Korallikeijunkukka kukkii ... (tarkistaa kuvien päivämäärätiedoista) ... kahdettakymmenettäviidettä päivää! Sen seura on tänä aikana vaihtunut, nyt vuorossa ovat lapsuudenkotini puutarhan varjoliljat ja nämä ihastuttavat pionit, joille kuvat eivät tee oikeutta. Terälehdet ovat luonnossa lähes mattapintaista, heikosti hohtavaa samettia. En ole niin taidokas kuvaaja, että onnistuisin saamaan sen nappiin kuvaan.
Kukkapenkin ylle kaartuvat kirsikkapuun oksat, niillä riippuu pieni lintuhäkki, johon sain punaisen lasisen vanhanajan verkonkohopallon naapurin tuomana. Hän tiesi, että olin miettinyt sellaista juuri tuohon ja palloja kaupassa nähdessään hankki minulle niitä kaksin kappalein! Oi ihanat naapurit, elämän suola, pionien ohella!
Kesäkuun alussa luonani kävi monikansallinen eurooppalainen filmi-ryhmä kuvaamassa ja äänittämässä Polyglot-projektia. Se liittyy Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen. Ryhmä teki Turun saaristossa muutaman lyhytfilmin ja se osa, mihin minua haastateltiin, koski onnellisuutta. Omaa onneani on mm. se, että saa herätä omaan tahtiin eikä koskaan ole liian kiire keittää aamukahveja rauhassa. Yleensäkin oma rauha ja luonnonrauha, luonnon ympäröimänä eläminen ovat minulle kultaakin kalliimpia asioita.
Kun ryhmä kysyi reseptiä onnellisuuteen, kehotin kaikkia nuuhkimaan tuoksuvia kukkia aina kun näkevät niitä. Tätä voi harrastaa niin luonnossa kuin kaupungissakin, vaikkapa kukkakaupassa jos puistoa ei ole käsillä tai jos on talvi. En tiedä, päätyikö tämä filmiin.
Ja niin nopeaa on maailman meno nykyään, että kun ajattelin laittaa tähän vinkin tällaisen filmin tekeillä olosta, huomaan, että se on jo esitetty 18.-19. tätä kuuta Media Livissä Turussa!
Loppuun on silti ihan pakko todeta, että periaatteessa boikotoin Turun kulttuuripääkaupunkiutta. Miten kaupunki, joka yhä vain repii alas puuarkkitehtuuriaan suurempien kerrostalojen tieltä, esimerkiksi viime talvena jugendtyylisen Sinisen talon, voi olla kulttuuripääkaupunki? Itse nimeäisin Turun retropääkaupungiksi, sillä näin laajamittaista kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan tuhoa harrastettiin muualla Suomessa lähinnä vain 60- ja 70 -luvuilla.
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.JPEG)
Onnellisuus, mitä se on se on just tätä meidän monien elämää, jossa ne onnen eväät tulevat pienistä asioista. Hullua sanoa tätä mutta minusta blogin pitäminen on vahvistanut tätä fiilistä. Sitä, että pienet luonnon ja oman pihan ilmiöt on parasta mitä on ja myös se, että saa kokea näitä onnen hituloita muidenkin ihmisten vastaavanlaisista kokemuksita. Vaikka siitä,että ihmiset osaavat huomata kuinka ihanat on saunan lauteella lepäävän kissan käpertyneet tassut! :) Sellaisesta saa niitä onnen hiutaleita... Eilen muuten Turusta tuli mieleen : katselimmme telkkarista (Ruma Suomi) ohjelmaa, jossa verrattiin Turkua ja Viipuria. Se oli mielenkiintoinen ja just se oli minusta mielenkkinoista, miten siinä verrattiin Viipuria ja Turkua ja sanottiin, että Viipuri on tällä hetkellä parhaiten säilynyt suomalainen kaupunki.
ReplyDeleteOoh, jännittäviä juttuja: hienoja kasveja ja vielä filmiuutinen! Onko filmi katsottavissa netistä? Katson heti.
ReplyDeleteOnnellisuuden reseptisi on mainio ja tosi. Hyvä!
Minä taas olen onneton ainakin mitä kommentointinopeuteen tulee. Olin juuri aikeissa kommentoida edellisen postauksen pörröistä kartio-Ransua, kun tämä uusin kirjoituksesi pamahti esiin. No, tiedä kuitenkin, että luen kaiken vaikken aina kommentoi kaikkea! Ja niin, kartiokissasta piti kommentoida, että olisipa kiva, miltä hän nyt tukevampana näyttää.
Totta puhutte onnelisuudesta. Onni löytyy oikeasti siitä aivan vierestä, sitä ei tarvitse kaukaa hakea. (välillä pitää tietenkin kaukomatkustaa :D :D ))
ReplyDeleteAuli kommentoi, että esimerkiksi tämä blogikirjoittelu tuo onnea. Olen samaa mieltä. Ihana löytää täältä samalla tavalla "hömpsähtäneitä" onnellisia ihmisiä. Onni ei kait kuitenkaan tarkoita sitä, että aina on huippufiilikset. Tavallinen arki välillä pienin terästyksin on elämän ONNI!
Ihania olette!
Ihania kommentteja, kiitos!
ReplyDeleteAuli; Oikeastaan ei ole mikään ihme, jos Viipuri on sodanaikaisesta tuhosta huolimatta parhaiten säilynyt suomalainen kaupunki. Varojen puute on yllättävän usein luonteeltaan säilyttävä, ainakin siihen saakka, kunnes rakennuskanta alkaa lahota.
Minustakin blogin pito korostaa niitä onnen hitusia arkipäivässä. Vaahtera-Mariakin sen osuvasti sanoo.
Jenni; En tiedä, yritin etsiä filmiä netistä mutta en löytänyt. Jos ja kun löydän niin laitan linkin tänne blogiin.
Ja juu, ei tarvitse olla nopea eikä kaikkia kirjoituksia toki lukea :-D
Kartio-Ransun nykykuosi näkyy noissa kesäkuvissa. Tai näkyy mitä näkyy, kun tuota turkkia on niin maan vimmatusti. Mutta kuvittele siihen myös normaali vyötärönympärys eikä enää sormissa tuntuvat kylkiluut ja selkänikamat!
Vaahtera-Maria; Parasta on tietysti jos pystyy olemaan onnellinen kotona ja arjessa, silloin saa olla onnellinen joka päivä. Pysyvä olotila se ei ole minustakaan, vaan phimeneviä hetkiä jolloin huomaa olevansa onnellinen. Tyytyväisyys on minusta pysyvämpää.
Ihanaa, että tulin tänne palstalle. Nyt juuri olen itse hieman alamäissä, mutta kuopan jälkeen tulee taas ylämäki.
ReplyDeleteHarmi, että missattiin kaikki tuo ohjelma. FST5 oli esittänyt toissailtana(?) ohjelman saaristolaisnaisista, missasin senkin, mutta tulit mieleen.
Tuo pioni on sanoin kuvaamattoman ihana. Itselläni ei ole yhtään noin tummaa pionia (ellen vanhingossa onnistunut sellaista hankkimaan kuluneena keväänä, jääköön ylläriksi itselleni).
Onnellisuudesta komppaan kaikkia täällä keskustelleita:)
Rva Pioni; Ihanaa, että tulit tänne palstalle ja jätit ihanan viestin :-) Toivon pikaista ylämäkeä!
ReplyDeleteIhastuin 'Nippon Beautyyn' Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit-kirjan kuvassa, mutta kuten usein käy, on kukka elävänä vielä sykähdyttävämpi kuin kuvassa. Siinä on lisäksi lakritsaa sisältävän yskänlääkkeen kiehtova tuoksu, vai johtuuko se juhannuksena iskeneestä nuhastani, mene ja tiedä.
Onpas ihania kukkia, ja punaisesta pidän minäkin! Kauniit kuvat ;)
ReplyDeleteOnnellisuushaastattelu! Sehän on vallan mainiota :) Oikeaa ihmistä on haastateltu :) Jos Mustia olisi haastateltu, niin olisi saattanut jupista jotain ja Ransu valitellut helteitä :)
ReplyDeleteHurmaava pioni! Voi kuule, Porissa harrastetaan tuota samaa. Puutaloja revitään alas ja rakkennetaan kylmää ja persoonatonta betonia. Ensin jätetään puutalot ilman huolenpitoa, kunnes ne ovat valmiita revittäviksi. Ottaisivat oppia vaikka Raumalta, siellä sentään arvostetaan vanhoja puutaloja. Nuo onnellisuustekijäsi olivat aika oivia. Olisin varmaan itse vastannut aika lailla samoin.
ReplyDeleteVoi miten hyvin pistit sanoiksi onnellisuuden, juuri tuolta minustakin tuntuu!
ReplyDeleteIhanaa, että onnellisia samaten kuin punaisesta pitäviä ihmisiä löytyy ;-)
ReplyDeleteElisa; Kiitos!
Naukulan Mamma; Sinäpä sen sanoit! Tuona iltana kun haastattelu tehtiin, tulivat koirat hoitoon, samalla niiden omistaja minut tuohon projektiin nakittikin. Musti olisi valittanut sitä, että talo on täynnä vieraita ihmisiä ja Ransulla olisi ollut painavia sanoja sanottavana koirien vierailusta!
Tiina; Kas kummaa ;-) En ole oikeastaan yhtään yllättynyt, että olemme samanhenkisiä ihmisiä.
Karmea kuulla, että Porissakin sairastetaan Turun-tautia.
Leena; Kivaa että sinäkin löydät onnea arjesta.
Sinä olet saanut minutkin rakastumaan tuohon Japanin kauneuteeen. Tahdon ehdottomasti. Joskus.
ReplyDeleteLintuhäkki ja punaiset pallot olisivat nekin oiva kuvauskohde, vink vink...
Voi hyvä jumala, miten kaunis talo on menty repimään maan tasalle!! Ihana, ihana ihana. Itku tuli silmään, kun katsoin linkin kuvaa. Miksi ihminen ei voi olla miljardööri? Käyttäisin iiiison osan rahoista vanhojen, arvokkaiden rakennusten suojeluun. Perustaisin Talojensuojelusäätiön, ja korjauttaisin kaikkia aarteita, ja tarjoaisin niitä sitten vuokralle ihmisille, jotka ymmärtävät niiden kauneuden.
Minullekin blogit on yksi onnen aihe. On ihanaa istua alas ja vähän lueskella ja katsella muiden blogeja ja välillä kirjoittaa kissojen elämästä!
ReplyDeleteMinusta onni lähtee juuri arjen pienistä (mutta toisaalta suurista) asioista, sillä mitä elämä on, jos onneen tarvitaan vain jotain suurta ja erikoista - jota kyllä sitäkin välillä tarvitaan...
Intopii; Selvä... kuvia vaan kertyy joka päivä paljon enemmän kuin mitä blogiin voi laittaa!
ReplyDeleteEikö ollutkin kamala juttu? Minultakin pääsi raivoitku, kun näin tuon uutisen. Puujugendarkkitehtuuri on harvinaista herkkua jo ilmankin... Talosuojelusäätiö olisi tarpeen. Turussa toimii Rakennusperinteen ystävät ry, jonka jäsen minäkin olen, mutta yksittäiset kansalaiset ja yhdistyksetkin ovat liian heikkoja suurten gryndereiden jaloissa.
Heidi; Blogit ja kissat... mitä muuta tarvitaan? Ai niin, joku toimeentulo...
Kissat (kuten muutkin luontokappaleet) ovat yhdenlaisia onnen airueita ja esimerkkejä. Osaavathan kissat kehrätäkin, mitä se muuta on kuin onnea? Harvat osaavat. Sinun kissasi puutarhapantteri Musti ja lökäpöksy-norskipoika Ransu tuottavat onnea blogisi lukijoille koska ovat mitä ovat ja omistavat emännän joka osaa sydämellisesti ja hauskasti kertoa niistä. Minustakin onnen hetkiä ovat myös hitaat aamut, kun saa herätä omassa tahdissaan ja keittää aamukahvia kiireettömästi. Juhannuksena tein pihatöitä ja hikoilin niin että jälkikäteen suihkun jälkeen oli oikein hyvinsaunonut olo. Sekin oli onnea.
ReplyDeleteHieno väri pionissa!
ReplyDeleteMeilläkin aukesi ensimmäiset kukat pionista maanantaina :)
Ja varjolilja kukkii myös, sitä on ollut yksi kallion takana ja nyt löysin sitä pari vartta kalliolta.
Saakohan sen leviämään siemenistä helposti?
Mukavaa viikon jatkoa!
Paula; Kiitos kauniista sanoistasi! Ihanaa, että Musti ja Ransu tuottavat iloa myös blogin lukijoille. Se on vähän tarkoituskin, tai siis ainakin yritän jakaa sellaisia hauskoja asioita mitä pojista tulee mieleen.
ReplyDeleteTuosta sanomastasi tulikin mieleeni, että onnea on myös ruumiillinen tekeminen sopivassa määrin, jonkin konkreettisen, vaikka kuinka pienenkin tuloksen aikaansaaminen ja sitten nautinnollinen peseytyminen ja puhtaus yhdistettynä tuohon tyytyväisyyteen omien kätten työstä.
Kesäkukka; Sen kokemuksen mukaan mitä lapsuudenkodistani on, niin varjolilja levittäytyy hitaasti mutta varmasti; meillä sitä oli vähän joka paikassa puolivarjoisissa kukkapenkeissä. Se taitaa tehdä sivusipuleita, mitä voi varovasti kaivaa maasta emosipulin kupeesta, ja leviää myös siemenistä.
Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!
Mistäs tuon Nippon beautyn löysit? Vanhan purkamisesta piti sanomani, että kotikaupunkini laittoi kaiken maantasalle juuri 60-70 -lukujen aikoihin. Nyt meille suunnitellaan pilvenpiirtäjiä ja areenaa, pääkatumme varrella on pelkkiä olutkuppiloita, pankkeja ja vakuutusyhtiöitä.
ReplyDeleteSain muuten hieman puhtia ja työtkin edistyivät. Löysin täältä jotain oleellista! Kiitos:)
Näytetäänköhän filmiä jossain joskus myöhemmin ? Tiedäks?
ReplyDeleteOnnelliseksi tekee :
kissanhikivarpaat ja se kun niitä saa nuuskuttaa <3
Ja kaikki kissatarinat ja ihmiset, jotka pitävät huolta lemmikeistään, se rakkaus ja kiintymys näkyy. Myös lemmikkien kiintymys välittyy :) Kiitos.
Ja voi ei, teimme talokaupat pari viikkoa sitten ja olen onnellinen ihanan perenna-, omena- marjapuskapuutarhan tuleva omistaja.Sieltä löytyvät kaikki perennat, joita diggaan ja niitä on runsaasti. Olen ihan äimän käkenä!
Ja puutarha on vasta 8 vuotta vanha. Jostain pioneista en tiedä mitä ne ovat, onkin sitten mielenkiintoista niitä alkaa selvitellä. Muutto on n. kuukauden kuluttua ja paikka on edelleen Lounais-Suomi, sitten lähempänä Poria, nyt olemme lähempänä Raumaa.
Kasvit lisäävät mielihyvähormoonia. Hyrr.
Edellisiä kirjoituksia luin todeten , että niin se juuri on...kaikki vanha kaunis poispois vaan. Tässä lähellä on yksi pieni vanha kaupunki, joka aikoinaan oli puutalopainotteinen, vaan eipä ole enää..
Ja aika hauska muuten huomata, että lukijoinasi on muitakin satakuntalaisia.
t.Leena ja Pojat
Rva Pioni; Nippon Beauty löytyi Viherpeukaloiden kuvastosta! Ostin kolmen juurakon paketin, joista kaksi lähti kasvuun tuossa villissä kukkapenkissäni käymäläkompostin avittamina.
ReplyDeleteVoi voi, kotikaupunkisi kohtalo kuulostaa surulliselta ja niin tavalliselta Suomessa. Joskus niin toivon, että emme olisi olleet sodassa, esimerkiksi vain siksi, että silloin meillä tuskin olisi ollut niin vimmattu jälleenrakentamisen ja "kehityksen" aikakausi. Ruotsissa on aivan toisenlaista, ollut jo pitkään. Säilyttämisen kulttuuri. Mutta tilanne siellä olikin aivan toinen viime vuosisadan aikana.
Ihana kuulla, että tarvittavaa puhtia löytyi :-)
Leena ja Pojat, tulevan unelmapuutarhan omistajat (tai omistajat ja henkilökunta)! Mykistävän hienolta kuulostaa. Blogillani on ainakin muutama satakuntalainen lukija, kaikista en toki edes tiedäkään. Minussakin on satakuntalaista, sillä isoisäni äiti oli Kokemäeltä syntyjään.
Kissan varpaat tuoksuvat ihanilta, ja Ransu tuoksuu jostain syystä joka paikasta ihanalta. Tai ehkä minulla vaan on sellaiset hormonit että se tuoksuu ihanalta? Ransussa on jonkinlainen nahkamaisen raikas aromi, hieman makeakin... silloin kun se on puhdas, siis, ei juuri ojanpohjalta vesimyyrä suussa tulleena!
Kiitos. Täytynee alkaa etsiskellä... Olen niin toivottoman huono nimissä ja kuvastoissa, mutta Peltola-Koivun kirjasta tarkistin, että olen onnistunut ostamaan ainakin yhden punaisen, Marechal Mac Mahonin. Se ei tietenkään vielä kuki. (Paitsi, että keväällä istuttamani Kansas kukkii kahdella isolla kukalla). Tekisi mieleni kovasti käymään Taivassaloon Pionien kotiin.
ReplyDeleteTaivassalosta varmaankin löytyy, heillä on niin suuri valikoima! Eivätkös he toimita myös postimyyntinä? Toki suosittelen kaunista Lounais-Suomea myös kesäiseksi retkikohteeksi.
ReplyDeleteHyvän onnellisuusvinkin annoit! Ihania punaisia kukkijoita, miellän tuon sun väriksi, kun sulla on soffatkin... ;)
ReplyDeleteNiinpä! Ajelimme Kolille juhannuksena ja olin onnellinen jo siitä auton ikkunasta näkemästäni. Saatikka siitä mikä näkymä Ukko-Kolilta avautui...
ReplyDeleteNautitaan siitä, että tiedostamme onnellisuuden - tässä ja nyt!
-Pia-
Maria; Tuota en ollut tajunnutkaan, että nuo pionithan ovat ihan olohuoeen sohvan ja nojatuolin väriset! Nyt se on siis sailanpunainen :-D
ReplyDeletePia; Hyvin sanoit, onnellisuuden tiedostaminen on tärkeä asia.
Sinun blogisi poikkeaa juuri siinä toisista, että on sekä kuvia, että tekstiä ja sinä vastaat kaikille>3 Tulee hyvä mieli, kun tänne poikkeaa. Sellainen leppoinen, elämänmakuinen. Arjessa se onni on, ihan tuiki tavallisissa asioissa ja varmaan siinä, että osaa tyytyä siihen mitä ympärillä on ja mitä itse on. Aloitin blogin pidon viime syksynä ja tämä on todellakin yksi tapa tutustua muihin, uusiin ihmisiin.Mukavaa kesäpäivää sinulle ja Ransulle ja Pantterille:)
ReplyDeleteKiitos kauniista sanoistasi Taina! Hyvä huomio tuokin: onni löytyy siitäkin, että tyytyy eikä havittele aina vain lisää. Blogien kautta tulee jaettua monenlaista asiaa ja ajatusta, se on mukavaa :-)
ReplyDeleteSitähän se onnellisuus on - pieniä asioita. Voihan jokin isokin juttu tehdä ihmisen onnelliseksi, mutta ei se sitä asiaa kuitenkaan toiseksi muuta. Se, että saa olla onnellinen omalla paikallaan, on jo nykypäivänä luksusta. Onnea on myös tosiaan blogisikin! :)
ReplyDeleteMutta purkutuomio ei ollut kyllä onnellisuutta :(
Kiitos Elina.
ReplyDeleteUpean jugendtalon purkaminen ei kyllä aiheuta muuta kuin raivoa ja voimattomuutta!
Onni on oma valinta, että saa elää sen mukaan eikä toisten ohjelmoimana - ihan parhautta:) Ja kukkien tuoksu - ja kiva nähdä Nippon Beauty kukassa, itse ostin viime kesänä Keskiseltä ja toisessa on yksi nuppu! Ja se näyttää tumman punaiselta, juuri sellaiselta jota hainkin:)
ReplyDeleteNippon Beauty on niin ihana, yksi kauneimmista pioneista ikinä ;-) (Ihan kuin olisin nähnyt niistä edes tuhannesosaa)
ReplyDelete