kirjoititkin Tiinalle, että Hamamelis voisi 2.- vyöhykkeellä menestyä hyvän talvisuojauksen kanssa. Se olisi kyllä toivelistallani meillekin.
    Laitathan hänestä taas pian uuden kuvan :)

    t.Leena ja "ulos" sohvineen muuttaneet Pojat

    ReplyDelete
  21. Hamamelis on hassu, kun sen kukat menevät selvästi odotustilaan heti kun sää kylmenee. Nyt, kun öisin on ollut kymmenen astetta pakkasta, ei siinä ole avautunut uusia kukkia. Suurin osa kukista on vielä avautumatta ja odotankin, josko ne taas viikon päästä, kun pitäisi olla lauhempaa... olisi hienoa saada kuva, missä koko puska on punertava kukista! Vaikka ne kukat eivät järin suuria olekaan, terälehdet alle 2 cm pitkiä, mutta ei voi yhtään väheksyä pensasta joka kukkii tähän aikaan vuodesta!

    Ihanaa, karvapojat ja ulkosohva :-D
    Manuli on myös tällä hetkellä ulkona, kun Pantteri tuli sisään - tällaiset päivystysvuorot.

    Uusi piha on jännä juttu. Nyt onkin hyvä merkata muistiin tai ottaa valokuvia niistä ekana paljastuvista paikoista, niin niihin sitten istutetaan syksyllä kaikkein varhaisimpia: lumikelloja, krookuksia, talventähtiä tms.
    Saas nähdä, tulenko kesällä taas siitä ohi länsirannikonreissullani. Kutsu on kyllä muistissa ;-)

    ReplyDelete
  22. Pöytäsi on niin paljon kauniimpi sinisenä, hyvä valinta!

    ReplyDelete
  23. Eikös olekin :-) Väri on niin hyvä, odotan nyt innoissani kesää! Tai oikeastaan, ei tarvitse olla edes kesäkään, vaan päivä, jolloin viimeinenkin maalikerros on kuivunut - noihin koukeroihin uppoaa aika monta suihkukerrosta - ja aurinko paistaa, niin sinne vaan pöydän ääreen kahvikupposen kanssa ihmettelemään uutta värikästä elämää!

    ReplyDelete
  24. Täällä ootellaan tulevaa länsirannikonkeikkaasi ! :)

    Turun puutarhamessuja olen vähän ajatellut, täältäpäin järjestetään matkoja ( halvemmalla kuin omalla autolla )kaiken maailman tapahtumiin, vielä en ole bongannut reissua sinne.
    Olin pari vuotta sitten järjestetyllä matkalla ( huimat 15e lippuineen), vaan olin kovin pettynyt antiin.

    Totta tosiaan, kuvia onkin otettava pihasta syksyä varten!

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  25. Ai niin, koskahan ne Turun messut taas olivatkaan? En olekaan merkinnyt kalenteriini, toivottavasti pääsen sinne. Suomalaisilla messuilla vaan on tarjonta usein aika suppeaa, mutta saattaa sieltä löytää juuri jotakin erikoista ja jännää. Itse löysin viime keväänä Helsingin messuilta ruijanruoholaukkaa ja amerikankulleroa. Molemmat todella tervetulleita erikoisuuksia pihalleni!

    ReplyDelete
  26. Turun messut on 22.-24.3. siis parin viikon päästä!

    Tampereella on messut huhtikuun puolessa välissä. Se onkin nyt lähempänä meitä ja systerin kesäpaikka on sitten siinä lähettyvillä.
    Katsotaan nyt malttaako täältä lähteä mihinkään ;)

    Ensi viikoksi on luvattu lämpöasteita, sittenhan maa alkaa jo pilkistää täälläkin.

    Ja asiasta taas toiseen;
    meidän naapurissa on hevostila,
    tänään heposet kirmailivat pellolla
    ( siis siellä omalla oleskelupihallaan..mikä se nyt on ?), olivat niin onnellisen oloisia ja ihanan näköisiä :)

    t.Leena JA Pojat

    ReplyDelete
  27. Tuntuu siltä, että kaikki eläväiset nauttivat kevään tulosta! Jahas, tässähän tulee ihan kiire valmistautua messukevääseen, tosin minunkin on vaikea irtautua kotoa, kun maalaussesonkikin alkaa (tai on jo alkanut tuon pöydän kanssa!)
    Aiemmin olen ollut messuilla paljonkin ja huomannut sen, että mitä kauniimpi sää, sitä vähemmän väkeä messuilla. Ketään ei huvita irtautua omalta pihalta tai mökiltä, eikä se ole mikään ihmekään.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!